11-hoidot

Voihan itkulainen,olen pahoillani neganneille. Lämpimät halaukset ja voimia! Soljalle onnittelut siirrosta! Itse kävin tänään ja yhden alkion sain matkaan.Toinen alkio ei siis lisäviljelyssä lähtenyt jakautumaan.13.9 on sitten veritesti,taas 2 kokonaista piinaviikkoa edessä.
 
1nainen, voi hitsi...Kunpa olisi vain hormonimäärä vielä niin alhaalla, ettei se testissä näy. Onko sulla vielä veritesti tuolloin 2.9.? Laita luget nyt ainakin siihen viralliseen testipäivään saakka ja testaa vielä silloin, joohan?

Solja ja Vanessa-80 tarrasukkia ja vauvaliimaa teille molemmille. Solja, ihana kuulla, että kaikki meni noin hienosti! Ja hienoa, että molemmilla sulatukset onnistuivat! Se on huippujuttu!

HalleB, voi että, kuinka ikävää, että stimulaatio taaskin oli näin heikko. Oletteko kokeilleet eri lääkkeillä? Minulla on näissä IVF:ssä ollut vain kaksi kertaa sama lääke käytössä ja aion jatkossakin pyytää, josko saisin sen takaisin (nyt oli eri lääke ja saatiin vain 3 solua - folleja taisi oli 8), koska sillä saimme parhaiten folleja. Samaan aikaan tuon tietyn lääkkeen käytön kanssa kävin myös akupunktiossa, joten en sitten tiedä kumpi auttoi asiaan, mutta jos tarvetta on, niin aion palata myös sinne lisäpiikitettäväksi. Oletko sinä kokeillut myös muita vaihtoehtohoitoja? Kyllä sinusta äiti vielä tulee! Jaksamista!

USL, tsemppiä piikittelyyn! Onneksi jo huomenna on tuo seurantaultra, niin saat tietää, mikä on tilanne.

MT79, kyllä kuullostaa siltä että sumute toimii!

ON, meinasin saada slaagin tänään, kun olin unohtanut aamulla kortisonit ja jäin miettimään, että moneltakohan aamulta on jäänyt ottamatta. Ei sitten auttanut, kun ottaa kalenteri käteen, tehdä laskutoimituksia ja laskea vielä jäljellä olevat pillerit. Loppu hyvin kaikki hyvin, olin muistanut ottaa lääkkeet muina päivinä ja nappasin sitten tämänpäiväiset heti kun huomasin asian (kesken päiväunien). Sitä kun on aamusella näin piinapäivinäkin 3 muistettavaa lääkettä ja iltasella 1, niin johan sitä pakko joskus on joku unohtua. Ja jos jos jos raskaus alkaa niin samaa kuuria jatketaan vielä pitkään... Pisimmillään joka-aamuiset piikit (!!) rv12 saakka. Se on aika monta reikää vatsanahkaan...huh! Mutta mitäpä sitä ei tekisi. *elättelee edelleen toivoa*
 
Hei!

IinaMiina kiitos tsempeistä. Saitpa tosi nopeasti ne paperit Taysista. Itte oottelen niitä vielä sieltä. Ei siis mitään tietoa, montako alkiota pakkaseen meni vai menikö yhtään... Mullakin on Taysiin matkaa 180 km eli kiitettävästi.

Maya82 tervetuloa mukaan taas.

Toivelinnulle :hug:

Leppis selvisikö alkio sulatuksesta ja pääsittekö siirtoon. Siis missä oikein asut, jos teidän jonot ovat max. 2kk!!?? Minä odotin tätä ensimmäistä julkisen puolen hoitoa n.10 kk. Välissä kävimme toki yksityisellä. Eli jos tämä kerta menee puihin, niin hyvällä tuurilla pääsemme seuraavaan hoitoon ehkä ensi kesänä tai syksyllä. *keleen hoitojonot!! Näin meillä Etelä-Pohjanmaalla siis. :(

Solja ja Vanessa80 onnittelut siirroista ja tarrasukkia!

Mulla oli muka jotain oireita viikonloppuna. Lauantaina vihlaisi kohdusta aika lujaa ja tissit olivat kipeät. Muutenkin alkupäivinä oli mahanippailuja. Nyt ei enää mitään. Varmaan testaan ekan kerran pe eli PP 9.

Ei siinä mitään, mutta oon joutunut stressaamaan meidän kissastakin tällä viikolla. Vanhalla herralla on jo ikää 16 vuotta. Vien katin perjantaina eläinlääkäriin. Ei raasu ole syönyt oikein mitään pariin päivään. Saa nähdä lähteekö silloin viimeiselle matkalle. Nytkin on kyyneleet silmissä. :'( Eli viikonloppu voi olla todella kamala, jos vielä saan negankin. Oon kyllä aatellu jotenkin, että meidän perheessä ei tuu olemaan kahta "vauvaa" eli kissa tulee kuolemaan ennenkuin meidän perheeseen tulee ihmisvauva. Kissa on ollut meille se vauvan korvike, raasu tuttipullolla pienenä ruokittu, kun emo kuoli synnytyksessä. Siksi niin leimautunut ihmisiin. Huoh, ei kai auta toivoa kuin hyviä uutisia. :|
 
MT79 kiitos tuesta:heart:

Joku-Päivä eka oli pitkä kaava Synarela+Puregon, sit lyhyt Menopur+Orgalutran (muuttu inssiksi), sit taas pitkä Suprecur+Pergoveris+Gonal-f ja nyt muuten sama mut jarruna Synarela annokset isompia. Kiitos tuesta:heart: Toivottavasti sun piinailu päättyy onnelisesti!

