***HUHTIHIPUT 2008 Joulua odotellessa***

ootteko te muuten miten pukeneet vaunuissa istuvat vauvat näillä keleillä? Miskalla kun yleensä on sisävaatteet + toppahaalari eikä ole ollut kylmissään. vaunuissa on lampaantalja ja peittona äp:n makuupussi avattuna + vaunun peite. mietin vaan että missähän vaiheessa sitä villahaalaria tunkee väliin, kun jätkä ei vielä palele.
 
Miulta poistettiin viisurit leikkauksella kun keskimmäistä poikaa imetin, eikä panacodin ottaminen ollut ongelma, koska saahan sitä ottaa raskausaikanakin.. Ainoa ongelma oli se, ettei sekään auttanut ja aiheutti minulle vain krapulaista olotilaa. Viisurit on kyl aika kurja juttu pahimmillaan.. Pari viikkoa valvoin kivun takia öitä pätkittäin..
 
Ainiin, mie olen tunkenut reimatecin sisälle sen neppareilla kiinnitettävän fleecehaalarin, kun Irvin tykkääpi nukkua kolmen-neljän tunnin päiväunet päivällä pihalla vaunuissa. Jotenkin pelottaa, että jos sitä pikkusta alkaa siellä paleltamaan.. Sen alla on body ja ohuehkot housut. Ja sit tosiaan kopassa ja joskus oon tyrkkässyt ohuen peitonkin siihen päälle siellä kopan sisällä.

Kauppareissuilla tms en ole toppahaalarin sisään tunkenut mitään muuta kun normaali sisävaatteet.
 
Huomenta täältäkin;-)

Hippoliinalle pidetään täälläkin peukkuja, että sen unelma-asuntonne saatte :hug:

Ja Anuuulle kiitos jälleen vinkistä tuohon haalariketjuun, ostan sen 86 senttisen, josko vahingossa menisi vaikka ensi talvenakin sitten vielä. Tuo äippäpakkauksen haalari alkaa vähän ahdistamaan keskivartalolta Väinön tapauksessa, varsinkin, kun kestoja käytetään =)

Muuten ei ihmeitä tännekään kuulu. Eilen kierreltiin ideaparkkia ja vähän joululahjoja suunniteltiin. Väinöllekin piti vaatteita hommailla, mutta naapurin täti soitteli ja pyysi huomenna kylään; heille on kertynyt kaamea kasa 80 ja 86 senttisiä pojan vaatteita, osa kuulemma uusiakin, joten katsotaan ensin, mitä sieltä tulee. Tuo Remun haalari haetaan kuitenkin, haluan tuulen- ja kosteudenpitävän haalarin ehdottomasti, ja sen täytyy vielä hengittää, kamala makuuttaa Väinöä jossain "muovipussissakaan", kun muutenkin on aina hikinen;-)

Meillä ollaan pääsääntöisesti oltu pihalla vielä sisävaatteet + ylimääräinen paita + ruskovillan villahaalari + Remun välikausihaalari + toppatossut, tumput ja hattu; vaunuissa kun on karvavuorinen lämpöpussi, on herra aina ihan kuuma noinkin :LOL:

Mutta josko menisi laittamaan Väinön puuron mikroon, ennen kun ehtii hermostumaan; leikkii juuri kissan kanssa lattialla =)

Ihanaa päivää hipuille toivotellen

Dooris ja Väinö
 
Huomenta =)

Meillä on ollut rattaissa ihan sisävaatteet + toppahaalari (vähän ohuempi kuin se äp.puku) ja sit ostin just viimeviikolla tuon Eisbärchenin jääkarhupussin, eli siellä tyttö on sitten vielä sisällä. Tässä ykspäivä kun oli melkein 9 astetta pakkasta niin puvun alla oli vielä villa-asu. Meillä kun on duo yhdistelmät niin vaihdoin koppaosan jo kokonaan ratasosaan, mut se onkin ahtaampi nukkua :eek: Neiti on siellä ihan jumissa, ei pysty yhtään liikkumaan. Tosin se on tainnut olla hyvä juttu, kun on alkanut nukkumaan paremmin!!

Hampaidenpesu on Pinjan mielestä tosi ihanaa, tai ainakin se hammasharjan pureskelu =)

Joanna ja Pinja viikkoo vaille 8kk
 
Anu-78
Huomenta!

Meillä on ulkona ollut pitkähihainen body, sukkikset, sukat, paita, housut, villasukat, hattu, topparukkaset, samoin jaloissa semmoset lämpimät vähän niin ku äippäpakkauksessa olevat ja toppapuku. Ja hyvin on pärjännyt poika noin, ei oo liian kylmä eikä kuuma :) vaunuissa on sitten lampaantalja ja pulkassa viltti.

Sit joku kyseli tuolla kuivaksi opettelusta, niin meillä ei olla vielä istuttu kertaakaan potalla, kerkeehän sitä, ollaan vielä vauvoja :D

Hampaiden pesusta et meillä Sakulla on kaksi harjaa, toinen on se äityispakkauksesta ja toinen saatiin neuvolasta ja muutamia kertoja ollaan vasta kokeiltu ja poikahan oli aivan ihmeissään et mitä se mun suuhun tunkee :D

Viisaudenhampaista ni mulla niitä on joko kaks tai kolme ( on se ku ei itekkään tiedä et monta niitä on :p ) ja ei oo ykskään vaivannut ja hammaslääkäri sanoi näin että jos ne ei vaivaa niin silloin emme niitä rupee ottamaan pois...

Sain nyt täs aamulla paketoitua noi lahjat ku isommat pojat on koulussa :) niin hyvä käyttää tilaisuutta hyväkseen :p johan noita alkaa jätesäkillinen olemaan, mut vielä niitä puuttuu muutama...

Mut, nyt poikaa nukuttamaan :wave:

Anu ja Saku
 
Huomenta =)

Meillä on ollu rattaissa Topilla pitkähihallinen body,puol potkarit,tumput,ja jaloissa pakkauksen ne töppöset,hattu ja kolitsipuku kylmemmillä ilmoilla villahaalari ja sit toppapuku. Rattaissa on lampaantalja ja rattaitten peitto ja kylmemmillä ilmoilla vielä viltti. Ei oo ollu hikinen :D

Hampaitten pesusta täällä kyl tykätään :D

Mut nyt on mentävä huuto yltyy

baby dream ja Topi 7kk+
 
Huomenta täältäkin!

Pukeutumisesta ollut juttua... Meillä poitsulla on normit sisävaatteet ja collegetakki, toppapuku, kypärämyssy, jonkin sortin pipo ja toppatumput käsissä ja jaloissa. Vaunuissa on lämpöpussi ja se vaununpeite, parvekkeella nukkuu äp:n makuupussissa ja joskus siinä on ollut peitto vielä päällä sekä vaunujen peitto (vai mikä lie se vaunuissa oleva "kansi" on). Hyvin on pärjätty näillä, tosin eipä tota pakkasta täällä etelessä ole niin mahdottomasti vielä ollutkaan. Villapuku odottelee kaapissa päiviä kylmempiä.

Hampaiden harjaus on ihan sika kivaa =) Yleensä harjataan peilin edessä ja sekös pientä miestä naurattaa. Toisinaan pitää harjasta kiinni ja harjataan yhdessä, on niin ison pojan näköinen =) Hampaita on kaksi alhaalla ja ylähampaat tekee tuloaan... Näkyy jo, mutta läpi ei ole vielä tulleet.

Viisaudenhampaita mulla on sellaisia puolikkaita... melkein esillä, mutta puolet piilossa. Ei niille kuulemma mitään tehdä jos eivät häiritse. Mun äipältä sen sijaan nykäistiin alhaalta viisauden hammas joitain vuosia sitten ja se oli muutaman päivän pilliruokinnalla sen keikan jälkeen. Oli hammas ollut pikkasen tiukassa kiinni :x

Pikkumies on unilla parvekkeella ja meinaa tehdä kohta vähän tiukkaa ehtiä muskariin. Himpare kun heräsi niin aikaisin tänään, että oli jo kasin jälkeen ihan tattis |O Eipä sillä muuten niin väliä olisi, mutta tonne muskariin olisi ihan kiva ehtiä. Katellaan kuin käy...

