Voi että mä olen katkera ja kateellinen teille, joilla on tukiverkkoja,

Minä jos joku tiedän mitä on masennus ja uupuminen lapsiperheessä ja tiedän myös miten siitä selvitään, vaikka synkältä näyttää. Jos isovanhemmat eivät ole avuksi, niin se ei itkemällä parane etkä voi pakottaa heitä auttamaan. Jos rahat ovat vähissä eikä ole varaa palkata ulkopuolista hoitoapua, ei sekään itkemällä parane. Vain te olette ainoita, jotka voitte muutoksen tehdä! Kaveriporukassa et varmasti saa apua, jos annat heti ymmärtää että sinä et aio tehdä vastavuoroisesti omaa osuuttasi. Jos voit suoraan sanoa, että et jaksa muiden lapsia hoitaa, niin voit ehdottaa jotain muuta tilalle: teet ruokaa, hoidat loman ajan asuntoa / lemmikkejä / kukkia, tms. Jos sinä et jaksa hoitaa muiden lapsia, niin pyydä miestäsi hoitamaan heitä. Usein tosin kun on lapsia kylässä, niin omiaankin jaksaa paremmin kun leikkivät keskenään. Se tosin on eri asia jos itsellä on muutama alle 3v ja siihen päälle laitetaan ystävien vauvat. Mutta tämä tuskin teilläkään on tilanne...

On turha odottaa taivaasta syliin tipahtavaa pelastusta, sitä ei koskaan tule. Vain sinä voit päättää teidän elämästä ja tehdä muutoksia. Mikä teidät ajaa uupumuksen partaalle? Miksi ette enää jaksa? Mitä voitte itse muuttaa ja tehdä?

Voi kuule, anteeksi vaan mutta minä luulen ettet sinä kauheasti meidän tilanteesta tiedä. En ole itkenyt ettei isovanhemmat hoida, en ole itkenyt ettei ole ulkopuolista lastenhoitoapua. Lapset ovat olleet pari kuukautta hoidossa. En minä ole antanut ymmärtää etten auta heitä vaan olemme keskustelleet ihan YHDESSÄ siitä että tässä elämäntilanteessa on hyvä jos jaksamme hoitaa edes omat lapsemme ja puhuneet avoimesti siitä että ehkä joskus myöhemmin jaksamme tukea toisiamme enemmän konkreettisesti. Minä olen hakenut apua, ollut terapiassa, joutunut terapian ulkopuolelle, romahtanut taas, hakenut apua sossusta, toivonut tukiperhettä, ollut yhteydessä pelaan mutta kustannukset ovat todella korkeat meille, tehnyt itse asiassa 2 lastensuojeluilmoitusta perheestämme, toista ei otettu kuuleviin korviin, meillä on käynyt psykologit, sossut jne mutta ei ole tarvetta jatkaa lastensuojeluasiakkuutta eikä mitään konkreettista apua tullut. Mies alkaa uupumaan ja senkin tietää sossu. Kerro ihmeessä, että miten minä voin enää muuttaa elämääni! Eilen illalla viimeksi itkin sitä, että miksi en voi olla mieleltäni normaali ihminen.

Montako lasta sulla on ja minkä ikäisiä? Onko teillä ollut lapset paljon sairaana... Mistä noin suuri uupumus tullut ja miksi mieskin alkaa uupumaan. Mitä päiväänne sisältyy, leikkejä, ulkoilua, ohjattua toimintaa??

 

Mitä sä oikein haluat? Sun lapset on päivät hoidossa ja sulla on hoitopaikka odottamassa, niin mitä ihmettä sä vielä oikein haluat??

 

Sinä, jolla on se osastopaikka odottamassa, menet osastolle. Mies - jos on töissä - saa sun sairaalaan joutumisesi vuoksi lakisääteisesti palkatonta vapaata töistä. Mies ottakoon yhteyttä lastensuojeluun, jota kautta voidaan hommata - ainakin sun sairaalassaoloajaksi - lapsille päivähoitopaikka, jotta mies pääsee töihin. Kun kuntien resurssit on rajalliset, niin silloin asiat ei järjesty ennenkuin osoittaa, että nyt on tosi kyseessä. Kunta on kuitenkin velvollinen antamaan apua. On ihan ymmärrettävää, että sinä et jaksa enää asiasta alkaa vääntämään, mutta ennenkuin miehesikin on samassa jamassa, jonkun on jaksettava. Eli sinä saamaan itsellesi tarpeellinen hoito ja mies hoitamaan kunnan kanssa käytännönasiat kuntoon. Jaksamisia :hug:

Ei mitenkään pahalla, toki tämä sinunkin ehdotuksesi kuulostaa näin paperilla erittäin hyvältä mutta...Olin osastolla talvella, lapset meni päivähoitoon ja kunta hommas paikat koska heidän oli PAKKO. Toki osastojakso oli hyvä ja aiheellinen mutta ei mielenterveyspalveluiden pitäisi todellakaan toimia niin että ihmisen täytyy "seota" ennen kuin saa apua ja kun osastolta pääsee / joutuu pois jatkuu tilanne samana. Aiemmin kävin vuoden terapiassa mutta resurssit, resurssit..osastojakson jälkeen olen käynyt kerran kuussa juttelemassa. Ei ne lääkkeet ja osastojaksot pahimpina aikoina minua loppujen lopuksi paranna. Valitettavasti sitä apua ei saa ennen kuin romahtaa ja silloinkin autetaan vaan pahimman yli jotenkin.

 

Mun on nyt todella vaikea kuvitella, että teidät kaksi mielenterveysongelmaista jätetään kahdestaan lasten kanssa ilman mitään tukitoimia... Jos sinulla on edessä hoitojakso osastolla ja lasten isä on uupunut, niin kyllä tukiperhe on vähintä mitä tarjotaan. Usein tosin tässä vaiheessa tehdään kyläl jo huostaanottoja, ainakin väliaikaisesti. Pakko kysyä, että missä asut. Haluan tietää missä kunnassa on noin huonosti hoidettu lastensuojeluasiat.

Kuule, älä usko. Suomessa mielenterveyspalvelut ovat todellakin retuperällä. Vasta viikonloppuna psykiatrisella polilla ihmettelivät kuinka voi olla mahdollista ettei ole edes säännöllistä terapiaa ja kuinka huonosti "avohoito" on hoidettu. Ei mun mies ole mielenterveysongelmainen vaan väsynyt, kun joutuu kantamaan niin paljon perheestä vastuuta. Rahallista, lastenhoitoa, minusta huolehtimista jne. Huostaanotto ei ole aiheellinen, koska kahden sossun ( eri kaupungeista ) mielestä aihetta lastensuojeluasiakkuuteen ei ole koska mies on täyspäinen ( ainakin vielä) Ei ne ole korviaan lotkauttaneet miehen väsymyksellä ja olen ajanut tuota tukiperheasiaa MONTA kertaa mutta tässä kunnassa sitä ei anneta kuin yksinhuoltajaperheille. Pohjois-Suomi, tarkempaa paikkaa en sano. Aika jännä, että jopa alan ammattilaiselle tulee yllätyksenä se millä tolalla avohoito on Suomessa vuonna 2010

Ei mua järkytä avohoidon tila, vaan lastensuojelun tila. Mä mietin vain, että mikä sun diagnoosi on kun täällä netissä pystyt toimimaan ja järkevästi vastailemaan, jne ja silti olet kykenemätön yhdessä "täyspäisen" miehen kanssa hoitamaan lapsenne iltaisin?

 

Minä jos joku tiedän mitä on masennus ja uupuminen lapsiperheessä ja tiedän myös miten siitä selvitään, vaikka synkältä näyttää. Jos isovanhemmat eivät ole avuksi, niin se ei itkemällä parane etkä voi pakottaa heitä auttamaan. Jos rahat ovat vähissä eikä ole varaa palkata ulkopuolista hoitoapua, ei sekään itkemällä parane. Vain te olette ainoita, jotka voitte muutoksen tehdä! Kaveriporukassa et varmasti saa apua, jos annat heti ymmärtää että sinä et aio tehdä vastavuoroisesti omaa osuuttasi. Jos voit suoraan sanoa, että et jaksa muiden lapsia hoitaa, niin voit ehdottaa jotain muuta tilalle: teet ruokaa, hoidat loman ajan asuntoa / lemmikkejä / kukkia, tms. Jos sinä et jaksa hoitaa muiden lapsia, niin pyydä miestäsi hoitamaan heitä. Usein tosin kun on lapsia kylässä, niin omiaankin jaksaa paremmin kun leikkivät keskenään. Se tosin on eri asia jos itsellä on muutama alle 3v ja siihen päälle laitetaan ystävien vauvat. Mutta tämä tuskin teilläkään on tilanne...

On turha odottaa taivaasta syliin tipahtavaa pelastusta, sitä ei koskaan tule. Vain sinä voit päättää teidän elämästä ja tehdä muutoksia. Mikä teidät ajaa uupumuksen partaalle? Miksi ette enää jaksa? Mitä voitte itse muuttaa ja tehdä?

Voi kuule, anteeksi vaan mutta minä luulen ettet sinä kauheasti meidän tilanteesta tiedä. En ole itkenyt ettei isovanhemmat hoida, en ole itkenyt ettei ole ulkopuolista lastenhoitoapua. Lapset ovat olleet pari kuukautta hoidossa. En minä ole antanut ymmärtää etten auta heitä vaan olemme keskustelleet ihan YHDESSÄ siitä että tässä elämäntilanteessa on hyvä jos jaksamme hoitaa edes omat lapsemme ja puhuneet avoimesti siitä että ehkä joskus myöhemmin jaksamme tukea toisiamme enemmän konkreettisesti. Minä olen hakenut apua, ollut terapiassa, joutunut terapian ulkopuolelle, romahtanut taas, hakenut apua sossusta, toivonut tukiperhettä, ollut yhteydessä pelaan mutta kustannukset ovat todella korkeat meille, tehnyt itse asiassa 2 lastensuojeluilmoitusta perheestämme, toista ei otettu kuuleviin korviin, meillä on käynyt psykologit, sossut jne mutta ei ole tarvetta jatkaa lastensuojeluasiakkuutta eikä mitään konkreettista apua tullut. Mies alkaa uupumaan ja senkin tietää sossu. Kerro ihmeessä, että miten minä voin enää muuttaa elämääni! Eilen illalla viimeksi itkin sitä, että miksi en voi olla mieleltäni normaali ihminen.

Montako lasta sulla on ja minkä ikäisiä? Onko teillä ollut lapset paljon sairaana... Mistä noin suuri uupumus tullut ja miksi mieskin alkaa uupumaan. Mitä päiväänne sisältyy, leikkejä, ulkoilua, ohjattua toimintaa??

Eiköpähän nuo oireet ole alkaneet jo ala-asteikäisenä. Totta kai mies alkaa uupumaan kun kantaa vastuun taloudesta, lapsista silloin kun minä en pysty ja joutuu kantamaan huolta vielä minusta. Ei se sitä sinänsä myönnä mutta kyllä mä mieheni tunnen. KAIKKI nämä on sossun istunnoissa sanottu, mutta heidän mielestään ainoa ja paras ratkaisu oli päivähoito.

 

Meillä on hoitopaikka 1-2 kertaa vuodessa yhden yön ajan, ei olla oltu yhdessä viidentoista vuoden aikana erossa lapsista kahta yötä kuin kerran. Onneksi lapset varttuu ja nyt alkaa tulla jo aika, jolloin isoin lapsista pystyy joskus hoitamaan pienempiään.
Isovanhemmat on nuoria ja hyväkuntoisia, muttei niitä kiinnosta. Kavereilla on omatkin murheet ja menot, ei viitsi rasittaa ystävyyttä hoitovelvotteilla .

 

Sinä, jolla on se osastopaikka odottamassa, menet osastolle. Mies - jos on töissä - saa sun sairaalaan joutumisesi vuoksi lakisääteisesti palkatonta vapaata töistä. Mies ottakoon yhteyttä lastensuojeluun, jota kautta voidaan hommata - ainakin sun sairaalassaoloajaksi - lapsille päivähoitopaikka, jotta mies pääsee töihin. Kun kuntien resurssit on rajalliset, niin silloin asiat ei järjesty ennenkuin osoittaa, että nyt on tosi kyseessä. Kunta on kuitenkin velvollinen antamaan apua. On ihan ymmärrettävää, että sinä et jaksa enää asiasta alkaa vääntämään, mutta ennenkuin miehesikin on samassa jamassa, jonkun on jaksettava. Eli sinä saamaan itsellesi tarpeellinen hoito ja mies hoitamaan kunnan kanssa käytännönasiat kuntoon. Jaksamisia :hug:

Ei mitenkään pahalla, toki tämä sinunkin ehdotuksesi kuulostaa näin paperilla erittäin hyvältä mutta...Olin osastolla talvella, lapset meni päivähoitoon ja kunta hommas paikat koska heidän oli PAKKO. Toki osastojakso oli hyvä ja aiheellinen mutta ei mielenterveyspalveluiden pitäisi todellakaan toimia niin että ihmisen täytyy "seota" ennen kuin saa apua ja kun osastolta pääsee / joutuu pois jatkuu tilanne samana. Aiemmin kävin vuoden terapiassa mutta resurssit, resurssit..osastojakson jälkeen olen käynyt kerran kuussa juttelemassa. Ei ne lääkkeet ja osastojaksot pahimpina aikoina minua loppujen lopuksi paranna. Valitettavasti sitä apua ei saa ennen kuin romahtaa ja silloinkin autetaan vaan pahimman yli jotenkin.

