Voi että mä olen katkera ja kateellinen teille, joilla on tukiverkkoja,

Kieltämättä olen myös kade niille joilla hoitajia riittää. :/
Meillä on hoitajamahkuina melkeempä vain anoppi mutta kun sekin on superkiireinen ja sairas. Pyydä siinä sitten .
Hyvin harvoin viittitään lasten kummeja vaivata sillä toisen kummipari työelämässä ja omatkin lapset, toisen yksi kummi taaperonsa kanssa(ja sitä ennen sillä paljon kaikkea minkä takia ei viittiny pyytää ), ja toinen kummi opiskelee ja tekee töitä ja tosi kiireinen.
Lisäksi meillä ei ole autoa, eli pitäis viedä lapset kahdella bussilla per suunta tai pyytää et hoitaja tulee meille.
*huokaa*

Ootteko te kysyneet niitä kummeja avuksi kuitenkin? Vai oletatteko vain, että he eivät kerkeä / halua hoitaa? Mä yritän usein sanoa tutuille, että meille voi tuoda lapsia hoitoon ja viimeisen viiden vuoden aikana vain kerran on pyydetty! Mä voisin ottaa meidän muksuille tänne hoidettavaksi kavereita vaikka kerran viikossakin, mutta ei kenellekään tunnu apu kelpaavan... Tosin: mä en soittele kenellekään kotiin ja ehdota, että "Hei tuokaa lapset meille huomenna", vaan odotan kyllä että jos hoitopaikalle on tarvetta, niin minulta asiaa kysytään...

 

Kyllä! En tiedä ketään joka kärsisi niin vaikeista paniikkioireista kuin minä vaikka mt-potilaita lähipiirissä riittääkin. Kyllä pitäisi resursseja olla siihen että ihminen hoidetaan kuntoon ja työkykyiseksi. Ei palvele ketään jos vähän väliä joudun osastohoitoon.

Ei palvelekaan. Mutta jos sä et edes mene sinne osastohoitoon, niin silloin oletetaan tilanteen olevan kunnossa ja että et tarvitse sitä hoitoa. Se osastohoitokaan ei ole kunnalle halpaa, joten jos joku toistuvasti alkaa tarvita osasstohoitojaksoja, niin silloin hoitotiimi havahtuu siihen, että nykyinen avohoito ei ole sulle riittävä.

Niin, edelleen kun asiat menisi niin kuin pitäisi mutta kun ne ei mene. Minä en siis voi tuosta vaan kävellä sisään osastolle vaan tilannetta kartoitetaan vielä ainakin huomenna. Tarkoitin paikalla sitä että voin soittaa jos en pärjää kotona ja tällä nykyisellä lähetteellä pääsen vielä suoraan päivystykseen. Kun olin osastolla niin tokihan kaikki asiat hoidettiin käytännössä kuntoon, lääkitys, ajat mielenterveysneuvolaan, sossun palaverit jne. Mutta käytännössä niitä aikoja olen saanut kerran kuukaudessa kun yksinkertaisesti resursseja ei ole. Yksityistä terapiaa olen miettinyt taas mutta menee syksyyn ennen kuin pääse edes psykiatrille ja saan lausunnon ja ties milloin löydän sopivan terapeutin. Olen mielestäni ( ja myös osaston ) mielestä siinä kunnossa että kunnan PITÄISI tarjota aikoja säännöllisesti. Toki nämä avohoitoasiat hoidettiin näennäisesti kuntoon viime osastoreissulla.

 

Kuinka monta tuntia päivässä / viikossa teidän lasten pitäisi olla poissa teidän luota, että se parantaisi sut tai muuttaisi teidän olon paremmaksi?

 

Kyllä! En tiedä ketään joka kärsisi niin vaikeista paniikkioireista kuin minä vaikka mt-potilaita lähipiirissä riittääkin. Kyllä pitäisi resursseja olla siihen että ihminen hoidetaan kuntoon ja työkykyiseksi. Ei palvele ketään jos vähän väliä joudun osastohoitoon.

Ei palvelekaan. Mutta jos sä et edes mene sinne osastohoitoon, niin silloin oletetaan tilanteen olevan kunnossa ja että et tarvitse sitä hoitoa. Se osastohoitokaan ei ole kunnalle halpaa, joten jos joku toistuvasti alkaa tarvita osasstohoitojaksoja, niin silloin hoitotiimi havahtuu siihen, että nykyinen avohoito ei ole sulle riittävä.

Niin, edelleen kun asiat menisi niin kuin pitäisi mutta kun ne ei mene. Minä en siis voi tuosta vaan kävellä sisään osastolle vaan tilannetta kartoitetaan vielä ainakin huomenna. Tarkoitin paikalla sitä että voin soittaa jos en pärjää kotona ja tällä nykyisellä lähetteellä pääsen vielä suoraan päivystykseen. Kun olin osastolla niin tokihan kaikki asiat hoidettiin käytännössä kuntoon, lääkitys, ajat mielenterveysneuvolaan, sossun palaverit jne. Mutta käytännössä niitä aikoja olen saanut kerran kuukaudessa kun yksinkertaisesti resursseja ei ole. Yksityistä terapiaa olen miettinyt taas mutta menee syksyyn ennen kuin pääse edes psykiatrille ja saan lausunnon ja ties milloin löydän sopivan terapeutin. Olen mielestäni ( ja myös osaston ) mielestä siinä kunnossa että kunnan PITÄISI tarjota aikoja säännöllisesti. Toki nämä avohoitoasiat hoidettiin näennäisesti kuntoon viime osastoreissulla.

