Joulukuun nyytit 2014 ~ toukokuussa

Hei taas kanssasisaret! Taas on yksi viikko takana, tänään 6+3. Olot ei ihmeemmin ole muuttuneet viime viikosta: turvottaa vatsan seudulla niin vietävästi, kaikki syöminen närästää, ajoittain vellova oksetusolo pyyhkäisee ohi ja tissit aristaa ja kipuilee ja on kyllä selkeästi kasvaneet -mistä tämä A-kupilla varustettu osaa kyllä iloita: Kerrankin on tisseissä kokoa! :D Mutta vatsan turvotus on sitä luokkaa, että vatsa on jo tissejä isommat, joten mitenköhän saan vedettyä vatsaa sisään sinne np-ultraan asti (...jos sinne asti pääsemme...), sillä silloin aikaisintaan haluaisin tästä ulkopuolisille kertoa. No, päivä kerrallaan.

sarasofialle jaksamista ja uskoa siihen, että kaikki varmasti voi olla ihan hyvin. :hug: Kyllä itseänikin tämä suht vähäinen oireilu välillä huolettaa, mutta sitten muistelen lähimpien ystävieni raskauksia, eikä kukaan heistä kärsinyt pahoinvoinnista, joten en sitä toivo itsenikään kohdalle -ei sen puute nimittäin meinaa yhtään mitään. Mutta kyllä sitä joka päivää toivoo niin hartaasti, että seuraava päivä tulisi ja Lahja pysyisi matkassa ja voisi hyvin, on hän niin jo odotettu ja rakastettu. Viikon päästä olisi sitten se varhaisultra...apua, en tiedä miten pysyn nahoissani siihen asti, kun alkaa jo nyt jännittää mitä siellä näkyy vai näkyykö mitään..

Tervetuloa vielä viimeisetkin joulukuun odottajat ja onnea kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille (toivottavasti pääsen iloitsemaan kanssanne viikon päästä...). :heart:

Milja & Lahja 6+3
 
Heipparallaa!
Sarasofia kyseli raskaana matkustelusta, itse ( hullu mikä hullu) meinaan matkustaa Rhodokselle vielä vk 26, vain 3h lennot niin eipä sen suhteen pitäisi rasittaa. Ed kerran kävin vk 24 Pariisissa, se oli vika tikki kun piti kävellä niin paljon että alkois supistella. Nyt meinaan rantapallona maata ja uida lähinnä. Tuli varattua matka keskenmenon jälkeen kun en uskonut että lähes heti uudestaan tärppäisi.
Tänään ensimmäinen neuvola =)
Piti eilen luntata ed. lasten syntymäpainot ja viikot kun ei ihna freesinä mielessä.
Viime pe kävin taasen ultrassa ( kun nyt ilmaiseksi onnistuu ja oli vuotelua) ja kaikki yhä hyvin ja hyvin oli papu kasvanut. Olisin päässyt tänäkin perjantaina mutta matka peruuntui ja kätilökaveri jää tapaamati =(.
Ehkäpä selviän ilman....
Pari päivää töitä ja vapaalle, ihania nuo pyhät.

Ruttu 8+6, eihän tässä mene kuin reilu viikko niin on 1/4 takana =)
 
Tervetuloa uudet!! :)

Sarasofia Tiedän niin tuon tunteen. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Ja kysyit aiemmin, että onko keskenmenon jälkeen pystynyt nauttimaan raskaudestaan. Minulle se on ollut kovin haastavaa. Digin 3+ ja varhaisultran jälkeen olen ollut hyvinkin onnellinen muutamia päiviä, mutta muuten huoli ja pelko ovat olleet valtavia ja olen jo kolmisen kertaa heittänyt kirveen kaivoon ja ollut varma, ettei asiat ole kunnossa (tänään on kolmas kerta). Tosin jos lohduttaa, niin näistä kahden kerran jälkeen kaikki on kuitenkin ollut vielä hyvin, kun varhaisultrassa kaikki oli kunnossa. Nämä paniikit ovat aina perustuneet oireiden vähäisyyteen/katoamiseen. En suosittele googlettamista keskeytyneistä keskenmenoista tai vastaavista. Itselläni se ainakin vain lietsoo pelkoa. Kaikki voi olla sinulle vielä hyvin ja todellakin toivon niin. :hug:

Tuulentyttö ja miltsu76 onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Varhaisultra
Itse kävin vakigynelläni, enkä vertaillut hintoja ja maksoin 140e (Helsinki Femeda).

