Miten jaksatte kantaa kaiken vastuun?

Mä olen saanut mittani täyteen sitä, että oikeastaan kaikki vastuu arjen pyörittämisessä on mulla. Huolehtia kaupassa käynnit, suunnitella ja tehdä ruuat, siivota, aikatauluttaa lapsen hoito ja siis vähintään pyytää miestä tekemään sitä ja tätä, kun ei itse tunnu tajuavan, koska meillä syödään tai koska olis mahdollisesti aika siistiä kotia. Uuden kodin hankinnan suunnittelukin on aivan mun harteilla ja kun haluan rahaa nykyisen kodin maksamiseen, sitä pitää pyytää joka #&%?$!* kuukausi erikseen.
Mies on kaikin tavoin "kunnollinen" eli ei käytä liikaa alkoholia, opiskelee/käy töissä jne. mutta jostain syystä vastuun kanto ja oman osuuden tekeminen pyytämättä ei onnistu.
Meillä on jatkuvasti riitoja, kun mä hermostun tän rumban pyörittämiseen yksin, kun mies vaan harrastais. Harrastus on ihan kunnollinen, mutta se vie kaiken ajan ja ajatustyön. Sit mua ei tietenkään ainaisen riitelyn huvita seksi ja mies kiukuttelee siitä. Oravanpyörää siis pyöritään.
Tänään tuumas vaan, että ei ole mitään kiinnostusta tehdä kotitöitä, kun kotona on tällasta. Mun kiinnostusta ei kysytä, mutta vaimon ja äidinhän se on pakko jaksaa vaan. Mies on selvästi asenteillaan osoittanut sen, että hänen kotitöihin osallistumisensa on jotenkin extraa ja sit ei tosiaan tehdä, jos ei huvita, kun vaimo on niin v.ttumainen.
Tiedän, etten ole ainoa, mutta miten te muut jaksatte? Onko moinen aiheuttanut paljon eroja vai pitäiskö tällaseen vain tottua?
Mua suututtaa ja itkettää joka päivä niin hitosti. Paitsi silloin, kun ollaan tytön kanssa kaksin. Meillä sujuu kaksin paljon mukavammin.
Kerronpa vielä, että lapsen ollessa vauva (eli suunnilleen ekan vuoden) mies oli esimerkillinen eli hoiti kauppa-asiat ja teki ruuan ja imuroikin oma-aloitteisesti eli ei ole aina ollut tällainen. Sitten se vain lopahti. Toista lasta en edes halua moisen vetelyksen kanssa harkita ja suunnitellun omakotitalonkin saisin varmaan hoitaa yksin.

 

Meillä vähän vastaava tilanne. Mies tekee kyllä ajoittain oman osuutensa, mutta mua ärsyttää, kun aina jos häntä kiinnostaa tehdä jotain muuta, niin ruoan keksiminen ja laittaminen jää mulle. Mun täytyy myös huolehtia kaupassakäynneistä tai ainakin potkia mies liikkeelle.

Mies kun tietää tarkkaan meidän päivärytmin, niin tuntuu ihmeelliseltä, ettei voi joskus hoitaa ruoalaittoa vihjailematta tai pyytämättä. Tai lasten iltatoimien hoitaminenkaan ei suju vihjaisematta, vaikka tarkkaan tietää, että lapset täytyy saada ajallaan nukkumaan. Erityisesti ärsyttää, kun mä olen viimeisilläni raskaana ja ajoittain todella huonovointinen.
Tekee kyllä, jos vihjaisen tai sanon suoraan, mutta oma-aloitteisuus on aika nollassa.

Meillä 2 lasta ennestään ja aikaisemmin mies on osallistunut aivan oma-aloitteisesti kotitöihin (ruoanlaitto, lastenhoito, pyykinpesu, kaupassakäynti yms.) Mies tekee kyllä ihan järkeviä juttuja (polttopuita yms.) mutta kun olen kovin huonovointinen, toivoisin miehen oma-aloitteisesti hoitavan lasten pakolliset tarpeet, eikä vain keskittyvän omaan puuhaansa.

Jos tekemisistä tulee riitaa, mies heittäytyy täysin passiiviseksi, makaa vain, eikä tosiaankaan tee mitään. ELi mä raadan sitten kaksin verroin enemmän

 

Miksi sitten hoidat kaiken?