Eli teidän eteen on tehty jo kaikki mikä vain suinkin resurssien puitteissa on mahdollista ja silti sä ruikutat, että pitäisi vielä olla ilmaisia lastenhoitajia ja apuja tukiverkkona?

 

Kieltämättä olen myös kade niille joilla hoitajia riittää. :/
Meillä on hoitajamahkuina melkeempä vain anoppi mutta kun sekin on superkiireinen ja sairas. Pyydä siinä sitten .
Hyvin harvoin viittitään lasten kummeja vaivata sillä toisen kummipari työelämässä ja omatkin lapset, toisen yksi kummi taaperonsa kanssa(ja sitä ennen sillä paljon kaikkea minkä takia ei viittiny pyytää ), ja toinen kummi opiskelee ja tekee töitä ja tosi kiireinen.
Lisäksi meillä ei ole autoa, eli pitäis viedä lapset kahdella bussilla per suunta tai pyytää et hoitaja tulee meille.
*huokaa*

Ootteko te kysyneet niitä kummeja avuksi kuitenkin? Vai oletatteko vain, että he eivät kerkeä / halua hoitaa? Mä yritän usein sanoa tutuille, että meille voi tuoda lapsia hoitoon ja viimeisen viiden vuoden aikana vain kerran on pyydetty! Mä voisin ottaa meidän muksuille tänne hoidettavaksi kavereita vaikka kerran viikossakin, mutta ei kenellekään tunnu apu kelpaavan... Tosin: mä en soittele kenellekään kotiin ja ehdota, että "Hei tuokaa lapset meille huomenna", vaan odotan kyllä että jos hoitopaikalle on tarvetta, niin minulta asiaa kysytään...

Ollaan kysytty. Yksi kummi kertakaikkiaan aina niin kiireinen ettei ENÄÄ kannata kysyä. Yhdellä niin paljon ollut kaikkia ongelmia ettei enää olla myöskään kysytty, yksi töissä ja omia lapsia ja ei olla hirveemmin vaivattu. On hoitanut kummilastaan hmm n. 4kertaa? On siis tullut aina joinain kysymiskertoina. Mutta kun hänellä taas on oman siskonsa lapsi(jolle myös kummi) hoidettavana niin paljon, etten todellakaan ala rasittamaan enempiä ellei ole ihan pakko. Ja kun hän käy töissäkin, niin ei ole kiva pyytää häntä tuhlaamaan kallisarvoista lauantaita tai sunnuntaita viikonlopustaan meille.

Se nyt vaan on vähän tämmöstä. :/

 

Turhaan sinä minua moitit. Mua vain hämmästyttää tilanteenne lasten osalta. Ja tietenkin siltäkin osalta, että sulla on pitkä historia mt-ongelmien kanssa ja silti olet tehnyt lapsia. Ymmärrän hyvät jaksot ja paniikkihäiriönkin, mutta ne on sellaisia asioita jotka yleensä saadaan kuntoon lääkityksellä aika kivasti. Varsinkin jos apuna on myös mies, jolla ei ole mt-ongelmia niin arjen pitäisi sujua ihan nätisti. Toki tulee huonompia kausia, mutta se kuuluu asiaan. Sä olet varmasti omasta mielestäsi ihan hirveässä kunnossa etkä ymmärrä miksi juuri sinut jätetään hoitamatta, mutta tilanne on sen verran kamala ettet halua edes tietää mitä kaikkea jätetään avohoidon harteille. Sinun tilasi ei ole kovinkaan hirveä jos sosiaalityöntekijätkin ovat todenneet, että te pärjäätte kyllä. Sinulle soisin lisää uskoa tulevaisuuteen ja omaan jaksamiseen. Mitä enemmän hoet, että et jaksa, niin sitä varmemmin tosiaan et jaksa. Mt-ongelmia ei voi ratkaista tahdonvoimalla, mutta arkea ne helpottavat. Kukaan ei voi teille tukiperheeksi muuttua ja jos teidät on katsottu kykeneväksi tulemaan toimeen omillanne, niin silloinhan asia on niin. Ehkä kunnassanne on paljon muitakin, jotka kaipaavat niitä tukiperheitä kipeämmin. Eikä niitä tukiperheitäkään puussa kasva, että niitä voisi noin vain napsia kaikille uupuneille vanhemmille... Jokainen uupuu joskus, se on fakta. Jos haluat estää miehesi uupumisen, niin kannattaa miettiä valintoja omassa elämässä vaikka näkymä olisikin joskus tummanharmaa. Käyttääkö energiaa valittamiseen ja itkemiseen netissä, koska samalla energialla voisi hoitaa niitä omia ja perheen asioita ihan oikeasti...

Enpä voi taas muuta sanoa kuin että huoh. Minut on kaksi kertaa kuskattu sairaalaan ambulanssilla VAIKEIDEN paniikkihäiriöiden takia. Ne ei ole mitään muutaman minuutin tai muutaman tunnin kohtauksia vaan ne jatkuvat päiviä. Niihin ei opamoxit auta ja osastollakin on sanottu että voi vaatia kuukaudenkin hoitojakson ja paniikkihäiriöihin erikoistuneelle osastolle haluaisinkin kun vaan saisin itseni kuntoon. Minun huonot kaudet ei ole aivan tavallisia huonoja kausia vaan ne on totaalisia romahtamisia. Minä en valita, minun lähipiiri ei lähes kaikesta edes tiedä, minä nautin elämäni hyvistä hetkistä enkä pelkää ahdistuksia etukäteen, minulla on unelmia, minulla on suunnitelmia, yritän tehdä elämässäni mukavia asioita mutta kun se ei helvetti soikoon riitä! Minä tekisin mitä tahansa että saisin olla terve, mitä tahansa. Miksi on oikeutettua jättää minut hoitamatta sillä verukkeella että kun pahempiakin tapauksia on? Odotellaanko tässä että minustakin tulisi sellainen? Lääkitys ei minun tapauksessani valitettavasti auta noihin todella, todella vaikeisiin jaksoihin joista jo luulin ettei niitä ikinä enää tulekaan ja väärässä olin. Kerro ihmeessä miten konkreettisesti minä estän sen etten taas uuvu? Ja aivan takuulla kaikki eivät saa burn outia elämässään, sitä en uskokaan. Kun on hyvä vaihe niin silloin on hyvä vaihe niin kuin olen sossussa sanonutkin. Kun tulee romahdus, se romahduttaa kaiken.

 

Kieltämättä olen myös kade niille joilla hoitajia riittää. :/
Meillä on hoitajamahkuina melkeempä vain anoppi mutta kun sekin on superkiireinen ja sairas. Pyydä siinä sitten .
Hyvin harvoin viittitään lasten kummeja vaivata sillä toisen kummipari työelämässä ja omatkin lapset, toisen yksi kummi taaperonsa kanssa(ja sitä ennen sillä paljon kaikkea minkä takia ei viittiny pyytää ), ja toinen kummi opiskelee ja tekee töitä ja tosi kiireinen.
Lisäksi meillä ei ole autoa, eli pitäis viedä lapset kahdella bussilla per suunta tai pyytää et hoitaja tulee meille.
*huokaa*

Ootteko te kysyneet niitä kummeja avuksi kuitenkin? Vai oletatteko vain, että he eivät kerkeä / halua hoitaa? Mä yritän usein sanoa tutuille, että meille voi tuoda lapsia hoitoon ja viimeisen viiden vuoden aikana vain kerran on pyydetty! Mä voisin ottaa meidän muksuille tänne hoidettavaksi kavereita vaikka kerran viikossakin, mutta ei kenellekään tunnu apu kelpaavan... Tosin: mä en soittele kenellekään kotiin ja ehdota, että "Hei tuokaa lapset meille huomenna", vaan odotan kyllä että jos hoitopaikalle on tarvetta, niin minulta asiaa kysytään...

Ollaan kysytty. Yksi kummi kertakaikkiaan aina niin kiireinen ettei ENÄÄ kannata kysyä. Yhdellä niin paljon ollut kaikkia ongelmia ettei enää olla myöskään kysytty, yksi töissä ja omia lapsia ja ei olla hirveemmin vaivattu. On hoitanut kummilastaan hmm n. 4kertaa? On siis tullut aina joinain kysymiskertoina. Mutta kun hänellä taas on oman siskonsa lapsi(jolle myös kummi) hoidettavana niin paljon, etten todellakaan ala rasittamaan enempiä ellei ole ihan pakko. Ja kun hän käy töissäkin, niin ei ole kiva pyytää häntä tuhlaamaan kallisarvoista lauantaita tai sunnuntaita viikonlopustaan meille.

Se nyt vaan on vähän tämmöstä. :/

Kuten huomaat: sinä itse laitat esteitä jo sille kysymiselle. Et viitsi kysyä kun siellä käy siskon lapsi hoidossa ja et kehtaa kysyä toista tuhlaamaan viikonloppuaan, jne. Älä sinä päätä heidän puolestaan koska on hyvä ja koska ei. AINA KANNATTAA KYSYÄ! Ainakin on vähän tyhmää valittaa, jos ei oikeasti kysy. Ja vaikka joku olisikin kiireinen ja joutuisi sanomaan viisikin kertaa peräkkäin ei, niin se ei tarkoita sitä etteikö joku toinen aika sopisi.

 

Kyllä! En tiedä ketään joka kärsisi niin vaikeista paniikkioireista kuin minä vaikka mt-potilaita lähipiirissä riittääkin. Kyllä pitäisi resursseja olla siihen että ihminen hoidetaan kuntoon ja työkykyiseksi. Ei palvele ketään jos vähän väliä joudun osastohoitoon.

Ei palvelekaan. Mutta jos sä et edes mene sinne osastohoitoon, niin silloin oletetaan tilanteen olevan kunnossa ja että et tarvitse sitä hoitoa. Se osastohoitokaan ei ole kunnalle halpaa, joten jos joku toistuvasti alkaa tarvita osasstohoitojaksoja, niin silloin hoitotiimi havahtuu siihen, että nykyinen avohoito ei ole sulle riittävä.

Niin, edelleen kun asiat menisi niin kuin pitäisi mutta kun ne ei mene. Minä en siis voi tuosta vaan kävellä sisään osastolle vaan tilannetta kartoitetaan vielä ainakin huomenna. Tarkoitin paikalla sitä että voin soittaa jos en pärjää kotona ja tällä nykyisellä lähetteellä pääsen vielä suoraan päivystykseen. Kun olin osastolla niin tokihan kaikki asiat hoidettiin käytännössä kuntoon, lääkitys, ajat mielenterveysneuvolaan, sossun palaverit jne. Mutta käytännössä niitä aikoja olen saanut kerran kuukaudessa kun yksinkertaisesti resursseja ei ole. Yksityistä terapiaa olen miettinyt taas mutta menee syksyyn ennen kuin pääse edes psykiatrille ja saan lausunnon ja ties milloin löydän sopivan terapeutin. Olen mielestäni ( ja myös osaston ) mielestä siinä kunnossa että kunnan PITÄISI tarjota aikoja säännöllisesti. Toki nämä avohoitoasiat hoidettiin näennäisesti kuntoon viime osastoreissulla.

Eli teidän eteen on tehty jo kaikki mikä vain suinkin resurssien puitteissa on mahdollista ja silti sä ruikutat, että pitäisi vielä olla ilmaisia lastenhoitajia ja apuja tukiverkkona?

Mitä konkreettistä meidän eteen on tehty? Hankittu pakollinen päivähoito ja sossu käynyt juttelemassa? Kyllä vähintä olisi se, että pääsisi mielenterveysneuvolan asiakkaaksi.

 

Kuinka monta tuntia päivässä / viikossa teidän lasten pitäisi olla poissa teidän luota, että se parantaisi sut tai muuttaisi teidän olon paremmaksi?

Ties monennenko kerran, olen huolissani miehen jaksamisesta. Mies on päivät töissä! Ja aika usein illatkin.

 

Niin, edelleen kun asiat menisi niin kuin pitäisi mutta kun ne ei mene. Minä en siis voi tuosta vaan kävellä sisään osastolle vaan tilannetta kartoitetaan vielä ainakin huomenna. Tarkoitin paikalla sitä että voin soittaa jos en pärjää kotona ja tällä nykyisellä lähetteellä pääsen vielä suoraan päivystykseen. Kun olin osastolla niin tokihan kaikki asiat hoidettiin käytännössä kuntoon, lääkitys, ajat mielenterveysneuvolaan, sossun palaverit jne. Mutta käytännössä niitä aikoja olen saanut kerran kuukaudessa kun yksinkertaisesti resursseja ei ole. Yksityistä terapiaa olen miettinyt taas mutta menee syksyyn ennen kuin pääse edes psykiatrille ja saan lausunnon ja ties milloin löydän sopivan terapeutin. Olen mielestäni ( ja myös osaston ) mielestä siinä kunnossa että kunnan PITÄISI tarjota aikoja säännöllisesti. Toki nämä avohoitoasiat hoidettiin näennäisesti kuntoon viime osastoreissulla.

Ok. Jotenkin ymmärsin aiemmasta, että voisit mennä sinne osastolle suurinpiirtein milloin haluat ts vaan ilmoittaisit, että nyt olet tulossa. Huomenna sitten sanot, että et enää pärjää kotona. Mä ymmärrän sen, että haluaisit jotain muuta kuin mitä sulle nyt on tarjolla, mutta tällä hetkellä et voi tehdä muuta kuin ottaa vastaan se, mitä sulle tarjotaan. Kun olet toipunut sen verran, että jaksat olla taas kotona, alatte etsimään jotain tahoa, josta saisit lastenhoitoapua. Jos alueella on lukioita tai esim sosiaali- tai terveydenhoitoalan oppilaitoksia, laittakaa sinne ilmoitustaululle lappu lapsenvahdin tarpeesta. Moni opiskelija on ihan mielellään silloin tällöin jonkun viikonloppuillan lapsenvahtina saadakseen vähän lisää rahaa. Ja sinä pääset miehesi kanssa silloin jonnekin vähän tuulettumaan.

 

Turhaan sinä minua moitit. Mua vain hämmästyttää tilanteenne lasten osalta. Ja tietenkin siltäkin osalta, että sulla on pitkä historia mt-ongelmien kanssa ja silti olet tehnyt lapsia. Ymmärrän hyvät jaksot ja paniikkihäiriönkin, mutta ne on sellaisia asioita jotka yleensä saadaan kuntoon lääkityksellä aika kivasti. Varsinkin jos apuna on myös mies, jolla ei ole mt-ongelmia niin arjen pitäisi sujua ihan nätisti. Toki tulee huonompia kausia, mutta se kuuluu asiaan. Sä olet varmasti omasta mielestäsi ihan hirveässä kunnossa etkä ymmärrä miksi juuri sinut jätetään hoitamatta, mutta tilanne on sen verran kamala ettet halua edes tietää mitä kaikkea jätetään avohoidon harteille. Sinun tilasi ei ole kovinkaan hirveä jos sosiaalityöntekijätkin ovat todenneet, että te pärjäätte kyllä. Sinulle soisin lisää uskoa tulevaisuuteen ja omaan jaksamiseen. Mitä enemmän hoet, että et jaksa, niin sitä varmemmin tosiaan et jaksa. Mt-ongelmia ei voi ratkaista tahdonvoimalla, mutta arkea ne helpottavat. Kukaan ei voi teille tukiperheeksi muuttua ja jos teidät on katsottu kykeneväksi tulemaan toimeen omillanne, niin silloinhan asia on niin. Ehkä kunnassanne on paljon muitakin, jotka kaipaavat niitä tukiperheitä kipeämmin. Eikä niitä tukiperheitäkään puussa kasva, että niitä voisi noin vain napsia kaikille uupuneille vanhemmille... Jokainen uupuu joskus, se on fakta. Jos haluat estää miehesi uupumisen, niin kannattaa miettiä valintoja omassa elämässä vaikka näkymä olisikin joskus tummanharmaa. Käyttääkö energiaa valittamiseen ja itkemiseen netissä, koska samalla energialla voisi hoitaa niitä omia ja perheen asioita ihan oikeasti...

