11-hoidot

Hei! Voisin itekki liittyä pikkuhiljaa tähän ryhmään, taustaillu oon jo jonku aikaa. Eli takana on 3 inssiä joista ei tulosta ja selittämätön lapsettomuus ´meillä "vaivana".
Tilanne on tällä hetkellä se että ei tarvi kun soittaa klinikalle niin päästään suunnittelukäynnille ja ivf:ään, mutta kävi hyvinhyvin ikävästi ja tuli paha rahallinen takaisku joten sitä soittoa joudutaan viivyttämään ainakin kuukausi. Elikkäs toivottavasti päästäis ivf n. maaliskuussa!

Olen tässä joutilaina aikoina katellut Kauniita ja rohkeita, en tiedä onko joku muu tehnyt samaa mutta eikös Bridgetin ja Nickin Ivf anna meille kaikille realistisen kuvan miten se homma toimii :)
 
Chidi Meidät laitettiin neljännen inseminaation jälkeen IVF jonoon kesäkuussa 2008. Ns. suunnittelukäyntiaika saatiin marraskuulle 2008. Sanottiin,että soittaa kun seuraavat menkat alkaa niin saan ajan ja hoidot oli tarkoistus aloittaa vielä joulukuussa naistenklinikalla. Kuinka ollakaan siellä oli silloin aika paha ruuhka ja hoitotakuu 6kk ylittyi ja meidät siirrettiin Helsingin Väestöliittoon. SIellä oli suunnittelukäynti heti sitten tammikuussa 2009 ja eka hoito tehtiin helmikuussa. Nyt saadaan sitten jatkaa väestöliitossa niin kauan,kun kaikki alkiot käytetty.

Mulla oli lääkkeettön pas. Taisin käydä kumminkin yhdessä ultrassa kp 11 muistaakseni ja sitten aloin tikuttaa ovista. Alkio siirrettin oviksesta kolmantena päivänä.
 
kn071, ultrien syyhyn taisit jo vastata itse. Eka ultrassa katsotaan, ovatko munasarjat lepotilassa ja lasketaan, montako follikkelia saattaa maksimissaan tulla. Ekana ultrapäivänä alkavat sitten pistokset ja sumute jatkuu puolitettuna. Viimeisessä ultrassa päätetään punktiopäivä ja kaikki kyllä neuvotaan siellä sairaalassa. Punktioon saa esilääkityksen n. 1 h ennen toimenpidettä ja siinä on rauhoittavaakin mukana. Punktiossa saa sitten suoraan suoneen kipulääkettä ja sitä saa pyytämällä lisää. Punktion jälkeen kuulet, montako munasolua löytyi, sitten kotiin odottelemaan, miten hedelmöittyminen ja alkioiden jakautuminen on mennyt. Jos soittoa ei tule, tulet sovittuna päivänä siirtoon. Alkionsiirrossa kuulet paremmin, miten alkiot pärjäsivät yms. Jos saat top-alkion, niitä siirretään vain yksi, jos nontoppeja, sitten siirretään kaksi ( jos niin monta on hengissä). Näin Oys:ssa
 
vmillis1981 meillä on nyt sama kun teillä, eli tuo lääkkeentön pas Väestöliitossa.

ON: ovista ei ollu tänäänkään. Enää huominen ja sitten pelkään jos osuu maanantaille, koska silloin siirto päivä olis se to. No tikuttaminen jatkuu.....
 
