*** MARRASKUUN ODOTTAJAT 2009 - TOUKOKUUSSA vol2***

Jee eilen kokonaan vuodoton ja tuhruton päivä vaikka möyrin tuolla ulkona kukkia istuttamassa ja aamulla hevosen kanssa kävin köpöttelemässä :D Iltaisin tuntuu pientä möyrintää mahassa nukkumaan mennessä :heart: Nyt pitäis alkaa siivoamaan mutta kammoksun tota imurointia sen viimekertaisen verenvuodon takia..... :/
 
miina5 Löysin netistä seuraavanlaisen textin:

Apua pyörrytykseen.Pyörryttääkö sinua välillä? Ei ihme: sydämesi syö 40-50 % nopeammin kuin ennen raskautta. Tämä ja kasvavan kohdun paine verisuonissa voivat toisinaan heikottaa, erityisesti silloin kun nouset ylös nopeasti. Muista levätä usein. Makaa muutama minuutti vasemmalla kyljelläsi useita kertoja päivässä, jotta verenkiertosi vilkastuu. Matala verensokeri voi myös aiheuttaa heikotusta. Syömällä hedelmiä pysyt jalkeilla ja pidät nälän loitolla.

Tietysti on aika hankala toteuttaa tuo makaaminen useita kertoja päivässä työpäivän aikana :D
 
Nyt alkaa jännitys huipentua noita lapsivesipuntiovastauksia odotellessa. En malttais millään enää odottaa. Soitin ja kyselin jo vastauksia, kun kuulin, että jossain päin on vastaukset saatu 10 päivässä. No...eipä ne tietysti vielä valmiina olleet. Sanoivat kyllä, että soittavat varmaan to tai pe. ..hmmm....pakko odotella...
 
Heinämassu82 Toksoplasmoosista... Meillä on kuusi kissaa, tosin kaikki sisäkissoja, joten riski toksoplasmoosiin on mitätön. Ekassa raskaudessa otettiin kuitenkin nuo vasta-aineet ja koska ne oli negatiiviset (eli en oo koskaan toksoplasmoosia sairastanut) mies on ottanut varmuudeksi päävastuun kissanastioiden vaihtamisesta. Tosin tällä pahoinvoinnilla en olis niitä vaihdellutkaan yökkimättä. Kannattaa siis pyytää neuvolasta tuo vasta-ainetesti, jos se on positiivinen, niin olet toksoplasmoosin joskus sairastanut esim. lapsena etkä voi saada tartuntaa uudestan. Muuten kannattaa olla tarkka pesemään käsiä multahommien ja kissan jätösten kanssa tekemisissä olon jälkeen. Varmaan suurin riski on kuitenkin noi ruoat...
 
Iso voimahali kaikille sitä tarvitseville :hug:

Täällä kanssa kissanomistaja ja oon miettinyt, että pitäiskö pyytää neuvolasta ne toksoplasmoosi testit. Eiks se oo niin, että jos ne vasta-aineet on negatiiviset niin mitään huolta koko toksmoplasmoosista ei ole. Mies on niin laiska kissanhiekasta huolehtija, että oon ihan kyllästynyt muistutteleen siitä. Toisaalta mukavaa kun ei itte tarvi putsailla hiekkoja :kieh:

Thor Mahtava masu sulla! Saatko jo paljon kyselyitä lasketusta-ajasta?

Liina ja ötö 16+0

 
Kiitti Zeralle ja Pomelolle tokso-jutuista! En siis oo ylihysteerikko jos testien perään kyselen, kun kerran muutkin on niitä otattaneet :D

Löysin H&M:ltä mammafarkut, oli kahdet vain alennettu, ja toiset oli kuin mulle tehdyt, hintaa jäi vain 20e!Nyt on sit toiset tuolla kaapissa jotka on vielä reisistä aj pepusta löysät, ja nyt nää istuvat sitten :heart: jospa ei enää tarviis ostella...
 
Ihania masuja :heart:

Tässä mun justiisa otettu rv 16 masukka =)


Kutinasta...mulla oli kaksosia odottaessa hillitön kutina ja välillä ihan nokkosrokkoo jota oli yleensä aina aamuisin kun oli yöllä hionnu. Sitä kesti jonkun aikaa keskiraskaudessa ja hormonaaliseksi lääkäri sitä väitti. Nyt ei oo vielä ollut mitään isompia kutinoita...ainoostaan auringon aiheuttamaa :/

Huoh,nyt on kyllä NIIN tukkoinen olo ja päätä särkee että mun oli pakko turvautua särkylääkkeeseen vaikken niitä mielelläni ottais :( Mutta en jaksa muuten töissä!
Tää kevät on ollut kyllä pöpöjä täynnä...minä kun en ole yleensä ikinä kipee!! Ajatella että tän raskauden aikana mulla on ollut influenssa, suolitulehdus, kuukausi sitten flunssa ja nyt TAAS! :eek: Josko tää olis nyt viimeinen!!

Mä ostin muuten kans H&M:ltä sunnuntaina ihanat mustat äitiyspellavahousut ja nää on kyllä tosi istuvat jalkaan! Muuten sielä oli jotenki huono valikoima...sääli sillä taitaa olla melkein ainoo putiikki Tampereen kokosessa kaupungissa mistä saa äitiysvaatteita!! :eek:

Masussa on ollu jokunen pvä aika hiljaista mutta tänään pikkunen on muljahdellut ja tökkinyt tosi kovasti :heart:
 
Liina- Jos vasta aineet on negatiiviset, et ole sairastanut toksoplasmoosia aikaisemmin, eli siihen on mahdollista sairastua raskauden aikana. Näin ainakin mun mielestä. Noista Zeran linkeistä toi jälkimmäinen oli mun mielestä parempi. Nimimerkillä ei ihan yksi tai kaksi kehottanut meitä lopettamaan kissoja, vaikka riski saada sisäkissoista tartunta on lähes olematon - myös neuvolan terkkarin mielestä.
 
Kuiskaten joo stocka on toinen paikka josta niitä löytyy...hyvin hyvin vähän! Mutta ovat sellaisia ihme kaapuja että ei ollu mun makuun ollenkaan :whistle:
VeroModassa Tampereella ei oo mama-mallistoo ja Lindexin mallisto on lopetettu. Ihmeellistä kun odottajia kuitenkin on ja tulee olemaan :eek:
 
Hei! Korttieni mukaan odottamasi vauva on tyttö ja syntyy 11.11.2009. Lisäksi saatte pojan kesäkuussa v. 2011, tytön tammikuussa v. 2014 ja tytön marraskuussa v. 2015. Terv. Madam Mamma


Hassua, myös ennustaja elli lupas tyttöjä vuosille 2014 ja 2015 :LOL: eri kuukausille tosin.

Saas nähdä osuuko ennustukset, kun kumpikin povaa tyttöä tulevaksi :D
 
Heippa kaikki!

Taalla yksi odottaja, jolle tehdaan toksoplasmoositestit joka kuukausi nyt raskauden aikana. Ennen raskautta tehtiin eka kontrollitesti, joka osoittautui negatiiviseksi, eli en ole koskaan sairastanut toksoplasmoosia. Sen takia nyt raskauden aikana menen joka kuukausi verikokeisiin, josta seurataan sita, olenko edellisen kuukauden aikana saanut tartunnan. Jos nyt saisin tartunnan, olisi edessa tarkat tutkimukset siita, onko se siirtynyt sikioon ja sitten olisi edessa jonkinlainen hoitokuuri, jotta niilta vakavilta sikiovaurioilta valtytaan. Taalla asuinmaassani Keski-Euroopassa asia otetaan tosi vakavasti, ja joka paikassa aina muistutellaan, etta pitaa yrittaa kaikin keinoin valtella tartuntaa (ei saisi syoda salaatteja ravintoloissa, kun ei ole takeita aineksien huolellisesta pesusta jne). Suomessahan talle tarkalle seulontalinjalle ei ole viela lahdetty, ilmeisesti ne alle 100 sikion tartuntatapausta vuosittain ei viela ole ns. riittavasti, etta rahaa seulontoihin alettaisiin kayttamaan. Ja siis Heinamassu82, jos saat testin nyt tehtya, ja jos se osoittautuisikin positiiviseksi, voi tartuntasi olla vuosien takaa, jolloin raskauden aikana ei ole hataa (aina ei kay ilmi onko tartunta vanha vai uusi). Kysyinkin kerran laakarilta, etta eiko olisi helpompi tahallisesti tartuttaa kaikkiin (ainakin naisiin) toksoplasmoosi jo ennen raskauksia, jotta raskauksien aikana siita ei tarvitse enaa huolehtia (siis koska se tauti sairastettuna muulloin on aika viaton ja kaikki eivat edes huomaa sairastuneensa). Laakari sanoi, etta se on kuitenkin infektiotauti, joita pitaisi yrittaa valttaa, koska elinian myota kaikki sairastetut taudit lopulta jossain vaiheessa vaikuttavat jollakin negatiivisella tavalla ihmisen immuniteettiin ja terveyteen. Etta nain.

