R
Rosis
Vieras
Senkin seksihurjastelija Upilainen! Kikkeliä ei ole näkynyt, mutta muuten samanlainen päivä. Usutin miehen lähtemään baariin katsomaan lätkää, niin se osoittaa kiitollisuutensa antamalla mun nukkua huomenna, ja mä saan nyt rauhassa villasukat jalassa vedellä lakritsipötköjä (tarttu Hulluilta päiviltä kokonainen laatikko mukaan...) ja aion katsoa kaikki hömpät digiboksista. Mukavaa.
Saana! Mulla on täsmälleen sama dilemma ollut tässä pidemmän aikaa. Yksi (harvoista) parhaista ystävistäni on raskaana ensimmäistä kertaa. Mä olin se joka opetti ovispongauksen, testattiin yhdessä ja kuulen ekana kaikki muljaukset, nännikutinat, närästykset ja pelot. Mä olin mukana rakenneultrassa, kun hänen miehensä ei halua tietää sukupuolta etukäteen (mutta mä siis tiedän). Hän on ihanan suorapuheinen ja spontaani, ja voi soittaa montakin kertaa päivässä kertoakseen yksityiskohtaisesti fiiliksistään, ja mä kuuntelen ihan innoissani. On ihanaa saada olla mukana raskaudessa, varsinkin nyt kun itselläkin natsas. Mutta. Koska me ollaan niin läheisiä, mä menen ihan lukkoon kun hän suunnittelee synnytystään. Muiden kanssa mä aina vaihdan puheenaihetta, sanon jotain ympäripyöreetä tai poistun paikalta, en halua puhua siitä kenenkään kanssa. Bussissa jouduin kerran jäämään pois keskellä ei mitään, koska alkoi oksettaa kun eräät äidit vertailivat synnytyksiään. En vaan pysty ajattelemaan omaa synnytystäni, eikä tähän mennessä ole ollut pakko. Olin vaatekaupassa kun tämä ystäväni soitti, puhelu siis yllätti enkä osannut valmistautua, oli lukenut kaiken aktiivisynnytyksestä ja alkoi innoissaan selittää että oikea hengitys auttaa ja naisen keho on luotu synnyttämään, että ihan turhaan kaikkia puudutteita tuputtavat. Mä sanoin jotain loppuvasta akusta ja painoin puhelun poikki. Ihan kiva että opettelee puhisemaan oikein, mutta kun ei se ponnistuvaihe välttämättä ikinä tule eikä kaikkien keho vaan osaa synnyttää... En missään nimessä halua pelotella ja useinhan se synnytys menee just kuten pitää, mutta mä en pysty tollasiin keskusteluihin. Sen jälkeen sanoin, että -ja oikeasti ajattelen näin- ihanaa jakaa raskaus hyvän ystävän kanssa, ja etenkin jakaa se pikkuvauva aika, mutta synnytykseen liittyvistä asioista en puhu. Että silloin sen pitää soittaa jollekin muulle. Raskaus kestää kauan, vauva-aika kauan myös, se synnytys on lyhyt tylsempi hommeli siinä välissä, että mä haluan olla ystävä mutta en siitä puhu. Ystävä kysyi että miksen puhu, mutta siihen riitti pelkkä katse. Joten nyt menee hyvin taas. Sain juuri tekstarin että sperman haju on maailman ällöttävin, joten ihana ystäväni on ymmärtänyt mitä tarkoitin. Toivottavasti säkin Saana saat asian hoidettua jotenkin, että pysyt silti läheisenä heille. Ettei omat pelot/traumat pilaa enää yhtään enempää.
Saana! Mulla on täsmälleen sama dilemma ollut tässä pidemmän aikaa. Yksi (harvoista) parhaista ystävistäni on raskaana ensimmäistä kertaa. Mä olin se joka opetti ovispongauksen, testattiin yhdessä ja kuulen ekana kaikki muljaukset, nännikutinat, närästykset ja pelot. Mä olin mukana rakenneultrassa, kun hänen miehensä ei halua tietää sukupuolta etukäteen (mutta mä siis tiedän). Hän on ihanan suorapuheinen ja spontaani, ja voi soittaa montakin kertaa päivässä kertoakseen yksityiskohtaisesti fiiliksistään, ja mä kuuntelen ihan innoissani. On ihanaa saada olla mukana raskaudessa, varsinkin nyt kun itselläkin natsas. Mutta. Koska me ollaan niin läheisiä, mä menen ihan lukkoon kun hän suunnittelee synnytystään. Muiden kanssa mä aina vaihdan puheenaihetta, sanon jotain ympäripyöreetä tai poistun paikalta, en halua puhua siitä kenenkään kanssa. Bussissa jouduin kerran jäämään pois keskellä ei mitään, koska alkoi oksettaa kun eräät äidit vertailivat synnytyksiään. En vaan pysty ajattelemaan omaa synnytystäni, eikä tähän mennessä ole ollut pakko. Olin vaatekaupassa kun tämä ystäväni soitti, puhelu siis yllätti enkä osannut valmistautua, oli lukenut kaiken aktiivisynnytyksestä ja alkoi innoissaan selittää että oikea hengitys auttaa ja naisen keho on luotu synnyttämään, että ihan turhaan kaikkia puudutteita tuputtavat. Mä sanoin jotain loppuvasta akusta ja painoin puhelun poikki. Ihan kiva että opettelee puhisemaan oikein, mutta kun ei se ponnistuvaihe välttämättä ikinä tule eikä kaikkien keho vaan osaa synnyttää... En missään nimessä halua pelotella ja useinhan se synnytys menee just kuten pitää, mutta mä en pysty tollasiin keskusteluihin. Sen jälkeen sanoin, että -ja oikeasti ajattelen näin- ihanaa jakaa raskaus hyvän ystävän kanssa, ja etenkin jakaa se pikkuvauva aika, mutta synnytykseen liittyvistä asioista en puhu. Että silloin sen pitää soittaa jollekin muulle. Raskaus kestää kauan, vauva-aika kauan myös, se synnytys on lyhyt tylsempi hommeli siinä välissä, että mä haluan olla ystävä mutta en siitä puhu. Ystävä kysyi että miksen puhu, mutta siihen riitti pelkkä katse. Joten nyt menee hyvin taas. Sain juuri tekstarin että sperman haju on maailman ällöttävin, joten ihana ystäväni on ymmärtänyt mitä tarkoitin. Toivottavasti säkin Saana saat asian hoidettua jotenkin, että pysyt silti läheisenä heille. Ettei omat pelot/traumat pilaa enää yhtään enempää.
Taidettiin siis skipata se aikaa tuhlaava "alkulämmittely" sinä toivossa että päästään loppuun ennen kuin yksi töröttää oven takana.
