helou helou!
aika samanlaisia mietteitä täällä on muilla kuin itselläkin; ajatukset täyttää kaikki perheeseen liittyvä kestovaipoista seksielämään..

ja ennen kun vietin suurimman osan ajastani maailmanparannukseen..
athenelle hahtuvavillahousuista: en ole itsekään vielä selvittänyt langan menekkiä, olen vasta saanut myöntävän vastauksen mummoilta tilata lankaa. ajattelin tilata kaksi kerää alkajaisiksi ruskovillalta , siinä pitäisi tulla ohje mukana. en ole itse mikään käsityöihminen joten en osaa yhtään sanoa! perjantaina tosi menen kestovaippa ompelukurssille, joten kerron jos sieltä saan jotain sisäpiirin infoa..
seksistä: minä olen ihan pyörällä päästäni kun tilanne on kohentunut meillä ihan hetkessä, olin jo ihan paniikissa kun ""kuivaa kautta"" kesti jo viikkokaupalla ja nyt taas toimintaa riittää. mutta muutoksia tulee kyllä siihenkin puoleen, sitä ei voi kukaan väittää. ja minä olen edelleen sitä mieltä että enemmän voitaisiin puhua siitä miehen haluttomuudesta, koska se nyt aika yleistä tuntuu olevan.. me ei olla asiasta kummemmin juteltu, yllättäen arastelen aihetta vähän, vaikka muuten aika suorasanainen tyyppi olenkin. kannattaisi kyllä varman keskustella ennen vauvan syntymää, että muutoksia seksielmään tullee jonkin verran..
voinnista: minä se vaan paisun ja paisun ja luulen että torstain neuvolalääkärillä on jo kymppikilon nousu saavutettu. maha näyttää siltä että voisi olla vaikka äitiyslomalla jo

muuten olo on hyvä, ristiselkä ja lonkka vihoitellut pari viikkoa niin että välillä pitää kieriä sängystä alas, mutta ei liene mikään ihme tällä lihomisella.. täytyy jutella torstaina, että pitäisikö minun erityisesti huolestua vai miten.
pesänrakennuksesta: joku projekti on mullakin aina kesken, kyllä minä luulen että tavarat alkaa olla aika hyvin hankittuna ja paikoillaan ihan pian, näköjään saan jinkinlaista turvallisuutta siitä, että kaikki on suurinpiirtein kunnossa. kestovaippoja olen minäkin huudellut huutonetistä ja eilen kävin parit pikkuiset potkuhousut kirpparilta.. kaikki tavaratkin alkaa olla kotona ammetta ja turvakaukaloa lukuunottamatta, ja sisustusta mietin mielessäni jatkuvasti. mikäs siinä, se on puuhaa mistä todellakin nauttii!
ihanaa kun aurinko paistaa ja töitä olisi se kaksi kuukautta jäljellä.. viimeviikkoisen ison tapahtuman jälkeen pystyy onneksi vähän rauhoittumaan ja alkamaan valmistella töitä sijaista varten. oikein mukavaa aikaa kaikille muillekin!