Rupea hoitamaan ainoastaan välttämättömimmät jutut ja jätä muut hoitamatta. Kun äijä ihmettelee, että koska syödään, niin sano, että et tiedä, koska teillä on ruuat loppu ja et millään viitsisi lähteä kauppaan.

Miehellä on oikeasti ihan hyvä olla, kun kaikki järjestyy ihan kuin itsestään. Mun äiti on sellanen, että se tekee ja valittaa. Isi lymyää huoneessaan piirtelemässä ja karkaa siivouspäivänä uimaan.
Tilanne on itseaiheutettu:

Äiti tekee kaiken liian nopeasti, eikä odota, että toinen toimertuu paikalle. Huolimatta siitä, että hän hoitaa yksin KAIKEN, se sujuu kuin rasvattu, lukuunottamatta ainaista valitusta. Isällä on paha olla. Hän tuntee olevansa huono (jota hän toki käytännöllisesti katsoen onkin) joten hän passivoituu aina enemmän ja enemmän. Kun äiti pyytää jotain asiaa tehtäväksi, hän tekee sen huutamalla ja paasaamalla ja isi painuisi mieluiten maanrakoon. Lisäksi isä on todella laiska. He ruokkivat molemmat tätä sairasta käytäntöään.

Älä ala sellaiseksi. Kerro miehellesi, mitä hänen on tehtävä. Kysy, voiko hän hoitaa vaikka ruokaostokset. Älä enää tee kaikkea, vaan anna näyte, mitä tapahtuu, kun pyörät pysähtyvät. Kun teet sen olemalla silti ystävällinen, etkä raivoissasi, niin pakkohan miehesi on huomata, miten asiat ovat! :heart:

 

\

Miksi sitten hoidat kaiken?

Rupea hoitamaan ainoastaan välttämättömimmät jutut ja jätä muut hoitamatta. Kun äijä ihmettelee, että koska syödään, niin sano, että et tiedä, koska teillä on ruuat loppu ja et millään viitsisi lähteä kauppaan.

Miehellä on oikeasti ihan hyvä olla, kun kaikki järjestyy ihan kuin itsestään. Mun äiti on sellanen, että se tekee ja valittaa. Isi lymyää huoneessaan piirtelemässä ja karkaa siivouspäivänä uimaan.
Tilanne on itseaiheutettu:

Äiti tekee kaiken liian nopeasti, eikä odota, että toinen toimertuu paikalle. Huolimatta siitä, että hän hoitaa yksin KAIKEN, se sujuu kuin rasvattu, lukuunottamatta ainaista valitusta. Isällä on paha olla. Hän tuntee olevansa huono (jota hän toki käytännöllisesti katsoen onkin) joten hän passivoituu aina enemmän ja enemmän. Kun äiti pyytää jotain asiaa tehtäväksi, hän tekee sen huutamalla ja paasaamalla ja isi painuisi mieluiten maanrakoon. Lisäksi isä on todella laiska. He ruokkivat molemmat tätä sairasta käytäntöään.

Älä ala sellaiseksi. Kerro miehellesi, mitä hänen on tehtävä. Kysy, voiko hän hoitaa vaikka ruokaostokset. Älä enää tee kaikkea, vaan anna näyte, mitä tapahtuu, kun pyörät pysähtyvät. Kun teet sen olemalla silti ystävällinen, etkä raivoissasi, niin pakkohan miehesi on huomata, miten asiat ovat! :heart:

Mä peesaan tätä ehdottomasti! :attn:

 

No, eipä sitä yksin jaksakaan! Meillä on tulossa melko isot juhlat, mutta mies karkasi MÖKILLE vain muutama päivä ennen h-hetkeä. Minä jäin yksikseni kotiin lasten kanssa valmistelemaan juhlaa. Ruokailu on ravintolassa, siitä ei tarvi huolehtia, mutta kotona on pakko siivota, koska osa porukasta kumminkin valuu meille. Minä päätin, että eipä käy. En varmana ala täällä luutuamaan, kun toinen vaan rentoutuu mökillä. Tilasin siivoojan pistämään huushollin kuntoon. Ukko murjotti hetken rahasta, mutta ei oikein enempää voinut. Aivan oikein sille B)

