Helmikuun hippuset 2012 **joulukuussa**

Heippa :heart:

Huii... Abrakadabra jää jo äitiyslomalle :) Ja mulla on kaikki vauvaan liittyvät valmistelut vielä ihan vaiheessa... Ei ole vielä sänkyäkään... tai vaatteita. Tosin en ole osannut/viitsinyt oikein ostaakaan mitään, kun vaihtoehdot tuntuvat olevan sininen tai punainen. Äitiysloma alkaa 8.1. Saapa nähdä miten sitä oikein tottuukaan taas olemana kotona, kun on niin monta vuotta esikoisen syntymästä.

Joululahjat on suureksi osaksi ostettu nyt. Viikonloppuna tehtiin oikein kunnon joululahjojen hankintareissu. Huomaa, ettei ihan normaaliolo ole, kun ei jaksaisi oikein kävellä kaupoissa ja välillä piti istahtaakin. Pahinta on toi oikean jalan kipu, joka tulee tuosta häpyluun päällä olevasta suonikohjusta. Se on oikeasti ihan jäätävää : /

Mäkin päätin sitten ottaa influenssarokotteen. Neuvolassa lupasivat tökätä sen torstaina normitarkastuksen yhteydessä.

Joulua vietetään kotona miehen ja mun pojan kanssa. Lisäksi tulee vielä mun vanhemmat ja koira. Saa nähdä mitä kissa tykkää koirasta :LOL:

Mies on ottanut raskauden alusta joka viikko kuvan mahasta ja rinnoista sivusta ja edestä. :LOL: Niitä on aika hupaisa katsoa. Ilman niitä kuvia ei kyllä huomaisi miten paljon kroppa on oikein muuttunut raskauden myötä. :) Mahan kasvun tietysti huomaa, muttei sitä miten paljon rinnat on muuttuneet viikkojen edetessä. :O

Torstaina on taas neuvola. Silloin kuulumisia lisää.

Vennie ja Pikku E rv 32 tasan
 
31+0! <3
Neuvolassa tänään kaikki hyvin, painon nousu tasaantunu ja hemppa noussu, jee! Mut sitte oli sokerit plussalla et pitää vissii miehelle syöttää kaikki suklaat talosta >< evänääkin tänään on vaan pullaa jukurttia ja vähä suklaata :D oi voi... Noh, naperolla kaikki hyvin, sf mittaa oli tullu viime kerrasta vaan sentti et 27cm oli nytten mut sitä keskiviivaa se hipoo kuitenki :) tää on vaan kumma kaveri ku terkka haluais liikkeitä tunnustella nii ei sitte yhtää liikettä tuu, aivan jähmettyy aloilleen ja nytki sitte ku yksin tässä istun nii hirvee möykkääminen ><
mut eikait tässä, alkaa pakertaan viimeisiä työpäiviä ja sitten joululomalle <3

Ps. Ainii kerkesin tänään jo luulemaan, että kelalta tuli päätös mut se oliki vaan ilmotus opintotuen lakkauttamisesta! Kyl ne tuollasten kans on nopeita mut aaargh!

Tuulikka ja Nöttönen 31+0 <3
 
Viime yönä tuli nukuttua piiitkästä aikaa hyvät unet, enkä heräilly nukahtamisen jälkeen, mahtavaa =) Ollu tässä viikon verta ongelmia nukkumisen kanssa, kun hyvää nukkumisasentoa ei oo meinannu löytyä ja epäilenpä et hiivakuurillakin ollu osuutta asiaan levottomuuden kanssa. :( Alkoi jo ne huonosti nukutut yöt vaikuttaa mielialaanki alentavasti. No nyt taas jaksaa porskuttaa hyvällä mielellä, kun on ees yks hyvin nukuttu yö takana :D Mites teillä muilla? Saatteko hyvin nukuttua vai ilmeneekö ongelmia?

Kurja kuulla ringaa korkeista sokeriarvoistasi... onneksi on apua ja hoito siihen. Onko ne korkeat sokeriarvot vaikuttaneet oloosi vai voitko ihan normaalisti ja hyvin? Tsemppiä uusien juttujen kanssa tuohon liittyen. =)

Vennie, hyvä idea teillä ollu tuo, et viikon välein kuva koko odotusajan. :cool: Varmasti mahtava katsoa viikko viikolta muutoksia jälkikäteen. Meidän tullu otettua vaan 2-3 viikon välein kuvaa ja alkuraskaudesta ei ees sitä.

Aloin muuten jo päivieni ratoksi joku kk sitten kokoamaan ifolorilla odotus- ja vauva-ajan albumia. Mukava ollu lisäillä aina muutama masukuva ja ultrakuva sivuille pikkuhiljaa, kun vielä muistaa viikot ja päivät tarkasti. Ja onpa ollu aikaa kikkailla suunnitteluohjelman eri ominaisuuksillakin :D

Noi suonikohjut on tosiaan kyllä kamalan kipeitä ärtyneinä ja rasityksessa. :$ Mulla vasemman jalan nilkassa pahin suonikohju ja ilman tukisukkaa se on tosi ärtsy. Pidemmässä rasituksessa loppuu tukisukankin teho ja apu lyhyeen.

Muutenkin olo alkaa olla kyllä epämiellyttävän kömpelö. Pakko vaan keskittyä positiivisiin asioihin, et jaksaa - vauvan liikkeet onneks saa hymyilemään ja nauramaan, vaikka sattuuhan nekin välillä osuessa hermoon tms.

Nyt yks jakso teho-osaston 1 seasonia - pääsee nostalgia tunnelmiin :whistle: :D

Kerttuli_ ja hikkamasu 32+2
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta!!

Tänään taas vaihteeksi ultraan, saas nähdä miten on ipana kasvanut, ainakin potkut tuntuu jo niin korkealla kun vaan voi tuntua, ja koviakin ovat, vaikka istukka edessä periaatteessa niitä pehmentääkin...

