Ihan ensimmäiseksi superonnittelut Tuplamamille ja Rialle! Eipä tätä olotilaa tällaisen tuhisevan nyytin kanssa voi mihinkään verrata, sitä vaan katsoo ja ihmettelee, miten tuollaisen pienen ihmeen on saanut aikaiseksi. Tsemppiä teille vielä odottaville, kovasti suppareita teille ja kyllä ne vaavit sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin.
Ihan alkuun yleistä:
-olin pyytänyt peräruiskeen, ja muistan ajatelleeni ponnistusvaiheessa, että olipa hyvä, koska ponnistusvaihe oli niin ""peräpainotteisen"" tuntuinen eikä tarvinnut sitten miettiä, että mitä sieltä oikein on punnertamassa.
- Bepanthenia antoivat kokeiltavaksi, auttoi tosi hyvin nännien arkuuteen ekoina päivinä
- Ainakaan NKL:lla ei ollut sairaalan puolesta liivejä, joten omat imetysliivit olivat tuiki tarpeelliset. Liivinsuojia olisi saanut olla enemmän mukana. Oli siellä jonkinlaisia papereita, mutta oli aika karhean tuntuista.
- Jalkani turposivat synnytyksen jälkeen todella, todella muhkeiksi; sekä reidet, sääret ja nilkat. Ananasmehu & kylmät suihkutukset laittoi edes hiukan nesteitä liikkeelle.
- Kuivattuja luumuja kannattaa popsia, vatsa lähti toimimaan jouhevasti. Oli sairaalan puolesta tarjolla
Sitten itse tarinaan, joka siis alkoi
La 21.1. lapsiveden tihuuttamisella. Lauantainahan soitin jo polille ja eivät uskoneet, että se olisi lapsivettä, ja sanoivat vaan, että tarkkailla tilannetta kotona. Illalla lorisi vähän lattiallekin, mutta ajattelin, että tarkkaillaan vielä.
Su 22.1. Soitin uudelleen, ja sitten menin tosiaan siihen tikkutestiin, lapsivettä oli ja sitten jouduinkin osastolle sisälle kolmen neljän aikaan. Kun osastolla tekivät tutkimuksia, lapsivettä lorahtikin sitten jo kunnolla. Ei ehkä ihan kaikki, mutta suurin osa. Sitten vaan jäätiin odottelemaan synnytyksen luomukäynnistymistä
Vaan ei tapahtunut sunnuntaina supistuksia kummempaa.
Ma 23.1 Synnytys käynnistettiin laittamalla joku tabletin murunen kohdun suulle. Siitä alkoi tuikeat säännölliset supistukset 5-10-15 min. välein. Jossain vaiheessa alkuiltaa supistukset tiheni, tulivat jo 3-5 min välein. Olo alkoi olla melkoisen tukala. Osastolla oli kivunlievitykseen tarjolla kipupiikkejä, lämmitettävä kaurapussi ja kolkoilla käytävillä lompsimista
.Ei kyllä kovin hehkeää. Ei keinutuolia, ei palloa, ei säkkiä
Kivut kuitenkin oli sitä luokkaa, että jotain rentouttavaa olisi todella kaivannut ja olihan se aika kolkkoa lompsia yksin niillä käytävillä, kun miehetkään eivät saa osastolla olla enää oliko se nyt kahdeksan vai yhdeksän jälkeen. Illalla yhdeltätoista alkoi olo olla tosi tukala, mutta ei muuta edistystä kuin kohdunkaula lyhentynyt ja sormelle auki
12 tunnin kärvistelyn jälkeen...
Synnytyssaliin oli ""lupa"" päästä, kun kivut sitä luokkaa, ettei osaston kipupiikit enää tehoa. Siinä kohtaa kyllä meinasi pohjalainen luonteeni kärähtää ja ärräpäät lentää. En minä tehokkaampia piikkejä kaivannut, kun miestä vierelle, keinutuolia ja palloa
Lopulta puolen yön aikaan pyysin, että josko pääsisin jo synnytyssaliin
keksin, että pyydän aqua-rakkulat, että pääsen alakertaan. Onneksi yökätilö uskoi minua ja pääsin vihdoin synnytyssaliin. Onneksi, sillä siitä kaikki lähti rytinällä eteenpäin.
Ti 24.1. Aamuyöllä. Naistenklinikka tupaten täynnä ja täysi sutina päällä. Minut jätettiin yksin saliin ilokaasumaskin kanssa, kun kätilöllä oli toinen synnytys kesken. Siinä ihmettelin maskin kanssa, että mitäköhän tämänkin kanssa pitäisi tehdä, eikä puhettakaan, että olisi kyennyt enää edes miestä soittaan paikalla. Aloin vaan hengitteleen kaasua, ja kun kätilö vihdoin tuli, oli meikäläisellä sellainenkin aku ankka -ääni - kvaak. Onneksi kuulin, että ilokaasua ei voi ottaa liikaa. Lopulta kätilö tuli ja saatiin mieskin paikalle. Ilokaasun voimin sinnittelin pari tuntia ja kohdun suu oli siinä kohtaa 3-4 senttiä auki. Pyysin epiduraalin ja siitä alkoi tunnin taivas. Nukuttiin hiukan, onneksi - sillä sen jälkeen tarvittiin voimia todella. Avauduin siis sormelta 10 cm:iin noin neljässä tunnissa. Ponnistamaan en kuitenkaan voinut alkaa, kun pää ei ollut vielä tarpeeksi työntymässä tai alhaalla tai jotain. Sain supistuksia vahvistavaa tippaa ja koska epiduraalin vaikutus oli hävinnyt tunnissa, olivat kivut kyllä melkoiset. Mutta ilokaasun voimin kyllä pääsi eteenpäin aika hyvin. Seitsemän aikaan sain luvan alkaa ponnistamaan. Se vaihe olikin synnytykseni pahin vaihe. Ponnistusvaihe kesti 1 h 40 min !!! Eikä vauva muuta kuin seilasi edestakaisin. Hiukset vaan kävi aina näytillä, mutta ei meinannut tulla ei millään ulos. Lopulta haettiin imukuppi tueksi, kun mun voimat oli jo ihan lopussa siinä kohtaa. Imukupin ja loppurutistusponnistusten avulla vauva tuli maailmaan kahdessa minuutissa. Se hetki on kyllä niin upea hetki, se pieni parkuva rääpäle siinä vihdoin - kyllä siinä itki sekä äiti että isä.
Ja vaikka kipuja oli, ne on jääneet sinne saliin. Välilihaleikkaus jouduttiin tekemään ja vauveli syntyi käsi poskella, joten se aiheutti repeämiä tuonne sisuksiin. Mutta niistä selvittiin tikeillä (joiden ompelu ei sattunut yhtään) ja nyt alkaa jo istumakuntoakin pikkuhiljaa löytymään.
Nyt sitten opetellaan vauvan kanssa tätä olemista, imettämistä, aikataulua
Toppapuvun osto edessä, siihen äitiyspakkauksen haalariin tämä meidän jötikkä melkein hukkui. Ja 50 cm vaatteet on jo alkujaan liian pienet
..Onneksi ne olin saanut lainaksi. Kestovaipat saavat vielä toistaiseksi odottaa tuolla kaapissa, tässä on nyt vielä niin paljon tätä muuta opettelua, mutta pikkuhiljaa sitten.
Hyviä vointeja kaikille ja toivottavasti saadaan kohta lisää vauvauutisia.