 

Moi Mitta täynnä! Mulla oli täsmälleen sama tilanne ex-miehen kanssa. Vauvaikä hoitui mallikkaasti, mutta pari viimeistä vuotta irroittautui perheen arjesta täysin. Nukkui iltapäivään, opiskeli eli tutki omia juttuja kirjastossa, lähti retkille mukaan kun auto oli pakattu ja lapset valmiina... Minä olin nalkuttava ämmä, jos jotakin pyysin. Itkin pettymyksestä ja väsymyksestä joka ikinen päivä. Seksi ei maittanut, en yksinkertaisesti jaksanut tai ehtinyt nautintoon mukaan. Me menimme miehen aloituksesta terapiaan, jota kesti n. puoli vuotta. Moni asia loksahti kohdalleen siellä. Me (minä) päädyimme eroon, koska tavoitteemme ja toiveemme arjen suhteen olivat eri planeetoilta. En voinut kuvitella jatkavani liitossa samaan tahtiin. Voi vain sanoa, että ole itsenäinen - tee oma elämäsi sellaiseksi, kuin olet itse toivonut. Kukaan ei tule tekemään ratkaisuja puolestasi. Jos teillä molemmilla on motivaatiota rakentaa perheen arkea, kaikki on mahdollista. Jo ei, niin... kaikkea hyvää!!

 

Mä en kanna, eli yksinkertasesti jätän siivoamatta ja ruuan tekemättä. Ostan valmisruokaa jne...Eli siis jos ei huvita en tee.

Monesti naiset tekee kamalasti asioita, siksi kun niin on aina tehty ja niin kuuluu tehdä. Mä en väitäm, etteikö muo joskus epäjärjestys nyppis, mutta toisaalta, jos muutkaan ei viitsi yrittää mitään, niin miksi mäkään? Lähdetään vapaa-ajaksi pois kotoa, niin ei tarvi kattella sitä kaaosta

 

\

Moi Mitta täynnä! Mulla oli täsmälleen sama tilanne ex-miehen kanssa. Vauvaikä hoitui mallikkaasti, mutta pari viimeistä vuotta irroittautui perheen arjesta täysin. Nukkui iltapäivään, opiskeli eli tutki omia juttuja kirjastossa, lähti retkille mukaan kun auto oli pakattu ja lapset valmiina... Minä olin nalkuttava ämmä, jos jotakin pyysin. Itkin pettymyksestä ja väsymyksestä joka ikinen päivä. Seksi ei maittanut, en yksinkertaisesti jaksanut tai ehtinyt nautintoon mukaan. Me menimme miehen aloituksesta terapiaan, jota kesti n. puoli vuotta. Moni asia loksahti kohdalleen siellä. Me (minä) päädyimme eroon, koska tavoitteemme ja toiveemme arjen suhteen olivat eri planeetoilta. En voinut kuvitella jatkavani liitossa samaan tahtiin. Voi vain sanoa, että ole itsenäinen - tee oma elämäsi sellaiseksi, kuin olet itse toivonut. Kukaan ei tule tekemään ratkaisuja puolestasi. Jos teillä molemmilla on motivaatiota rakentaa perheen arkea, kaikki on mahdollista. Jo ei, niin... kaikkea hyvää!!

Mulla on aika samanlainen tilanne sinun ja ap:n kanssa. meillä vaan ei ole edes tää vauvaikä hoitunut mallikkaasti. Tässä rupeaa olemaan aika loppu. Mulla on itelläni käynyt tuo terapia mielessä, kun ei miehen kanssa samaa kieltä näköjään pystytä puhumaan, niin ehkä joku ulkopuolinen osais auttaa. Niin mistäköhän päin tuollasta parisuhde terapiaa osais lähteä kyselemään???
Kiitoksia jos joku osaa neuvoa!!

 

\

Miksi sitten hoidat kaiken?

Rupea hoitamaan ainoastaan välttämättömimmät jutut ja jätä muut hoitamatta. Kun äijä ihmettelee, että koska syödään, niin sano, että et tiedä, koska teillä on ruuat loppu ja et millään viitsisi lähteä kauppaan.

