**Helmikuun Helmet 2008** syyskuu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja c81:
Alkuperäinen kirjoittaja SEE:
Mulla ilkeitä supistuksia oli viikolla 15 jonka jälkeen helpottivat. Nyt sitten taas tällä viikolla alkaneet. En oikein tiedä miten noihin pitäisi suhtautua. Kestoltaan eivät ole kuin muutamia sekunteja mutta kyllä ne kipeitä on, eli pitää kyllä ihan pysähtyä kun niitä tulee. Viimeksi neuvolassa niistä puhuttiin ja silloin ohjeena lepääminen. Mitä sitten saa tehdä ja mitä ei? Missä sitä nyt töissä kävis lepäämään? Milloin pitää huolestua? KOKEMUKSIA JA NEUVOJA VAILLE. Maanantaina aion tietysti kysyä tuolla rakenneultrassa asiasta, mutta olisi kiva kuulla teidänkin kokemuksia moisesta.

Mie juuri tulin KOKSista, kun neuvoal ei kommentoinut mitenkään - mulla ollut myös parisen viikkaokipeitä suppareita, ja jopa viiem yönä heräsin niihin! Kaikki oli ok, kohdunsuu kiinni ja kohdunkaula täyspitkä. Ja syytä ei keksineet. Multa ei kielletty muuta kuin painavien nostelu ja muu kova rasitus, sekä yhdynnät. Mutta se nyt on ollut jo pitkään käskynä sen istukan takia. Neuvola sanoi mule vaan, että pitää juoda paljon (ja sitä olen kyllä tehnytkin!) sekä käskivät mennä kylkiasentoon makaamaan jos alkaa suppaamaan, niin se voisi helpottaa. :hug: Ymmärrän huolen! Miutkin laitto saikulle, kun ei töisäs voi mihinkään mennä lepäilemään kesken kaiken!

Täällä on kans yks joka on passitettu sairaslomalle. On tässä parin viikon sisään aina ajoittain iltosin/öisin ollu painon tunnetta tuolla alamahalla ja välillä on jomottanu ikävästi.
Olisivat laittaneet pitemmälle, mut ehotin et jos katotaan et olen tän päivän ja levähdän kunnola koko viikonlopun. Katotaan sit maanantaina uudestaan.
Oli keskiviikkona töissä TOSI työläs päivä, piti paljon nostella potilaita ja koko päivä olla jaloilla (olen tk:ssa sh:na). No sit torstaina aamuyöstä heräsin siihen et maha tosi kippee. Lähin kuitenki töihin (isäntä ei oikein tykänny ku en aamulla ollu sitä herättäny), töissä sit patistivat neuvolaan.."ku ei sua voi kattoa, yks kävelee kaksin kerron ja on ihan kalpea". Neuvolassa ultrasivat alakautta, oli onneks paikat vielä täysin kiinni ja kanavaa yli4.5cm jäljellä. Päältäkin kattovat, vauvva jakseli hyvin, kellotti jalat ristissä pää alaspäin. Hyvin näky jalkaterät. Otti samalla hiiva ja jotain tulehdusnäytteitä. Meinas et voi olla joku tulehdus tai sit hiiva, tai/ja tuo mun endometrioosi tekee nuita liitoskipuja ja se sit laittaa supisteleen.
No tän päivän olen sit nukkunu (kävin n.1h poimiin puolukoita, hiljakseltaan). Nyt on tuntunu hyvältä. Olin varmaan jo yli väsynytki ja siittä tuo kalpeus, ku hb on 130. Pomo säikähti tosissaan, ku kävin saikusta ilmottaan, et tulenko vielä töihin....TOKI. Olen kyl niin pitkään kuin suinki mahollista,(tietty jos paikat alkaa pehmeneen ni sit tietty jään kotia) ku on kuitenki mahdollista vaihtaa keveämpiin hommiin ts.jättää nostelut kokonaan pois ja taukoja tiheämmin. Keskiviikkona ei vain amppari kuski tajunnu etten voi nostaa..käski vain nostaa kevyemmin :o no ens kerralla olen itsekkäämpi ja käyn käskeen jonku toisen kaveriksi.

neIHM mulla tuota rintojen "kylmänarkuutta" on ollu liki koko odotus ajan. Myös ennen menkkoja oli/on. Tänäänki ku oli +2C,ni sattu ihan hirveesti vaik oli kunnolla vaatetta päällä.
 
