**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.6**

Ronjaliina, ihana uni! :D Toivottavasti oli enne... Jos maltat niin kannattaa tosiaan ehkä odotella viikonvaihteeseen ennen seuraavaa testiä, kun sulla kierto on kuitenkin yleensä ollut lähempänä kolmeakymmentä - silloin on jo paljon paremmat mahikset saada plussa näkyviin. (No, helpommin tietysti sanottu kuin tehty...) Lykkyä tykö! =)

Wanda, jaksamista odotteluun... Nuo alkupään dpo:t menevät kyllä aina niin tuskallisen hitaasti! Usein tuntuu siltä kuin aika ei menisi eteenpäin ollenkaan.

Ja kiitos tsempeistä Kippi. :heart:

ON: Sain äsken melkein tasavahvat viivat ovistestiin, eli plussaa voisi ehkä odottaa tälle illalle... jes! Yritin jo soittaa Väestöliittoon, mutta siellä on puhelinpalvelu kiinni torstaisin. Mutta me nyt yritetään änkeä sinne huomenna, toivottavasti ottavat vastaan. :D
 
Viimeksi muokattu:
Kippi
Täälläpä onkin mukavan kutkutteleva tunnelma monella... Jee! Ronjaliinalle kärsivällisyyttä ja ja plussaonnea! Mä näin yhtenä yönä viime kierrossa myös ihanaa unta, että tein posotiivisen raskaustestin ja olin äimän käkenä ja heräsinki superiloisena. Noh, todellisuus lässäytti haaveen sillä kertaa mutta peukut pystyyn että uni enteilisi sulle oikeeta pikku tyttöstä! :)

Sintti mahtavaa, vauva masuun kasvamaan ennen viikonloppua!:D Toivottavasti ovisviivat vahvistuu ja pääsette huomenna uuteen inssiin.

Wanda, jännäilläänkö dpo-päiviä yhdessä? Mulla oli tosi vahvat ovistuntemukset silloin kun "pitikin", limat ja vihlonnat kyljissä. Eilen ja tänään ei olekaan ollut mitään tuntemuksia ja yritän olla ajattelematta, mutta ai että taas jännittää! Kun tää oli oikeestaan eka kerta kun oon IHAN varma että ollaan heiluteltu peittoja juuri oikeaan aikaan....Kyllä muissakin kierroissa on ollut varmaan tarvittava määrä yritystä, mutta oon vaan niin fiiliksissä oviksen bongaamisesta! Meil on sitäpaitsi molemmilla yk6, tää on hyvä kuukausi eiks vaan!

Puhaltelen plussia kaikille:++++++++ :whistle:
 
Kiitos Sintti! =)

Ronjaliina, olen myös joskus nähnyt unta omasta tytöstä ja se oli niin realistinen uni että vieläkin ottaa sydämestä kun mietin sitä. Tyttö oli unessa arviolta kolmevuotias ja oli hyvin tunnistettavan näköinen, muistan vieläkin miltä hän näytti vaikka unesta on jo useampi kuukausi aikaa. Unessa oli kyllä viitteitä kaksosveljestä mutta häntä en nähnyt. Saas nähdä tuleeko todellisuus vastaamaan untani joskus... :D

Kippi jännätään toki! Taidetaan aika samoilla lukemilla mennä! Meillä osui peitonheiluttelut luultavasti täydelliseen aikaan, en tikuttanut mutta ovistuntemukset oli hyvin vahvat. Nyt olen la-illasta lähtien tikuttanut ja viivat on vain haalenneet. Lauantaina jolloin peittoja heiluttelimme aamupäivästä tikutin illalla tuntemusten takia ja viiva oli melko vahva, oli siis vissiin haalistumassa siinä vaiheessa että hyvinkin osuttiin juuri oikeaan saumaan... Ja pidetään peukut pystyssä ja varpaat ristissä että yk6 olisi se maaginen kuukausi! =)
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on muuten yksi ongelma, osaisittekohan auttaa? Mun selkä on reistaillut tässä lähiaikoina ja olen käynyt sen takia lääkärissä. Ohjasi sitten alaselän röntgeniin. Olen venyttänyt sinne menoa koska tämä vauvaprojekti on hiukan tiellä. Nyt sitten varasin ajan kun luulin ettei meillä ole yritystä. No jouduin sitten siirtämään sen oletettujen tulevien menkkojen jälkeiselle ajalle. Nyt sitten mietin että jos menen sitten menkkojen jälkeen röntgeniin niin vaikuttaako se kypsymässä olevaan munasoluun? Entäs ne muut olemassa olevat kehittymättömät munasolut? Uskallanko ollenkaan mennä röntgeniin? Tekisi mieli perua aika kokonaan ja vaan sitkeästi kuntouttaa selkää jumppaamalla...
 