Miehellä on oikeasti ihan hyvä olla, kun kaikki järjestyy ihan kuin itsestään. Mun äiti on sellanen, että se tekee ja valittaa. Isi lymyää huoneessaan piirtelemässä ja karkaa siivouspäivänä uimaan.
Tilanne on itseaiheutettu:

Äiti tekee kaiken liian nopeasti, eikä odota, että toinen toimertuu paikalle. Huolimatta siitä, että hän hoitaa yksin KAIKEN, se sujuu kuin rasvattu, lukuunottamatta ainaista valitusta. Isällä on paha olla. Hän tuntee olevansa huono (jota hän toki käytännöllisesti katsoen onkin) joten hän passivoituu aina enemmän ja enemmän. Kun äiti pyytää jotain asiaa tehtäväksi, hän tekee sen huutamalla ja paasaamalla ja isi painuisi mieluiten maanrakoon. Lisäksi isä on todella laiska. He ruokkivat molemmat tätä sairasta käytäntöään.

Älä ala sellaiseksi. Kerro miehellesi, mitä hänen on tehtävä. Kysy, voiko hän hoitaa vaikka ruokaostokset. Älä enää tee kaikkea, vaan anna näyte, mitä tapahtuu, kun pyörät pysähtyvät. Kun teet sen olemalla silti ystävällinen, etkä raivoissasi, niin pakkohan miehesi on huomata, miten asiat ovat! :heart:

Erittäin hyvin sanottu. Juuri ajattelin, että oletkohan niitä naisia, jotka sitten mäkättävät, kun mies vaikka imuroi, että eihän se osaa...ei varmaan imuroi toiste.

 

Annulille. Ihan kaupunki tarjoaa ilmaista parisuhdeterapiaa, soita vaikka kaupungin vaihteeseen, siellä osaavat yhdistää. Myös kirkko tarjoaa vastaavaa palvelua, ja yksi paikka josta saat numeron, on neuvola. Tai miksei terveyskeskuskin osaa ohjata sinua eteenpäin. Kannattaa todellakin mennä, ihan vain oman jaksamisesi vuoksi. Ja jos mies ei halua alkushokin jälkeenkään mukaan, sekin on selkeä kannanotto. Voimia sinullekin arkeen, älä jätä asiaa roikkumaan, ei se itsekseen mene pois. Voimia ja rutistus, ole rohkea ja aloita puhtaalta pöydältä, yhdessä tai erikseen!

 

Tänään juuri viimeksi ehdotin pariterapiaa, mutta "fiksujen ihmisten pitää osata itse hoitaa ongelmansa", sanoi mies eikä suostu lähtemään. Taidan tilata samantien ajan ja mennä yksin. Ehkä sekin jotain auttaa ratkaisun tekemisessä.
Samoja h-tin asioita on puitu vuosikausia, siis jo ennen lasta. Pahinta oikeastaan on se, että miehellä on aina huono aika puhumiselle. Heti aamulla ei sovi, illalla ei jaksa ja muuta aikaa ei sit oikein olekaan. Päiväunet hänen nimittäin on tietysti nukuttava sit kun lapsikin, jos on vapaapäivällä. Aamulla ei pääse ylös kuin harvoin ja sekin on erikseen sovittava. Sitä suinkaan ei, että mä nousen joka aamu lapsen kanssa... Olen monta kertaa yrittänyt sitäkin, että en nouse ekana, mutta ei sitä joka aamu jaksa laittaa teatteria pystyyn ja sit aloittaa aamu joka tapauksessa pahalla mielellä, kun toinen osoittaa mieltään, jos hänen unensa suvaitaan keskeyttää.

Tulevaksi viikonlopuksi olen lähdössä omiin menoihini, joten ekaa kertaa miehen on huolehdittava koko viikonloppu lapsesta (2v). No, nytkin kyllä jo yksi harrastuskaveri on tulossa käymään ja la-su-yöksi pitäisi saada hoitaja... Olenko tiukkapipo, kun mun mielestä tää hemmetin harrastus on mennyt jo liian pitkälle? Just oli tiistaihin asti viikon lomalla pois kotoa vain ja ainoastaan harrastamassa ja nyt kun pitäis olla eka kokonainen viikonloppu lapsensa kanssa niin eikös siihenkin pidä ympätä yhdeksi yöksi harrastustoimintaa! Ja seuraavana päivänä sit joko silmät ristissä tai lapsi hoidossa edelleen. Mummit on pois laskuista, joten saa nähdä, kenet meinaa hommata lapsen hoitajaksi... Jonkun kylänmiehen varmaan!