Iltoja! =)

Tarpalle :hug: ja jaksamisia!

Pupi: Se liike taitaa olla Punavuoren Peikko... Mä oon käyny kerran siellä ja ostin yhet ihanat minikokoset mustavalkoset vauvan Vansit. =) Puolukoista: Mä kävin puolukassa muutamia viikkoja sitten ja oon jonkin verran niitä pakastellut. Pakastelin ihan sellasenaan, vähän sokrua vaan päälle. Meillä nuo puolukat syödään pääasiassa sellasenaan tai survoksena ruokien kyytiläisenä. Sillon tällön keittelen kiisseliä. Muitakin marjoja pakastelin hieman, mutta tuo pakastin on aika pieni (semmonen jääkaappi-pakastin-yhdistelmä) loppujen lopuks, kun on kiva säilytellä sapuskoitakin, niin ei ihan ylettömiä määriä voi säilöä. Saadaan sit pitkin talvea lisää marjoja appivanhemmilta. :p

Kiin: Mie oottelen kovasti kans tuota vihreä-valkosta bodya. :) Muuten, asutteko kirkolla vai jollain muulla kylällä? Appivanhemmat asuuvat nimittäin siinä Louhella. :wave:

JESS! Aki on tosiaan poistunut BB-talosta! Mä tykkäsin aluks siitä, mutta se yks Kadin ja sen välinen känniselkkaus näytti sen todellisen luonteen. En nimittäin voi sietää uhoavia, aggressiivisia sovinisteja! |O |O |O Ja mun mielestä väkivallasta puhuminenkin siihen tyyliin, kun Aki puhui, on hälyyttävää... :( Tietääkö kukaan miks se poistettiin? Mitä se oli salannu haastatteluissa?

Tuttemui: Mä ostin Lindexiltä semmosen pikkutoppapuvun, 56cm. Valkonen, mis on alaosassa pussi (ei siis lahkeita) ja semmonen kätevä reikä turvavyötä varten. Ihan kivan näkönen on, eikä ollu ees pahan hintanen, 24 euroa. :)

Cruella: Mä oisin varmaan säikähtäny kuoliaaks tosta hiiriasiasta. Säikähän aina hämiksiäkin, jos on sisälle hivuttautuneet, yäk. Ulkona sit pelottaa kaikki isommat elukat. :x Ja herranjestas oli hirveetä, kun meillä oli aikanaan yhessä toisessa kämpässä asuessa turkiskuoriaisia, hyi he**. Onneks ne sit myrkytti koko talon ja sillä niistä päästiin, mutta olivat kyllä harvinaisen veemäisiä.

Hynttyrä on ollu suhteellisen hiljaa tänään. Sekin taitaa odotella isiä kotiin Köpiksestä. Minä tietty odottelen kieli pitkällä tuliaisia... Ja no, tottakai sitä miestäkin... :whistle:

eva & helmieemeli 21+2
 
Iltaa!
Kävin siellä Lindexillä ja tulin kotiin äitiyshousut kassissa. =)

Vinkki muillekin. Siellä on nyt kaikki naisten housut 10 euron alennuksella ja se koskee tietysti äitiyshousujakin. Ostin sellaiset mustat, puuvillakankaiset. Ei mitään huippumuotia, mutta menettelee paremman puutteessa (hinta n. 25 euroa). Eipä tuota valinnanvaraa oo kovin kauhiasti :laugh:
Joo Evaellen, kyllä se on se Punavuoren Peikko... aika mukavia vaatteita siellä minun mielestä! Multa jäi näkemättä se Akin ja Kadin tappelusessio, vai mikä liene häslinki siellä sitten oli ollutkaan...mutta voi kuvitella hyvin että Akissa on juuri tuommoinen puoli piilossa...

Ostin myös ihanan tilkkutäkkikirjan. Saas nähdä saanko koskaan yhtään tilkkua ommeltua yhteen (kirjassa hyviä ohjeita). Olis kiva tehdä sellainen vauvelin sänkyyn ja ikäänkuin syntymälahjaksi ja muistoksi.

