***HUHTIHIPUT 2008 Joulua odotellessa***

hohhoijaa. pennut herätti neljältä |O saapi nähdä mitä tästä päivästä/illasta/yöstä tulee.

Miska on ihmetellyt tuota taaperokärryä eilisen, nyt uskaltaa jo ottaa siitä kiinni ja varovasti yrittää päästä eteenpäin. olkkarin pöytää ja pinnasänkyä kiertää kuin vanha tekijä reunasta kiinni pitäen :D
 
Meillä oli toinen levoton yö. Esikoinen on flunssassa, eilen illalla nousi kuumettakin, mutta aamusta ei ollut. Tämä päivä taitaa mennä sisällä. Mies kyllä pitäisi viedä pikkujouluun lasten kanssa. Jos esikoiselle nousee kuumetta tai on sairaampi niin saa kyllä mennä bussilla. Mutta nyt ei ole kovin sairaan oloinen.

Meillä on taaperokärry ollut esillä jonkun aikaa tai siis tuotu esikoisen huoneesta olohuoneeseen. Meillä pääasiassa raapii sitä, ei vielä nouse itse sitä vasten. Sohvaa, pöytää yms. vasten meillä on noustu jo 6 kk lähtien. Tänään meidän pikku-ukko konttasi veljensä huoneeseen leikkimään itsekseen. On se kiva kun itsekseenkin viihtyy välillä.
 
Olipa mukavaa olla eilen pikkujouluissa. Tosin vanhaksi olen tainnut tulla, kun ei oikein yökerhomeno maistunut enää ja muutenkin vähän ahdisti se humalaisten katteleminen.. olin siis liian selvinpäin :)

Joulu menee meillä varmaan perinteiseen tyyliin itä-suomessa eli mä olen aaton mutsin luona ja mies on omien vanhempiensa luona. Tapanina olen yleensä käynyt miehen kotona (120 km välimatkaa). Tyttö on nyt varmaan mun kanssa aaton ja ajetaan sitten yhdessä toiseen mummilaan tapanina.

Anu meillä on ollut sellanen ihan littana vauvatyyny jo pari kuukautta käytössä. Tosin eipä neiti sen päällä pysy.

Onnea Tilsulle!

Meillä ei vieläkään kääntyillä, pyöritään vaan oman navan ympäri. Istua tykkää ja onnistuu jo hyvin ilman tukea.

MB ja neiti kakkahousu 7kk+
 
Me haettiin eilen kans taaperokärry sisälle ja pestiin se kunnolla samalla ku saunas oltiin. Pitäis vielä säätää jarru päälle ja kääntää se aisa sillee vauva-asentoon. Saas nähdä mitä pienimies siitä sit tykkää.

Mietin tässä et pitäis alkaa suunnitella joulukorttikuvien ottamista. Mulla on Artulle isoveljen vanha pipariasu, mut esikoiselle ei ole ku tonttulakki.. Saa kelvata, en jaksa mitää tonttuasua ostaa sitä varten ku tuskin sitä jouluna pukisin kuitenkaan päälle.

ää nyt pitää mennä
 
anuuu hyvä kun muistutit joulukorteista, pitäis itekin tilata. Me käytetään ihan normikuvaa, kun en oo saanu otettua mitään kivaa jouluaiheista tms. Mä en vaan ikinä muista ja sitten kun muistan niin neiti on liian väsynyt tai jotain ettei hymyä irtoa millään.
 
Joulukorttikuvista tuli mieleen et me napsittiin toissapäivänä kuvia heti ensilumen sadettua... piti käyttää tilaisuus hyväksi =) Näistä toi hymy kuva on varalla jos "oikeat" kuvat ei onnistu, mulla on siis ajatus, toteutus on kiinni miehestä ja neidistä!!




 
Heippa täältäkin;-)

Joulusta ollut puhetta. Me mennään ilmeisesti miehen äidille lahjat jakamaan, ja siitä uudelleen toiseen kertaan minun vanhemmilleni, jossa varmaan myös syödään jouluruoka. Itse tykkäisin kutsua porukan mielummin meille, muttei se sovi miehen sukulaisille mitenkään.. Miehen veli perheineenkin kun on aina viettänyt joulut miehen vanhempien kanssa, niin olettavat meidänkin tekevän niin.. Itse taas tykkäisin, että omatkin vanhempani pääsisivät osallistumaan meidän jouluihimme, heilläkin kun ikääkin on jo likemmäs 70, joten meillä käynee sitten kaksi pukkia...

Kuivaksi opettelusta:
Minkä ikäisinä teidän lapset ovat harjoitelleet? Meillä ensimmäinen pissa tuli pottaan nyt maanantaina, ja siitä alkaen on liki aina vaipan vaihdon yhteydessä käyty pissalla potalla lähinnäkin harjoituksen vuoksi. Miten tämä homma kannattaisi opetella? Kokemusta kun on... ei yhtään :LOL:

Mutta hetki laiskottelua, mies töissä ja Väinö torkahti :)

Ihanaa lauantain jatkoa kaikille hipuille toivotellen

Dooris ja Väinö
 
Jospa minäkin kanssa korteni kekoon tässä joulu keskustelussa. Meillä mun äiti ja veljet tyttöystävineen tulee aattona meille. Näin tehtiin jo viimevuonnakin, sitä ennen oltu äina äitillä, meillä on eniten tilaa ja mahdollisuus saunoa. Miehen puolelta on taas ollut vuosikaudet tapana että sinne kokoonnutaan aina tapaninpäiväksi. Meistä tää on hyvä järjestely. Tosi harmillista kun joillain homma menee vähän "hankalaksi" perheriitojen yms. takia :(
Mä odotan kyllä jo ihan innolla joulua ja joulupukkia :D Ensiviikolla ajattelin jo tehdä joululaatikot pakkaseen valmiiks ja jos vaikka pipareitakin jo leipois :p Uudet verhotkin ajattelin ommella olkkariin ja keittiöön, ostin jo kankaatkin. Ihanaa valmistella joulua rauhassa nyt kun ei ole töissä. Ja mikä ihaninta mun ei tarvitse stressata että olenko nyt tilannut kinkkuja, laatikoita, rosolleja yms. tarpeeksi, niinkuin niin monena jouluna aikaisemmin!! Nyt saa vaan nauttia ja antaa joulun tulla. Noita asioita saa sitten miettiä taas vuoden päästä kun/jos olen töissä.

Joanna ja Pinja 7,5kk
 
Joanna tosi kivoja kuvia. Meillä voi tuollaisista vain haaveilla, kun ei ole tuota luntakaan. Tosin äsken katsoin ulos ikkunasta ja maassa on ihan ohut valkoinen harso. Ehkä huomenna vois ottaa kameran mukaan ulos.. juu, varmaan muistan :)
 
Anu-78
Iltoja!

Joannalla ihania kuvia :heart:

Huomenna menen sinne sittarin leluparaatiin ja ostan sieltä lahjoja :) Netanttilasta tilasin niitä lahjoja ni ei tullut sitä satukirjaa :| se oli loppuun myyty eikä sitä enää toimiteta ollenkaan, ni nyt pitää sit Sakulle keksiä jotain lahjaks...

Ukko just läks baariin, eli se ei sit meekkään sinne pikkujouluihin 28. päivä, nooh olihan ton aika mennäkkin vähän viihteelle :) ja ku mä olin pari viikkoa sitten niin tasapuolisuus säilyy :) :D

Mä täs nyt sitten BB:tä kattelen sivusilmällä ja oon koneella :) nuorimmainen on jo nukkumassa ja keskimmäinen vielä valvoo ja vanhempi poika on mummolla ja ukilla :)

Mut hyvää illan jatkoa teille kaikille! =)

Anu
 
Kuivaksi opettelusta:
Meillä esikoista alettiin käyttämään potalla kun istui hyvin ja otettiin tavaksi pestä hampaat aamuin illoin potalla. Paljon lapsesta kiinni milloin pottailu kannattaa aloittaa, väkisin ei kannata istuttaa. Meillä esikoinen ei ole vieläkään kuiva. Välillä päivät menee niin ettei mene kuin 1 vaippa, mutta välillä taas ei pottailu onnistu yhtään. Esikoinen on jo 2v 5kk. Toiset oppivat jo aikaisemmin kuivaksi. Meillä testattiin joku aika sitten liberon pottatreenivaipat, mutta eipä meidän poikaa haitannut märkä vaippa.

Meillä mies pikkujouluissa. Itse pitää varmaan mennä nukkumaan niin jaksaa taas huomenna.
 
Joulusta Ei oo vielä minkäänlaista suunnitelmaa. Omat vanhemmat on eronnu, eikä oo ollu tapana muuta kun piipahtaa ennen joulua tai sit tapanina.. Miehen vanhemmilla on yleensä käyty aattona syömässä, mut nyt sen äiti kait on joulun töissä iltavuorossa.

Eero sai hyppykiikun ja tykkää siitä valtavasti :)

Essi- ja Eero viikkoa vajaa 7 kk
 
:wave:
Ihania kuvia olette laittaneet :D

Joulusta sen verran et mä varmaan menen lasten kanssa omille vanhemmille kun toi neitin isä ei oikein joulua vietä eikä nillä kai ole edes tapana sitä viettää juhlivat sitten uutta vuotta kunnolla, tosin kyllä me viime joulunakin tehtiin joulu ruat kinkkuineen ja laatikkoineen ja syötiin oikein kunnon joulu ateria :D ai et tulee oikein vesi kielelle kun ajattelee kinkkua ja rosollia :LOL:

Pottailusta ja kuivaksi opettelusta, meijän nuori herra suostu vasta 3v täytettyään käymään kunnolla potalla ja luopumaan vaipasta, mut se kävi sit kerrasta. Ja tyttö oli kaks kun ilmoitti et ei halua enää vaippaa ja oppi sitten saman tien kuivaksi et näin erilaisia, saa nähä miten käy kasandran kans :D

Jaahas näyttää et tai kuulostaa et neiti olis taas pulassa se kun nyt konttaa niin on koko ajan joka paikassa missä ei sais olla :p tunkee ittensä joka rakoon ja koloon ja yrittää vetää itteensä ylös ja suuttuu kun ei onnistu :headwall: ja huuto on sit sen mukainen :$

vilijonka ja kasandra
 
Meillä puhkesi ensimmäinen hammas. Liekö siksi viime yö levoton. Poika päätti kahden kieppeillä että nyt ei nukuta. Meni yli tunti ennen kuin nukahti, en edes oikein tiedä paljonko. Annoin olla sängyssään kun ei huutanut. Tämä päivä on taas ollut yksi kiljumispäivä. Ei isoveli aikanaan ollut näin kova kiljumaan.

Esikoinen vielä kipeä, päivä menee taas sisällä. Mies meni iltavuoroon.
 
Anu-78
:wave:

Täällä on kauhee myrsky, tuulee ihan kympillä ja lunta tuiskuttaa kans :| ei toi lumi mitään vaik sitä sataa mut toi tuuli on niin pirun kova, sähkötkin kävi poikki meillä...

Yhentoista aikaan kävin siel sittarin leluparaatissa :) siellä oli kyl porukkaa ja sain nyt sit lahjoja ostettua :) sain myös sen suomea puhuvan satukirjan Sakulle ostetua kun netanttilassa oli se loppu, ja hyvä vaan ku oli loppu koska sittarissa sain viel 20% alennusta niillä kupongeilla =) vielä muutama lahja puuttuu, mut ne ostetaan sitten veronpalautuksista :)

Anu ja Saku päikkäreillä


 
Hei :wave:

Me käytiin tänään kans siellä leluparaatissa. Kyl oli porukkaa. Sain ostettua Topille yhden lahjan ja keskimmäiselle pojalle kans yhden,vanhimmalle en tiedä oikein et mitä ostas ikää 16v. jos hommaa lahjakortin jonnekkin ;)
Siellä sittarissa oli oikein syömiset ja kaikki tarjolla. Kinkkua,perunoita,silliä,rosollia,glögiä ym... :p

Täällä on kans ihan hirmuinen lumimyräkkä.

Kivat kuvat Joanna

Mä otin kans Topista yks päivä kuvia ulkona,mut ku oon tumpelo ni en osaa niitä tänne laittaa :ashamed:

Me ostettiin eilen Topille vauvapulkka. Tykkäs poika kovasti olla kyydissä :D

Mut mukavaa sunnuntai iltaa.

baby dream ja Topi 7kk. Päikkäreillä.
 
kuivaksiopettelusta Mineaa alettiin potattaa vaipanvaihdon yhteydessä kun oppi istumaan. mutta vuoden ikäisestä lähtien huusi selkä kaarella kun näkikin potan joten se pistettiin odottamaan parempaa hetkeä. tuossa 2v tienoilla tai vähän ennen sitten oma-aloitteisesti alkoi käydä potalla, vaihtelevalla menestyksellä.

selvisi sitten Miskan kiukkuisuuden syy. jätkällä on tullut kolmas hammas ja neljäs pullistaa ientä. hassua vaan että pojalla n nyt alhaalla edessä kaksi hammasta ja nämä hampaat jotka puhkeaa on yläkulmahampaat, jätkä näyttää ihan vampyyrilta :LOL: mites muilla on hampaita? tykkääkö vauvat hampaiden pesusta? Miska rakastaa "ite" pestä hampaat, sillä saa yleensä huudonkin loppumaan :whistle:

"pikkujoulut" meni loistavasti. kävin ensin iltapäivällä syömässä, Miska oli herännyt ja huutanut isälleen pari tuntia. ei suostunut syömään mitään. tulin kotiin, syötin pojan ja pistin nukkumaan kasilta. poika oli herännyt kahdeltatoista ja sitten vaan ihmetellyt vähän vinkuen että missäs äiti on. kotiuduin kyllä jo yhdeltä. hauskaa oli, seura oli ihanaa, ei tullut krapulaa (kumma kyllä) ja nyt varmaan taas jaksaa harmaata arkeakin vähän paremmin kun sai irtioton.
 
Täällä olisi ollut leluparaati klo 12-15. Meille huono aika kun esikoisen päiväunet. Ja esikoinen kaikenlisäksi kipeänä niin tuli sisäpäivä. Huudon kanssa nukahti nyt illalla. Ei edes ole kuin pientä lämpöä, mutta yleensäkään ei nouse korkeaa kuumetta ja on siitä huolimatta sairaan oloinen.

Meillä on pesty pojan ikeniä sellaisella sormiharjalla ja tykkää kovasti. Toivottavasti antaa oikeallakin harjalla pestä yhtä hyvin.
 
Mun piti tänään soittaa hammaslääkärin päivystykseen kun pitäis kiireesti poistattaa viisauden hamman, painaa poskeen ja on tosi kipee. Ei suu edes aukea kunnolla, mut ei voi tänään sit kuitenkaan soittaa, kun en mä mihinkään hammaslääkäriin ehdi. Mies töissä ja kun tulee niin sit varmaan saa juosta taas ympäri kyliä.
Meillä siis olisi asunto, johon muuttaisimme, mutta nyt yritetään metsästää siihen kuukauden vuokraa, kun 2kk vuokravakuus...pitäis toinen vielä keksiä. Oikea unelma asunto, mä ihastuin sisältä heti, tuli oikein joku luksus asunto mieleen...olis niiiiin ihanaa saada se.

Meidän piti eilen mennä ensimmäisen kerran kunnolla pulkan kanssa ulkoilemaan, mutta eihän sinne myrskyyn voinu mennä.. Tänäänkään tuskin ehtii.

Meillä Anni ei vieläkään ryömi, tai nouse kontilleen tai istu kunnolla, ei sitä ensimmäistä hammasta edes vielä ole. :/
Kyllä se lattialla muuten liikkuu, pyörien lähinnä. Nella kun nous ylös jo 7kk ikäsenä ja tässä vaiheessa oli jo hammas, jollei kaks...
Anni ei suostu syömään kun hedelmäsosetta, jos kunnon ruokaa antaa, niin alkaa kakomaan, on niin pahaa.. Eli hedelmäsoseilla ja korvikkeella mennään.

Hippo+ Nella 11kk ja Anni 6½kk
 
:wave: vaan :p
Meillä tekee neiti nyt hampaita ja voi kamala tätä kitinän määrää :headwall: alhaalla näkyy kaks etuhammasta mut eivät tule läpi on jo ainaskin viikon näkyny mut ei vaan tule läpi :eek: tiukassa on neitillä hampaat :$
yöt meni sekaisin, päivä unet on nyt mitä sattuu ja ruokakaan ei oikein maistu :headwall: ei ole meillä muilla näin tiukassa olleet hampaat :eek:
Meillä on sellainen vauva hammasharja jossa rengas mistä on hyvä pitää kiinni ja sitä tyttö tykkää jyrsiä mut ei anna koskea eikä katsoa suuhun on varmaan nyt suu kipeänä, hyvä et lusikan saa laitettua et ruokaa menis vähän :p

Kiva myrsky eilen, täällä tuli lunta niin paljon et ei autoo löydy parkkipaikalta, kunhan päivä valkenee täytyy mennä kaivamaan se esiin tuolta lumen keskeltä :LOL: ei päässyt isompi tyttö eskariin tänään kun vieläkin sataa lunta et ei tosiaan saa tuota autoa esille :/

vilijonka ja kasandra joka tekee hampaita nyt urakalla niin että varmasti kuulee välillä naapuritkin :LOL:
 
Hei vaan täältäkin!

Olipas kunnon myrsky yöllä! Hyvä että sain aamulla oven auki ku laitoin poikaa nukkumaan. Koko ajan sataa lisää lunta, kivaa! :) Aateltiin kans ostaa pojalle vauvapulkka et hänki pääsee pulkkailemaan. Nyt vaan jumitetaan sisällä ku 2vee on tulos kipeäksi ja pojalla on jälleen korvatulehdus ja ab-kuuri päällä. :( Yski ihan hervottomasti loppuviikosta ja lauantaina oli niin kurja ja itkuinen et vein lääkäriin ja korvathan ne sit oli kipeät. Viime yö meni jo paremmin, alkoi lääke tehota. Soseet menee nyt tosi huonosti mut onneksi syö maitoa hyvin. Nyt kuuluu kahistelevan ulkona, häiriintyy ku naapurit tekee lumitöitä. :headwall: Täytynee mennä tarkistamaan tilanne. Palataan! :wave:

RouvaP ja RäkäPoika kohta 7kk
 
Viime yönä taas huudettiin yhdessä vaiheessa. Lopulta otettiin väliin nukkumaan. Olisihan se ollut ihme jos oltaisiin tässäkin asiassa päästy helpolla. Molemmat pojat kun olleet muuten helppoja eikä kärsineet edes masuvaivoista.

Minulla hammaslääkäri suositteli viisauden hampaan poistoa ettei ala vaivata, on vähän ahdasta. Pitää varmaan sitten poistattaa kun imetys loppuu jos ei aiemmin rupea vaivaamaan. Saa sitten ottaa kunnon tropit tarvittaessa, nyt otan vähän arastellen muita kuin panadolia.
 
Moikka!
Meille ei kuulu kummempia. Hampaita täälläkin väännetty, aamuyöllä vähä itkikin niitä.. On kyllä onneks tullu helpommalla ku alahampaat joita kitisi päivälläkin. Niin ja kyllä se yön muuten nukkui ihan ok mut puol kuusi alkoi itkut.

Hippoliinalle onnea asunnonsaantiin!
Ja viisureista niin mulla poistettiin kaikki 4 kerralla ku yksi vihoitteli ja mulla on niin pieni suu että oli paree ottaa kaikki kerralla ku pelkään tuhottomasti hammaslääkäriä + että tuli halvemmaksi ottaa kerralla ku erikseen.

v.raaputin kyseli hampaidenpesusta niin meillä Arttu tykkää siitä ihan kympillä, suu on hymyssä eli auki koko toimituksen ajan. On ylpeä ku saa saman kohtelun ku isoveli - on aina kattomassa illalla ku toisen hampaita pestään. :D

Joanna
ihania kuvia, niinku aina!
 

Yhteistyössä