Aurinkoista päivän jatkoa!

paddington ja ylähampaita odotteleva minimies 7 kk
 
Kiitos kaikille kihlausonnitteluista! :heart: Musta on ihanaa alkaa suunnittelemaan häitä ja on kyllä tullut hurjasti motivaatiota viimeisten raskauskilojen pudottamiseenkin :whistle:

Täällä taitaa olla ihme tapahtunut! Yleensä poika (nyt 7,5kk) syö noin 3kertaa yössä, kunnes juuri kahtena viime yönä ei ole lainkaan herännyt syömään! Eilen heräs kyllä 6.30 jolloin imetin ja jatkoi unia k.8.30 asti. Tänään heräs k.7.10 ja imetin niin jatkoi unia k.9.00 asti! Eli on syönyt ekan kerran vasta aikaisin aamulla. Illalla viimeinen imetys on ollut noin k.20.00. Hurjaa! Pitäsikö jatkaa unikouluna jos herää esim. ens yönä niin en imettäis?! Ei mua tuo aamuimetys niin haittaa kun oon saanut vedelle sikeitä sinne asti. Vai miten muilla, moneltako annatte ekan kerran rintaa/maitoa? Meillä noustaan normaalisti 7.30-8.00 välillä niin nyt on nukuttu aamutissin jälkeen harvinaisen pitkään.

Toivon että noista kokonaisista unista olisi apua siihen, että meillä oo oikein rinta kelvannut enää päivällä. Tarjoan rintaa monta kertaa ja aina alkaa kauhea venkulointi pois sylistä tai jopa huuto. Jos siis ei halua niin usein myös puraisee mielenosoituksellisesti |O Imetyskertoja on päivisin enää muutama. Riittääköhän se? Pelottaa että maidontuotanto laskee kun niin harvoin suostuu rinnalle. En millään haluais enää tässä vaiheessa ottaa mukaan korviketta.

Tilsu ja Poju 7,5kk
 
Vai on Joanna vaihtanut just koppaosan pois. Mä mietin samaa, mutten ole vielä toteuttanut ku on se koppa suojaisampi, eikä vielä liian pieni kuitenkaan.. Ja meidän kopassa on kyllä kans selkänoja et voi istuttaa jos herää. Meillä siis Emmaljungan Duo Edget, onks teillä samat? Kuulemma niihin mahtuu vielä 10-11kuinenkin koosta riippuen. Esikoiselle hätähousuna vaihdoin kopan ratasosaan jo ku hän oli 5-6kk ikäinen.
Meil muuten kans Eisbärchenin lämpöpussi, mut esikoisella en käyttänyt sitä ku pari hassua kertaa ku tuntui että herran oli ihan hyvä olla pelkissä toppavaatteissa... Tää meidän Arttu sen sijaan tuntuu viihtyvän enemmän puettuna että jos tällä kertaa tulis pussillekin käyttöä.

Niin ja meillä Arttu on nukkunut täs ku oli pakkassäita niin body+sukkahousut, villahaalari (oon laiska pukemaan, laitan ennemmin villiksen ku paita+housut) ja toppahaalari päällä. Vaunukopassa nukkuu mutta mitää peittoa ei ole, vaan se kopan kansi tuulensuojana. Koppa meillä on niin iso ettei se kansi tule jaloille vaan on korkeammalla. Ja tänään ku ei ole pakkasta puin ihan vaan body+sukkahousut ja toppahaalari. Käsissä ja jaloissa mulla on reimatec-töppöset ja päässä kypärämyssy ja ohut villainen narulakki + huppu tietenkin..

Viisaudenhampaista muuten vielä sen verran että mä sain niihin buranaa (olikohan kuussatasta) vaan lääkkeeks ja auttoi, kyllähän buranaa saa imettäessä syödä että ei ole mitää sen puoleen miksi ei voisi ottaa jo imetysaikana pois. Parempihan se on ottaa pois ettei tulehdu ja joudu pian syömään lukemattomia antibioottikuureja sen takia. Nimimerkillä lykkäsin peloissani viisureiden poistoon menoa ja auts ku olin kipee.. (kipeämpi ku sen neljän hampaan kiskomisen/leikkaamisen jälkeen vaik piltti+keittoruualla minäkin sen operaation jälkeen olin)

Tilsulle piti sanoa että vaikka sulla loppuis toisesta rinnasta maidontulo niin ei sun mitää korvikkeita pidä silti ottaa käyttöön, se toinen rinta alkaa sit vaan tasaamaan tilannetta. Niin joo ja ooks kokeillu huijata eli imettää makuulteen niin et annatkin sitä ylempää hyljittyä rintaa? Vois väsyneenä/unisena kelvata noin. Mulla meinaan esikoinen hylkäsi toisen rinnan ja jonku aikaa sain huijattua sen välillä sille huonolle tissille mut loppujen lopuksi siitä loppui maito kokonaan ja oltiin yhden tissin varassa. (tosin mä kyllä sillon osittain johtuen tästä A ja D kuppi meinigistä lopetin imetyksen hiljalleen niin et 8kk iässä oli viimeinen imetys. se ei oikein hivellyt itsetuntoa ku toinen rinta oli meloni ja toinen kuiva rusina :/ no, mut toivotaan että saat huijattua sen syömään toista ja jos haluat jatkaa imetystä niin älä ollenkaan tarjoakaan pulloa - se niin nopeaa syrjäyttää tissin)
Ja vielä kuten arvaatkin niin ehdottomasti olen sitä mieltä että nyt unikoulua vaan jos meinaa alkaa uudestaan yöllä syömään. Joskus sen yösyönnin on loputtava, miksei ennemmin nyt ku joskus hamassa tulevaisuudessa.
 
:LOL: miksi ei kannata jättää lasta ilmakylpyyn edes hetkeksi ja mennä itse toiseen huoneeseen? koska sitten kun tyytymätön vikinä lakkaa, voipi löytää vauvan syömästä omaa paskaansa :LOL:

kattelin että mistäs tuo poika on suklaata saanut. sytytti kyllä aika pian että ei se taida suklaata ollakaan :whistle:
esikoinen joskus myöskin maistoi ja oli ilmeisesti hyvää koska piti maistaa seuraavanakin päivänä :xmas:

no, sehän on vaan hyvän kalamiehen merkki :xmas:
 
Vuotaraaputin: EIKÄ!!! :LOL:

Täällä sitä vielä taustaillaan, mukavaa on käydä lukemassa teidän juttujanne, mutta en ole saanut itse aikaiseksi kirjoitella mitään pitkään aikaan...

Mutta, nyt mä palaan siihen aiempaan turvaistuinkeskusteluun. Kävi nimittäin meille vähän ohraisesti, kun ostimme istuimen. Ostimme Vantaan Lastentarvikkeesta Akta Gracon Cosmic COmfort-istuimen, koska myyjä niin kovin mainosti sitä TM:n testivoittajaksi. Kotona kuitenkin kävin netistä tarkastamassa asian ja kävi ilmi, että TM on viimeksi testannut istuimia vuonna 2005, jolloin kyseistä mallia ei vielä edes ollut....Ja Autoliiton testit eivät olleet kovinkaan mairittelevia Gracon istuimille....Tuli vain aikamoinen epäilys, että Lastentarvike valehtelee... :( Ajattelimme purkaa kaupan, tuli niin suuri luottamuspula kyseistä liikettä kohtaan.

Muistelen, että joku täällä osti Maxi Cosin jonkun mallin, jonka pystyi asentamaan myös selkä menosuuntaan ja jossa on kallistus?! Onko se ollut käytössä hyvä? Mikä sen mallin koko nimi on? Ajattelin, että Maxi Cosit on yleensä saaneet aika hyviä testituloksia, joten se voisi olla varmempi hankinta kuin tuo Graco. Ja ostan sen kyllä jostain muualta kuin Lastentarvikkeesta....

Tämmösiä. Ottaa vähän päähän. Olis se nyt kiva, että edes lasten turvallisuutta koskevissa kaupoissa voisi odottaa kauppiaalta moraalia.... :(

Marika ja poika 7,5kk
 
anuuu Taisit lukea väärin kun kirjoitin, ettei meillä oo oikein rinta kelvannut päivisin eikä ettei ole oikea(?) rinta kelvannut. Eli ei siis ole ongelmana ettei söisi toisesta. Molemmista kyllä syö ihan yhtälailla mutta harventanut päiväsyönnit ihan muutamaan kertaan niin mietin saako tarpeeksi vuorokauden aikana yhteensä maitoa.

Taidat kuitenkin puhua totta tuosta unikouluasiasta. Jos kerran nukkunut nyt kahtena yönä aamuun asti ilman tissiä ja alkaa jatkossa heräilemään niin se taitaa olla enemmän tapa kuin nälkä. Meillä siis loppuu yösyönnit tähän! Toivottavasti ei tule vaikea viikko!
 
:wave:
Pakko kommentoida :LOL:
Meinaan MARIKA75, mä kävin kans vantaan lastentarvike liikkeessä katselemassa turvaistuimia ja samaa istuinta myyjä innolla esitteli ja kehu niin maan kauheesti tota Gracoa eikä mitään muuta esitellyt vaikka kyselin kaikenlaista, ei edes vastannut kun yritin kysellä käykö se graco tohon mun vanhaan auton romuun nääs kun se on niin vanha et huomasin et siihen ei kaikkia istuimia saa kiinnitettyä oikein :eek: sit mua rupes nii nyppii se ukko ku vaan paasas tosta gracosta ja kuinka hyvä ja kätevä se on, et en sit ostanu viel mitää :$ kävin siinä petikossa toisessakin liikkeessä mut siellä ei sitten kukaan kertonu mitään joten tulin tyhjin käsin ja vihaisena kotiin :kieh: ja tyttö matkaa edelleen ahtaasti kaukalossa ja kirkuu jos on pitempi matka :eek: lapsi raukka, kun äiti ei osaa päättää :x :LOL:

Joo et tuli sit tämmönen vuodatus :LOL: mut otti todella päähän :headwall:

vilijonka ja kasandra reppana kun auto matkat on yhtä tuskaa :eek: tällä hetkellä
 
Vuotaraaputin :LOL: :LOL: :LOL:

Tosi huonoa palvelua olette saanut turvaistuimien kanssa :( Minä ostin Tampereelta Vauvatalo Johannasta istuimen, ja myyjä miltei väkisin meinasi mennä sovittamaankin sitä autooni, sain viime hetkillä hänet harhautettua tekemästä moista temppua, minun autoni kun oli kun pommin jäljiltä, ylimääräistä tavaraa täynnä :LOL:

Mutta nyt syömään... Taas :LOL:

Dooris ja Väinö
 
Anu-78
Vuotaraaputin :LOL: :LOL: kaikkee sitä sattuu :D vastaisuudessa sitten varovaisempi :LOL: :D

Onneks ei oo enää turvaistuin ongelmaa :) se tilaamani istuin netanttilasta kävi kuin nakutettu meidän autoon :) huonoa tuuria toisilla ja on ollut kyllä myyjä pirunmoinen :headwall:
 
älkää nyt, toinen oli ihan täpinöissään herkusta. ja äiti tyhmänä vei nannan pönttöön :x

tosi huonoa palvelua ollut kyllä siellä Marikalla. saattekohan te palauttaa istuimen? koska myyjä on puhunut täysin palturia :/

sitä mun piti aiemmin kysyä että minkä kokoisia vaatteita teidän vauvat käyttää? Miskalla pitää kohta siirtyä kokoon 80, varsinkin kestovaippojen kanssa. siskonsa käytti vuoden ikäisenä sitä kokoa :whistle: mutta tuo poika onkin niin pitkä.
 
Vuotaraapurin :LOL:

Meillä ulkona nukkuessa pojalla on ollut yllään body+sukkikset tai housut ja sukat, toppatöppöset, topparukkaset, villainen kypärämyssy, villainen hattu ja toppapuku. Tänään laitoin käsiin vielä ruskovillan tumput. Lisäksi on nyt ollut lumikidsin lämpöpussi ja meillähän on tuulen suojassa kun sisaristuin on usein paikoillaan. Meillä on phil&tedsit. Ihan lämmin oli tänään. Jos on ollut enempi pakkasta niin olen lisännyt alle villa-asun.

Meillä käytetään vielä 68 cm vaatteita, sen verran sirppana tuo meidän poika.
 
Vai että kakkaa.. :LOL: :LOL:

Meillä olis itsenäisyys päivänä virallinen muutto, siis että tavaroinemme raahaudutaan Oittiin. Maanantana alkaa siellä vuokrasopimus, joka tänään mennään allekijottaan. Rahojen tulosta riippuen perjantaina tai maanantaina saadaan avaimet. Nyt olis sit vaan pakkausta ja pakkausta, kunhan mies sais aikaseks töistä tuoda lihalaatikoita kymmenittäin, niihin on helppo pakata.

Meillä Annilla on ollu vatsavaivoja, en tiedä kuinka tarkkaa se korvikkeissa on, että säilyy vuorokauden avattuna jääkaapissa...meillä kun saattaa olla parhaillaan kolme avattuna, niin niistä ei sit tiedä mikä on se mikä pitää ensimmäisenä tyhjentää.. :headwall:
Johtuiskohan tuosta, tai sit vaan muuten sillä vähän vääntää mahasta. Välillä kun kuuntelee, niin kuuluu että aikuinen niitä ääniä päästelis, eikä noin pienen takapuoli.. :D

Me oltiin eilen viimeistä kertaa täällä vauvakerhossa, käveltiin sinne ja takas, Nella oli pulkassa. Kotiin kun tultiin jäätiin pihalle vielä yli tunniks. Odotin miestä ulkona, kun en jaksanu molempia tyttöjä kantaa sisälle, kolmanteen kerrokseen.. :D Noh tulipahan ulkoiltua..

Hippo+Nella 1v11kk ja Anni 6½kk
 
Sainpas hyvät naurut, kiitos vaan vuotaraaputin! :LOL:

Meillä on ulkona päällä yleensä body, sukkikset, haalari, tumput ja tossut ja lakki. Riippuu pakkasesta mikä haalari pannaan (niitä on vähän joka lähtöön...). Villahaalaria ei oo vielä tarvittu täällä. Poika nukkuu vielä pehmeässä kassissa (gesslein) ja vielä tuntuu mahtuvan. Äp-pussi on kans mukana ja yleensä vielä sadesuoja päällä ku meillä ei oo kunnon katosta. Eisbärchenin ostin et sit ku ei mahdu kantokassiin, saa siirtyä siihen.
Oltiin eilen pituuskontrollissa, terkka teki ihan normi tarkastuksen ku ei ollu kiire. Eli 7kk mitat oli 71,8cm, 9,930kg ja py 46cm. Oli kasvanu pituutta normaalisti eli ilmeisesti oli mittausvirhe silloin 5kk neuvolassa. Ihan kauheasti vierasti ku täti vähän otti syliin! Heijasteita sivulle ei löytyny, pistän osasyyn sille ku huusi niin kamalasti. Istuu tuettuna vähän suorempana ku aiemmin mut yksikseen kupsahtaa heti.
Viisaudenhampaista oli asiaa, olin just eilen hammaslääkärissä ku mulla on se eka viisuri nyt tullu. Ens viikolla otetaan kuvat kaikista viisureista ja keväällä katotaan et poistetaanko vai annetaanko olla. Mulla on aika tiivis purenta et voi aiheuttaa hankaluuksia noiden mahtuminen suuhun.
Ai niin, poika käyttää vielä 74cm vaatteita mut otin just 80cm esiin ja niitä saa ruveta ostamaan, ei enää kannata 74cm hamstrata.

RouvaP ja Poika 2pvän päästä 7kk :heart:
 
voi vitsi mikä päivä taas :ashamed: Miska herätti puoli viideltä, aamu alkoi oksentamalla. päätä jomottaa, Minea valittaa mahaansa (tuskin on kipeä kun nakit kuitenkin maistui). hermot kireällä ja Miska vinkuu hampaitaan. miehelle tuumasin että mä taidan alkaa polttamaan tupakkaa niin saa edes sen pari minuuttia olla rauhassa partsilla joskus :ashamed: menin sitten kyllä hetkeksi partsille seisomaan, ilman sitä tupakkia :whistle:

mä muuten lykkäsin mun Manducan huutikseen myyntiin jos jotakuta vielä sellainen kiinnostaa. ei ollut meidän juttu.
 

Yhteistyössä