Mitä ihmettä sä oikein odotat? Niinkun oikeasti? Jos ei lääkkeet, osastojaksot ja muut sinua paranna, niin mikä parantaa? Mitä sä konkreettisesti haluat?

 

Mitä sä oikein haluat? Sun lapset on päivät hoidossa ja sulla on hoitopaikka odottamassa, niin mitä ihmettä sä vielä oikein haluat??

Haluaisin olla terve. Haluaisin että mieheni jaksaa. Onko sinusta asianmukaista hoitoa, että lopetetaan terapia ja odotetaan että minä aika ajoin romahtelen ja käyn pari viikkoa osastolla.

 

Eiköpähän nuo oireet ole alkaneet jo ala-asteikäisenä. Totta kai mies alkaa uupumaan kun kantaa vastuun taloudesta, lapsista silloin kun minä en pysty ja joutuu kantamaan huolta vielä minusta. Ei se sitä sinänsä myönnä mutta kyllä mä mieheni tunnen. KAIKKI nämä on sossun istunnoissa sanottu, mutta heidän mielestään ainoa ja paras ratkaisu oli päivähoito.

Sulla on pitkäaikaisia mielenterveysongelmia ja sä luulet, että ne paranee kun joku hoitaisi joskus sun lapsiasi?

 

Mitä sä oikein haluat? Sun lapset on päivät hoidossa ja sulla on hoitopaikka odottamassa, niin mitä ihmettä sä vielä oikein haluat??

Haluaisin olla terve. Haluaisin että mieheni jaksaa. Onko sinusta asianmukaista hoitoa, että lopetetaan terapia ja odotetaan että minä aika ajoin romahtelen ja käyn pari viikkoa osastolla.

Ei se ole asianmukaista, mutta tällä hetkellä Suomessa on vaikea saada parempaa hoitoa. Sen kanssa on vain tultava toimeen ja otettava esim. niistä osastojaksoista irti kaikki mahdollinen. Luuletko, että toisilla on oikeasti tosi paljon helpompaa elämässä kuin teillä?

 

Mitä sä oikein haluat? Sun lapset on päivät hoidossa ja sulla on hoitopaikka odottamassa, niin mitä ihmettä sä vielä oikein haluat??

Haluaisin olla terve. Haluaisin että mieheni jaksaa. Onko sinusta asianmukaista hoitoa, että lopetetaan terapia ja odotetaan että minä aika ajoin romahtelen ja käyn pari viikkoa osastolla.

Miten tää liittyy tukiverkkoihin?

 

Ei mitenkään pahalla, toki tämä sinunkin ehdotuksesi kuulostaa näin paperilla erittäin hyvältä mutta...Olin osastolla talvella, lapset meni päivähoitoon ja kunta hommas paikat koska heidän oli PAKKO. Toki osastojakso oli hyvä ja aiheellinen mutta ei mielenterveyspalveluiden pitäisi todellakaan toimia niin että ihmisen täytyy "seota" ennen kuin saa apua ja kun osastolta pääsee / joutuu pois jatkuu tilanne samana. Aiemmin kävin vuoden terapiassa mutta resurssit, resurssit..osastojakson jälkeen olen käynyt kerran kuussa juttelemassa. Ei ne lääkkeet ja osastojaksot pahimpina aikoina minua loppujen lopuksi paranna. Valitettavasti sitä apua ei saa ennen kuin romahtaa ja silloinkin autetaan vaan pahimman yli jotenkin.

Niin no...tiedän kyllä, että joskus on yksinkertaisesti vaan vaadittava se palvelu, mitä kunta on lakisääteisesti velvollinen antamaan. Asiaa joutuu ehkä viemään eteenpäin ylemmälle taholle - itse olen aikoinaan joutunut viemään tytärtäni koskevan asian aina apulaiskaupunginjohtajalle asti, jotta kaupunki hoiti sille kuuluvan lakisääteisen velvoitteen - ja jos itse olet nyt tilanteessa, jossa voimat alkaa olla ihan lopussa, niin on tärkeämpää sun päästä sinne osastolle kuin yrittää kitkutella kotona niillä voimavaroilla, mitä sulla nyt on. Olen ainakin saanut sen käsityksen, että sulla itselläsi ei nyt ole voimia alkaa ajaa asioita eteenpäin. Tottakai yhteiskunnan taholta pitäisi tulla tarvittava apu ilman, että asiasta joutuu "rettelöimään", mutta jos näin ei ole, niin silloin jonkun pitää alkaa hoitaa asiaa eteenpäin. Ja sun tapauksessasi se ilmeisesti olisi sun miehesi. Eihän se "rettelöinti" mitään mieltäylentävää ole, mutta ei silti pidä nk jäädä tuleenkaan makaamaan.