Pakko purkaa mieltään jonnekin, kun miehen kanssa kerran ei voi puhua riitelemättä. Eilen illalla lapsikin jo heräsi itkemään ja oli selvästi peloissaan, kun kinattiin olohuoneessa. Ja eilen, kun itkin, tuli lapsi halaamaan ihmeissään. Siinä alkaa menemään jo raja!

 

pääsisitkö lapsen kanssa vaikka jonkun kaverin tai sukulaisen luo asumaan vähäksi aikaa? laittaisit siis miehesi miettimään asioita.

 

Onko se ihan pakko kinata ja haastaa riitaa??? Jos ei parempaa puhumista ole kuin riidellä, niin sitten on syytä olla vaikka hiljaa! Varsinkin, kun alkaa lapsikin kärsiä tuosta riitelystä ja se alkaa päivä päivältä tajuta enemmän ja enemmän kun kasvaa.

 

\

Onko se ihan pakko kinata ja haastaa riitaa??? Jos ei parempaa puhumista ole kuin riidellä, niin sitten on syytä olla vaikka hiljaa! Varsinkin, kun alkaa lapsikin kärsiä tuosta riitelystä ja se alkaa päivä päivältä tajuta enemmän ja enemmän kun kasvaa.

No kuule äläpä muuta sano! Samaa olen ihmetellyt ja miettinyt.

 

tottuahon tilanteeseen ei taarvitse ...
meillä on vasta 3.5 kuukautinen poika ja asiat ehkä viellä huonommin... minun harteilla on myös kaikki koti hommat ja vauvan hoito kokonaan.. ja vauvan hankkiminenkin lähti miehen aloituksesta.. ja silti nyt ei kiinnosta yhtään. hän käy töissä lähtee joka aamu puoli seitsemän ja tulee kuuden ja yhdeksän välillä kotiin joskus kun pääsee aikaisemmin silloin täytyy saada olla kavereiden kanssa.. hän jou joka viikko, sikkoin kun on kotona syö saunoo ja makaa sohvalla... ei mitään tee.. ja ei me keskustella tai vietetä yhtään enää aikaa niin kuin parisuhteessa normalisti ollaan.. olen nyt jo ihan loppuun palanut... kodin talous on ihan #&%?$!*ään... loppukuusta ei ole penniäkään rahaa... minä en ole pojan syntymän jälkeen ollu yhtään kertaa yksin missään... ja mies haukkuu että minä olen laiska kun olen kotona vaan lapsen kanssa, laiskottelen kaikki päivät, hän sentään tekee ruumillista työtä, siksi hänen täytyy saada mennä ja tulla miten tahtoo.. hei muuten silloin poika kiinostaa häntä kun se nukkuu,,, silloin pussaillaan ja silitellää, mutta kun se herää ei kiinnosta yhtään... sitkun meillä ei ole viellä edes helppo vauva, vaan se vaatii tosi paljon. ja on itkuinen.. minä pesen kodin ikkunoita jne muita joka päiväsiä koti töitä illalla kun poika käy yö unille yhdeksän jälkeen ja tossa puolen yön jälkeen alkaa ns. oma aika... tiedän että olen hullu kun en ole vielä miestä pellolle laittanut..

 