Zera, varmasti olet kuin tulisilla hiililla tuloksia odotellessa. Eihan sulla kuitenkaan ollut mitaan muuta halyyttavaa, kuin ikasi, joten voinet olla suht huoletta.

Maha pullottaa taallakin jo toista viikkoa. Toissa olen toistaiseksi pitanyt uutiset itsellani eika kukaan ole huomannut tai kysellyt mitaan. Liikkeita olen tuntenut nyt noin viikon verran, pari paivaa meni valissa ilman tuntemuksia, ja tietty mietin heti, etta oliko kaikki hyvin. Eilen ne hipaisut sitten palasivat =)

FinSki rv 16+2
 
HELOU HELOU HELOU!!
minulla oli sellane kolmen viikon pätkä etten oo täällä käynykään...jouduin olemaan sairaalassa kun oli vuotoa ja vaikka sun mitä mutta nyt oon kotona ja kohdunsuu on kiinni!!! :heart:
nyt viikkoja 16+3 ja masuasukki antaa merkkejä itsestään jo päivittäin :heart:
pieniä hipasuja muljahduksia ym tuntuu :) mitenksäs täällä muut voi??
pitää illalla paneutua kunnolla noihin edellisiin kirjotuksiin ja sit kommentoida B)
vitsit,olisin tänään käynyt täällä kotipaikalla lindexillä ostamassa housut kun alkaa alavatsa ottaa vastaa sen verran jo housuissa kiinni...ketunmarjat täällä enää ollu koko paikassa äippävaatteita :kieh:
ootteko koskaa tilannu immeiset netistä äippävaatteita?? jos tiiätte jonkun hyvän paikan niin laittakaa linkkiä :hug:
hmmältä kattelin mut hyvin niukkaa on.... vointeja kaikille :attn:
 
Pikaisesti teitä tervehtimässä, kylläpä tämä töissäkäyvän ihmisen arki on kiireistä (ja rättiväsynyttä...).

Pakko kuitenkin kommentoida thorin komiaa masua! :heart: Omani tuntuu paisuneen ihan hetkessä, täytynee poksumispäivänä ottaa seuraavan kerran otos.

 
Alkuperäinen kirjoittaja FinSki:
Heippa kaikki!

Taalla yksi odottaja, jolle tehdaan toksoplasmoositestit joka kuukausi nyt raskauden aikana. Ennen raskautta tehtiin eka kontrollitesti, joka osoittautui negatiiviseksi, eli en ole koskaan sairastanut toksoplasmoosia. Sen takia nyt raskauden aikana menen joka kuukausi verikokeisiin, josta seurataan sita, olenko edellisen kuukauden aikana saanut tartunnan. Jos nyt saisin tartunnan, olisi edessa tarkat tutkimukset siita, onko se siirtynyt sikioon ja sitten olisi edessa jonkinlainen hoitokuuri, jotta niilta vakavilta sikiovaurioilta valtytaan. Taalla asuinmaassani Keski-Euroopassa asia otetaan tosi vakavasti, ja joka paikassa aina muistutellaan, etta pitaa yrittaa kaikin keinoin valtella tartuntaa (ei saisi syoda salaatteja ravintoloissa, kun ei ole takeita aineksien huolellisesta pesusta jne). Suomessahan talle tarkalle seulontalinjalle ei ole viela lahdetty, ilmeisesti ne alle 100 sikion tartuntatapausta vuosittain ei viela ole ns. riittavasti, etta rahaa seulontoihin alettaisiin kayttamaan. Ja siis Heinamassu82, jos saat testin nyt tehtya, ja jos se osoittautuisikin positiiviseksi, voi tartuntasi olla vuosien takaa, jolloin raskauden aikana ei ole hataa (aina ei kay ilmi onko tartunta vanha vai uusi). Kysyinkin kerran laakarilta, etta eiko olisi helpompi tahallisesti tartuttaa kaikkiin (ainakin naisiin) toksoplasmoosi jo ennen raskauksia, jotta raskauksien aikana siita ei tarvitse enaa huolehtia (siis koska se tauti sairastettuna muulloin on aika viaton ja kaikki eivat edes huomaa sairastuneensa). Laakari sanoi, etta se on kuitenkin infektiotauti, joita pitaisi yrittaa valttaa, koska elinian myota kaikki sairastetut taudit lopulta jossain vaiheessa vaikuttavat jollakin negatiivisella tavalla ihmisen immuniteettiin ja terveyteen. Etta nain.

