Kolmatta odottavat 2010

Kylläpäs teillä on tosi monilla aamupahoinvointia ja väsymystä. Sen väsymyksen mäkin muistan tosi hyvin, mutta aamupahoinvoinnista en ole ikinä kärsinyt...

Lauantaina kävin iltakävelyllä juuri auratulla tiellä ja se olikin tosi liukas. Suorin jaloin vaapuin kuin ankka koko matkan sillä seurauksella, että sunnuntaina tuntui, kun joku repisi mun lonkkia irti. Ne oli ihan sikakipeet, hädin tuskin pääsin käveleen. Lähdin kuitenkin iltapäivällä ratsastaan, kun ajattelin, että josko liikunta olis vanhojen vaivojen surma ja olihan se, ratsastuksen jälkeen olo oli kun uudesti syntyneellä :saint: . Yhdistetty hevosterapia ja paskaterapia auttaa kaikkiin vaivoihin :D .

Muuten olen päässyt aikas vähillä raskausoireilla. Oikeastaan vasta pari päivää on välillä tuntunut pientä jomotusta kohdun suulla, mutta siitä en ole ollut huolissani, kun viikko sitten ainakin paikat oli täysin kiinni ja kanavaa 2,5 cm jäljellä. Jotenkin olen muutenkin varma, että yli tämä menee. Edellinen syntyi rv 40+1 ja ensimmäinen 39+2...

Marzalle iso :hug: . Toivottavasti seuraavassa ultrassa näkyisi jo syke, ehkä sulla vaan on jostain syystä ollut pitkä kierto?!?

Sapfolle tsemppiä loppuodotukseen, aika samoilla viikoilla mennään. Tota möngerrystä harrastetaan munkin mahassani ja aika keljulta se tuntuu. Etenkin sellaiset suuret takapuolen pyöritykset saa huonon olon aikaiseksi... Kylkiluut on myös kovilla...

Ompus + "tytteli" rv33+3
 
poni Kiva kuulla, että tälläsestäkin on selvitty. Kaikki vain kohtelee omaa miestä lukuunottamatta minua siihen malliin, että en vain halua tehdä mitään ja että olen laiska kuin mikä. Mielikuva ihmisillä odottajista on sellanen, että odottajat ovat virkeitä tekeviä. Ihmisille ei jotenkaan tule mieleen, että toisilla se odotus on yhtä jännäämistä. Joskaan tätä omaa olotilaa ei ihan kaikkien kanssa halua alkaa repimään auki :D Rasittavaa vain anoppilaankin mennä, kun siellä kohtelu on "ai tuo laiska miniäkokelashan sieltä taas tulee"
 
Joni Makkuusäkki Tiedän tuon tunteen. Tuntui joskus, että olisin halunut lääkäriltä kirjallisen määräyksen lepoon, jota olisin voinnut muille näyttää. Oma äitini oli kyllä paras tukijani, koska heidän ensimmäinen vauva on syntynyt keskosena, eikä ole selvinnyt, koska silloin ei ole ollut tämän luokan tehohoitoa. Itse podin myös valtavan huonoa omaa tuntoa esikoista kohtaan, koska en pystynyt hänen kanssa niin täysillä touhuta. Sen kesän päälimmäinen muisto on, kun kiikutan esikoista kiikussa istuen itse tuolissa :) . Loppujen lopuksi se on pieni aika elämää. Koita todella pitää vain pikkuinen mielessä, kun muut sinun levon tarvetta kyseenalaistaa.
 
Terveisiä tiputuksesta... Lauantai oli sietämätön päivä, oksensin 15 kertaa, mikään ei pysyny sisällä ja olin ku kävelevä haamu. Mentiin sit päivystykseen ja lähettiin Rovaniemelle. Lauantaina siellä ultrattiin ja näkyi vaan sikiöpussi, ja raskaushormoniarvot oli aika korkeella, niin ne epäili tuulimunaa tai mikähän rakkularaskaus se oli. Olin 2 vrk:ta tipassa ja eilen ultrattiin uuestaan niin näkyhän siellä ihan selvästi syke :heart: :heart: Turhaan en siis oo oksennellu :) Tänään tulin kotiin ja toivon ettei se samanlainen oksentelu ala taas... Lääkäri sanoi kyllä, ettei kannata itteä niin huonoon kuntoon päästää et menee aikasemmin jo tippaan.. Ja sen kyllä teen.. Viikkoja on ehkä vähemmän ku luulin, ku ei vielä näkyny muuta kuin syke.. mutta eiköhän se varmistu jossain vaiheessa.. Nyt pitää lähteä nukkumaan...
Hyväsetti 6+0 - 6+6
 
Minäkin taidan ilmoittautua tänne, kun tuntuu jotenkin kotoisammalta kuin nuo lokakuiset 2010. Eli kolmas tulossa (toivottavasti)... vanhemmat lapset 3 ja 6v. Alkuraskauden ultra olis varattuna ensi viikon torstaille. Sitä ennen tuntuu jotenkin epätodelliselta. Vieläkin vähän arveluttaa, että näkyykö syke jo 6+4... ultraa varatessa kyllä varmistin, mutta silti...
Hilarius 5+2
 
Joni Makkuusäkki: MInä ihan varmasti kuuluttaisin niin kovaan ääneen rehkimiskiellosta ja mahdollisesta keskenmenosta, että kaikki koko kylässä tietäis. Älä sinäkään siedä tuommoista. Joo, raskaus ei ole sairaus, mutta joillekkin voi olla tosi vaikeaa ja joutuu makaamaan monta viikkoa, eikä sekään mitään hauskaa ole, jos ei mihinkään pääse.

Tervetuloa Hilarius, minä olen täällä samasta syystä. Nuo kuukausiryhmät pitäisi jakaa ainakin puoliksi, jotta olisi tolkullinen määrä keskustelijoita...

Hyväsetti koeta jaksaa ja pidä nyt itsestäsi huolta. JOs alkaa heikottaa, niin tippaan, se huono olo varmaan vain pahenee, kun menet huonoon kuntoon ja kuivut. Hankit kotiin semmoisen tippatelineen ja raahaudut sen kanssa joka paikkaan... :LOL: Ei tosin varmaan ollut hauskaa tipassa riippua, mutta toivottavasti se nyt pian loppuisi.
Minä olen saikulla huomisen kun kuopuksella korvatulehdus ja korvan puhdistus anestesiassa huomenna. :/ Koetan saada minäkin sen varhaisultraan ajan huomenissa.
 
Hilariukselle tervetulotoivotukset! :wave: Kiva saada tänne lisää väkeä ja keskustelua, itsekään en oikein viihdy tuolla syyskuisten pinossa... :whistle:
Jos haluat muita tietojasi tuohon etusivun listaan, ilmoittele! En jaksanut ruveta laskemaan laskettua aikaa noista viikoistasi... :)

Hyväsetti, hyvä että kaikki on kunnossa! :heart: Olisihan se ollutkin aika kohtuutonta joutua kärsimään tuolla tavoin tuulimunan takia... ;)

Tuosta alkuraskauden ultrasta sen verran, että sykkeen löytyminen riippuu kai hyvin pitkälti laitteista. Kannattanee varmaan varmistaa paikasta, että mitä viikkoja suosittelevat. Toisilla kun on kuulemma niin köyhät vekottimet, että ei ennen rv7 ole mitään asiaa ja senkin jälkeen näkyminen on vähän niin ja näin... Itse vähän epäilen tätä puljua, johon olen itse menossa. Mutta ultraajana on ainakin joku rohvessoorisetä, joten luulisi sen jotain tietävän. Huomennahan tuo selviää. ;)


Epeti rv 7+1
 
Hyväsetti Huh, mikä kokemus kaikenkaikkiaan. Toivottavasti olosi alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Onneksi vauveli kuitenkin suostui vähän itseään ilmentämään ultrassa niin kaikelle pahoinvoinnille on syy.

Hilarus Tervetuloa! Kiva kun saadaan tänne lisää porukkaa :)

Täällä taltutan aamun pahaaoloa. Tee tekee hyvää. Pari viikkoa sitten vielä mietein miten pystyn taas kahvin lopettamaan, mutta eipä todellakaan tee kahvia mieli. Kahvinhan on todettu lisäävän suppareita erityisesti alkuraskaudessa, joten en millään tapaa halua ärsyttään kohtua, kun se muutenkin on niin aktiivinen :) . Huomenna olisi sitten hartaasti odotettu neuvola ja pääsen pikkuista kurkkaamaan. Ihan positiivisin mielin olen, kun oireet on olleet niin selvät ja masukin kasvaa vähän turhan kovaa.

Eilen kertoilin meidän 3½ vuotiaalle, että meille tulee vauva ja että se kasvaa äitin masussa. Se oli melko hauskaa, mutta asia kuitenkin ohitettiin melko nopeaan. Hetken hän mietti vauvalle nimeä, mutta eipä asia vielä oikein kiinnostanut. Varmaan masun kasvaessa sitten.
-Poni 8+0 poks :)
 
Sikainfluenssan uhri täällä :wave:
En saanut aikaa neuvolaan kuin vasta kolmen viikon päähän, vaikka yleensä on päässyt jo samalla viikolla. Ja tämä siis johtuu näistä possunuharokotteista, joita nyt jaellaan ihmisille kiihtyvään tahtiin. Voi räkä! Noh, ei mulla nyt sinne niin kovaa kiirettä ole. Olis ollut kiva nähdä vauveli, mutta jotenkin on aika varma olo tästä, kun mahakin pönöttää jo ihan kiitettävästi. Sen vuoksi uskon myös, että kohdussa se taitaa kasvaa. Ja jos se tuulimuna on, niin alkais kyllä aika pian varmaan tulemaan ulos...

Miten muuten muut, onko sikanuharokote otettu, uskallatko ottaa?
Itse olen vähän kahden vaiheilla. Jotenkin haluttaisi katsoa ensin, kun tulevat synnytysvuoroon ne viime syksyn alkuraskaudessa piikin ottaneet, ettei ole tullut mitään. Jotenkin on skeptinen kun on raskaana, vaikka muuten ei rokotuksissa ole minusta mitään vikaa.
 
Wandii, tosiaan nyt taitaa olla "normaaliväestön" vuoro saada piikistä. Vieläköhän ihmiset niitä kovasti ottaa, kun suurin kohu on jo laantunut?

Me saatiin miehen kanssa piikit silloin ensimmäisten joukossa ihan vaan sen vuoksi, että kaksosille niitä ei vielä voitu antaa (alle 6 kk) ja kuitenkin olivat riskiryhmässä. Virallisesti me itse ei siis kuuluttu mihinkään riskiryhmään, mutta ymmärtäväinen terveydenhuolto kunnassamme meille iski päivän päätteeksi jääneistä rokotteista jämät. :D

Että onneksi meillä näin. Jos valinta olisi nyt ajankohtainen, en todellakaan tiedä ottaisinko vai en.
 
Sikarokotteesta Me ilmeisesti sairastettiin jo se syksyllä koko perhe, paitsi mies.. Ja senhän ei vissiin pitäs tarttua uudestaan..? Mutta en oo aatellu rokotetta ottaa kuitenkaan.. Liian riskialtista mun mielestä.. just kun ei oo mitään tutkimustuloksia mitä ne voi sikiölle aiheuttaa.. Eikähän se tauti nyt sit ollu niin paha ku peloteltiin..

Jee en oo moneen päivään oksentanu :D Täytyy nyt yrittää syödä vähintään tunnin välein jotain ettei iske se olo enää..
Mutta Wandii semmonen kotitippateline vois olla ihan hyvä :LOL:
Ja tätyy kyl sanoo et mieluummin mä sairaalassa makasin ku pojille oli rankkaa täällä kotona kattoo ku äiti makaa vaan ja oksentaa... :(

Pitäis soitella tässä joku päivä neuvolaan ja kysyä jos ne ultrais ku haluttais tietää paljon viikkoja oikeesti on... Se oli muuten jännä kun se pahin ällötys meni ohi, niin alko huomaamaan muutki oireet taas... kauhee pissahätä koko ajan ja hirveen kipeet tissit :D , ne vaan unohti jotenki..
 
Wandii Toipumisia! Meillä sen sairasti koko perhe syksyllä minua lukuun ottamatta. Mies sai sen okotteenkin.. Itse en sitä ottanut, kun epäilytti onkohan se sitten niin hyvä mitä väitetään. Kauan odotettu raskaus ja päätin pelata varman päälle, että ei tule sitten mitään vauvaan kohdentuvaa jälkeenpäinkään. Olen edelleen hieman skeptinen koko rokotetta kohtaan; moni on sairastanut röhkönuhan ilman sen vakavempia seurauksia, kun on perusterve muuten.

Hyväsetti Pidähän itsestäs huolta ettei kovin pahaksi pääse menemään. Hyvä, että kävi parhainpäin. :)

Hilarius teretulemast! :wave:


Täällä koira teki aamulla tuttavuutta maha-asukin kanssa. Tuli herättämään sänkyyn ja tökkimään kuonolla, että nyt akka ylös sieltä. Kiipesi sitten mahan päälle(pikkukoira kun on) ja pelästyi reppana, kun vauva alkoi mahan läpi potkimaan koira pois :D :D Nyt on meidän karvakaveri ollut hieman epäluuloinen mun mahaa kohtaan koko päivän :whistle:

 
Heips!

Tervtuloa Hilarius! :flower:

Epeti; olipa kiva lukea sun kokemus pitkän kierron raskautumisesta. Laskeskelin et itse plussasin kp78. Ja kiitokset kaikille myötätunnosta. En ihan vielä ole kirvesta kaivoon heittänyt, mutta en vaan voi sille mitään et kovasti on semmoinen tunne ettei tuolla mahassa ole elämää. :| Tosin eilen alkoi aamupahoinvoinnit, mikä onkin mulle uusi tuttavuus. Ekassa raskaudessa mulla ei ollut mitään oireita, tokassa kauhea väsymys, mutta aamupahoinvointeja mulla ei ole ollut. Teidä sitten onko se hyvä vai huono merkki, että nyt oksettaa... Tänään tuli aika uuteen ultraan ja se on helmikuun lopussa, rv 7.

Hyväsetti tsemppiä pahoinvointeihin! Ja ihanaa että kaikki on hyvin ja syke löytyi. =)

Wandiille pikaista paranemista!!

Sikainfluenssarokotetta ei luultavasti aio ottaa. Oon ollut aika skeptinen rokotteen suhteen, mutta saatan kyllä pyörtää puheeni, varsinkin jos raskaana olen. Kai se silloin vauvan kannalta olis parempi ottaa kun jättää ottamatta... kai... :eek:

marza
 
:LOL: Siis en ole sairastunut, kiitos kuitenkin toivotteluista!
Uhri vaan sillä tavoin, etten pääse ultraan kun vasta kolmen viikon päästä niitten piikkien takia. Piikkiä en kyllä ottais, jos olisin sen sairastanut. Meillä lapset on saaneet rokotteen, mutta aikuiset ei, eikä kyllä sitä sairastettukaan. Tällä Lapissahan sitä oli reilunlaisesti ja muutama ihminen oli tipassakin.

Minä taas en muuten ole skeptinen varsinaisesti, mutta jotenkin kun raskaana olen, niin haluttais vähän nähdä tutkimuksia, ettei siitä varmasti tule mitään. Ilmeisesti siitä lisäaineesta ollaan lähinnä skeptisiä, kun jossain muualla on raskaana oleville tilattu lisäaineetonta mallia, kun ei tiedetä näiden lisäaineiden vaikutuksesta sikiöön. Tämä siis oma käsitykseni. Mutta katellaan, kun tarjoavat...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Wandii:
Miten muuten muut, onko sikanuharokote otettu, uskallatko ottaa?
Itse olen vähän kahden vaiheilla. Jotenkin haluttaisi katsoa ensin, kun tulevat synnytysvuoroon ne viime syksyn alkuraskaudessa piikin ottaneet, ettei ole tullut mitään. Jotenkin on skeptinen kun on raskaana, vaikka muuten ei rokotuksissa ole minusta mitään vikaa.
Ymmärrän huolesi. Itse otin rv 19 piikin ja olen ollut tyytyväinen valintaani.

Raskaana olevia alettiin rokottaa jo heinäkuussa Australiassa ja tämän jälkeen on miljoonia odottajia saanut piikin. Ja lukuisat on jo synnyttäneet. Mitään poikkeavuuksia ei ole havaittu syntyneissä vauvoissa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Sapfo:
Alkuperäinen kirjoittaja Wandii:
Miten muuten muut, onko sikanuharokote otettu, uskallatko ottaa?
Itse olen vähän kahden vaiheilla. Jotenkin haluttaisi katsoa ensin, kun tulevat synnytysvuoroon ne viime syksyn alkuraskaudessa piikin ottaneet, ettei ole tullut mitään. Jotenkin on skeptinen kun on raskaana, vaikka muuten ei rokotuksissa ole minusta mitään vikaa.
Ymmärrän huolesi. Itse otin rv 19 piikin ja olen ollut tyytyväinen valintaani.

Raskaana olevia alettiin rokottaa jo heinäkuussa Australiassa ja tämän jälkeen on miljoonia odottajia saanut piikin. Ja lukuisat on jo synnyttäneet. Mitään poikkeavuuksia ei ole havaittu syntyneissä vauvoissa.
Minäkin otin piikin joskus rv 20 tietämillä ja en ole katunut. Meidän naapurissa sairastettiin sikaflunssa oikein pitkän kaavan mukaan. Lapsista 1 oli sairaalassakin ja perheen äiti sai jälkitautina ensin keuhkoputkentulehduksen ja sitten keuhkokuumeen ja vasta nyt hän alkaa olla entisellään.


Hyväsetti ai hurja noita sinun oireita. Toivottavasti vaikea alkuraskaus tarkoittaa helppoa loppuraskautta :hug: . Lapsia kun on ennestään, niin niistäkin täytyy huolehtia.

Meille on nyt ilmeisesti rantautunut noro-virus. Lapset on kipeenä, mies valittaa mahaansa... Jotenkaan en nyt millään jaksais alkaa oksentaan ja paskomaan, kun muutenkin alkaa olla tukala olo... :/
 
Tilasin vähän äitiysvaatteita ja huh, miten housut oli kivat ja kuinka minä näytän niissä jo niin tiineeltä! Eikä töissä tiedä kuin lähin pomo ja yksi työkaveri! :eek:
En muistanut tätä reaktiota viime kerroista. Heti kun äitiysvaatteet laittaa päälle, niin alkaa näyttää odottavalta. Mutta mulla ei tosiaan ole enää oikein muita housuja, jotka menisi. Siis sellaisia suht siistejä, joita voisi töissä käyttää...

Minäkin olen todennäköisesti ottamassa sen rokotteen, toivottavasti tulisi lisätietoa vielä siitä. Onkohan se siellä ausseissa ollut just samaa kuin meillä, siis lisäaineellista rokotetta...
 
Tänään oli ultra ja siellä pikkukaveri oli oikeassa paikassa ja sydän sykki vahvasti :heart: kaikki näytti muutenkin olevan hyvin... raskauspussi on kuulemma kauniinmuotoinen ! vastasi hyvin viikkoja, päivällä aikastui laskettuaika mutta antaa olla nyt tuo mikä on ja katsotaan sitä sitten myöhemmin..... olen niin onnellinen :heart:

Hyväsetti on sulla ollut koittelemukset :hug: toivottavasti alkaa helpottamaan !

Sikapiikistä en osaa vielä sanoa .... olen niin kahdenvaiheilla ...

Hilarius tervetuloa mukaan :wave:

VÄSYTTÄÄÄÄÄÄ.........

unikeiju + pikkupapu 7+2
 
unikeiju ihanaa kuulla, että ultrassa oli kaikki hyvin!!

Wandii Minäkin olen pohdiskellut sikarokotetta. Olisi ollut töiden kautta tarjolla nyt perjantaina. Kävin kuopuksen kanssa neuvolassa viime viikolla ja haastattelin terveydenhoitajaa aiheesta. Hän sanoi
omana mielipiteenään
että kannattaa ottaa vasta puolen välin jälkeen... Itsekin olin ajatellut etten ottaisi ainakaan nyt ekalla kolmanneksella, kun kehitys on kiivaimmillaan.
 
unikeijulla ihania ultrakuulumisia! :heart:
VÄSYTTÄÄÄÄÄÄ.........
Komppaan tätä. Ihan mahdoton olo. Eilen sain jonkun ihme tarmonpuuskan illalla, imuroin ja moppasin. Sen jälkeen ei sitten meinannutkaan enää silmät pysyä auki.
Heti kun sain pojat nukkumaan, kaaduin itsekin sänkyyn.

Wandii, terotologinen tietopalvelu ilmeisesti kertoo, ettei rokotteessa ole mitään, mikä voisi vahingoittaa sikiötä. "Rokotetta pidetään turvallisena ja viranomaiset suosittelevat sitä raskaana oleville." Keräävät kuitenkin kokemuksia raskaana olleilta, jotka ovat piikin saaneet...

Joni, toivottavasti koira on taas kaveri sun mahan kanssa. :D Meillä vanhempi koira kaksosten raskaudessa tuli aina pitämään päätä mun mahan päällä. Ei tee sitä muuten. Hauskoja tapauksia. :)

Tänään illalla ultraan. Myönnetään, ehkä mua kuitenkin ihan aavistuksen verran jännittää.



Epeti rv 7+2
 
Kiva kulla muidenkin hyviä ultrakuulumisia :heart: Onnea siis unikeijullekin!

Väsymystä täälläkin.. Teen nykyään salaperäisiä katoamisia makkarin puolelle seitsemän- viimeistään kahdeksan välillä jos lapset antaa myötenja nukun helposti kellon ympäri. Ja silti väsyttää... töissä kun on, huomaa univajeen heti jos on nukkunut alle 11 h. Kamalaa ajatellakin, kun normaalisti pärjää sillä 7h unimäärällä :D

Nyt on alkanut mietityttämään jo kovin vaunuostokset. Saikulla on aikaa pyöriä netissä ja tiirailla vaihtoehtoja :D

Epeti, meilläkin koira on vaistonnut raskauden. Jotenkin mun mahaa aina haluaa nuolla ja helliä (mielestään :) ) ja muille ei sitä tee. Eilen rehveli vaan säikähti ekan kerran potkua :D

JM+ Pumba 22+0 POKS!
 
Vaistoaakohan meidänkin vanha kisu mun raskauden. On nyt hetken tukkinut joka ilta mun viekkuun sohvalle nukkumaan. Tätä ei ole hetkeen tehnyt.

Mä otan varmaan sen possupiikin sitten joskus rv 12 jälkeen. Meillä lapsille on laitettu.

Meidän esikoinen oli eilen kertonut pappalle, että äitin masussa kasvaa vauva. Kyllä se vauvauutinen oli kuitenkin tajuntaan mennyt. Hän oli myös todennut, että sitten kun se syntyy niin pikkusisko muuttaa pois. Oli onneksi perunut heti puheensa. Sitten pappa oli kertonut hänelle, että hänkin on ollut äitin masussa kasvamassa. Tämä asia piti tulla oikein äitiltä varmistamaan ja sitten hän oli hyvin hyvin onnellinen. :)

Epeti Onnea ultraan

Täällä myös väsyttää. Molemmat tytöt pörräsivät niin kovin yöllä.
Tunnin päästä neuvolaan. Jee :)
-Poni 8+1
 
possupiikki itse en sitä ottanut, mies ei ole ottanut eikä lapsille sitä ole laitettu. Etenkään nyt, kun on jopa myönnetty, että WHO liioitteli ko. tautia aika reippaastikin lääketehtaiden "painostuksesta" että joo. Mä en todellakaan raskaana ollessani antaisi itseeni tuikata ylipäänsä mitään rokotetta, saati sitten rokotetta jolla ei ole MITÄÄN tutkimustuloksia kuinka vaikuttaa sikiöön. Onneksi valinta on täysin vapaaehtoinen.

Poni heh, sä suhtaudut "tunnin päästä neuvolaan, Jee" minäkin meen tunnin päästä neuvolaan eikä oikeastaan tippaakaan kiinnostaisi. Itse tuossa juuri kauhulla katselin, että kakkosta odottaessa juoksin neuvolassa rv 30 jälkeen JOKA viikko, huhhuijaa... ja siis mulla ei oo koskaan ollut mitään ongelmia raskauksien kanssa. Noh, kyllähän tuo menee :) ja on se kiva, et pääsee hemoglobiinin mittauttamaan kun jostain syystä väsyttää koko ajan ihan älyttömästi :( eilen nukahdin sohvalle illalla ja nukuin ihan kunnon yöunet ja silti vaan väsyttää.

Joni Makuusäkki vaunut - ja muutkin vauvatarvikkeet - on raivostuttavia kun niitä tekee mieli katsella ja ostaa heti, heti, heti :D itse investoin kaikki tarvikkeet aika ajoissa. Päätin, etten osta mitään suurempaa ennen rakenneultraa ja kummasti kotoa löytyi turvakaukalo, vaunut ja pinnasänky ennen tuota ultraa :D nyt katselleen jos jostain löytyisi kiva mobile ja sitteri on harkinnassa, mut suurimmat hankinnat on siis jo hoidettu.

tatomira ja itu 23+5
 

Yhteistyössä