\

tottuahon tilanteeseen ei taarvitse ...
meillä on vasta 3.5 kuukautinen poika ja asiat ehkä viellä huonommin... minun harteilla on myös kaikki koti hommat ja vauvan hoito kokonaan.. ja vauvan hankkiminenkin lähti miehen aloituksesta.. ja silti nyt ei kiinnosta yhtään. hän käy töissä lähtee joka aamu puoli seitsemän ja tulee kuuden ja yhdeksän välillä kotiin joskus kun pääsee aikaisemmin silloin täytyy saada olla kavereiden kanssa.. hän jou joka viikko, sikkoin kun on kotona syö saunoo ja makaa sohvalla... ei mitään tee.. ja ei me keskustella tai vietetä yhtään enää aikaa niin kuin parisuhteessa normalisti ollaan.. olen nyt jo ihan loppuun palanut... kodin talous on ihan #&%?$!*ään... loppukuusta ei ole penniäkään rahaa... minä en ole pojan syntymän jälkeen ollu yhtään kertaa yksin missään... ja mies haukkuu että minä olen laiska kun olen kotona vaan lapsen kanssa, laiskottelen kaikki päivät, hän sentään tekee ruumillista työtä, siksi hänen täytyy saada mennä ja tulla miten tahtoo.. hei muuten silloin poika kiinostaa häntä kun se nukkuu,,, silloin pussaillaan ja silitellää, mutta kun se herää ei kiinnosta yhtään... sitkun meillä ei ole viellä edes helppo vauva, vaan se vaatii tosi paljon. ja on itkuinen.. minä pesen kodin ikkunoita jne muita joka päiväsiä koti töitä illalla kun poika käy yö unille yhdeksän jälkeen ja tossa puolen yön jälkeen alkaa ns. oma aika... tiedän että olen hullu kun en ole vielä miestä pellolle laittanut..

Mä lainasin tän tekstin ihan siksi, kun täs oli niin tiiviisti kaikki nää ongelmat mistä tässä(kin) ketjussa on puhuttu, en siis mitenkään henk.koht. kirjoittajan vuoksi.

Ihan mielenkiinnosta kysyisin, et millainen teidän kaikkien, jotka moisesta kärsivät, tilanne oli silloin, kun raskaus alkoi? Esim. Olitteko olleet kauan yhdessä ja oliko raskaus/lapsi molempien toive ja pitkän yrittämisen tulos ym.ym?
Nyt ei siis tarkoitukseni ole tosiaankaan mollata ketään tai aiheuttaa mielipahaa kenellekään, mutta kysyn vaan, kun mieleen tuli.

Mulla on itsellä vasta yksi lapsi ja hänkin on vasta 2kk+, mieheni on aivan loistava isä ja ehdottomasti mun kanssa tasa-arvoinen ja arkea jakava kumppani, mutta laittaahan nämä jutut miettimään, että mitä jos meillekin käy tulevaisuudessa noin... Nyt ei näytä siltä, mutta ei varmaan muidenkaan kohdalla näyttänyt tässä elämän vaiheessa. :/
Ihan siis mielenkiinnosta kysyn, kun noita tekstejä lukee, tulee mieleen, että onko ne raskaudet olleet molempien toive...? Tai miten teillä on lapsen syntymän jälkeen ollut aikaa parisuhteelle...?

 

Onhan se sienoa, että miehellä on kiva harrastus. Mut jos kaikki aika menee jossain harrastuksessa, eikä jää yhtään aikaa perhe-elämään, niin kuulostaa kyllä aika itsekkäältä ja tyhmältä

Menisi naimisiin sitten sen harrastuskaverinsa kanssa!!!

 

\

\

Miksi sitten hoidat kaiken?

Rupea hoitamaan ainoastaan välttämättömimmät jutut ja jätä muut hoitamatta. Kun äijä ihmettelee, että koska syödään, niin sano, että et tiedä, koska teillä on ruuat loppu ja et millään viitsisi lähteä kauppaan.

Miehellä on oikeasti ihan hyvä olla, kun kaikki järjestyy ihan kuin itsestään. Mun äiti on sellanen, että se tekee ja valittaa. Isi lymyää huoneessaan piirtelemässä ja karkaa siivouspäivänä uimaan.
Tilanne on itseaiheutettu:

Äiti tekee kaiken liian nopeasti, eikä odota, että toinen toimertuu paikalle. Huolimatta siitä, että hän hoitaa yksin KAIKEN, se sujuu kuin rasvattu, lukuunottamatta ainaista valitusta. Isällä on paha olla. Hän tuntee olevansa huono (jota hän toki käytännöllisesti katsoen onkin) joten hän passivoituu aina enemmän ja enemmän. Kun äiti pyytää jotain asiaa tehtäväksi, hän tekee sen huutamalla ja paasaamalla ja isi painuisi mieluiten maanrakoon. Lisäksi isä on todella laiska. He ruokkivat molemmat tätä sairasta käytäntöään.