Zera, varmasti olet kuin tulisilla hiililla tuloksia odotellessa. Eihan sulla kuitenkaan ollut mitaan muuta halyyttavaa, kuin ikasi, joten voinet olla suht huoletta.

Maha pullottaa taallakin jo toista viikkoa. Toissa olen toistaiseksi pitanyt uutiset itsellani eika kukaan ole huomannut tai kysellyt mitaan. Liikkeita olen tuntenut nyt noin viikon verran, pari paivaa meni valissa ilman tuntemuksia, ja tietty mietin heti, etta oliko kaikki hyvin. Eilen ne hipaisut sitten palasivat =)

FinSki rv 16+2
Heippa. Tässä selaillessani aikani kuluksi osui tämä toksokeskustelu silmiin. Ja kehoitan sua HEINÄMASSU käymään testissä pikimmiten. Itse kävin testissä kun meillä kissoja ja tulos oli positiivinen. Toinen testi noin kahden viikon päästä osoitti että kyseessä vanha tartunta ja kaikki kunnossa. Olen saanut tartunnan luultavasti 2007 asuessani vielä ulkomailla ja aiheuttajana likainen ruoka. Jos tartunta olisi ollut raskaudenaikainen, seuranta olisi ollut hyvin tiivistä ja lääkekuuri hyvin raskas. En tietty halua pelotella, mutta testi kannattaa ottaa jos omistaa eläimiä tai matkustaa paljon.
 
Hihii, ihania teillä joillakin noi mahat:) Haluun ite samanlaisen!!!!! Vielä ei näy paljon mitään, mutta ehkä ihan hyvä vaan, niin ei se pomo rupee ihmettelemään. Enköhän mainitse asiasta jossain vaiheessa .....:D Liikkeistäkään ei MITÄÄN tietoa...... Vielä! Niin ja viikkoja on 16+3.
:heart:
 
HooWee: suuri kiitos sullekkin kun jaoit kokemuksesi! Meillä on kissoja ollut aina kun vaan voin muistaa, ja reissattu on maat ja mantereet. Jotenkin toivois että sen olis jo sairastanu, nyt meinaan alkoi toi Thaimaan matka jälkikäteen kummitella, ja kaikki ne salaatin lehdet, aamupalapöydän hedelmät ym..Eli heti torstain neuvolassa vaadin päästä kokeisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miina5:
Hihii, ihania teillä joillakin noi mahat:) Haluun ite samanlaisen!!!!! Vielä ei näy paljon mitään, mutta ehkä ihan hyvä vaan, niin ei se pomo rupee ihmettelemään. Enköhän mainitse asiasta jossain vaiheessa .....:D Liikkeistäkään ei MITÄÄN tietoa...... Vielä! Niin ja viikkoja on 16+3.
:heart:
Sama juttu täällä, että ei kyllä masua kauheasi näy ellei "pullistele" eteenpäin vatsaa. Enkä ole myöskään liikkeitä tuntenut (eka raskaus)Mäkään en ole töissä vielä sanonut ku just hain virkaa ja odotan virallista päätöstä, puheasteella jo virka luvattu. Sit on hyvä kesäloman alkajaiksi sanoa että tarvii sijaisen ens lukuvuodelle syyskuun lopusta alkaen. :whistle: Mulla huomenna alkaa jo 18 rv. Kohta varmaan pötsi kasvaa vähitellen.
 

Yhteistyössä