Perjantai 18.3.2011



Viena............33v. ..... kp5/29-31..........yk3... 1 km
Sakara..........34v. ......kp13/?...............yk3
Tatja.............34v. ......kp14/26-29........yk9... terolut
Sintti-79........31v. ......kp14/23-30........yk21
Nima.............30v. .....kp15/31-37.........yk5
Kippi.............30v. ......kp18/26-28........yk6.....dpo3
anskilia..........31v. .....kp20/30.............yk3
Miimau..........31v. ......kp20/27............yk9
Amanda77......33v. ......kp20/34............yk12... 1 km, 3*clom+menopur
Demuli..........31v. .......kp24/32-39.......yk5
Wanda_81......29v. ......kp25/30-42........yk6
Ronjaliina.......29v. ......kp26/24-29........yk4
Vadelma30.....30v. ......kp32/32.............yk5
Jonesy...........30v. ......kp46/25-35........yk3
Ginger...........35v. ......kp52/??.............yk12...... 1kkm
Scrat.............31v. ......kp55/32-38........yk12.... 4*terolut
Annastiina79...31v. ......kp56/30-58........yk14



Taustalla:
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Tuiskuli...............29v. ....yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-.........................................plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Kippi
Aargh.... tänään ei ole mulla paras päivä vauva-ajatusten kanssa. Kävi hölmö juttu kaupassa, kun kävin ostamassa lounasta tiskiltä. Vieressä saman ikäluokan nainen osti mozzarella-salaattia ja kysyi, onko juusto pästöroitua. Heti arvasin että syy kysymykseensä on, että on raskaana. Siis en voi uskoa itsekään, miten tuollaisesta nousi mulle kateus!! Oikein hävettää omat tunteet mutta silti en ole saanut itseäni tuon jälkeen oikein toiveikkaalle linjalle... Kai tämä oviksen bongaaminen ja dpo-päivät laukaisee itsessäni sen pelon, kun antaa itsensä ensin toivoa ja sitten pelkää samaan aikaan niin pirkuleesti että pettyy taas kuitenkin. : /

Onneksi on mukavaa ohjelmaa viikonlopuksi että saa ajatuksia pois, toivottavasti. Aurinkoa jokaisen viikonloppuun :cool: ja Sintti toiv pääsitte inssiin! Wanda en osaa sanoa mitään tuohon röntgeniin, mutta sinuna kysyisin lääkäriltä/hoitajalta asiaa, kuulostaa siltä että kuvaus olisi kuitenkin tärkeä.
 
Kippi täällä samansuuntaiset ajatukset, kun kuulin, että kaveri saa vauvan ja laskettu aika osuu niille tienoille, jolloin mun laskettu aika olisi ollut, jos ekasta kierrosta olisi tärpännyt... Sä et kuitenkaan saa luopua positiivisuudesta, kun niin hienosti pidät meitä muitakin pinnalla! :heart:

Omaa napaa nyt vaan: 2 kiloa on tippunut eli ylimääräiset nesteet on lähtenyt. Nyt se varsinainen laihdutus vasta alkaa. Ovislimailut ovat kuitenkin jo alkaneet eli ovis on ehkä kuitenkin tulossa viikon sisällä. Sen hyödyntäminen silti tuskin onnistuu miehen reissutyön takia : /

Plussatuulia kaikille! +++:whistle:
 
Hih, täällähän monella jännät paikat!! Sintti, toivottavasti pääset/pääsit inssiin! Kerro heti, miten kävi! :) Ronjaliina, ihana uni - toivotaan, että oli enneuni ja näytät pian meille esimerkkiä plussaamalla!!! Wanda ja Kippi, tsemppiä piinailupäiviin! :)

Kippi, noi omat reaktiot on aina aika yllättäviä. Joskus juuri ne tuntemattomien vauvat tai raskaudet harmittaa eniten. Mistäköhän se johtuu? Jotenkin ne kai edustaa ylipäänsä raskaana olemista ja kun sitä toivoo niin kovasti, ei haluis nähdä sitä liikaa ympärillään. Itse oon koittanu tsempata itseäni ajattelemalla, että jos niin moni nainen on saanut lapsia, miksen minäkin! :) Joten pitää kääntää se positiiviseks, että raskauksia ja vauvoja näkyy "joka puolella"!

Lääkärikäynti ei ollu taaskaan kovin mieltä nostattava… En voi ymmärtää, miksei Menopur enää toimi mulla!! Nytkin isoin folli oli 10 mm eli samaa rataa mennään. Koska lähden reissuun ens viikolla, nyt on enää maanantaihin aikaa odotella kasvua. Nyt sit tuplattiin lääkeannos ja pistelen sitä maanantaihin. Jos folli kasvaa reilusti, hoidan irrottelut sitten ilman ultraa reissussa. Mutta täytyy sanoa, että nyt on usko koetuksella… Jos tää kierto ei onnistu, vaihtuu lääkkeet jotenkin. Lääkäri sanoi, et joko clomien tilalle tulee jotain muuta tai sit joudun syömään yhden kierron e-pillereitä ja sen jälkeen jatketaan. Pillerit voi kuulemma auttaa joskus, kun ne ”lamaa” PCO:ta ja sen jälkeen saattaa hoidot purra paremmin. Nyt mulla kasvaa vaan monen monta pientä rakkulaa, eikä oviksesta ole tietoakaan. Noo, nyt on pakko toivoa, että se yks kymppimillinen sieltä kuitenkin kasvais viikonlopun aikana!!!! Onneks viikonloppuna on kaikkea kivaa ohjelmaa, niin ei oo liikaa aikaa murehtia. Vaik kyllä meinas taas itku tulla, kun ajelin lääkäristä. ): Mut nyt en piru vie anna itkun tulla. Jotenkin koen, että jos alan itkemään, niin sitten kroppa luovuttaa. Pakko kait vaan pitää luottavainen ja positiivinen asenne!

Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
Wanda, vaikea sanoa, mitä kantsis tehdä röntgenin suhteen… Jotenkin vois kuvitella, että jos se on menkkojen aikaan/heti niiden jälkeen, niin ei ehkä aiheuttais niin isoa probleemaa? Mut mistä sitä oikein tietää? Jotenkin kuvittelisin, että aika ovulaation jälkeen on olennaisempi, koska silloin saattaa munis olla hedelmöittynyt ja jakautumassa? Mut voisko vaikuttaa jotenkin jo ennen sitä? Jotenkin uskoisin, että röntgenin säiteily on sen verran pientä, että tuskin siitä on vaaraa? Toivottavasti selkävaiva paranee pian!
 
Kippi
KIITOS Nima ja Amanda tsempistä, mä lupaan yrittää taas kääntää ajatukset iloisempaan suuntaan. On se vaan tosiaan jännä, miten ne omat pelot yllättää, tilanteissa joissa ei yhtään osaisi odottaa. Kuulin myös Nima jokin aika sitten puolitutusta jolla laskettu aika marraskuussa. Tuli niin pistos sydämmeen kun viime kierrossa mulla oli toiveet korkeella. MUTTA, kuten Amanda kirjoitit, täytyy ajatella niin että se että joka toinen tuntuu olevan raskaana :p niin miksei mekin pian!! Meidän raskautuminen on itse asiassa tilastollinen fakta, näin mä just päätin. :D

Amanda haleja!:hug: Mä en ihan ymmärrä noita follinkasvuja yms. mutta ymmärsin että sulla kuitenkin aiemmin on tuo Menopur toiminut, joten älä luovu vielä toivosta! Viikonloppu ja rentoutuminen edistää kroppaakin olemaan vastaanottavainen eikös vaan. Ja toisaalta, vaikka nyt ei tärppäisi ja joutuisitte kokeilemaan jotakin uutta, ei sekään välttämättä ole huono asia, sen tarkoitushan olisi vaan parantaa entisestää mahdollisuuksia. Vähän kuten itse hakkasin päätäni seinään ovistestien kanssa, ajattelen että kun nyt testit natsasi, ensi kierrossa voi myös natsata vaikkei vielä raskautuminen onnistuisikaan. Toivosta ei suostuta luopuu vaik mikä olis! Mutta ymmärrän ton fiiliksen ettei halua antaa itsensä alkaa itkemään, tulee tunne et karkaa mopo käsistä sitten... Ei se pieni tirautuskaan pahasta kuule ole, kroppa vähän "puhdistuu"!

Nautitaan kaikki viikonlopusta miten ikinä sen vietämmekään! Otetaan yleinen kielto vkl aikana murehtia, HAAVEILLA saa ja pitää!!!
 
Ihan vain pikainen päivitys, pitää ehtiä vielä kauppaan...

Voi harmin paikka, Amanda! : / Toivottavasti vahvempi annos tekee tehtävänsä. Pidän täällä kaksin käsin peukkuja sen puolesta!

Meillä saatiin eilen illalla se kaivattu ovisplussa, ja kävimme tänään tekemässä toisen inssin. Simppanäyte oli suunnilleen yhtä hyvä kuin viimeksi, mikä oli tietysti suuri helpotus - mutta lääkäri sanoi myös, että jos simpat ovat normaalisti tuota tasoa niin se tarkoittaa sitä että lapsettomuus saattaakin olla meillä selittämätön. No, yritän olla nyt murehtimatta sitä etukäteen... Aukiolotutkimus on sitä paitsi vielä mulla tekemättä, joten jos tässä kierrossa ei natsaa niin pidämme varmaan ensi kierron taukoa ja tarkistamme siinä välissä putket.

Lisähuolta aiheuttaa se, että sekä inssissä että maanantain ultrassa kohdussa näkyi jotain kummaa verenvuotoa... Pelottaa että olen saanut jonkun tulehduksen, vaikka periaatteessa vuoto voisi olla hormonaalistakin (ovikseen liittyvää). Pitäisi varmaan käydä gynellä varmuuden vuoksi, niin saisi asiasta mielenrauhan. :|

Munikset käyttäytyivät samaten yhä oudosti, molemmilla puolilla näkyi taas kaksi isoa palluraa. Lääkäri totesi kuitenkin oikeanpuoleisten pysyneen joka ultrassa saman kokoisina, joten ne ovat todennäköisesti molemmat kystia. Mutta sieltä vasemmalta oli ainakin jo selvästi irtoamassa yksi munasolu, ja toinenkin oli sen kokoinen, että se saattaa vielä innostua liikenteeseen.

Tulipas paljon omaa napaa... On vähän sekavat tunnelmat, vaikka periaatteessa saatiin ihan hyviä uutisia. Jotenkin alkoi vain huolestuttaa, että lapsettomuuteen löytyy vielä lisää syitä, tai että nuo kaiken maailman kystat ja vuodot ovat merkki jostain ikävämmästä. Onneksi mullakin on tiedossa tiivistä viikonloppuohjelmaa, niin ehdin saada ajatuksia vähän muualle... Ensi viikolla jos pääsisi gynelle juttelemaan, niin siellä toivottavasti saisi ainakin sen tulehdusasian tarkistettua.
 
Kippi ja Sintti, kiitos ihanat kannustuksesta! :) Oot Kippi oikeessa, et pitää vaan uskoa, et jollain keinolla ovulaatio ja raskaus saadaan aikaan, kun se kerran jo onnistui. Mutkia voi tulla matkaan vielä, mut meen kyllä vaikka mille mutkalle, jos vaaditaan!

Sintti, toisaan vähän sekavia uutisia ja herättää varmasti epäilyksiä ja ajatuksia. Mutta toisaalta hyvähän se on, ettei mitään isoa ongelmaa ole näköpiirissä. Putket on varmasti hyvä tsekata seuraavaks, niin sulle ei turhaan tehdä inssejä toisen perään. Mullakin on yks kysta, joka vähän liikkuu paikasta toiseen, kun ei oo munasarjoissa kiinni. Mut se hämää aina ultrassa, kun se näyttää irtoamista enteilevältä munikselta. Joten kait ne kystat on aika yleisiäkin. Mietin tota tulehdusjuttua, et eikö tulehduksesta pitäis tulla jotain itsekin havattaivaa vuotoa - oudon väristä tai pahanhajuista? Ja jos vuotoa on vaan sisällä, niin voiko se olla kovin voimakasta? Toivottavasti on vaan joku kiertoon liittyvä normaali juttu! Eniten tietty toivon, että tämä inssi tuo toivotun tuloksen eikä mitään muita toimenpiteitä enää tarvita! :)

Kippi, loistava päätös, että ei saa murhehtia, mutta haaveilla saa - I'm in! :)
 
Viimeksi muokattu:
sunni
Heippa kaikille! :wave:

Olen eka kerta tänään täällä lukemassa, ja rekisteröidyinkin juuri. JA ekana löysin tämän keskustelun :)
Ite eka kertaa elämässäni nyt vauvakuumeillut viime syksystä saakka. Vielä ei ole kunnon yrityksiä ollut edes.
Mutta salaisesti TOIVON että nyt olisi vahingossa käynyt kerrankin onni minulle.
Dpo 9 menossa, oviksen pongasin testillä. Kuviteltuja raskausoireita on ollut 3-4 päivää.
Ja voi luoja tätä piinaa mitä on ollut tämä viikko kun jännittää tulevat menkat ihan sairaana!!!!
Viime kierto oli VAIN 23, kun se ennen sitä on ollut 27-28. Huomenna ois se kp 23.
Voi itku jos sieltä menkat huomenna alkaa.
Tänä aamuna oli ihan uskomaton, heräsin töihin ennen herätyskelloa, siihen että vatsaan nipisteli navan alapuolelle, ja nipistely jatkui monta tuntia senkin heräämisen jälkeen.
Pissanäyte tutkittu eilen,kun jo hätäpäissäni epäilin, oisko pissatulehdus kun selkään juilinut kolme päivää ja mielestäni pissa haissut voimakkaammalle kuin koskaan ikinä. Pissatulehdusta minulla ei ole ollut koskaan ennen,en tiennyt oireitakaan,mutta ompahan nyt tutkittu, ja mitään siinä ei ollut ollu.
Vielä kun pääsis sinne asti että pääsis eka kertaa raskautta testaamaan..eli että menkat nyt myöhästyisi ja toivottavasti jäisi tulematta!!
Mutta on se vain jännää tämä kun omalle kohdalle tulee. Eilen oikein itku kurkussa mietin,että "tekisin mitä vaan kun nyt olisi tärpännyt.."

Näitä hassuja tuntemuksia, taikka kuviteltuja raskausoireita tällä viikolla ollut nämä,
joka päivä kurkkukivun tunne, sellainen lievä, inhottava tunne kurkussa ja nenä tukossa ollut 5 päivää, nenässä ollut sellanen polttava tunne, kaks päivää ke- ja to oli lämpö koko ajan vähän päälle 37. Paleltanut on hulluna tän loppu viikon. Kahden peiton alla pitänyt nukkua, kun taas alkuviikostya oli ns. kuumia aaltoja. Tajuttomia hikikohtauksia töissä jne.
Metallinen maku suussa kolme päivää,joka ei lähtenyt söipä mitä tahansa tai harjasi hampaat kuinka monesti. Se oli inhottavaa.Tänään sentään tuntui että joku maistuu joltain.
Ja lisäks ollu neljä päivää sellanen taustalla oleva ,tosi kummallinen pään särky. Ei kova eikä pahasti häiritsevä,mutta sellainen joka vaan oli koko ajan. Tänään piti sitten ihan ottaa särkylääke, ja sillä helpottikin.
Mutta mutta.
Tosi kiva että on olemassa tämmöinen ns. vertaistuki palsta täällä!
Tuli oikein hyvä mieli kun lueskelin noita juttujanne!:heart:
En olekaan enää niin yksin. Kun mulla ei oo ketään, ei niin ketään live-elämässä jolle jutella näistä ajatuksistani.
:)
 
Sintti tsemppiä! Toivotaan, että tämä inssi tuottaa tulosta!

ON: Niinpä niin... eilen illalla alkoi jo tuntua vähän siltä, että täti taitaa saapua. Ja tänään tuntuu sitten vähän enemmän siltä. Eiköhän sitten pian se tätikin sieltä saavu. Harmittaa! Tuntuu siltä, että ihan ekaa kertaa oikeesti ootin ja kunnolla toivoin, etä olisin raskaana! Aiemminkin oon oottanut, mutta ekoissa kierroissa innostukseen sekoittui myös pelkoa, että kuinka kaikki sujuisi jne. Toisaalta ihmettelen kuitenkin, miten vähän mua sitten kuitenkin harmittaa. Huomenna ois kahden kaverin synttärit, maanantaina lähden yhden kaverin kanssa ulkomaille perjantaihin asti ja sitten ollaankin jo varmaan melko lähellä ovispäivää. Eilen jo tätin ilmoitellessa itestään illalla tilasin netistä ovis- ja raskaustestejä. Joten eiköhän tää taas tästä... Voivoi! Miten tää onkin näin vaikeeta! Lapsenusko raskaaksi tulemisesta on ainakin karissut ja lujaa! Miten sitä vuosia, vuosia ja vuosia söikin ehkäisypillereitä, kun tulos on tää, että neljään kuukauteen ei oo ollu pelkoakaan, että ois raskaana. No ei voi mitään, elämä on!
Kuulostan, että negatiiviselta, mutta yritän nyt keskittyä positiivisesti tulevaan kiertoon! Ehkä tämä tästä!
 
Lauantai 19.3.2011



Viena............33v. ..... kp6/29-31..........yk3... 1 km
Sakara..........34v. ......kp14/?...............yk3
Tatja.............34v. ......kp15/26-29........yk9... terolut
Sintti-79........31v. ......kp15/23-30........yk21... dpo1, 2. inssi
Nima.............30v. .....kp16/31-37.........yk5
Kippi.............30v. ......kp19/26-28........yk6.....dpo4
anskilia..........31v. .....kp21/30.............yk3
Miimau..........31v. ......kp21/27............yk9
Amanda77......33v. ......kp21/34............yk12... 1 km, 3*clom+menopur
Demuli..........31v. .......kp25/32-39.......yk5
Wanda_81......29v. ......kp26/30-42........yk6
Ronjaliina.......29v. ......kp27/24-29........yk4
Vadelma30.....30v. ......kp33/32.............yk5
Jonesy...........30v. ......kp47/25-35........yk3
Ginger...........35v. ......kp53/??.............yk12...... 1kkm
Scrat.............31v. ......kp56/32-38........yk12.... 4*terolut
Annastiina79...31v. ......kp57/30-58........yk14



Taustalla:
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Tuiskuli...............29v. ....yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-.........................................plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Tervetuloa sunni! :wave: Jos haluat niin laitatko vielä ikäsi ja yrityskiertojen määrän, niin voidaan lisätä sut listalle.