Mites syssy? Jännitän sun tulosta!

:hug: kaikille tasapuolisesti
 
******************11- hoidot**********************
30.8.2011

leppäkerttu-77........2.ivf/1.icsi 2.pas.........siirto 30.8
Mequ....................1.ivf 1.pas...................elokuu
futuremami............3.icsi.........................elo-syyskuu
HalleB...................3.icsi..........................vko 36
UnelmaSirpaLeena...2.ivf..........................vko 36
Lady_Gigi.................4.icsi.......................vko 36
Tipetsu...................1.ivf..........................vko 38
Kevätkello..............2.ivf...........................vko 38-39
MT79.....................3.icsi.........................vko 39
Mörkötys.................2.ivf/icsi 1.pas...........syyskuu
chidi......................1.icsi 2.pas................syyskuu
Maya82..................2.ivf 1.pas.................syyskuu
jag78.....................1.ivf..........................syys-lokakuu
Kaarne..................1.ivf 3.pas..................syys-lokakuu
MiiJane..................1.icsi.........................syys-lokakuu
Miukumau..............3.icsi.........................vko 41
Peppi1981...............3.icsi........................lokakuu
Susirouva...............1. ivf 1.pas................lokakuu
Sintu74...................3.ivf 1.pas................syys-marraskuu
Templeton..............2.ivf.......................marras-joulukuu
iloksi......................2.ivf/icsi...................marras-joulukuu
Heidh.....................4. isci.......................syksy
Pumppu.................1.ivf 1.pas.................syksy
Laurella.................3.ivf 2.pas..................syksy
Meg......................2.ivf 1.pas..................syksy
Janttu-85...............3. ivf/icsi..............
nainen83................4.ivf.........................
NormaJeane...........1. ivf 1.pas.................
Barbarella..............1.ivf............................
AnnaD...................2.ivf 1.pas.....................
Michele..................3.icsi 1. pas..................
Minä-85.................1.icsi...........................
anya74..................2.ivf:n 1.pas?..............
Lili_78...................
miralles.................3.icsi.........
Avolavapaku...........1.icsi 1.pas......
Toiveena................1.ivf 2.pas ?.......
fiia 69.....................4.ivf ?................
myy75.....................3.icsi 1.pas........
Pipsa76...................2.ivf 1.pas.......
toivelintu.................2.ivf 1.pas ?............

*****************Piinailijat************ ********

Nimimerkki...........hoito.…............alkiot..........PP.......testipv

syssy......................4.icsi 1.pas......2...............14..........30.8
1nainen..................3.icsi................2..............11...........2.9
iinamiina................2.ivf 3.pas.........2..............8...........
Joku_päivä.............5.ivf..................1..............6...........2.9
Sirunen81..............2.ivf...................1.............6...........7.9
Solja....................1.ivf/icsi 1.pas......1.............1...........
Vanessa-80............1.ivf. 2.pas.........1.............0...........13.9


****************:heart:plussanneet:heart:*********************

Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi...........PP

Smirg..................1.ivf 1.pas..........:heart:...........vt/130.......13
Mizze77..............1.ivf...................:heart:. .........vt/194.......12
kaz......................luomu...............:heart:...........kt................
Annuli-81............. 2.icsi................:heart:..........vt/43.........11
sydänmaanlakka......2.ivf...............:heart:...........kt............14
Jenna-76...............3.icsi..............:heart::heart:..........kt............
Katjuska-79............1.ivf..............:heart::heart:..........kt............
Jessie82.................1.ivf................:heart:...........vt/75.......11
virvatulia................1.icsi...............:heart:...........kt...............
millis1981...............1.ivf 2.pas.......:heart:............................
sydänveri78............1.ivf...............:heart:...........kt.............9
AdAstra..................2.icsi...............:heart:..........vt/43.......14
Katar.....................luomu.............................................
Neela Naranja........2. ivf...............:heart:............vt/169.....12
Minne....................1.ivf...............:heart::heart:..........vt/99.......14
Hanskis................2. ivf 1.pas.........:heart:...........vt/1303....14
toivorikas-72......4.icsi:n 3.pas........:heart:...........vt/254......14
Mollamaija82..........2.ivf................:heart:...........vt/179......12
Syystoive...........1.ivf:n 1.pas..........:heart:..........vt/760......13
engeli.....................2.icsi.............:heart::heart:..........kt.........14
kn071....................1.ivf 1.pas.........:heart:............kt..........10
nanniga..................2.ivf................:heart:...........vt/114......15
Omena_.................luomu..............:heart:..............kt
bluebaby................1.ivf.................:heart:..............kt..........9
 
Hei Päästiin siirtoon Jihaaa eli se viimeinen alkio siirrettiin. Silloin kun se pakastettiin se oli 4 solunen ja nyt eilen oli sulatettu ja oli 6 solunen , et kai se elossa oli ?!


Sirunen Oon itekki kotoisin Etelä-pohjanmaalta siellähän kaikki tunnetusti vähän hidasta :D
Käydään Hämeenlinnassa(asutaan 35km hämeenlinnasta Hesaan päin ) ultrat ja siirto on vaan Tampereella. Ehkä täällä on niin sikiävää sakkia et nää ei tarvi hoitoja :O
Silloin kun asuttiin Vantaalla niin käytiin naikkarilla alkuhoidot sit kun tuli se 6kk täyteen ja piti päästä ivf:ään ja naikkarilla ei ollut aikoja niin me päästiin maksusitoomuksella yksityiselle se olikin meidän onni ja niistä hoidoista me saatiin meidän poika.
Mut siis asiaan eikö teillekkin pitäis uusi hoito tulla max ton 6kk kuluttua kun hoidot kuuluu hoitotakuuseen .
Jokapäivä: Mä oon kans ihan onneton noiden lääkkeiden kanssa puhelin piippailee ja muistuttaa niistä 3 kertaa päivässä ja sitten kuitenkin hups mietin oonko ottanut vai en ? Pahin mitä lääke on myöhästynyt on 18h , mut onneks zumeissa ei ole niin tarkkaa. Toivotaan et pääset pistelee monia piikkejä masuun aina sinne rv 12 asti !!

Toivelintu :hug: Voimia !!

vanessa-80 Meillä on sit samana päivänä testaus !! Huh tulee taas pitkä piiina ajattelin kyl testata jo pp 12 kun se on sunnutai ja voi rauhassa olla kotona vi******a
Tsemppiä sinne :hug:

Unelmasirpaleena Kyllä siellä folleja on!! Tsemppiä huomiselle :D

1nainen: Melkein alko , mut ei ole vielä alkanut vielä siis peukuttelen täällä.

HalleB :hug: Älä nyt vielä luovuta .... Aina on toivoa ! Tsemppiä

MT79Hölönpöppöö päivitykset on just parhaita :D Jatka vaan!!

Mä oon ajatellut nyt onnistua!!! Annoin tälle meidän alkiolle työnimeksi Taika koska tää on nyt Taikaa täynnä 6 maaginen siirto viimeks 6 kävi niiiin hyvin eli samaa odotellessa.

leppäkerttu-77........2.ivf/1.icsi 2.pas.........testi 13.9

T: Leppis ja Taika pp0
 
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
Pahoittelut negasta 1nainen, on tämä vaan niin raastavaa touhua.

HalleB, voi kurjuuden kurjuus! En osaa oikein sanoa edes mitään, todella pahoillani oon sun puolesta.. Millon sulla on seuraavan kerran ultra? Toivon kovasti että folleja tulee vielä lisää.. Minkä verran olette saaneet ensimmäisissä hoidoissa? (siis poisluettuna se viime kerta jolloin meni inssiksi..) Voimia!

Koita pysyä kartalla lääkkeistä Joku_päivä, toivon vatsanahkaasi oikein pitkää piikitystä raskauden muodossa! :)

Onnea kyytiläisen saaneille ja voimia piinistelijöille!

Sain eilen epikriisin ja hoitoaikataulun taysista.. Elikkäs viikolle 46 on suunniteltu seuraava punktio. Ei olisi voinut tulla edes nopeampaa, jos kerta yksi välikierto tarvitaan, sitten jarrujen aloittamiskierto ja sitten hoitokierto. Kaippa siitä pitää siis olla iloinen.. Mulle voi siis päivittää 3.ivf vko 46.
 
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
Oon täällä lueskellut taustalla ja piti kommentoida leppis sun tekstiä että ainakaan vaasan keskussairaalassa hoidot eivät kuulu hoitotakuuseen.. :( me ollaan oltu sinne jonossa vajaa vuosi ja mahdollisesti pääsemme kuulema keväällä 2012 eli jonotusta n 1½ vuotta! olen selvittänyt asiaa paitsi naistentautien polilta ja myös ko sairaalan potilasasianmieheltä ja kuulema nämä hoidot eivät kuulu hoitotakuun piiriin koska eivät ole välttämätöntä sairauden hoitoa. että näin täällä..
ollaan käyty tässä välissä vaivaiset 3 isciä tekemässä yksityisellä ilman onnistumisia.

onnea bluebabylle plussasta! ja voimia neganneille.
 
Onnea leppäkerttu onnistuneesta siirrosta! Kiitos tsempeistä:)

toivelintu ompa hyvä, että et joudu odottelemaan kovin kauaa seuraavaa:hug: voimia!
Ekassa saatiin 6 follia->4 solua->3 hed.->2 monitumaista->1 rupu siirrettiin. Viime kertasessa 8 follia->6 solua ->3 hed.->1 siirrettiin(KU)->2 pakkaseen-> ei selvinny sulatuksesta. Mä en vaan taas jaksais jotain hiton inssiä ja odottaa puol vuotta, että taas alotetaan liian pienellä annoksella ja kaikki menee mönkään. Ollaan mietitty, et jos lääkäri on samaa mieltä, ni punktoidaan noi kaksi (toivottavasti tulis kolmaskin). Menee vähän turhan hitaasti nää touhut, ku kerran vuodessa päästään siirtoon. Perjantaina ultraa toinen lääkäri, jolla on vähän toisenlainen ote. Tekis mieli karata ysityiselle, et alkais tulla jotain tulostaki..ei vaan oo varaa..
 