Enpä voi taas muuta sanoa kuin että huoh. Minut on kaksi kertaa kuskattu sairaalaan ambulanssilla VAIKEIDEN paniikkihäiriöiden takia. Ne ei ole mitään muutaman minuutin tai muutaman tunnin kohtauksia vaan ne jatkuvat päiviä. Niihin ei opamoxit auta ja osastollakin on sanottu että voi vaatia kuukaudenkin hoitojakson ja paniikkihäiriöihin erikoistuneelle osastolle haluaisinkin kun vaan saisin itseni kuntoon. Minun huonot kaudet ei ole aivan tavallisia huonoja kausia vaan ne on totaalisia romahtamisia. Minä en valita, minun lähipiiri ei lähes kaikesta edes tiedä, minä nautin elämäni hyvistä hetkistä enkä pelkää ahdistuksia etukäteen, minulla on unelmia, minulla on suunnitelmia, yritän tehdä elämässäni mukavia asioita mutta kun se ei helvetti soikoon riitä! Minä tekisin mitä tahansa että saisin olla terve, mitä tahansa. Miksi on oikeutettua jättää minut hoitamatta sillä verukkeella että kun pahempiakin tapauksia on? Odotellaanko tässä että minustakin tulisi sellainen? Lääkitys ei minun tapauksessani valitettavasti auta noihin todella, todella vaikeisiin jaksoihin joista jo luulin ettei niitä ikinä enää tulekaan ja väärässä olin. Kerro ihmeessä miten konkreettisesti minä estän sen etten taas uuvu? Ja aivan takuulla kaikki eivät saa burn outia elämässään, sitä en uskokaan. Kun on hyvä vaihe niin silloin on hyvä vaihe niin kuin olen sossussa sanonutkin. Kun tulee romahdus, se romahduttaa kaiken.

Kerro itse konkreettisesti mitä sinä haluat uupumisen estämiseksi?

 

Ollaan kysytty. Yksi kummi kertakaikkiaan aina niin kiireinen ettei ENÄÄ kannata kysyä. Yhdellä niin paljon ollut kaikkia ongelmia ettei enää olla myöskään kysytty, yksi töissä ja omia lapsia ja ei olla hirveemmin vaivattu. On hoitanut kummilastaan hmm n. 4kertaa? On siis tullut aina joinain kysymiskertoina. Mutta kun hänellä taas on oman siskonsa lapsi(jolle myös kummi) hoidettavana niin paljon, etten todellakaan ala rasittamaan enempiä ellei ole ihan pakko. Ja kun hän käy töissäkin, niin ei ole kiva pyytää häntä tuhlaamaan kallisarvoista lauantaita tai sunnuntaita viikonlopustaan meille.

Se nyt vaan on vähän tämmöstä. :/

Njaa...ihan työssäkäyviä nämä minunkin tukiverkkokaverit ovat, lisäksi toinen vielä opiskeleekin & toisella on viisi omaa lasta plus lasten harrastustoimintaan liittyvä toimi...hyvin ne silti auttaa, ja mä toki autan myös heitä.

Pitää kehdata kysyä, ja tarjota omaa apuaan, jos haluaa itsekin apua.

 

Kyllä! En tiedä ketään joka kärsisi niin vaikeista paniikkioireista kuin minä vaikka mt-potilaita lähipiirissä riittääkin. Kyllä pitäisi resursseja olla siihen että ihminen hoidetaan kuntoon ja työkykyiseksi. Ei palvele ketään jos vähän väliä joudun osastohoitoon.

Ei palvelekaan. Mutta jos sä et edes mene sinne osastohoitoon, niin silloin oletetaan tilanteen olevan kunnossa ja että et tarvitse sitä hoitoa. Se osastohoitokaan ei ole kunnalle halpaa, joten jos joku toistuvasti alkaa tarvita osasstohoitojaksoja, niin silloin hoitotiimi havahtuu siihen, että nykyinen avohoito ei ole sulle riittävä.

Niin, edelleen kun asiat menisi niin kuin pitäisi mutta kun ne ei mene. Minä en siis voi tuosta vaan kävellä sisään osastolle vaan tilannetta kartoitetaan vielä ainakin huomenna. Tarkoitin paikalla sitä että voin soittaa jos en pärjää kotona ja tällä nykyisellä lähetteellä pääsen vielä suoraan päivystykseen. Kun olin osastolla niin tokihan kaikki asiat hoidettiin käytännössä kuntoon, lääkitys, ajat mielenterveysneuvolaan, sossun palaverit jne. Mutta käytännössä niitä aikoja olen saanut kerran kuukaudessa kun yksinkertaisesti resursseja ei ole. Yksityistä terapiaa olen miettinyt taas mutta menee syksyyn ennen kuin pääse edes psykiatrille ja saan lausunnon ja ties milloin löydän sopivan terapeutin. Olen mielestäni ( ja myös osaston ) mielestä siinä kunnossa että kunnan PITÄISI tarjota aikoja säännöllisesti. Toki nämä avohoitoasiat hoidettiin näennäisesti kuntoon viime osastoreissulla.

Eli teidän eteen on tehty jo kaikki mikä vain suinkin resurssien puitteissa on mahdollista ja silti sä ruikutat, että pitäisi vielä olla ilmaisia lastenhoitajia ja apuja tukiverkkona?

Mitä konkreettistä meidän eteen on tehty? Hankittu pakollinen päivähoito ja sossu käynyt juttelemassa? Kyllä vähintä olisi se, että pääsisi mielenterveysneuvolan asiakkaaksi.

Oletko tosissasi, että jos saisit pari kertaa kuussa lapset jonnekin yökylään, niin teidän tilanne paranisi?

 

Mua vain hämmästyttää tilanteenne lasten osalta. Ja tietenkin siltäkin osalta, että sulla on pitkä historia mt-ongelmien kanssa ja silti olet tehnyt lapsia

Minä en tosiaankaan etukäteen tiennyt, että tulen 22-vuotiaana sairastumaan masennukseen ja sen jälkeen alan voida näin huonosti. Valitettavasti jo 21-vuotiaana olin 2 lapsen äiti. Vai pitäisikö sinun mielestä jo ala-asteikäisen tunnistaa itsessään vääriä piirteitä?

 

Kuinka monta tuntia päivässä / viikossa teidän lasten pitäisi olla poissa teidän luota, että se parantaisi sut tai muuttaisi teidän olon paremmaksi?

Ties monennenko kerran, olen huolissani miehen jaksamisesta. Mies on päivät töissä! Ja aika usein illatkin.

Niin eli niiden lasten pitäisi olla pois myös iltaisin, jotta mies saisi levätä?

 

Kieltämättä olen myös kade niille joilla hoitajia riittää. :/
Meillä on hoitajamahkuina melkeempä vain anoppi mutta kun sekin on superkiireinen ja sairas. Pyydä siinä sitten .
Hyvin harvoin viittitään lasten kummeja vaivata sillä toisen kummipari työelämässä ja omatkin lapset, toisen yksi kummi taaperonsa kanssa(ja sitä ennen sillä paljon kaikkea minkä takia ei viittiny pyytää ), ja toinen kummi opiskelee ja tekee töitä ja tosi kiireinen.
Lisäksi meillä ei ole autoa, eli pitäis viedä lapset kahdella bussilla per suunta tai pyytää et hoitaja tulee meille.
*huokaa*

Ootteko te kysyneet niitä kummeja avuksi kuitenkin? Vai oletatteko vain, että he eivät kerkeä / halua hoitaa? Mä yritän usein sanoa tutuille, että meille voi tuoda lapsia hoitoon ja viimeisen viiden vuoden aikana vain kerran on pyydetty! Mä voisin ottaa meidän muksuille tänne hoidettavaksi kavereita vaikka kerran viikossakin, mutta ei kenellekään tunnu apu kelpaavan... Tosin: mä en soittele kenellekään kotiin ja ehdota, että "Hei tuokaa lapset meille huomenna", vaan odotan kyllä että jos hoitopaikalle on tarvetta, niin minulta asiaa kysytään...

Ollaan kysytty. Yksi kummi kertakaikkiaan aina niin kiireinen ettei ENÄÄ kannata kysyä. Yhdellä niin paljon ollut kaikkia ongelmia ettei enää olla myöskään kysytty, yksi töissä ja omia lapsia ja ei olla hirveemmin vaivattu. On hoitanut kummilastaan hmm n. 4kertaa? On siis tullut aina joinain kysymiskertoina. Mutta kun hänellä taas on oman siskonsa lapsi(jolle myös kummi) hoidettavana niin paljon, etten todellakaan ala rasittamaan enempiä ellei ole ihan pakko. Ja kun hän käy töissäkin, niin ei ole kiva pyytää häntä tuhlaamaan kallisarvoista lauantaita tai sunnuntaita viikonlopustaan meille.

Se nyt vaan on vähän tämmöstä. :/

Kuten huomaat: sinä itse laitat esteitä jo sille kysymiselle. Et viitsi kysyä kun siellä käy siskon lapsi hoidossa ja et kehtaa kysyä toista tuhlaamaan viikonloppuaan, jne. Älä sinä päätä heidän puolestaan koska on hyvä ja koska ei. AINA KANNATTAA KYSYÄ! Ainakin on vähän tyhmää valittaa, jos ei oikeasti kysy. Ja vaikka joku olisikin kiireinen ja joutuisi sanomaan viisikin kertaa peräkkäin ei, niin se ei tarkoita sitä etteikö joku toinen aika sopisi.

Mä olen aina ollut sellainen etten halua olla kelleen vaivaksi enkä halua ketään häiritä. Sepä siinä onkin taustalla. siksi odotan että joku sanois et heeei, teidän muksu/muksut vois tulla meille yöksi/kylään, tai, hei haluatteko mennä johkin niin hoidan muksuja pari tuntia . Eihän tollasia ehdotuksia taivaalta satele mutta mä EN halua olla taakka ja häiriö. Jos joku joutuu aina sanoon et ei ehdi/jaksa nyt hoitaan, mulle tulee olo et voi ei, toivottavasti sille ei tuu kauhee olo kun ei ehdi oleen kummilapsensa kanssa kun aina kyselen. :/

 

Tuota, teillä on ollut osastohoitoja, lääkityksiä ja lapsille päivähoitopaikat ja silti olette molemmat ihan loppu. Mitkään yhteiskunnan tarjoamat terapiat ja mitä niitä nyt oli eivät ole muuttaneet tialnnetta.

Suoraan sanottuna en usko että teidän elämänne mitenkään ratkaisevasti muuttuisi siitä jos jouku tuttu kerran, pari kuukaudessa ottaisi lapsenne muutamaksi tunniksi hoitoon.

muoks. siis ne isovanhemmat ja ystävät eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan noita säännöllisiä terapioita tai kokonaisvaltaista apua teidän perheellenne.

Mä en ymmärrä miten tässä on nyt musta tehty kauhean vaativa ihminen? :/ Yhteiskunta EI tarjoa terapiaa ja minä kyllä uskon, että miehen jaksamista auttaisi se, että vapaata olisi silloin tällöin.

 

Mua vain hämmästyttää tilanteenne lasten osalta. Ja tietenkin siltäkin osalta, että sulla on pitkä historia mt-ongelmien kanssa ja silti olet tehnyt lapsia

Minä en tosiaankaan etukäteen tiennyt, että tulen 22-vuotiaana sairastumaan masennukseen ja sen jälkeen alan voida näin huonosti. Valitettavasti jo 21-vuotiaana olin 2 lapsen äiti. Vai pitäisikö sinun mielestä jo ala-asteikäisen tunnistaa itsessään vääriä piirteitä?

Ei pidä. Itse annoit ymmärtää, että sinulla on ollut mt-ongelmia ala-asteelta lähtien. Älä suutu minulle siitä mitä itse kirjoitat.

Mun on turha kirjoittaa enää mitään, en saa sinua ymmärtämään omaa tilannettasi. Toivottavasti saisitte lapsillenne apua.

 

Tuota, teillä on ollut osastohoitoja, lääkityksiä ja lapsille päivähoitopaikat ja silti olette molemmat ihan loppu. Mitkään yhteiskunnan tarjoamat terapiat ja mitä niitä nyt oli eivät ole muuttaneet tialnnetta.

Suoraan sanottuna en usko että teidän elämänne mitenkään ratkaisevasti muuttuisi siitä jos jouku tuttu kerran, pari kuukaudessa ottaisi lapsenne muutamaksi tunniksi hoitoon.

muoks. siis ne isovanhemmat ja ystävät eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan noita säännöllisiä terapioita tai kokonaisvaltaista apua teidän perheellenne.

Mä en ymmärrä miten tässä on nyt musta tehty kauhean vaativa ihminen? :/ Yhteiskunta EI tarjoa terapiaa ja minä kyllä uskon, että miehen jaksamista auttaisi se, että vapaata olisi silloin tällöin.

Etkö voi tarjota miehelle vapaailtoja silloin kun sinulla on hyvä kausi?

 

Kuinka monta tuntia päivässä / viikossa teidän lasten pitäisi olla poissa teidän luota, että se parantaisi sut tai muuttaisi teidän olon paremmaksi?

Ties monennenko kerran, olen huolissani miehen jaksamisesta. Mies on päivät töissä! Ja aika usein illatkin.

Niin eli niiden lasten pitäisi olla pois myös iltaisin, jotta mies saisi levätä?

Ei. Käsittääkseni tukiperhe ottaa lapset yleensä kerran kuussa?
Ja lapset ovat jäämässä lomalle.

 

Ollaan kysytty. Yksi kummi kertakaikkiaan aina niin kiireinen ettei ENÄÄ kannata kysyä. Yhdellä niin paljon ollut kaikkia ongelmia ettei enää olla myöskään kysytty, yksi töissä ja omia lapsia ja ei olla hirveemmin vaivattu. On hoitanut kummilastaan hmm n. 4kertaa? On siis tullut aina joinain kysymiskertoina. Mutta kun hänellä taas on oman siskonsa lapsi(jolle myös kummi) hoidettavana niin paljon, etten todellakaan ala rasittamaan enempiä ellei ole ihan pakko. Ja kun hän käy töissäkin, niin ei ole kiva pyytää häntä tuhlaamaan kallisarvoista lauantaita tai sunnuntaita viikonlopustaan meille.

Se nyt vaan on vähän tämmöstä. :/

Njaa...ihan työssäkäyviä nämä minunkin tukiverkkokaverit ovat, lisäksi toinen vielä opiskeleekin & toisella on viisi omaa lasta plus lasten harrastustoimintaan liittyvä toimi...hyvin ne silti auttaa, ja mä toki autan myös heitä.

Pitää kehdata kysyä, ja tarjota omaa apuaan, jos haluaa itsekin apua.

Niin kai sitä pitäis mutta en vaan viiti vaivata . Ja olen tarjonnut et ilmottakaa vaan kun tarvitte hoitoa niin katson sopiiko mun kalenteriin. Yhtä lasta hoidankin tarvittaessa, mutta yksi ei tuo koskaan omiaan hoitoon koska sen oma sisko asuu melki naapurissa ja sinne vie jos tarvii.

 

Oletko tosissasi, että jos saisit pari kertaa kuussa lapset jonnekin yökylään, niin teidän tilanne paranisi?

Olen tosissani että uskoisin sen ennaltaehkäisevän miehen väsymystä.

 

Kieltämättä olen myös kade niille joilla hoitajia riittää. :/
Meillä on hoitajamahkuina melkeempä vain anoppi mutta kun sekin on superkiireinen ja sairas. Pyydä siinä sitten .
Hyvin harvoin viittitään lasten kummeja vaivata sillä toisen kummipari työelämässä ja omatkin lapset, toisen yksi kummi taaperonsa kanssa(ja sitä ennen sillä paljon kaikkea minkä takia ei viittiny pyytää ), ja toinen kummi opiskelee ja tekee töitä ja tosi kiireinen.
Lisäksi meillä ei ole autoa, eli pitäis viedä lapset kahdella bussilla per suunta tai pyytää et hoitaja tulee meille.
*huokaa*

Ootteko te kysyneet niitä kummeja avuksi kuitenkin? Vai oletatteko vain, että he eivät kerkeä / halua hoitaa? Mä yritän usein sanoa tutuille, että meille voi tuoda lapsia hoitoon ja viimeisen viiden vuoden aikana vain kerran on pyydetty! Mä voisin ottaa meidän muksuille tänne hoidettavaksi kavereita vaikka kerran viikossakin, mutta ei kenellekään tunnu apu kelpaavan... Tosin: mä en soittele kenellekään kotiin ja ehdota, että "Hei tuokaa lapset meille huomenna", vaan odotan kyllä että jos hoitopaikalle on tarvetta, niin minulta asiaa kysytään...

Ollaan kysytty. Yksi kummi kertakaikkiaan aina niin kiireinen ettei ENÄÄ kannata kysyä. Yhdellä niin paljon ollut kaikkia ongelmia ettei enää olla myöskään kysytty, yksi töissä ja omia lapsia ja ei olla hirveemmin vaivattu. On hoitanut kummilastaan hmm n. 4kertaa? On siis tullut aina joinain kysymiskertoina. Mutta kun hänellä taas on oman siskonsa lapsi(jolle myös kummi) hoidettavana niin paljon, etten todellakaan ala rasittamaan enempiä ellei ole ihan pakko. Ja kun hän käy töissäkin, niin ei ole kiva pyytää häntä tuhlaamaan kallisarvoista lauantaita tai sunnuntaita viikonlopustaan meille.

Se nyt vaan on vähän tämmöstä. :/

Kuten huomaat: sinä itse laitat esteitä jo sille kysymiselle. Et viitsi kysyä kun siellä käy siskon lapsi hoidossa ja et kehtaa kysyä toista tuhlaamaan viikonloppuaan, jne. Älä sinä päätä heidän puolestaan koska on hyvä ja koska ei. AINA KANNATTAA KYSYÄ! Ainakin on vähän tyhmää valittaa, jos ei oikeasti kysy. Ja vaikka joku olisikin kiireinen ja joutuisi sanomaan viisikin kertaa peräkkäin ei, niin se ei tarkoita sitä etteikö joku toinen aika sopisi.

Mä olen aina ollut sellainen etten halua olla kelleen vaivaksi enkä halua ketään häiritä. Sepä siinä onkin taustalla. siksi odotan että joku sanois et heeei, teidän muksu/muksut vois tulla meille yöksi/kylään, tai, hei haluatteko mennä johkin niin hoidan muksuja pari tuntia . Eihän tollasia ehdotuksia taivaalta satele mutta mä EN halua olla taakka ja häiriö. Jos joku joutuu aina sanoon et ei ehdi/jaksa nyt hoitaan, mulle tulee olo et voi ei, toivottavasti sille ei tuu kauhee olo kun ei ehdi oleen kummilapsensa kanssa kun aina kyselen. :/

Jos tosiaan noita puhelinsoittoja odottelet, niin niitä saat aika kauan odotella. Turha mun mielestä marista ettei ole apuja, jos ei edes apuja pyydä...

 

Oletko tosissasi, että jos saisit pari kertaa kuussa lapset jonnekin yökylään, niin teidän tilanne paranisi?

Olen tosissani että uskoisin sen ennaltaehkäisevän miehen väsymystä.

Ja sen hoitopaikan pitäisi myös tipahtaa teille kuin Manulle illallisen? Ihan vain siksi, että sulla on päässä vikaa?

 

Mä en ymmärrä miten tässä on nyt musta tehty kauhean vaativa ihminen? :/ Yhteiskunta EI tarjoa terapiaa ja minä kyllä uskon, että miehen jaksamista auttaisi se, että vapaata olisi silloin tällöin.

Mun mielestä sä et ole mitenkään erityisen vaativa, mutta nyt just tällä hetkellä pitää pelata niillä korteilla, mitä on. Ja kun vointisi on parempi, alkaa hankkimaan lisää pelikortteja. Tässä on sulla kaksi ongelmaa eli toinen oma terveytesi ja toinen miehesi jaksaminen. Molemmat pitää hoitaa, mutta kumpaakaan ei saada kuntoon yhdessä yössä. Joten jostain on aloitettava ja nyt esisijaisesti se on tuo sinun terveytesi.