*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Helmikuussa

Alisa itse otan vauvalle käyttöön vain ohuehkon pipon (sisävuori puuvillaa ja ulkovuori jotain pehmeää kangasta muttei paksua) + haalarin huppu päälle. Näin pärjäsin viimeksi esikoisenkin kanssa (syntyi marraskuussa). Vaunuissa on kuitenkin ulkoillessa ja siellä makuupussissa makoilee, joten hyvin tuntui olevan viimeksi suojassa :)

dania 35+4
 
Haikeudella lueskelen jo jakautuneiden vauvakuulumisia. Niin eri maailma :heart: Toivottavasti vauvat innostuu ja onnistuu syömisissä ja pääsette pian kotiin ja kiinni tavalliseen arkeen. Palstakuulumisten perusteella kuulostaa sille, ettei seuraavia vauvauutisia tarvitse kauaa odotella. Tsemppiä erityisesti kypsyttelijöille ja avautujille.

Uusille tervetuloa! Hyvin mahtuu mukaan :) Kertokaahan lisää ittestänne, taustatiedin höystettynä, niin päästään enemmän kärryille teistä. Pelkkä nimimerkki ja LA ei vielä jätä muistijälkeä..

Tänään tulin Kodin Kuvalehden mukana TenaLadyn pikkuhousunsuojan testeri. Siinäpä vasta täsmämainontaa! :LOL: Taidan kuulua lehden kohderyhmään: raskaanaolevat ja mummot. Jos en olisi saanut niin hyviä nauruja erityisesti virtsankarkailuun tarkoitetusta pikkuhousunsuojasta ja täsmämainonnasta, olisin varmaan vetänyt herneet nenukkaan ja lehti menisi samantien lopetukseen.

Sairaala & vierailut Oli pakko käydä itsekin kurkkaamassa helmikuisten kiihkeä keskustelu liittyen sairaalaan ja vierailijoihin. Uskon haluavani keskittyä sairaalassa vain lepäämiseen & vauvaan tutustumiseen, ja toivonkin jo etukäteen, että vain mies ja lapsi tulisivat meitä katsomaan synnärille. Yleisesti ottaen ajattelen, että sairaalan säännöillä mennään enkä pidä pahana, vaikka huonetovereilla kävisi enemmänkin vieraita. Jos sairaala sallii perheen ulkopuoliset vieraat, en näe ettäkö vieraita pitäisi erikseen kieltää tulemasta, koska joku voi loukkaantua. On tietysti korrektia kysyä huonetovereilta, sopiiko vierailijoiden tulo myös heille ja mahdollisuuksien mukaan ottaa vieraita vastaan yhteisissä tiloissa. Itse olin esikoisen syntymän jälkeen monta päivää petipotilaana (vessa- ja suihkureissuja lukuunottamatta) että aina sekään ei ole mahdollista. Pöpöt on mun mielestä huono peruste vierailijoiden kieltämiselle: yhtä hyvin äidit&isät voi olla pöpöjen kantajia, tai jopa flunssa/noro päällä synnyttämään mennessään.

( . )Yhä malttamattomana odottelen, että tää flunssa tulisi loppuun lusituksi ja pääsisi nautiskelemaan ä-lomasta. Pakkolepo tekee kyllä hyvää, eikä supistuksetkaan ole kiusannu yhtä pahasti, kun on ollu pakko pötkötellä ja nukkua kuumetta pois. Verenpaineet hieman koholla, mikä varmaan loppuraskaudesta ihan normaalia, mutta koholla myös pulssi! Paineet 135-140/90, pulssi 99! Voiko liittyä kuumeeseen vai mihinkä?

HaaveissaPulla ja Pulla 35+4
 
Viimeksi muokattu:
Karoanna, joo sitä saa ihan luontaistuotemyymälöistä. Myös sokokselta ja emotionshopeista. On siis tota geeliä, missä etanaa enemmän. Voitees vähä vähemmän, mut mul on molemmat. Voidetta yöks ja geeliä päiväks.:)

NYT LÄHENKI SAIRAALAAN.. saas nähä milloin tuun.

greeneta1 33+3
 
Heipparallaaa! :)

Täällä yksi laiska kirjottaja taas huutelee väliin! Nytkin vaan puhelimella pikaisesti omaa napaa! Aivan hävettää mutta pakko saada avautua jonnekki! :) mutta ihan ekaksi hurjasti onnea kaikille vauvautuneille ja tsemppiä tuskaileville! :)