Nyt tulee vaan omaanapaa...

Sumuja menny nyt 7 pvää ja kp on nyt 28. Missä on menkat?! Onko näkyny? :)
Mitä siitä seuraa jos menkat ei alakaan? Synarela paketissa kyllä sanotaan että menkat voi jäädä hetkeksi pois,mutta onko se kuinka yleistä? Piikit pitäs alottaa ensi keskiviikkona. Hemmetti!
 
Voi hyvät hyssykät!!!! Minä olen odotellu menkkojen alkua, että päästäs 1.IVF:n 1.PAS:n. Menkat alkoikin noin vikkko sitten, mutta ne eivät yltyneetkään niin reiluiksi kuin normaalisti. Tuli vain pientä tuhrua ja tulee vieläkin. Tein äsken piruuttani raskaustestin ja se oli POSITIIVINEN!!!!!! Meillä on aikaa kulunut tämän lapsettomuuden parissa n. 2,5 vuotta ja takana on lukuisia clomi avusteisia kiertoja, monia puregon kiertoja, yksi alkionsiirto, joka päättyi keskenmenoon..... luoja että toivo että tämä nyt pysyisi mukana....!!

Ihan luomu tämä ei ole, koska pistelin muutamana päivänä ylijäänyttä puregonia nahkaan kierron alussa..... hih
 
Viimeksi muokattu:
Mequ: Ihan mieletöntä!!!! Paljon onnea!!!!!!! :flower::flower:

Tipetsu: En tiedä, miten yleistä menkkojen poisjääminen on, mutta aika yleistä kai on, että ne viivästyy sumujen takia... :confused: Itsellä ainakin menkat alkoi aika viime tipassa ennen pistoksia, vaikka sumutteluun olikin varattu pari viikkoa aikaa (siis siitä kp 21 tms. alkaen, eli menkkojen olisi pitänyt alkaa jo aiemmin). Eiköhän ne vielä kerkeä alkaa ennen keskiviikkoa - toivotaan näin! :)

HalleB: Tsemppaan täältä sun folleja, että ne ottaisi nyt kunnon loppukirin ja lisääntyisi vielä! Mun mielestä ainakin kuulostaisi ihan järkevältä, että punktiodaan ne, mitä löytyy, vaikka niitä ei montaa olisikaan... Toivottavasti lääkärit suostuu tuohon! :hug:

myy75: Onpa kyllä todella outoa, miten nämä käytännöt vaihtelee paikkakunnalta toiselle. Itse monesti tuntuu, että täällä pääkaupunkiseudulla on jonot pitkiä ja asiat huonommin verrattuna moniin muihin paikkakuntiin, mutta kyllä tuo kuulostaa uskomattomalta! Onko tuo edes laillista??

Toivelintu: Kiva, että pääset pian uuteen yritykseen! :)

Joku_päivä: Mulla on myös nyt tämän hoidon kanssa jotenkin dementia iskenyt noiden lääkkeiden kanssa. Koko ajan joudun miettimään, että olenko nyt ottanut ne lääkkeet, vaikka ei niitä ole kuin 2 kertaa päivässä tässä vaiheessa. Viime pas:issa otin loppuvaiheessa 5 kertaa päivässä lääkkeitä, kun Progynovat ja Luget oli kaikki eri aikaan... Pitäisi nyt varmaan yrittää laittaa ainakin osa niistä samaan aikaan, niin helpottaisi ehkä vähän... :LOL: Vaikka mulla ei ees montaa lääkettä ole teihin moniin muihin verrattuna. :ashamed:

Syssyn kuulumisia kaipailisin...? :hug:

Tsemppiä piinailijoille ja kaikille muillekin! Sori, että nyt jää taas osa kommentoimatta... :ashamed:

ON: Kiitos kaikille ihanaisille pahoitteluista! :heart: Pari päivää olen nyt syönyt Progynovaa ja ultraa odottelen... Siirto olis meillä todennäköisesti viikolla 37. Taas tuntuu, että aika matelee... Fiilikset olleet kyllä ihan laidasta laitaan. Viime viikolla tuli kunnon yhteenotto miehen kanssa, josta sitten loppujen lopuksi molemmat todettiin, että kyllä se on vaan tämä lapsettomuus, joka vetää pään sekaisin molemmilla ja saa välillä suuttumaan pikkuasioista jne. Saman tien sovittiin sitten ja pidettiin pitkästä aikaa kunnon tilitykset tästä tilanteesta, kuinka se satuttaa molempia. Ei vaan viitsisi aina miehelle purkaa näitä tunteita, kun tietää, että hän käy itse läpi ihan samoja asioita... :( Silloin, kun hoidot ei ole päällä, pääsen aina jotenkin tasapainoon tämän asian kanssa ja tunnen itseni onnelliseksi tilanteesta huolimatta. Sitten taas, kun hoidot alkaa (tai oikeastaan siinä vaiheessa kun ne menee pieleen), niin meinaa välillä tulla hulluksi näiden ajatusten kanssa... Mutta ilman hoitoja kun ei tulosta kovin todennäköisesti ole odotettavissa, niin pakkohan tämä on kestää.