Ronjaliina, tiedän niin mitä tarkoitat... Mulla oli sama juttu, että pari ensimmäistä kiertoa meni jännityksensekaisissa tunnelmissa ennen kuin uskalsin täysillä alkaa toivoa olevani raskaana. Sitten kun niistä alkujännäilyistä oli päässyt yli, pettymys oli suuri kun raskautta ei vain vieläkään alkanut kuulua. Mutta toivottavasti tätioireilut jäävät vain oireiksi, niin pitkään kun menkkoja ei näy, ei toivoakaan ole menetetty! :)
 
sunni
Kiitos, laita vain :)
Kaikki niin uutta mulle.
Eli 32vee, yrityskierto periaatteessa oisko viis,kun en oo oviksia ennen viime kiertoa tutkaillut,että ne kunnon yritykset ollu vähän siellä ja täällä,mut laitetaanko vaikka 4.

Aurinkoista lauantaita KAIKILLE :)
 
Tervetuloa Sunni mukaan! Mikään ei voi olla jännittävämpää kun tämä yhdessä kuumeilu. Elämä kulkee aika lailla näissä sykleissä eli kaksi viikkoa valmistaudutaan ja kaksi viikkoa piinaillaan. Vähän kun toistuvia ensi-iltoja odottelisi :) ja kun täti saapuu paikalle pitää aina löytää uudelleen tsemppipeukalo!

Amandan folleille iso aaltoliike :wave:
 
sunni
Oon ollu tänään ihan maassa kun on älyttömät menkkakivut ollu pariin otteeseen. Nyt oon varma että ne menkat tulee :s
Ei tosin vielä oo tullu,mut erehyin testin tekee aamulla, negahan se oli :kieh:
Mut sit kun oon myös hätähousu kaikessa asioissa,niin en sit voinu olla pissaamatta tikkuunkaan. Noi oli jotain netistä tilttuja, soft tms tikkuja, 1,50e kpl maksoi. Tekeeköhän niillä edes mitää. Päivän pakkasessa postilaatikossakin olivat :LOL:

No kuinkas teidän muiden jännääjien lauantai on huristellut?
Minä kväin pitkästä aikaa tooooooosi pitkällä lenkillä koiran kanssa ja nautin 110% aurinkoisesta kelistä, aivan ihanaa!!!!
 
sunni
Njaaha.
Seuraa valitusvroitus. : /

Eli vvaroitus heti alkuunsa, että tämä viesti tulee sisältämään valivalivalitusta, pahjaaoloa ja rumia sanoja :|

Varmaan joku jo siellä taustalla tulee kiroilemaan, että miksi tämä ihminen liittyi tänne kun heti alkusanoilla vain valivalivalittaa :(
Pyydän anteeksi.
eli itsekeskeistä valitusta tässä:
Son sitten kp1.
Olin menossa saunaan ja vessassa käydessä paperiin tirahti punainen viiru. No osasin siihen jo varautua, mutta mikä nyt kiroilututtaa eniten tän pettymyksen lisäksi on että se oli taas sitten kierto 23 päivää : ( : (
Mikä hitto minussa on vikana kun 7 normaali kierot, 28-30 päivää ja nyt kaks viimesintä 23 päivää. Eihän tässä ole mitään mahollisuuksia raskautua jos tämä näin jatkuu???
Mietin tuossa saunassa yksin maatessani,että jokohan soitan heti maanantaina neuvolaan. Antakaa lääkkeet ..... :rolleyes: Mielialalääkkeet, lääkkeet vitutukseen ja jotku hormoonit että kierto normiksi tulis jälleen.... VAi mitä sanottel, ylireagoinko nyt????
Sanokaa pliis. Oon ihan sekasin näitten fiiliksieni kanssa.

Mitä oon ovuja kahessa viimesessä kierrossa tikutellu,ne omn tullu 13-14 kp:inä ja aiemminkin kun en tikutellu, ovistuntemukset oli kans siinä kp14 tienoilla.
Miks nyt sit menkat alkaa näin aikasin :|

Tää pettymys on massiivinen kun nyt tällä viikolla oli EKAT OIKEET toiveet ja odotukset et nyt ois voinu tärpätä. Olot ja merkit oli niin varmat :( Sitä tippui sitten korkeelta.
Ja tää miun tilanne hankala muutenkin kun ovishetkellä ei välttämättä heilutella peittoja, todellakaan.... :'(

No tulipa taas vuodatettua. Nyt jo ihan nolona,kun tänne tuun tälleen kiukkuumaan...
Pakko oli avaa äsken harmitukseen saunaolut,kun nyt sellainen oli jääkaapissa. En oo tänä vuonna edes alkomahooliin koskenut kuin kaks kertaa, jostain syystä ei ole yhtään tehnyt mieli. Ja muutenkin oon tän vauvakuumeen aikana muuttunu muutenki8n, johtuuko siitä vai ikäkriisistä vai mistä lie, mut oon alkanu liikkumaan ja syömään terveellisesti ja bilettämisen lopettanu lähes kokonaan.

Nooh... eihän se auta taas kun odotella se 13-14 vrk ja toivoa että puputtelut onnistuisi sitten silloin ja jänskätään taas 3-4 viikon kuluttua...

Eikun teille muille toivon koko sydämeni kyllyydestä plussatuulia :heart:
Mut sen vielä tähän vuodatuksen loppuun sanon,että on tässä kasvettukin tän vauvakuumeen aikana paljon, viime syksyyn asti olin yks huithapeli ja viel vuos sitte sanoin et en aio lapsia "hankkia" (!!!!!) Noh niikö se sit osuu omaan nilkkaan sekin että lapsia ei hankita, niitä SAADAAN. :ashamed:

En mie oikeesti oo aina näin negatiivinen, SORRYT oikeesti..
 
Tervetuloa sunni! Tää palsta on juuri valitustakin varten, antaa tulla vaan ;)

Täällä oireet tuntuu jo siltä, että ovulaatio ois melkein päällä. En oo siis nyt tikuttanut, mutta ikinä en oo ovuloinut näin aikaisin... Katellaan ja kuulostellaan :O
 
Kippi
Suloisen sunnuntain tervehdys tulevat mammat, mutsit, äiskät, äipät ja äitylit! =)

Lukaisin vauhdilla viestejä ja niitä olikin tullut paljon! Tervetuloa Sunni! Ja tsemppiä uuteen kiertoon, koita muistaa ettet ole vielä kovin kauaa yrittänyt ja varsinkaan jos yritykset eivät ole ajoittuneet oviksen kohtaan kuten kirjoitit. Kaikki mahikset on vielä sinullakin! Toi lyhyt aika ovulaatiosta menkkojen alkamiseen on ymmärtääkseni helpostikin hoidettavissa, ts. voidaan hormoneilla tukea kropan toimintaa oviksesta silleen että kiinnittyminen onnistuisi, muistaakseni luin tuolta Felicitaksen vastauksista täältä kaksplussan sivuilta vastauksen tällaiseen tilanteeseen...käypä kurkkimassa viestejä!

Sintti, minun mielestä noi uutiset kuulosti enemmän hyviltä kuin huonoilta. Raskautuminen on sen verran monimutkainen prosessi (ihan kuin me kaikki ei sitä jo tiedettäisi :D) että olen tullut siihen tulokseen, ettei sitä kannata yksityiskohtaisesti alkaa murehtimaan. Tarkoitan että vaikka lapsettomuus olisi teidän kohdalla selittämätöntä, voi se tarkoittaakin juuri sitä ettei sille ole yhtään mitään syytä miksi ei voisi luomunakin napata! Olen kuullut vime aikoina muutaman tarinan tutuilta, kun ollaan lapsettomuushoidoilla tultu raskaaksi ja sitten ylläriluomuna toista/kolmatta lasta. Nyt uskoa tähän inssiin ja täälläkin peukut ja varpaat teille pystyssä!!

Ronjaliina toivo ei ole tosiaan menetetty jos tätiä ei näy, eikös se Tuiskuli laittanut ihan vastavaa viestiä että "täti tulee toivo meni" ennen kuin plussasi! Ja hyvä tuokin ettet ole liian pettynyt vaikka ei tervetullut-vieras tulisikin kylään, sulla vaikutti olevan mukavaa ohjelmaa seuraavaan ovikseen saakka. =) Mua ainakin lohduttaa se että seuraava yritys on aina kulman takana kun menkat alkaa.

Nimalle oviksen bongaus-onnea! Saisko sen miehen sieltä reissun päältä "toisiin tehtäviin" :p ? Eikös ovis voi joissain kierroissa tapahtua aikaisinkin, ilman että siitä olisi estettä raskautumisen kannalta... muistan jostain tämänkin lukeneeni, kertokaa viisaammat enemmän.

Amanda hyvä että oot messissä haaveilussa! Oma napa tähän loppuun, eli aika iloiset fiilikset kun on niin kiva viikonloppu meneillään. Mutta ei mulla kyllä minkäänlaisia tuntemuksia ole dpo-aikana ollut... ehkä nipistelyjä/vihlontaa kylkien kohdalla, mutta kun sitä ollut aiemmissakin kierroissa, en anna sille suurtakaan "arvoa".... Rinnat EI ole arat (kokeiltu on liianki monta kertaa per päivä :LOL:) eikä mitään muutakaan ihmeellistä. Oli miten oli, onneksi on töitten lisäksi vapaa-ajallekin paljon kivaa ohjelmaa piinailupäiviksi joten eiköhän tämä mysteeri taas lopulta selviä täälläkin, ollako vai eikö olla.. :D

Viikonlopun letkeitä tunnelmia jatkamaan!
 
Huomentapäivää! Päätin sitten kuitenkin testata ja ovis-digi hymyilikin mulle tänä aamuna =)

Mulla on siis tilanne ollut se, että ovis on yleensä aika myöhään kp20 tienoilla (normaali olisi kai kp14) ja viimeksi myöhästyi lisää eli oli vasta kp23. Nyt elimistö ottaa kai vähän takaisin eli mulle voi merkata tälle päivälle kp17 dpo 0. Siksi jo dpo 0 (eikä dpo -1), koska olen varma, että digi olisi hymyillyt jo eilen, jos olisin testannut. Mulla siis digi-ovisplussa tulee yleensä 2 aamuna (jopa 3:na) ja tänään se viiva siellä sisällä oli jo haalenemaan päin. Pysyiköhän kukaan nyt mukana mun järkeilyssä..? :D Anyway, jos luteaalivaihe pysyy samassa kuin ennen eli 11-12 päivässä, niin mulle saattaa kerrankin tulla normipituinen 28 päivän kierto. Jo on aikoihin eletty :rolleyes:

Vielä asiat, mitä olen tehnyt eri lailla tässä kierrossa: vaihdoin rasvattoman maidon kevytmaitoon, kun luin jostain toisesta keskustelusta, että rasvaton maito on haitallista hedelmällisyyden kannalta. Sama pätee myös miehiin. Lisäksi olen ottanut päivittäin 7,5 mikrogrammaa D-vitamiinia, sekin kuulemma edistää ovulointia. Tuskinpa parin kilon painonpudotuksesta haittaakaan on ollut. Pääasia, että saatiin ovis hyödynnettyä ennen kuin mies lähtee reissuun ;)
 
sunni
Kevätpäivää!
Mukava ulkoilusää olikin taas :)
Kiitokset kannustuksesta <3
On kyllä mukava lueskella juttujanne ja saada positiivisia kommentteja itsekkin =)

Luinpa muuten jostain (ku muistas mistä miljoonannesta sivusta) että HAITALLISTA raskautta yrittäville ja odottaville on avokaado JA pellamansiemen.
Ite oon nyt kaks kuukautta joka aamu syönyt pellavarouhetta... Taidanpa (!!!) jättää täst ees väliin.
Sitävastoin vehnänalkiota olen posinut kanssa sen kaks kuukautta joka aamu jukurtissa, ja siitä satuinkin myös löytämään jutun,että on hyväksi hedelmällisyydelle ,hih hih..
Pitäsköhän minunkin muuten rueta, varmuuden vuoksi :whistle: juomaan sitä paljon puhuttua greippimehua :D

Mitäköhän minun keho oikein kiukuttelee. Aamulla tuli pikkiriikkisen kirkasta punasta, oikein limasta vuotoa. Laitoin "tulpan perseeseen" nikku tääl päin sanotaan (tamponin siis) ja painuin koirien kaa piiiiitkälle lenkille. Sieltä tultua ja siis koko päivään, ei oo tullu mitään. Eli joku ihme stop. Ei o kyl ennen ollu, eli joko menkat on päällä eka päivästä lähtien ihan non stop ja sit neljäntenä päivänä hiipuu.
Alan ihmettelee et mitä tapahtuu, ku ekana viime kierto outo ja lyhyt, nyt sama 23 pvää ja muutama tippa tullu kirkasta, sit ruskeeta ja sit stop. hoh hoi.
Mitäköhän tän kaa, odotanko tän kierron rauahssa ja sit otan yhteyttä tonne jonnekin neuvolaan, vai joko te soittasitte nyt?
Ei oo tarvinnu meikänkään ennen kierroista ja kehostaan ihmetellä, mut tietty eihän mulla oo ennen ollukaan lapsenteko yritystä ja vauvakuumetta.
Kuinkas kauan te muuten ootte kuumeilleet?
Onko teillä tukirinkiä live-elämässä? Siis tarkoitan ihmisiä joitten kaa jutskailla näistä ja höyrytä? Entä oma kumppani, höyryjääkö mukana, vai kiinnostaako aiheesta jubailu?

Taidanpa lähteä pyykinpesuun ja jos kävis lumesta putsaamassa ulkoa pyykkinarun alusen ja veis pyykit eka kertaa kevätsäähän heilumaan :heart: ..se tuoksu on niiiiiin ihana.
Sit vois lähtee karvalapsia harjaamaan tonne ulos, siirtyis ajatukset muille urille hetkeksi.

Ompa vaan ollu outoa mulle tää alkuvuosi,kun siviiliajatukset ei pyöri muualla kuin vauvakuumeilussa.. Ei ymmärrä oikein itekkään, eikä kellekään voi puhua kun kaveripiirissä on ainoastaan lapsettomia, eikuumeilevia.
Taas kerran, onneks löysin tän palstan. Ja sanokaa jos häiritsee tää meikän yliaktiivisuus ja omanapa höyryyminen :confused:

hih hii.. .häivyn nyt tonne ulos tuulettaa aivojani :D
 

Yhteistyössä