Nukkumisesta ei tule enää mitään, alakerta on niin kipeänä ja jomottelee, ettei vaan saa enää hyvää asentoa sängyssä... kolmen tunnin unilla max mennään :(

Suoraan sanottuna alan olla aika täynnä tätä odotusta, haluan jo oman kroppani takaisin.. :ashamed:

ÄiteeX ja poitsu 30+4 (hupsista, meinas tulla viikko vähemmän)
 
Viimeksi muokattu:
Kerttuli_, olossa en oo aikasempaan huomannut kyllä oikeastaan mitään eroo, paitsi paino on noussut aika ryminällä. Tosin nyt neuvolassa kun kävin, niin neuvolantäti oli sitä mieltä, että varmaan vaikuttanut kun oon joutunut entiseen ruokavalioon lisään aterioita (esim aamupalan, jota en oo oikein ikinä pystynyt syömään)

Tosiaan piti olla neuvolassa vaan se sokereiden välitarkistus, mut pidettiinkin sit samalla kunnon neuvola :D Kaikki muu oli kunnossa, paitsi painonnousu 1145g/vko..... Ja ne sokerit tietty. Syke oli ukkelilla 130, eli kunnossa kaikki. Ja oli kaveri vissiin raivotilassakin siellä jo, sen melkeinpä jo tiesinkin kun jalat jumputtaa suoraan tohon tissien alle :D Sf-mitta oli viikossa kasvanut jopa 0,5cm! :D

Että semmosseet terveiset neuvolasta, tosiaan äitiyspoliklinikalta odottelen aikaa kun sinne ainakin nyt lähetteen sain. Saa nähdä ottaako ne mut sinne seurantaan, vai jatkanko edelleen tolla dieetillä noiden sokeriarvojen kanssa.

Suonikohjuista, mulla ei oo kai yhtään vielä ilmestynyt niitä :eek: Onneks, koska niitä on esimerkiks mun äidille tullut sillon ihan jumalattomasti kun mua odotti. Eikä raskausarpiakaan oo näkynyt, ihanaa! Kaverit eilen ihaili mun mahaa, kun halusivat nähdä ihan paljaana ja ihan sileä ja arveton pyöree pallo kuulemma :D Napa törröttää rumasti pihalle. Hah.

Olipa pitkälle omaa napaa :s

ringaa ja masumies 30+0 poks :)
 
Täällä sitten maataan sairaalassa.. kortisonia saan kypsyttämään vaavin keuhkoja. Kohdunkaula lyhentynyt viikossa 3,8cm;stä 1,8 ja suu auki.. Painoarvio 1500g että vielä saisi hetken pysyä sisällä..

ÄiteeX ja poitsu 30+4
 
Täällä kärsitään yhä edelleen supistuksista. Huoh ne ei lopu ikinä. 3 viikon lepomääräyksen sain lääkäristä pe mut viikon loppuna piti kuitenki maalata sellanen 30 neliöö seinää. Edistystä oli hieman 3 viikon lääkäri käyntien välillä mut ei kuulemma vielä mitää hälyyttävää. Tosin nyt sen käynnin jälkeen on alannu särkemään selkääki ja alakertaa. Huoh.

Toivotaan et ÄiteeX:illä pysyy masussa pieni vielä ainaki sinne 34 viikolle asti.

Mut mä palaan nyt porkkanalaatikon pariin.

Eveny ja Tyyne 31 + 2
 
Voi ei! Lisää vuodepotilaita! Toivottavasti vielä pysyy mahassa, on se liian pieni tähän maailmaan vielä. Tsemppiä hirveesti, Joulukin tulossa. Tiedän miltä tuntuu olla siellä osastolla kun pelottaa ja ahdistaa ja uni ei tule ja supistaa. Kauheeta :/... Eipä täällä kotonakaan kehumista ole, vaikka oon ollu lähes sängyssä koko ajan. Supistelee lähes kokoajan eikä auta estolääkkeet. Öitä ei tule nukuttua kun pelottaa ja supistaa ja kuuma ja kylmä ja..... On tämä raskaana oleminen rankkaa. Huomenna onneks ultra taas ja tsekataan tilanne.. Toivottavasti ei joudu takasin osastolle ja tää tilanne rauhottuis! :)

Lurppu ja tytsy 30+2
 
Toivottavasti Äiteexin poitsu malttais vielä pysyä vattasa. Muutenki vaikuttaa siltä, että aika monela on nuita supistuksia jo vähän reilumminki. Vielä ois kuiten helmikuuhun aikaa.

Mie kävin tännään sf-mittakontrollisa. Ei ollu onneksi kasvanu tuosta 35cm:stä viikossa yhtään, joten jatketaan seurailua täälä kotikunnasa. Kohdunsuu oli pehmenny, mutta edelleen kiini. Tuo minu sf-mittahan on samaa luokkaa ko normaalisti viikoila 39-40.

Vennie Virallisesti äippäloma alkaa ens viikola, mutta piän eka joululoman. Meiläki on vielä kaikki ihan vaiheesa. Jos vaikka välipäivinä purkais kirjahyllyn makkarista, nii sais alkaa tuu vauvan tavaroita tilale. Vauvan vaatteetki on vielä pesemättä ja sukulaisten varastoista pitäis käyä hakemasa niitä lissää.

Sanoinki jo miehele, että jos mie jossain vaiheesa alan puhua toisesta mukulasta, nii muistuta tästä raskaana olemisen ihanuuesta. Jos tähän vielä lisättäis taapero, nii tekemistä ois. Nostan kyllä hattua teile, joila lapset tullee pienelä ikäerola.

Saa nähä kuinka monta kertaa ens yönä saa käyä vessasa. Pääsen vielä aika näppärästi sängystä ylös ko treenaan nousemista usiamman kerran yösä. :D

Abrakadabra ja Tiitiäinen 34+4
 
Voi ei, voimia vuodepotilaille!! :hug: toivottavasti vaavit vielä hetken malttaisivat pysyä mahassa...

suonikohjuja ei onneksi ole (vielä...) tullut. Sukurasitetta ois, mutta toivottavasti selviän ilman. raskausarpia ei ole oikeastaan tullut. Mahassa ei ainakaan yhtään. Rinnoissa ehkä jotain pientä, on aika haaleat ja pienet, että juuri ja juuri erottaa, että siinä jotain taitaa olla.

supistuksia ja vihlaisuja alakerrassa on yhä edelleen ja ihan joka päivä. Herkiten supistuksia taitaa tulla kun kääntää kylkeä sängyssä... :stick: Muutenkin on nukkuminen jo vaikeaa... Lepäillä kai pitäis enempi, mut kun on jo 2 kk ollu sairaslomalla, niin ei yhtään enää huvita. Jos nyt pysyis kasassa vuoden vaihteen yli, ni ois hyvä. Sen jälkeen kasassa 35 viikkoa, ni mun puolesta voi hyvin alkaa jo tulla. Taitaa kuullostaa vähän itsekkäältä!! :ashamed: Mut tähän olotilaan on niin kyllästynyt jo!! No ois se kyl parempi, jos tulis edes se 36 tai 37 viikkoa täyteen. Tosiaan toivon, ettei ainkaan mene päivääkään yli lasketun!!! :confused:

Täällä ei siis enää töitä, tää viikko sairaslomaa ja ens viikolla alkaa virallinen äitiysloma.

Oli mulla kai jotain muutakin kirjoitettavaa/kommentoitavaa, mut ei nyt muista... :O

Undine ja pikku poika 33+3
 
No niin!

Jouluvalmistelut ehti sittenkin :D
Ihanaa, nyt aion julistaa itselleni joulurauhan, ja nauttia vaan puhtaasta kodista ja joulun tunnelmasta :xmas:

Masuasukas on ollut viimepäivät tosi terhakka, liikkunut kovasti ja puskenut, varsinkin kun oon autossa, kylkiluiden väliin..
Hikkaa vaavilla ollut nyt päivittäin, se on vanhemmista lapsista tosi outoa ja hassua :)

Ihanaa joulua kaikille!
Jaksamisia vuodelepoon joutuneille, ja erinäisistä vaivoista kärsiville.

Suffeli ja masumuru 32+3
 
täällä ei onneks ole mitään ongelmia tai kipuja..=) masu vaan painaa kun synti,mutta senkin saa hoideltua paketoimalla koko masun kahteen eri tukivyöhön,toisen paidan alle ja toisen laitan paidan päälle,johan on paketti ja jaksaa touhottaa lapsien kanssa +jouluostoksilla=) nyt 32+4 ja huomenna laivalle,Viroon ja perjantaina takas....
 
Hei!

Voimia kovasti kaikille vuodepotilaille ja muutenkin kipujen kanssa kamppaileville! Jokainen päivä massussa on vauvan parhaaksi vielä tässä vaiheessa. Onneksi kaikki on kuitenkin jo "paremmilla viikoilla".

Sitten asia, josta kehottaisin varomaan, ettei käy niin kuin minulle. Tasapaino petti toissa-aamuna ja tulin ryminällä ~4-5 porrasta kotona alas. Sain suojeltua vatsaa ja oikeastaan liu´uin polvilteni "rytyyttäen" kaikki nuo portaat. Oikea nilkka on musta ja kipeä, mutta onneksi ei vauvalle sattunut mitään. Jalkakaan ei ole murtunut, on kuitenkin ikävästi iho rikki molemmista polvista ja nilkoista, ruhjeiden lisäksi. Jouduin lepäilemään koko päivän, kun jalat oli niin kipeät ja illalla äityi vielä supparit kovemmiksi. Onneksi ne loppuivat ja vauva on liikkunut hyvin. Huomenna on neuvola ja siellä vielä ultrataan pienen asentoa ja vointia. Sukkapuikkotökkäisyjä ei ole, joten kaitpa tämä vauveli on edelleenkin poikittain? Auton turvavyöt tuntuu inhottavilta vatsaa vasten. Koko vatsa tuntuu olevan "yhtä vauvaa".

Tänään shoppailu ruuhkassa sai aikaiseksi supisteluja ja puuskutusta. Pitkät tai sellaiset pidemmät kauppareissut on historiaa. Inhotti myös ahtailla parkkipaikoilla vääntäytyä autoon.

Pitkäpinnaisuus on kadonnut jonnekin taka-alalle. Musta on tullut kireä valittaja : / . Kuopuksen päiväuniajasta on tullut minunkin päiväuniaikaa- tarvitsen lepohetken päivällä. Katsoin kelan sivuilta, niin mammari alkaa ensi viikolla jo tiistaina :D . Sehän tulee tosi nopsaan.

Pienenä vink, vinkkinä: h&m on alkanu jo alet- siis ihan myymälöissä. Täällä ainakin oli ihan muutamalla eurolla, siis kirpparihintaan, uusia ja aivan törkeän ihania pieniä vaatteita :heart: Minunhan ei pitänyt niitä enää ostaa, mutta...pitkästä aikaa löytyi niin kivoja vaatteita pienelle tyt.... :heart: Ei saa laittaa etusivulle, kun en laittanut punaisella :LOL: Ainakin kuopukselle ostelin paljon vaatteita lindexiltä- siellä on tosi kivoja ja värikkäitä vaatteita varsinkin pojille - ja tytöillekin, mutta itse pidin vaatevalikoimaa parempana pojille.

Mukavia joulunaikaa kaikille! Oon niin kiireinen näiden parin päivän ajan, että ei ole takuita ehdinkö täällä käydä lukemassa & päivittämässä kuulumisia.

T: luputupuna & heppuli 34+0 POKS! (ultran mukaan 34+3)
 
Hei vaan, hyvää joulunalusaikaa kaikille! Ootteko pystyny olemaan pesemättä saunoja ja kuuraamatta joka nurkkaa joulusiivouksen merkeissä? Onko joulumieltä löytynyt?

Minä en oo siivonnu tai tehny juuri mitään. Supistuksia tulee vähemmästäkin, joulu tulee kyllä ilman isompia siivouksiakin. Mieli on hyvin herkällä kaikesta ja itkeä tirautan tai valutan jättimäisiä kyyneliä hyville ja huonoille asioille.

Taino, joulu tulee ja menee. Tuntuu semmoselta läpihuutojutulta eikä oo yhtään joulumieltä. Ei oo yhtään koristettakaan kotona laitettu. Jos punaisen pöytäliinan kaivaisi kaapin kätköistä ja muutaman jalallisen kynttilän isken pöytään ni that's it. Ollaan miehen kanssa kotona kaksin, taitaa malttaa olla kuitenkin kotona kun se on meidän kahdenkeskistä, viimestä yhteistä aikaa.

Viime yönä oli muikeita, polttavia supistuksia useempi peräkkäin. Heräsin niihin unesta puoliksi ja taisin ääneenkin valittaa kipua mutten noussut ylös tai heränny kunnolla :D Sitten muka aloin laskea aikaa seuraavaan tuntemukseen mutta nukahdin siinä välillä. Oli semmonen kiristystunne koko mahalla ja alamahaa poltti ja kouristi niinkun menkkakivuissa. Kivun aaltomaisuus kuvais hyvin sitä tunnetta, ah kun se alko helpottaa ni.... kylläpä helpotti! :D Ei siis mitään hälyyttävää, mutta valmistautumista alkaa vauvan tuloon tapahtua. :heart: Tänään onki ollu housut märkänä kirkkaasta limasta jatkuvasti, limatulppaa vissiinkin. Muuta (esmes kiima-)limaa se nyt ei varmasti ole, kun en saa semmosia kiksejä kauppareissusta tai joulun järjestelyjen ressaamisesta.

Kaupassa piti ihan irvistellä, kun kurkottelin kärryn pohjalta viimesiä tavaroita ni sekös tuntu häpyliitoksessa muikeelta JOKA KERTA. Meinasin jättää tavarat kärryyn että olkoonsa! :D

Neuvolassa oli kaikki hyvin. Sijainen kokeili mahan päältä tuolta lantioluiden seutuvilta tarjontaa ja oli sitä mieltä että vauvan pää on heiluteltavissa siellä lantiossa. Aika mielenkiintosen tuntusta. :$ Painonnousu on tasottunu ja nyt olikin laskusuunnassa. On alkanu jännittämään jos vauva syntyykin etuajassa eikä sillon LA:na enkä oo osannu totuttautua semmoseen ajatukseen. Jännittää myös se, että pääseekö semmosessa tapauksessa mies mukaan kun työt vie häntä ympäri Suomea. Sitten jännittää vielä sekin jos vauvalla onkin joku vakava vika tai vaiva. Mutta sitä on turha murehtia etukäteen kun ei semmoselle maha tässä vaiheessa mitään. Pitää koittaa muistaa vaan että semmonenkin mahollisuus voi olla.

Mikä teitä jännittää tai mietityttää?

Rauhallista joulua toivottelee

ilutiak ja kuplisvauvva 34+0
 
Täällä oltais jo kovasti Joulutunnelmissa, mutta oon huomannu itsessäni tuon saman pelon kaikkien vaivojen myötä, mistä ilutiakkin kirjoitteli... Olot ja kivut voimistuu päivä päivältä tehden tästä elämästä kurjaa ja tosiaan alkanu pelottaa ajatus, että mahtaako tää masun asukki pysytellä helmikuulle tuolla mahassa oikeasti...? Olin kans tähän asti naivisti uskonut vain siihen, et vauva tulee helmikuussa. Erityisen haastavaksi tekee se, etten oikein osaa päättää mitkä kivut pitää vaan sietää ja mitkä on niitä joista pitäis huolestua ja hakeutua lääkäriin - varsinkin kun oon moneen kertaan jo saanut pettyä neuvolan apuihin/neuvoihin akuuteissa tilanteissa syksyn aikana, joten ei yhtään huvita sinne olla yhteyksissä :mad: (en siis oo saanut neuvolan kautta yhtäkään akuutti/ylimääräistä lääkäriaikaa, en vaikka alkoi supistella tiheään! Muuta kautta piti lääkäriin itkeä. Ja noissa oppaissakin on niin ristiriitaisesti tulkittavissa nuo oireet, jotka on normaaleja ja oireet joista täytys huolestua, uh!

Mutta siis Joulu :heart: Taidan olla aika Jouluihminen, niinpä tuntuu, et nyttenkin saan suuren osan iloa päiviin joulujutuista. Suuremmat kuuraamiset ja ressaamiset oon kyllä jättänyt suosiolla (mies pesi saunan, imuroi kämpän ja yhdessä järjestettiin tavarat, pyyhittiin pölyt ym.). Kuusi haettiin tiistaina ja koristeltiin keskiviikkona yhdessä, kinkku tuli paistettua tänään. Joululahjat osattiin hommata onneksi kaukaa viisaasti jo marras-joulukuun alussa - onneksi, nyt en enää jaksaisi. Onneksi on tullu hommattua myös nuo vauvanhoitotarvikkeetki jo valmiiksi, niin ei tarvii enää kuin koittaa sinnitellä päivä kerrallaan.

Erityisen tukalaksi oon kokenu viimeaikoina tän mahan venymisen ja kasvamisen - etenkin pallean/kylkikaarien kohdalla iho kihelmöi, puutuilee herkästi ja on tosi arkana. Nyt uusimpana vaivana tullu tuonne oikealle puolelle lantiolle/alas mahalle vihlovia/repiviä kipukohtauksia. Oon kuitenkin uumoillut itsekseni, et ne kivut aiheutuis vauvan painaessa hermoon vinkeästi, mut en oo varma. Kipu hellittää, kun pistää selälleen tai vasemmalle kyljelle maate.

Luputupuna, kamalaa mitä sulle kävi! :O Onneksi vauvalle ei tosiaan käynyt ilmeisesti kuinkaan, että sait suojeltua, huh. Mutta tosi kamalaa, et jalkoihisi sattui niin. Oon pelänny alusta asti itekki noita portaita, kun asutaan kaks tasosessa kodissa.

Kaikille vuodepotilaille kovasti peukkuja ja lämpimiä ajatuksia. Toivotaan kaikki yhdessä, että kaikkien vauvat malttais vielä pysyä masuissa joulun ja uuden vuoden yli ja taitais se olla hyvä kaikille, et vielä ainakin pari viikkoa tammikuutakin... :heart:

Tänään oli tähtihetkiä kävellä miehen ja koiran kanssa pikku pakkasessa, kun ohut lumi peitti maat. =) Jaksoin pitkästä aikaa kävellä hieman pidemmän lenkinkin, kun ei alkanu painaa mahaa tai supistaa. No nyt sitte myöhemmin illasta ollu tukala olo senkin edestä, heh.

Kerttuli_ ja masu 32+6 (Jouluaattona poksuu :heart: )
 
Huomenna on jo joulu. :) Rauhallista joulua kaikille ja koittakaahan vielä joulun aika olla yhtenä kappaleena.

Pakko hehkuttaa tääläki ko oon jo kaks yötä nukkunu tosi hyvin. Ihana ko ei ennää tartte laukkoa koko yötä vessasa, vaan saa oikiasti nukkua. :) Huomaa, että turvotuksen vähentyminen vaikuttaa vessareissujen määrään öisin.

Meilä mies pesi saunan ja oli muutenki tosissaan kaverina ko teimä joulusiivouksen. Toki pitihän sitä kontata keittiön lattialistat puhtaaksi ja sitten mietittiinki, että mitenköhän täältä päästään ylös. Alkaa tuo maha olleen jo tosissaan tielä. :D Noh, sainpahan aikaseksi makeita supistuksia, jotka onneksi kyllä hellitti levola.

ituliak Mulla on jostaki syystä olotila muuttunu seesteiseksi ja ei tuu ennää ees kilahettua tuole miehele kauhian tihiään. Mie mietin sitä, että koskakohan tämä vauva meinaa syntyä? Jokohan se tahtois tulla tammikuun puolela vai mennäänkö tosiaan helmikuule asti. Onneksi ennen maaliskuuta pitäis kuiten olla jo kahesa osasa. Lisäksi mietityttää se, että miltä ne oikeat supistukset tuntuu ja millon sitä pittää oikiasti lähtiä sairaalaan?

Kerttuli_ Harmi, että sulla on nuin huonot kokemukset neuvolasta. :( Venyminen ja kasvaminen on ärsyttävää ja mulla mennee välilä lantiokipujen kans hermot ja tuntuu siltä että voisin paljain käsin kaivaa lantion pois jos se vain kipuja helpottais. :D

Abrakadabra ja Tiitiäinen 34+0 POKS!
 
Moi!

täälläkin kohtuuhyvin nukuttu yö takana ja tää viikko on muutenkin ollu taas aivan erilainen, ku vertaa muutamaan viikkoon taaksepäin. Ei nimittäin oo supistellu :) Tietty sellasta painon tunnetta ja normaalia hankalaa oloa, mutta aika mahtavaa, ku on jotain pystyny tekeen.

Meillä on kaikki jouluvalmistelut tehty, mies on lasten kanssa jaksanu kiitettävästi urakoida. Tosin ei olla mitää megasiivoo tehty, kuhan imuroitu ja raivailtu. Huomenna olis tarkoits mennä anoppilaan aatoksi.
Mietin jo uutta vuotta, että jos tämä olo näin hyvänä jatkuu niin jaksaisko sitä muutaman ihmisen pyytää kylään ja raketteja ampumaan. Mutta pitänee kattoo sitä sitten, ku saattaapa tuo olo taas hetkessä muuttua.

Oli puhetta fb:ssä sairaalakassin pakkaamisesta, en oo vielä tehny asialle mitää. Jotenkin tuntuu, et kai tämä pieni pysyisi ainakin helmikuun alkuun asti mahassa. Jos sen kassin pakkaisi vasta parin viikon kuluttua, kun alkaa ä-loma.

Paljon jaksamista kaikille, joilla on hankalaa tiiän niin tunteen! Onneksi ei oo enää meillä kauaa aikaa poksumiseen! Hyvää Joulua kaikille!!

Tää ketju on ollu mulle ainakin sellanen henkireikä ja vertaistuki, kun ei muita tuttuja tai kavereita nyt samassa tilassa täälläpäin ole. Laitetaanhan sitten samalla porukalla vauvanhoito ketjukin, kun vaavit on syntyneet :)

t. sini77 ja vaaveli 32+2
 
Heissuli:)

Oikeen ihanaa ja rauhallista joulua myös täältä teille muille odottaville..:)

Ilutiak minua ainakin jännittää se että mitä kun lähtö tulee, että kun tosiaan yksin olen niin mitä jos jostain syystä ei meinaakkaan saada heti kiinni joko omia vanhempiani tai lasten isää joka kyseli jo aiemmin tuleeko hän mukaan sairaalaan ja sanoi että voi ottaa esikoisen sitten kun lähtö tulee yms...
Toisena mietityttää se että jos tää tuleeki kovin paljon aiemmin:eek:
Ja kolmantena mietityttää oma vointi/jaksaminen synnytyksen jälkeen. Esikoinen on tosiaan 1,5v ja hän tosiaankin kokeilee pitkää pinnaa joka päivä ja tietää kyllä mitä EI sana tarkoittaa mutta ei tosiaan ihan helpolla usko. Ja tosiaan kun ollaan oltu kahden tytön kanssa niin hän on saanu tosi paljon huomiota:/
Toissa päivänä en saanu kunnol ees kulmakarvoja nypityks ku neiti teki kiusaa ja kolttosiaan kokoajan että sai huomion itseensä..:(

Abrakadabra Sanoit miettiväs että miltä oikeet supistukset tuntuu ja erottaako ne? Itse mietin samaa esikoista odottaessa ja mulla tulikin kipeitä supistuksia vasta samana päivänä kun synnytys tapahtui. Ja kyllä ne erotti......... :cool: Eli no worries..;) Sairaalaan voi soittaa jos ja kun alkaa tuntua siltä että synnytys on mahdollisesti alkanut/ alkamassa:) Minulle neuvottiin ainakin että jos ei ole runsasta veristä vuotoa niin kotona voi olla niin pitkään kun kipujen kanssa pärjää... Kuumaa suihkua ja panadolia saa kotona käyttää:)
Esikoista synnyttävät kun yleensä aukeaa hitaammin kun uudelleen synnyttäjät.

( . ) Olo on ollut mahassa hyvin hyvin tukala viimeiset 2 päivää. Oiva pyörii ja hyörii ja tökkii ja potkii lähes alati ja se oikeasti sattuu mahaan:( En tiedä mitä ihmettä se siellä touhuaa,mutta tuntuu välillä että ihan kun se pyöris ympäriylösalassivuttain samaa aikaa..:S :D Maha on kovin kosketus arka ja esikoisen kanssa touhuaminen ei onnistu ihan toivotulla tavalla..:/ Kaikki nostelu ja kyykkiminen saa mahan ihan kivikovaks,mutta ONNEKS ei ole ollut/tullut kipeitä supistuksia enää.
Tällä viikolla jouduin toteamaan että tyhmäminä! En ole jaksanut/muistanut pitää mitään huolta lantionpohjan lihaksista tän raskauden aikana ja yksin ollessa edes sillä seksillä ei ole tullut säännöllistä harjoittelua saatua. Joten tadaa kun aivastin niin pöksyynhän lorahti pissaa.......... :ashamed: Nyt sitten yrittäny joka päivä muistaa vähän jossain välissä treenailla että se synnytys olis vähä helpompi hoitaa. Esikoisen jäljiltä kun ei ole ollut mitään ongelmaa, ei pidätyskyvyssä kuin sitten seksielämässäkään lihaksien suhteen..
Vaikuttaa tietysti myös tää lapsimahassapainona tuohon asiaan mutta eipä sitä kuitenkaan kokonaan sen piikkiin voi laittaa..:/

Raskausarpia on tullut muutama pieni lisää ja vanhoista on 3-4 venynyt hieman lisää. Maha on ihan ilmapallo ja odotan että tää menis ryminällä jo alas niin olis tilaa hengittää normaalisti ja ei olis muka maha täys puolikkaan leivän jälkeen.

Millanen ja Oiva ( ei niin perillä viikoista olisko hieman alle 32? )
 
Tervehdys savosta!

Kävin eilen neuvolassa. Paino on alkanut tasaantumaan. Verenpaineet oli kunnossa ja vauva on kääntynyt raivotarjontaan-JIPPII!- ja on laskeutunut, mutta ei kiinnittynyt. Pientä ultrattiin ja nyrkit oli tiukasti kasvojen edessä ja jalat ristissä :heart: . Ihanaa, kun neuvolassa voidaan tarvittaessa ultrata- nyt oli lähinnä tuo asento. Terkkari sanoikin sitten lopuksi, että pitää varautua nopeaan synnytykseen. Joo- siitä sainkin lisää hikikarpaloita otsalle. Olen päivät kuopuksen 1v5kk kanssa kotona- mies voi olla pahimmoillaan töissä ja rupesin miettimään, että miten tämä homma sitten hoidetaan nopeasti: lastenvahti jne? Ajattelin soittaa meidän vanhimpien tyttöjen opettajalle, että josko tytöt (15 ja 13 v) voisivat olla päivystysvalmiudessa koulussa ja tarvittaessa soittaisin niille taksin kouluun, joka toisi tytöt kotiin kuopusta vahtimaan ja taksi jatkaisi minun kanssa sairaalaan. Miehen taas olisi helppo tulla töistä suoraan sairaalaan. Tai vaihtoehto 2: lähtisin kuopuksen kanssa taksilla sairaalaan, jonne minun vanhemmat tulisivat ja ottaisivat kuopuksen hoitoon synnytyksen ajaksi. Tässä en sitten ole ollenkaan huomioinut mitään erikoistilanteita, jos ambulanssia vaikka tarvitaan- tai täällä korvessa kun asutaan niin helikopteria- jospa niitä ei tarvittaisikaan :D

Eilen jouduin heti neuvolan jälkeen käymään päivystyksessä, kun edellinen yö oli mennyt yskiessä ja yökkiessä. Pieni viruksen aiheuttama flunssa oli muuttunut poskiontelontulehdukseksi: tyl-sää! Neuvolassakin valittelin, kun supisteli niin paljon, mutta varmasti se jatkuva yskiminen ja yökkiminen teki osansa siihen vaivaan. Päivällä sain levättyä, olikin oikeastaan pakko, niin illalla päästiin jo liikenteeseen hakemaan viimehetken jouluostokset. Yöllä heräsin muutamaan "sellaiseen" supistukseen, oikein reidet tärisi, kun sattui. Samalla iski se tietty kivun pelko takaraivoon- voi ei, tästä ei voi perääntyä! Kuopusta odottaessa oli samanlaisia supistuksia 3 viikkoa ennen synnytystä. Laskeskelin, että ihan hyvillä viikoilla syntyisi, jos nyt olisi samoin. Syntyy sitten kun on valmis :)

Ootteko useamman lapsen äidit huomanneet mitään sukupuolijakoa synnytysviikoilla? Meillä on pojat syntyneet 40+x viikolla ja tytöt 38+x . Yritin kysyä tuota neuvolassakin, eikä sellaista kuulemma ole tilastoitu. Terkkari kertoi itselläänkin olevan samoin lasten raskausviikkojen kanssa.

Tälle päivälle jäikin paljon hommia, kun en eilen ollut oikein työkykyinen. Onneksi isoista lapsista on paljon apua. Konvehtirasioita on aukaistu sitä mukaa, kun on hommia saatettu päätökseen. Nyt on uunissa joulutorttuja ja kinkun vuoro on seuraavaksi. Enää pikainen imurointi tuvassa ja ulkosaunan pesu. Sittenpä olisi kaikki valmista :)

Ihan huippua, mie niin ootan huomista ja lasten riemua :)
Mukavaa ja rauhallista joulua kaikille!!!

T: luputupuna & heppuli 34+2 (ultran mukaan 34+5)

lisätty: millanen mulla kun vatsa tuolleen rymähtämällä tuli alas, niin siinäpä tuli mukavat raskausarvetkin koristamaan alavatsaa :LOL: - kunnon tiikeriraidat!
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää joulua kaikille helmikuisille mammoille ja masuvauvoille! Erityisjaksamisia vuodepotilaille.

Täällä aloitetaan jo joulun vietto rauhallisesti. Eilen siivottiin miehen kanssa yhdessä. Tosin miehelle tuli enemmän jobia tänä vuonna. Mun kunto on niin pitkään hyvä, ennenkun alkaa fyysisesti rasittamaan itseään. Joten täytynee siis lepäillä vaan ja korkeintaan pieniä happihyppelyitä harrastaa. Onneks ei tarvii enää töihin mennä. Jouluruokia ei mun tarvii mitään tehdä, koska ollaan menossa ruokailemaan molempien porukoille joulunaikaan.

Masumurmelin sänky on paikallaan, samoin vaatteet pestynä kaapissa. Isot hankinnat on hankittu. Mieskin on osallistunut vaatteiden hankintaan:eek:li tilannut netistä Guns`n`Roses Sweet child `o mine- ruokalapun ja pipon. Minä puolestaan en voinut vastustaa KISS:Love gun-77-bodya, kun miehen syntymävuosikin on -77. Ostettava oli=). Kaikenlaista pientä sälää on kuitenkin vielä ostoslistalla. Jospa joulupukki toisi vaikka lahjakortteja niitä varten...Tuolla joulukuisten etusivulla oli hyvin listattu kaikkee tarpeellista tavaraa. Otin sieltä tulosteen, josta oon sitten yliviivannu, mitä ei tarvii enää hankkia. Ensisynnyttäjälle varsin ok-lista.

Mikä mietityttää... jaa-a...KAIKKI. No ei vaiskaan. Eniten mietityttää, jos masumurmeli nyt vielä kääntyilisi paljon ja jäisi perätilaan. Leikkaukseen en kyllä mielellään haluaisi. Synnytykseen lähtö ei sinänsä mietitytä, koska meiltä on sairaalaan autolla 10 minuutin ajomatka ja miehen työpaikka on sairaalan vieressä. Eikä sekään, että osaako lähtee oikeena hetkenä. Miä oon ainaskii ajatellut, että soittelen synnärille jokatapauksessa, kun harkitsen lähtöö. Mua ei oo pahemmin supistellut, joten oiskohan niin et kun ne alkaa kunnolla niin sitten se on jo menoa....

luputupuna:eek:nneks ei sattunu vakavammin. Nuo kaatumiset on kyllä pelottavia. Miäkin rönysin yhen kaivonkannen takia, mut onneks vaan jalat oli mustelmilla sen jälkeen. Tervetuloa Zerunder!

Joo, kannatetaan vauvanhoito-ketjua. Täällä ja fb:ssä on ollu mukava käydä lukemassa kuulumiset. Nukkuminen(tai kukkuminen):D: Mulla on muuten tällä viikolla tullut tavaksi, että joka yö pitää valvoa 1-2 tuntia neljän ja kuuden välillä. Sitten mä nukahdan ja nukun yhteentoista. Kyllä unta tuntuu riittävän, koska illalla nukahdan 22-23.

Kerttuli_, voi harmi, että sulle on käynyt noin, ettet oo saanut ylimääräisiä aikoja. Mulle oikein painotettiin, että saa soittaa ja että tehdään ylimääräisiä tarkistuksia. En oo tosin niitä tarvinnut.

T:Kääk ja masumurmeli 33+5
 
Heipparallaa pitkästä aikaa ja oikein ihanaa joulua kaikille mammoille! :) Toivottavasti joulupöydän herkut on maistuneet ja joulun vietto muutenkin mennyt hyvin!

Huh, luputupuna ja muutkin supistelijat, onhan täällä sattunut ja tapahtunut kun en oo kerennyt aikoihin käymään! :/ Onneks ei luputupunalle käynyt pahemmin, nuo varmasti säikäyttää ja muille kovasti voimia ja tsemppiä että pikku matkalaiset pysyisivät vielä edes hetkisen siellä turvallisessa masupesässä! :hug: :heart:

Pikaiset (.): Kädet sain "joulukuntoon" kun hyökkäsin työterveyslääkärille viime torstaina (en mitenkään olis voinu odottaa enää päivääkään!) ja sain reseptin Duocort-nimiselle kortisonirasvalle. Kunnon pöpöhän niissä jylläs ja tuolla rasvalla lähti..nyt jopa autaa tähän kuivuuteen nuo ihan apteekin perusrasvatkin. Voi että minä toivon että tämä masumussukka peris nuo isänsä geenit ja säästyis näiltä atopian ja allergian kirouksilta, on tämä välillä yhtä helvettiä näiden kutinoiden yms. kanssa!! :mad:
Lueskelin noita teidän kirjoituksia ja täytyy kyllä todeta että ei passaa itse paljon pientä huonovointisuutta valitella..oon päässy aikas helpolla tämän raskauteni kanssa ja ihan nauttinut tästä ihana pyöreästä masukummusta! :) Painoa ei ole tullut kuin se 6-7 kg (tosin lähtöpaino on minulla 80kg:n hujakoilla joten ei tartte tullakaan) ja tuntuu että kroppa on jopa hieman solakoitunut tässä odotusvaiheen aikana! :O :)

ilutiak kyseli mikä mietityttää...huh, vaikka mikä nyt kun LA lähestyy! Meillä on tosiaan se muutto ensi viikolla ja odotan sitä nyt ihan innoissani! Kuitenkin mietityttää ensinnäkin se, malttaako ottaa tarpeeksi rauhassa esim. tuon muutonkin..oon aika kova siivoilemaan ja järjestelemään ja koska masun kanssa ei oo ollu ongelmia niin saatanpa antaa palaa ihan sata lasissa! Sitten ei kuitenkaan olis kiva jos tämä pieni nyt syntyis...sais olla ihan rauhassa sinne tammi-helmikuulle tuolla masussa. Sekin arveluttaa pysyykö tosiaan 19.2. kieppeille asti sisällä tämä herra..minulla on etiäinen että ihan ei sinne saakka mennä. Joku kirjoittikin hyvin että tuntuu että koko masu on yhtä vauvaa! :D Se tosiaan tuntuu toisinaan hyvin vahvasti siltä.
Synnytyskin alkaa mietityttämään...entäs jos vaavi ei käänny? Osaanko lähteä ajoissa sairaalaan? Entäs jos avokki on jossain menossa eikä kerkiä paikalle?! Kestänkö minä sen kivun? Olenko ihan paniikissa?? Osaanko ponnistaa? :attn: Kyllä näitä mietityksiä riittää ja koska on ensimmäinen kyseessä sitä varmaan murehtii ihan turhiakin välillä...mutta, olen ajatellut että muutetaanpas nyt ensiks ja sitten keskitytään ihan täysillä pienen odotteluun! :heart:

Joko teillä alkaa olla kaikki vauvan kamikset hankittuna? Meillä tätä tavaraa tuntuu kyllä olevan mutta onko siinä sitten niitä tarpeellisiakin, mene ja tiedä... :D Sellainen liikuteltava, näppärä hoitopöytä olis vielä kiikarissa, samoin sitterin hankinta. Sitten kun LA on todella lähellä ajattelin käydä sellaisen kauppakierroksen josta lähtis mukaan niitä siteitä, vanulappuja, kosteuspyyhkeitä, tops-puikkoja, vaippoja yms. yms. :)

Huh, piti taas lyhyesti kirjoitella mutta toisin kävi... :D Tämä taitaa nyt palata rauhalliseen joulun viettoon (lue: muuttolaatikoiden pakkausta ja siivousta, jepjep)!

Iiks, tänään POKSuu 32+0!!! :heart:

- Lilu & "J" -
 
Joulusta "selvitty"! :D

Nukkumaan laittaessa oli iskällä niin väsy, että totesi mulle - jos nyt sitte tänä yönä ei lähdetä synnyttämään, mää en jaksa.. Ja tuon sanottuaan alkoi kuorsaus :heart:

POKS* 33+0

Suffeli ja masumuru
 
Huomenta päivää!
Olipas ihanaa nukkua 12 h putkeen, jospa nyt tulis parempi päivä kuin nuo kaksi viimeistä on olleet. Taas supistellu pienestäkin koko joulun plääh! Makuuasennossa on siis jouluiltu.
Oli puhetta mikä mietityttää tässä vaiheessa. Mulla pyörii synnytys mielessä ja se kivun sietäminen ja voiko tää kolmas olla kivultaan vaikka vielä kamalampi kuin aikaisempi, jonka luulin jo olevan ihan hirvee (en kerinny saamaan mitää puudutetta tai ne ei auttanu). Toinen asia on mahdollinen synnytyksessä oleva kätilö. En halua mitää kipulääke natsia, joka ei vaan anna sitä ilokaasua tai epiduraalia, vaikka olis jo ihan tuskissaan. Kyllä ne ainakin pelkopolilla lupasivat, että ottavat myös äidin kivunsietokyvyn huomioon...Todellakin toivon niin!
Oon jo sanonu miehelle, että se saa sitte olla mun äänitorvi ja paukuttaa nyrkkiä pöytään jos mua ei kuunnella tai on jo niin väsyny ettei jaksa vaatia. Mä oon siis menossa sinne puolustamaan oikeuksiani saada kivunlievitystä, kun viimeksi sitä en saanut, enkä varsinkaan sitä mitä olisin halunnut.

Sitte vähä kevyempiin aiheisiin, valasmainen ulkomuoto alkaa tosiaan jo rasittaa ja ärsyttää. Kaikissa vaatteissa näyttää niin isolle ja yhelle isolle mahalle ja rinnoille aaaarg...Haluu kans oman kropan jo takasin.
Alkaa olla toimiminen tuon keessin kans olla aika hankalaa. Joku vessas toimiminen on hankalaa kaikinpuolin menemättä nyt yksityiskohtiin, mutta tiiätte varmaan mitä tarkotan. Jalkojen sheivaus tai muu on niin vaikeeta että tekis mieli vaan jättää väliin ja mennä synnyttään kunnon karvakoivilla ja rehottavalla pusikolla ;). Vielä olis se 7 viikkoo, jos loppuun asti menee, jaksaa, jaksaa!

t.sini77 ja vaavi 32+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä