Pöh ja pah.
Eilinen oli kamala. Jotenkin sitä on luullu että on sinut tapahtuneiden asioiden kanssa mutta ei sitä kai ihan olekaan... Oltiin eilen siellä 50-vuotis kekkereillä ja joku sukutäti sitten aloitti tämän tyypillisden ahdistelun, nooh koskas teillä ja jatkoi sitten juttua kuinka se käärö ois ihana juttu ja sitä sun tätä, pälä pälä. Mun anoppi yritti johdatella sukutätiä pois aiheesta, mutta se vaan jatko ja jatko. Tilanne meni sitten vähän oudoksi ja vaivaantuneeksi muiden osalta. Eihän tossa mitään, eihän ihmiset voi tietää. Joten en ota pahalla vaikka olenkin kyllästynyt siihen että koko ajan muistuu mieleen tämä suru kun tästä aiheesta koko ajan kysellään. Jotenkin kans ahdistaa se että muut sitten pöydässä, jotka siis tiesivät km, menivät mun puolsta vaivaantuneiksi. En mä halua että asiat on niin
Nooh, sitten sokerina pohjalla. Meillä oli sovittu treffit samalla illalle kaveripariskunnan kanssa että ne tulee meille syömään ja mennään sitten sinne keikalle. Hirveellä kiireellä tultiin kotiin 50-kymppisiltä ja aloin tehdä ruokaa. Vieraat tuli ja kun seisoin siinä keittiössä viimeisiä kokkailuja hoitaen ilmoittivat he että ovat raskaana. Mun veri pakeni jaloista ja päästä. Tämä tieto tuli ihan puun takaa. En tiennyt miten olla, mutta väkisin sain hymyn naamalle ja onniteltua parsikuntaa. Loppuilta menikin sitten itku kurkussa. Mutta kenenkään huomaamatta. Siis mä en kestä, iloinenhan olen heidän puolesta mutta tämä on nyt jo toinen kerta kun näin käy km jälkeen. Yhden toisen pariskunnan kanssa peruttiin treffit kun en ois pystynyt iltaa silloin istumaan. Km:sta oli liian vähän aikaa.
Sanoin miehelle eilen kun tultiin yöllä kotiin, että en enää uskalla kutsua ketään kylään koska salettiin ovat raskaaana. Tälläkin pariskunnalla tärppäsi heti. Elämä ei ole reilua.
Toi eilinen ois mutenkin ollut mulle vaikea ilman tätä uutista. Sillä kun olin raskaana ja varattiin liput sinne keikalle, mietin kovasti miten mahani kanssa siellä ryysiksessä sitten pärjään. Ois ollut tasan 16 viikkoa täynnä eilen. Noh, tämä ilta tuli ja mahasta ei enää tietoakaan ja sitten tuli vielä tämä uutinen siihen. Oli taas jotenkin liikaa.
Nyt on tosi masis fiilis ja itku herkässä. Mä en halua saada paniikkia tästä lapsi asiasta mutta kun näitä plussia tulee lähipiiriin kuin sieniä sateella alkaa paniikki nousta. Halusi sitä tai ei. Pitäis keksiä joku uusi harrastus että sais ajatukset pois tästä aiheesta. Ei se plussa stressaamalla tule.
Sori kun tuli vuodatusta ja omaa napaa...
Ajattelin mennä kirjastoon hakemaan hyvän kirjan ja hautautua sen kanssa sohvan pohjalle illalla, ja syödä paljon karkkia 