Milli ja millis, toivottavasti me päästäis sitten suoraan aloittamaan hoidot. Meille nimittäin annettiin suunnittelukäynti tasan 6 kk päähän jonoon laittamisesta, niin eikö silloin hoitotakuun toteuttamiseksi hoitojen pitäisi alkaa heti? Vai riittääköhän tuo suunnittelukäynti hoitotakuun toteutumiseen, vaikka itse toimenpiteet eivät alkaisikaan heti... No, saa nähdä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mansikkatyttö;22793961:
kn071, ultrien syyhyn taisit jo vastata itse. Eka ultrassa katsotaan, ovatko munasarjat lepotilassa ja lasketaan, montako follikkelia saattaa maksimissaan tulla. Ekana ultrapäivänä alkavat sitten pistokset ja sumute jatkuu puolitettuna. Viimeisessä ultrassa päätetään punktiopäivä ja kaikki kyllä neuvotaan siellä sairaalassa. Punktioon saa esilääkityksen n. 1 h ennen toimenpidettä ja siinä on rauhoittavaakin mukana. Punktiossa saa sitten suoraan suoneen kipulääkettä ja sitä saa pyytämällä lisää. Punktion jälkeen kuulet, montako munasolua löytyi, sitten kotiin odottelemaan, miten hedelmöittyminen ja alkioiden jakautuminen on mennyt. Jos soittoa ei tule, tulet sovittuna päivänä siirtoon. Alkionsiirrossa kuulet paremmin, miten alkiot pärjäsivät yms. Jos saat top-alkion, niitä siirretään vain yksi, jos nontoppeja, sitten siirretään kaksi ( jos niin monta on hengissä). Näin Oys:ssa
Ööö, mikä on follikkeli? Selviääkö punktiosta iha suht helpolla? :) Entä onko ivf-lapsilla suuremmat riskit epämuodostumiin tms.?
 
:LOL: En taida itsekään tietää, mitä follikkeli tarkoittaa.. Siis munarakkula, missä munasolu kasvaa. Siellä voi olla munasolu tai sitten ei..
Noista epämuodostumista en tiedä. Tuskin niillä kannattaa päätään vaivata...?
Punktiosta voi selvitä helpollakin, mutta munasarjojahan on ronkittu neulalla, joten kannattaa ottaa iisisti sen sairasloman ajan.

Sun kannattaa kysyä kaikki mieltä vaivaavat kysymykset lääkäriltä ja ivf-hoitajalta. Niillä on parhaat tietämykset asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa ja ihan vain omanapainen päivitys tähän väliin. Huomenna pitäis aloittaa kahden viikon primolut-kuuri, joilla siirretään/saadaan aikaan kuukautiset niin että punktio tulee viikolle 5. Ostin varmuudeksi raskaustestin tänään, aion testata huomenna ennen primolutien aloitusta. Siis tyhmäähän tää on, nyt on kp 23, eikä testissä vielä mitään näkyis jos oliskin raskaana... Mutta kun noita primoluteja ei saa käyttää raskauden aikana ja ainahan on olemassa pienenpieni mahdollisuus, että kaikesta epätodennäköisyydesta huolimatta olis meidän "joulujumppa" tuottanut positiivista tulosta. Olin nimittäin tuntevinani eilen alavatsassa kipua ja heti kuvittelin, että se on kiinnittymiskipua :saint: Voi hyvin olla että se oli myöhäinen ovulaatiokin (mun epäsäännöllisillä kierroilla). No, primolutit alkaa siis anyway huomenna ellei nyt siihen testiin aamulla jotain tuu.

Hyvää vuoden alkua kaikille!
 
******************11- hoidot**********************

batinka .................1. icsi 1. pas...................viikko 1
Smirg....................1. ivf 1. pas....................viikko 2
Mizze77.................1. ivf.............................tammikuu
Peppi1981..............2. icsi 2. pas..................tammikuu
Mörkötys................1. ivf/icsi 1.pas...............tammikuu
SaaraX..................3. ivf 2.pas.....................tammikuu
AdAstra.................1. ivf/icsi……..lyhyt..........tammikuu
sarina13................2. ivf.............................tammikuu
toivorikas-72...........4.icsi:n 1.pas................tammikuu
millis1981...............1.ivf 2.pas.....................tammikuu
MiukuMau..............2. icsi………...lyhyt...........tammi-helmik.
Lady_Gigi...............3. icsi………...pitkä..........tammi-helmik.
Michele..................3.icsi...........................tammi-helmik.
kaz........................1. icsi 1. pas.................tammi-helmik.
Jessie82.................1.ivf............................tammi-helmik.
-Nella.....................1.ivf 1.pas.....................helmikuu
syssy.....................3. icsi pas......................alkuvuosi
Janttu-85...............2. ivf/icsi……..lyhyt..........vk 4
Mansikkatyttö.........2. icsi pas......................vk 4-5
MT79....................2. icsi……….…lyhyt.............vk 5
Hanskis.................1. icsi.............................vk 5
Kaarne..................1. ivf 1. pas....................vk 5-6
Jenna-76...............3. icsi.............................vk 6
Katjuska-79...........1. ivf...............................vk 7
NormaJeane..........1. ivf...............................vk 7
Toivelintu..............1. ivf/icsi.........................vk 8
Mollamaija82............2.ivf............................vk 8 Hopping................3.icsi............lyhyt...........helmi-maalisk.
Barbapörrö13........3. ivf/icsi.........................helmi-maalisk.
myy75...................1.ivf...............................helmi-maalisk.
Heidh....................3. icsi pas.......................maaliskuu
Meg......................2.ivf...............................maaliskuu
lapseton81.............1.ivf.............................maaliskuu
Milli81...................2. ivf..............................vk 9
kn071....................1.ivf..............................vk 13
HalleB...................2. icsi.............................vk 14
Susirouva..............1. ivf..............................toukokuu
Mequ....................1. ivf..............................toukokuu
chidi......................1.ivf..............................




*****************Piinailijat*******************
 
kn071, follikkeli on sama asia kuin munarakkula :)
Ja tosiaan ensimmäisessä, eli ns. nolla-ultrassa tarkistetaan että munasarjat ovat lepotilassa ja samalla nähdään montako rakkulaa on mahdollista saada, samana päivänä alkavat pistokset. Toisessa ultrassa katsotaan sitten kuinka rakkulat ovat kasvaneet ja siinä vaiheessa voidaan vielä nostaa/laskea pistoslääkitystä ja viimeisessä tosiaan päätetään sitten punktiopäivä.
Punktiosta sen verran, toki itselläni vasta yksi takana. Kipu tuntemukset saattavat vaihdella paljonkin, riippuen osittain munarakkuloiden määrästä. Minäkin jännitin tosi paljon ekaa punktiota mutta, oysissa saa hyvät lääkitykset. Pääset myös juttelemaan nolla-ultran ja viimeisen ultran jälkeen hoitajan kanssa, siellä voit sitten vielä kysellä tarkemmin.

Olen lukenut ettei ivf lapsilla ole suurempaa riskiä epämuodostumiin kuin "normaali"raskauksissa
 
Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa minunkin puolesta vanhat ja uudet. :)

Minun PAS taitaa siirtyä ainakin kierrolla, koska ajattelin mennä nyt, niin pian kuin vain saan ajan, Papa-kokeeseen. Haluan tarkistuttaa, että on kaikki ok ennen seuraavaa siirtoa. Ei mene hukkaan alkioita, jos esim. jotain tulehdusta on. Hankalaa, kun ei yhtään muista kuinka pian niihin Papa-kokeeseen pääsee vai meneekö siinä kauankin. Ajattelin huomenna yrittää päästä läpi tuohon lähimpään terveyskeskukseen jotta kuulisin edes, onko se edes oikea paikka. Hankalaa, kun on uusi paikkakunta, niin ei tiedä yhtään näitä käytäntöjä. Mutta toivottavasti ei mitään löydy ja pääsen pian taas alkionsiirtoon.
 
Moikka,
minä voisin ilmoittautua tänne myös mukaan. Toivottavasti vaan muistan käydä päivittelemässä tilannetta.
Yritän saada ketjua kahlattua läpi jotta pääsen muidenkin tilanteiden tasalle. Oikein paljon onnea matkaan kaikille hoitoihin. Toivottavasti tämä vuosi tuo sen kauan kaivatun plussan joka kotiin :)


iloksi..............1. IVF/ICSI...........vko 6
 
Mä soitin klinikalle ja hoitajakin oli sitä mieltä, että turha meidän on yhtä välikiertoa odottaa kun pitkällä kaavalla lähdetään ja edellisestä punktiosta on niin kauan. Eli mun varsinainen punktio/siirto olisi näillä näkymin viikolla 7.
 
Tervetuloa vaan uusille! Itselle kävi taas tuleva hoito vähän konkreettisemmaksi, kävin hakemassa lääkkeet apteekista, kolme ja puolisataa meni niin että napsahti. Ja nämä vasta ekat lääkkeet, seuraavasta varmaan jo täyttyy lääkekattokin.
Peppi mä ainakin pääsin papaan ihan tk:n kautta, kävin kanssa varuiksi marraskuussa tarkistuttamassa.
 
Heippa!
Voisin pompata tänne mukaan, jos vaan mahtuu.
Taustaa sen verran, että 4 inssiä on takana. Joulukuussa saatiin 1.ivf:n tuoresiirrosta plussa, mutta se meni sitten kesken melko varhain. Nyt sitten odottelua, että kroppa tasautuisi...

carpalo.....................1.ivf/icsi 1.pas....................tammi-helmik?
 
Meg
Peppi: Minä kävin aina terveyskeskuksessa papassa, mutta nyt kun ollaan hoidoissa niin hoitopaikassa ottavat jos on tarvis.. Että kannattaapa kysyä terveyskeskuksesta pääsisitkö sinne:) Itsellä aikataulut ei ole varmoja, mutta kun menkat alkavat niin tiedän enemmän, nyt niitä menkkoja toivotaan enemmän kuin koskaan:D
 
******************11- hoidot**********************

batinka .................1. icsi 1. pas...................viikko 1
Smirg....................1. ivf 1. pas....................viikko 2
Mizze77.................1. ivf.............................tammikuu
Peppi1981..............2. icsi 2. pas..................tammikuu
Mörkötys................1. ivf/icsi 1.pas...............tammikuu
SaaraX..................3. ivf 2.pas.....................tammikuu
AdAstra.................1. ivf/icsi……..lyhyt..........tammikuu
sarina13................2. ivf.............................tammikuu
toivorikas-72...........4.icsi:n 1.pas................tammikuu
millis1981...............1.ivf 2.pas.....................tammikuu
MiukuMau..............2. icsi………...lyhyt...........tammi-helmik.
Michele..................3.icsi...........................tammi-helmik.
kaz........................1. icsi 1. pas.................tammi-helmik.
Jessie82.................1.ivf............................tammi-helmik.
carpalo...................1.ivf/icsi 1.pas...............tammi-helmik.
-Nella.....................1.ivf 1.pas.....................helmikuu
syssy.....................3. icsi pas......................alkuvuosi
Janttu-85...............2. ivf/icsi……..lyhyt..........vk 4
Mansikkatyttö.........2. icsi pas......................vk 4-5
MT79....................2. icsi……….…lyhyt.............vk 5
Hanskis.................1. icsi.............................vk 5
Kaarne..................1. ivf 1. pas....................vk 5-6
Jenna-76...............3. icsi.............................vk 6
iloksi.....................1.ivf/icsi.........................vk 6
Katjuska-79...........1. ivf...............................vk 7
NormaJeane..........1. ivf...............................vk 7
Lady_Gigi...............3. icsi………...pitkä...........vk 7
Toivelintu..............1. ivf/icsi.........................vk 8
Mollamaija82............2.ivf............................vk 8 Hopping................3.icsi............lyhyt...........helmi-maalisk.
Barbapörrö13........3. ivf/icsi.........................helmi-maalisk.
myy75...................1.ivf...............................helmi-maalisk.
Heidh....................3. icsi pas.......................maaliskuu
Meg......................2.ivf...............................maaliskuu
lapseton81.............1.ivf.............................maaliskuu
Milli81...................2. ivf..............................vk 9
kn071....................1.ivf..............................vk 13
HalleB...................2. icsi.............................vk 14
Susirouva..............1. ivf..............................toukokuu
Mequ....................1. ivf..............................toukokuu
chidi......................1.ivf..............................




*****************Piinailijat*******************
 
Tervetuloa vaan uusille! Itselle kävi taas tuleva hoito vähän konkreettisemmaksi, kävin hakemassa lääkkeet apteekista, kolme ja puolisataa meni niin että napsahti. Ja nämä vasta ekat lääkkeet, seuraavasta varmaan jo täyttyy lääkekattokin.
Peppi mä ainakin pääsin papaan ihan tk:n kautta, kävin kanssa varuiksi marraskuussa tarkistuttamassa.
Kaverini puhui, että jos vain voi niin lääkkeet kannattaa ostaa heti kerralla jos tietää, että lääkekatto täyttyy joka tapauksessa. Jää itse voitolle.. Saako reseptit samalla kertaa, jotta näin voi toimia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mansikkatyttö;22800134:
:LOL: En taida itsekään tietää, mitä follikkeli tarkoittaa.. Siis munarakkula, missä munasolu kasvaa. Siellä voi olla munasolu tai sitten ei..
Noista epämuodostumista en tiedä. Tuskin niillä kannattaa päätään vaivata...?
Punktiosta voi selvitä helpollakin, mutta munasarjojahan on ronkittu neulalla, joten kannattaa ottaa iisisti sen sairasloman ajan.


Sun kannattaa kysyä kaikki mieltä vaivaavat kysymykset lääkäriltä ja ivf-hoitajalta. Niillä on parhaat tietämykset asiasta.
Kuin pitkiä saikkuja olette saaneet?
 
kn071 ei kai siitä hyödy jos ostaa lääkekaton kerralla täyteen.. kun kela kuitekin maksaa sen yli menneen osuuden takaisin, ei väliä maksaako ne yhdella vai useammalla kerralla.
Normaalisti punktiosta saa 3pv sairaslomaa, mutta kannattaa kuunnella itseään ja jos on raskas työ, voi saikkua saada enemmän.
 
kn071: Sairaslomista.. Ensimmäisessä punktiossa sain sairaslomaa yhden päivän. Mies sai myös yhden päivän, koska autoa tuona päivänä ei saa ajaa lääkkeiden takia. Follikkeleja tyhjennettiin tuolloin kahdeksan.
Toisesta ja kolmannesta punktiosta sain molemmista kolme päivää sairaslomaa. Noina kertoina folleja oli yli kymmenen.
Olen henk. koht. päätellyt, että lääkäri katsoo sairasloman tarpeen potilaan kunnon ja punktioitujen follikkelejen perusteella. Tiedän kyllä tapauksen, jossa nainen oli muutaman viikon poissa töistä punktion jälkeen vatsakivun takia (ei kuitenkaan ollut hyperiä). Itse en ole ollut kovinkaan kipeä yhdelläkään kertaa. Ekana päivänä on ollut vähän vaikea istua ja nousta ylös, sekä kävellä.

Ja kuten Milli tuossa jo kirjoitti, niin sairaslomaa saa varmasti lisää, jos siltä sitten tuntuu.
 
Viimeksi muokattu:
Hei vanhat ja uudet tutut!

Minäkin siirryn nyt tänne pinoon. Tänään pas-siirrosta nega. Nyt on pakkanen tyhjä ja mielikin tyhjä. :'(

2. ivf sitten välikierron jälkeen.

Meillä yritystä 08 alkaen, ja minulla lapsitoiveita jo aiemmin exän kanssa. Endometrioosi, joka leikattiin lokakuussa 09 ja kasvoi kolmessa kuukaudessa takaisin samoihin mittoihin... Hoidoissa julkisella, Naistenklinikalla.
 

Yhteistyössä