Painosta: Painoin vielä viime vuonna tähän aikaan melkein 80kg, tällä hetkellä paino keikkuu siinä 68 nurkilla. Mutta mulla on vielä pudotettavaa kun olen vain 155cm pitkä. Zumballa olen kyllä saanut itteni tiivistettyä aika kivaksi jo, vatsanseutu ei luultavasti ikinä palaudukaan kunnolla kun esikoisesta sain järkyttävät raskausarvet plus että tehtiin perätilan vuoksi sectio ja arpi on pystysuunnassa. Mutta hällä väliä, olo on vallan mainio kun olen noinkin paljon jo keventynyt.
Vitskuista: Kaapista löytyi purkinpohjat jotain raskaus/imetys/vauvanyritysvitamiinia, napsin ne pois ja ostan sit jotain lisää, eivät tosiaan ole pahitteeksi yritysaikanakaan.
Vauvatavaroista: Meillähän toi pienin on niin pieni vielä että nukkuu päiväunetkin vaunuissa joten melkeistä kaikkea meiltä löytyy. Jumppamatto ja sitteri oli lainassa joten ne täytynee jostain kirpputorilta käydä etsimässä sit aikanaan mutta esim. kaukalo on tuolla edelleen odottamassa ja rintapumppu on esikoisen ajoilta asti jne.