Lepoa ja mukavaa perjantai-iltaa kaikille :wave:
 
evaellen oot tainnu ostaa just sen toppapuvun mitä itsekin kattelin :) päätin että käyn heti ostamassa kun saan rahaa! tykästyin siihen tosi paljon. toinen vaihtoehto ois ollut se 56cm ruskea toppahaalari missä oli vaaleanpunaista vähän hihansuissa.
joku siellä ehdotteli piimää närästykseen... se varmasti auttaa mutta en saata edes haistaa saati maistaa sitä :D hyihyihyi.

aivan ihana myllerrys koko päivän tuntunut <3 jotenkin on niin hyvä mieli muutenkin, ehkä tekee tuo kirpakka syysilma ja aurinko :)

oikein hyvät viikonloput kaikille mammoille, ja saikkulaisille toivotellaan parempia vointeja :flower:

-siru- 21+4
 
huomenia :wave:

pupi: ei päässy huutoa kun toivoin siinä vaiheessa et se ois ollu lelu :whistle: mut siinä vaiheessa kun nostin sen elikon hännästä ja se olis sätkässy ni oisin saanu kyllä kohtauksen :x en tajuu mikä noissa niin kauheesti ällöttää, pieniä elikoita ja ihan söpöjä, onhan noita tullu käsiteltyä mut tietty ne on lemmikkihiiriä. vähän eri ku luonnonvaraset.

vinja: mä kanssa tykkään noista pastelleista, pojalle ostin sillon paljoki vaaleensinistä ja nyt jos meille tulee tyttö niin ihan taatusti ostan pinkkiä. ihana väri. mulla on sitä jonkun verran itelläki B)

evaellen: mulla myös kauhee hämiskammo :x ja muutki oikku örkit inhottaa *puistatus*

c81: sulla noita ongelmia on :/ toivottavasti alkais nyt pikkuhiljaa helpottelemaan. jaksuja :hug: samoin kuin myös tarpalle :hug:

joku kyseli siitä akin tapauksesta, sillä on siis rikostausta, siks poistettiin. oli "unohtanu" asiasta kertoa...

oma (.) eilen illalla näky pienen potkut jo vähän ulospäinkin kun sivulle potki :heart: tietty ukko läks just reissuun :whistle: no kerkeehän toi näkemään. olin myös aamupuolella tuntevinani potkuja selässä, outo tunne :D
me lähetään tänään mun äidille pihahommiin, tykkään haravoimisesta ja muustakin pihalla puuhailusta. ja nyt kun on luvattu lämmintäki. hauskaa lauantaita kaikille! :flower:
 
No nyt se flunssa iski sitten tännekin. Meillä töissä moni ollut kipeä ja mieskin koko viikon nuhanen ja kuumeinen. ehdin jo ajatella että itsellä näköjään vastustuskyky nyt jotenkin parempi kuin normaalisti saan aina kaikki flunssat. No nyt ei auta kuin lepäilä ja parannella. Itsellä vaan kun toi levossa pysyminen on vähän vaikeaa kun aina pitäis jotain touhuta.

BB:tä itse kanssa seurailen ja kyllä olen samoilla linjoilla kuin moni muukin että hyvä että Aki poistui talosta, en tykänny siitä yhtään.

Maanantaina rakenneultra, ihanaa nähdä tuo pienokainen joka tuolla vatsassa niin kovasti mönkertelee!

Hyvää viikonloppua kaikille mammoille T:SEE rv 20+1
 
Huomenta!

Paranemisia SEElle ja muille flunssan kourissa painiskeleville! Onneks ei oo tänne vielä iskeny. *kopkop*

siruko: Mulla oli toisena vaihtoehtona semmonen ruskee haalari, missä oli toisena värinä turkoosia. Valinta oli mulla kuitenkin helppo, kun ei ollut tarpeeks pientä kokoa tossa ruskeessa haalarissa.

Rattoisaa viikonloppua kaikille! Täällä viikonloppu tulee kulumaan sukulaisia kestitellessä. =)

eva & helmieemeli 21+3
 
Mahassa jo eilen ollessani kaupassa tunsin kun vauva liikehti masussa.
eli toi tunne oli todella ihana tunne =) .Tänään on juhlapäivä isäni täyttää
tänään 61v.ja mun pojalla on Mikon nimipäivä ja minun ja minun mieheni
1v.kihlajaispäivä =) .Heti aamulla onnittelin poikaani ja isääni.Ja miestäni.
Kyllä toi aika on hurahtanut äkkiä.

Tänään rv kasassa 22+1
 
nelHM Vielä niistä aromaterapiajutuista. Jasmiinia käytetään synnytyksessä, ei missään nimessä raskausaikana, vaikka niin väitin, koska se aiheuttaa supistuksia!! Mutta monia muita öljyjä voi käyttää.
Miulla on rinnat tai oikeestaan nännit olleet kylmänarat koko raskauden ajan. Sattuu ihan kauheesti, jos nännit rupee napottamaan kylmästä :'( Ihan kauhee tunne.

evaellen Asutaan kirkon lähellä, noin kilsan päässä :wave: Ilmottelehan jos ootte tulossa tännepäin ;)

(.) Olin taas yön sairaalassa :/ Kävin päivystyksessä antamassa pissanäytteen, kun tuntu, että pitää kokoajan juosta vessassa ja alavatsalla oli paineen tunne. Lääkäri sai sitten päähänsä miun CRP:stä, että miulla saattaa olla kehittämässä umpparin tulehdusta :o Eikä se CRP ollu kun 18... Ihan tavallista flunssassa. Olisin lähteny kotiin, mutta vaativat, että uus pissanäyte pitää antaa + verinäytteitä niin mies olis joutunu odottamaan minnuu kahteen asti yöllä, kun se pissi piti olla rakossa väh.4h. Jäin sitten tarkkailuun, että mies pääsis kotiin nukkumaan. Illalla gyne ultras miut, että vauvalla on kaikki hyvin. Ja olihan sillä, pikkuisella TYTÖLLÄ :heart: :heart: :heart: Kattoi siis sukupuolen samalla, kun pyydettiin :) Me saadaan pikkuinen My-Mimosa :D :flower:

Vinja Myö otetaan Pohjolan vauvavakuutus.

Äippä70 Onnea kihlajaisvuosipäivänä :flower:

Kiin ja My-Mimosa 21+5
 
Tähän asti oon vauvan liikkeitä tuntenut vaan kun olen vatsallani sängyssä, mutta viime yönä töissä kun istahdin hetkeks, alko tuntua sellainen mukava kumina mahassa ihan yllättäen =) Ja nyt kun oon reilun tunnin ollut hereillä niin välillä se muksaa siellä... Tuntuu se vaan niin kivalta, ainakin tässä vaiheessa :)

Joku niistä vakuutuksista kysy... Meidän mies kävi autovakuutuksesta juttelemassa Ifissä yks päivä ja kysäs sitten samalla siitä vauvavakuutuksesta. Siis juuri siitä mikä korvaa jo ennen syntymää. Siellä se istukin sitten yli kaks tuntia :D

Sai tarjouksen ja hirveen kasan lappuja, sitten sellasen terveysselvityslapun mulle täytettäväks. Siinä kysytään myös edellisten raskauksien aikana todetut sairaudet ja onko raskauksiin tai synnytyksiin liittynyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa (esim. raskausmyrkytys, kohonneet veren sokeriarvot, kohonnut verenpaine, uhkaava keskenmeno, keskenmeno, ennenaikainen synnytys, keisarinleikkaus.)

Mitenköhän on, kun ekassa neuvolassa sanoivat että joudun sokerirasitukseen, mutta eivät sen jälkeen ole sanoneet siitä sanaakaan. Eli jos nyt haen tota vakuutusta ja laitan siihen ettei ole todettu mitään, ja sitten myöhemmin rasituksessa jotain ilmeneekin niin peruuko ne vakuutuksen vai onko se kiinni siitä mikä tila on ollut vakuutuksen tekohetkellä?
 
Pusuapina Mullakin sanoivat että joudun kanssa sokerirasitukseen
eikä sen koomin ole puhuneet kysyin kerran rasituskoe tehdään vähän myöhemmin en muista raskaus viikkoa.Mua oikein pelottaa koko koe :(
 
Pusuapina: Mä kanssa täytin sen terveysselvityslapun. Ja aattelin et otetaan ajoissa se vakuutus niin jos sattuu jotain tulee tän raskauden aikana niin ei sitten voida sen takia evätä. Ei kai ne enää jo myönnettyä vakuutusta voi evätä jos siinä rasituksessa jotain ilmenee. Näin ainakin luulisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vinja:
Pusuapina: Mä kanssa täytin sen terveysselvityslapun. Ja aattelin et otetaan ajoissa se vakuutus niin jos sattuu jotain tulee tän raskauden aikana niin ei sitten voida sen takia evätä. Ei kai ne enää jo myönnettyä vakuutusta voi evätä jos siinä rasituksessa jotain ilmenee. Näin ainakin luulisin.

Voisitteko kertoa jotain siitä vakuutuksesta.paljon maksaa ym.niin voin minäkin
ajatella ottavani vakuutuksen.
 
Sokerirasituskokeesta, minä kävin neuvolassa nyt rv 22+0 ja sillon sovittiin, että varaan ajan rasitukseen marraskuun ekalle viikolle. Eli silloin on n. rv 27-28...siihen aikaan se taisi 2. raskaudessakin olla. Minusta sikäli aika myöhään, jos siinä jotain ilmeneekin, niin eikö esim ruokavaliot jne kannattas alottaa jo aiemmin :whistle: Mutta kaipa nuo tietää paremmin =)

Olen nyt muutaman päivän keskittyny lähinnä lukemaan muiden kuulumisia, kamala väsymys taas iskenyt päälle, mitään ei jaksaisi. Kai tää 3 viikon sairasloma on sitten mökkeyttäny minut ihan kokonaan :kieh: Maanantaina pitäisi töihin mennä yrittämään (toki lekuri sanoi, että lisää saikkua, jos sille tuntuu) ja ihan mielellään menenkin. Keskiviikkona pidetään verkostopalaveri lääkärin ja tynantajan kanssa, että jäänkö loppuajaksi saikulle sitten...kun muunlaista työtä kerra ei ole tarjolla :whistle: Sikälikin hyvä mennä ma-ke kokeilemaan, että onnistuuko työnteko, niin ei tarvii sitten keskiviikkona palaverissa arvella, et onnistuuko :whistle:

Jokumuukin oli ostanut ja joku meinasi ostaa (en muista ketkä), Lindexistä sen valkoisen toppapukupussin :D Minä kanssa sellaista olen nyt pähkinyt, että jos se pakkauksen puku vaikuttaa ihan liika isolle, niin haen Lindeksistä =) Kohta helmikuun helmet tunnistaa Lindexin puvuista :laugh: :laugh:

Eipä tässä nyt kummempia... =)

Jahvetti 22+2 vielä 17 viikkoa... :heart:
 
Äippä70: Fenniassa on odotusajan maksu 90?.
Vakuutuksen hinta riippuu onko kotivakuutus samassa paikassa, jos on niin on hiukan halvempi.
50? omavastuulla ekat 2-vuotta maksaa 254,26 (- jos saa alennuksia, meillä summa oli vähemmän kun tuo listahinta)
100? omavastuulla 196,21
Nämä siis kotivakuutusken kanssa. Ilman ovat 50-70? kalliimpia. Hinta halpenee sitten kun lapsi täyttää 2-vuotta ja taas 7-vuotiaana.

Tässä näin pikasesti, toivottavasti saat selvää =)


Lisäys: jos otat vakuutuksen vasta syntymän jälkeen on se hieman kalliimpi. 100? omavastuulla eroa ei ole kuin 10? mutta 50? omavastuulla eroa on 50?.
 
Eli siis aamuisin herätessä olen huomannut, että maha on ihan kivikova ja pinkeä.
Ei mitenkään kipeä, tai muita tuntemuksia.
Eikö supistellessa maha kovetu? Kai jotain kipua tuntuisi? En uskalla edes koskea mahaan silloin, tuntuu niin oudolta :o

Pikkuinen saa tänään vaunut!
 
Niin sitä piti vielä kysymäni, että mitä teillä on sf-mitat ollut, joilta se on jo mitattu???
Mulla nyt 22+0 mitattiin siis eka kertaa ja mitta oli 18cm...tämä on pienin mittani näillä viikoilla ikinä!! :o Kaikista muista (3kpl siis) ollut 20cm tai yli...ja silti masu vaikuttaa nyt kaikkein isoimmalta tässä vaiheessa!! Aika hupaisaa =)
kaiken kaikkiaanhan mulla se mitta ei ole missään kovin isoksi kasvanut (38cm, 27cm ja 29cm)...mutta oli kyllä yllätyksellisen pieni mitta =) Jos vertaa edellisten mittoihin...ei pitäs vertailla kai :kieh:
 
Terveisiä Tallinnasta! Pääsin niinkin eksoottiseen kauppaan kuin Stockmann :kieh: mutta sieltä löysin ihanat vihreät kietaisupaidan ja puoliopotkarit kokoa 56cm, lilan leppäkerttubodyn kokoa 56cm ja sellaisen pehmeän vaaleanruskean kokopuvun kokoa 62cm (muistaakseni).
Niin harvoin olen ollut viime vuosina yökerhossa, että olin siellä tappiin asti ja katselin ihmisiä. Vauva alkoi potkia (tosiaan potki!!) lattaribiisien aikana :). Muutaman nukutun tunnin jälkeen sitten satamaan toteamaan että pika-alukset ei kulje.
Noh, nyt kotona. Ihan mieletön väsy! Mies lähti ansaitulle "iltalomalle" kavereidensa kanssa. Saanpahan itekin vaan surffailla netissä ja olla. Ostin vielä kotimatkalla Kampista pikku-myy-soittopehmolelun. Ajattelin soitella sitä vatsan päällä syksyn aikana. Jos vaikka vauva tottuisi/kuulisi musiikin =)

 
Äippä ja Zuku, Onnea juhlapäivän kunniaksi!

Tämä päivä hurahti sienimetsää etsiessä ja suppilovahveroita kiikaroidessa.
Sain saaliiksi joitain 7-8 litraa! ja laitoin kuivurin pörräämään! Kivaa saada jotain sieniä talveksi säästöön, kun edelliset on taas huvenneet uhkaavasti. Lampaankääpää on kyllä monta isoa purkillista. Sitä tuli vastaan aikalailla alkusyksystä.

Minulla on masussa hiljaista... mutta viime keskiviikkona kuului lääkärin vastaanotolla sydänäänet, joten eiköhän siellä kaikki hyvin. Ja ensi tiistaina ultra.

Jahvetti, minä olen ihan mökkihöperöitynyt. Ei viittis kotoaan lähteä, paitsi tuonne metsään. Väsyttää minuakin ja laiskottaa :saint: Ei jaksais olla yhtään sosiaalinen...

Kattoiko joku muu Akuuttia jossa keskusteltiin mahdollisista kosmetiikan haitoista raskaana oleville naiseille? Laitoin uusinnan nauhalle, kun joku vinkkasi minulle. Jäinpä vaan ihmettelemään mitähän rasvaa sitä oikein uskaltaa enää käyttääkään... No en ole todellakaan mikään himorasvaaja, joten en usko, että tuosta on huolta. Ihan kiinnostavaa asiaa kuitenkin, joten jos jotain kiinnostaa, tärkeimmät kohdat löytyy:
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2007/250907_c.htm

Leppoisaa lauantaina (minulla ihan sunnuntaifiilis... istukka-aivot toimii taas kympillä :laugh: :laugh: Kiitos Tytteliini todella osuvasta nimestä! :laugh: :laugh: - mies käyttää sitä nykyisenä lempinimenäni ahkeraan ja syystä... :D )
Pupi ja rv 19 +
 
sunnuntai huomenta :wave:

meillä poika vielä nukkuu, eilinen oli hälle rankka päivä, päikkärit jäi väliin ja koko päivä oli yhtä touhua. no mulle sopii että nukkuu vähän pidempään ;) ap ois taas se kuntojudo/pilates, kiva päästä vähän jumppaamaan, on jääny totaalisen väliin vaikka päätin et treenailen :ashamed: eilen tuli sahattua äipän pihalta isohko puu, tai runko ei hirveen leveä mut oksistoa hirveesti eli useempia pieniä runkoja. rankka homma mut pieni ei reagoinu mitenkään, on kai tottunu jo et äiti ei paljon kerkee lepäillä :whistle: ja toi isompi muksii välillä kun änkee syliin.

pessi: noi mahan kovettumiset tässä vaiheessa kulkee nimellä harjotussupistukset ja on ihan normaaleja.

jahvetti: mulla oli jo rv 18 sf-mitta 19 eikä mulla ollu omasta mielestä sillon iso maha. nyt se on pullahtanu kunnolla et saa nähä mikä sf-mitta on ens vkolla :whistle: btw, onkos kotkassa lindexiä? aattelin vaan sitä haalaria :whistle: :D

siitä sokerirasituksesta, meillä se tehdään vkoilla 26-28, ilmeisesti se ei aiemmin kerkeä kehittyä tai ei näy rasituksessa, en tiiä. kai tohon myöhäiseen testiin on syynsä, pitääkin kysästä. ja mä olen tosiaan nyt jo alotellu sitä ruokavaliota vaikkei käsky olekkaan käyny. sanovat äitipolillaki et mitä aikasemmin sen parempi. tosin en hirveen orjallisesti sitä noudata mut kummiskin. tossa vähän siitä gest.diabeteksesta ja sokerirasituksesta. voi käytännöt vaihdella paikkakunnittain mut suurinpiirtein noin menee.

Gestaatiodiabetes (White-A)

Gestaatiodiabeteksellä tarkoitetaan raskauden aikana esiintyvää sokeriaineenvaihdunnan häiriötä. Gestaatiodiabetesta hoidetaan dieetillä, tarvittaessa voidaan aloittaa insuliinihoito. Gestaatiodiabetes saadaan selville sokerirasituskokeella, joka tehdään neuvolassa 26-28 raskausviikolla. Jos edellisessä raskaudessa oli gestaatiodiabetes, rasitustarve harkitaan alkuraskauden käyntien yhteydessä.

Sokerirasitus tehdään odottajille, joilla on jokin seuraavista: ylipainoa, ikää yli 40 vuotta, aiemmin syntynyt lapsi painanut yli 4,5 kg, virtsan sokeri positiivinen aamuvirtsasta tai jos sikiö on kookas raskauden kestoon nähden.

Sokerirasituksen toteutus:

Odottava äiti paastoaa yön ja aamulla otetaan paastoverensokeri. Äiti nauttii 75g sokeriliuosta. Verensokeri mitataan yhden ja kahden tunnin kuluttua. Tulokset merkitään neuvolakorttiin.


Sokerirasituksen raja-arvot:

0 tuntia eli paastoarvo 5,1

1 tunti 10,0

2 tuntia 8,7

Jos sokerirasituksessa on yksi arvo koholla, terveydenhoitaja tai ravitsemusterapeutti antaa dieettiohjeet (1800 kcal) ja kerran kuukaudessa seurataan aterianjälkeisiä sokeriarvoja. Tarvittaessa sokeriseurantaa tihennetään. Äitiyspoliklinikkakäynti on 36 raskausviikolla.


Jos sokerirasituksessa on kaksi tai kolme arvoa koholla, terveydenhoitaja antaa äidille verensokerimittarin, jolla kotona seurataan päivittäin sokeriarvoja. Äidille annetaan myös dieettiohjaus. Äitiyspoliklinikalle tullaan kahden viikon kuluttua kotiseurantojen aloittamisen jälkeen. Äitiyspoliklinikkakontrollit määräytyvät sokeriarvojen mukaan.

Jos sokeriarvot ovat koholla, voidaan vuodeosastolla seurata verensokeriarvoja (=vuorokausisokerikäyrä). Tarvittaessa yhteistyössä diabetespoliklinikan kanssa aloitetaan insuliinihoito.


Odottajalla, jolla on gestaatiodiabetes, on riski sairastua tyyppi 2 diabetekseen (aikuistyypin diabetes). Synnytyksen jälkeen suositellaan verensokerin seurantaa omassa terveyskeskuksessa äideillä, joilla on ollut kaksi koholla olevaa arvoa sokerirasituksessa tai toistuvasti poikkeava paastosokeriarvo.

Äidit, joilla on ollut insuliinihoitoinen diabetes jo ennen raskautta, hoidetaan koko raskauden ajan yhteistyössä sisätautipoliklinikan kanssa. Loppuraskaudessa sikiön keuhkojen kypsymistä seurataan ottamalla tarvittaessa lapsivesinäyte.
 
ainiin, pusuapina, siitä vakuutuksesta. siinähän kysytään onko edellisessä raskaudessa ollu mitään ongelmia, nykyraskaudestahan ei ilmeisesti puhuta. ja koska sokerirasitus tehdään vasta niin myöhään niin vakuutushan on keretty sillon jo ottaa, eikö? niin mä käsittäisin ettei siitä rasituksesta tarvi mainita, eihän se tarkota et sokereissa ees olis mitään.

onko kellään muuten ollu tapiolassa vauvavakuutusta? meillä on kaikki muut vakuutukset siellä joten sieltä se hankitaan jos hankitaan. ois kyllä ihan hyvä olla, varmuuden vuoksi.
 

Uusimmat

Yhteistyössä