siis minä kiehun täällä raivosta |O |O |O |O |O anteeksi van
pikkumyy, mutta toivottavasti se miehes ei tule ikinä minua pimeällä kujalla vastaan, en tiedä mitä tekisin!!! Komppaan kyllä täysin
Tuutilullan tekstiä perheyrityksestä! Voi että kun tuntuu etten tuolissa pysy, GRRRR :kieh: Mutta Voimia sinulle
Pikkumyy, ja toivottavasti saat apua vaikka siltä mummoltasi, sillä yksin sinun ei pidä nyt jäämän. Ja jos et muualta apua saa, niin soita välittömästi neuvolaan niin saat vaikka jonkun muutamaksi tunniksi viikossa ja voit itse vaikka toisiaan käydä jumpassa, kävelyllä tms.
En voi todellakaan kuvitella miltä
pikkumyystä tuntuu, nimittäin mulla oli tänään semmonen aamu että piti mies hälyyttää töistä kotiin... Nukkumaan neiti meni klo 22, söi 02 ja heräsi isänsä töihin lähtöön 07. Siinä juotiin sitten 80ml ja yritin uudelleen laittaa unille. Ei millään. 08 noustiin ylös ja aamupalan tekoon. Siitäpä se riemu sitten repesi. Ei tuttia, ei maitoa pullosta, ei syliä, eikä varsinkaan yskin. Mulla takana parin tunnin yöunet (oman unettomuuden ja tuttirumban vuoksi), niin kyllä hymy hyytyi puolessa tunnissa. Tunnin huudon jälkeen olin aivan lopussa. Pieni oli niin poikki, että väsähti omaan huutoonsa vähän jälkeen 9. 10.12 näytti kello kun parku taas alkoi. Ei pulloa, ei tuttia jne. No sitten minä huomasin, että takamus on märkä -vaippa oli ollut vinossa. Lakanat vaihtoon neidin huutaessa meidän sängyllä. Neidin vaatteet vaihtoon (on muuten yllättävän hankala pukea ja riisua lasta joka huutaa "tönkkösuolattuna" niin ettei yksikään raaja taivu ilman hienoista väkivaltaa...). Ja huuto jatkui. klo 11.30 tilanne oli jo semmonen että neiti huutaa ihan paniikki-itkua, minä itken ja koira vetäisee hätäkakat olkkarin lattialle. En minä enää muuta keksinyt kuin että soitan toisen korvaparin kuuntelemman huutoa ja vähän edes henkistä tukea. Ja mies tuli just kun sain kuningasidean ja vaihdoin maidon velliin ja pullotutin toiseen (se siitä kun eilen
Dirlittanille mainostin sitä tuttia mistä meidän Silja ainostaan syö, ei syö enää
). Mutta sitten yhteistuumin saatiin neiti pihalle nukkumaan ja episodi oli ohi, HUH!
Oliskos nyt tulossa hampaita vai onko muillakin tuommoisia "kohtauksia" ollut ihan normaalistikin? Itse painuin makkariin parin tunnin unille ja mies jäi itkuhälyytinvahdiksi. Kyllä taas täytyy tuolle omalle ukolle antaa :flower: Sinne oli jääny työmaalle jotkut vahvikekankaat seinään roikkumaan kun mies oli startannut auton ja häipyny
Nyt tilanne se, että edelleenkään vnha tuttipullon tutti ei kelpaa, vaan palattiin ihan näihin perus-Ainuihin. Eli kauppaan lähtö edessä.
Tämmöstä tällä kertaa.
R
Ai niin,
Kiisumirriä muistelen useastikin kun raskausdiabetesasioista silloin keskusteltiin. Itkuhan siinä ana tulee. En voi kuvitella pahimmissa painajaisissanikaan että minkälainen tilanne se oli, ja on varmaan edelleen....