Tulipas negatiivinen kirjoitus tällä kertaa. Ens kerralla sitten positiivisempia kuulumisia! :)
 
Ihan pikaisesti omaa (.): ultrassa näkyi ainakin 12 follia, Gonal-f annosta suurennettiin. Punktio mahdollisesti ensiviikolla.
Tällä kertaa lääkäri sai mut tuntemaan itteni idiootiksi kyselemällä, et tuliko edellisellä kerralla hyperii. Kerroin, ettei tullut ja lisäsin siihen, että tää hoitojen aikainen veden juonti ei ole mulle mikään ongelma, koska juon aina vähintään 2 litraa vettä päivässä muutenkin. Noh, lääkäriltä tuli todella tiukkaan sävyyn: "Se on ihan sama juotko vettä desin vai 5 litraa päivässä, se ei vaikuta hyperiin, eikä näin ollen estä tai paranna siitä! Hyperi on sairaus ja vesi ei ole lääke!"
Pikkasen ihmettelin jälkikäteen, et miksi muut lääkärit ja hoitsut on aina painottaneet veden juonnin tärkeyttä hyperin estämiseksi...
 
******************11- hoidot**********************
31.8.2011

Mequ....................1.ivf 1.pas...................elokuu
futuremami............3.icsi.........................elo-syyskuu
HalleB...................3.icsi..........................vko 36
UnelmaSirpaLeena...2.ivf..........................vko 36
Lady_Gigi.................4.icsi.......................vko 36
chidi......................1.icsi 2.pas.................vko 37
Tipetsu...................1.ivf..........................vko 38
Kevätkello..............2.ivf...........................vko 38-39
MT79.....................3.icsi.........................vko 39
Mörkötys.................2.ivf/icsi 1.pas...........syyskuu
Maya82..................2.ivf 1.pas.................syyskuu
jag78.....................1.ivf..........................syys-lokakuu
Kaarne..................1.ivf 3.pas..................syys-lokakuu
MiiJane..................1.icsi.........................syys-lokakuu
Miukumau..............3.icsi.........................vko 41
Peppi1981...............3.icsi........................lokakuu
Susirouva...............1. ivf 1.pas................lokakuu
Sintu74...................3.ivf 1.pas................syys-marraskuu
toivelintu.................3.ivf.........................vko 46
Templeton..............2.ivf.......................marras-joulukuu
iloksi......................2.ivf/icsi...................marras-joulukuu
Heidh.....................4. isci.......................syksy
Pumppu.................1.ivf 1.pas.................syksy
Laurella.................3.ivf 2.pas..................syksy
Meg......................2.ivf 1.pas..................syksy
Janttu-85...............3. ivf/icsi..............
nainen83................4.ivf.........................
NormaJeane...........1. ivf 1.pas.................
Barbarella..............1.ivf............................
AnnaD...................2.ivf 1.pas.....................
Michele..................3.icsi 1. pas..................
Minä-85.................1.icsi...........................
anya74..................2.ivf:n 1.pas?..............
Lili_78...................
miralles.................3.icsi.........
Avolavapaku...........1.icsi 1.pas......
Toiveena................1.ivf 2.pas ?.......
fiia 69.....................4.ivf ?................
myy75.....................3.icsi 1.pas........
Pipsa76...................2.ivf 1.pas.......


*****************Piinailijat************ ********

Nimimerkki...........hoito.…............alkiot..........PP.......testipv

syssy......................4.icsi 1.pas......2...............15..........30.8
1nainen..................3.icsi................2..............12...........2.9
iinamiina................2.ivf 3.pas.........2..............9...........
Joku_päivä.............5.ivf..................1..............7...........2.9
Sirunen81..............2.ivf...................1.............7...........7.9
Solja....................1.ivf/icsi 1.pas......1.............2...........
Vanessa-80............1.ivf. 2.pas.........1.............1...........13.9
leppäkerttu-77........2.ivf/1.icsi 2.pas...1............1...........13.9


****************:heart:plussanneet:heart:*********************

Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi...........PP

Smirg..................1.ivf 1.pas..........:heart:...........vt/130.......13
Mizze77..............1.ivf...................:heart:. .........vt/194.......12
kaz......................luomu...............:heart:...........kt................
Annuli-81............. 2.icsi................:heart:..........vt/43.........11
sydänmaanlakka......2.ivf...............:heart:...........kt............14
Jenna-76...............3.icsi..............:heart::heart:..........kt............
Katjuska-79............1.ivf..............:heart::heart:..........kt............
Jessie82.................1.ivf................:heart:...........vt/75.......11
virvatulia................1.icsi...............:heart:...........kt...............
millis1981...............1.ivf 2.pas.......:heart:............................
sydänveri78............1.ivf...............:heart:...........kt.............9
AdAstra..................2.icsi...............:heart:..........vt/43.......14
Katar.....................luomu.............................................
Neela Naranja........2. ivf...............:heart:............vt/169.....12
Minne....................1.ivf...............:heart::heart:..........vt/99.......14
Hanskis................2. ivf 1.pas.........:heart:...........vt/1303....14
toivorikas-72......4.icsi:n 3.pas........:heart:...........vt/254......14
Mollamaija82..........2.ivf................:heart:...........vt/179......12
Syystoive...........1.ivf:n 1.pas..........:heart:..........vt/760......13
engeli.....................2.icsi.............:heart::heart:..........kt.........14
kn071....................1.ivf 1.pas.........:heart:............kt..........10
nanniga..................2.ivf................:heart:...........vt/114......15
Omena_.................luomu..............:heart:..............kt
bluebaby................1.ivf.................:heart:..............kt..........9
 
Mequ, Onnea!!! Joko siirretään plussanneisiin? Mulla kävi viimeksi sama ajatus mielessä, että olisko vain pitänyt pistellä nuo ylijääneet puregonit nahkaan, mutta jäi sit tekemättä!
myy75, onpas teillä hurjan pitkä jono! Tosi ihmeellisesti menee kun toiset pääsee nopeesti ja toisia odotutetaan.
Toivelintu, Pääsitte kyllä tosi nopeesti seuraavaan hoitoon. Tosi hyvä juttu! Nää hoitojen odottelut kun on vain niin väsyttäviä, vaikka mekin aika nopeesti kyllä seuraavaan hoitoon päästiinkin. Oliko sulla jokin syy, miksi saitte seuraavan hoidon noin nopeesti vai onko se vain noin tapana?
syssy, missä olet? Mitä uutisia?
Leppis, onnea siirrosta!
 
Mequ, wautsi, ONNEA !!!

UnelmaSirpaLeena, on kyllä kumma, ja olen itsekin törmännyt vastaavaan. Toinen sanoo yhtä ja toinen toista. Yleisemmin saan sellaisia neuvoja, että itse ei pysty vaikuttamaan mihinkään hoitojen ja raskautumisen suhteen.

HalleB on kyllä kauheaa olla veitsen terällä koko ajan! Yritä kuitenkin vielä jaksaa luottaa, ja eihän siihen kuitenkaan tarvita kuin se yksi munasolu, ja monilla rupusista rupusin on tuonut sen vauvan. On tuo kyllä tosi rankkaa, ja sulla kyllä on ollut paljon epäonnea matkassa, mutta hyvin olet jaksanut tähänkin asti. Luin aiemmin että käyt juttelemassa näistä jossain ammattiauttajalla, ymmärsinkö oikein? Välillä mietin, että olisi kiva itsekin mennä jonnekin purkamaan ahdistuksia. Lapsettomuus, ja lapsettomuushoidot on kauhean kuormittavia, ja pitäisi vaan jaksaa suoriutua iloisena päivästä toiseen. Itse tunnen syyllisyyttä jopa negatiivisista ajatuksista, tai joskus siitäkin jos tänne kirjoittaa että ahdistaa.

Mulle pahinta on aina sen pari päivää siirron (tai inssin) jälkeen tulevat kaksi viikkoa. Eli nyt on taas pää kasassa kun ei ole mitään mihin tarvitsisi varautua pettymään. Ainoastaan se mukana roikkuva pelko ettei tule koskaan äidiksi. Tunnen välillä syyllisyyttä siitäkin, että olen tällainen vailinainen, etten pysty raskautumaan, ja että jos mieheni olisi lähes kenenkä tahansa muun kassa, niin ei joutuisi tällaista kurjuutta kokemaan.

Tipetsu, kyllä kai ne menkat sieltä alkaa, kauheaa kärvistelyä nämä kyllä niin monessa suhteessa, eikö? Pitää jännittää alkaako menkat, kasvaako munasolut, muistaako ottaa kaikki lääkkeet ajallaan, onko siittiöitä, onnistuuko punktio, hedelmöittyykö munasolut, jakautuuko munasolut, onnistuuko siirto, ja taas: alkaako menkat....ja mitä vielä..

Jännittää kun aika monella lähestyy testipäivä!! Näissä hoidoissa on aika hyvät onnistumisprosentit, ja nyt on tullut niin paljon negoja :(, että uskon että nyt alkaa niitä plussiakin ropisemaan! Onnea piinaajille!
 
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
Leppis, Jihaa! Hyvältä kuullostaa! Tarrasukkia ja vauvaliimaa! Ja kiitos viestistäsi, se oli ihana!

Samoin kiitos sinulle toivelintu! Kiva, että sait jo seuraavan suunnitelman. Onkohan se niin, että jos kerran on saanut jalan oven väliin, niin silloin seuraavatkin hoidot etenevät reippaasti?

Myy75, onpa pitkä aika odottaa hoitoon pääsyä! Kurjaa, kun ihmiset ovat niin eriarvoisissa asemissa vain asuinpaikkansa perusteella. Chidi epäili, että onko edes laillista, mutta kaipa se on, kun ei ole kiireellistä hoitoa vaativaa... Mutta eikös jonkinlainen hoitotakuu määrittele, että 6 kk sisällä pitäis päästä edes konsultoimaan? Tiedät varmasti itse paremmin, koska olet potilasasimiehen kanssa jutellut...

HalleB, tosi pitkältä ja työläältä kuullostaa toi teidän hoitohistoria! Julkisellakin kuulema kannattaa niitä lääkäreitä haastaa, varsinkin lääkkeiden annostuksesta ja jopa lääkkeen vaihdostakin. Ne helposti menee aina samaa hoitokaavaa ja perustelee sen sillä, että näin me ollaan aina tehty. Hirveesti tsemppejä sinne!!

Megu!!!! Mahtavuutta!!! Aivan upea uutinen! Kyllä me toi luomuna merkitään vaikka velmu hieman huijasitkin ; ), eiks jeh?

Chidi, me otettiin kanssa oikein kunnolla yhteen viikonloppuna. Mulla vaan naksahti ja tietty sitten mies suuttui, kun minä käyttäydyin ihan pimeesti. Täysi tilapäinen mielenhäiriö... Ja syy? Roskiksen ovi oli likainen ja mies siitä huomautti ja alkoi sitä siivoomaan... Mä itsekseni kehittelin sitten päässäni sellaisen “ikinäkoskaan ei kukaan ruokamyrkytystä ole mun likaisen keittiön takia saanut” -näkökulman, joka loppujaan johti todella loogisesti siihen, että minä valitin, että saako tässä huushollissa ikinä enää seksiä!?! Ja minä se loppujen lopuksi oon ollut haluton jo useamman viikon, kun eka piikittelin munasolujen kasvattajaa, punktion jälkeen oli pakkokarenssi ja nyt sitten piikittelen taas nahkaa, niin, että vatsa kohta yksi iso mustelma (= lue ei todellakaan viehättävä) ja mies ei halua “tärisyttää” mua, että alkio kiinnittyis ja ei vain irtoais... PUUH! Ei auta minun selitykset siitä, että seksi itseasiassa voisi olla varsin hyödyllistä kiinnittymisvaiheessa, joten jos tässä hyvin käy, mietin, että ollaanko tässä kuivilla sitten vielä seuraavat 9 kk + x kk päälle? Pakkohan se on sitten ihan lääkärin suusta saada se lupa, jos ei muuten...

USL, kaikki painottavat kyllä aina veden juomista..? Sitä en tiedä vaikuttaako se hyperiin, mutta luulis sen vilkastuttavan aineenvaihduntaa, jolloin ne punktion aikana laitetut lääkkeet ja aiemminkin pistetyt poistuvat elimistöstä – jos ne sitten altistais hyperille?...lääkkeet kun poistuvat ennemmin tai myöhemmin käsittääkseni munuaisten, maksan, ihon, virtsan jne. kautta...

syssy? Missä oot? Mitä kuuluu?

Ja sit toivotaan vielä, että Tipetsun menkat alkais!

Ja mä jatkan toivomista...
 
Halle Ei oo reilua! :hug:

chidi Sulla siirto viikko ennen mua. Tsemitykset siihen! :)

UnelmaSirpaLeena No jo on ollu lääkäri! Mullekin lääkäri sanoi jo IVF:n suunnittelu käynnillä hyperistä ja että vettä tulee juoda. Ihmeellistä miten yks sanoo yhtä ja toine sanoo toista :O

Megu Voi vitsit miten hienoo!!!! Ihanaa!!! Onnea kovasti!!!


Voihan vitalis,missä ihmeessä ne menkat viipyy!!?? Just mittailin lämmötkin,37.1. Nännit aristelee pikkusen,johtunee synarelasta? Pitää soittaa tänään polille ja kysyä että mikä on viimenen päivä jolloin menkkojen on PAKKO alkaa ja mitä tehdään jos ne ei ala. Hitto soikoon. Lugetkin siirsi joskus menkkoja 8pvää. Saamari jos menkkojen takia hoito siirtyy!!!!
 
Tipetsu: Aika piinaavaa kyllä tuollainen... Toivotaan nyt, että ne nyt kuitenkin alkaa vielä. Mun mielestä mulla oli menkat vielä päällä silloin 0-ultrassa (oiskohan ollu peräti kp2 - tosi kiva olla ultrattavana...:x), joten kai sen on pääasia, että ne alkaa ennen sitä...? (Täällä on jotain ihan outoja hymiöitä nyt, en tiedä, minkä tähän laittaisin...) Tsemppejä myös sun omaan siirtoon! :)

Joku_päivä: Nauroin tota sun riitelytarinaa. Kuulostaa kyllä niiiiin tutulta... Miten sitä voikin ihminen olla niin sekopäinen välillä! :LOL:

Susirouva: Tänne mun mielestä nimenomaan saa kirjoitella niitä ahdistustuntemuksia, jos siltä tuntuu! Itsellä ei oikein ole ketään, jolle tätä kaikkea voisi purkaa, niin tänne on ihan hyvä vuodattaa välillä... :) :hug:

UnelmaSirpaLeena: Välillä kyllä miettii, että millaisia tyyppejä sitä oikein lääkäreiksi päätyy... Ei mitään ihmissuhdetaitoja, töksäytellään vaan asioita, miten sattuu! Tylsää, että sait kuulla tuollaista... :/

ON: Miten tämä ultran/siirron odottelu onkin nyt näin piinaavaa??? Aikaisemmilla kerroilla en kyllä ole ollut näin kärsimätön tässä vaiheessa... Progynovat väsyttää, huoh, pääsispä nukkumaan...|O Vois nukkua seuraavan kuukauden ja herätä vasta, kun testipäivä koittaa... Miten niin mulla ei ole elämää?? Eikö näiden hoitojen ole tarkoitus olla koko elämän sisältö?? :LOL:
 
Jokupäivä Tsemppiä huomiselle :hug:
Toi sun riitas oli just niin sitä itteensä, mutta voit ainakin ajatella et me saatiin hyvät naurut kiitti :D

Myy On kyl ihmeellistä kun niin eri "säännöt" eri puolilla suomea, että täs ajattelee kuinkas hyvä tuuri mulla onkaan edes jossakin asiassa.

Chidi; Mä oon kans ihan puhki.... Toisaalta olis kyl ihanaa kun vois vaipua uneen näitten hoitojen ajaksi ainakin piinapäivien.
Koitahan pysyä hereillä :D

Tipetsu
Seksiä ja seksiä sit ne alkaa takuu varma keino :D

T: leppis ja Taika ja valtaisat pp 2
 
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
Leppäkerttu Jep,seksihän se paras hanojen aukaisija,mutta kun tuo ukko jotain pihtailee taas...:(

Joku_päivä Huiiih,pidän peukkuja veritestille!!! b :) d



Soittelin eilen polille menkkojen takia. Eipä se hoitsukaan osannu muuta sanoo,kun että pitää vaan ootella ja toivoo että ne alkaa ennen keskiviikkoo. No okei,onhan nyt vasta perjantai että kaipa ne ehtii tulla. Sanoi kyllä hoitsu että synarela on voinu nyt sotkee kierron. Mä jo sanoin että ei voi olla todellista jos tämä nyt tähän menkkojen poisjääntiin kaatuu,8 vuotta jo menny ja nyt jo melko lähellä ollaan! Sanoi siihen,että joskus tehty niin että ootellaan viikko ja sit toki IVF:kin siirtyy viikon. Polilla on syysloma vko 40,eli silloin siellä ei ole mitään toimintaa!! Ne ei kai ala kuitenkaan käynnistämään menkkoja millään...Voihan saakeli!
 
Nyt tulee vain omaa napaa, mutta tää on niin tätä minun tuuria. Minulla on vaihdellut taas nuo kiertojen pituudet viime kuukausina, mutta ajattelin vielä tämän kierron alussa, että nyt näyttää hyvältä ja pääsen kerrankin hoitosuunnitelman mukaan aloittamaan sumuttelun 22. kiertopäivä 24.-30.9. välisenä aikana, kunhan kierto on taas vähintään 26 päivää. No, eikös tänään kp 26 ollutkin tullut jo pientä tiputtelua, jolloin kierron pituudeksi tulisi vain 25 päivää, vaikka ei olisi ollut enää kuin päivä jäljellä eli huomenna olisi voinut ihan rauhassa alkaa uusi kierto. Nyt toivon, että tiputtelu loppuu ja huomisen voin merkitä rauhassa ekaksi kierron päiväksi. Oletteko te muut jo merkinneet tiputtelut jo ekaksi vuotopäiväksi vai vasta kun kunnolla vuotaa? Mie olen joutunut joka hoitokerta soittamaan, koska kierrot eivät olekaan pysyneet tasaisena ja ajattelin, että tällä kertaa pääsisin siitä. En osannut ajatellakaan, että kierto taas voisi tippua vain 25 päiväiseksi. :|

Onnea plussaneille, joita en ole vielä onnitellut. =) :flower:

Ja :hug: heille, joilla ei vielä ole tärpännyt tai ollut muuten ongelmia. Toivotaan, että mekin vielä pääsemme nauttimaan plussajunan kyydistä. :)
 
Tipetsu toi on kyl ärsyttävää! Mulla ekassa hoidossa Synarela siirs menkkoja viikon ja alko maanantaina, ku keskiviikkona alotin pistokset.

Mequ ONNEA!:flower:

chidi kiitti!:) Tsemppiä siirron odotteluun!

Susirouva juu oon käyny tukikeskusteluissa tammikuusta lähtien ja tänää kävin viimeks :) Syyllisyys on tuttua mullekkin. Toisaalta aika vähän sitä pystyy itse vaikuttamaan tiettyihin asioihin elämässään. Pitää vaan mennä virran mukana... Kiitos tuesta:hug:

Joku_päivä kiitos!:) Hui, ku jännittää se sun tulos! Muakin alko hymyilyttämään toi sun riitely-tarina...niin tuttua:D

Peppi mä oon merkannu vasta sen kunnon vuotopäivän. Onnea tuleviin vaiheisiin :)

on: Ultrassa käyty ja siel oli vaan yksi tarpeeksi iso (18mm) punktoitavaksi ja seki oli sillä puolella missä ei ole johdinta. Toisella puolella oli 14mm folli. Inssin onnistumis% olis kuulema nolla, joten tehdään nyt sit punktio. Huomenna pistän 10000ky Pregnyliä ja maanantaina punktio. Iso riski otetaan ja toivotaan ihmettä.
 

Yhteistyössä