Esikoinen vuodelle 2014

bumpy: voi ei. Mua oikein otti sydämestä, kun mietin kuinka kurjalta susta on mahtanut tuntua :'( Kyllä sitä vaan niin toivoo, vaikka ei olisi oireita tai kunnolla edes mahdollista. Ja se pudotus takaisin, kun ne veritipat on pöksyissä tai paperissa. Mulla se on vielä edessä, mutta tiedän, että itku ei ole kaukana, koska jo nyt on niin itkuinen olo. Ja se voimaton, loppuun kulutettu olo. Mitä voisi tehdä enemmän, auttaisiko mikään.. :hug:

Kannatan myös uutta listaa. Tosin vielähän joku voi plussata ja saada esikoisensa tämän vuoden puolella. Tänä vuonna. Kuulostaapa hyvältä. Liian hyvältä ollakseen totta.
 
Täälläkin alkanut taas tuhruttelu joten eiköhän se yk10 lähde käyntiin hetkenä minä hyvänsä :/ ei ees jaksa paremmin surettaa enää, tähän lopputulokseen osaa jotenkin jo varautua.

Onneksi pääsen ihan kohta yövuorosta kotiin ja edessä on vapaa vkl täynnä kaikkea kivaa!
 

Yhteistyössä