Viikonloppuna olo oli sellainen etten halunnut lähteä kotoa oikeastaan yhtään mihinkään. Pakkasin kaikki kassit ja pussukat viimeisen päälle valmiiksi ja koko viikonlopun oikeastaan vaan söin syömästä päästyäni. Mikään ei riittänyt. Jopa yöllä kävin vetämässä milloin rahkaa, milloin mämmiä. Kaikki upposi. Kaiken lisäksi nukuin tosi hyvin ja paljon. Vähän saattoi olla myös pinna kireellä ja olo jotenkin jännittynyt.
Maanantaina 26.3 kun heräilin siinä kymmenen jälkeen, ison mahani kanssa kylkeä kääntäessä kuului / tuntui pokspoks tai naksnaks. Nousin kuitenkin normaalisti ja menin vessaan ja tämän lyhyen matkan aikana pikkuhousut olivat ihan vähän kastuneet. Laitoin siteen ja vähän vielä unenpöpperössä jäin odottelemaan mitä tapahtuu. Mieskin tuli töistä kotiin ja siinä sitten kohta tajusin että vettä valuu lisää. Mies oli kovaa lähdössä kauppaan ja asioille mutta kielsin lähtemästä yhtään mihinkään. Lapsivettä valui koko ajan, joten soitin synnärille jossa käskivät lähteä pikapuoliin tulemaan paikan päälle. Aamupuuro oli pakko vetäistä (miksi oi miksi tein tämän?) ja lähdettiin ajamaan kohti sairaalaa. Ajomatkan aikana laskin 10 supistusta ja sen jälkeen lopetin laskemisen. Aamupuuro pyrki ylöspäin. Sairaalassa mentiin ensin tutkimushuoneeseen ja sieltä siirryttiin suoraan saliin, koska olin 4 cm auki.
Olin miettinyt kaikkia kivunlievitysjuttuja, mutta käytännössä mikään niistä ei ollut mun juttu siinä kohtaa tositilanteessa. Amme oli varattu, suihkuun menin mutta tuli kuuma ja siellä oli huono ilma, joten ei vaan pystynyt. Terapiapallon päällä oli vaikea olla. Aamupuuro tuli ylös. Sitten kätilö laittoi ison jumppapatjan lattialle ja siihen terapiapallon, niin siinä sitten nojailin palloon, pyörittelin lantiota, olin kontillani, kyykkyasennossa, makasin siinä (oikeastaan olen unohtanut jo 90% kaikesta siitä mitä tein siinä). Kaikki sairaalakaavut heitin pois koska ahdisti niin paljon väljät ja paksut vaatteet. Ilokaasua vedin ja jossain vaiheessa sanoin että voisi ottaa jotain vähän tujumpaa. Siirryin sängylle, olin 6 cm auki ja sain PCB -puudutteen. Tässä vaiheessa oli mennyt joku pari tuntia siinä salissa.
Vähän tuli hässäkkää puudutuksen laiton jälkeen, kun sydänäänet välillä hävisivät ym. Syy oli todennäköisesti siinä, että pinnit pysyivät huonosti pojan päässä kiinni ja muutenkin kaikki johdot ym. vaan lähti pois kun kääntyilin ja vääntyilin siinä sängyllä supistusten tahdissa.
Kätilöt olivat huolissaan sikiön voinnista ja lääkärikin oli jo tilattu paikalle mutta sitten oli jo pakko ponnistaa. Ponnistusvaihe oli kivuton ja parinkymmenen minuutin jälkeen syntyi virkeä poikavauva.
Joku nirhauma kuulemma tuli.
Sitten sain aamupalaa (pyysin myös väliin jääneen lounaan ja päivällisen siihen mukaan
) . Poika käväisi lämpölampun alla kun syötiin ja saatiin olla salissa vähän turhankin kauan, että mies lähti kyselemään josko me voitaisiin jo siirtyä osastolle.
Avautumisvaihe kesti hieman alle 4 tuntia, ponnistus parikymmentä minuuttia ja kokonaiskesto 4,5 tuntia.
Raskausviikot 38+4.
Mulle jäi tosi hyvä fiilis koko hommasta vaikka ensisynnyttäjäksi homma eteni todella nopeasti. Saatoin ehkä jopa innostua aiheesta. Kätilöt ja hoitajat olivat mahtavia ja olo oli turvallinen koko ajan.