Huhti-Hiput 2008

  • Viestiketjun aloittaja marjonetti
  • Ensimmäinen viesti
Mun täytyy tunnustaa, että ihan hysteerisenä kyttään milloin alkaa tiputtamaan. Mulla oli todella luottavainen olo, että tämä ei voi mennä kesken, koska meille on niin paljon jo tapahtunut tämän vauvan yrityksen kanssa. Perjantaina rakas siskoni (lääkäri) sitten tiputti minut maan päälle. Sanoi suoraan, että "luulisi sinun viime kerrasta muístavan ettei kannata liian aikaisin ilota", "keskenmeno riski on aivan valtava" jne. Että silleen!

Pulttis Niinpäs meneekin meillä aika lähelle LA. Meillä ainakin pitäisi pitää paikkaansa, koska hedelmöittyminen tiedetään. Kun mainitsin tuosta, että tämä teidän toukka sai alkunsa samassa kuussa, kun sulla olisi ollut La, niin meillä taas kävi niin, että tämä toukka sai alkunsa 3.8. kun taas minulla km oli 7.8. eli muutama päivä ennen. Hassu yhteensattuma ;)

malttamaton&huhtihippu 5+3
 
nopeista synnytyksistä muuten, kaveri synnytti keväällä tyttären minuutin ponnistusajalla. lapsivedet meni 10 minuuttia aiemmin kotona ja justiinsa ehti TAYSin tuulikaappiin kun tuumasi että "nyt se tulee" ja meni äkkiä makaamaan lattialle. ei ehtinyt edes kätilö ottamaan vastaan, mutta terve tyttö tuli :LOL: :heart: kävin heitä katsomassakin ja oli se hurjan näköistä kun pieni oli mustelmilla. mutta muuten oli oikein terve tyttö.
 
kylläpäs on joillain nopeeta toimintaa toi synnyttely. itse väänsin yli vuorokauden ensimmäistä :/ katotaas kuinka tän kanssa käyn, itse olisin aivan valmis lyhentämään synnytys aikaa tosta edellisestä ;) sen näkee sitten. kaveri, joka synnytti toisen lapsensa, sanoi että "ihan sama juttu ku ois käyny paskalla sairaalassa" että niin nopeesti tuli heillekkin toinen :D ihan kiva vertaus, kunpa oiski yhtä helppoo =)
 
heili karjalasta
meillä vähän sama tuon esikoisen 4,5v kanssa. la turkissa sanoi että mun maha on iso ja kyseli onko vauva siellä. miten toinen tajusikaan, joku vaisto tms. ei kerrottu vaan sanoin että olen vaan hyvin syönyt :whistle: (tosin olen sitäkin) :LOL: turvoksissa olen, ei meinaa housut mennä jalkaan.

kovasti odottaa vauvaa keskenmenon jälkeen, kuumeili melkein enemmän kun äiti ja isä. nuorempi ei vauvaa osaa odottaa eikä kysellä- hyvä niin :D

toivottavasti pian saatte koneen toimimaan :whistle:

sh07
onpas sulla ihanan huomaavainen siskon mies B)


puella
kiitos, kiva nähdä sinuakin. turkissa kun konella kerran kävin niin huomasin sun plussanneen. onnea pikkuisesta aarteesta :heart:
saatiin ihana matka tuliainen siis.. ;) ja mukava matka muutenkin.

malttamaton
kiva yhteensattuma teilläkin noitten päivien kanssa =)
millainen olo siellä päässä?
mä pikkasen pahoivoin, en oikeastaan muuta. niin ja palalen. yölläkin sukat jalassa piti olla+ muut vaatteet ja paksu peitto :LOL:

mukavaa maanantaita kaikille, viimeistä lomapäivää vietän täällä. lapset vein hetki sitten tarhaan ja mennään miehen kanssa leffaan kaksin ja syömään. sitten haetaan pojat kotiin.. :p :whistle:

 
tää on ehdotus vaan

koska haluan kovasti että tämä raskaus onnistuu niin ajattelin että eliminoin kaikki "kielletyt" ruoka-aineet pois suustani.
mutta tietoni on aika olematon sen suhteen :ashamed:
joten voitaisiinko kerätä yhdessä jokin lista missä sellaisia ruoka-aineita olisi :whistle: mitä olette mieltä?
itse kovasti tykkäisin.. :D

 
Täällä oisi uusi odottaja joka halusi ilmottautua mukaan :D
Viimeviikolla sain plussattua. Tasan vuosi oli yirtystä ennenkuin onnisti.
Ja kolmatta tässä nyt odotellaan. laskettu aika 22.4 varmaan muuttuu kuhan ensimmäiseen ultraan pääsee
Ennestään Tyttö 4v9kk ja poika pian 3 vuotta



-Taika-
 
Moi ja mukavaa alkanutta viikkoa!

Tervetuloa uusille! Kylläpäs on joillain ollut nopeita synnytyksiä =)

Täällä jatkuu kova etominen ja väsymys, töissä on aika vaikeeta olla. No mulla on huomenna viimeinen työpäivä, koko fima meni nurin ja kahdeksan vuoden työpaikka meni.. Toisalta nyt tuntuu ihan mukavalta olla vähän kotosalla ja nauttia ajasta :) Saa touhuta tuon uhmakkaan neidin kanssa oikein urakalla ennen uuden lapsosen tuloa.

Onko kellään kokemusta mammajoogasta? Olen tässä miettinyt josko ilmoittautuisin mukaan, nytkun tuota aikaakin tulee olemaan :whistle:

Mulla on eka neuvola käynti takana, oli oikein mukava nevolantäti. Viikon päästä on jo eka ultra ja siitä päivän päästä eka lääkäri käynti. Se täti vähän nopeutti noita aikoja minun kohdalla jotta pääsen sen jälkeen äippäpolin seurantaan edellisen raskausmyrkytyksen vuoksi.

Niin, ja minä olen jo kertonut aika monille tästä raskaudesta :ashamed:
kyllä maltoin ekan viikon-kaksi testin jälkeen olla hiljaa mutta sitten kun kerroin ekalle niin sen jälkeen en ole malttanut olla asiasta hiljaa.
 
Pulttibois Oireet on kyllä superpaljon vahvemmat kuin viime kerralla tässä vaiheessa. Masua vihloo tasaisesti (ihanasti muistuttaa), nännit on arat ja rinnat tosi turvonneet, lämmöt korkealla eli palelee, hieman etovaa oloa ja päikkärit on tullut otettua viime päivinä. Mikä on tosi omituista niin alavatsa on selvästi turvonnut, viimeksi vasta rv 8-9 näkyi mitään ja nyt varsinkin iltaisin on selvää turvotusta.

Tässä sivu missä näkyy mitä ruoka-aineita pitää välttää:
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;11404;10024;10156;10165;10170;10190


 
Tervetuloa Taika-79 :)

Ei suositeltavia ruoka-aineita on ainakin:
- Pehmeät juustot (kuten tuorejuustot, aurajuusto) nämä siis kylmiltään, uunissa käytettyä OK.
- vakuumipakatut tuotteet
- graavilohi
- Keinotekoisissa makeutusaineissa on sellainen sääntö, että A:lla alkavat on OK (aspartaami, asesulfaami K), S:llä alkavat kiellettyjä... mutta tässäkin säännössä on poikkeus nimittäin sukraloosi käy. Eli kannattaa kaikki kevyt juomat, jälkkärit, jugurtit yms. tarkistaa, että millä on makeutettu. Itse oon light tuotteiden käyttäjä, mutta ajattelin nyt raskausaikana pysyä enemmän perinteisessä.
- pakastevihannekset ja ulkomaiset pakastemarjat kannattaa keittää ensin
 
Olo on kuin olisi krapula koko ajan... lievää kuvotusta ja huimausta, ja väsyttää kamalasti :) Ollaan muuten kerrottu raskaudesta jo aika monille ystäville ja sukulaisille, vaikka onkin menossa vasta rv5+6. Kuitenkin vain sellaisille ihmisille, joille ajattelisin haluavani joka tapauksessa kertoa myös keskenmenosta jos sellainen tulisi eteen.

Mariaana - suomalaiset pehmeät juustot on yleensä valmistettu pastöroidusta maidosta ja niitä on turvallista käyttää kylminäkin, vain pastöroimattomissa maitotuotteissa on listeriariski.

Pari harvinaisempaa kiellettyä ruokaa:
- papaijaa ei kuulemma pidä syödä suuria määriä (jotkut luonnonkansat käyttävät sitä aborttilääkkeenä )
- inkivääriä kehotetaan monessa lähteessä välttämään (mutta kuitenkin on olemassa esim. raskausinkivääriä pahoinvointiin, hmm...).
 
malttamaton löysipäs sun sisko tosi kannustavat sanat :/
Kurjaa!!
sh07 sinulla taas mukava lankomies,kun noin ihanasti huomioi :flower:
pinaatti täällä myös pusattiin esikoista oikein su illasta ke aamuun,eli pikkusen nopeemminkin vois seuraava syntyä,mutta kuitenkin mielellään ihan sairaalassa :LOL:

Kaikkiuudet tervetuloa :heart:

Hyvää listaa tulee noista kielletyistä ruuista,voi itekkin palauttaa mieleen!
Ja tosiaan välillä tää pötsi kyllä tuntuu räjähtävän jo..huh,huh.
Mullekkin kummityttö 8 vee sano,kun kerroin vauvasta,että olikin jo huomannu mun mahasta :LOL: ja sillo oli viikkoja varmaan kaikki 6 :whistle:
Muutamalle ollaan siis kerrottu,sellasille jotka sitten voi tukea,jos meneekin pieleen.Olo on kyllä ihan täys nolla!!Miten oon viime raskaudessa muka pystyny oleen töissä??
Oloja kaikille :heart:
 
Heippa pitkästä aikaa...

Tuli mieleen kommentoida tohon hemppaan, ku joku meinas että on alhaalla kun väsyttää.. Niin mulla on ollu ihan hirvee väsy, nukun päikkärit (2h) ja yöunetkin noin 10h ja silti yllätyksekseni hemppa oli ekassa neuvolassa huikeat 157!! Että voi sitä väsyttää vaikka oliskin veriarvot hyvät!

Heippa Niina-73, kirjoittelitko sä sillon 2-vuotta sitten samalla nikillä? Mä en millään meinaan saa sua mieleesi.. Meillähän on muuten vieläkin samasta pinosta eloisa yhteisö pyörimässä tuolla msn-yhteisöissä. Niin joo ja meillä on muuten sama laskettu aika eli 12.4.!!

Sitten joku puhui verenpaineista, tänään mulla oli siis eka neuvola ja paineet oli huikean korkeat 130/90 mutta pistettiin mun verikokeenottopelon piikkiin ku mulla on ollu aina ennen ongelmana alhainen verenpaine, alapaineet viime raskaudessa 50-70. Korkein lukema viime raskaudessa mitattiin Taysissa kun poika oli syntymässä ja sekin oli alapaineeltaan /87 eli jopa sitä korkeampi paine oli nyt!?! Jos mulla on seuraavallakin kertaa noin korkeat paineet niin sit siihen kuulemma aletaan kiinnittään huomiota. Eli mitäs sille sit tehään?

Seuraava aika olis 26.9. ja se on lääkäriaika. Sit toivonmukaan kuuluu sydänäänet ja saadaan kertoa suvulle. Ainoat ketä tietää on yksi mun hyvä ystävä ja mun siskoni. Mies oli jo kertomassa tämän ekan neuvolan jälkeen (viimeksi kerrottiin ajoissa), mutta tällä kertaa mä maltan ja haluan edes ne sydänäänet kuulla ennen ku kaikille toitotetaan.

Äitipeikko, on muuten Tampereella muuttunut ultrakäytäntö kahdessa vuodessa!! Nyt saakin kaikki automaattisesti 2 ultraa eli viikoilla 13 ja 20. hieno homma.

Ja muuta mulla ei nyt sit tähän hätään tulekaan mieleen..
Jaksamisia kaikille tasapuolisesti! :hug:

Anu ja rv 7+2
 
aina-ilona, kohtalo toveri :wave: , joo itsekkin soisin synnytyksen tapahtuvan sairaalassa. en milään jaksa uskoa että meikäläisellä se lapsi voisi sujahtaa ihan noin vain tulemaan :)

mä luulen,että mulla on nyt alkanu pahoinvoinnit =) , tässä vaiheessa jaksaa vielä hymyillä, sitten kun kestänyt kuukausi tolkulla ni katotaan sitten mitä ärräpäitä :kieh: lentelee.

ja siis oikeesti, mä palelen ihan tajuttomasti. mul on villasukat, housut ja kolme paitaa päällekkäin ja on ihan jäässä, hyrrrr... tajusin tossa aikaisemmin jonkin teikäläisen kirjoituksesta, että voipi hyvin olla että lämpöilen ja palelen
sen takia. en ole mitannut kylläkään, mutta in any case. taidankin muuten kaivaa lämpömittarin esille.

ja tänään myös peilailin rintojani
:p , pienirintaiselle tämä on juhla- aikaa :D
 
pinaatti on joo vaikee uskoo,että tulis tämäkään muksu vauhilla..mutta jos vaikka koitettas puskee 12 tuntii :LOL: Joo ihan ku se olis omasta pusaamisesta kiinni :kieh:
Ja täällä kanssa ihan hirvee vilu!!Varmasti laitan takan kohta tuleen!Mittasin lämmön ja 37,2,eli tommosta pikku lämpöö.
Huomenna eka neuvola.Tuskin vielä kuunnellaan :heart: ääniä
viikkoja kuitenkin tänään vasta 8+0.Vai onko jollain jo kuulunut tai kuunneltu näillä viikoilla??
 
|O Heippa !

Pelkkää omaa napaa.. valivali

Tää on jo jotain aivan käsittämätöntä tää väsymys |O
Menin illallakin nukkumaan jo heti 21 jälkeen,kun olin saanut lapset nukkumaan ja muut hommat tehtyä.
Aamulla kun kello soi väsytti aivan sikana |O
Yhtä paljon kun illalla..tuntui ettei ois nukkunutkaan.
Eskarilainen kouluun ja kerholaiset kerhoon, nuorimman kanssa vaihdettiin sänkyihin lakanat ja imuroitiin kämppä.
Loppuajan äiti röhnötti vaan haavi auki sohvalla ja poika kantoi legoja.
Päivällä nukuin nuorimman kanssa päikkärit tunnin verran.
Nyt olo kun krapulaisella. VÄSYTTÄÄ JA ETOO :x |O


Synnytyksen kestosta on ollut puhetta..

Itselläni on takana neljä synnystä:
1.tyttö 41+1 7h
2.tyttö 39+6 4h
3. poika 41+3 3h
4.poika 1h

Ja nopein oli kipein. Yhtä supistusta koko tunti.
Oli kyllä isoin vauvakin (54cm 4660g) et osakseen tuntui :D

Voih.. täytyy yrittää sinnitellä pystyssä vielä pystyssä jonkun aikaa.
Lähdetään lasten kanssa kirjastossa käymään.
Mies lähti raksalle. Huomenna oiskin vanhempainilta.. voih..
pitäis ihmeseltä näyttää :eek: |O

Nöpönen 7+0
 
kiitos malttamaton tuosta linkistä.
sain ekan neuvolan jo ensi viikolle jolloin viikkoja 6+4 kasassa :D eli sitä odotellessa. samalla laittaa sisätauti puolelle lähetteen ja huomenna menen antamaan ainakin 6 putkea verta aamulla ravinnotta :x joten pitää illalla tankata hyvin :LOL:
matkustaja sai tänään herkullista pippuripihviä ja valkkariperunoita :whistle: :p :p
joten tästä tää lähtee.. :saint:

pinaatti mulla saa kanssa olla 3 kerrosta vaatetta että hyvä olo. palelee niin mahdottomasti-
mies tossa juuri nauroi että lähteekö talvitakkia mulle kaivamaan esiin :xmas:
 
Jokohan vähän jaksais :/

Ensiksi tervetuloa uusille ja jarrusukkia matkaan :heart:

Niistä hempoista täällä oli puhetta,ni mulla oli kans alhaset nyt(121) ja väsyttää ihan sikana :whistle: .Viime raskaudes laski noin alas vasta rv23,et kuinkahan aikasin sitä joutuu alkaa rautaa napsimaan :|

Malttamatontäytyy kyllä sanoa,ettei tainnu sun sisko paljo miettiä mitää suustaan päästelee :/

sh07voi ku joku ois noin ihanan huomaavainen :heart: herkkää

Alan kaiketi pikkuhiljaa tervehtyä,ku alkaa tää siivo täällä kauhistuttamaan :whistle: Kai se on jotain tolle tiskivuorelle yritettävä ekana saada aikaseks :kieh:

Piitsi ja Iisakki 8+5
 
Heippa pitkästä aikaa :D Johan siitä vuorokausi on taas kulunut...

Kymppiviikko lähti käyntiin, hiisi ku toi aika menee tosi nopeesti! :kieh: Toisaalta kiva ku tasan kahden viikon päästä pääsee kuunteleen sydänääniä ja sit toivottavasti kertomaan lähisuvulle tulevasta perheenjäsenestä (olettaen siis, että kaikki on ok).

Pulttis ja heili meillä kävi kans samoin, eli esikoinen kohta 4v ilmoitti yks päivä et äitin masu on iso :LOL: Varsinkin iltasin turvottaa. Töissä olen voinu käyttää ihan normivaatteita ja tuskinpa kukaan on huomannut mitään. Ei ainkaan ole kukaan vihaillut siihen suuntaan. Mut ei kyllä enää hirmu montaa viikkoa varmasti mene... Ihan ok jos saan pidettyä siihen asti salassa, et sydänäänet on kuultu. Tietää sit ainakin, että muikkunen on hengissä.

Pulttis onko sulla joku erityinen syy noihin verikokeisiin? Meillä ainakin ihan normikokeet ja ohjeiden mukaan saa syödä aamulla (virtsakokeen saa ottaa aamulla kotona, kunhan vie tunnin sisällä labraan - onneksi niin ei tartte olla jalat ristissä aamulla...).

Malttamaton aika ikävästi sanottu sun siskolta. Tuskin kukaan nyt ihan tuota haluais kuulla, varmasti panikoi ihan riittävästi muutenkin. :(

Taika tervetuloa joukkoon. Lisäsin sut listaan. Ihanaa et kova yritys on palkittu! :flower:

Nyt taidan hetkeksi aikaa heittää selälleen. Seitsemältä pitää taas olla menossa... |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja mussu81:
Pulttis onko sulla joku erityinen syy noihin verikokeisiin? Meillä ainakin ihan normikokeet ja ohjeiden mukaan saa syödä aamulla (virtsakokeen saa ottaa aamulla kotona, kunhan vie tunnin sisällä labraan - onneksi niin ei tartte olla jalat ristissä aamulla...).
joo, mulla on maksan kanssa ongelmia. ja sapin kanssa myös.
eli kärsin hepatoosista :/
esikoisen kanssa olin kärsimässä tämän "sairauden/taudin" kanssa, toisen kanssa meni suht hyvin odotus, mutta se viimeisin keskenmennyt pieni ei tainnut jaksaa. sisätauti lääkäri sitä mieltä että osa syy km:n oli tuo hepatoosi ja mun tuntematon maksa sairauteni.
nyt saan todennäköisesti lääkityksen ekaa kertaa raskauden ajaksi joten siksi neuvola aikaisessa vaiheessa ja saa lähetteen sisätauti puolelle jossa saan sitten juostakin monesti.. :whistle: :snotty:
ja tästä syystä verta joudutaan ottamaan huonolla tuurilla 10 putkeakin :x

että sellaista.
kaikesta huolimatta juoksen verikokeissa, ultrissa monesti, lääkärissä, terveysasemalla ja kärsin sokerirasitustestit yms. :saint: :heart:

 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Päivittäin oon käynyt teidän muiden kirjoituksia lukemassa, mutta itse en oo kirjoitellut kun on ollut niin epätodellinen olo koko raskauden suhteen..

Mutta tänään käytiin alkuraskauden ultrassa ja mahasta lopulta löytyi yksi sikiö ja :heart: äänetkin näkyi. Mulla ehti jo kauhea paniikki ja epätoivo tulla, kun lääkäri koitti ensin 3d-ultran kanssa katsoa mahan päältä. Sanoi että jos viikkoja on jo yli seitsemän niin pitäisi näkyä mahan päältä selvästi kun oon hoikka eikä ole ylimääräistä tiellä. Mutta eipä mahan päältä mitään näkynyt! Siinä vaiheessa iski todellinen pelko kohdunulkoisesta raskaudesta. Mutta kun tehtiin ultra sisäkautta niin löytyihän se pikkuinen lopulta, huh huh.. Koko vastasi viikkoja 6+4, mikä pitää aika hyvin paikkansa kun aattelin et kierto ois ollu n.40 päivää. Laskettuaika on näillä näkymin 17.4.

Nyt täytyy mennä poitsun kanssa touhuilemaan! Nyt kun oon saanut varmistuksen et mahassa on elämää niin kirjoittelen useammin ;)

-Liinos ja söpö öttis 6+4
 
heippa Pulttis ja Malttamaton :hug: mukava tavata teidät tällä palstalla toivotaan että meillä nyt kaikki menee hyvin.

tänään oli ensimmäinen neuvolola viikkoja nyt 8+5
normi käynti ei edes yritety kuunnella sydänääniä, mutta ehkä ensi kerralla.
np pitää varata viikolle 38
neuvolan täti oli muuttunut juuri elokuussa toiseksi mikä oli poikaa odottaessa mutta itse asiassa tuntui mukavemmalta..

noo minä oon yhä vaan väsymyksen kourissa, tissit on kasvaneet vähän ja nännit on tummentuneet ja nälkä tuo tullessaan huonon olon siinäpä ne mun oireet sitten on..

ylihuomenna eli keskiviikkona on minulla "mieliala" ultra siis menen varmistelemaan että vihdoin voisin yrittää ryhtyä nauttimaan tästä raskaudesta enkä vain pelkäämään sitä... :ashamed:
pieni hinta tuo 50? siitä että saa varmennettua omaa tilaansa.

ja huomenna pääsen siistimään tukkaa alkaakin jo näytää aika katastrofilta!

en ole päässyt nyt oikeen pistäytymään täällä kun on kaikkea piha hommaa tuolla ulkona... mutta tulen kertomaan loppuviikolla kuulumiseni.
olen kyllä käynyt lukemassa viestejä mutta en ole ehtinyt kirjoittamaan..

mutta toivotaan että kaikilla menee alkanut raskaus hyvin.

Suppis ja Ilta 8+5

 
Moikka!

Oon ollut niin väsynyt ja huonovointinen, etten oo saanut itseäni kirjoittamaan, vaikka oon täällä käynyt lukemassa muiden viestejä. Anteeksi jo etukäteen, että nyt tulee pelkkää omanapaista valivalia.

Nimittäin: mieheni käyttäytyy tänään ääliömäisesti. Tultuaan töistä valitti vähän järjestyksestä ja siitä, mitä kaikkea kotona on tekemättä (pyykkiä pesemättä, roinaa joka puolella, astianpesukone täynnä likaista ja pöydät astioita). Illan mittaan valitusta tuli lisää. Jossain vaiheessa kuulin lauseen: "Sä oot ollut niin vetämätön, että pitäis palkata kodinhoitaja tai jotain." No siitä rupesin mököttämään, ja siihen mies sanoi, että anteeksi, ei tarkoittanut loukata. Olin että ok, ymmärtänet, että tuo kuitenkin loukkaa. No, olo muuttui entistä hassummaksi ja lojuin sohvalla jäisiä mansikoita nakerrellen pojan kanssa. Mies katsoi piirrettyjä, ei mitään ongelmaa. Sitten se äkkiä ponkaisi jaloilleen ja alkoi tosi raivokkaasti siivota. Paiskoi tavaroita ja heitteli mun roinaa roskikseen ym. sellaista, mitä inhoan ja minkä koen aggressiiviseksi. (Kuulostaa ehkä pieneltä, mutta oikeasti musta tuntuu, että mies yrittää pelkästään loukata ja ärsyttää tuolla tavaroiden paiskomisellaan.) Kun rupesin itkemään, hän sieltä huusi, että tulisin sen sijaan auttamaan siivoamisessa. Hirveän huonovointisena ja aika myöhään illalla, kun pitäisi laittaa poikaa yökuntoon. Tässä on nyt huudettu ja räyhätty, ja tuolla jatkuu imurointi ja paiskonta. Poikaa käy sääliksi, ei osata asiallisesti hoitaa näitä riitojamme, ja hän joutuu kärsimään. On niin kertakaikkisen onneton mieli, tuntuu että kämpän huono kunto on pelkästään mun vika tai kaadetaan mun niskaan ja se on niin väärin!!! |O Ja kyllä myönnän, että tää on huono päivä, en kykene edes siihen vähään mihin yleensä, mutta eikö joskus täyden kaaoksenkin voi hyväksyä tai ainakin pyrkiä tekemään sille jotain sillä tavalla, ettei tarkoituksella loukkaa sitä vetämätöntä osapuolta. Itkettää ja tekee mieli mennä jonnekin muualle nukkumaan. :(

No niin, eipä sitten muuta... ja Malttamaton, ehkä siskosi yritti olla ystävällinen (jollain oudolla tavalla?), mutta olipahan tosiaan ajattelematonta. Voi meitä, joiden lähipiiriltä on jotain olennaista tajuamatta siitä, mitä raskaana olevalle kannattaa sanoa... :/ :hug:

Toivottavasti huomenna sitten palataan paremmin mielin...
T. Kalenteri 8 + 3
 

Yhteistyössä