Miten jaksatte kantaa kaiken vastuun?

[Annuli]

\

YKSI lapsi ja et pärjää :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:

Mitäs väliä sillä on onko 1 vaiko 5 lasta, jos parisuhteessa elää niin kyllä ne kotihommat ja lastenhoito kuuluu myös isälle.
Kyllä se kuule aika rasittavaa on siinä lapsen ohessa hoitaa myös aikuisen ihmisen asioita/jälkiä niinkun lapsi ois sekin.
Ja meilläpäin on ainakin ihan normaalia,että isäkin osallistuis lapsenhoitoon.ja ehkä jopa kotitöihin.

 

[aloittaja]

\

YKSI lapsi ja et pärjää :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:

Olen varmaan kirjoittanut epäselvästi, koska pärjäämisestä ei ole kyse. Sen verran kirjoitin, että kaksin lapsen kanssa menee paremmin,koska ei v.tuta katsella toisen AIKUISEN ja VANHEMMAN vetelyyttä siinä vieressä.

Todellakin pystyn huoltamaan kodin ja lapsen ja vaikka miehenkin, mutta katson, että se ei ole mun velvollisuus yksin, koska koti ja lapsi on kaksin hankittu ja molemmilla on tällöin velvollisuuksia, mun mielestä vieläpä saman verran. Onnea vaan valitsemallanne tiellä te, jotka haluatte yksin hoitaa kodin, lapset ja vielä aikuisen lapsen siihen päälle.

 

[Gerbera]

Kirjoitanpa minäkin, kovin tutuilta ovat kuulostaneet monien aikaisempien kirjoittajien viestit. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta, toistemme parhaita ystäviä lapsen tuloon saakka, nyt en ole enää ihan varma. Yhteinen päätös tehdä lapsi, joka on nyt 1 v 3 kk. Sovittiin ennen lapsen syntymää, että yhdessä tehdään kaikki ja että kotityöt eivät kasaudu minulle ja että pääsen edelleen käymään harrastuksissa jne.

No, kuten arvata saattaa, toisin kävi. Poikamme syntyi ennen aikojaan, mies oli kai sitten valmistautumaton tilanteeseen (kuten minäkin). Alussa hän jaksoi hoitaa lasta jonkin verran, mutta ilmoitti jonkin ajan päästä, että "hän ei ole koskaan ollut hyvä lasten kanssa" eli ei hoida enää. Ei yksinkertaisesti jaksa ja halua olla lapsensa kanssa. Satunnaisesti hoitaa, kun on pakko. Muuten lapsen hoito on jäänyt kokonaan minulle, samoin kodin hoito. Kaikki asiat, joita haluaa tehtävän, pitää erikseen sanoa ja miettiä tarkkaan, millä äänensävyllä sanoo, ettei vaan tule riitaa. Ja sitähän tulee helposti.

Olen yrittänyt tehdä kaikkeni, ollaan käyty yhteisillä viikonloppumatkoillakin, kun mies on sitä mieltä, että elämä on nykyään niin tylsää. Hän ei ole ollut mikään kova bailaamaan ennenkään eikä siis käy nytkään. Sitten harvoin kun käy, juhlii aamuviiteen (vaikka olen muuta toivonut) ja sitten onkin seuraavana päivänä kaksi lasta hoidettavana = (

Ymmärtäisin vielä, jos hänellä vaikka olisi joitain harrastuksia, mutta kun hänen ainoa harrastuksensa on istua koneen ääressä ja keskustella keskustelupalstoilla (talousasioista, ei mitään pornoa tms...). Toivoisinkin, että hän alkaisi harrastaa jotain liikuntaa ja antaisin hänen ilomielin mennä, jotta hän saisi jostain energiaa tarttua asioihin. Nyt on ihan flegmaattinen, mikään muu ei kiinnosta kuin tuo keskustelupalstoilla roikkuminen.

Itselläni on kortti jumppasalille ja olen tottunut entisessä elämässäni käymään siellä pari kertaa viikossa. Eipä ole tullut viime aikoina käytyä. Paras juttu oli vähän aikaa sitten, kun mies sanoi, että koska pojalla on nyt paha äiti-kausi menossa, niin minun on syytä vähentää omia menojani. Jaa niin mistä?

