Lapsi joutuu nostamaan kanteen isäänsä vastaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Surullinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"Surullinen"

Vieras
Eli tilanne on lykykäisyydessään näin:
- olen lapseni yksinhuoltaja
- isä on tunnustanut isyyden
- isä ei ole suostunut koskaan tekemään elatussopimusta
- isä ei maksa enää elatusta, koska ei ole rahaa
- en voi hakea lapselle elatustukea Kelalta, koska siihen tarvitaan elatussopimus
- lapsi joutuu haastamaan isänsä oikeuteen, huoltaja nostan siis lapsen puolesta kanteen
- käräjäoikeus määrää elatuksen
- voin hakea vihdoin lapselle elatustukea Kelalta.

Onko joku joutunut joskus toimimaan samoin?
 
[QUOTE="hmm";22356690]en..meillä lastenvalvoja hoitanu nuo kuviot..[/QUOTE]

Unohdin mainita, että lastenvalvojat ovat yrittäneet hoitaa sopimusta monta vuotta. On käyty lastenvalvojen luona useita kertoja, on tehty juuri sellainen sopimus kuin isä tahtoo (minimi), mutta hän ei ole siltikään sitä allekirjoittanut.

Lapsellani oikeus on saada elatusta kummaltakin vanhemmalta ja kun isä ei itse tahdo/pysty maksamaan niin hän pystyy myös estämään sen, että lapsi ei saa sitä myöskään Kelalta, kun hän ei allekirjoita minkäälaista sopimusta.
 
Eikö lastenvalvoja ole laskenut miehes tulot? Käräjäoikeudessa lasketaan molempien tulot ja menot joten tositteet on hyvä olla mukana. Jos ei rahaa löydy käräjäoikeus ratkaisee asian ja sen paperin kanssa sit menet kelaan.
 
[QUOTE="Vieras";22356737]Eikö lastenvalvoja ole laskenut miehes tulot? Käräjäoikeudessa lasketaan molempien tulot ja menot joten tositteet on hyvä olla mukana. Jos ei rahaa löydy käräjäoikeus ratkaisee asian ja sen paperin kanssa sit menet kelaan.[/QUOTE]

En ole ollut vaatimassa lapselle kuin sitä minimiä, mihin jokainen lapsi on Suomessa lain mukaan oikeutettu. Isällä oli kertomansa mukaan vielä viime vuosina hyvätkin tulot, maksoi elatusta aina kun hänelle sopi, kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti ja olen joutunut niitä aina kysymään, mistä on seurannut riitaa. Nyt ei ole enää maksanut, sanoo, että ei ole rahaa.

En tahdo hänen rahojaan, pystyn elättämään lapseni, mutta minusta on väärin, että lapsi jää kokonaan ilman sitä minimiosaa, joka kuitenkin hänelle kuuluisi, kyllä tuon ikäisen harrastuksetkin jo maksaa, joten tulisi edes hieman apua kuluihin.

Eli minä en ole pyytänyt muuta kuin nimeä paperiin, minulle olisi käynyt ihan mikä vaan sopimus.
 
Olen kylä saanut Kelan maksaman rahan ilman isyystutkimusta ja tunnustusta, ilman käräjiä. Sanoin vain ettei isyyttä tutkita ja Kela alkoi maksamaan.

Tässä se kompastuskivi juuri onkin: isyys on tunnustettu. Jollei olisi saisin Kelasta hakea tukea kuten sinäkin. Mutta kun on, niin tarvitaan myös elatussopimus. Sitä isä ei ole suostunut tekemään. Tahtoi ehdottomasti tunnustaa isyyden, sitten ei enää muusta olekaan suostunut sopimaan.
 
Eikö löydy ketään tai kenenkään kaveripiirista tällaista tapausta?

Ajattelinkin kyllä, että ei tällaista voi olla kellään :(

Lapsen isä tahtoo vain kiusata minua, koska mitään muuta syytä tähän ei voi olla.
 
Mä en aikoinaan saanut elatusmaksuja eikä äiti jaksanut lähteä käräjöimään. Toisinaan olin tosi katkera, kun ei rahaa riittänyt ruokaan, vaatteista tai harrastuksista nyt puhumattakaan.
 
[QUOTE="vieras";22356876]Mä en aikoinaan saanut elatusmaksuja eikä äiti jaksanut lähteä käräjöimään. Toisinaan olin tosi katkera, kun ei rahaa riittänyt ruokaan, vaatteista tai harrastuksista nyt puhumattakaan.[/QUOTE]

Voi harmi. Olen pahoillani puolestasi.

Juuri tuollaisen takia tahdon, että asia tulee hoidetuksi, vaikkakin sitten kurjimmalla tavalla eli lapsen täytyy nostaa kanne isäänsä vastaan. En kuitenkaan voi tietää onko minulla työpaikkaa tulevaisuudessa, joten koen, että lapsen huoltajana minun täytyy turvata hänen elatusta, täysi-ikäisyyteen on kuitenkin vielä tosi pitkä matka ja kaikkea voi käydä.
 
Mun tietääkseni se menee niin, että Kela maksaa elatustuen ja sen jälkee yrittää periä sen mieheltä ulosottoteitse. Eli sen takia mies ei halua, että Kelakaan maksaa niitä... Paska tilanne.
 
En ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta eikös eronneilla huoltajuus ja elatusasiat ole ne, joista tavallisimmin käräjöidään. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen, jonka lapsen kohdalla elatusmaksun päättää tuomari :)
 
Meillä tilanne olisi voinut olla samankaltainen, joten isyys jätettiin vahvistamatta. Ei yksinkertaisesti ollut voimia alkaa tappelemaan asiasta isän kanssa. Voimia teille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22361128:
En ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta eikös eronneilla huoltajuus ja elatusasiat ole ne, joista tavallisimmin käräjöidään. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen, jonka lapsen kohdalla elatusmaksun päättää tuomari :)

Aivan. Huomenna tapaaminen lakimiehen kanssa, tuntuu jotenkin vaan kurjalta, että lapsen täytyy tällaista tehdä (tai siis kanne nostetaan lapsen nimissä), kun aikuinen mies ei suostu tekemään asioita normaalisti.
 
[QUOTE="elli";22361159]Meillä tilanne olisi voinut olla samankaltainen, joten isyys jätettiin vahvistamatta. Ei yksinkertaisesti ollut voimia alkaa tappelemaan asiasta isän kanssa. Voimia teille![/QUOTE]

Olen toivonut sata kertaa, että isyyttä ei olisi vahvistettu. Kuitenkin olen käsittänyt, että isällä on oikeus tunnustaa lapsi, joten en myöskään tahtonut, että lapsesta aletaan ottamaan jotain dna-testejä. Uskon, että isä olisi toiminut näin.
 
Olen kylä saanut Kelan maksaman rahan ilman isyystutkimusta ja tunnustusta, ilman käräjiä. Sanoin vain ettei isyyttä tutkita ja Kela alkoi maksamaan.

Mulla on sellainen käsitys, että tilanteessa, jossa isyys on tunnustettu mutta elatussopimusta ei olla tehty, ei Kela maksa mitään ennen kun isän nimi saadaan elatuspaperiin.

Näin ainakin jopa kahdella kaverilla on ollut. Silloin tosin vielä oli elatustuen maksajana sossu.
 
[QUOTE="Surullinen";22361204]Aivan. Huomenna tapaaminen lakimiehen kanssa, tuntuu jotenkin vaan kurjalta, että lapsen täytyy tällaista tehdä (tai siis kanne nostetaan lapsen nimissä), kun aikuinen mies ei suostu tekemään asioita normaalisti.[/QUOTE]
Turha ajatella noin, koska eihän lapsi tosiasiassa sitä kannetta nosta vaan sinä. Lapsen nimissä se vaan pitää tehdä, koska lapsella on oikeus saada elatusta myös isältään, mutta sinulla ei exältäsi.
 
Ai :O

Mulla samanlainen tilanne, ex ei suostu uusimaan elatussopparia joten en saa rahaa enää Kelalta (sieltä kautta tulleet elarit aina kun ex ei ole maksanut). Mä otin jo asianajajaan yhteyttä, mutta ei se mitään sanonut että lasten pitää se kanne nostaa? :O Mä oon luullut että se on mun homma. Miten tää asia sitten etenee?

Mä oon aina tiennyt, ettei toi aa. oo paras mahdollinen, mutta nyt kyllä jo alkaa hirvittämään.
 
Ai :O

Mulla samanlainen tilanne, ex ei suostu uusimaan elatussopparia joten en saa rahaa enää Kelalta (sieltä kautta tulleet elarit aina kun ex ei ole maksanut). Mä otin jo asianajajaan yhteyttä, mutta ei se mitään sanonut että lasten pitää se kanne nostaa? :O Mä oon luullut että se on mun homma. Miten tää asia sitten etenee?

Mä oon aina tiennyt, ettei toi aa. oo paras mahdollinen, mutta nyt kyllä jo alkaa hirvittämään.
Niin sinä tietenkin viet asian oikeuteen, mutta papereihin tulee lasten nimet. Ne lapsethan siihen elatukseen ovat lain mukaan oikeutettuja. Sinä et siis hae elatusta exältäsi itsellesi vaan lapset isältään.
 
Ai :O

Mulla samanlainen tilanne, ex ei suostu uusimaan elatussopparia joten en saa rahaa enää Kelalta (sieltä kautta tulleet elarit aina kun ex ei ole maksanut). Mä otin jo asianajajaan yhteyttä, mutta ei se mitään sanonut että lasten pitää se kanne nostaa? :O Mä oon luullut että se on mun homma. Miten tää asia sitten etenee?

Mä oon aina tiennyt, ettei toi aa. oo paras mahdollinen, mutta nyt kyllä jo alkaa hirvittämään.

No minähän sen kanteen tosiasiassa teen, mutta se nostetaan lapsen nimissä juuri siitä syystä minkä Keittiönoita kertoikin, että lapsella on oikeus saada elatusta isältä, ei minulla.

Tuota sinun viimeistä lausetta en ymmärtänyt "...ettei toi aa. ole paras mahdollinen.." ?
 
[QUOTE="Surullinen";22361323]No minähän sen kanteen tosiasiassa teen, mutta se nostetaan lapsen nimissä juuri siitä syystä minkä Keittiönoita kertoikin, että lapsella on oikeus saada elatusta isältä, ei minulla.

Tuota sinun viimeistä lausetta en ymmärtänyt "...ettei toi aa. ole paras mahdollinen.." ?[/QUOTE]

Sitä tarkoitin, ettei tuo mun asianajaja ole ihan paras mahdollinen, ei ole paljon kokemusta tämäntyyppisistä asioista tai jotain. Mut en tiedä jaksanko vaihtaakaan, siinä on aina oma rumbansa siinäkin.
 

Similar threads

Yhteistyössä