Alkuperäinen kirjoittaja meillä ei lapset määrää:sen joskus vaan näkee päältäpäin, ettei vanhemmilla ole homma hallussa. Lapset määrää mitä tehdään ja miten tehdään. Tiedän perheitä jossa lapsia ei kommenneta ollenkaan ja aika pississä ovat niitten muksujensa kanssa. Minä olisin jo moisen riehujan vieny autoon odottamaan tai pitänyt kunnon puhuttelun sille mukulalle.
Jos ne ostokset on kuitenkin tehtävä eikä lasta voi yksin autoon jättää? No, jos vaikka joku näkisikin toisesta äkkivilkaisulla tai yhden tilanteen perusteella, millainen kasvattaja tämä on, niin entä sitten? Eikö sitä voi vaan ohittaa, että ahaa tuolla noin.Mikä hyöty on sitä käsitellä vaikka täällä? Uskon ja ymmärrän, kun minulle selitetään mikä hyöty siitä on. Muu kuin se, että saa kertoa jonkun epäonnistuneen ja että onneksi itsellä on paremmin. Hyöty se sekin on, myönnän.