Rominas ja
mur-mur Oottakiehan ku kerkiän katella niitä astron sivuja niin kerron sitten. Musta on tullut niin laiska koneella istuja, ett vaikka kuinka olisi aikaakin, niin en vaan 'pääse' tänne istuksimaan. Ukolla oli tänä aamuna poikkeuksellisen aikaisen herätys ja silläkään en viitsinyt alkaa naputella, ettei tule sanomista, mutta kivalta kuulosta noi sivut
.
Hysteria Kyllähän minä jo ihan luovutuskannalla olin ja olen tavallaan edelleenkin. Nyt nämä kaksi kiertoa elän Clomeilla ja Teroilla ja jos ei ihmettä tapahdu, niin kaikki saa jäädä herran haltuun, niinku ne viime kädessä on muutenkin. Mutt jotenkin kauhistuttaa jo kuinka kauan tässä onkaan eletty yhden asian ympärillä. Pitäis saada jotain uutta tuumattavaa.
En minä sitten niitä kisuleita ole osannut vielä ottaa ku surukseni kaipailen pojuani vielä niin, ett en usko kykeneväni rakastamaan mitään enkä ketään muuta niinkuin sitä vielä pitkään aikaan. Tiedän, ett kissanpentu sydämen veis samantien, mutt sitäkään en halua. En halua ihastua, en rakastua, haluan vain säilyttää järkeni, jos suinkin mahdollista
.
Viime yönä näin niin vinhaa unta, ett oksat pois. Olin raskaana (tai hedelmöittynyt), mutt pikkunen pulahti ulos, sen nappasin johonkin ilmapallon tapaiseen ja säilyttelin sitä ruumiinaukoissani, ett pysyi ruumiinlämpöisenä. Sitten miehen kanssa mentiin yhteen yleiseen veskiin ja vaikka samassa kopissa oli muitakin, siirti mies alkion kuin ilmapallon (plumps vain =)) mun emättimeeni ja sieltä se jatkoi matkaansa kohtuun ja alkoi kiinnittyä. Jossain vaiheessa kannoin sylissäni valtavaa sikiöpussia, jonka läpi näkyi sikiö ja oikeasti lasten teholla työskentelevä ystäväni yritti kurkkia kalvon läpi onko sillä kaikki paikoillaan =), jostain nataalijutusta ei ollut ihan varma, mutt ei siitäkään, ett onko siitä haittaa kehitykselle. Unessa olivat mukana mun edesmenneet vanhempani, siskoni ja veljeni ja tuntui kuin olisin ollut henkimaailmassa ja sieltä katellut uuden elämän alkua. Hurja uni ja sen varmasti muistan pitkään.
Hurjia toiveita ei ole tänkään kierron suhteen, menee niinkuin on mennäkseen, en minä sille mitään voi. Parasta toivon, mutt en pahinta pelkää, senkin aika on ehkä joskus, vaikka toivottavasti ei koskaan
. Ottaa tuosta nyt sitten selvää.
ON Eilen illalla ennen Clomi-satsin ottoa mulla oli niin valtavat ilmavaivat ylämahalla, ett mietin jo uskallanko mokomia nappeja ottaakaan, mutt olo helpotti sitten iltaan mennessä. Syötätti kamalasti, mutt sitä kai pelkkä toimettomuus tekee. Illalla luin yhtä kirjaa ja nauroin sille niin hervottomasti, ett välillä oli jo lopetettava lukeminen. En ole pojun kuoleman jälkeen nauranut varmaan kunnolla ollenkaan enkä pitkään aikaa sitä ennenkään, joten olo naurukohtauksen jälkeen oli suorastaan 'huolestunut', ett minäkö se täällä nauraa hekotan kirjalle niin, ett on pisut housuun tulla. Aikansa kutakin.