Isovanhemmista tarinoiden kannan korteni kekoon.
Meillä miehen vanhemmat asuu parin-kolmen kilsan päässä, ja poika on heille ensimmäinen ja toistaiseksi ainokainen lapsenlapsi, ja on kyllä saanut sen veroisen asemankin isovanhempien mielissä ja sydämissä. Viikonloppuna jos nähdään, niin viimeistään torstaina tulevat käymään (jos ei alkuviikosta me käydä heillä), että piti lähteä poikaa katsomaan kun niin tuli jo ikävä! Ja viimeksi eilen mummi osti pojalle hienon autonkuljetus-rekka-lelun, eli sekin puoli on "hoidossa", omasta mielestäni vain vähän liiankin kanssa, leluja kun on joka paikka täynnä, siltä alkaa jo tuntua. Enkä ilkeä sanoa että älkää ostako... mies saisi sen homman hoitaa, hänen vanhempansa kun ovat! No, paitsi lahjoja niin saadaan heidän suunnalta kyllä sitä tarpeellisempaakin isovanhemmuutta, eli henkistä puolta. Ukilla ja pojalla on ihan omia juttuja jo nyt, vaikka poika on vasta vajaan 2v, samoin mummilla ja pojalla on oma juttunsa, lintujen katseleminen kun ovat lintulaudalla syömässä. Pieni juttu, mutta molemmille osapuolille ilmeisen tärkeä =) . Enkä minä olisi tajunnut alkaa pojalle jotain lintuja esittelemäänkään, joten hyvä että joku hokasi!
Yökyläänkin mummi&ukki pojan mieluusti ottavat, ekan kerran oli 5 kuukauden ikäisenä ja sen jälkeen on ollut ehkä 3-4 kertaa. Mukavia pikku lomia itelle, kun poika menee yöhoitoon heille.
Omat vanhempani asuvat n. 80 km päässä, heille meidän poika oli neljäs lapsenlapsi, ja tämä tuleva on jo kuudes, joten mitään erityistä hössötystä ei siltä suunnalta ole meidän lapset enää osakseen saaneet, se oli se sisarussarjani ensimmäinen lapsi joka sen höösäyksen kohteeksi joutui, muut eivät ole enää olleet niin jännä juttu!
Minun vanhempiani nähdään n. kerran kahdessa kuukaudessa, mikä on kyllä ihan omaa laiskuuttani, olen tosi laiska lähtemään yökyläilemään sinne heidän luokseen, kaikki se tavaramäärän rahtaaminen... ja kun lapsuudenkotini on maalla, keskellä ei mitään, niin erityisiä tekemisiä siellä ei juuri ole. Omatkin vanhempani ovat lapsenlapsistaan innoissaan, ja rakastavat kovin, ja varsinkin äiti antaa käydessämme kyllä aikaansakin, isä ei niinkään, kun ei vain vanhankansan ihmisenä oikein osaa lasten kanssa olla. Ottaa kyllä syliin ja lukee vaikka kirjaa, mutta ei osaa samalla tavalla heittäytyä leikkiin kuin toisen puolen ukki. Lahjoja ei minun vanhemmiltani juuri tule, taikka tulee kyllä jouluisin ja synttäreinä, mutta ei muuten. Eikä ehkä tarvitsekaan, varsinkaan kun nuo toiset isovanhemmat kantaa liiankin kanssa. Ja sillainkin menee sopivasti, että kun miehen vanhemmat ostaa leluja ja ehkä vähän "turhiakin" juttuja, niin omat vanhempani ostavat järkeviä ja tarpeellisia lahjoja, esim. viime vuonna joululahjaksi äiti osti pojalle uuden peiton ja tyynyn. Omat vanhempani eivät ole tainneet koskaan ketään lastenlasta ottaa yökylään, mutta lieköpä kukaan koskaan pyytänytkään, en tiedä... eivätkä siis muutenkaan toimi minään lapsenvahteina, niinkuin miehen vanhemmat meille usein toimivat.
Lisäksi meilläkin miehen isovanhemmat, eli pojalle isoisovanhemmat ovat elossa ja ihan virkeitäkin vielä.
Eli kaikin puolin saa isovanhempi-tilanteeseen tyytyväinen olla, varsinkin kun niin paljon on näitä perheitä joissa isovanhemmat eivät ole niin paljosti läsnä kuin vanhemmat haluaisivat.
Omaa napaa...
Ihme ähkyinen olo, tuntuu, ettei sovi oikein hengittämään. Muistelisin poikaa oottaessa tämmöistä olleen joskus myöhäisemmillä viikoilla, mutta että jo nyt..? Eihän se vauva vielä yletä keuhkojani lyttäämään, joten mitäköhän tämä nyt oikein on..?
Ihana, isäinpäivä ensi sunnuntaina. Mielessä muhii jo täytskäri, hedelmäistä kakkua olisi tarkoitus kokeilla kun en ole sitä koskaan tehnyt. Tykkään leipomisesta hirmuisesti!! =)
No, josko tässä nyt olisi tärkeimmät, kuulostellahan taas! =)
Ippu 21+0