Kippi
Moikka vielä, mä yritän nyt "opetella" kirjottelee tänne vapaa-ajalla, tähän saakka töissä kaikista houkuttelevinta ollut naputella heh heh miksiköhän... 
Olis se kait ees työpäivät hyvä olla kuumeilematta, mutta minkäs teet!
Sunnille vastauksena omaan tukiverkkoon. Mulla on tosi vahva tuki ympärillä, muutama läheinen ystävä ketkä tietää yrityksestä ja mies suurimpana tukena. Meillä minä kuumeilin jo kuukausia miestä ennen, mutta annoin hänelle täyden tilan pohtia asiaa itsekseen ja olinkin ihanasti yllätetty, kun hän syksyllä ehdotti yrityksen aloittamista. Mies ainakin meillä (ja Amandan ainakin muistan kertoneen samansuuntaista...) tasapainottaa tätä tunteiden hullunmyllyä, kun osaa suhtautua rauhallisesti ja järjellä niin tähän kuin muihinkin asioihin Luulenpa, että vasta viime aikoina mies on alkanut tajuamaan, miten paljon tämä asiaa minulta taas viekin energiaa eikä ole suinkaan aina ruusuista haaveilua, mitä olen ymmärtänyt hänellä olevan. Tai ei välttämättä niinkään, hän on sanonut että ajattelee enemmän asiaa niin, että sitten kun olisin raskaana, ja lopullisesti vauvan myötä asia konkretisoituisi. Mutta on siis ihanan innoissaan ja jaksaa AINA kuunnella ja tukea ja uskoo myös aivan 200 %:sti raskautumiseen, mikä tuo mulle voimaa. Noh, eiköhän sitä omaa ukkoa tullut ihan tarpeeks ylistettyä :ashamed: Mutta varmasti jokainen tiedetään miten tärkeää on se tunne YHTEISESTÄ projektista!
Ystävät ovat myös tosi tärkeitä, jaksavat kuunnella ja kannustaa. Ystävissä keille olen kertonut, on sekä äitejä että lapsettomia mutta ei se tuen määrään ole vaikuttanut! Olen läheinen myös vanhempieni ja sisarusteni kanssa, mutta heille en ole ainakaan vielä halunnut kertoa, mieluummin sitten kun olisi kerrottavaa. Sekä miehen että minun vanhemmat odottavat kovasti lisää lapsenlapsia ja saammekin kuulla asiasta humoristisia kommentteja vähän väliä.... se sekä tuntuu hyvältä (olisi ainakin innokkaat isovanhemmat) että ärsyttää. Kun ei ole tärpännyt, ei jaksa oikeen aina olla sitä huumoria!! Omalle äidilleni olen kyllä suoraan sanonut että etköhän sä sen minusta huomaa jos raskaana joskus oon ja ollaan naurettu päälle.
Minä taas innostuin myös kirjottamaan pitkästi... Tää on kiva palsta! Mä en tajua enää miksi aluks jännitin tulla mukaan. Kerroin ystävällenikin tänään jotenki nolona, että kirjotan nettipalstalle. Hän oli ihana, totesi vaan että hyvä, mistä muualta voisitkaan saada yhtä vahvaa vertaistukea.
Kiitos naiset!:heart: Ja plussaillaan!
Olis se kait ees työpäivät hyvä olla kuumeilematta, mutta minkäs teet!Sunnille vastauksena omaan tukiverkkoon. Mulla on tosi vahva tuki ympärillä, muutama läheinen ystävä ketkä tietää yrityksestä ja mies suurimpana tukena. Meillä minä kuumeilin jo kuukausia miestä ennen, mutta annoin hänelle täyden tilan pohtia asiaa itsekseen ja olinkin ihanasti yllätetty, kun hän syksyllä ehdotti yrityksen aloittamista. Mies ainakin meillä (ja Amandan ainakin muistan kertoneen samansuuntaista...) tasapainottaa tätä tunteiden hullunmyllyä, kun osaa suhtautua rauhallisesti ja järjellä niin tähän kuin muihinkin asioihin
Luulenpa, että vasta viime aikoina mies on alkanut tajuamaan, miten paljon tämä asiaa minulta taas viekin energiaa eikä ole suinkaan aina ruusuista haaveilua, mitä olen ymmärtänyt hänellä olevan. Tai ei välttämättä niinkään, hän on sanonut että ajattelee enemmän asiaa niin, että sitten kun olisin raskaana, ja lopullisesti vauvan myötä asia konkretisoituisi. Mutta on siis ihanan innoissaan ja jaksaa AINA kuunnella ja tukea ja uskoo myös aivan 200 %:sti raskautumiseen, mikä tuo mulle voimaa. Noh, eiköhän sitä omaa ukkoa tullut ihan tarpeeks ylistettyä :ashamed: Mutta varmasti jokainen tiedetään miten tärkeää on se tunne YHTEISESTÄ projektista!Ystävät ovat myös tosi tärkeitä, jaksavat kuunnella ja kannustaa. Ystävissä keille olen kertonut, on sekä äitejä että lapsettomia mutta ei se tuen määrään ole vaikuttanut! Olen läheinen myös vanhempieni ja sisarusteni kanssa, mutta heille en ole ainakaan vielä halunnut kertoa, mieluummin sitten kun olisi kerrottavaa. Sekä miehen että minun vanhemmat odottavat kovasti lisää lapsenlapsia ja saammekin kuulla asiasta humoristisia kommentteja vähän väliä.... se sekä tuntuu hyvältä (olisi ainakin innokkaat isovanhemmat) että ärsyttää. Kun ei ole tärpännyt, ei jaksa oikeen aina olla sitä huumoria!! Omalle äidilleni olen kyllä suoraan sanonut että etköhän sä sen minusta huomaa jos raskaana joskus oon ja ollaan naurettu päälle.
Minä taas innostuin myös kirjottamaan pitkästi... Tää on kiva palsta! Mä en tajua enää miksi aluks jännitin tulla mukaan. Kerroin ystävällenikin tänään jotenki nolona, että kirjotan nettipalstalle. Hän oli ihana, totesi vaan että hyvä, mistä muualta voisitkaan saada yhtä vahvaa vertaistukea.
Kiitos naiset!:heart: Ja plussaillaan!