Älä ala sellaiseksi. Kerro miehellesi, mitä hänen on tehtävä. Kysy, voiko hän hoitaa vaikka ruokaostokset. Älä enää tee kaikkea, vaan anna näyte, mitä tapahtuu, kun pyörät pysähtyvät. Kun teet sen olemalla silti ystävällinen, etkä raivoissasi, niin pakkohan miehesi on huomata, miten asiat ovat! :heart:

Erittäin hyvin sanottu. Juuri ajattelin, että oletkohan niitä naisia, jotka sitten mäkättävät, kun mies vaikka imuroi, että eihän se osaa...ei varmaan imuroi toiste.

Meilläkin minä hoidan kaiken kodinhoitoon liittyvän eli hoidan suurimmax osax lapset,siivoan ,laitan ruuan,maksan laskut,yms kotityöt.Ja se on tällä hetkellä okei,kun miehellä on oma työ ja se tekee tarvittavat remonttihommat,hommaa polttopuut, hoitaa pihahommiakin,huoltaa auton...mut sit kun miehellä on vapaata,niin harrastaa.Mulla sitä vapaata on vain kun saan lapset illalla nukkumaan ja sillon ei paljo harrasteta.Se #&%?$!*...oma aika on minimissä!!! Miehellä kyllä on aikaa harrastaa eli siinä on kyllä epätasapainnko sun mies millasissa töissä?

 

Kyllä se on niin, että kun lapset on pieniä, niin on selvää, että molempien vanhempien harrastukset supistuvat jonkin verran.

Mun mielestä jos mies käy töissä ja nainen hoitaa kodin, niin nainen on se, joka tarvitsee harrastusta enemmän, kuin mies, koska miehellä on enemmän mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin, kun hän ei ole aina vaan kotona.

Jos on aina vaan kotona, niin siinä tulee mökkihöperöksi.
Välttämättä ne naapurin naiset siellä hiekkalaatikolla ei kuitenkaan riitä harrastukseksi.

 

Ensinnäkin täytyy sanoa,että kaikki miehet eivät ilmeisestikään osaa arvostaa naisiaan ja sitä työtä,mitä kodin pyörittämiseen vaaditaan.Lasten tekeminen ja niiden kasvatus ovat kaksi eri hommaa,helppoja tehdä,vaativia hoitaa.Monelle miehelle omasta ajasta ja tilasta luopuminen on todella vaikea prosessi,jota on helppo paeta omiin harrastuksiin,työhön,ryyppyiltoihin ym ym.Tämä ei tarkoita sitä,että miehet eivät välittäisi perheistään,he ovat vain kyvyttömiä ottamaan vastuuta,joka heille kuuluisi luonnostaan.Tämä taas johtaa turhiin kriiseihin ja pattitilanteisiin,joista suhteessa ei pystytä enää keskustelemaan .Sanoisinkin teille naiset,että herättäkää miehenne siihen todellisuuteen,että lasten synnyttyä heidän elämänsä ei tule enää IKINÄ olemaan samanlaista kuin mitä se oli,mutta se ei myöskään tarkoita elämän olevan ohi,päinvastoin vasta alkamassa.Kysykää miehiltänne,minkälaisena he haluaisivat omien lapsiensa muistelevan heitä,kun lapset tulevat aikuisikään.Tämä saattaa olla se ainoa kysymys,jonka miehenne tarvitsevat huomatakseen ajoissa elää ja nauttia omasta elämästään.

 

Puuttumatta sen enempää keskusteluun, niin aloin nauraa ihan sikana kun luin ketjun viimesen viestin. Fiksua tekstiä oli, mutta vaan mies voi sanoa että lapsen tekeminen on helppoa! Miehille onkin tietysti. Ihanaa, sunnuntain ensimmäiset naurut! (Enkä siis mitenkään pahalla pilkkaa tai mitään, kun oikeasti oli hauska)

 

Helpotti lukea että muutkin "kärsii" samoista jutuista.

Meillä mies kyllä tekee kotitöitä koska en suostu tekeen kaikkea. Esim, pesee kyllä pyykkiä ennemmin kuin kulkee ilman sukkia. Poikaa on katsonut tänään, tosin oli aamun mummulassa.

