Lokakuiset 2007 (8)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lumi81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jelli: mulle lääkäri puhui nimenomaan röntgenkuvista, mitä kieltämättä hiukan ihmettelin. Ei kyllä yhtään kiinnostaisi missään ylimääräisissä röntgenkuvissa käydä, joten voi olla että ilmoitan haluavani sektion ilman noita kuvia (perätilan takia sen tosiaan saan, jos vain haluan…).
 
Huomenia!

Täällä ollaan vielä yhtenä kappaleena. Ihanaa, kun ainakin Lumi on päässyt tositoimiin. Kyllä tämä odottelu ottaa koville. Itse ainakin olin niin asennoitunut siihen, että vauva syntyy etuajassa, että jokainen päivä tuntuu ylimääräiseltä odottelulta, vaikka laskettuunaikaan on vielä melkein kaksi viikkoa.

Itsellä meinaa flunssa iskeä päälle, pojalle tosiaan saatiin torstaina antibioottikuuri korvatulehdukseen. Onneksi hänellä alkaa olo helpottua. Mies palasi eilen kuuden viikon sairasloman jälkeen töihin ja olkapää tuntuu kestävän. Tosin leikkaus on sitten edessä 19. lokakuuta ja sitten tulee taas viikko sairaslomaa. Mies on semmoisessa työssä, että tekee töitä lähinnä tietokoneella, joten paluu töihin onnistui. Nostamaanhan hän ei sillä edelleenkään pysty.

Mulla oli koko eilisen päivän selkä kipeä, sillai jomottelee ja koko päivän supisteli, ei tosin kipeästi. Yölläkin supisteli ja nyt aamulla taas alkoi selkää jomotella. Jospa nämä kaikki edistäisivät synnytystä ja lähtö sairaalaan tulisi piankin. Toivossa on hyvä elää.

Aurinko rv 38+1
 
Huomenta!

Tänään olisi meillä kalustetalkoot raksalla, minä kelpaan kuulemma vain työnjohtajan tehtäviin...Nukuin pitkästä aikaa tosi hyvin omassa sängyssä, kun ollaan oltu vanhempieni luona hoitamassa koiraa.

Luulisi, että viimeisessä neuvolalääkärissä tehdään aina ns. synnytystapa-arvio käsikopelolla. Niin tehtiin minullekin. Täytyy olla jokin erikoinen syy, jottaa lähete magneettikuvauksiin ja tarkempiin tutkimuksiin laitetaan, ja ne tehdään synnytyssairaalassa. Käsikopelon mukana minullakin on ihan riittävä lantio ja vauva on"sopusuhtainen" omaan kokooni nähden. Mutta se häntäluu pitää kuvata, jotta tietää, miten pahasti on tiellä synnytyskanavassa.

Jelli 37 (Jee, täysiaikainen vauva!)
 
Asennoitukaa mielummin niin, että menee yliaikaiseksi, koska muuten hermoiluaika tuntuu tosi pitkältä. Mulla on tänään LA mutta ei mitään tuntemuksia. Jos olisin alkanut odottaa synnytysta pari viikkoa sitten, olisin jo varmaan aika hermona, mutta nyt mietin, että jos viikon kuluessa... ;-) Tosin voihan 2 viikkoakin mennä! Onko niitä joilla on ollut synnytyksiä ilman päivien tuntemuksia sitä ennen? Tyyliin yhtäkkiä suppareita ja siitä vrk:n sisällä lapsi?
 
Eilen oli taas neuvola ja siellä ei ollut sen kummosempaa. Seuraava neuvola ois sitten ensi viikon keskiviikkona.

Mä olen ainakin niin tuskastunut tähän olotilaani ja siihen, että en saa öisin nukuttua, että toivoisin vauvan sen takia jo syntyvän. Mikäs sitä ois ollessa, jos muuten pyyhkis hyvin. Viime yönä en saanut taas nukuttua kuin neljä tuntia, kun mahalle ei vaan löydy hyvää asentoa, puristaa ja pakottaa ja sitten vauva pitikin taas kahdesta puoli viiteen sellaset sembalot mahassa, että alapäätä vihloi ja tuntui, että kantapäät tulee läpi mahasta ja vessassa piti ravata yhtenään. Ei ainakaan meidän tuleva vaavi elä näiden yleisissä ohjeisissa sanottujen vireysrytmien mukaan vaan voi tosiaan mellastaa tuntikausia yhteenputkeen ja sitten olla pidemmän aikaa hissukseen.

Esikoinen on nyt päikkäreillä. Itsekin köllöttelin sängyssä puoli tuntia, mutta ei tullut taaskaan uni silmään. Tiedä sitten mikä tota esikoistakin nyt riivaa, kun joka yö herättää ja ois tuppaamassa viereen nukkumaan. Viime yönä sain poitsun menemään takaisin omaan sänkyynsä puhumalla, mutta aiempina öinä se ei ole onnistunut.

Mulla ei esikoisella tehty mitään kokoarviota, vaikka olen aika lyhyt. Synnytyksen alettua kätilö sitten arvioi, että lapsi olisi 3200-3400 g, mutta poika oli syntyessään 3900 g. Maha kasvoi koko ajan alle keskikäyrän ja vauva oli niin alhaalla, että se kai hämäsi tuota kokoa. Nyt viime kerralla neuvolalääkäri sitten totesi, että mahan koko antaa olettaa taas, että vauva ois pieni, mutta ultralla ja käsin tunnustelemalla saa sitten isomman mitan. Tässä vaiheessa vauva vaikuttaisi olevankin pienempi kuin esikoinen. Mun pitää kuitenkin mennä sitten ihan vaan tavalliselle neuvolalääkärille arvioittamaan masuasukin kokoa uudelleen, jos vauveli ei ymmärrä syntyä 16.10. mennessä. Lantion kokoa arvioitiin viimeksi käsikopelolla ja lääkäri totes, että vauvan ois hyvä syntyä laskettuun aikaan mennessä, ettei kasva liian isoksi.
 
Onhan tämä olo raastavaa kun ei saa nukuttua, saa juosta vessassa jne. ja tietty tavallaan toivoikin, että jotain tapahtuisi aiemmin. Mutta toiveethan ei auta;-) Mulla vauva menee yläkäyrällä ja painoksi arveltu jo 3800 gr tässä aiemmin, joten tää yliaikaiseksi meno kyllä pelottaakin. Mutta yritän silti suggeroida itseäni relaamaan.
 
MissPiggy mulla ei ollut mitään ennakoivia tuntemuksia ennen esikoisen syntymää: limatulppa irtosi illalla klo.23 maissa ja yöllä meni sitten lapsivesi kolmelta. Supistukset alkoi vasta muutaman tunnin päästä vesien menosta eikä etukäteen ollut mitää tietoa harjoitus-supistuksista yms., niin kuin nyt tässä raskaudessa on ollut niitä ja muutenkin kaikenmaailman menkkakipuja ja vihlontoja. Esikoinen syntyi pari päivää etuajassa ja six varmaan nytkin odottaa, että tämäkin vauva tulisi vähän aikaisemmin, mutta ei ne aina mee saman kaavan mukaan =0(. Esikoinen oli syntyessään yli 4kg ja tästäkin tulokkaasta veikataan samanlaista, että toivottavati ei mee ainakaan paljoa yli LA:n, itse en kanssa ole mikään pitkä, alle 160cm.

Meilläkin esikoinen herää melkein joka yö ja tulee äipän ja iskän väliin omasta huoneestaan nukkumaan ja yleensä aina on jokin pieni kiukuttelu meneillään ennen, kuin nukahtaa uudestaan. Oon miettinytkin, että mites sitten nukutaan ,kun vauvakin on talossa ja jokainen herää eri aikaan ja sängystä loppuu tila kesken... Toivottavasti saisi edes välillä sitten nukkua muutaman tunnin putkeen itsekkin. Esikoinen nukkui todella huonosti ensimmäisen vuotensa, heräili noin tunnin välein tissille, että toivottavasti nyt ei alkaisi sitten ihan samanlaista rumbaa!! Toivossa on hyvä elää! =0)

Juulia rv 39+2
 
Olin eilen kääntöyrityksessä, yritykseksi jäi. Sattui jonkin verran, mutta luulen, että ei olisi sattunut, jos vauva olisi halunnut kääntyä. Onneksi lääkäri ei kauempaa edes yrittänyt, oli kuulemma niin tiukassa. Kävin lantiokuvauksessa, tehtiin siis röntgenissä. Niiden ja vauvan kokoarvion mukaan alakautta olisi mahdollista ja ilmeisesti suositeltavampaa synnyttää. Sektiossa kuulemma suuremmat riskit. Ensi viikolla menen uudelleen lääkärin luo ja tehdään uudestaan kokoarvio sekä mietitään sitä synnytystapaa perusteellisemmin.

Koitetaanhan nyt vielä jaksella viimeiset viikot jotenkin!!

Ninni rv 37+5
 
Juulia, kiva kuulla että noinkin menee, toivotaan tosiaan että jotain tapahtuu lähiaikana yhtäkkiä.
Ainoa mitä nyt on, on ihan sekunnin-pari kestäviä pieniä vihlaisuja alhaalla, erilaista kuin menkkakipu. Toivottavasti varsinaiset supistukset ois enemmän menkkakivun tapaista kuin tuollaista "terävää".
 
Huomenta,

Aamusella supisti ihan niin, että piti mennä takaisin pitkälleen. Mulla tosiaan ne supistukset ovat aivan kuin menkkakramppeja, mutta kestävät tosi pitkään. Ja on hankala erotella, milloin yksi alkaa ja toinen loppuu, kun kipu vain jatkuu ja jatkuu, käy vain välillä hieman laimeampana. yllä tuli taas sellanen olo, että mistä ihmeestä sitä tietää, milloin pitäisi olla jo menossa...

Tylsyys meinaa vaivata. Meillä on tänä iltana miehen kanssa "treffit" ja kauppaan pitäisi mennä hankkimaan jotain ruuantekotarpeita. Taidan mennä sitten jementämään äijiä raksalle, että laittavat kaapit oikeisiin koloihin varmasti!

Ylihuomenna onneksi se äippäpoli, niin saa sitten tietoa synnytänkö vai tehdäänkö sektio. minulle sektio olisi sinänsä helpompi vaihtoehto, että tietäisin ainakin, milloin sairaalassa pitäisi olla!
 
Nyt on meidän odotus palkittu. Sunnuntaina aamulla kello 7.58 syntyi pitkähiuksinen tytöntyllerö painoa 3520 grammaa ja 51 cm. Raskausviikkoja kerkesi tulla 39+4 ja syyskuun viimeinen päivähän se sit oli eli ei ihan lokavauva =).

Sunnuntaina tosiaan oli aika rauhallinen päivä, ulkoiltiin ja muutenkin tehtiin perheen kans kaikkea kivaa. Arvelinkin että yöllä lähdetään, joten menin kiltisti nukkumaan ennen kello 23 vaikka pikkasen jo suppareita oli, mut ei mitään kivuliaita ja kello 1 yöllä heräsin suppareihin jotka tuli noin 8 minuutin välein, herättelin miehen ja siinä sit kuulosteltiin pari supparia. Soitin äidilleni että tulee meille esikoista katsomaan. Lähdettiin sit synnärille ja kello 1.30 oltiin siellä. Yllätys, yllätys taas niinkuin esikoisenkin aikaan oli synnytyssali tupaten täynnä ja jouduimme odottamaan puolituntia synnärin odotustilassa ja sit päästiin ahtaaseen tutkimushuoneeseen, jossa pyysin saada jotain millä saisi ulosteet pihalle ja sit sain ruiskeen, kohdunsuu katsottiin ja se oli 6cm auki. Suppareita alkoi tulla 3 minuutin välein ja saimme piaan oikean synnytyshuoneen. Pääsin samaan huoneeseen kuin esikoisen aikaankin, menin heti ammeeseen ja lilluin siellä pari tuntia välillä kävin myös kuumemmassa suihkussa. Mies paineli akupisteitä ja ne auttoivat aika paljon. Koitin hengitellä nenän kautta suppareiden aikaan oikein rauhallisesti ja pitkään ja suun kautta sitten ilmat pois ja tuohon hengittämiseen keskittyminen auttoi tosi paljon, samalla koitin hieman liikutella ja keinutella lantiotakin. Aamuyöstä olinkin auki 7 cm, kivut ei mielestäni vielä olleet niin suuret että niihin oisin lääkinnällistä kivunlievitystä tarvinnut.

Synnärillä oli koko ajan kiirusta ja aika vähän meitä kerettiin katsomaan. Välillä kätilö kävi ovelta kyselemässä vointia ja käyriä laittelemassa. Aamu 7 kätilöiden vuorot vaihtui ja meitä hoitanut tosi mukava kätilö lähti kotiin. Minua hoitava uusi kätilö tuli sit katsomaan tilannetta ja tarkisti kohdunsuun ja ilmoitteli että olin jo lähes valmis synnyttelemään olin jo kerennyt auveta 9 cm. Lapsivesiä ei ollut vielä tullut joten kalvot aijottiin puhkaista, mutta kätilö kertoi että synnärillä on nyt kauhea kiire ja että hän ei vielä niitä puhkaise. Kysyin kivunlievitystä, mutta kätilö sanoi ettei enää mitään voi antaa ja ainut helpotus on kun lapsi syntyy ja siihen ei mene enää kauan, kätilö laittoi minulle oksitosiinitipan, että supistuksia saataisiin lisää ja voimakkaamiksi. Jäin huoneeseen taas mieheni kanssa kun kätilö lähti avustamaan jotain synnytystä. Makoilin sängyllä käyrillä ja muutaman supparin jälkeen hälyttelin kätilön takaisin paikalle koska ponnistuksen tarve alkoi olla. Kätilö tuli ja tarkisti paikan, kaikki oli valmista vauva saisi syntyä, kalvot puhkaistiin ja lapsivedet tuli pihalle. Aloin ponnistamaan ja kätilö käski mieheni hälyttämään avustajan paikalle kolmella ponnistuksella tyttö näki päivänvalon. Kaikki oli hyvin ja sain tytön rinnankehälleni ja heti hän katseli minua ja alkoi hamuta rintaani. En onnekseni revennyt laisinkaan, pieni limakalvovaurio tuli, johon kätilö laittoi 2 tikkiä. Olimme hetken vain synnytyshuoneessa, koska synnyttämään tulijoita oli niin paljon niin "luovutimme" huoneen melkein heti seuraaville synnyttämään tuleville. Osastolla saimme varpajaiskahvit ja ihastelimme pientä tyttöämme.

Kotiuduimme eilen illalla. Isosisko on vielä onnesta soikeana ja tahtoisi kovasti avustaa ja olla mukana vauvanhoidossa. Ensimmäinen yö meni kotona tosi hyvin, vauva heäilee syömään noin 3 tunnin välein.

Niiskulainen ja pienet prinsessat
 
Ihanaa lisää vauvoja meidän ketjuun! Oikein paljon Onnea Niiskulaiselle ja koko perheelle tytön johdosta! Synnytit sitten ihan luomusti - Itse en usko siihen pystyväni, vaikka haluaisinkin, mutta aikahan sen sitten näyttää.

Viime yönä sain onneksi paremmin nukuttua ja nyt taas "kestää" tätä odotusta. Itse asiassa vauvan ois hyvä pysyäkin vielä mahassa, koska miehen työpaikalla on melkoisia muutoksia menossa ja en haluaisi hälyttää miestä kesken jostain meetingistä synnärille ja lupasin, että mies saa myös pe:na lähteä yhteen iltajuttuun. Eli toivotaan, että vauva ei synny ainakaan ennen viikonloppua ja sitten taas ois seuraava "sopiva aika" viikon päästä viikonloppuna... Ei vaan eihän tota voi koskaan tietää, koska syntyy :)

MissPiggy kyseli noista lähestyvän synnytyksen merkeistä. Mulla ei esikoisella ollut mitään merkkejä lähetyvästä synnytyksestä ja vauvahan syntyi sitten reilusti yliajalla. Ei ollut illalla löysää vastaa tms. ainoa, että olin silloin edellisenä iltana hirveän kiukkuinen ja tuskastunut ummetukseeni... Sitten aamuyöstä vessareissulle lähtiessä meni lapsivedet.