Nyt sitä omaa napaa: tänään oli ns. Synnytystapa-arvio joka olikin eri lääkärillä ja eri paikkakunnalla kuin normisti. Lääkärikäynnistä jäi jotenki tosi huono mieli. Vauvan painoarvio oli nyt 2820g ja viikkoja mulla siis tasan 37. Kooltaan vastas viikkoja 35+6. Sf-mitta mulla on ollu koko ajan alakäyrillä niin hieman ehkä helpotuin että ei kuitenkaan mikääk ihan mini tuo masuasukki oo. :) mutta sitte se ite lääkäri oli joku eläkkeellä oleva vanha mies. Sisätutkimus tuntu tosi pahalta. :/ paljo jäi epäselvää eikä se oikeen kertonu mulle mistään mitään.. Sen verran sano että olin sormelle auki ja kaulaa jäljellä n. 1,5cm. Ja että vauva tuntuu alhaalla. Ensisynnyttäjänä oonkin nyt ihan äimänä että mitä tää tarkottaa.. Enkä sitä tietenkään sillon älynny kysyä. jos jollaki asiasta tietoa niin saa neuvoa tietämätöntä. Onko synnytys mahdollisesti lähestymässä vaihäh?
Ja sitten toinen asia oli tuo lantio. Laitto lähetteen äitipolille lisätutkimuksiin. Puhu jostan suorasta mitasta(?) joka ei välttämättä riitä.. Ja mitähän tuokin sitte tarkoittaa.. Joudunko nyt sektioon? Oon koko ajan aatellu että ilmanmuuta pystyn synnyttämään alateitse enkä todellakaan HALUA mtään sektiota.. Ääh..
Lääkärikäynnin jälkeen oon kyllä tuntenu oloni paljo epävarmemmaksi ja epätietosemmaksi ku ennen sitä.
Anteeksi kauheasta valitusvirrestä, mutta jos joku osaa antaa minkäänlaista tarkempaa tietoa niin kiitos! :)

Epätietoinen Hanskius 37+0
 
Rena: Hyvä että sieltä tuo vauvahotelli löytyy kuitenkin :) Ja että huoneet on perhehuoneita!

Nopponen: Toivottavasti ei tule takapakkeja ja pääsette pian kotiin! :heart:

Sone: Hyvä että miehesi heräs vauvan tuloon nyt :D

Pepper: Kiitos tiedosta, ehkä otan kuitenkin omia siteitä vaan, jos on muutenkin epäedustava ja kamala olo, niin en halua mitään yli isoja vaippasiteitä käyttää :D

Meillä on brion vaunut, varmaan jostain 98 vuodelta. Ilmaseks saatiin miehen kummisedältä. Netistä en kuvaa löytäny just sellasist mut aikalailla tän näköset http://image.nettix.fi/extra/itemimg...53cbb94635.jpg Kyllä vähä ajatellu et olis voinu ostaa uudemmatkin, varsinki ku useampi lapsi halutaan, mut olisha ne uudet ollu aika kalliit.

Rva J: Tervetuloa!!

dania87: joo, miksköhän en älynny sanoa vaan että lusikka, vaan aloin selittää vaikeamman kautta :D

Greentea: tsemppiä sairaalaan!!

Mulla olis ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta kävin kanssa siellä helmikuisten pinossa ja tulin lukeneeks et joku sektiossa ollu sano et kätilö kävi kurkkimassa jälkivuodon määrää.. Niin onko sitä pakko kurkkia? Tiedän että synnytys on luonnollinen asia ja siinä ollaan paljaana aikalailla kaikin tavoin mutten silti haluais millon ketäki housuihini kurkkimaan. Osaan kai nyt itekki sanoa kuinka usein side on pitäny vaihtaa. Jotenki tuntuu liialliselta yksityisyyteen kajoamiselta eikä kauheen kunnioittavalta. Ja tällasta en sairaalassaolo ajalta kaipaa.

Entä onko vaunuissa hyvä olla sellanen toppapussi ja millasia kokemuksia teillä on pusseista? :)

Ja täytyykö vauvaa herättää 3 h välein syömään jos ei itse herää? Pientä vauvaa siis. Näin sanottiin imetysvalmennuksessa. Vai onko tää joku mielipiteet jakava asia?

Omppu ja vauva 36+3
 
Täällä taas hereillä.. vuorokausirytmi tuntuu olevan ihan hukassa. Nukahdin kyllä ihan hyvin, mutta 2 tunnin jälkeen heräsin mahan kivistyksen tunteeseen. Tuntuu, että vauvan peppu tunkee tosi ylös ja aiheuttaa todella ikävän kivun ylävatsaan. Huoh..

Sone & Alisa- Mustakin tuntui aika hurjalta tuo polikliininen systeemi täällä ja piti oikein tarkastaa niiden nettisivuilta tuo etten ihan palturia puhunut. Mutta, juu, ihan oikeassa olin: 4-6 tunnin päästä synnytyksestä kotiina mars, jos kaikki on äidillä ja lapsella hyvin (siis uudelleen synnyttävillä). Seuraavana päivänä kätilö soittaa kotiin ja sitä seuraavana tulee kotiin käymään... mutta olen iloinen, että näin ensi synnyttäjänä saan jäädä sinne hotelliin pariksi päiväksi tutustumaan pieneen ja opettelemaan imetystä yms vauva-arkea ja vielä miehen kanssa!

Nopponen- kuulostaa juu lupaavalle! Toivottavasti menee hyvin nyt tästä eteen päin ja pääsisitte nnopeasti kotiin pienen kanssa!!

Fanny- mullakin sattuu silloin tällöin tuohon oikealle sivuun. oon kans itse ajatellut, että se on varmaan niitä kohdun kannatinkipuja. Mulla tosin ei ole tullut levossa, vain kävellessä/liikkuessa..

Alisa & Omppulimu- ihana kun tänne alkaa tulemaan ihan käytännön kysymyksiä mitä itselle ei ole tullut edes vielä mieleen (esim piposta ja imettämään herättämisestä). On tää ensi kertalaisena olo aika jännää!!

Hanskius- jos olen oikein ymmärtänyt niin nuo painoarviot ovat vaan arvioita ja voivat heittää reilustikin, eli varmaan on ihan ok kokoinen pieni siellä. Mun kaveri synnytti päivää ennen laskettua aikaa 2900 gr lapsen, joka on ihan normaali kaikin tavoin, eli 2800 gr ei ole ihan rääpäle noille viikoille. Nyt kun menet sinne äitipolille tuon lantion takia niin kirjoita vaikka kaikki kysymykset ylös niin muistat kysyä paikan päällä niin ei tarvitse panikoida/pähkäillä sitten kotona. Tsemppiä!

Onko teillä muilla alkanut tulemaan pelkoja tässä vaiheessa? Muo on alkanut pelottaa jostain syystä, että vauva kuolee kohtuun ihan tässä loppu metreillä. Alussa pelotti keskenmeno (oli aikaisempia), mutta sitten oon osannut relata aika hyvin, mutta nyt viime päivinä on tullut kauheita ajatuksia mieleen heti jos vauva on esim liikkumatta jonkun aikaa. Onneksi tyyppi liikkuu ihan hyvin, mutta jostain vain kumpuaa tällainen irrational fear. Voikun pääsis siitä eroon!! Ja tää yö-aikaan kukkuminen ei anakaan auta asiaa :)

Anyway, hauskempiin aiheisiin: HaaveissaPulla- hauska tuo Tenaladyn mainos!! Niin ja pulssista- mulla ainakin oli flunssan aikan pulssi ja peineet hieman normaalista koholla, mutta kuitenkin vielä viitearvojen sisällä.. eli jos ihan mahottomasti heittää niin kannattaa varmaan mainita asiasta!

Onko muilla kuin Alisalla vauva jo laskeutunut ja kiinnittynyt? Helpottako tämä tukala olo sitten ihan tuntuvasti? En malta odottaa...

Josko taas lähtis kokeilemaan nukkumista....

Rena ja poju 36+2
 
Kylla katilo kay katsomassa vuodon maaraa ja samalla painelemassa kohtua etta sielta tulee kaikki verihyytymat jne pois ettei tulisi kohtutulehdusta. Varsinkin jos verenvuoto on ollut runsasta voi tulla isojakin hyytymia. Olen synnyttanyt kaksi lasta Naisten Klinikalla. Itsella on ollut runsas verenvuoto kummassakin synnytyksessa ja yksi ehto etta paasen kotiin oli etta isoja verihyytymia ei saa enaa tulla. Kaikilla on tietenkin erilainen jalkivuoto jne. mutta tarkeaa on etta kohtuun ei jaa mitaan ylimaaraista ja ne kayvat sita painelemassa osastolla.

mindi16
 
Tekstiä on tullu ihan kauheesti et en varmaan muista kaikkee kommentoida. Sen siitä saa kun ei repiä kirjottamaan, pikasesti oon vaan käyny lukemassa.

Täällähän taitaa olla pian lisää vauvoja luvassa, ainakin greentea, soonfab ja sannamary, teillä oli aika jännät paikat siellä! :)

Tervetuloa uusille, Karoanna, Miiu ja Rva J.!

Esikoinen ei vielä pahemmin vauvajuttuja noteeraa (ikää 2,5v) mutta masua kyllä välillä pusuttelee ja yks päivä näki ekaa kertaa kun maha liikkuu niin siitä oli kovasti ihmeissään :) Olen kyllä jonkinlaisiin mustasukkaisuuskohtauksiin varautunut, yritänkin ottaa mahdollisimman paljon mukaan vauvan hoitoon niin tuntee itsensä tärkeeks. Nyt on muutenkin menossa semmonen "minä ite"-vaihe.

Omppulimu Kyllä tosiaan kätilöt käy mahaa painelemassa ja tarkistavat jälkivuodon mutta yritä asennoitua niin et se on vain sinun parhaaksi. Heillä kuitenkin ammattitaitoa arvioida onko kaikki kunnossa. Tuosta 3h välein syömisestä en osaa sanoa muuta kuin et esikoisen aikaan piti synnärillä syöttää 3h välein kun minulla oli RD, ettei vauvan verensokerit pääse laskemaan liian alas. Kannattaa kysyä sit vaikka synnärillä kun näkee tarkemmin millainen syöjä juuri sinun vauvasi on. Mutta tuskin kotona ainakaan yöllä tarvii kellon kanssa heräillä imettämään, itsensähän siinä väsyttää. Minä käytin viimeks synnärillä niitä hehtositeitä, vuoto on kuitenkin alussa niin runsasta et kaupan siteet ei tahdo riittää, mut kotiin lähtiessä laitoin sit tavan siteen.

Rena onpa siellä tosiaan erilainen käytäntö. Toisaalta itseäkin kiehtois päästä kotiin mahdollisimman pian mutta en ihan polikliinista synnytystä halua. Kyllä se pari yötä menee sairaalassakin vaikka hankala siellä on yöllä nukkua. Toivottavasti ei pitempään tarviis olla mut eihän sitä tiedä vaikka menee sektioon.

Nopposelle kovasti tsemppiä, toivottavasti pääsette viikonlopun jälkeen kotiin! :)

(.) Eilen ompelin varmaan 4h vauvalle vuodevaatteita, pitää laittaa vaikka kuvia kunhan saan kuvat koneelle. Ei tainnu maha sit tykätä siitä lattialla kyykkimisestä kun kovotteli oikein kunnolla pitkän aikaa. Ai niin, ja kun tässä taannoin ärisin miehen isyyslomasunnitelmista niin alotti tällä viikolla uudessa työpaikassa ja oli sit sopinu et pitää sen pari viikkoo kun vauva syntyy et ei sit tarvinnu sen kummemmin asiasta riidellä. Taitaa täälläkin alkaa miehelle vasta nyt mennä tajuntaan et se vauva on täällä ihan kohta!

Särö ja Jalo 37+0 POKS!!!
 
Nyt tulee omaa napaa! Viime yö oli ihan helvetistä! En kerta kaikkiaan saanu nukuttua, selkäää poltteli koko yön ja supisteli vähän väliä. Meinasin yöllä paskantaa sänkyyn, just ehdin vessaan:ashamed: Siinä sitten yöllä olinkin noin puoli tuntia suihkussa, helpotti siihen selkäkipuun. Koko yn vaan laskin tunteeja siihen että olis tän aamuinen poliaika. Ei nää supparit mitään tee, en ainakaan usko, mutta helvetin kipeää ja ärsyttävää.

Onko tuo tuttua teille, jotka ootte synnyttäneet, että polttaa alaselkää ja nivusia silleen lähes koko ajan, suppailujen yhteydessä vaan hieman kovenee? No, äh, mitä väliä sillä on, kai sitä huomaa sitten jos se on ulos tulossa?:LOL:

Anteeks, en saa mitään järkeä nyt edes tähän tarinaan, en uskalla lähteä komentoimaan mitään muiden juttuihin, tiiä mitä laukoisin :LOL:

Onneks mies ajaa polille :D


Nippa ja Pave 35+6
 
Nippa: Veikkaisin että siulla on kovat liitoskivut kera supistukset tai sitten sieltä on vauva tulossa lähipäivinä :D
Tosta nivusten kipuilusta, miulla niit ei polta mutta koskee ja vihloo ja vetää ja kramppaa ja kaikkee kivaa, reidet on välillä ihan krampissa ja eilen varsinkin vauva poras itteensä alemmas niin oli tos kipee maha koko päivän ja kohdunsuu.
Tuuhan sit nippa kertoo miten poli meni :) Tai jospas sie jäätkin synnyttää :0 :)

Tosiaan, missäs mam on? Ootko jo synnyttäny vai onko kivut vetäny hiljaiseloon?

Särö: Siulla on jo täysaikanen vauva :heart::O:D rv 37 :) Täällä vielä reilu viikko siihen pisteeseen :)

omppulimu: Lohdutuksen sanasena voin kertoo että sen synnytyksen jälkeen tuskin oot moksiskaan siitä vuodon tarkkailusta kun oot saanu vauvan viereen :) Ja ei ne kyl hirveen montaa kertaa käy kurkkii, ovat kuitenkin hyvin hienovaraisia. Enenpi siin synnytyksen ajan sitä ronklausta tulee kun vähän väliä kokeilevat miten paljon on paikat auki.

Nyt kun tää maha on laskeutunut jonkunverran niin mahtuu kumartumaan paremmin ja ei tunnu enää yhtään siltä että vauva olis iso, kun sitä täällä mietin joku päivä.
joku kyselikin että helpottaako olo kun on laskeutunut niin voisin sano että joo, tosin ahdistus on nyt sit enenpi alakerrassa, ja kusella juokseminen vaan tihenee, kävely on niin ankkaa ja kipuja. Mut mielumin näin perin että saa henkee, kun vauva painoi tonne ylös niin ei ollu missään asennos hyvä olla.

35+5
 
Syöttämisestä mä jouduin herättää vauvan syömää myös kolmen tunnin välein pienikokoisuuden vuoksi. Jatkoin sitä kotona jonkin aikaa, kunnes siirryin lapsentahtiseen imetykseen. Mun piti laittaa ylös (vai olikohan se mun oma päähänpistos :rolleyes: ), paljonko vauva söi pullosta/kauan oli rinnalla. Ja kummalla rinnalla, jotta muistin seuraavassa imetyksessä tarjota toista rintaa.

Mustasukkaisuudesta Meillä tyttö (3,5 v) suhtautuu hyvin odottavasti tulokkaaseen. Ei malttaisi millääm odottaa. Sanoo, että hoitaa sitten vauvaa, ja pitä näin sylissä. Mustasukkaisuutta tulee ihan varmasti olemaan, kun en enää pysty olemaan 100 % hänen seuranaan. Mutta uskon myös, että mukaan ottamalla, se ei tule niin pahana. Nyt kun olen ollut kotona äitiyslomalla, ja tyttö hoidossa muutamana päivänä viikossa, tyttö kuulemma välillä huokailee äitiä, jota ei ole aiemmin tehnyt.

Särö78 tosi hienoja muomuksia olet tehnyt!

SMV78 ja tyttö 36+4
 
Oi kamala miten tätä tekstiä tulee koko ajan näin paljon :D

Rena noi polikliiniset synnytykset kuullostaa melko hurjilta. Onneksi eivät sentään ensisynnyttäjää tuuppaa samantien pihalle. Täällä meilläpäin tuntui taas siltä, että väkisin pitäisivät sairaalassa useamman päivän, ainakin ensisynnyttäjiä. Tai sitten se riippuu vaan henkilökunnasta. Lastenhoitaja yritti viimeeksi laittaa kapuloita rattaisiin, kun kolmantena päivänä halusin kotiin. Onneksi llääkäri ja kätilö olivat puolellani. :)
Ihanasti oot Särö jo laittanut kaiken valmiiksi! :)

Taitaa Nippa lähteä pian synnyttämään ;)

Muiden lasten suhtautminen.. Meillä 3,5-vuotias tyttö ainakin tässä vaiheessa odottaa vauvaa syntyväksi ihan hirmuisesti. Kaupastakin halusi jo ostaa vauvalle mekon vaikka ei sukupuoli olekaan varma. ;) Vauvan syntyessä täytyy vaan parhaan mukaan ottaa esikoinen mukaan kaikkeen mahdlliseen ja antaa huomiota riittävästi.

Fanny 35+4
 
Viimeksi muokattu:
Huomenia,

Kiitos greentea1 vinkistä. Täytyypä koklaa :) Lähitkös siekin synnyttää?

Nippatädille tsemppiä! Tuuhan kertomaan kuulumisia kuhan jaksat:)

SMV78: Meillä sama homma nyt kun on esikko on hoidossa muutaman kerran viikossa kun olen äippälomalla niin on viel enempi nyt mun perään..vauvasta johtunee? Mä kans otan ehdottomasti hänet mukaan hoitotoimiin niin on varmasti innoissaan auttamassa ja tuomassa pikkujuttuja. Kokee itsensä tärkeäksi:heart:

Särö78 oot ommellu kivoja juttuja!!

Karoanna 35+0 POKS!!
 
Maalisvauvan pipo Mä ostin sellaisen melko ohkaisen nallepipon (sellaisen kun name it:sta saa, ohut puuvillavuori on muttei siis mikään talvipipo ole). Sen alle laitan kylmällä säällä kypärämyssyn ja sitten käytän haalarin huppua myös. Luulen, että noi riittää sillä tuo haalarin huppu on kyllä paksu!

omppulimu Mulla kävi sektion jälkeen myös kätilö kurkkimassa jälkivuodon määrää. Olin aluksi niin kipeä, ettei edes jaksanut itse sellaisia katsella kun vuodelevossakin piti eka päivä olla. Kyllä ne sitä tarkisti myös muina päivinä kun olin itse liikkeellä jo. En tiedä mikä käytäntö on alatiesynnytyksen jälkeen. Ennen esikoisen syntymää asia tuntui hieman oudolta, mutta silloin sitä ei välittänyt.

Vauvan herättäminen syömään Käytäntö vissiin vaihtelee ihan sairaalan ja vauvan voinnin mukaan.

Lasten suhtautumisesta Meillä esikoinen on pian 2v 4kk. Nyt hän odottaa vauvaa innolla, vaikkei ihan taida ymmärtää mitä se sitten käytännössä tarkoittaa. Äidin sairaalassaoloajasta ollaan puhuttu, ja se on harmittanut tyttöä :( luulen, että meillä tuo neiti on mustasukkainen kun vauva syntyy. Niin äidin tyttö on :heart:

Täällä monilla alkaakin jo olla oireita lähestyvästä synnytyksestä! :) Mulla edelleen vaan liitoskivut vaivaa, muuten ei oikeastaan mitään tapahdu. Pientä menkkajomotusta on alaselässä ollut parina päivänä, mut eipä se taida mitään tehdä paikoille! Turhauttaa kun on kovat kivut ja synnytys tuntuu olevan niin kaukana..

Maanantain äitiyspoliaikaa odotellessa, Nallu ja pikkuveli 35+6
 
Voi Särö tuu meillekin tekee noita ihania ompeluksia :) Mä en saa ittestäni ees sen vertaa irti et ompelisin keittiöpyyhkeen reunat :D

Sairaalan siteet meillä on sairaalassa kahta kokoa siteitä, sitä vaippamallia ja tavallisempaa. Mut kyllä sitä mielellään alussa käytti sitä vaippamallia, kun jälkivuotoa tuli niin reilusti. Ja vaikka se kohdunpainelu kuulostaa epämiellyttävältä, niin omaksi parhaaksi se on :)

Sisarusten mustasukkaisuutta ei meillä ole ollut, johtuen isoista ikäeroista (5.5 v ja 6 v). Nyt tulee pienin väli, 4.5 vuotta, niin saa nähdä miten tuo äitin poitsu suhtautuu sit vauvoihin...

Hitsi, täällähän tuntuu koko ajan tulevan vauvoja :D ja tahti tulee vaan kovenemaan, kun täysiaikaisuudet poksuu jo :) Itsellä mahdollisesti 4 päivää käynnistykseen, jos ottavat sit sisään...

SoonFab ja vauvvat 36+3
 
Neuvolakuulumisia eiliseltä: Hb oli laskenu 99:ään!!! Eipä ihme jos on vähän veto pois... Osasin kyllä tätä vähän odottaa, kun kuukausi sitten lääkäri suunnilleen kielsi syömästä lisärautaa kun sillon Hb oli 115, mikä on kuulemma raskausaikana ihan hyvä. 2vk sitten hemppaa ei mitattu ja tässäpä tulos. No onneksi mulla on yleensä noi tabut toiminu ihan hyvin, pitää vaan muistaa nyt taas ottaa päivittäin. Paino oli laskenu 2 viikossa 100g, mikä johtunee siitä että viimeksi näytti nousseen 2kg/2vk... Taisipa olla jotain ylimääräistä turvotusta sillon. Sf-mitta oli kans pysyny samassa jostain (samasta?) syystä. Oon tässä välissä myös yrittäny vähän rajottaa herkuttelua, mutta pitää nyt muistaa syödä ruokaa kuitenkin riittävästi, että ei ihan kasvu stoppaa. Ja ipana oli raivotarjonnassa, toivottavasti alkaa kans pysymään vähitellen!

Rena kyseli peloista. Muakin on alkanu synnytys vähän pelottamaan, ja nimenomaan se että selvitäänkö molemmat siitä hengissä. Kipu on kuitenkin vaan kipua, eli vaikka sitä en tietenkään toivo, niin se ei oikeastaan pelota. Päin vastoin, oon asennoitunu niin että synnytys tulee olemaan hieno tapahtuma ja täytyy sanoa että jos jostain syystä sektioon päädytään niin kyllä mua varmaan vähän harmittaa. Vaikka tietysti molempien turvallisuus on ehdottomasti tärkein asia, ja varmaan sitten kun on se käärö sylissä, ei enää oo paljo väliä sillä miten se on siihen saatu! Toinen mikä jotenkin on koko ajan pelottanu, on imetys. Vaikka sitäkin odotan kovasti ja haluan imettää, niin jotenkin kun rinnoilla on tähän mennessä ollu lähinnä seksuaalinen funktio, niin jotenkin se ajatus niitten muuttumisesta toisen ravinnonlähteeksi ällöttää... :( En muutenkaan oikeen tykkää rintoihin koskemisesta, niin vähän huolettaa että mitä jos se imettäminen tuntuukin kauhean vastenmieliseltä. Tässäkään en siis varsinaisesti fyysistä kipua pelkää, vaan lähinnä henkistä ällötystä. Haluaisin kuitenkin nauttia imettämisestä! Mutta yritän nyt olla kuitenkin etukäteen murehtimatta tästä, näkee sitten miten homma lähtee sujumaan.

Sairaalasta en usko että mulla on mikään kiire pois. Eka lapsi kuitenkin kyseessä niin kaikki apu alussa on varmasti ihan tervetullutta ja vähän jännittää se että miten sitä arkea osaa alkaa sitten kotona pyörittämään. En kyllä tähän mennessä oo joutunu ikinä olemaan montaa päivää putkeen sairaalassa, että saattaahan se sitten muutaman päivän jälkeen alkaa tylsistyttämäänkin. :) Ja meillä ei saa ilmeisesti sairaalassa vierailla kukaan muu ku lapsen isä, perhehuoneista ei oo mitään tietoa.

Särö olit tehny hienoja ompeluksia. Mulla on kans reunapehmustetta varten kankaat oottamassa. Kun nyt saatiin viimein pinniskin makkariin ni pitää varmaan huomenna alkaa mittailemaan mimmosen teen.

Piula + poikanen 33+2
 
Särö, ihanat petivaatteet oot tehnyt!!

SaHi, tosiaan, ei näillä kivuilla kyllä kamalasti rehatakaan... Jotain vaan vois ruveta tekemään jotta supistukset alkais tehä jotain tonne alakertaan. :D Kestämistä sullekin noihin liitoskipuihin!

Nippa, kuulostaa tosiaan siltä että Pavella olis lähtö lähellä! :D Tuuhan kertomaan kuulumisia jahka kykenet!

Joko Greenteakin on synnyttämässä?! :O

Sone mua alko kamalasti naurattaa toi sun miehen "herääminen" tässä vaiheessa. :D

Lupaavalta kuulostaa Nopponen! Enää viikonloppu, ja sitten saat vauvan kotiin! Voiton puolella jo. :)

_muumis
, me ostettiin vaunuiksi Mutsyn 4-riderit. Kriteereinä oli pieni koko (näppärät kaupungissa ja julkisissa) mutta isot ilmakumirenkaat (kääntyvät eturenkaat), joilla on hyvä tehdä lenkkejä myös maastossa.

Alisa, hienoa että vauva oli kääntynyt oikein päin! :) Mä ajattelin että pipoksi riittäisi ohut trikoopipo + teddyhaalarin huppu? En mäkään tosin tiedä mitä pitäis olla kun eka vauva vasta tulossa. :D Tietty riippuu niin siitä, millon tää nyt syntyy. Maaliskuussa voi olla vielä tosi kylmäkin, mutta jos menee huhtikuulle, niin kevätaurinko lämmittää varmaan jo mukavasti..

Rena, mulla oli kamalat pelot tän raskauden suhteen jonnekin 28 viikolle saakka ehkä? Ensin pelkäsin minäkin kamalasti keskenmenoa edellisen km:n takia, ja kun "turvallisille" viikolille päästiin, aloin pelkäämään kohtukuolemaa. Nyt on kuitenkin jonkun aikaa ollut jo vähän rauhallisempi olo, enkä ole enää suostunut ajattelemaan, ettei tätä vauvaa syliin saakka saatais. En tiedä mikä mulla auttoi siihen, että pelot alkoi pikkuhiljaa väistyä.. Eli en oikein osaa sanoa mitään lohduttavaa. Saman ajatuksen kanssa kuitenkin painii varmaan monet. Jaksamista tohon tunteeseen, tiedän kuinka kamalaa se on. : / Varmasti kuitekin kaikki menee hyvin ja sinäkin saat nyyttisi syliin! :hug:

Sairaalavieraista. Mulle kävis hyvin, että vain mies olisi sairaalassa mun seurana. Ei todellakaan houkuttele ajatus esim. paikalle tuppautuvasta appiukosta perheineen, kun mä olen siellä ihan raatona, verisenä ja väsyneenä, haluaisin vaan sylitellä vauvaa jne.. Mutta en kehtaa vierailua kieltääkään ettei ne loukkaannu. Omalle perheelleni voin kyllä sanoa suoraan, että tulee vasta kun ollaan päästy kotiin. Tuskin niillä niin kova hinku olisi sairaalaan tullakaan.

(.) Olin jo pari-kolme viikkoa saanut nauttia vähintäänkin kohtuullisista, ellen hyvistäkin yöunista. Nyt sit viimeyön valvoin ihan kokonaan. En tiiä mistä sekin nyt taas tuli. Oksennus tuntui kurkussa koko yön ja oli tosi paha olo. Nyt ei enää varsinaisesti okseta, mutta huono olo valvomisesta. Vielä pitäis jaksaa tänään siskontytön synttäreillekin. Hohhoijaa... Muuten ei kummallista tänne päin... Vauva pyörii ja hikkaa kovasti, ja mietin millon se saa mun vatsanahkan puhki! Tossa yks päivä jo kuvittelin että vauva olis alkanu laskeutua, mutta pah, tuolla se on taas niin ylhäällä että keuhkoja ja palleaa painaa ja ruoka meinaa pyrkiä ylöspäin. Mulla on tänään näköjään vaan negatiivista asiaa.. kai se on taas se kun on valvonu koko yön.

Parempaa perjantaita ja viikonloppua muille!!

Nanna 33+3
 
Heippa

Mulla on myös kipuja oikealla puolella kohtua, tuntuu koko kyljessä. Neuvolatäti meinasi että on ehkä lihasperäistä kun vauva on koko raskausajan ollut enemmän oikealla puolella.

Vauvan pää painaa tosi alhaalla ja kivuliaasti. On niin kohtalonivaa että tämä vauva on raivotarjonnassa ja tuntuu vielä olevan aika pieni vauveli tulossa, enkä saa synnyttää alakautta :( . Sektio edessä ja toivon että kahden viikon päästä vauva on jo sylissä :) Sen voimalla jaksaa nämä vimoset raskausviikot lyllertää.

Tsemppiä hurjasti kaikille ja mukavaa viikonloppua!!

Pihlaja78 36+5
 
Sf-mitat, ultra ja koon aviointi Meille lääkäri antoi ultran yhteydessä esikoisen painoarvioksi 4kg (en muista tarkkaan), kun sen sijaan kokenut eläkeiän kynnyksellä oleva neuvolantäti käsikopelolla arveli vauvan painoksi kolmisen kiloa. Vauva painoi tasan 3 kiloa syntyessään, jonka vuoksi tässä raskaudessa olen antanut sf-mittojen ja painoarvioiden mennä toisesta korvasta ulos..

Vuodoista ja vaipoista Synnärin jättivaipat voi kuulostaa epämiellyttäville, mutta jälkivuotoa voi olla siis runsaastikin, tämäkin tietysti yksilöllistä. Jos siis ajatellaan, että istukka jättää kämmenen(?) kokoisen haavan kohdun seinämään irrotessaan, niin voi hahmottaa millaisesta haavasta on kyse. Kätilöt ei suinkaan käy kurkkimassa hygienian hoitoa tai siteen vaihtotarvetta, vaan vuodon määrää, hyytymiä yms. Vatsan painelulla tutkitaan kohdun tyhjenemistä ja mahdollista kohtutulehdusta, mikä voi kehittyä synnytyksen jälkeen (koettu, ikävä vaiva!). Jälkivuoto kesti kolmisen viikkoa, joista ekat 2 viikkoa vuoto oli todella runsasta. Kaipasin jopa niitä sairaalan kammottavia verkkopöksyjä :LOL:

Nippa
Supistuksilta mun mielestä kuulostaa. Mulla oireilee nivusiin ja reisiin polttavana kipuna, ikäänkuin tosi voimakkaana menkkakipuna. Kaipa liitoskivutkin voi heijastella, joita joku veikkasi, mutta liitoskivut kai harvemmin saa vatsaa toimimaan.. Tsemppiä vaan sinulle, taitaa olla synnytys lähellä :) SoonFab4 kanssa seuraavien joukossa.. Odotamme vauvakuulumisia :)

HP (kyllästynyt flunssailija)
 
Talvivauvan pukemisesta Itse meinasin laittaa vauvalle kypärämyssyn ja neulotun myssyn päälle. Mielestäni ihan paras mittari on vauvan niska, kun se pysyy lämpimänä niin sillon on tarpeeks vaatetta päällä. Esikoinen on ollut vauvasta asti semmonen hikipoika et on saanu kantapään kautta opetella ettei laittas liikaa vaatetta päälle. Minua hämäs synnärillä sillon kun mittasivat päivittäin kainalosta vauvan lämpöö. Sit käskivät laittaa lisää vaatetta päälle, jos oli jonkun tietyn rajan alle. Minä luulin et kotonakin pitää olla jatkuvasti mittailemassa :D No, ei se vauvanhoito onneks niin pilkun viilaamista oo, ihan käsikopelolla tuntee onko vauvalla sopivan lämmin.

Piula Hassua että sinua on käsketty lopettamaan tuo raudansyönti, kun ei tuo 115 vielä mikään hyvä Hb ole. Mulle neuvolatäti sano et kannattaa ottaa rautaa sillon tällön vaikka Hb nousikin 120:een. Vaikuttaa se kuitenkin niin paljo vireystasoon. Viimeks olikin 127 et nyt en oo ottanu.

Nippatäti Hui, nuohan kuulostaa jo ihan kunnon supistuksilta. Joko siellä Paavo alkaa lähtöö tekemään??? :)

(.) Minä en meinannu mitään sen kummempia vauvanhäätötalkoita alottaa, ehkä sitten jos alkaa la:n yli menemään. Mulla kaikenlainen rehkiminen aiheuttaa vaan kivuttoman mutta tosi veemäisen kestosupistuksen jonka aikana ei voi tehdä oikein mitään joten ajattelin ottaa ihan rennosti ja nautiskella loppuajasta. Ja vauvan venyttelyistä päätellen tämä kaveri on päättäny tulla kyljestä ulos! :D

Särö ja Jalo 37+0
 
Rena Piti vielä kommentoida pelkoja.. Myös mulla on myös välähdellyt mielessä pelko kohtukuolemasta viime metreillä. Ajattelen, etä kaikkien irrationaalistenkin pelkojen läpikäyminen ja ääneen sanominen on kaikintavoin tervettä, kunhan pelot ei liiaksi hallitse elämää. Uskon, että ihminen on vahvimmillaan silloin, kun näkee elämän olevan haurasta ja epävarmaa alusta loppuun. Olen huomannut, että moni ei kuitenkaan kestä kuulla tälläsiä puheita tai kokee suurta tarvetta lohduttaa pelko pois, tyyliin "älä nyt tollasia mieti". Ite otin pelot puheeksi neuvolassa, ja neuvolantäti kysyi, olenko masentunut, mitä todella en ole! Jatkossa kyllä mietin tarkemmin, missä/kelle asiasta puhun..
 
Helou.

Nopeat kommentoinnit täältä vaan:)

Särö78 Vitsit, miten hienoja. Ihan kateellisena täällä...Mut nyt käännän tän positiiviseksi tsemppaukseksi. Oon tytön kanssa vkonlopun äidin luona ja otan tavoitteeksi, et tehdään pinnasänkyyn reunasuoja ja hoitoalusta...Mitä kangasta tuo hoitoalusta on? Joku hieman kosteutta pitävä vois olla tuohon aika hyvää,ehdotuksia?

Noniin, nyt on pakko käydä päivystämässä vähän väliä, kuuluuko nippatädistä mitään. Ihan kuulostaa siltä, et vois olla h-hetki hyvinkin lähellä!!:)

Koon arviointi meni esikoisen kohdalla ihan nappiin ja syntymäpaino oli inasen alle 3 kiloa. Nyt ultran perusteella veikkaili, et laskettuna aikana vois olla 3,5 tai vähän enemmänkin. Tuntuu tuon rääpäleen jälkeen paljolta, vaikka ihan normihan tuo taitaa olla. Aika reppanan näköinen tuo meidän riukukäsi syntyessään olikin, kun pituutta oli kuitenkin melkein 50 cm ja painoa vain tuon verran.

Jälkivuodoista En tajunnut yhtään ennen viime synnytystä, et jälkivuotoa on NIIIIIN paljon ja NIIIIN pitkään (tosin mun 3 vkoa ei tainnut edes olla pitkään, mut en ollut osannut koko hommaan varautua ollenkaan..). Niin ja jälkisupistuksistakaan ei ollut kukaan mua varoittanut ja ihmettelin, et mitäs nyt tapahtuu, kun yhtäkkiä alkoi synnytystä edeltäneet tuntemukset, onneksi tosin paljon lievempinä...

Täällä menee totuttuun tapaan. Tosin uutena juttuna on tullut masistelu ja itkuisuus
:( Miehelle yritin puhua mut jotenkin se ei tunnu tajuavan just nyt mistään mitään.... Sanoinkin, et tulevalla vkolla on tiedossa tiukka parisuhdekeskustelu. Ja aattelin vkonlopun aikaan miettiä tarkemmin myös sitä, miten itse toimin ja reagoin... Automatkalla koin valaistumisen, et en oo miekään viime aikoina ihan helppo ja mukava tapaus ollut. :( Joo, hormonithan ne hyrrää ja heittelee, mut ei se kuitenkaan oikeuta olemaan ääliö. Nyt mies on vkonlopun yli turnauksessa, maaliskuussakin ois ollut yks turnaus, mut onneksi itse älysi ilmoittaa multa kysymättä, et jättää sen väliin....

Nyt tonkimaan äidin kangaskätköjä :)
 

Yhteistyössä