Mutta toi jalkapallo. Voi Taivas. Meillä käy kotona terapeutti, jonka kanssa juteltiin asioiden tärkeysjärjestyksestä. Mun ehdotus: ei käy kaikissa harkoissa, vaikka vaan yhdessä . Miehen vastaus: Mä lopetan. Toteutus: Kahdet reenit 50km päässä kotoa ja yks peli. Kaikki tai ei mitään.

Tai jos se ei ole lopettamassa niin se on pistämässä mulle kamalan määrän harrastuksia. Että se siitä haaveesta että joskus vietettäisiin perheen kassa yhteistä vapaa-aikaa...

 

Mullakin on maailman kunnollisin mies ja kaikki aina kehuu kuinka saan olla onnellinen kun mies niin kovasti rakstaa ja auttaa niin paljon kotona.

Mutta jos mun mie son niin täydellinen niin miksi hän ei osaa tehdä mitään pyytämättä????? Tai miksi AINA on pakko kysyä multa mityä syödään? Mitä tehdään viikonloppuna? Milloin mennään sinne tai tänne?

HERMOT MENEE!

Olen kyllä miehelleni sanonutkin, että musta tuntuu siltä, että asun ison lapsen kanssa!

Pyykkikorit on täynnä, mutta ei vaan ne vaatteet vahingossakaan mene koneeseen ellen itse laita tai pyydä miestä! Sit kun ihme tapahtuu ja mies saa jotakin tehtyä pyytämättä, niin joutuu kuitenkin käymään jälkeenpäin katsomassa meiköhän kaikki oikein. Esim. unohtuiko taas sohvan alta imutrointi yms.

Tuntuu kuin olisi jokin ihmeen huoltaja!

Miten tämmöinen mies on oikeesti selvinnyt yksin?? Ei oikeesti varmaan ole edes pessyt lakanoita ollenkaan!

Joo, ja nyt mä kuullostan oikeelta nalkuttaja akalta. (Varmaan vähän olenkin) Vaikka yritän hampaat irvessä hoitaa kaikki asiat ja kiitellä kun mies tajus laittaa tiskiä koneeseen.

 

Kuulostaapa kovin tutulta.... meillä mies käyttäytyy juuri samoin kuin aloittajalla. Ei yhtään mitään kotihommia pyytämättä eikä läheskään aina pyydettynäkään. Pakerran isossa omakotitalossa 4 lapsen kanssa käytännössä yksinhuoltajana. On ollu pakko opetella kaikki hiton hommat tekemää itse koska miehen tekemisiin ja lupauksiin EI VOI luottaa. Kaikki vapaa aamut mies katsoo oikeudekseen nukkua (herää aikaisintaan k.12) vaikka olisin valvonut itkevän lapsen kanssa yöllä. Jos joskus asiasta puhuessani mies onkin lupautunut seur.aamuna heräämään, saan todeta että kaikki oli pelkkää #&%?$!*-puhetta. Minä olen se joka herään!!! Näihin asioihin kuuluu selitys: "olen niin väsynyt" joo väsynyt olen itsekin.... Se väsymyskin miehellä on suhteellista koska silloin kun hänellä herätys omiin rientoihin, ei väsymystä ole. Eli täysin itsekäs omien etujen tavoitelija. Pitää perhettä turva-satamana,johon voi mennä kun on jotain tarpeita tyydytettävänä.... Tämän lisäksi ei ole mikään uskollisuuden perikuva puolisoksi, vaan on jäänut muutamia kertoja kiinni syrjähypyistä. Niistä ei saisi puhua, koska miestä alkaa ahdistaa. Käyn terapiassa, ilman sitä en TODELLAKAAN jaksaisi. Lisäksi minulla on muutama aivan ihana ystävä, joiden kanssa voi puhua aivan kaikesta luottamuksella. Parisuhdehteemme syö minusta lähes kaikki voimavarat, lapset jäävät sen vuoksi ehkä liian vähälle. Omia työkuvioita mietittäessä minun tulisi kuulemma ottaa ensisijaisesti huomioon miehen työ ja harrastukset, ettei vain tulisi päällekkäisyyttä. Voimia kaikille kohtalosisarille! Nauttikaa niistä ihanista asioista, joita elämäänne on siunaantunut. :hug: :heart: :heart: :heart:

 

YKSI lapsi ja et pärjää :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: