Voi TSIISUS mikä kakara!

Alkuperäinen kirjoittaja meillä ei lapset määrää:
sen joskus vaan näkee päältäpäin, ettei vanhemmilla ole homma hallussa. Lapset määrää mitä tehdään ja miten tehdään. Tiedän perheitä jossa lapsia ei kommenneta ollenkaan ja aika pississä ovat niitten muksujensa kanssa. Minä olisin jo moisen riehujan vieny autoon odottamaan tai pitänyt kunnon puhuttelun sille mukulalle.

Jos ne ostokset on kuitenkin tehtävä eikä lasta voi yksin autoon jättää? No, jos vaikka joku näkisikin toisesta äkkivilkaisulla tai yhden tilanteen perusteella, millainen kasvattaja tämä on, niin entä sitten? Eikö sitä voi vaan ohittaa, että ahaa tuolla noin.Mikä hyöty on sitä käsitellä vaikka täällä? Uskon ja ymmärrän, kun minulle selitetään mikä hyöty siitä on. Muu kuin se, että saa kertoa jonkun epäonnistuneen ja että onneksi itsellä on paremmin. Hyöty se sekin on, myönnän.
 
Kyseinen äiti saa multakin synpatiat, sillä ei ole helppoa kulkea raivoavan vilkkaan 3v kanssa. Mutta itse olen kyllä aina sitonut tuhmantekijät, joko rattaisiin tai pitänyt tiukasti kädestä kiinni, jottei jatkuvasti pääse ruokia heittelemään ja toisia tönimään. Kyl mäkin voisin ap:n tavoin olla pikkuisen vihainen äidille, joka päästäisi lapsensa jo 3 kerran meidän rattaille tuhmantekoon.
 
Käyttäytyä kyllä pitäisi osta, vaikka kuinka on uhmaikä, ADHD yms. Se on vanhempien asia hoitaa nämä jutut, kunnes lapsi itse ymmärtää. Ja ne diagnoosit löytyy varmaankin jokaiselta lapselta, jos aletaan tutkia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
Alkuperäinen kirjoittaja dip:
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
Alkuperäinen kirjoittaja dip:
Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo niin kuin sä:
Tuollainen lapsi saa aikuisessa aggressiot aikaiseksi. Ja lastahan ei saa lyödä. Ei ole montaa vaihtoehtoa jäljellä.

Raivon vallassa on tärkeintä keskittyä omien tunteidensa hallitsemiseen, tai lähinnä pitämiseen koossa, se on ihan toissijaista sillä hetkellä mitä muut ajattelee.

Ajattele ap vähän!


Olet kyllä ihan oikeassa. Se äiti näytti siltä, että sen pää räjähtää. Mä ajattelin lähinnä pidemmässä mittakaavassa. Että ei ole lasta kasvatettu. Kyllähän nyt 3-vuotiaan pitää jo tietää, ettei tollasta tehdä.

ei kaikki ton ikäiset tiiä, ootko varma ettei lapsella ollut esim jotain kehityshäikkää tms? kaikkea kun ei nää ulospäin. meiän kuopus on välillä tollainen ja on jo reilusti päälle 4v ei vaan voi itselleen mitään, päälle päin ei näy, mutta kärsii erilaisista kehityshäiriöistä... =)

Se on tietty mahdollista juu. Tsemppiä teille.

se on just tosi vaikeeta liikkua missään kun koko ajan mietin, että mitä muut ajattelee... yhessä vaiheessa sen takia en liikkunutkaan ihmisten ilmoilla lapsen kanssa. syyllisyys on vieläkin ihan hirveä ja jännitän koko ajan kun jossain ollaan... :'(




En minäkään pääse lapsiemme kanssa lähipuistoa kauemmas kun esikoinen on tuollainen raivoaja, raskasta on kantaa yhtään kauempaa painavaa poikaa kotiin, joka ei seisomalaudalle suostu ja rattaita on työnnettävä, ei voi puistoon jättää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä ei lapset määrää:
. Minä olisin jo moisen riehujan vieny autoon odottamaan tai pitänyt kunnon puhuttelun sille mukulalle.



Yksin ei voi lasta autoon jättää ja puhuttelu tuossatilanteessa ei ehkä auta, jos lapsi on jo niin levoton. Mutta siltikään ei ole mikään pakko päästää lasta yksin juoksentelmaankaan.
 
Toi lapsihan olis pitäny heti ekasta raivarista viedä pois kaupasta. Oli kysessä sitten normi tai joku adhd. Jää juu kauppa-asiat tekemättä, mut jos kaupassakäymisestä tulee noin ison kanssa kissa ja hiiri-leikki, on lapsi silloin voittaja. Ei tollasta käytöstä pidä hyväksyä noin isolta ihmiseltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
Alkuperäinen kirjoittaja dip:
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
Alkuperäinen kirjoittaja dip:

se on just tosi vaikeeta liikkua missään kun koko ajan mietin, että mitä muut ajattelee... yhessä vaiheessa sen takia en liikkunutkaan ihmisten ilmoilla lapsen kanssa. syyllisyys on vieläkin ihan hirveä ja jännitän koko ajan kun jossain ollaan... :'(


Mulla myös ollut vaihe, jolloin olin raskauden takia väsynyt ja masentunut ja lapsi ei suostunut leikkimään uuden asuinalueen lasten kanssa. Mä tiesin, että lapsen parhaaksi olisi parempi vain mennä muiden mukaan, mutta kun niitä konflikteja sattui, niin ulkoiltiin useampi kuukausi pelkästään lähimetsissä, joissa muita ihmisiä ei juurikaan tarvinut tavata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs pointti:
Ja tyttö on mitä luultavimmin jossain isossa päiväkotiryhmässä, jossa ei pärjää ja kiukuttelee sitten äidilleen ja käyttäytyy näin. Mitäs jos äiti oli yksinhuoltajakin vielä kaupan päälle?

Voi teitä ja meitä, jatkuvasti täällä vaan haukutaan.

Toki mä ymmärrän, että onhan noita kummallisia äitejäkin olemassa, jotka vaan katsoo vierestä kun lapsi lyö toisia, olen mä sellaisia nähnyt enkä tässä nyt ap:takaan ala haukkumaan. Hän näki tapauksen, me ei. Eli sori ap, jos olen tyly, mut mä en vain kestä, että jotkut tietämättömät katsoisivat meitä et me ei kasvateta lapisamme, kun me ei muuta tehdäkään! (Paitsi käydään töissä)

Heh. Ei kun se mun hyvinkäyttäytyvä lapsi on yh:n äiti ja vielä päiväkodissa =)
 
Meilläkin 4v on villi ja vilkas, ja tietää kyllä mitä pitäis tehdä, mutta siltikään ei käyttädy niinkuin odotetaan. Samoin kaikki lapset kasvatettu, ja isommat kyllä osaavat käyttäytyä. Tuon voisi hyvin odottaa tältä tytöltäkin, tosin tönimään toisia ei mene, jos ei ensin suututeta. Kaikkeni olen yrittäny, ja edelleen yritän, mutten voi tuota lasta väkisinkään muuksi muuttaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Toi lapsihan olis pitäny heti ekasta raivarista viedä pois kaupasta. Oli kysessä sitten normi tai joku adhd. Jää juu kauppa-asiat tekemättä, mut jos kaupassakäymisestä tulee noin ison kanssa kissa ja hiiri-leikki, on lapsi silloin voittaja. Ei tollasta käytöstä pidä hyväksyä noin isolta ihmiseltä.

3v on vielä pieni ja koska sielä kaupassa sitten pitäis käyä? :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Toi lapsihan olis pitäny heti ekasta raivarista viedä pois kaupasta. Oli kysessä sitten normi tai joku adhd. Jää juu kauppa-asiat tekemättä, mut jos kaupassakäymisestä tulee noin ison kanssa kissa ja hiiri-leikki, on lapsi silloin voittaja. Ei tollasta käytöstä pidä hyväksyä noin isolta ihmiseltä.



3v iso??? Mun mielestä ihan pieni ihmisen taimi vielä. Ja kyllä sielä kaupassa on käytävä, jos aikoo pitää ravintotasoa yllä. Aika äkkiä lapsi oppii sen, että kauppaan ei tarvitse mennä, kun aloittaa huutoraivarit jo ovella.
 
Kummallista miten täällä puolustellaan. Lapset eivät saa kaupassa tuhota tavaroita ja häiritä muita, piste. Meillä on 3v joskus ruvennu väsyneenä kiukuttelemaan kaupassa. Heittäytynyt lattialle huutamaan. Olen silloin napannut tytön kainaloon, siinä saanut sitten rimpuilla ja huutaa, itse olen jatkanut ostoksia, tuplarattaita työntäen, ostoskori rattaiden työntöaisan nurkassa keikkuen. :D Jos olisin ollut tuo äiti, olisin pistänyt vaikka väkisin rattaisiin takaisin, ei tuollaista käytöstä voi hyväksyä.
 
Sen äidin olisi ainakin pitänyt vaatia lastansa pyytämään anteeksi, oli vaikka mikä kehityshäiriö niin kyllä mun mielestä niitä käytöstapoja vois opettaa. Itse olen joskus joutunut leikkipuistossa seistä esikoisen kanssa melkeen tunnin ennen kun suostu pyytämään anteeksi tytöltä jonka päälle heitti hiekkaa. Ja tajuan että ei ole aikaa kaupassa niin kauan vaatia mutta toi oli jo aika törkeetä mun mielestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Toi lapsihan olis pitäny heti ekasta raivarista viedä pois kaupasta. Oli kysessä sitten normi tai joku adhd. Jää juu kauppa-asiat tekemättä, mut jos kaupassakäymisestä tulee noin ison kanssa kissa ja hiiri-leikki, on lapsi silloin voittaja. Ei tollasta käytöstä pidä hyväksyä noin isolta ihmiseltä.

En jättäis ostoksia väliin, vaan pistäny sen tytön rattaisiin raivoamaan. Toki jos leluostoksilla olis ollu, ois ostokset jääny kesken. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Toi lapsihan olis pitäny heti ekasta raivarista viedä pois kaupasta. Oli kysessä sitten normi tai joku adhd. Jää juu kauppa-asiat tekemättä, mut jos kaupassakäymisestä tulee noin ison kanssa kissa ja hiiri-leikki, on lapsi silloin voittaja. Ei tollasta käytöstä pidä hyväksyä noin isolta ihmiseltä.



3v iso??? Mun mielestä ihan pieni ihmisen taimi vielä. Ja kyllä sielä kaupassa on käytävä, jos aikoo pitää ravintotasoa yllä. Aika äkkiä lapsi oppii sen, että kauppaan ei tarvitse mennä, kun aloittaa huutoraivarit jo ovella.

no on 3v iso. senikäinen tajuaa esim. syy-seuraussuhteen. eli jos en tottele äitiä kaupassa, jää ostokset tekemättä ja äiti on vihainen. Ja en saa sitä lakua, joka on hyvästä käytöksestä luvattu tms.

Ja jos tilanne on kaupassa kaoottinen, sitä pitää harjoitella: mennä kauppaan silloin kun ei oikeasti ole tarve ja oikeasti viedä lapsi pois, jos raivoaminen alkaa. Turhan usein näkee näitä vanhempia, jotka uhkailee , että jos et lopeta, menet autoon, mutta koskaan sitä ei tapahdu. Lapset tajuaa käyttää asiaa hyväkseen: "miksi lopettaisin huonon käytökseni, kun sanktiota ei koskaan tule, toi vaan puhuu."
 
Myönnän kyllä joo, että teki tuo äitikin kyllä virheen. Itse olisin ehdottomasti vaatinut omaani pyytämään anteeksi ap:ltä ja pojaltaan, ja ehkä vielä kaupantädiltäkin kun niitä hedelmiä viskoi. Mutta tuo että pitäis viedä autoon heti, silloinhan se lapsi voittaakin kun jätetään ostokset sikseen ja viedään lapsi autoon. Omaani en uskaltaisi sitäpaitsi vahtimatta autoon jättääkään, tiedä mistä sen jälkeen hakisi!!
Ymmärrän myös ap:n harmituksen, takuulla jokainen äiti hermotuisi jos oman lapsen kimppuun käydään syyttä.

Mutta.. Miettikää joskus hiukan pidemmälle ennenkö haukutte toiset huonoiksi vanhemmiksi yhden näkemän perusteella.
 