 

Mun on nyt todella vaikea kuvitella, että teidät kaksi mielenterveysongelmaista jätetään kahdestaan lasten kanssa ilman mitään tukitoimia... Jos sinulla on edessä hoitojakso osastolla ja lasten isä on uupunut, niin kyllä tukiperhe on vähintä mitä tarjotaan. Usein tosin tässä vaiheessa tehdään kyläl jo huostaanottoja, ainakin väliaikaisesti. Pakko kysyä, että missä asut. Haluan tietää missä kunnassa on noin huonosti hoidettu lastensuojeluasiat.

Kuule, älä usko. Suomessa mielenterveyspalvelut ovat todellakin retuperällä. Vasta viikonloppuna psykiatrisella polilla ihmettelivät kuinka voi olla mahdollista ettei ole edes säännöllistä terapiaa ja kuinka huonosti "avohoito" on hoidettu. Ei mun mies ole mielenterveysongelmainen vaan väsynyt, kun joutuu kantamaan niin paljon perheestä vastuuta. Rahallista, lastenhoitoa, minusta huolehtimista jne. Huostaanotto ei ole aiheellinen, koska kahden sossun ( eri kaupungeista ) mielestä aihetta lastensuojeluasiakkuuteen ei ole koska mies on täyspäinen ( ainakin vielä) Ei ne ole korviaan lotkauttaneet miehen väsymyksellä ja olen ajanut tuota tukiperheasiaa MONTA kertaa mutta tässä kunnassa sitä ei anneta kuin yksinhuoltajaperheille. Pohjois-Suomi, tarkempaa paikkaa en sano. Aika jännä, että jopa alan ammattilaiselle tulee yllätyksenä se millä tolalla avohoito on Suomessa vuonna 2010

Ei mua järkytä avohoidon tila, vaan lastensuojelun tila. Mä mietin vain, että mikä sun diagnoosi on kun täällä netissä pystyt toimimaan ja järkevästi vastailemaan, jne ja silti olet kykenemätön yhdessä "täyspäisen" miehen kanssa hoitamaan lapsenne iltaisin?

Oletko sä tosiaan hoitsu? =/ Minun diagnoosi on vaikea paniikkihäiriö ja masennus. Minulla on hyviä vaiheita, nytkin minulla oli monen kuukauden hyvä vaihe. Sitten minä romahdin ja sain niin vaikeita paniikkioireita että sain lähetteen psykiatriselle osastolle. Luulisi sinun sairaanhoitajana tietävän että vaikeat paniikkioireet vaikeuttavat suuresti koko elämää. Tilannetta kartoitetaan vielä päivittäin että mihin tämä johtaa. Ja edelleen mieheni on täyspäinen mutta väsynyt., kyllä minä sen huomaan. Väsynytkin on eri asia kuin mielenterveyspotilas, senkin sinun luulisi tietävän. Mitä sitten tapahtuu jos mies uupuu? Molemmatko kiikutetaan hoitoon? Ennaltaehkäisyyn ei panosteta yhtään, vasta sitten autetaan kun ihminen romahtaa.

Mitäkö minä haluan? Säännölliset terapia-ajat ja sen tukiperheen tukemaan meidän perheen KOKONAIStilannetta.

 

Mä en ole sossu. Niiden mielestä ette varmasti tarvitse apua koska se maksaa. Etkös juuri sanonut, ettei miehestäkään ole hoitamaan lapsia tai vieraiden lapsia kun se on niin uupunut?

Luulis huostaanoton sun muiden maksavan vielä enemmän. Miksi "terveille" yksinhuoltajille täällä tuputetaan tukiperheitä? Mies on väsynyt ja häntä rasittaisi takuulla lisää muut lapset, kun omissakin on tarpeeksi.

 

Eiköpähän nuo oireet ole alkaneet jo ala-asteikäisenä. Totta kai mies alkaa uupumaan kun kantaa vastuun taloudesta, lapsista silloin kun minä en pysty ja joutuu kantamaan huolta vielä minusta. Ei se sitä sinänsä myönnä mutta kyllä mä mieheni tunnen. KAIKKI nämä on sossun istunnoissa sanottu, mutta heidän mielestään ainoa ja paras ratkaisu oli päivähoito.

No anteeksi suorasukaisuuteni, mutta miksi olet tehnyt lapsia jos sulla ns aina ollut ongelmia oman jaksamisesi kanssa aina? Jos sulla on jo lapset päivähoidossa nii sullahan on silloin tukiverkkona jotain koska saat lepäillä. Onko teidän paikkakunnalla vuoropäivähoitoa. Ihan siksi, että voitte viedä lapset sinne yöhoitoon ja tehdä jotain. En ymmärrä sinun ongelmaa, kun haluat lapset hoitoon että parantuisit nythän he ovat, mutta et parannu. Minne niiden lasten pitäisi mennä hoitoon, että parantuisit? Minkä ikäisiä he ovat ja mitä teitte päivällä ennenkuin menivät hoitoon?

 

Eiköpähän nuo oireet ole alkaneet jo ala-asteikäisenä. Totta kai mies alkaa uupumaan kun kantaa vastuun taloudesta, lapsista silloin kun minä en pysty ja joutuu kantamaan huolta vielä minusta. Ei se sitä sinänsä myönnä mutta kyllä mä mieheni tunnen. KAIKKI nämä on sossun istunnoissa sanottu, mutta heidän mielestään ainoa ja paras ratkaisu oli päivähoito.

Sulla on pitkäaikaisia mielenterveysongelmia ja sä luulet, että ne paranee kun joku hoitaisi joskus sun lapsiasi?

Huoh. Mä olen huolissani mun MIEHEN jaksamisesta.

 

Mitäkö minä haluan? Säännölliset terapia-ajat ja sen tukiperheen tukemaan meidän perheen KOKONAIStilannetta.

Mutta jos hetkeksi palataan siihen mistä ketju alunperin lähti, niin nämä asiat tuskin järjestyisivät sillä että teillä olisi joku tuttava tai sukulainen tukiverkostona joka silloin tällöin voisi ottaa lapsia hoitoon?

 

Mitä sä oikein haluat? Sun lapset on päivät hoidossa ja sulla on hoitopaikka odottamassa, niin mitä ihmettä sä vielä oikein haluat??

Haluaisin olla terve. Haluaisin että mieheni jaksaa. Onko sinusta asianmukaista hoitoa, että lopetetaan terapia ja odotetaan että minä aika ajoin romahtelen ja käyn pari viikkoa osastolla.

Ei se ole asianmukaista, mutta tällä hetkellä Suomessa on vaikea saada parempaa hoitoa. Sen kanssa on vain tultava toimeen ja otettava esim. niistä osastojaksoista irti kaikki mahdollinen. Luuletko, että toisilla on oikeasti tosi paljon helpompaa elämässä kuin teillä?

Kyllä! En tiedä ketään joka kärsisi niin vaikeista paniikkioireista kuin minä vaikka mt-potilaita lähipiirissä riittääkin. Kyllä pitäisi resursseja olla siihen että ihminen hoidetaan kuntoon ja työkykyiseksi. Ei palvele ketään jos vähän väliä joudun osastohoitoon.

 

Mitä sä oikein haluat? Sun lapset on päivät hoidossa ja sulla on hoitopaikka odottamassa, niin mitä ihmettä sä vielä oikein haluat??

Haluaisin olla terve. Haluaisin että mieheni jaksaa. Onko sinusta asianmukaista hoitoa, että lopetetaan terapia ja odotetaan että minä aika ajoin romahtelen ja käyn pari viikkoa osastolla.

Miten tää liittyy tukiverkkoihin?

Siten, että mieheni jaksaisi.

 

Mitäkö minä haluan? Säännölliset terapia-ajat ja sen tukiperheen tukemaan meidän perheen KOKONAIStilannetta.

Mutta jos hetkeksi palataan siihen mistä ketju alunperin lähti, niin nämä asiat tuskin järjestyisivät sillä että teillä olisi joku tuttava tai sukulainen tukiverkostona joka silloin tällöin voisi ottaa lapsia hoitoon?

Se auttaisi miestä jaksamaan joka olisi totta kai hyvin tärkeää koko perheen kannalta.

 

Kyllä! En tiedä ketään joka kärsisi niin vaikeista paniikkioireista kuin minä vaikka mt-potilaita lähipiirissä riittääkin. Kyllä pitäisi resursseja olla siihen että ihminen hoidetaan kuntoon ja työkykyiseksi. Ei palvele ketään jos vähän väliä joudun osastohoitoon.

Ei palvelekaan. Mutta jos sä et edes mene sinne osastohoitoon, niin silloin oletetaan tilanteen olevan kunnossa ja että et tarvitse sitä hoitoa. Se osastohoitokaan ei ole kunnalle halpaa, joten jos joku toistuvasti alkaa tarvita osasstohoitojaksoja, niin silloin hoitotiimi havahtuu siihen, että nykyinen avohoito ei ole sulle riittävä.

 

Kieltämättä olen myös kade niille joilla hoitajia riittää. :/
Meillä on hoitajamahkuina melkeempä vain anoppi mutta kun sekin on superkiireinen ja sairas. Pyydä siinä sitten .
Hyvin harvoin viittitään lasten kummeja vaivata sillä toisen kummipari työelämässä ja omatkin lapset, toisen yksi kummi taaperonsa kanssa(ja sitä ennen sillä paljon kaikkea minkä takia ei viittiny pyytää ), ja toinen kummi opiskelee ja tekee töitä ja tosi kiireinen.
Lisäksi meillä ei ole autoa, eli pitäis viedä lapset kahdella bussilla per suunta tai pyytää et hoitaja tulee meille.
*huokaa*

 

Mun on nyt todella vaikea kuvitella, että teidät kaksi mielenterveysongelmaista jätetään kahdestaan lasten kanssa ilman mitään tukitoimia... Jos sinulla on edessä hoitojakso osastolla ja lasten isä on uupunut, niin kyllä tukiperhe on vähintä mitä tarjotaan. Usein tosin tässä vaiheessa tehdään kyläl jo huostaanottoja, ainakin väliaikaisesti. Pakko kysyä, että missä asut. Haluan tietää missä kunnassa on noin huonosti hoidettu lastensuojeluasiat.

Kuule, älä usko. Suomessa mielenterveyspalvelut ovat todellakin retuperällä. Vasta viikonloppuna psykiatrisella polilla ihmettelivät kuinka voi olla mahdollista ettei ole edes säännöllistä terapiaa ja kuinka huonosti "avohoito" on hoidettu. Ei mun mies ole mielenterveysongelmainen vaan väsynyt, kun joutuu kantamaan niin paljon perheestä vastuuta. Rahallista, lastenhoitoa, minusta huolehtimista jne. Huostaanotto ei ole aiheellinen, koska kahden sossun ( eri kaupungeista ) mielestä aihetta lastensuojeluasiakkuuteen ei ole koska mies on täyspäinen ( ainakin vielä) Ei ne ole korviaan lotkauttaneet miehen väsymyksellä ja olen ajanut tuota tukiperheasiaa MONTA kertaa mutta tässä kunnassa sitä ei anneta kuin yksinhuoltajaperheille. Pohjois-Suomi, tarkempaa paikkaa en sano. Aika jännä, että jopa alan ammattilaiselle tulee yllätyksenä se millä tolalla avohoito on Suomessa vuonna 2010

Ei mua järkytä avohoidon tila, vaan lastensuojelun tila. Mä mietin vain, että mikä sun diagnoosi on kun täällä netissä pystyt toimimaan ja järkevästi vastailemaan, jne ja silti olet kykenemätön yhdessä "täyspäisen" miehen kanssa hoitamaan lapsenne iltaisin?

Oletko sä tosiaan hoitsu? =/ Minun diagnoosi on vaikea paniikkihäiriö ja masennus. Minulla on hyviä vaiheita, nytkin minulla oli monen kuukauden hyvä vaihe. Sitten minä romahdin ja sain niin vaikeita paniikkioireita että sain lähetteen psykiatriselle osastolle. Luulisi sinun sairaanhoitajana tietävän että vaikeat paniikkioireet vaikeuttavat suuresti koko elämää. Tilannetta kartoitetaan vielä päivittäin että mihin tämä johtaa. Ja edelleen mieheni on täyspäinen mutta väsynyt., kyllä minä sen huomaan. Väsynytkin on eri asia kuin mielenterveyspotilas, senkin sinun luulisi tietävän. Mitä sitten tapahtuu jos mies uupuu? Molemmatko kiikutetaan hoitoon? Ennaltaehkäisyyn ei panosteta yhtään, vasta sitten autetaan kun ihminen romahtaa.

Mitäkö minä haluan? Säännölliset terapia-ajat ja sen tukiperheen tukemaan meidän perheen KOKONAIStilannetta.

Turhaan sinä minua moitit. Mua vain hämmästyttää tilanteenne lasten osalta. Ja tietenkin siltäkin osalta, että sulla on pitkä historia mt-ongelmien kanssa ja silti olet tehnyt lapsia. Ymmärrän hyvät jaksot ja paniikkihäiriönkin, mutta ne on sellaisia asioita jotka yleensä saadaan kuntoon lääkityksellä aika kivasti. Varsinkin jos apuna on myös mies, jolla ei ole mt-ongelmia niin arjen pitäisi sujua ihan nätisti. Toki tulee huonompia kausia, mutta se kuuluu asiaan. Sä olet varmasti omasta mielestäsi ihan hirveässä kunnossa etkä ymmärrä miksi juuri sinut jätetään hoitamatta, mutta tilanne on sen verran kamala ettet halua edes tietää mitä kaikkea jätetään avohoidon harteille. Sinun tilasi ei ole kovinkaan hirveä jos sosiaalityöntekijätkin ovat todenneet, että te pärjäätte kyllä. Sinulle soisin lisää uskoa tulevaisuuteen ja omaan jaksamiseen. Mitä enemmän hoet, että et jaksa, niin sitä varmemmin tosiaan et jaksa. Mt-ongelmia ei voi ratkaista tahdonvoimalla, mutta arkea ne helpottavat. Kukaan ei voi teille tukiperheeksi muuttua ja jos teidät on katsottu kykeneväksi tulemaan toimeen omillanne, niin silloinhan asia on niin. Ehkä kunnassanne on paljon muitakin, jotka kaipaavat niitä tukiperheitä kipeämmin. Eikä niitä tukiperheitäkään puussa kasva, että niitä voisi noin vain napsia kaikille uupuneille vanhemmille... Jokainen uupuu joskus, se on fakta. Jos haluat estää miehesi uupumisen, niin kannattaa miettiä valintoja omassa elämässä vaikka näkymä olisikin joskus tummanharmaa. Käyttääkö energiaa valittamiseen ja itkemiseen netissä, koska samalla energialla voisi hoitaa niitä omia ja perheen asioita ihan oikeasti...

 

Mitäkö minä haluan? Säännölliset terapia-ajat ja sen tukiperheen tukemaan meidän perheen KOKONAIStilannetta.

Mutta jos hetkeksi palataan siihen mistä ketju alunperin lähti, niin nämä asiat tuskin järjestyisivät sillä että teillä olisi joku tuttava tai sukulainen tukiverkostona joka silloin tällöin voisi ottaa lapsia hoitoon?

Se auttaisi miestä jaksamaan joka olisi totta kai hyvin tärkeää koko perheen kannalta.

Tuota, teillä on ollut osastohoitoja, lääkityksiä ja lapsille päivähoitopaikat ja silti olette molemmat ihan loppu. Mitkään yhteiskunnan tarjoamat terapiat ja mitä niitä nyt oli eivät ole muuttaneet tialnnetta.

Suoraan sanottuna en usko että teidän elämänne mitenkään ratkaisevasti muuttuisi siitä jos jouku tuttu kerran, pari kuukaudessa ottaisi lapsenne muutamaksi tunniksi hoitoon.

muoks. siis ne isovanhemmat ja ystävät eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan noita säännöllisiä terapioita tai kokonaisvaltaista apua teidän perheellenne.

 

No anteeksi suorasukaisuuteni, mutta miksi olet tehnyt lapsia jos sulla ns aina ollut ongelmia oman jaksamisesi kanssa aina? Jos sulla on jo lapset päivähoidossa nii sullahan on silloin tukiverkkona jotain koska saat lepäillä. Onko teidän paikkakunnalla vuoropäivähoitoa. Ihan siksi, että voitte viedä lapset sinne yöhoitoon ja tehdä jotain. En ymmärrä sinun ongelmaa, kun haluat lapset hoitoon että parantuisit nythän he ovat, mutta et parannu. Minne niiden lasten pitäisi mennä hoitoon, että parantuisit? Minkä ikäisiä he ovat ja mitä teitte päivällä ennenkuin menivät hoitoon?

En olisi tehnytkään jos olisin tulevan tiennyt. Luuletko että olen oppinut itse itseäni diagnosoimaan? En. Minulla todettiin masennus nuorimmaisen syntymän jälkeen ja terapiassa ehdin oppia sen, että tietynlainen oireilu on alkanut jo lapsena. Minä haluan edelleen tukiverkoston sen miehen takia, koska totta helvetissä minua kiinnostaa miten hän jaksaa ja ja hän alkaa väsymään koska huomaan sen. 2 & 7 ja aiemmin kävimme siellä ryhmätoiminnassa ja sen jälkeen pari kertaa viikossa kerhossa ja muutenkin ihan normaalia kotiäidin arkea.