Huhti-Hiput 2008

  • Viestiketjun aloittaja marjonetti
  • Ensimmäinen viesti
Nostoa vaan, kun oltiin pudottu toiselle sivulle. :whistle:

Niin tuosta pahoinvoinnista ja lapsen sukupuolesta. Mulla oli ekasta (tyttö ) tosi paljon pahoinvointia. nyt tästä toisesta ei ole ollut minkäänmoista pahoinvointia. kysyin asiaa neuvolalääkäriltä niin hän sanoi, että sillä ei olisi mitään tekemistä sukupuolen kanssa, vaan että jos edellisestä synnytyksestä on alle 3v, niin elimistö "muistaa" tilanteen ja ei samalla lailla "hylji" sitten sikiötä. Enpä tiedä mikä sitten on totta ja miksi toisilla ei ole koskaan pahaa oloa ja toisilla sitä on aina ja kun sukupuolikin voi sitten olla kumpaa vaan. :whistle: :D

 
Pahoinvoinneista minulla on semmoinen kokemus, että kaksi poikaa joita odottelin, 5 vuoden ikäerolla, aiheuttivat pahoinvointia ja satunnaista oksentelua. Nämä molemmilla olleet pahoinvoinnit olivat aamupäiväpahoinvointia, ei mitään mahdotonta, lievää oksentamista. No nyt on 1v ja risat edellisestä synnytyksestä aikaa ja pahoinvoinnit on ihan hel*etilliset..Eli todella rajusti oksennan ja yleensä vieläpä iltapäivällä-alkuillasta. Silloin tulee koko mahalaukun sisältö kyllä ja tätä tapahtuu nyt miltei päivittäin. Ja muu pahaolo on täyspäiväistä. Eli ainakaan miun elimistö ei ole tottunut olemaan raskaana, ainakaan kahtaa kertaa peräjälkeen, mikäli amalian lääkärin mielipide on täysin oikea. :D

Heili
 
minä olen ollut viimeisen 3 vuoden aikana 4 kertaa raskaana ja jokaisella kerralla olen voinut erittäin huonosti. enkä millään jaksa uskoa,että kaikki olisivat olleet samaa sukupuolta. yhden olen vaan päässyt synnyttämään, että en voi varmasti noiden sukupuolta sanoa. mä en usko noihin "yleistyksiin" sukupuolesta vointien tai mahan ulkonäön perusteella. helppoahan se on yhdistellä oireita ja sukupuolia, kun on vaan 2 vaihtoehtoa :) noi on mun mielestä vanhan kansan uskomuksia noi.
mä oon saanut noista huonoista oloista semmosta tietoa, että kun ne hormoonit muuttuvat ja lisääntyvät niin rajulla vauhdilla, niin siitä huonovointisuus johtuu, mutta en tiedä sitten.

nytkin täällä kärvistelen oloissani, flunssa vielä päällä. ai että kun on herkku olo. huomenna ultraan JEEEE sitten saan tiedon kuinka tämän kanssa käypi. kyllä mulla ihan luottavainen mieli on, mutta niin oli viimeksikin...
toiset saavat luottamusta tilanteeseen juuri näistä pahoinvoinneista, mutta mä en.. viimeksi voin viikolle 12 asti tosi huonosti, vaikka sikiö oli ollut kuolleena jo 6 viikkoa. mutta huomenna selviää tämänhetkinen tilanne. peukut pystyssä huomista kohti
 
Heipsan!

Nyt on ollut aika pitkä tauko kirjoittelussa, mutta lukenut olen innolla teidän muiden kuulumisia...

Perjantaina kävin ultrassa kun neuvolatäti laittoi mulle lähettiin sinne että nähtäis millä viikoilla nyt sitte oikeasti mennään... Lääkäri ei sitte puhunut paljon mitään... Tutki vaan ja totes että viikolla 11 tai 12 että todennäköisesti viikolla 12... Lasketunajan muutti 24.3, mutta vaikka miten päin sitä olen nyt yrittänyt laskea niin en saa siitä ite sellaista että voisin vielä olla 12 viikolla... Mutta nyt sitte mennään viikolla 12 lääkärin mukaan... Jos teitä ei haittaa niin olisin erittäin mielelläni täällä huhti-hipuissa vaikka nyt sitte ilmeisesti kuuluisin tonne maaliskuisiin... Ootte tulleet jo hiukan tutuiksi enkä haluais ihan uuteen ryhmään hypätä, kun täällä olen ollut alusta asti... Jotenkin mulla on sellainen olo että se aika muuttuu vielä rakenne ultrassa...

Lääkäri katsoi niskaturvotuksen ja totes sen olevan normaali ja vaikka kysyin asiaa uudestaankin, sanoi vain että se on normaali... En sitte asiaa sen enempää kysellyt kun ei kerran sitä halunnut sanoa... Sanoin että haluaisin
että otettais se verikoe toin ultran rinnalle vielä koska olen kuitenkin jo sen verran vanhempi ja siihen sitte pääsin ja paperissa jonka sain mukaani labraan vietäväksi sitte luki että niskaturvotus 1,6... En tajua et miksei lääkäri sitä sitte voinut kertoa... Aika kauan joutuu tulosta odottelemaan kun 4.10 sain soittoajan...

Oli se jotenkin hassu tunne kun näki pikkuisen joka oikeesti on mun vatsassa...

Eilen illalla kävin kertomassa mun äidille et hänestä on tulossa mummo/i... Laitoin ultrakuvan pieniin kehyksiin ja ostin mietelause kirjan mummille... Äiti ei meinannut uskoa todeksi... Hoki vaan ekaks et onks tää totta voiks tää olla totta... Oli kyllä tosi iloinen uutisesta... Ja hetken päästä oli jo ajatuksissaan rippijuhlissa =)

Tiistaina alkaa työt taas loman jälkeen ja ihan jännittää et miten töissä sitte menee taas... Ja miten työvaatteet mahtuu päälle tai lähinnä housut nyt ekaks mietityttää... Kotonakaan mulla ei ole kuin enää yhdet housut jotka on kivat päällä, eli huomenna pitää varmaan käydä shoppailemassa parit housut itelle... Mutta en millään haluais vielä töissä kertoa, mutta jos mulla ei ole työhousut jalassa niin kaikki kyselee et miks oon omilla housuillani... Täytyykin katsoa et onko siellä mitään vara housuja jotka ois isommat vaikka, niin voisin käyttää niitä... Tosin kyllä meidän kaikki kesälikat oli niin pieniä että eipä niistä housuista taida apua olla...

Aurinkoisin syysterveisin
Elviira
 
angel08: En taida osata oikein neuvoa tuosta vauvalaskurista, kun mies teki sen ihan itsekseen. Olin vaan tosi iloinen ylläristä =) .

Täällä viikonloppu on mennyt sairastellessa. Tytöt on saaneet taas jonkun viruksen ja ovat kuumeessa/nuhassa. Eilen jouduin tosissaan paniikkiin, kun nuoremmalla nousi kuume niin nopeesti, että liiteli ihan toisessa maailmassa eikä reagoinut mihinkään. Ambulanssin jouduin kutsumaan, kun en tolkkua tyttöön saanut...siis aivan kauhee tilanne :eek: !. Tulivat tosi nopeesti ja tarkastivat tytön, kaikki kuiteskin ok, kuume vaan nousi liian nopeesti. Eilen illalla sairastui sitten tuo esikoinenkin. Että kuumeisia tyttöjä oon hoidellut. Tosin siinä sivussa oon huomannut, että vuodot on mulla melkein loppuneet...toivottavasti pysyykin poissa :kieh: .

Mutta eipä taas muuta tällä kertaa. Palaamisiin taas :wave: .
 
Äitipeikko! Kyllä sä saat mennä molempiin ultriin!! Tampereella nimittäin nykyään se käytäntö et kaikki saa 2 ultraa. Ainoo vaan mitä multa terkka kysyi ole se et haluanko oikeesti mennä siihen np-ultraan ku siinähän seulotaan nimenomaan sitä turvotusta mikä taas voi meinata kehitysvammaa tms. Moni kun nykyään ei mene siihen ekaan vaan vasta viikon 20 rakenneultraan. Mut siis tottakai mä ainakin menen siihen ekaankin, ku kyllä siinä muutakin kattotaan.... Ja haluan nähdä pienen!

angel08 Sen laskurin saa osoitteesta http://babystrology.com/tickers/

Anoppiasiaan voisin sen verran kommentoida että ihan jees anoppi kunhan asutaan 3 tunnin ajomatkan päässä. Jos asuttais lähempänä en jaksaisi. On semmonen päällepäsmäri että.. Viiden lapsen äiti-> Hän tietää kaikesta kaiken, kompromisseja hän ei tee. Oma äiti onneksi ihanin maan päällä! :heart: Harmi vaan että asuvat myös noin 3 tunnin ajomatkan päässä.

Anu ja rv 9+1
 
anuuu81, tarkoitus olisi kyllä mennä np-ultraan joka tapauksessa. puhuttiin vaan terkan kanssa että kun esikoisesta ultrattiin usein niin luultavasti tästäkin. vielä en ole verenpaineitani mittaillut, kun en ole masiinaa saanut lainaan.
tänään käytiin kakkukahveilla. ja sokeriarvot tykkää :snotty: :ashamed:
niin ja siitä pahoinvoinnin liittymisestä sukupuoleen, itse en siihen usko. ärsyttää vaan aivan sairaasti kun koko ajan joku povaa poikaa sillä perusteella että nyt voin pahoin, tytöstä en voinut.

nyt tuli ihan omaa napaa, sori :|
 
Heippa hei kaikille Huhtihipuille!

Alkaa viikonloppu vedellä viiimeisiään.
Oltiin mummolla ja ukilla pe-su, tuossa iltapäivästä kotiuduttiin.

Heti kotona sitten iski kauhea flunssa. Äst et ärsyttää kun nenä ja korvat on tukossa. Ihan sama mitä laittaa suuhun kun ei maista eikä haista mitään. Onneks jaksaa tässä puuhailla lasten kans ettei kuume olo iskenyt, ainakaan vielä.

Joku aika sitten kyseltiin missä kukakin meinaa synnyttää..
ja nuo lyhenteet hämmentää monia..

Tässä lista noista lyhenteistä
Sitä miten vanha lista on, EN tiedä.. mutta törmäsinpä tähän nyt kuitenkin..
Valitettavasti noita synnäreitä on lopetettu tuon tuosta..


EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
IAS = Iisalmen aluesairaala
KAS = Kuusankosken aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKSH = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KSKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS eli Kotkan Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
Kät = Kätilöopisto
Kät/H = Kätilöopisto, Haikaranpesä
L-as = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LUAS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
NKL = Naistenklinikka
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
Ras = Raahen aluesairaala
RM-as = Rauman aluesairaala
SAS = Salon aluesairaala
SJK = Seinäjoen Keskussairaala
SKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala
VSAS = Vakka-Suomen aluesairaala

Voin tätä päivitellä :wave:

Nöpönen 8+6
 
PikkuNöpönen tossa listassa saat ainakin vaihtaa KSNK:n tilalle KOKS eli Kotkan Keskussairaala,eli Kuusaalla ei oo muutamaa vuoteen synnytelty ;)

Olipahan päivä taas tänään,suorastaan veetutti olla töissä,ku yks työkaveri ottaa pattiin ja sit viel ku on ihan tajuttoman väsyny ni se varmaa vaan pahentaa tilannetta :/ No mut vähä mieltä parantaa ku koht alkaa BB :D

Pinaatille tsemppiä huomiseen :heart:
 
juuri 14 tunnin työpäivä takana.. ja olen poikki :ashamed: aivan! :snotty:
mahaa koskee, väsyttää, jalkoja särkee ja oksettaa- näin on hyvä käydä nyt heti nukkumaan että jaksaa huomenna töihin mennä :x
öitä kaikille ja jaksuja :hug:
 
Tervehdys täältäkin!
Viikonoppu meni pojan synttäreiden merkeissä. onneksi on ohitse.
Uskomatonta että poika jo 3 vuotta. Hui kauheeta kun tuo aika menee nopeasti.

Tänään lähdetään reissuun niin ei kuulu musta nyt vähään aikaan. Ollaan ainakin viikko reissussa. Toivottavasti vaan oma olo oisi hyvä ja jaksaisi autossa istua.
Illalla taas alkoi kauhea pahaolo ja vielä tänäkin aamuna jatkui. Otin sitten samariinia niin se helpotti.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!!
-Taika ja masukki 7+6-
 
Lyy
Täällä ollaan flunssan kourissa... Mahaa turvottaa välillä ihan tosi paljon. Iltaisin näytän todella raskaana olevalta, vaikka ei maha oikeasti oli paljoakaan kasvanut. Onko muilla tällaista? :p
T. Lyy ja 8+1 otus
 
Lyy mulla ainakin turvottaa iltaisin mahaa tosi paljon, näyttää ku olis jo pitkälläkin tää raskaus. Mut kuitenki ku etsii kohtua niin ei se vielä tunnu, et en tiä mistä sitä jotain kerääntyy mahalle aina iltaisin. Koskas se muuten alkaa nousta se kohtu ylemmäs? Nyt viikkoja olis 9+2 ja toinen raskaus, kai se tokalla kertaa saattaa aiemmin näkyäkkin. Viimeksi muistan että itte huomas siinä viikoilla 13-15 et jotain oli tullut mutta selvästi huomas vasta siinä 17 viikon paikkeilla.Niin ja itseasiassa ekaa kertaa joku vieras kommentoi että raskaanako vasta viikolla 25-28 että aika kauan siinä meni et se niin selvästi näkyi.... No joo mut se siitä, nyt mennään pojan kanssa ulos raitista ilmaa haukkaamaan.
 
Huomenta kaikille!

Uusia oli tullut joukkoon. Onnea teille kaikille, ja tervetuloa!

Itse liityn sitten niiden tuhruttelijoiden joukkoon. Eilen aamulla miehen kanssa suoritetun "jumpan" jälkeen tuli vähän vaaleanpunaista vuotoa. Se kyllä sitten päivän mittaan loppui. Mutta sitten tänään aamulla tuli limansekaista verta ja ruskeata tuhrua. Kaksi kertaa elämässäni olen vuotanut raskauden aikana ja ne molemmat ovat menneet kesken. Loppuun asti jatkuneet raskaudet eivät ole vuotaneet lainkaan. Niin että aika p.skat fiilikset tällä hetkellä. Töissä kuitenkin pitäisi olla ja asiakkaille näyttää iloista naamaa. Aivan en kuitenkaan vielä suostu luovuttamaan, peli ei ole pelattu ennenkuin se on pelattu! Tsemppiä meille kaikille!
 
Heip!

Onpa aikaa mennyt viime kirjoittamasta! Meillä ollut tässä välissä väsymystä, huonoa oloa ja häitä sekä muuta tohinaa, joten enpä ole päässyt lukemaankaan viestejä aikoihin.

Angel, Anuuu jo laittoikin sen linkin laskuriin. Koin pieniä hankaluuksia saada linkin toimimaan, mutta rasti sieltä sivulta alhaalta joku muistaakseni lyhyt html tai vastaava kohta ja modaa sitä vaikka täällä keskustelussa, kunnes linkki mustenee ja muuttuu toimivan näköiseksi. On tuo kyllä aika söde =) :heart: Mulla olikin vielä koneella päivien takaa tuo sivu auki, se sanoi, että rv 10 tasan, mutta nyt olikin kiva päivittää sivu ja huomata, että mennään jo viikkoja 10 ja 3.

Tänä aamuna ensimmäisen kerran kävin juttelemassa pöntölle. Vatsa oli kyllä tyhjä lukuunottamatta yhtä ainoata ruisleivän haukkausta, jolla olin epätoivoisesti yrittänyt pelastaa tilanteen mutta turhaan. :/ Muutenkin olot on kyllä vain hassumpaan päin, siltä tuntuu nyt. Edelleen aamut ovat kuitenkin yleensä helppoja.

Mullakin muuten iltasella tuntuu masu paljon päivää selvemmin. Lauantaina häissä ystäväni sanoi mulle, että masun tuntee jo (kokeili). :) Kai sen kohdun pitäisi pian nousta lantionluiden yläpuolelle, niin että voi tunteakin, en tiedä.

No me ruvetaan nyt valmistautumaan puistoonlähtöön. Toivottavasti ei ala sataa. Kaunista päivää! =)

T. Kalenteri
 
Vielä huomasin, että Puellalla kurjat fiilikset siellä. :hug: Toivotaan, että se tuhru nyt loppuu. Ainakin selvästi huomasit, minkä jälkeen se alkoi, eli syy vois aivan hyvin olla vain jokin pienten verisuonten katkeaminen tai vastaava. Tuossa Vau'kirjan Äidille/Isälle-oppaassa, jonka neuvolantäti armollisesti käteeni lykkäsi, sanottiin, että - hmm - kanssakäyminen voi aiheuttaa pientä harmitonta vuotoa. Jospa olisi siitä kysymys. Tsemppiä!
 
Aurinkoista huomenta kaikille;-)

En ole pahemmin tälle puolelle kirjoitellutkaan, olen ollut lähinnäkin tuolla kesäkuun lapsettomuuspuolen plussaajissa, mutta kun itse olen varsinaisesti heinäkuun plussaaja, ovat muut minua edellä sen verran, ettei varmaan haittaa, vaikka tännekin kirjoittelisin silloin tällöin?

Menossa tosiaan rv10+5. Mitään oireita miulla ei ole ollut, paitsi nyt tiettykin rintojen arkuutta ja väsymystä, sekä tiskinkoneen haju etoo... :LOL: Välillä mahaa nipistelee/jomottaa omituisesti. Onko muilla ollut tällaista? Varhaisultrassa kävin kolmisen viikkoa sitten, silloin kaikki oli ok, vuotoja tms. ei ole tullut, eli kovin huolissani en osaa olla.. vielä.... Olisikohan syytä? Voi kun tämä 1,5 viikkoa menisi nopeasti, oltaisiin jo voiton puolella, seuraava ultrakin ensi viikon perjantaina

Äärimmäisen ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille toivotellen

Dooris ja sintti 10+5 :hug: :hug: :hug:
 
Hei Dooris-71 :wave: , tervetuloa! Mullakin on jomotellut ja viikkoja on pari päivää enemmän kuin sulla. Jomottelua oli muutamana päivänä ehkä viikko sitten. Jostain luin, että etenkin jos on vähän taaksepäin kallistunut kohtu, niin näihin aikoihin saattaa jomotella kun kohtu muuttaa asentoa. Älä huolestu. :hug:
 
Heippa taas!

Unohdin ensimmäisessä viestissäni mainita, että mullakin tuli muutamana päivänä tuhrua ja hieman verisempää vuotoa. Siksi olen ollut kovin varuillaan, mahdollisen keskenmenon takia. Siitä on nyt parisen viikkoa, eikä sen koommin ole tullut. Ilmeisestikään ei siis ole syytä huoleen. Pientä nipistelyä välillä masussa ja jomotusta ristiselässä on ollut. Johtunee tuosta taaksepäin kallistuneesta kohdusta ja sen kasvusta.
Varasin tänään niskapoimu-ultraan ajan, se olis sitten 21. pvä :)

Kävin ostamassa vitamiineja ja kalsiumtabletteja apteekista. Lisäksi syön kalaöljykapseleita, joissa on foolihappoa.
Ajattelin nyt oikein tsempata; pitää huolta monipuolisesta ja kevyemmästä ruokavaliosta sekä syödä vitamiineja lisäks, jotta tää pieni sais kaiken tarvitsemansa.

Porukat töissä tietää jo tästä raskaudesta, samoin pomo. Miehen vanhemmat saivat kuulla uutisen eilen. Onhan siinä taas heille sulateltavaa..

Mulla ei oo nyt ollut rintojen turvotusta tai aristelua, kuten kahdessa aiemmassa raskaudessa. Nännit on vaan tosi arat.

Katselin viikonloppuna neitien vauvavaatteita ja otin sieltä erikseen pienimmät vaatteet, jotka menis niin pojalle kuin tytölle.
Voi mahoton miten ne pikkuiset potkarit onkin suloisia :heart:

Vähän harmittaa, että ollaan laitettu kiertoon vaunut, turvakaukalo ja sitteri. Sänky sentään on tallessa. Täytynee etsiä jostain käytetyt tilalle. Ei raaskis tän yhden takia enää uusina ostaa kaikkea.

Saas nähdä meneekö autokin keväällä vaihtoon :whistle:
 
Puella :hug: toivotaan että kaikki olisi silti OK! itsellä vain tiputteli muutama päivä, mutta kaikki oli kunnossa. voihan tuo seksin jälkeinen vuoto johtua esimerkiksi kuivista limakalvoista, joita ei välttämättä itse edes huomaa.

ja Doorikselle tervetuloa :wave: samoin kaikille muille uusille, joiden nimiä en harvapäänä muista :ashamed:

siskolla olisi häät helmikuussa ja pyyteli mua aiemmin kaasoksi. on tässä käyty morsiuspukua valitsemassa muutamassa paikassa ja joka kerta on itku tullut :LOL: tuumasin vaan siskolle että pyytäisi parasta ystäväänsä "ykköskaasoksi" koska oma olo on tällä hetkellä niin hutera etten tosiaan voi luvata pystyväni keväällä auttamaan kauhean paljoa. pienestä askartelusta tykkään kovasti ja sitä lupasin hoitaakin, samoin kaiken näköistä pientä ompelua ja muuta. onneksi sisko ymmärsi hyvin. muutenkin systeri on kovasti huolissaan musta, kun kerroin että illat on oksentelun ja pyörrytyksen takia todella vaikeita. sanoi soittavansa joka ilta tiettyyn aikaan kontrollisoiton kun ollaan tytön kanssa kaksin, jos en vastaa hetkeen niin lähtee tarkistamaan tilanteen. ihan kyllä itseäkin pelottaa että milloin taju lähtee kun niin kovasti heikottaa hetkittäin. mutta nyt on ollut pari parempaa päivää onneksi, oksettanut vain muutamaan otteeseen.

meinaatteko te muuta joilla on pari vuotta lapsille tulossa ikäeroa, hankkia sisarusrattaat? kun meille se on mahdotonta hankkia |O ne rattaat ei mahdu ovesta sisään, eikä hissiin, enkä yksin jaksaisi nostaakaan mitenkään niitä + lapsia vielä portaita pitkin. meidän tytön rattaat on käytettynä ostetut, noin 10-15v vanhat (mutta toimivat) mutta niihin ei saa seisomalautaa. joten vaihdetaan siskon kanssa rattaita jossain vaiheessa, hällä on uudemmat Briot joihin saa seisomalaudan. että Minean on sitten aika pakko seistä reissut siinä :whistle: onneksi meillä o kaupat lähellä ja bussipysäkkikin vieressä. aika paljon varmaan kannetaan taas vauvaa liinassa, joten Minea voi ainakin silloin itse istua rattaissa. kovasti jo kutkuttaisi ommella pieniä vaippoja ja uusi liina, mutta jos hetken malttaisi...
 
En ole jaksanut kirjotella, kun on ollut veto niin pois... Väsymys on ihan lamauttavaa. Väkisin joutuu noita pakollisia kotihommia tekemään. Helpottais jo...

Täällä ei ole vuotoja ollut pariin viikkoon. Nyt alkaa jo enemmän uskoa, että tämä raskaus voikin sujua ihan hyvin. Lääkärissä/ultrassa en ole vielä käynyt. Tämän kuun lopulla on np-ultra ja lokakuun 10. vasta lääkärineuvola. Oireina mulla on oikeestaan vaan tuo väsymys. Mahaakin nippailee ja pistelee ja semmonen paine siellä tuntuu. KÄdellä olen jo tuntevinani kohdun, mutta liekö vain turvotusta. Masu on hiukan kasvanutkin jo, ei enää millään saa littanaksi vedettyä. Ei sitä kyllä muut huomaa kuin minä. Hyvä niin, sillä emme vielä ole kellekään kertoneet.

NO yksi oire vielä on tuo JATKUVA vessassa ramppaaminen. Mulla rupee ihan sattumaan mahaan jos en heti pääse vessaan. ja vessahätä yllättää tosi nopeesti... Äsken olin lenkillä ja yllättäen iski pissahätä puolessavälissä lenkkiä. Hirveetä oli kärvistellä koko matka, kun joka askeleella pisteli alavatsaa. Menis tämäkin jo ohi.

Nyt tekemään niitä pakollisia kotihommia. Plaah.

NewMoon 9+2
 
Moi.

Minulla np-ultra lähestyy, eli torstai!
Jotenkin pelottaa, kun erehdyin lukemaan kaikenmaailan juttuja,
pitäisi nyt vaan olla reipas ja rauhallinen.
Sittenhän sen näkee, mitä eteen tulee!

Peruin juuri trisomia-verikokeen.
Tultiin miehen kanssa siihen tulokseen.
Tätä on yritetty ja toivottu, joten kamalalta tuntuisi saada joku korkea riskiluku ja harkita aborttia.
Jos meille on tarkoitettu sairas lapsi, niin sitten on.
Kohtalonuskoa.

Olen Kiinanmatkan ja saikun jälkeen eka päivää töissä.
Ihan jees, ei hirveesti huvita, mutta ehkä se tästä.

Toissapäivänä aivastin selälläni ollessani ja aivan kamalat kivut molemmin puolin alavatsaa!
Lienekkö nämä nyt niitä kohdun kiinnikkeiden venymiskipuja?

Onko muilla vastaavia?

Kyselee Kellukka
 
juu
Moi, viikonloppuna jo luulin että elämä alkaa voittaa ja sain jopa hetkellisen siivousinnon päälle, mutta sunnuntaina oli taas se sama väsy ja kuvotus päällä. Ja niin tänäänkin, voi räkä. Tunnen itseni nyt kamalan huonoksi vaimoksi ja äidiksi kun eilenkin lapsi leikki lattialla ja minä vaan röhötin ja katoin töllöä! Enkä mitään ylimääräistä jaksa tehdä! Ja meilläkin kyllä tekemistä riittäisi, ollaan maaliskuussa muutettu omaan taloon joka ei ole valmis ja jos ei muuta niin halonhakkuuta vois aina tehdä. Huoh. Anteeksi nyt tämä vali-vali mutta ei sitä muualla kehtaa valitella, mieskin on roikale reissussa!
 
Kellukalla oli ollut vihlontoja niinkuin minullakin! Ja ne pahenee silloin kun niitä on, jos sattuu venyttelemään tai kiertämään vartaloa.. Mie kun ajattelin, että kolmannessa raskaudessa niitä ei enää tulekaan, niin kas, tässähän ne taas ovat!

Aloitan tänään kansalaisopiston jumpan. Ihan jees. Aion omaan tahtiin tehdä siellä semmoisia liikkeitä ja juttuja, mitä haluan. :D Pääasia, että tulee edes käveltyä paikan päälle ja takasi kotiin..Mitä siellä tekee, niin se on jo sit plussaa. :D

Jokailtainen oksentaminen jatkuu, samoin ällöolo ja väsymys. Neljän tunnin päiväunetkaan eivät tunnu nukkumisen halua vievän pois. Osittain uneliaisuuteen vaikuttanee myös yöllä huutava kuopus, joka muuten pääsee huomenna allergiakokeisiin! Jee.

Heili ja pömppis
 

Yhteistyössä