Meillä isäntä oli lapsena just tuollainen raivoaja (kuten meidän esikoispoikakin) ja nyt se on kun herran enkeli. Mä taas oli lapsena kuin herran enkeli ja nyt olen yks perkele. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muurarin Vaimo:
Meilläkin 4v on villi ja vilkas, ja tietää kyllä mitä pitäis tehdä, mutta siltikään ei käyttädy niinkuin odotetaan. Samoin kaikki lapset kasvatettu, ja isommat kyllä osaavat käyttäytyä. Tuon voisi hyvin odottaa tältä tytöltäkin, tosin tönimään toisia ei mene, jos ei ensin suututeta. Kaikkeni olen yrittäny, ja edelleen yritän, mutten voi tuota lasta väkisinkään muuksi muuttaa.

Meillä 5v käyttäytyy joskus hölmösti kaupassa (karkaa hyllyjen taa jne.) ja silloin joko otan kädestä kiinni, takavarikoin siltä pienet ostoskärryt tai pistän nurkkaan (kyllä, kaupassa) tai jos on herkuttelut suunniteltu, jää pojalta namit saamatta ja on kyllä melko harvoin kuitenkin tuota käytöstä. Mutta kuriin saan kyllä muksut kaupassakin. Siltikin sitä tulee mietittyä, että miksi tuo käytös kuitenkin joskus toistuu, koska lapsi tietää vallan mainiosti, että saa jonkinlaisen rangaistuksen huonosta käyttäytymisestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
näin juuri, joskus helpompi antaa periksi esim just kaupassa kuin mennä mukaan siihen leikkiin. ja kaikkiin lapsiin ei lässytykset ja päänsilitykset auta. huonoja päiviä on niin lapsilla kuin aikuisillakin. :hug:

JustJuu. Ja seuraavalla kerralla kersan vastustellessa saat tehdä kaksinkertaisen työn, kun lapsi tappelee vastaan muistaen viime kerran, jolloin sai myös asian periksi tarpeeksi kiukuttelemalla.
Metsään menee niin että rytisee, mutta onnea valitsemallesi tielle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viblsp-:
Kummallista miten täällä puolustellaan. Lapset eivät saa kaupassa tuhota tavaroita ja häiritä muita, piste. Meillä on 3v joskus ruvennu väsyneenä kiukuttelemaan kaupassa. Heittäytynyt lattialle huutamaan. Olen silloin napannut tytön kainaloon, siinä saanut sitten rimpuilla ja huutaa, itse olen jatkanut ostoksia, tuplarattaita työntäen, ostoskori rattaiden työntöaisan nurkassa keikkuen. :D Jos olisin ollut tuo äiti, olisin pistänyt vaikka väkisin rattaisiin takaisin, ei tuollaista käytöstä voi hyväksyä.

Aivan, ei pidäkkään antaa periksi ja lapsi on napattava kainaloon eikä antaa ravata pitkin kauppaan.
Mun niin vaan särähti korvaan, kun muutaman kerran näkemisellä ap arvostelee toisen kasvatusta vaikka ei koko ihmistä tunne!
 
Alkuperäinen kirjoittaja dip:
Kiitos Vibsbl ja hanna80! Olen teidän kanssanne TÄYSIN SAMAA MIELTÄ.


Olisit mennyt tälle äidille kertomaan, miten PITÄISI toimia. Sitten apu olisi mennyt oikeaan osoitteeseen. Täällä luot vaan närää, kun näin selän takana parjaat.

 
Ja sitten lisään, että iän takia ilmeisesti ollaan suvaitsevaisia nyt? Jos kyse olisi vaikkapa 8-vuotiaasta, olisitte kummasti toista mieltä. Äiti olisi silloin ihan onneton kasvattaja, lapsi lellitty piloille jne. ;) No, kunhan 5 vuotta kuluu, eikä tyttöä opeteta tavoille, millainen 8v se sitten on? :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä ei lapset määrää:
sen joskus vaan näkee päältäpäin, ettei vanhemmilla ole homma hallussa. Lapset määrää mitä tehdään ja miten tehdään. Tiedän perheitä jossa lapsia ei kommenneta ollenkaan ja aika pississä ovat niitten muksujensa kanssa. Minä olisin jo moisen riehujan vieny autoon odottamaan tai pitänyt kunnon puhuttelun sille mukulalle.

Tätä peesaten. Meillä ei kakarat hypi silmille.
Nykyään joka toisella on adhd...Hieno muotisana, kun ei kehdata käyttää pilalle lellittyä...:whistle:.
 

Yhteistyössä