Esikoinen känisi ja herätti taas viime yönä, mutta palasi sitten omaan sänkyynsä. Ajattelin, että kokeilen sille nyt pelkkää hylamaitoa, jos ois vatsakipuja tai jotain. Poikahan ei ole suostunut syömään mitään maitotuotteita moniin kuukausiin, mutta nyt olen viime aikoina saanut taas syömään puuroa maitoon keitettynä ja pojan vatsa on kieltämättä ollut löysempi. Joten täytyy kokeilla, josko hylamaito tois helpotusta.
 
Sini: =) Ei luomusynnytys ollut kyllä mitenkään minun suunnitelmissa vaan ajatuksena oli että kun kivut on pahat niin otan lääkinnälisen kivunlievityksen ja miellään epiduraali, esikoisen aikaan sain tuon ja olin kuin taivaissa, se huonopuoli siinä oli että synnytys hidastui selkeästi puudutuksen laiton jälkeen ja ponnistustarve hävisi.

Mutta jos tämä nyt sitten on minun viimeinen synnytys niin oli kyllä mielestäni hieno kokemus. Kyllä sitä näköjään kaikista selvitään =).

Kovasti nyt tsemppiä ja jaksamista muille loppuodotukseen, kärsivällisyys palkitaan vielä, minä täällä kovasti jo odottelen että jellybeanin ja minun lisäksi muidenkin vauvoja alkaa tupsahdella maailaan niin päästään sitten vaihtelemaan vauva-arjen kuulumisia.
 
Paljon onnea Niiskulaiselle pikku-prinsessan johdosta!! Ihan kyyneleet meinasi silmiin tulla, kun luin synnytystarinaasi... Hienoa kuulla, että se voi olla noinkin "helppoa!" Itse pelkään ja jännitän synnytystä jonkun verran ja six on hienoa kuulla tuollaisiakin tarinoita. Itsellekin herää usko, että ei sen synnytyksen tarvitse joka kerta mennä saman kaavan mukaan ja niin, että varmasti kaikki menee pieleen ja kivut on siettämättömät samoin kätilo!

Menkkakipujen keskellä tuskaileva Juulia rv 39+3
 
Noniin elikkä meille syntyi maanantaina klo 18.33 tyttövauva. Kirjoittelinkin tänne silloin juuri ennenku lähettiin sairaalaan. Aika nopea synnytys oli ja en ehtinyt saada mitään kivunlievitystä muuta kuin ilokaasun. En jaksa nyt ihan kaikkea tarkasti kirjoittaa, kirjoitan sitten myöhemmin, mutta noin klo 14.45 oltiin synnärin vastaanotossa, siitä tunnin päästä lapsivedet menee vastaanoton käytävällä. noin klo 16.30 sain ilokaasun ja kivut oli hirveät. Olin n. 5cm auki. Suppareita tuli ihan minuutin välein. Olin ilokaasusta ihan sekaisin ja näin semmosia pikku-ukkoja :D...suoraan sanottuna karjuin ja ulisin eikä mistään ollut mitään apua. Mies yritti rauhoitella. Kuudelta olin jo n. 9cm auki ja alkoi ponnistuttamaan. makasin oikealla kyljellä ja mies piteli vasenta jalkaa ylhäällä ja kätilö rassasi alapääsä. Sitten ponnistin ja ponnistin ja se oli tosi helpottavaa. Tunsin ku pää tuli, ja sitten vartalo vedettiin. Ärisin ihan hulluna ja olin ihan sekaisin. Avautumisvaihe kesti 7h 28min, ponnistusvaihe 5min ja jälkeisvaihe 10min. Episiotomiaa ei tehty eikä tarvittu YHTÄÄN tikkiä!!!
Vauva nostettiin rinnalle ja oli ihan sininen. Itki siinä. Mieskin alkoi hulluna itkemään. Vauva oli vetänyt kakkaista lapsivettä keuhkoihin ja sitä sitten imettiin pois..joutui lämpökaappiin ja siitä vietiin lasten teho-osastolle antibioottihoitoon.
Siellä se meidän vauva nytkin makaa, mutta mitään hengenhätää ei ole. Ollaan käyty siellä monta kertaa päivässä katsomassa ja oon imettänytkin vähäsen. Vauvalla on antibioottitippa, sokeritippa, nenämahaletku ja ensimmäisenä yönä oli lisäksi happiviikset. Raukka on se hieman johtojen peitossa..mut ihan hyvässä kunnossa siis ja pääsee luultavasti perjantaina tai lauantaina kotiin!! Itse siis tänään pääsin ku ei mulla oo mitään hätää. Maitoakin alkaa kohta tulemaan kunnolla. Me mennään taas tossa kuuden aikaan katsomaan vauvaa. Tää meidän esikoinenkaan ei pääse vauvaa katsomaan ku ei sinne teholle oteta muita ku iskä ja äiskä, mut onneks ollaan videokameralla kuvattu ja tavallisella kameralla. :D...eipä nyt tällä erää muuta...ainiin paino oli 3420g ja 49cm. Apgar pisteet oli 6, 6, ja 6. kokeilen laittaa tähän kuvan liitteeksi!!

 
Synnyttäneet:

Jellybean, Mustatukkainen TYTTÖ 15.8, 1850 g,
Niiskulainen, TYTTÖ 30.9, 3520g ja 51cm
Lumi81, 1.10, rv 39+3, TYTTÖ 3420g ja 49cm

Odottajat:

hamada LA 1.10
MissPiggy LA 2.10
Pompula 29v LA 3.10. Esikoinen, Keski-Suomi
Lissu78 29v LA 4.10 Esikoinen. Porvoo
Juulia77 29v. LA 7.10. Toinen, TYKS
Jazz 29v LA 8.10. toinen (esikkotyttö 080805) KOS
mattai, LA 10.10, toinen, OYS?
Ann77 29v, LA 13.10. Esikoinen. SEKS
Tehotyttö 35v, LA 14.10., neljäs, TYKS
Laura79 27v, LA14.10, esikoinen, Jyväskylä
Aurinko 28 v. LA 15.10., kakkonen, TAYS
Ninni83 24 ja 25 LA 18.10 kakkonen KOKS
Pia78 LA 21.10 toinen & kolmas (kaksoset) HYS
Maxiina 34 v, LA 22.10. kolmas SatKS
Jelli 26 v., LA 23.10., esikoinen, KYS
Iikka76 LA 23.10. esikoinen, Päks
Iidaleena 26v LA 23.10 esikoinen TYKS
Entu 25 ja 31 LA 24.10 toinen KYS
Pikku2 29v. ja 30v. LA 25.10. pikkukakkonen, EKKS
Octo 23v ja 31v. LA 26.10. esikoinen, KYS
Ilona 28 ja 29 v. LA 27.10. esikoinen, TAYS
tuleva äityli 31v. LA 29.10 esikoinen
Ainu 25v., LA 30.10.eka keski-suomi
Äiti78, LA 29.10. ensimmäinen ja Espoo
 
Synnyttäneet:

Jellybean, Mustatukkainen TYTTÖ 15.8, rv 31+0, 1805 g, 42 cm
Niiskulainen, TYTTÖ 30.9, 3520g ja 51cm
Lumi81, 1.10, rv 39+3, TYTTÖ 3420g ja 49cm

Odottajat:

hamada LA 1.10
MissPiggy LA 2.10
Pompula 29v LA 3.10. Esikoinen, Keski-Suomi
Lissu78 29v LA 4.10 Esikoinen. Porvoo
Juulia77 29v. LA 7.10. Toinen, TYKS
Jazz 29v LA 8.10. toinen (esikkotyttö 080805) KOS
mattai, LA 10.10, toinen, OYS?
Ann77 29v, LA 13.10. Esikoinen. SEKS
Tehotyttö 35v, LA 14.10., neljäs, TYKS
Laura79 27v, LA14.10, esikoinen, Jyväskylä
Aurinko 28 v. LA 15.10., kakkonen, TAYS
Ninni83 24 ja 25 LA 18.10 kakkonen KOKS
Pia78 LA 21.10 toinen & kolmas (kaksoset) HYS
Maxiina 34 v, LA 22.10. kolmas SatKS
Jelli 26 v., LA 23.10., esikoinen, KYS
Iikka76 LA 23.10. esikoinen, Päks
Iidaleena 26v LA 23.10 esikoinen TYKS
Entu 25 ja 31 LA 24.10 toinen KYS
Pikku2 29v. ja 30v. LA 25.10. pikkukakkonen, EKKS
Octo 23v ja 31v. LA 26.10. esikoinen, KYS
Ilona 28 ja 29 v. LA 27.10. esikoinen, TAYS
tuleva äityli 31v. LA 29.10 esikoinen
Ainu 25v., LA 30.10.eka keski-suomi
Äiti78, LA 29.10. ensimmäinen ja Espoo



korjasin noita tietojani..
 
Lumi, oliko joku syy, ettet ehtinyt saada muuta lievitystä silloin kun oli 5 cm auki tms? Oliko lääkäri varattu vai mikä? Mua kyllä suoraansanoen pelottaa, jos käy niin että luomuillaan. Kaikki jankuttaa, että nykyäänhän saa epiduraalin, mutta tässä jo muutama esimerkki, ettei ole saanut/ehtinyt.
Neuvolan täti sanoi tänään, että ehkä pää heiluu vähän... apua, viimeksihän sen piti olla jo kiinnittynyt... nyt siis 40+1
 
Onnittelut Lumellekkin tyttövauvan johdosta! Ihana kuva vauvasta! Sunkin tarinaa lukiessa tuli tippalinssiin, mutta taas alkoi hiukan synnytys hirvittää... Noo, eiköhän siitä hengissä selviä!?!! Täytyy vaan jotenkin yrittää asennoitua rennosti... ja oon muutenkin yrittänyt tsempata itteäni olemaan synnytyksessä sitten mahdollisimman rentona, niin vois vauvakin tulla maailmaan nopeammin ja kivuttomammin...

Mikäs tilanne Maxiinalla mahtaa olla? Varmaan on kanssa jo nyytti kainalossa. Jotenkin sellanen olo, että hälle olis tullut poika, jos veikkaamaan lähetään!? =0)
 
PALJON, PALJON ONNEA TYTTÖVAUVOJEN johdosta Niiskulaiselle ja Lumelle ja tietysti myöskin perheille!

Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena, tänään oli neuvola ja kaikki kunnossa. Siivoilin tuossa sängyt ja imuroin makkarin ja nyt selkää jomottaa ihan hulluna. Huomenna muun huushollin siivous ja toivon todella, että olisi viimeinen isompi siivous tämän mahan kanssa, alkaa olla sen verran hankalaa puuhaa. Mua on pari päivää väsyttänyt ihan kauheasti, olen saanut yölläkin onneksi nukuttua paremmin, ilmeisesti univelka purkaantuu tai jotain. Kyllähän tässä menikin monia öitä, kun nukuin tosi huonosti, että ehkä se ottaa sitten takaisin.

Nyt taidan mennä hetkeksi tv:n ääreen ja sitten suihkun kautta puhtaisiin lakanoihin.

Hyvää yötä kaikille!
 

Similar threads

L
Viestiä
168
Luettu
4K
Lapsen saaminen
Neilikka Ajatuksista
N
L
Viestiä
143
Luettu
3K
T
N
Viestiä
117
Luettu
3K
I

Yhteistyössä