7.plussanneet kesä/syys/talviyrittäjät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Valo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
tuosta nimiasiasta.. Voi olla että edesmennen enosi nimi tuo osalle muistoja mieleen, mutta toistaalta, eikös nimi samalla ole kunnianosoitus..esim. meillä on ajatuksissa antaa pojalle (siis saamme pojan) nimeksi mieheni joulunaikaan kuolleen isoisän nimi. Uskon että nimi ei miestä pahenna ja kukaan ei loppujen lopuksia ajattele mitään pahaa tai tule nimivalinnasta surulliseksi, jos annatte lapsellenne nimeksi sen minkä haluatte. Muistot ovat ne mitkä tekevät surulliseksi ja ajan myötä aika kuultaa nekin.

Jos nimi tuntuu sopivalta, niin minun mielestä niin antaa mennä vain.



Airi 7+3
 
Hihii, tänään on VAJAA kolme kuukautta laskettuun aikaan!!

En sitten saanut äitiysloman alkuun asti saikkua (olisi ollut tietysti aika pitkä aika antaa). Lääkäriaika on annettu tosin jo sinne sairasloman loppuun, eli sitten varmaan, kun tilanne kerran vain huonontuu. Mutta tosiaan harmittaa töiden kannalta, kun pieniksi pätkiksi ei meinaa löytyä sijaista.

Niin ja tervetuloa vaan Ellinoora meidän sairaslomalaisten joukkoon... Kirjoitellaan ahkerasti niin on vähemmän tylsää ;)

Muuten olo ihan ok, siis kun on rauhassa, mutta heti kun jotain normaalielämään kuuluvaa yrittää, niin ei tuu mitään. Ja nyt tulee niitä kivuliaitakin suppareita tosi helposti, jos vähänkin ""rasittaa"" itseään ( lainausmerkit siksi, että normaalivauhtista kävelyä en yleensä kutsu rasitukseksi...).

Mekin saatiin vauvanvaatteita isot kassit lainaan! Ihanaa, oli tosi kivoja vaatteita, sekä tytölle että pojalle! Yritän kovasti miettiä, että kumpaa äitiyspakkausta kannattaisi yrittää hakea. Jos laitan paperit nyt, tulee varmasti 05 pakkaus ja jos laitan viime tinkaan, niin saattaa tulla tuo uusi. Mun mielestä uusi on muuten kivempi, mutta makuupussi oli vanhassa nätimpi ja mä en niistä kestoista niin välitä, eli olisin ennemmin ottanut useammat vaatteet. Mutta nuo on tietysti pikkuasioita.

 
Joo, Airi, toisaalta olet kyllä ihan oikeassa. Itse asiassa tänä aamuna heräsin kiukkuisena, että on se per**** kumma ettei sitä nimeä muka vois antaa, eno oli eno ja meidän poika on meidän poika (mikäli siis tosiaan on poika)! Täytynee vielä rimpauttaa äidille...*mutinaa, jupinaa*

Ajattelin tässä ruveta värjään hiuksia. Olen vähän venyttäny näitä värjäysvälejä raskaana ollessa niin tää ois niinku mun 3. kerta kun nyt värjään. Mies meinasi kaupassa jupista että eikö tuo ole vauvalle vaarallista, mut sanoin et no kaipa silloin ois varoitukset paketissa ja muutenki...miltä se luulee et näyttäisin jos en olis viimesen 7 kk aikana värjänny kertaakaan hiuksia?!?!;)

Voi ei, nyt soitti mies että miten ois jos muutettaisiin Raaheen!!! Hänen kaveri on muuttamassa rivitalosta omakotitaloon ja ovat kuulemma hieromassa kauppoja siellä. Me siis asutaan Oulussa ja mies käy Raahessa asti töissä. Sanoi että kun kuitenkin tulen nyt pitkän aikaa olemaan kotona (haaveillaan siis että tehdään pari lasta putkeen enkä mene välillä töihin) et eikö tuo ole sama. Mut ku mun mielestä ei ole. Kaikki kaverit jäis tänne ja kaikilla mun kavereilla on sentään lapsia täällä et ois mulle ja meiän lapsille kavereita ja jonkunlainen tukiverkosto muutenki. Voihan kääk...ollaan me tästä väännetty kättä niin kauan ku ollaan yhdessä asuttu, mut ku ollaan aina päädytty siihen et Oulussa on paremmat mahdollisuudet niin töiden, opiskeluiden kuin harrastusten suhteen, puhumattakaan et mulla on täällä kaikki kaverit ja perhettä. Miehellä on toki kaverit Raahessa, mutta kun viihtyy enemmän koneen ääressä niin ei juuri koskaan käy kyläilemässä kenenkään luona, vaikka siis hälläkin kavereita täällä Oulussa. Toivon mukaan ei nyt ollu kovin tosissaan....



 
Huomenta kaikille ja sairaslomalaisille etenkin jaksamista!

Niinhän se kostautui kun kehuin omaa vointiani viime viikolla niin heti ilmaantu harmeja :) No ei mitään merkittävää, mutta tänään sopivasti neuvolaan ilmaantui kunnon turvotus. Paino oli viikossa noussut yhtäkkiä huiman kilon ja sormet on ihan nakit, joten turvotustahan se. No ei kuitenkaan pidä valittaa kun vointi on muuten todella hyvä. Muuten neuvolassa kaikki ok, paineet samat kuin aina, pissa puhdas ja poika on pysynyt raivotarjonnassa, mutta ei kuitenkaan ole vielä kiinnittynyt, mutta terkka sanoi, että matkalla sitä kohti??

Tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa tajusin, että kohtahan se synnytys on edessä, hui! Terkka kun sanoi, että laitetaan ensi viikolle aika kun et sinä varmaan ennen sitä synnytä. Jotenkin sitä ei osaa ajatella, että voihan se synnytys alkaa tosiaan milloin vaan ja huomennahan poika laskettaisiin jo täysiaikaiseksi. Itsellä kun ei ole vielä ollut edes yhtään kipeää supistusta ei sitä osaa ajatella, että synnytys voisi noin vaan alkaa, mutta kyllähän se voi niinkin käydä, vaikkei mitään ennakoivaa olisi ollutkaan.

Tinnu, harmi tuo nimi asia, juttele vielä äitisi kanssa! Meillä toinen nimi on jo valmiina, annetaan mun isovaarin mukaan, tosin suomalaisena versiona. Etunimi on sitten vähän vaikeempi juttu...mulla on yksi suosikki, mutta mies vielä empii.

No täytyy tässä käydä taas gradun kimppuun, kun viime viikko meni oikeastaa lomaillessa :)

Eme
 
Terveisiä neuvolalääkäristä! Kaikki oli ihan kunnossa, sf-mitta 24, kohdunsuu hyvällä mallilla eli kiinteä ja kiinni, pissa puhdas. Painoa oli tullut puolisentoista kiloa edelliseen käyntiin, eli nyt nousu on jo yhteensä n. 8,5 kiloa. Turvotusta tietysti jonkin verran, sormukset välillä kiristää.

Valittelin huonoa oloa mikä on vaivannut viime viikkoina eli väsymystä ja ajoittaista heikotuksen/pyörrytyksen tunnetta, hb otettiin ja se oli hyvä 122. Olin kuitenkin sekä terkan että lääkärin mielestä kalpea ja väsyneen näköinen niin kyselivät sitten että juonko tarpeeksi vettä, liian vähäinen nesteen saaminen kun voi laskea verenpainetta ja saada hb-arvonkin mittauksessa korkeammaksi kuin mitä se oikeasti ehkä onkaan. Määräsivät että on juotava ainakin 2 litraa päivässä ja parin viikon päästä menen sitten labraan verikokeisiin, jossa tuo hb katsotaan uudestaan. Olenkin nyt sitten juonut jo kaksi isoa lasia vettä kotiintulon jälkeen, saattaa hyvinkin olla että olen pissalla ramppaamisen välttämiseksi vähän niin kun vahingossa juonut liian vähän. Toivotaan että olo tästä kohenee.

Aika jännät paikat Emellä, kohtahan sinulla on h-hetki jo käsillä! Tuntuu hienolta että jo toinen meidän ketjulaisista on kohta maalissa!

Ihanaa kun on alkanut tulla vähän kevään merkkejä, tämänpäiväinen auringonpaiste toi hyvän mielen ja tuli tosi onnellinen olo siitä, että kevät ja kesä oikeasti lähestyvät ja sitä mukaa tietysti äitiysloma ja vauvan saaminen!!!

Paljon tsemppiä kaikille sairaslomalaisille ja muillekin hyvät voinnit.
 
Tänään pyörähdettiin uudelle kymmenluvulle, jippii!=) Sen kunniaksi pesin koneellisen vauvanvaatteita ja kävin kaupungilla vähän shoppaileen. Ostin kappas kummaa...vauvan vaatteita!:)

Vaikkei vieläkään ole mikään jättiläinen tää maha, niin kyllä se silti jo kunnon päälle otti tuo kaupungilla kiertely. Selkää ja lonkkia kolotti ja supistelujakin sateli kiitettävään tahtiin. Onneks ei tarvii enää mitään suurempia ostoksia käydä rohmuamassa, ois kyl kauheeta ku nyt vasta lähtis vaunu- ym ostoksille. Painoa on kotipuntarin mukaan tullu noin 10 kg ja vähän jo kauhistuttaa et paljonko viisari näyttää laitokselle mentäessä...Toivon mukaan tää painonnousu jossakin vaiheessa vähän hellittää ku kuitenki tuntuu ettei sitä mitenkään mahdottomasti syö ja silti paino nousee kilon ku vaan näkeekään ruokaa!;)
 
moi!

minäkin olen jonkin pesänrakennusvimman saanut sairasloman myötä,kasasin eilen hoitopöydän ja pienen lipaston keittiön nurkkaan, sinne saa sitten ruveta keräämään vauvatavaroita:) ""lastenhuone"" on edelleen miehen tietokone/peli/kamera-huoneena ja pahoin pelkään että siksi se taitaa jäädäkin.. eli kannattaa varmaan ryhtyä miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja. pinnasänky tulee meidän makuuhuoneeseen ainakin aluksi ja muut kamat mahtuu toisaalta ihan hyvin meidän tilavaan keittiö/ruokailutila yhdistelmäänkin... saahan noita sitten aina siirreltyä, kiva vaan vähän saada konkretiaa mitä kaikkea on ja mitä pitää vielä hankkia.

en tiedä olenko ollut vähän liikaa jalkeilla kun eilen illalla supisteli taas aika tavalla. ei sillä tavalla kipeästi kuin viime viikonloppuna, mutta ihan huomattavasti kyllä ja aika pitkiä aikoja. selkäkin on vähän kipeytynyt.. saa nähdä mitä ne neuvolassa sanoo, toisaalta on varmaan hyvä liikkua sen verran kuin töissäkin, siinähän sen näkee miten työkykyinen sitä oikeasti on. pikkukaveri (jota ajattelen jo ihan tyttönä jostain syystä!) potkuttelee entistä tiheämpään ja kovempaa, lieneekö siinäkin osasyynsä supisteluihin..?

hassua muuten miten tämä aika menee kotonakin, ei ehdi oikein mitään tekemään ja mies tulee jo töistä! aikaisemmin ajattelin että kyllähän sitä sitten kotona ollessa ehtii vaikka romaanin kirjoittaa, mutta päivät menee pyykkiä viikkaillessa ja postissa käydessä..:)

painontarkkailun olen unohtanut kotona kokonaan, käyn enää neuvolassa vaa'alla! veikkaisin etä 2-3kg tullut tässä kuussa, eli kokonaispainonnousu olisi jotain 7-8kg tähän mennessä. mutta lohdutukseksi voi sanoa teille kaikille että kesäkuulaisissa löytyy jo 12 kg painoa nostaneita ja viikkoja ei oo kuin suurinpiirtein saman verran kuin mulla...:) ja eilen taas juttelin kahden kaverin kanssa jotka on molemmat saaneet noin 20kg lisäpainoa raskaudessa ja molemmat on ihan sopusuhtaisia nyt noin 1v synnytyksestä. jos tietää syövänsä niin terveellisesti ja hyvin kuin voi niin minkäs sille mahtaa!!!

viikonloppuja ellinooralta ja potkukoneelta!
 
eka ultra ja neuvola takana. Neuvoalssa kaikki ok. paino noussut 3,5 kg..mutta on kuulemma normaalia ja taottuu pian..toivottavasti! Hemppa oli jo 110 ja 12 viikon jälkeen jos on vielä alhaalla niin aloitetaan rautakuuri, mutta ei vielä. nyt sanoi että voi syödä vaikka multitabseja tms.

ultrassa masussani saustelee 11,7mm pitkä tekele (hiukan pienempi kaveri kun nuo teidän tekeleet ;-) )jonka sydänkin siellä pamppaili. koko vastasi viikkoja. päiviä ne vähän vähensi ja tänään olis 7+3. laskettu aika pysyi samana. Helpotti hiukan tietää, että joku siellä asuu. lääkäri vielä sanoi että nyt on suunnilleen 90% mahdollisuus että raskaus kestää loppuun asti. Toivottavasti kuulun siihen suurempaan osaan.

Mies tuumasi ultran valokuvasta..tahra paperissa, kun möntti oli niin pieni. Mutta oli tietysti iloinen että seillä masussa joteain elävää oli.

Seuraava käynti ultrassa viikolla 12..se sit jääkin täällä meillä ainoaksi..loput täytyy käydä omaan laskuun yksityisellä. Ja ajattelinmennä. ultra maksoi 68e, joten ajattelin hinnasta huolimatta mennä rakenneultraan toukokuussa.

Airi ja Nemo
 
Ihanaa Airi, että kaikki on hyvin ja olet jo nähnyt asukin ultrassakin! Toivotan oikein onnellista odotusaikaa!

Kukahan se kirjoitteli painosta, on sitä täälläkin tullut ihan tarpeeksi. Viikolla 26 mennään ja melkein 9 kiloa on tullut. Aika iso osa on tainnut tulla rintoihin ja tietysti mahaan, yhdet tavalliset housutkin menevät kuitenkin vielä päälle kun vyötärön kääntää edestä vaan matalaksi. Täytyy vaan luottaa siihen että kyllä ne kilot sitten karisee synnytyksen jälkeen varsinkin jos imettää. Ja osa on turvotusta tietenkin.

Olen nyt juonut ahkerasti ja olo on ehkä hiukan kohentunut. Tuntuu kyllä aikamoiselta määrältä se pari litraa mitä pitää päivässä juoda, aikaisemmin se taisi oikeasti jäädä siihen litran tietämille.

Mahassa potkiskellaan ahkerasti, aika jännä tunne on kun liike tuntuu jo ihan kylkiluiden alla asti! Miltähän liikkeet mahtaa sitten viimeisinä viikkoina tuntua kun vauva on jo tosi iso?

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

 
Heissan kaikille!

Emellä taitaa olla raskaus nyt siinä vaiheessa, että minulla oli tasan noilla viikoilla (37+1) poika jo sylissä! :) Käynnistettiin kylläkin, mutta niin se vain lähestyy totuuden hetki Emelläkin. Hirmuisesti positiivista mieltä ja ponnistusvoimia toivottelen, vaikka voihan vielä mennä kuukausikin synnytykseen.

Meillä poika sai eilen ensimmäisen rokotuksen. Väsynyt oli eilen, muuten ei onneksi ainakaan vielä ole muita oireita tullut. Ensi keskiviikkona tuleekin jo kolme kuukautta pojalla täyteen... Hui kamalaa, kun aika kuluu nopeasti!

Dora kera maitokakkatykin
 
Tinnu ja ellinoora kertoivat pesseensä vauvan vaatteita tai laittaneensa muita vauvatarvikkeita valmiiksi... minäkin odotan innolla, että pääsen samaan puuhaan, mutta ajattelin aloittaa sen sitten kun jään äitiyslomalle. Työpäivien jälkeen ei tunnu olevan aikaa eikä energiaa tarpeeksi, että pystyisin paneutumaan asiaan niin syvästi kuin haluan. Tahdon nimittäin tehdä kaikki nuo järjestelyt sitten oikein nautiskellen ja ""rakkaudella"" meidän tulevaa vauvaa ajatellen ;) Joo-o, taitaa hormonit lahottaa aivoja entisestään :)

Omaan napaan ei ihmeempiä. Vointi on edelleen oikein hyvä, mutta äitiyslomaa odotan silti jo kovasti. Vauvan liikkeet ovat muuttuneet muutaman viimeisen päivän aikana enemmän sellaiseksi pyörimiseksi ja mylläämiseksi, eli en enää tunne niin selkeitä potkuja. Olisiko sitten kaverilla käymässä tila ahtaaksi, niin ei mahdu potkimaan?

Olettekos muut soittaneet maha-asukeillenne musiikkia? Minä annan ""musiikkikasvatusta"" harva se päivä (nytkin parhaillaan), kun musiikki on kuitenkin niin tärkeä asia itsellenikin. Jospa se vaavi vaikka synnyttyään rauhoittuisi näitä tuttuja kappaleita kuunnellessaan. Ja soittorasiakin miehen kanssa viime viikolla ostettiin ja sitä ollaan mahalle soiteltu, niin että melodia tulisi jo tutuksi.

Huh, miten nämä viikot rientää! Emellä alkaa todellakin h-hetki olla lähellä! Hyvää loppu raskautta sinne ja hyviä vointeja kaikille muillekin!
 
tuli taas vähän konkretiaa tähän vauvatouhuun kun kävin kuuntelemassa kestovaippaopastusta aamusella. kuulosti kyllä tosi mukavalta ja aion ainakin yrittää kestoilla, vaikkakin monet tutut on luopuneet kestoiluajatuksistaan kokonaan vauvan oikeasti synnyttyä.. aika negatiivistä kommenttia tullut monelta (oli vähän yllätys!) mutta minuahan eri kukaan saa lannistettua olemaan kokeilematta, jokainen säästetty kertakäyttövaippa lienee plussaa. en aio ottaa mitään stressiä asiasta. nyt olen sitten surffaillut netissä ja yrittänyt löytää hyviä tarjouksia!

kävin äsken kävelyllä eikä supistellut oikeastaan yhtään! hyvähyvä, tästä sitä tokenee.

oikein hyvää viikonlopun jatkoa!
 
kai sitä voi vaihteeksi jotain kirjoitellakin....

sokerirasitus oli ok, eli jatkan karkin syömistä entiseen malliin :-) ... no jos vähän yrittäis kuiteskin rajoittaa...

olo on toisinaan aika kömpelö ja vaikea mutta töissä olen jaksanut hyvin eikä selkä ole vaivannut

närästystä silloin tällöin...

ostettiin eilen sit turvakaukalo, sellainen graco jossa on se jalusta. Oli lastentarvikkeessa tarjouksessa 149,00. Pohdiskelin tuossa aikaisemmin että mikä ero on kalliimmilla ja halvemmilla ja myyjä ainakin sanoi että turvallisuudessa ei ole eroa, lähinnä muotoilussa ja kankaiden viimeistelyissä jne. Päädyttiin sit kuiteskin tuohon jalustalliseen niin asennus helpompaa. itkuhälytintäkin meidän piti katsoa mutta ei sitten jaksettu...

miestä olen ruoskinut remontin tekoon ja olen ahkerasti suunnitellut lastenhuoneen sisustusta. Vaalean vihreät tapetit siellä jo on mutta ei paljon muuta....eipä se vauva varmaan paljon välitä mitä siellä on ikkunoissa/seinillä mutta äiti haluaa toteuttaa itseään ja visioitaan :-) aluksi se varmaankin kyllä nukkuu meidän makkarissa.

Ajattelin sellaista aika rauhallista mutta kivaa sisustusta. Ettei sellaista kauheaa hässäkkää mitä joskus näkee että on boordi jossa jonkun värisiä elikoita/satuhahmoja, verhoissa sit taas jotain muuta ja matto esim nalle puh ja petivaatteet sit vielä jotain muuta väriä/hahmoja. eikä se varmaan noista eri hahmoista perusta kun vasta paljon myöhemmin....

ei kai tässä sit kummempia... vielä/enää 5 viikkoa töitä... eipä juuri kiinnostais mutta kyllä varmaan kotonakin pää hajoais...

leppoisaa sunnuntain jatkoa...
 
heips taas!

terveiset neuvolasta, tietysti maha alkoi kramppailemaan heti kun kävelin neuvolaan vaikka koko viikonlopun ollut ihan rauhallista..terkkari käski vaan ottaa rauhallisesti jatkossa ja ottaa heti yhteyttä jos alkaa tuntua siltä ettei jaksa olla töissä tms. sopii mulle hyvin ja nyt on vaan uskottava että ei voi samaa vauhtia enää pitää yllä kuin ennen.. kyllä tää tästä.

oli taas uus terkkari, mutta tähän kai on totuttava.. sf-mitta oli 22,5 eli yläkäyrillä mennään ja painoa oli tullut taas 800g/vko- vauhtia..kokonaisnousu siis jotain 7kg tällä hetkellä! jos nyt edes tulis ainoastaan se toinen mokoma lisää loppuaikana, niin pysyisi edes jossain rajoissa tämä paisuminen.. lupasin taas itselleni unohtaa namut ja pullat, ruoasta en kyllä luovu.

mutta, täytyy nyt alkaa orientoitumaan työhön, palaveria pukkaa ihan pian... palataan paremmalla ajalla!
 
Moikka. Täällä lähtee 27. viikko käyntiin, viikot menee kyllä tosi nopeasti ja alkaa jo jännittää synnytys ja vauvan maailmaantulo... Ihanaahan se on, että näin pitkälle ollaan päästy!

Kiva kuulla että ellinoorakin suunnittelee aloittavansa kestoilun, niin minäkin! Olen tässä viime aikoina etsinyt kovasti tietoa netistä asiasta, mutta välillä tuntuu että erilaisia vaihtoehtoja on niin paljon ettei millään voi tietää, mitä hankkia. *Dora*han se muistaakseni on kestoillut poikansa kanssa, voisitko kertoa mitä ratkaisua käytätte ja miten on sujunut? Muistaakseni Dora on aikaisemminkin kertonut kestoilusta, mutta silloin en ehkä niin tarkkaan painanut kaikkea mieleen kun asia ei ollut niin ajankohtainen vielä.

Kiva kuulla että Doran pojalla on kaikki hyvin ja kohta on kolme kuukautta jo täynnä! Kyllä se aika vaan menee nopeasti, kun meidän vauva syntyy niin Doran poika on jo puolivuotias!

Minulla ei närästystä ole vielä onneksi ollut, olenkin vähän pelolla ajatellut että milloin se alkaa, tykkään nimittäin kahvista aika paljon. Vielä ei kuitenkaan ole ilmennyt ongelmia sen suhteen mutta onhan tässä vielä aikaa :).
 
Huomenta täältä kaukaa pohjoisestakin! Kovasti on taas pakkasta, hrrr....

Mullaki ois Doralle pari kysymystä kestoilusta eli tuota kun mulla on noita harsoja ja kuorivaippoja, niin ootko noita harsoja laittanu millään kiinni ts käyttäny niitä ""näpsyjä"" vai mikä niiden nimi on, vai pysyykö harso siellä kuorivaipan sisällä muutenki? Ja sit että käytätkö sä minkäänlaista kuivaliinaa? Kaikki muu on oikeestaan hankittu paitsi noita näpsyjä ja kuivaliinoja, mut kun en oo oikein varma tarviiko niitä sit edes... Soitin paikalliseen luontokauppaan ja lupasivat hommata sinne sitä Sonettin huuhteluainetta.:)

Mulla toi painonnousu on vähän hiipunut, kiitos herkuttelulakon. Nyt oon vaan tylysti jättäny välillä ns oikean iltapalan väliin ja syöny kulhollisen hedelmiä tai marjoja ja nyt jätän vaan suklaat ostamatta ja herkuttelen kuumalla kaakaolla ja parilla keksillä kun ennen oisin vetänyt koko suklaalevyn kerralla.=) Välillä toki täytyy antaa itsensä repsahtaa, mut oon yrittäny pitää herkuttelupäivän kerran viikossa. Ja kun kuitenki tekee mieli mussuttaa jotain, niin oon ostanu porkkanoita ja tehny porkkanatikkuja, niitä voi mennä reilustikin illan aikana, mut eipähän ainakaan lihota.

Mä olen toistaiseks päässy aika vähällä ton närästämisen suhteen, mut toisaalta oon kyl vähän varonu esim omenaa ja mausteista lihaa kun ne närästyttää. Ja kun muistaa syödä tarpeeks pieniä annoksia, niin mulla ainakin auttaa se. Mut nää lonkkakivut...aijaijai! Välillä on olo ku raihnaisella mummolla. Mulla vaivaa varsinki toi vasen nivunen ja siitä se sit kipuilee koko vasemman lonkan ympäri tonne takamuksen puolelle. Mut muuten on olo aika jees, jos siis ei oteta lukuun noita suppareita. Niihin on vaan jo niin tottunu, ettei enää osaa oikein laskea niitä ees oireiluksi.

Jaha, meillä taas nikotellaan mahassa! Äsken tuntu kans sellasta hmm....ropinaa mahaa vasten ja tuli jo pieleen et olikohan se vauvan pissaamista?!?=) Muistelen ku Dora siitä joskus kertoi ja tuli mieleen et se tuntuu vähän semmoselta ku Dora silloin joskus kertoi.
 
Tinnukin näköjään aloittaa kestoilun, kivaa että meitä löytyy!

Kysynkin nyt sinulta että ostitko s-kokoisia kuorivaippoja vai newborn-kokoa? Aiot siis aluksi käyttää vaan harsoa kuoren sisällä, se kai riittää ilman imuosiakin? Onko tuo Sonettin huuhteluaine hyvä vaipoille? :)
 
Kestoilukysymyksiin vastauksia:

Meillä käytössä Popolinon pienemmät harsot lisäimulla terästettynä (ommeltu vanhoista froteepyyhkeistä ja bambufleecestä) ja mummon neulomat hahtuvavillahousut kuorina. Alkuun meni harso ilman lisäimuakin, mutta nykyään tulee imut tarpeeseen. Noita on tosi helppo ommella itse ihan kierrätysmateriaaleistakin. Poika on sen mallinen, että pul-kuoret painoivat jäljet reisiin, villahousut on meillä ollut loistava ratkaisu (vähän huovuttamista vaativat kyllä ensin). Muutamia muotoonommeltuja sisävaippojakin löytyy, meillä Igu*Leet olleet parhaita. Mummo (=mun äiti) lupasi ommella pojalle sisävaippoja, kunhan pikkumies kasvaa niin, että harsot käyvät hankaliksi. Harsot taittelen origamitaitokselle ja kiinnitän näpsyllä. Kuivaliinoja ei meillä ole tarvittu.

Harsoista kannattaa muistaa se, että ne paranevat selvästi pesujen myötä, joten imukyky ei heti ole paras mahdollinen. Ei kannata siis vaipua epätoivoon, pesukertoja kertyy äkkiä.

Jos käyttää pul-kuoria (esim. Bumby), niin harson voi taitella pötköksi, silloin ei tarvitse näpsyä, vaan kuori pitää sen paikallaan.

Sonettin huuhteluaine käy vaipoille ja vesityypistä vähän riippuen pehmentää kivasti.

Harsot ovat pienelle vauvalle hyvä systeemi jo senkin takia, että muotoonommellut s-kokoiset ovat monesti aluksi liian isoja. Harsot saa myös juuri sopivaan malliin, kaikki muotoonommellut eivät ole kaikille hyvän mallisia.

Mitäs muuta? No, oli kai sitä tuossakin nyt aluksi... :)

Dora ynnä poikasen, neuvolaan lähdössä
 
Valolle tiedoksi: ostin tällasen pakkauksen

http://pikkueero.myvisio.com/product_info.php?cPath=98_141&products_id=519

Siinä tuli 1 newborn-kokoinen kuori ja 2 smallia. Silloin oli ne yhet harsot loppu joten sain tilalle muutaman flanelliliinan ja ylimääräisen paketin harsoja, joten niitä kyl nyt riittää! Lisäks mulla on yks bambino-mion kokeilupakkaus. Noilla siis ajattelin aloittaa ja kattoo nyt sit mihin suuntaan sitä sit lähtee. Kestoilun päätin jo ennen raskautta ja nääki on hommattu jo ennen joulua...:)
 
moi!

minä olen huutanut huuto.netistä parit s-koon kuoret, harsoilla ja pul-kuorilla aion aloittaa. kuivaliinoja suositeltiin kestovaippainfossa, mutta minustakin kuulostivat vähän turhilta.. lisäimuja aion vaan ommella vanhoista pyyhkeistä ja aamutakistani..:) pitää vissiin neulottaa mummoilla parit villahousutkin varmuuden vuoksi, jos käy niinkuin doralla että tulokas on läskimpireisistä sorttia, suuret mahdollisuudet geenien puolesta on kyllä! villahoust vaikuttaa rasittavilta sen alun pesemisen ja vanutuksen ja lanoliinikäsittelyn takia, mutta ilmeisesti niitä tarvitsee pestä vain tyyliin kerran kk:ssa! eli sopii alun vaivannäön jälkeen laiskemmallekin..:)

eli kuoret, imuosat ja kuivaliinat yritän hankkia käytettyinä/halvalla neulomalla ja ompelemalla, mutta harsoihin aion panostaa ostamalla uusia ja laadukkaita.

mutta nyt ellinoora töihin! potkuterveiset ellinoora ja pikku-elli
 
Kiitos Doralle neuvoista ja Tinnulle starttipaketti-vinkistä! Olenkin katsonut tuota pakettia tuolla pikku-eeron sivuilla, vaikuttaa kyllä ihan hyvältä, pitää pistää harkintaan. Mitä nuo kuivaliinat muuten ovat? Laitetaanko ne ennen harsoa vauvan päälle vai miten? Mitä mieltä te muuten olette all-in-one vaipoista? Minusta kuulostavat tosi käteviltä, ovathan ne toki kaliita mutta jos saisi käytettynä vaikka ostettua jostakin.. ja lisäksi sitten vaikka harso-kuoriyhdistelmiä.

Tänään on vähän heikko olo taas, turhauttavaa kun pitäisi kirjoittaa tärkeetä esseetä ja ei oikein pysty kun pyörryttää... No, pitää ottaa rauhallisesti tässä vähän aikaa ja kokeilla sitten uudestaan. Luulen kyllä että monesti stressi saa aikaan minulle tuon heikon olon, onneksi ei supistellut ole stressin takia mutta eihän tämä pyörrytyskään kivaa ole. No eiköhän tämä tästä!

Nykyään muuten huomaa selkeästi että maha on olemassa :). Varsinkin iltaisin kun istuu sohvalla niin on pakko istua takakenossa ettei maha painu liikaa. Samoin kumartelu ja esim. kengännauhojen sitominen on jo tukalampaa tässä vaiheessa. Ihan kiva toisaalta että on aika lailla koko ajan konkreettisesti sellainen olo että on raskaana, potkutkin siitä useasti muistuttavat. On tämä vaan jännittävää ja ihanaa aikaa.
 
tästä taisi tulla nyt ihan kestoilukeskustelu..:)

joo valo, mustakin ne all-in-one systeemit kuulosti tosi käteviltä kunnes tajusin miten kauan aikaa niillä kestää kuivua. meillä kun ei ole rumpukuivausmahdollisuutta. ja harsot on siitä kivoja, että niistä saa just vauvan kropalle muotoiltua paketin, siksi ne villiksetkin on hyviä. siis korostan että kaikki tietoni pohjautuu kuulopuheisiin eikä käytäntöön..:)

kuivaliina on ohut esim. mikrofleece läpäre, joka tuntuu kuivalta ja mukavalta vauvan peppua vasten. harsohan tms. vaippamatsku tuntuu vaan märältä. jotkut käyttää myös kuitupaperia, joka ei kuulemma tunnu yhtä kivalta peppua vasten kuin kuiva kangas, helpottaa tosin kankaan puhdistusta.

sit on näitä täyttövaippoja, joissa on kuivaliina ja kuoriosa valmiina, ja jotka vaan täytetään imuvaipalla, nekin kuivaa nopeemmin kuin all-in-one systeemi.

mut palataan asiaan ihan pian, työt kaatuu päälle..:( tää olis paljon mukavampaa.
 
Kiitos ellinoora tiedoista. Sama juttu meilläkin kyllä, eli ei ole mahdollisuutta rumpukuivaukseen ja all-in-one-vaipoissa kai menee n. vuorokausi kuivumiseen. Ehkä niitä voisi kuitenkin muutaman hommata ja lisäksi sitten muita vaihtoehtoja, kyllä sitä toisaalta ihan houkuttaakin kokeilla noita 'monimutkaisempiakin' vaihtoehtoja kun ne tulee halvemmiksi ja varmasti niitäkin oppii käyttämään.

On tämä vaan mukavaa täällä hypätä, mutta nyt pitää taas keskittyä esseeseen :).
 
Meikäläisellä on ollut tänään tapahtumarikas päivä. Ensiksi heräsin aamukuudelta julmetun kipeää käyvään pohjekramppiin, huusin niin että varmasti naapuritkin heräs...Vieläkin on pohje kipeänä.:S

Toisekseen tänään tuli eka kerran jotain nestettä rinnasta! Tässä koneella istuin ja yhtäkkiä hokasin et juma, paita kastu. Sellanen pikkunen läikkä, mut kuitenki. Nauroin sit ihan hysteerisenä miehelle että kato nyt tätäki, on tää ihan hullua tää raskaana olo.

Kolmannekseen oon huomannu et mulla menee ihan sellanen haalea viiva koko mahan poikkia alhaalta ylös rintojen väliin. Ei sitä ees joka valossa hoksaa, mut välillä se näkyy. Ja rupesin miettiin et onkohan noi yhdet jäljet tossa navan vieressä alkavia raskausarpia...näkyy esim ku rasvaa ihoa ja kun iho venyy, mut normaalitilassa ei siis näy (ainakaan vielä).

Noista kestovaipoista: mäki olin eka ajatellu josko alkais käyttään taskuvaippoja tai noita aio-vaippoja, mut se kaatu sit siihen et ovat niin kalliita eikä meillä ole kuivausrumpua. Voishan noita jokusen kokeilla jossaki vaiheessa, mut ei nyt vielä ainakaan.
 

Similar threads

K
Viestiä
100
Luettu
3K
Lapsen saaminen
ellinoora 20+5
E
K
Viestiä
95
Luettu
2K
A
K
Viestiä
101
Luettu
3K
T

Yhteistyössä