Töihin lähdön aika on pian, minulle on tarjottu uutta tosi haastavaa työtä, joka ei ole mikään 8-16 työ. Mies kannustaa ottamaan sen, mutta en taida voida enkä uskaltaa, kun tilanne kotona on se mikä on. Kaikki kaatuisi kuitenkin minun niskaani eikä mies halua hoitaa poikaansa iltaisin, jos minulla on pakollisia menoja. Tämä kuulostaa ihan älyttömältä pohdinnalta, tiedän sen, ja tämä uusi työ olisi urani (ja varmaan mielenterveytenikin) kannalta tosi hieno juttu, mutta kun...

Kertokaa mielipiteitänne -kiitos jotain muita kuin että pane se mies ruotuun ; )

 

[Gerbera]

\

Mä lainasin tän tekstin ihan siksi, kun täs oli niin tiiviisti kaikki nää ongelmat mistä tässä(kin) ketjussa on puhuttu, en siis mitenkään henk.koht. kirjoittajan vuoksi.

Ihan mielenkiinnosta kysyisin, et millainen teidän kaikkien, jotka moisesta kärsivät, tilanne oli silloin, kun raskaus alkoi? Esim. Olitteko olleet kauan yhdessä ja oliko raskaus/lapsi molempien toive ja pitkän yrittämisen tulos ym.ym?
Nyt ei siis tarkoitukseni ole tosiaankaan mollata ketään tai aiheuttaa mielipahaa kenellekään, mutta kysyn vaan, kun mieleen tuli.

Mulla on itsellä vasta yksi lapsi ja hänkin on vasta 2kk+, mieheni on aivan loistava isä ja ehdottomasti mun kanssa tasa-arvoinen ja arkea jakava kumppani, mutta laittaahan nämä jutut miettimään, että mitä jos meillekin käy tulevaisuudessa noin... Nyt ei näytä siltä, mutta ei varmaan muidenkaan kohdalla näyttänyt tässä elämän vaiheessa. :/
Ihan siis mielenkiinnosta kysyn, kun noita tekstejä lukee, tulee mieleen, että onko ne raskaudet olleet molempien toive...? Tai miten teillä on lapsen syntymän jälkeen ollut aikaa parisuhteelle...?

Niin siis meillä kävi suunnilleen juuri niin, että alussa kaikki oli melkein vielä hyvin, mies auttoi jne. Kun masuitkut alkoivat ja pojasta tuli vaativampi, mies ei halunnut enää hoitaa häntä. Ollaan otettu aikaa parisuhteelle, käyty reissuissa, ulkona syömässä jne. Olen yrittänyt puhua, mikään ei auta.

Tuo on sellainen ikuisuusloukku, olen saman kuullut monilta kavereilta. Ei auta ollenakaan, mitä lapsentekovaiheessa on sovittu, vaan lapsen hoito jää aina äidin harteille. Äiti se on joka vastaa lapsesta, joustaa menoissaan jne.

Toivottavasti teille käy paremmin, ei kaikille käy näin! Toiset miehet vaan on fiksumpia kuin toiset ; )

 

[Hay-D]

me oltiin oltu noin kolme vuotta yhdessä, kunnes tajusin että ollaan ap:n kuvailemassa tilanteessa. Ulos pääsy oli tämä: en pessyt miehen pyykkejä, en tehnyt hänelle ruokaa jne. Lopulta sanoin että haluaisin olla mielummin yhden lapsen yh kuin kahden lapsen. Ehdotin että jos hän muuttaisi äitinsä luokse kun kerran passaajan haluaa. Asiat alko pikkuhiljaa muuttumaan.

 

[Gerberalle]

Ota ihmeessä se työ vastaan. Kyse on kuitenkin sinunkin elämästäsi. Olen vähän samassa jamassa kuin sinäkin., mutta jo niin väsynyt tilanteeseen, että jatkan vain samaan tappotahtiin eteenpäin ja odotan että poika täyttää 18... Elämän tuhlaukselta tämä tuntuu.

 

[anoppi]

Hei, Kovin on tuttua. Älkää ihmeessä hyväksykö miehenne käytöstä joka on kuin poikamiehellä. Kannattaisko yhdessä keskustella miksi aikoinaan meni naimisiin ja perusti perheen!

Ei näköjään ole pojasta polvi parantunut, ollaan kun keskiajalla miehet ,muija paksuksi sidottuna hellan ääreen, itse juostaan harrastuksissa ja tekaistuissa työ jutuissa yms.

Vastuutuntoinen mies ottaa huomioon myös vaimon joka tekee TODELLA
arvokasta työtö tulevan sukupolven kasvattajana, ei se vielä tee isää kun siittää lapsen, usein vasta kun lapset on isoja ymmärtää perheen tärkeyden ja se on silloin myöhäistä.
Kuitenkaan ei kuunnella kokeneempien ohjeita. (valitetaan että puututaan heidän elämään jos huomauttaa että perhe ja lapset pitäisi olla 1 sijalla)

Rohkeutta ja voimia teille nuoret äidit, älkää enää suostuko kivikautiseen isä malliin. Kulissi perheitä on liikaa. Opetelkaa nauttimaan oman perheen parissa vietetystä ajasta, lapset on lainaa. UKOT KANTAMAAN VASTUU PERHEESTÄ !
:flower:

 

[niin tuttua]

Voi miten teidän tarinat kuulostaa tutulta... Meillä on osittain sama tilanne. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta ja alusta asti on miestä saanut ns potkia persuksille kotitöiden suhteen. Anoppi on hänet ihan pilalle passannut aikoinaan ja mies oli yhteenmuuttamisemme aikoihin vielä täysin avuton. Ei ollut varmaan ikinä edes pyykkikoneeseen koskenut, kun äiti oli hoitanut kaikki siihen asti. Asui yksin ennen kun muutti minun kanssani samaan osoitteeseen, mut silloinkin kantoi pyykit äidille pestäväksi yms. No, pikku hiljaa alkoi osallitua kotitöihin sen jälkeen kun vähemmän ystävälliseen sävyyn kerroin hänelle, et en ole hänen äitinsä, enkä aio hoitaa kaikkea yksin. Että niinku puhtaat sukat loppuu kaapista, ellei ala osallistua kotitöihin. Anoppi oli aluksi kauhuissaan kun sattui soittamaan pojalleen juuri kun tämä oli ulkona mattoja tamppaamassa. Anoppi sanoi siihen, et eihän se semmosia hommia ennenkään... Vuodet vieri ja aina silloin tällöin piti välillä muistuttaa, et miten imuri ja pesukone toimii ja ettei ne ole vain mun omaisuutta.

Sitten melkeen 10 vuoden yhteiselämän jälkeen syntyi meidän esikoinen. Alusta asti mies on ihan kivasti hoitanut tyttöä ja osallistunut ja ollut innoissaan, niin kuin isän pitääkin, mut nyt kun olen hoitovapaalla, niin jotenkin homma on mennyt taas niin, että minä yksin pyykkään ja siivoan ja teen ruokaa. Mulla ei ole koskaan vapaa-aikaa, enkä käy juuri missään ilman lasta. Mies käy töissä ja tekee kotonakin ylitöitä ja myös pihahommia, mut eilen viimeksi jouduin hänelle huomauttamaan, et vois välillä tehdä sisälläkin osuutensa. Olen uudelleen raskaana, enkä ylimääräisten supistelujen takia pysty esim siivoamaan. Tai osallistumaan niihin pihahommiin. Mies leikkii iltaisin lapsen kanssa, mutta siinä samalla hän ei pysty tekemään mitään muuta. Silti hän olettaa, et minä päivisin teen vilkkaan taaperon kanssa ruuat valmiiksi kun hän tulee töistä ja pesen hänenkin pyykkinsä. Esikoinen on vähän hankalassa iässä, kun touhuaa koko ajan, eikä voi yhtään päästää silmistään. Välillä on tosi vaikea edes levittää pyykkejä, kun lapsi on sillä välin jo kiivennyt johonkin tai muuta vaarallista. Raskaus myös väsyttää ja siksi toivoisin mieheltä ymmärrystä ja joustoa ja enemmän osallistumista nyt kun mun oloni ei ole paras mahdollinen. Tästä on jouduttu keskustelemaan ja harmittaa kun mies ei itse tajua asiaa. On ikävä huomautella tälläisestä, kun se kuulostaa nalkutukselta. Jos olisin täysin kunnossa tällä hetkellä, olisi mielestäni ihan ok, et teen kotitöitä enemmän kun olen kotona. Mutta vasta kun lääkäri kielsi kaikki ylimääräiset siivoukset ja muut, niin sen jälkeen mies uskoi, et hänen pitää nyt tilapäisesti hoitaa se yksin. Oma-aloitteisesti ei sitä kuitenkaan tee, vaikka olisi kuinka sotkuista, vaan minun on pyydettävä, et voisiko hän mitenkään harkita siivoamista kun itse en pysty ja vastaus oli viimeksikin et taasko... On käynyt mielessä, et miten tämä mahtaa sujua sit kun meillä on toinenkin lapsi. Mitä jos minä uuvun ihan täysin kahden lapsen ja kotitöiden kanssa, eikä mies tajua sitä ilman huomauttamista.