Liikunnasta
Neuvolan kuulumisista pitikin kertoa, niin siellä painotettiin tällä kertaa enemmän omaa oloa kuin sykerajoja. Jos jokin tuntuu ikävältä tai liian raskaalta tai väsyttää kovasti, niin sellaista ei kannata tehdä, mutta jos tuntuu hyvältä, niin antaa mennä vaan. Antoi siunauksen myös juoksemiselle, mitä mun aiemmin suositeltiin välttämään. Ehkä koitan tuntuuko se vielä hyvälle.

).( Perjantaista lähtien oireet loistaneet poissaolollaan ja olen kovin huolissani. Verta ei ole tullut, mutta pelkään kovin jokainen kerta vessassa käydessäni. Voiko jo näin aikaisessa vaiheessa loppua oireet ja kaikki mennä kuitenkin hyvin? Tänään lähti dopplerin tilaus, jos kuulisi edes kerran sydänäänet, niin saattaisi pystyä rauhoittumaankin. Otan nyt riskin, koska keskimäärin ne kuuluu kai vasta rv 12 (ainakin niin sanottiin laitteen nettisivuilla). 3,5 viikkoa ultraan ja se tuntuu kovin pitkältä ajalta selvitä tämän huolen kanssa. Olisipa kaikki hyvin.

rv 9+0 (kaikesta pelosta huolimatta, poks)
 
Karhunvatukka ja miltsu76 onnea hyvistä uutisista! Toisella pahoinvoinnista :D
sarasofia > voi mikä piina! Toivottavasti asia selviää pian. Toivon parasta.

omanapa> järkky pahoinvointi jokaiseen vuorokauden aikaan paitsi yöllä.

Olin bilettämässä laivalla viikonloppuna. Se vei pahoinvoinnin lähes kokonaan. Aikasempaakin kokemusta että jännä tilanne vie väsymyksen ja pahoinvoinnin. Oli tosi hauskaa valvoa ja tanssia, tutustua porukkaan ja olla nainen vaan ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Karhunvatukka
En ole hirveästi ehtinyt kirjoitella, mutta nyt päätin lukea koko ketjun läpi ja tulla itsekin kirjoittelemaan.

sarasofia, toivottavasti sun tuntemukset eivät osu oikeaan! Kannattaisi varmasti käydä ultrassa oman mielenrauhan vuoksi!

Täällä oli puhuttu turvotuksesta. Mua turvottaa huomattavasti enemmän kuin aikaisemmissa raskauksissa, muutenkin tämä raskaus on oireiltaan jotain ihan omaa luokkaansa.

Eilen pääsin sitten halailemaan vessanpönttöä aamusella, kun unohdin syödä heti herättyäni, kun esikoisen kanssa touhusin kaikenlaista. Se sitten kostautui.. Tänään pakotin itseni syömään heti kun heräsin ja olen tasaisesti syönyt läpi päivän, niin on pahoinvointi pysynyt kurissa vaikkakin 2-3 aamun ensimmäistä tuntia tuntuu kuitenkin etovan ihan kiitettävästi. Esikoisesta en oksentanut kertaakaan, joten tämä on mulle ihan uutta.

Missä vaiheessa olette ajatelleet kertoa raskaudesta töissä?

Mulla on semmoinen tilanne, että olen ensi viikon maanantaina aloittamassa työt siellä yrityksessä, jonne olen kevään aikana tehnyt 10 viikon työharjoittelun ja opinnäytetyön. Tuttu paikka, mutta nyt alkaa virallisesti vasta työt. Töihin tulostani on sovittu jo aikaa sitten ennen kuin tästä raskaudesta oli edes tietoa, mutta kuitenkin vähän mietityttää missä vaiheessa tästä kannattaa kertoa, jos ei pahoinvointi sitten pahene niin kovaksi, että on pakko kertoa jo aikaisessa vaiheessa. Nyt olen pohtinut pitäisikö kertoa sitten np ultran jälkeen mutta ennen puolta väliä.

kathii & nöpö 5+2 (kai?) :)
 
Viimeksi muokattu:
Onnea kaikille hyvistä ultra kuulumisista! Ja toivon parasta kaikille joilla on epäilyksiä omasta tilasta.

Liikunnasta Mullekin on sitä omaa oloa painotettu. Sanottiin myös ettei mitään uutta nyt kannata ehkä aloittaa (esim juoksemista) mut jos ennestään tuttua niin siitä vaan.

Täällä myös edelleen aika oireetonta. Mahaa nippailee ja rinnat arat. Odottaa vaan että pääsisi ultraan jo.

Esikoista kun oli suunnitellut ja odottanut niin raskaus oli jotenkin todentuntuinen. Odotin viikkoja ja mietin vauvan juttuja. Nyt en jotenkin osaa ajatella että meille (toivottavasti) tulee vauva..Siksikin varmaan pelottaa oireettomuus ja on sellainen tunne ettei vauvaa tule. Vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa odottaa ultraa.

Onko teillä toiveita/tuntemuksia sukupuolen suhteen?

Pampula 5+3

Aika menee niin hitaasti!
 
kathii Mulla tilanne että aloitan uudessa työssä elokuussa...Tämä on siis sovittu ennen kun raskaudesta mitään tiesin (eikä siis ollut suunniteltu juttu). Täytyy sanoa että jännittää /ahdistaa mennä sinne n rv 18 ja todeta että lähen 4 kk päästä lomille.
 
söin just pastaa ja laitoin päälle parmesaania...... tajusin, että sen syömisestä on vähän kaksijakoista tietoa. Booooring. En kyl meinaa käydä stressaamaan. (mieltä painaa silti vähäsen) Kuinka tarkkoja olette noiden syömisten kanssa muuten?

onnittelut miltsulle hyvästä ultrakokemuksesta

dopplerista ja sydänäänien kuulemisesta: mulla oli viime raskaudessa etuseinäistukka ja hyvin kuulu s.äänet 9+3 (aikaisemmin en ees kokeillu)

tuulentyttö ja papunen 8+3
 
Moi:)

Sarasofia:hug: toivottavasti kaikki hyvin :heart:

Pesänrakennus: Lähinnä sijoittunut pihalle :D perse hellänä kun on lapioinut ja kykkinyt puutarhassa koko viikonlopun :flower:

Oireista: Närästää ja maha mölisee ku ois ollu viikon syömättä vaikka syön jatkuvasti omasta mielestä. Hampaita harjatessa tänään hiukan yökkäsin mut ei mitään kunnollista purjoomista. Ja tää kylmyys voi :stick: muut on t-paitasillaan ja minä toppatakissa!

Turvotus: Jep löytyy illalla on sillanen söpö pallomasu :D

Neuvolasta: Soittihan se viimein.... 3 viikon päästä neuvola ja esitieto jotkut lomakkeet tulee spostiin jotka sit täytän etukäteen. Siinä sit kyseli et monesko raskaus tää on niin kauhukseni todettiin tän jo olevan 7. Ja kuitenkin vain 3 synnytystä ja 4 lasta : / noh toivottavasti tämä pysyisi loppuun asti :)

Ai niin onnea hyville ultrakuulumisille ;)

Palaillaan loppuu akku tabletist...

Niisku&pikkuvitonen 5+4
 
SYÖMISEN TARKKUUDESTA> Kaikissa raskauksissa olen noudattanut ohjeistuksia 99% tarkkaan. Lisäksi kahvinjuonnin lopettanut käytännössä kokonaan.

se 1%= Onnittelumalja viiniä kun 4kk raskaana, maksamakkaraleipä, kahvia pieni muki kerran viikossa tai vähemmän, oluen maistaminen jos kaveri juo jotain mielenkiintoista uutta makua, homejuuston syöminen, etelässä ulkomailla salaatin syöminen ravintolassa ( idioottimaista näin jälkikäteen miettien kun riski aika kova vihanneksissa etelässä) , cola lasillinen juhlissa, ehkä suhteessa liikaa sokeria kaiken kaikkiaan...sillä on kova riski kans kun se voi aiheuttaa liika määrinä vauvallekin hengen hädän jos saan diabeteksen.

Syy tarkkuuteen on se että satun tietämään miten hemmetisti syntyy vahingoittuneita vauvoja. Suurimman osan vahingoista pystyy välttämään. Esim suurimman osan vammaisena syntyvistä ja suuren osan adhd , käytöshäiriö jne vaurioista voi välttää. Tästä on paljon tutkimustietoa jota aikanaan luin.
Jos lapsella kaikesta huolimatta on vamma tai sairaus niin syy ei ole minun :). Sen asian kanssa voin elää. Nipo tai en.. Mieluummin katson kuin kadun. Eikä se tee minusta tylsimystä.
 
Viimeksi muokattu:
Heippandeeraa:wave: Eilen oli todella kuvottava olo koko päivän, ja tänä aamuna yökin vessassa kun kissa oli juuri käynyt paskomassa astiaansa. Kaikki vastenmieliset hajut tuntuu nyt tosi voimakkaina. Olen aika hyvin pystynyt hallitsemaan pahoinvointia pienillä syömisillä ja kylmillä juomisilla jääpaloineen. Tuossa Dragonfly77 juuri kertoi colajuomasta...itse tykkään Pepsi Maxista, juon joka päivä noin pari lasia kun kahvi ei oikein maistu nyt niin hyvälle. Onkohan haitallista, en ole ennen kuullutkaan moisesta että olisi.

Viimeksi kun matkustin raskaana ollessa, sain sieltä ruuasta jonkun helvetin lapamadon matkan jälkeen. Kiikutin sen lääkärille plastiikkipussissa, ehkä tosi noloa mutta olin niin shokissa että mikä se oikein on. Olin AIVAN järkyttynyt mutta onneksi asia hoitui pois eikä päässyt syntymään mitään hengenvaaraa. Nyt en oikein tiedä että mitä ulkomailla sitten oikein uskaltaa syödä, ja mielestäni söin hyvin ja terveellisesti, vieläpä suurimmaksi osaksi siellä tehtyä kotiruokaa.
 
Moikka, mä oon nyt 5+1 ja odotan ensimmäistä :) Yritystä on kahdeksan kuukautta takana, toivon vaan että kestää nyt sisällä. Itse en ole ajatellut mennä varhaisultraan kuten moni täällä on käynyt tai menee, mutta oon miettinyt onkohan mun tuntemukset ihan normaaleja kun on sellasia kovia vilhlasevia kipuja aina välillä esim aivastaessa tai noustessa seisomaan? Ensimmäisen neuvola-ajan sain 21.5. Jaa mitäs vielä, mun laskettu aika olis vähän eri laskureilla laskettuna välillä 30.12-2.1, eli jännäks menee kumman vuoden puolella syntyy :)
 
Heipä hei kaikille.
Hirveästi juttua tullut. Minä olen aktiivisempi tuolla FB:n puolella mutta aina sillon tällön käydä täälläkin päivittelemässä ja lukemassa muiden kuulumisia.

Kaikille oireitaan tutkaileville ja epäileville jaksamista. Tiedän nyt itse konkreettisesti miten raastavaa se on. Mulla alko siis viime keskiviikkona ruskea vuoto joka sitten iltaa myöten vaihtui vereksi ja seuraavana päivänä olikin jo selkä ihan tulessa ja mahaa vihloi. Olin ihan varma että kesken menee. Neuvolasta sanoivat vaan että jos ei kivut ylly tai vuoto runsastu niin katsellaan tähän päivään kun mulla eka neuvola.
Ehkä elämäni raskaimmat viis päivää. Vuoto loppui kyllä kolmen päivän jälkeen mutta huoli oli kova. Oli kyllä parisuhdekin koetuksella kun molemmilla huoli purkautui ärsyyntymisenä ja äksyilynä.

Noh. Tänään oli neuvola. Sydän lepatti hienosti ruudulla. :heart: Kyllä itku tuli helpotuksen myötä. Ens viikolla kuitenkin lääkäriultra vielä jos vaikka selviäis mistä se vuoto johtui.

Oireetkin mulla siis katos tuossa viimeviikolla. Mutta ilmeisesti tuo selkäkipu on nyt sitten oire. Tulen siis kärsimään siitä koko raskauden niinku viime raskaudessakin. Mutta päätin nyt lopettaa stressaamisen yrittää nauttia raskaudesta. Alkaa pikkuhiljaa suunniteleen tulevaa.

tsemppiä kaikille näille ensimmäisille viikoille oireineen ja oireettomuuksineen.

Nioliina ja sintti 7+1
 
Colassa on hermomyrkkyä. Se muuttaa solujen toimintaa ja tappaakin niitä. Niin ja dietti colassa on aspartaamia jota ei saa raskausaikaan nauttia. Voi ei taas nipotan :(
Herranjumala miksei mulle ole neuvolassa IKINÄ kerrottu tuollaisesta, mullakin sentään jo neljäs lapsi tulossa...noh, enpä juo enää sitten Pepsi Maxiakaan :/ Mistä sä olet saanut nuo tiedot? Nuo maksamakkara (liika a-vitamiini) ja listeria- yms. jutut olen neuvolastakin kuullut.
 
Jatka vain "nipotusta" Dragonfly77. Olen siirtynyt pois light colasta, mutta taidanpahan siirtyä kokonaan pois colajuomista. Täytyykin ehkä muutenkin käydä kertaamassa nuo kielletyt ruoka-aineet.

Niisku-Rouva valitteli kylmyydestä. Kuulostaa tutulle. Täytyy varmistaa muilta, että onko täällä oikeasti kylmä ennen kuin alkaa meuhkaamaan lapsille, että lisää vaatetta päälle!

Päätin olla tekemättä uutta digitestiä. Sen verran hyviltä vaikuttavat nämä oireet (kuinka onnellinen sitä voikaan olla pahasta olosta :)), ja joka tapauksessa siihen ultraan asti on odotettava lopullisen varmuuden saamiseksi.
 
Syömisistä - mä kyllä perus jutut mietin mutta en jakaa jokaista syömistä/juomista/tekemistä miettiä. Tulisin hulluksi. Kaikkea voi kuitenkin sattua mutta en halua elää itse jokaista asiaa murehtien (ja toivon että lapseni oppivat saman elämän katsonuksen). Ei nyt tyhmiä riskejä kannata tietenkään ottaa.

musta tärkeintä että kaikki toimii niin kuin itsestä tuntuu parhaalta kunhan myös siitten voi hyvin
 
  • Tykkää
Reactions: Karhunvatukka
Hempsuli82, mulla oli myös selkäsärkyä aikalailla tässä noin viikko sitten, nyt on helpottanut, eikä oikeastaan ole ollenkaan enää. Mulla on kyllä joka raskaudessa mennyt selkä jumiin jossain vaiheessa, joten odotettavasti tässäkin raskaudessa niin tulee käymään.

sukupuolesta ei ole toiveita, eikä oikein vielä tuntemuksiakaan, kumpaakin laatua löytyy aiemmista lapsista. Meillä on kuitenkin akkavalta, joten miesväki toivonnee vahvistusta sille saralle :)

Nioliina, voi hui, mitä piinapäiviä sulla on ollut! Onneksi kaikki on nyt hyvin :hug:

Syömisistä, olen samoilla linjoilla kuin pampula8... Mutta mielelläni kyllä kuulen Dragonfly77 vinkkejä ja ohjeita! Cola-juomien vaarallisuuden tiesinkin, mieheni niistä aina nipottaa, koska pidän colasta :ashamed: Täytyy itsekin näitä kerrata ja varsinkin sitten ennen reissua!
 
On se jännä juttu, että vaikka olo on mitä kauhein ja pää vessanpöntössä saa elää, siitä nauttii silti koska tietää mistä se johtuu ja on merkki siitä että kaikki on niinkuin pitääkin ( näin ainakin toivon).
Työpv oli ihan tuskaa... Etoi koko aamun ja syömään kun pääsi, en pystynytkään syömään aamulla tekemääni tonnarisalaattia! :x. Lasten vaipanvaihdot töissä oli tuskaa, pissanhaju meinasi aiheuttaa väkisin yrjönlennon. Tästä tää nyt sitten varmaan alkaa,päivittäinen seurustelu pöntön kanssa... Kauhulla odotan pystynkö olemaan toukokuun loppuun ilman saikkua.

Toistaiseksi olen 2 kuppia kahvia pvssä juonut ( tosin se on nyt akanut ylös tulemaan). Hysteeriseksi en syömisten kanssa ala, mutta pyrin suosituksen mukaiseen. Viimeraskaudessa tuli hillitön himo maksamakkaraan ja itkien soitin neuvolaan että pakko saada! on ihan turvallista siivu silloin tällöin ottaa ja näin sitten tein.
Limsoja en juo muutenkaan kuin ehkä kerran vuodessa. Alkuraskaus mennyt nyt ehkä vähemmän suositusten mukaisesti, kylmä nakki / makkarasiivu/ jäätelö/leipä-linja. Salaattia menee, paitsi nyt tänään kun ylläri oli aivan eri mieltä asiasta =).
Kalkkitabuja vedän kun en maitoa juo. Nyt on syötävä kahden tunnin välein että olo pysyy edes jotenkin siedettävänä, enkä kyllä ole kovin kovaa painetta ottanut siitä mitä se suuhunpantava on milloinkin ollut.. Kunhan paino ei nyt ihan mahdottomasti nouse :whistle:
 
Heissan,
Todella alkutaipaleella täälläkin ollaan ja hädin tuskin sitä uskoo itsekään plussanneensa, koska mies oli reissussa kaikki ns. mahdolliset päivät :)

Olen 33-vuotias Helsinkiläinen ja mies muutaman vuoden vanhempi. Kummankin ensimmäistä tässä odotellaan.
Pillerit jätin pois tammikuussa eli heti toisesta kierrosta tärppäsi.
Laskureiden mukaan nyt olisi 5+3 ja la 27.12

Varhaisultraan ajateltiin mennä ihan oman mielenrauhan vuoksi.
On ollut mielenkiintoista seurata kuinka oma keho ja oireet alkavat korostumaan plussauksesta lähtien. Oireina on ollut välillä voimakastakin vatsan nippailua lähinnä iltaisin ja öisin, rintojen ja ikenien arkuutta ja väsymystä.

Kiva seurata keskustelua sallituista ruoka-aineista, koska olemme lähdössä kesäkuussa Italiaan pariksi viikoksi. Kiellettyjen aineiden lista on kyllä mielessä, mutta toivon mukaan sieltä löytyy muutakin kuin pizzaa :D

Toivotaan, että pikkuinen jaksaa pysyä matkassa mukana!
 
Viimeksi muokattu:
Noita edellä kertomiani tietoja olen saanut aikanaan ennen raskauksia jo; olin kiinnostunut lukemaan syitä sairauksiin , keskenmenoihin ja muuya vastaavaa. Entisaikaan oli kirjat. Nyt kätevintä on hakusanoilla etsiä vaikka googlesta jos kuulee aiheesta. Varmistusta lukemaansa saa jos vaikka lääkäriltä kysyy. Suomi taitaa olla euroopan ainoa maa jossa kahvi/kofeiinituotteet vielä poissa neuvolan listalta. Mutta varottavista aiheista löytyy tietoa kuten vaikka esim. "Aspartaami ja raskaus" tai ftalaatti". Asiaohjelmissa telkussa ja uutisissa näitä aiheita käydään myös aika ajoin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Almandiini
Jälleen pikaisesti puhelimella kirjoitan ku kone ei ole tänään toiminut.

vaahterankukka ja pinkkihevonen (ja olikohan muitakin), tervetuloa :)

tuulentyttö, mulle kävi tuon parmesanin kanssa kans hassusti viikko sitten. Ehdin vain käyttää sitä jopa nelkään ateriaa , kunnes tajusin että se ei ole pastöroitu.
Aika paljon seuraan siis ohjeistuksia. Tai yritän. Yks mikä harmittaa niin FOOLIhappoa ei tullut otettua kuten aiemmissa. Mutta siis siksi että tää raskaus ei ollut suunniteltu. Nyt oon kyl viikon syönyt raskausvitskuja.
Onko muut syöneet ennen raskautta ja tässä alussa foolihappoa?

*Unis* ja masunen 6+5
 
Noista syömisistä. Neuvolasta saamassani listassa oli aspartaami sallittujen makeutusaineiden listalla. Jätin kuitenkin varmuuden vuoksi light -jogurtit ja mehukeitot pois. Coca-cola Zeroa on tullut juotua 1-2 tölkkiä viikonloppuisin. Coca-colasta ei olekaan ollut missään mainintaa, vain kofeiinista. Muiden ruokien, esim. juustojen kanssa olen aika tarkka ja kasvikset pesen hyvin. Oon kasvissyöjä, joten nuo maksamakkarat, kalat ym. ei minuun vaikuta.

Foolihappoa olen syönyt jo yritysaikana muusta lääkityksestäni johtuen.

Täällä tuli 9 viikkoa täyteen tänään. :) Hieman on alavatsaa nippaillut, mutta kai se kohtu vaan siellä kasvaa. Reilu kolme viikkoa np-ultraan! Miten jaksaa odottaa sinne asti? Sen jälkeen luultavasti kerron jo töissä ainakin esimiehelle.
 

Yhteistyössä