Heippa, ehdin eilen illalla lueskella vähän tuota vanhaakin ketjua, kun mies oli koko illan poissa.
Tuohon sekundääriseen lapsettomuuteen en osaa itse ottaa paljon kantaa kun en tiedä millaista se on -mä veikkaan että ekaa kun yrittää niin ongelmat on aika eri. Enemmänkin pelottaa ja ahdistaa että tulenko mä ikinä "oikeasti" raskaaksi, saankohan mä ikinä olla äiti jne. Mutta vaikka se on sanottu, niin oon sitä mieltä että omat ongelmathan ne aina on elämässä suurimmat, eikä se lohduta pätkääkään että jollain on asiat huonommin. Mua ei oo lohduttanut yhtään viime vuosien aikana että joku on kokenut miljoona hoitoa ja keskenmenoa, tai että jollain on syöpä. Mulla on ollut vaan ihan hirveetä. Suru on subjektiivista eikä sitä voi vertailla.
Samalla olen myös ymmärtänyt että juuri tuota sekundääristä lapsettomuutta ei usein ymmärretä. Sana "lapsettomuus" käsitetään usein kirjaimellisesti niin että kärsitään siitä että ei ole lasta. Sekundäärisesti lapsettomille ei taida olla samanlaisia tukiryhmiä eikä aiheesta oo niin paljon kirjoitettukaan, he ovat tavallaan väliinputoajaryhmä. Primäärisesti lapsettomat ajattelevat usein että toista tai kolmatta toivovat eivät ole "oikeasti" lapsettomia, ja sitä pidetään ehkä luksusongelmana. Ja ne joilla ei ole lapsettomuudesta mitään kokemusta ei varsinkaan voi käsittää koko asiaa. Miten joku muka voisi olla lapseton jos sillä on lapsi?
Itse olen seurannut Haaveäidin blogia ihan mielenkiinnosta ja ymmärtääkseni sekundääristä lapsettomuutta paremmin, ja blogin pitäjä on ikivanha tuttu ikivanhasta Ajatuksissa-ketjusta, meidän oma Katriina. Voi olla että Mi-iu voisi lukea tuontyyppistä materiaalia. MUTTA, varoitan ennen kun rupeat lukemaan. Jos sulla ei ole kovin paha mieli (et koe kärsiväsi lapsettomuudesta), niin ei ehkä kannata lukea niin paljon meidän primäärisesti tai sekundäärisesti lapsettomien blogeja, niissä on usein aika synkkiä ajatuksia, ja monet meistä painii kurjien tunteiden kuten kateuden kanssa. Mutta jos tunnet että niitä tunteita on jo, niin varmasti tekee hyvää lukea miten joku on pukenut omat tunteet paperille. Saattaa selkiyttää omia ajatuksiakin, ja tulla sellainen olo että tämä onkin ihan normaalia ja lapsettomuudesta johtuvaa, en ole paha ihminen.
Kirjoittelen myös yhdellä palstalla kotimaassani, ja oma vaikutelmani on että ne jotka ovat saaneet ensimmäisen lapsen vaikeimman kautta eivät ole niin rikki sen toisen yrittämisen aikana. Joku kirjoitti että onhan tämä hirveetä, mutta ei niin kamalaa kuin ekalla kerralla kun ei tiedä tuleeko ikinä äidiksi. Kun taas pariskunnat joilla ensimmäinen on tullut helposti kokee lapsettomuuden ensimmäistä kertaa toisen tai kolmannen lapsen toiveiden myötä, ja silloin tämä kolahtaa siinä vaiheessa. Ja tilannetta vahvistaa varmasti se kun kukaan ei ymmärrä tätä ongelmaa.
En itse tiedä vielä onko meillä rahkeita toisen yrittämiseen. Luomusti se ei varmasti tule, mutta voi olla että joskus päästään sinne asti. Mä odotin ensin yli vuoden (vai oliko se kaksi?) että mies olisi valmis yrittämään raskautta, ja pillerit jäi kolme vuotta sitten. Epäonnistuneiden hoitojen ja varsinkin viime kevään tuulimunaraskauspainajaisen (ei tullut ulos kahdella lääkkeellisellä tyhjennyksellä, vasta kolmas yritys, kaavinta poisti tuulimunan) jälkeen en uskalla uskoa edes niin pitkälle että me saataisiin yksi elävä vauva kotiin. En edes uskalla haaveilla pidemmälle, kunhan tämä raskaus menisi kunnialla loppuun. Mä oon pysytellyt pitkään poissa tältä palstalta kun sydämeen on pistänyt lukea odotuksesta ja vauva-arjesta, toivottavasti mun ajatusmaailma pikkuhiljaa muuttuisi, kun kuitenkin aikoinaan kirjoiteltiin niin tiiviisti. Mä olen -ja nyt kärjistän todella paljon -viime vuosien aikana ollut tosi huono tuki niille ystävilleni jotka ovat tulleet raskaaksi. Aina jos joku on valittanut pahoinvoinnista, valvomisesta tai synnytyksen jälkeisestä kuolleesta seksielämästä, niin olen vaan ajatellut mielessäni että sulla on edes se hemmetin vauva. Olisin halunnut ravistella valittavia ystäviäni ja sanonut että ole nyt kiitollinen siitä mitä sulla on! Mä olen vaan tuijottanut omaa napaani ja ongelmiani, kun siinä on ollut niin paljon käsiteltävää yhdelle Minnille.
No, tarkoituksena ei ollut avautua omasta sieluntilasta vaan kommentoida tuota sekundääristä lapsettomuutta, kun täällä oli aika napakkaakin tekstiä sivullisilta.
Halitukset sinne pohojoseen, ihanaiset
t. Minni rv 6+4 (jonka aika matelee....)
