Huhtikuun hurmurit 2016

Meille syntyi ihana tyttö 20.5. Synnytys oli nopea ja helppo, kivunlievityksiksi riitti vain kohdunkaulanpuudute ja ilokaasu. Sairaalassa ehdittiin olla alle kolme tuntia, kun tyttö oli ulkona. Oli niin paljon helpompaa nyt mm. ponnistaminen kun tunsin missä vauva menee ja oli tuntuma siihen, palautuminen on ollut myös tosi nopeaa. Vauva on aivan ihmeen tyytyväinen ja alun hämmennyksen jälkeen isoveli on ottanut hänet ihanasti vastaan, käy silittelemässä mustaa hiuspehkoa ja paijaa. Molemmat käy myös tissillä, välillä yhtä aikaa. :D Kuitenkin myös korviketta ollaan annettu pieniä määriä imetyksen päälle vielä iltaisin/öisin, jotta oon saanut nukuttaa esikoisen rauhassa jotta ei hänellä kaikki muutu (ei kelpuuta isää nukuttajaksi) ja on helpotus että mieskin voi vähän osallistua ja minä saan tarvittaessa omaa aikaa, kun sekin kelpaa. Tyttö tosiaan syntyi rv 39+5 ja mitat oli 3950 g ja 51 cm, eli meni kaksi viikkoa pidemmälle kuin esikoinen ja oli paljon isompi! Tällä hetkellä molemmat nukkuu pitkiä päikkäreitä ja mies on tosiaan koko kesän poissa töistä, joten meillä menee ihan mukavasti täällä. :)
 
Onnee Pähkinäpuu <3

Mulla alkais työt 19.6 ja tänään varmistu hoitopaikka lapselle :) Onneks on ihan työpaikan vieressä :D Pahoinvointi rupee jo helpottaa, enää ei oo oksentamassa tarvinnu käydä ja nälkä on palannut ja voisin syödä kaikkea :D
 
  • Tykkää
Reactions: anscu
Oi että, ihana uutinen @Pähkinäpuu ! :love: Onnea koko perheelle! :)

@Pippuri123 , kuulostaa hyviltä tuo suunnitelma, Onnittelut työpaikasta! :)
Ja hyvä jos alkaa jo alkupahoinvointi helpottaa!

Täällä neitokainen on oppinut nyt pari viikkoa sitten tuetta kävelemään ja se on nyt menoa :ROFLMAO: Ulkona puistossa esim haltioissaan kun saa taapertaa menemään :love:
Ja tänää oppi nousemaan sohvalle istumaan:LOL:

Hyvää alkavaa kesää kaikille! :):cool:
 
Kiitos anscu työpaikka onnitteluista :) Ja onnee anscun taaperolle kävelyn oppimisesta :)

Meillä ei vielä kävellä, kun tuen kanssa, mutta muutaman askeleen on jo ottanut :)

Tuntuu, että nää kaksi viimestä "lomaviikkoo" on ihan täynnä kaikkee. Tänänä käytiin tutustumassa päiväkotiin ja tykkäsin tosi paljon :) Mennään vielä pari kertaa siellä käymään. Sitten pitää paljon hommata kaikkee päivähoitoon ja on omia menoja ja ja :D

Sain työvuorotkin tänään ja onneks on suht. helppo alotus ja ei kauheita putkia :)

Meillä on tässä jonkin aikaa siirrytty yksiin päikkäreihin ja se on nyt toiminut. Nukkuu yleensä se 3h ja se on hyvä :)

Mulla ois ens viikon tiistaina ultra :eek: Jännittää ihan kauheesti! Kauheen monelle en oo vielä raskaudesta edes kertonut.

Ihanaa kesää kaikille <3
 
Pähkinäpuu onnea vauvan syntymän johdosta <3 ! ja pippurille onnea vauvan odotukseen!

Me taidetaan jo olla ihan väärässä osiossa, ei taideta enää ihan olla vauvoja 0-12kk ikäisiä. Muutenkin on jotenkin jäänyt tänne kirjoittelu. Hektinen työkevät oli,vaan nyt ollaan koko perhe lomalla melkein elokuun puoleenväilin asti, mulla kaikki vuosilomat pitämättä mitä oli kertynyt äitiyslomalla, ja mies pitää kesäloman lisäksi isyyslomat. Ihanaa ollut lomailla tämä viikko ihan kotosalla ja ensi viikolla lähdetään sitten reissuun, linnanmäellä, korkasaaressa ja heurekassa olisi tarkoitus käydä. Lomarytmissä ollaan jo, yöunet noin 22-9. Päiväunet 13-15. nyt ollaan siirrytty sisälle nukkumaan päiväunet koska parvekkeella liian kuuma. Syömiset on mennyt huudoksi ja pelleilyksi, ruoat heiteltäs pitkin lattioita kamalan huudon ja kiukun kera joka kerta. Hampaita varmaan tuloillaan, ja muutenkin tuntuu että omaa tahtoa alkaa löytyä herralta aika lailla..tällä hetkellä löytyy suusta 6 hammasta. Ulkona viihtyy tosi hyvin, siellä onkin nyt mukavaa olla kun kelit lämpeni. Sanoja tulee noin 20. Pottailut menee hyvin, pisuja tulee päivän mittaan sinne noin 5-7. Kakat havemmin. Siinäpä lyhyeen meidän kuulumiset. ihanaa kesää kaikille! Kiva ois kuulla muiltakin että miten menee :)
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! :)

Täällä on ollu aika kiirettä, kun alko nuo työt ja näin. Töissä menee hyvin ja työkaverit on ollut tosi mukavia :) Neidillä on alkanyt hoito myös hyvin vaikka ei kovin montaa päivää edes ole vielä ollut, kun jos mulla on viikolla vapaata niin neiti ei oo sillon hoidossa. Viime viikollakin oli vaan yhden päivän, kun tultiin sitte koko perhe flunssaan ja kuumeeseen :(

Täällä kovasti jo kävellään ilman tukea. Ei vielä ole kovin sujuvaa kävely, mutta kävelee kuitenkin :) Kovasti harjoitellaan lusikalla syömistä itse, mutta se on vielä aika leikkimistä välillä :D Mutta kyllä se lusikka suuhun menee jopa ruuan kanssa :D:D

Neidillä on 12 hammasta tällä hetkellä ja nyt on taas 2 tuloillaan. Kauheeta vauhtia on tehny nyt noita hampaita.

Niin ja tää uus raskaus kulkee oikeestaan vaan tässä mukana :D Ei sitä edes muista, että on raskaana kun niin paljon kaikkee tässä ollu ja aika om menny kyllä paljon nopeemmin. Nyt on viikot 15+2 ja oottelen kutsua rakenneultraan :) Maha kyllä jo näkyy paremmin mitä ekassa raskaudessa, mutta saa kyllä peitettyä.

Ihanaa loppu kesää kaikille :)
 
  • Tykkää
Reactions: anscu
Moikka! Aattelin tulla tännekin kertomaan, että meille on tulossa helmikuussa pikku kakkonen :):love: nyt siis rv 11+3 ♡ eka ultra oli tän viikon ti♡

Esikoinen eli huhtikuun hurmuri kasvaa ja kehittyy :love::LOL: kovasti touhuilee, kävelee ja jotain sanojakin tulee ja huomaa kyllä, että paljon ymmärtää puhettakin!
Mukavaa kesänjatkoa kaikille! :)
 
Kiitos Pippuri:love: on kyllä jännä kun oottaa nyt toista lasta! On vähän mihin verrata, mutta silti tää raskausaika etenee vähä erilailla. Omia tuntemuksia ei tuu niin tarkjaan mietittyä ja päivät ja viikot vain hurahtaa! :X3::ROFLMAO: varmaan kun tuo esikoinen pitää nyt vauhtia yllä :)

Miten sun työhommat on menny Pippuri ja raskaus edennyt? Onko ollu millainen vointi ?♡
Mulla se alkupahoinvointi alkaa nyt helpottaa! :) nyt oikeestaan aloin aatteleen, ettei oo vähään aikaan oksettanu :LOL:
Ihanaa odotusta sulle!:love:
 
anscu mulla tää raskaus on menny paljon helpommin sen alun jälkeen :) Nyt ei enää aina muista edes että on raskaana :D Maha vaan kasvaa paljon nopeemmin ja liikkeet rupesin tuntemaan aikasemmin :) ja aika on menny paljon nopeemmin mitä esikoisen kanssa :D 11.8 ois rakenneultra :love:

Ja töissä on menny tosi hyvin :) oon tykänny olla ja lapsi tykkää olla hoidossa :) mut nää illasta aamuun siirtymiset on ihan kauheeta :poop:

Ihanaa odotusta anscu myös sulle ja tuu välillä kertoilee miten raskaus menee :love:
 
Moikka!

Kirjoitellaan nyt tännekin vaikka täällä taitaa aika hiljaista olla :D

Meillä oli 11.8 ru ja saatiin poikalupaus ja kaikki oli pienellä hyvin :) tuntuu, että aika menee ihan kauheen nopeesti.

Aika menee oikeestaan töissä ja vapaa aika lapsen kanssa ollessa ja touhuillessa. Päiväkodista tykkää neiti ihan kamalasti ja onkin oppinut paljon kaikkee. Melkein kaikki hampaatkin on :D

Tajusin tänään, että joku 3kk niin jään jo äitiyslomalle :eek:

Pippuri ja papu rv22+1
 
Moikka.

Tämä onkin hiljentynyt. Täällä ei taida enään oikein kukaan käydä.

Mitä taaperoille kuuluu?

K kasvaa ihan silmissä ja on melkein siskonsa kokoinen. Varmaan 2v mitat on melkein samat kun siskon 4v neuvolassa. Tämä aika on mennyt kamalaa vauhtia. Me löydettiin se unelmien asunto kesällä ja ollaan täällä asuttu nyt 4kk. Ihanalla rauhallisella paikalla ja hyvät yhteydet Tampereelle. Nyt on tilaa enemmän 140 neljössä kun edellisessä kaksiossa joka oli 67 neljöä. Lapsetkin tykkäävät ja nauttivat asua täällä. Mä menen 15.1 töihin takas neljän vuoden tauvon jälkeen. Kamalalta tuntuu, mutta tää oli iskän ehto että tulivat takaamaan lainan. Lapset aloittavat päikyssä 1.2 kun mies on koko tammikuun isyyslomalla. Määhän on lomalla 1.1-14.1. Iso muutos kyllä tulee oleen kummallekkin päiväkoti. Harmi kun meillä ei oo muuta mahdollista kun vuorohoito. K on nyt toisen kerran korvatulehdus ja ab kuuri. Toivottavasti ei oo samanlaiset korvat kun mulla jolla oli 10 vuoden korvatulehdus kierre. Mä täällä aina välillä oon käynyt, mutta syksy ollut liian raskas. Ei oo siksi jaksanut kirjottaa mitään. Mun kummatkin mummot kuolivat vaan kuukauden erolla. Toisen kuolema tuli enemmän shokkina ja nyt yritän siittä toipua. Hautajaiset oli just 23pvä ja uurnan lasku on 5.1 jonne aijon kanssa osallistua. Jos se vaikka auttais siinä että ymmärtäis että mummo on poissa.
 
Moikka!

Mulla meni koko kesä töissä ja 18.11 jäin äitiyslomalle. Loppuun asti jaksoin olla töissä jota ihmettelen itsekkin. Töihin varmaan palaan sitten syksyllä ja mies jää kotiin.Taapero oppii koko ajan paljon uutta ja viihty hyvin hoidossa :) Mekin ollaan miehen kanssa nyt löydetty ihana asunto ja siitä ajateltiin tehdä tarjous :) Tutista kanssa vierotettiin tuossa jokunen kk sitten :D Mulla La tuli ja meni. Nyt vaan oikeestaan odotetaan tämän uuden tulokkaan syntymää :D
 
  • Tykkää
Reactions: norappi
Onnea Pippuri ihanasta uutisesta! Tulin kattelee mitä tänne kuuluu, kun mietin että sulla pitäis lapsonen olla jo maailmassa. Siitähän tuli oikein uuden vuoden päivän poika :) Tosi ihanaa.

Ja onnea anscu! Eipä kauan mene teilläkään että pikku kakkonen saapuu. Oiettä :love:

Meille kuuluu hyvää. Lapsoset kasvaa ja on jo kavereita toisilleen, nyt osaan olla kiitollinen tästä pienestä ikäerosta kun ne on niin samalla tasolla jo nyt että viihdyttää toisiaan :D Sitä on kyllä ihana seurailla.

Mukavaa vuoden alkua kaikille, valoa kohti mennään.
 
  • Tykkää
Reactions: norappi

Yhteistyössä