Moikka
Uusi kirjoittelija täälläkin ilmoittautuu ja sen vuoksi, että edellisen kirjoituksen Janalla on lähes sama tarina kuin minulla! Minulla on myös 6-vuotias poika ja saman isän kanssa olemme nyt vuoden yrittäneet toista lasta, mutta uskon että ikä on tässä meidän tapauksessa nyt se ongelma eli minullakin ikää 39. Poikamme sai alkunsa ns. kertalaakista, jolloin itse olimme asennoituneet että tässä voi mennä helposti vuosi tai enemmän (silloin ei edes ajateltu että yksi vaihtoehto on ettei tule ollenkaan!), mutta olikin aikamoinen shokki tuolloin että se tapahtui heti ensimmäisestä yrityksestä. Nyt tilanne on päinvastainen, uskoimme että tämä kakkonenkin tulisi yhtä helposti tai ainakin suhteellisen nopeasti ja on ollut aikamoinen shokki todeta että toista lasta ei välttämättä koskaan saada. En ole koskaan tiennyt/ymmärtänyt kuinka valtavan paljon hedelmällisyys todellakin laskee nimenomaan siinä 35-ikävuoden tienoilla. Miksei tätä asiaa painoteta enemmän? Meillä oli rakennusprojekti tässä välissä ja silloin naiivisti laskelmoin, että tämän projektin jälkeen on toisen lapsen aika...hoh hoijaa...
No tämä mennyt vuosi on kyllä avartanut ajatuksia. Ennen olen ollut skeptinen hoitojen suhteen, ajatellut ettei pitäisi auttaa jos niin ei ole tarkoitus. Nyt olen herännyt, tajunnut kuinka todella kipeä asia tämä on monelle, se että saisi edes sen yhden nyytin. Tajunnut niitä paineita, odotuksia ja pettymyksiä. Olen ollut aika avoin lähipiirille asiasta, jopa töissä ja yllätyksekseni olen kohdannut monia, jotka painivat/painineet tavalla tai toisella aiheeseen liittyen. Se helpottavaa valtavasti kun löytää samassa tilanteessa tai sen kokeneita. Moni käpertyy kuoreen ja tuskailee sisällä valtavasti.
Minulle tehtiin ensimmäinen inseminaatio kuukausi sitten eikä siitä ainakaan tärpännyt vaikka olo oli ihan kuin raskaana = luget sen tekevät ja korvien väli.
Meinataan vielä pari inssiä tehdä ja sitten punnitaan asia. Huomaan, että mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän on valmis asian eteen tekemään kun näin pitkälle on asiassa mennyt. Mieheni on ehkä hiukan kielteisempi esim. koeputkihedelmöityksen osalta, mutta katsotaan nyt. Varsinkin ison lainan rinnalla nämä mahdollisiin isompiinkin hoitoihin tarvittavat rahat tuntunut pieniltä. Arvatkaa olenko osannut olla onnellinen tästä meidän upeasta talosta kun pohdin että oliko tämä sen arvoista, että projekti maksoi meille tämän. Poikamme on jo vuosia toivonut sisarusta, se on hänelle myös kova paikka olla ainoa lapsi kun kavereilla on sisaruksia ja kotona aina leikkikaveri. Sydän pakahtuu joka kerta kun poikani ottaa puheeksi "sitten kun meille tulee vauva" tai "on kurjaa kun ei ole leikkikaveria".
Ja taas aiheeseen, testien mukaan siis meillä kaikki ok, lukuunottamatta liian lyhyttä luteraalivaihetta, jota pidentämään otan lugeja.
Minäkin siis lueskellut jo jonkin aikaa teidän tarinoita ja päivityksiä ja hengessä ollaan mukana.
Kovasti paljon isosti kaikille tsemppiä ja uskoa tulevaisuuteen! :hug: