Vauva Haaveissa 2013

Täällä on nyt tikutettu taas parina päivänä ja voin sanoa, että eihän tästä ota nyt erkkikään selvää :D. Pelkkiä haamuviivoja, mutta tänään tummempi haamu kun eilen. Kroppaa kun tulkitsin ni olisin ollut kyllä varma, että ovis meni jo. No kahtotaan sitten kierron lopussa taas miten kävi. Tuha näistä on kai hirveemmin stressata.

Joo täälläkin kaksplussa jumittaa välillä oikeen totuuteen!

Ihanaa kun täällä jännätään nyt oikeens itten porukalla taas. Miten onkin näin monella kierrot ihan samoil malleilla.

s-atu, kerro jo kerro jo :)! Kyllä täällä vaan kaikkien muiden puolesta jännittää ihan yhtä paljon ku ittesä.
 
s-atu, pahoittelut negasta :hug:

Tällä suunnalla on alkanut kroppa ilmoittelemaan oviksesta, limailua ja tänään alkoi ne hiton vihlonnatkin. Ovis luultavasti ihan parin päivän sisään. Tikutella en sitä edes meinaa, liikaa ressiä :)

Oon jo muutaman kuukauden käyttänyt tollasta puhelinsovellusta mihin laitetaan menkat ym. tiedot. Ja pitää pirun hyvin paikkansa. Ainakin tähän asti pitänyt. Mulle lääkäri määräs buranaa noihin oviskipuihin, mut jotenkin en niitä viitsis nappailla ihan koko aikaa, meinasin, josko tän kierron vetäis ihan "luomuna" ja vaan kärsis :headwall: Tuskaa tulee olemaan, mut prkl!

Nyt on kahdeksan kuukautta yritystä takana, jotenkin niin nopeesti menee aika, mut silti sitä miettii, et pitääköhän mennä tutkimuksiin vai tärppääkö vuoden aikana. Tosin en vielä siitä viitsi ressata, eiköhän muitakin aiheita ole tarpeeksi. Tää vauvahanke vaan on yleensä päällimmäisenä mielessä.
 
Vauva haaveissa 2013



Perjantai 16.11.2012

Haaveuni............ 27........ 53/38........... 7/12.......................... 1.
Unja-O............... 28........ 37/32........... 5/10.......30 yritystä .... 1.
Bambini.............. 31........ 29/30............................. yk 3......... 2.
Buster84............. 28........ 21/?............ 11/12......... yk 1......... 3.
annamay............ 23........ 20/30........... 09/12......... yk 2......... 2.
Postimerkki......... 23........ 19/24.......... 09/12.......................... 1.
Kaislanen........... 26......... 19/27.......... 09/12......... yk 3.......... 1.
pinkkihevonen.... 26........ 16/??............ 08/12........ yk 3.......... 1.
Slallu................. 25........ 16/28-41....... 09/12........ yk 2.......... 1.
Hallittu kaaos..... 22........ 16/??............ 10/12…...... yk 1......... 2.
pink dream.................. 15/(30-32)........ 8/12......... yk 2.......... 1.
angelblue....................... 15/30-32......................... yk 4 (C)
Nenni88............. 24........ 12/28........... 10/12......... yk 3......... 2.
Piitu_83............. 28........ 11/26........... 04/12.......................... 2.
miss_piggy........ 31......... 10/29........... 02/12........ yk 7.......... 1.
Milk@................ 36......... 9/30............ 10/12........ yk 1.......... 1.
s-atu.................. 26........ 1/31............ 10/12........ yk 2........... 2.

roro................... 28.......... ?/?............................... 2 kk.......... 1.
Rosie B.Mom...... 29.......... ?/?............................... yk 1.......... 1. yht




Jännäpäivät

hallittu kaaos dpo 2
annamay dpo 4
buster84 dpo 6
Bambini dpo?


Plussanneet
nanna_ 07.11.2012
BDU 08.11.2012


Odottavien puolella
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2207146-vauva-haaveissa-2013-pinosta-plussanneet/#post27498918


Jos haluat listalle, kirjoita tietosi punaisella.
(nimimerkki, ikä, kiertopäivä/edellinen kierto, yritys aloitettu, yrityskiertojen määrä, monesko lapsi)

Plussaonnea kaikille! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hellou naiset!

Täällähän on parissa päivässä tullut mielettömästi tekstiä! Hurjaa sakkia, asiaa riittää :D

Täälläkin kaksplussa pätkinyt viimeisimmät päivät jotka olen surffannut. Välillä toimii, välillä ei. Höh. Nyt onneksi on ainakin tänään toiminut moitteetta.

Ihanaa, täällähän väki lisääntyy.. siis pinossa ainakin.. tervetuloa kaikki uudet :wave:

Ihana BDU kun tulit piipahtamaan. Mieluusti me hypättäis plussapinoon sun kaveriksi, vaan luonto ku päättää näköjään toisin :mad: Mutta, siitä huolimatta me ollaan sun hengessä mukana, täysillä. Käy kertoilemassa kuulumisia ja oloja, mielenkiinnolla ainakin minä kuulen plussanneiden kuulumisia!

Hurjasti oviksen metsästäjiä ja "tärppipäiville" olijoita. Ihanaa ihanaa :) Toivotaan, että jokainen teistä sais oviksen hyödynnettyä!

Omanapaa: täällä täti kurvannee paikalle näillä näppäimillä. Kp28, joten enpä elättele kovin toiveita, kun yks negatesti alkuviikosta tehty. Äh. Toki sitä toivoo, mutta tuskinpa vaan. Jotain lohtua tuo, ettei ainakaan tädin visiitin aikaan tartte olla duunissa juoksemassa taukoamatta vessassa - kiitos sopivasti järkätty vapaaviikonloppu :D Mun kroppa kiukkuaa, tyhmää. Oviskipuilut oli liian aikaisin, ovis huomaamaton muutoin kuin limojen osalta, tätikipuilua ei oo, mutta odottakaas vaan ku punainen paholainen saapuu, iskee tulva varmaan ja kaameiden kipujen saattelemana. Ennen nippaili tasaisesti ja ties tasan milloin täti tulee. Vaan nyt ei. Ens kierron oviksen kyllä tikuttelen, kun tuli tikkuja tilattua. Saanpa ainakin taas nähdä, mitä kroppa tekee vai tekeekö mitään.
 
=) Ihana lukea jotenkin niin positiivisii jutusteluja...täällä ollaan taas jännityksessä ja ovista odotellaan saas nähdä mitä käy vai käykö mitään, kun viime kierrollahan tikutin plussan...mutta sitä iloo ei kauaa kestäny kun punanuttu kolkutteli ja kipuilin parii päivää sängyn pohjalla. Ihan alku k-meno siis oli. Nyt tällä kierrolla ei ole pahemmin tuntemuksii ollut, paitsi tänään alkoi pissalla ravaaminen, juominen ja hissukseen nippailee vasemmalta puolelta ja alamasu hiukan turvonnu (toi turvotus mulla on usein oviksen aikaan)...viime kierrolla tikutin oviksen 16 pvänä, tänään alotan mutta vasta illalla. Tänään on siis kp 15. Ihmehän se ois jos tärppäis nyt heti perään, mutta...mulla on käyny kerran aikasemminkin näin - eka varhainen k-meno ja heti perään kierrolla alkoi raskaus (luomu siis). Nythän mulla oli ja on tälläkin kierrolla clomit. Viikonloppuna siis pupuillaan ja talletellaan :)

Peitonviuhuntaa kaikille muillekin ja tsemppii!!!!

Puhaltelen positiivisia tuulia....
 
  • Tykkää
Reactions: pink dream
KP 15(30-32) yk 2, 8/12, 1.

Piti kirjoittaakin jotain mutta hätäpäissäni klikkasin lähetä.
Uutena siis singahdan joukkoon jännittelemään ja jakaa fiiliksii. Tosi kiva lukee muiden ajatuksia ja todeta, etten ole ainoa hössääjä ja jännääjä.:D

Meillä siis varsinaisesti toinen yk nyt menossa ja kp siis 15. Kierto 30-32.
Jätin pillerit pois kesällä, mutta matkustelujen takia emme ole sattuneet miehen kanssa sopiviin aikoihin peiton alle...paitsi nyt. Texasista tulimme taas Suomeen (meillä on kaksi kotia).

Ovista odottelen saapuvaksi viikonlopun aikana ja siitä on jo lupailuja...masua vihloo ja lima on muuttunut, juoksuttaa pissalla (yölläkin)...tikuttelen varmaan tänään.

ANGELBLUE; olet ihan samoilla viivoilla kanssani - jännää!!! :)

BAMBINI; varovainen onnittelu haamun puolesta...jospa se vahvistuisi...toivotaan!

Tsemppiä kaikille!!!
 
Viimeksi muokattu:
Kp 15

Tikuttelin herättyäni mutta niin laimeaa näyttää ettei vielä tapahdu. Masussa kuitenkin tuntuu jotain happeninkii olevan ja vessassa sai pissalla juosta yöllä. Nyt kahvii ja takas nukkumaan!!! Jos vaikka peittokin heiluis ;)

PS. kaksossiskolta odotan innolla ja suurella jännäyksellä uutisia r-testistä....

Muksaa päivää kaikille!!! Ja innokasta vkl!!!!
 
=) HUOMENTA!!!

BAMBINI; mitäs kuuluu....? (puhkun plussatuulia...)
PINK DREAM; perässä tullaan...

KP 15

alottelen tänään illalla tikuttelee, tai huomenaamulla. Ei kyllä ole sellaista "ilotulitusta" ja ovisoireilua ku edelliskierrossa oli...mutta jotain pientä tuntuu, pissalla juoksettaa ja nukuttais aivan kauheesti (tosin se johtuu varmaan tästä superkiireisestä viikosta). Nyt lupa hölläillä ja relaa vkl.:D

Valoa päivään!!!
 
Tervehdys kaikille.
Olen ihan uusi persoona täällä ja ajattelin aloittaa palstailu urakan vauvakuumeisissa. Olen pian 30vuotias äiti, ennestään miulla on 8vuotias tytär ja miehellä on pian 7vuotias poika ja nyt olisi sitten yrityksessä ensimmäinen yhteinen muksu. Tässä kuussa on ensimmäinen yrityskierros, eli nyt jännitellään ja odotellaan koska päästään testailemaan. kp:stä en osaa sanoa, mutta n.3viikon päästä voi testailla jos ei ole siihen menneksi alkanut vuodot.
 
Täällä ovulaatio tänään,hui! Vatsassa nippaa ihan jatkuvasti, tunnistan hyvin vahvasti ovulaation. Nyt vaan mietityttää se, kun yleensä vihloo niin maan peeekeleesti jompi kumpi puoli. Eilisestä lähtien vihlonnut vuorotellen molemmilta puolilta. Päähäni juolahti ajatus, että voiko munasolu irrota molemmilta puolilta samaab aikaan? Noista kaksosjutuista kun mulla ei ole mitään käsitystä. Onko fiksumpia paikalla. Sehän olis tuplajännää jos vaikka tästä kierrosta tärppäis ja siellä oliskin 2 :)

Sori omasta navasta. JA TERVETULOA UUDET!
 
Piitu 83 Käsittääkseni voi irrota samaan aikaan molemmilta puolilta ja ovuloida voi vaikka kaksi kertaa kuukaudessa ja yhdeltäkin puolelta ilmeisesti voi ovuloida kaksi munasolua kerralla... jos en nyt ihan väärässä ole. Harvinaista tietty taitaa olla, mutta mahdollista.

Suuren suuri omanapailu

Täällä eletään ovisaikoja, oletan sen olevan siis 14-17.11 välillä ja ke-to oli tuntemuksia, että josko silloin olisi se ollut..? Mutta jännäillään nyt sitten pari viikkoa vielä :)

Varmaan kyllä hätäilen ja teen jo 23-30.11 jo pari testiä, mutta kävin jo ostamassa muutamat (pregcheck) testit kaappiin niin saa useamman tehtyäkin useamman päivän aikana... :D

Eilen ja tänään on ollut sellaista pakkomielteistä ajattelua tästä yrittämisestä, että ei mitään rajaa. Se on mielessä kokoajan ja jatkuvasti, yritän kauheasti hyssytellä ja ajatella, että tjot ja ei se stressaamalla/miettimällä ainakaan tule yhtään nopeammin, mutta vaikea sitä on olla miettimättä. Huomenna on tytön 2v synttärit, että ainakin viikonloppuna sitä tulee ajateltua muutakin, mutta ensiviikko on varmaan kaikista pahin. Kotiäidillä kun on päivällä aikaa miettiä vähän liikaakin -.-

Kauheasti yritän siivoilla täällä ja saada kämppää edustuskuntoon, mutta jokin magneettinen mekanismi vetää koneelle kokoajan :D Foorumeilla on tullut pyörittyä jonkin verran tässä pari päivää. Voi herranen aika.

Mitäköhän sitten käy kun ei tästä ekasta kierrosta tärppääkään ja tätä samaa miettimistä tulee useampi kierto? Miten siitä selviää? Ensikuussa on sentään jouluvalmistelut ym. mutta kyllä sitä odotteluaikaa silti aina löytyy.. ja odottavan aika on Pitkä! Oppiiko sitä ajanmyötä ajattelemaan välillä jotain muutakin vai onko se aina tällaista? Järjellä yritän kuitenkin ottaa iisisti, kun iänkin puolesta aikaa on vielä reilusti ja meillähän on jo yksi lapsi josta olla onnellinen! Mutta minkäs sille järjelle kun ei tunteet kuuntele yhtään..

blaah!

Leikitään, että mulla oli se ovis nyt 14.11 niin nyt olisi sitten dpo 2
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa muillekin uusille, mukaan mahtuu kyllä!:)
Harmi juttu s-atu ja Bambini!! on se jännää tuo tiedon odottaminen:)
Piitu_83 kyllähän kahden irtoaminen on varmasti mahdollista..tuplaplussatuulia sinne:)

hallittu kaaos, täällä hieman samoja ajatuksia:) ja myös hyvin pakkomielteisiä:) no, jospa tuo tuleva joulu tosiaan hieman hillitsisi ja veisi ajatuksia muualle...

haluaisin "seurantalistalle", mutta miten itseni merkkaisin, koska syyskuun alun jälkeen eletään "ekaa" kiertoa eli kun kuukautiset eivät ole alkaneet..itse lasken siis yrityskuukausia..ikää on 28 ja ensimmäistä yritetään. yrityskuukausia tosiaan kohta kolme takana..

itsellä oletetusta oviksesta 12päivää, mikäli oletetut kiinnittymiskivut olikin ovis, niin sitten 7päivää; eli melko sekaisin näitten kanssa olen. Tänne ilmaantui vielä ikävä vaiva, jota hoidetaan lääkkeillä, jotka ei raskaana olevalle sovi. Tänään verikokeen hcg nega eli ainakaan tuosta oletetusta ekasta oviksesta ei ole raskaus alkanut, nyt jotenkin toivookin että tuo jälkimmäinenkään ei olis ollut ovis. Muutenkin kyllä varmaan aika epätodennäköistä, koska se tapahtui perjantaina ja edellsen kerran peittojen heilutusta maanantaina..Itse aivan kovasti toivon tätiä kylään, niin sais jotain tolkkua omaan kroppaan:(

miten teillä, jotka olette pillerit lopettaneet, on kroppa palautunut? onko ollut ongelmia vai kaikki sujunut ok?
 
mulla pitäs olla ovis kans keskiviikkoon mennessä ilmeisestikkin, jos en oo ihan hutiin laskenu :D yhtään ei oo viä talleteltu, mut josko se tästä viä lähtis! keskiviikkona lähtö englantiin niin ihan hyvä, että on nyt ennen sitä reissua (toivottavasti ainasnee) :) Josko se menis niin, että kolmas kerta todensanoo!
 
  • Tykkää
Reactions: postimerkki
Bambini pahoittelut negasta :(

s-atu tätipahoittelut :(

Rosie.B.Mom, teretulemast :) lisäilen siut listalle.

Tuohon Piitun pohdintaan, erimunaisten (=ei-identtisten) kaksosten edellytyshän on just kahden munasolun irtoaminen ja hedelmöittyminen. Ja voi irrota myös samalta puolelta kaks. Ja olla myös kaks ovulaatiota, mut se on kai äärimmäisen harvinaista. Oispa jännää, jos nyt tärppäis, saatais empiiristä tutkimusta aikaseks :D
Ois ihana saada kaksoset, oon aina haaveillu, en tiiä miks :D

roro laitan siut listalle noilla tiedoilla, siulle itelleshän ne eniten kuitenki merkkaa ni ei se oo niin justiinsa jos ei kaikkia oo :) Ja voin laittaa kuukausina yrityksen keston. Aloin itseasiassa miettimään, miks noi lähes kaikissa pinoissa merkataan kiertoina. Useimmilla kuitenki kierto on noin kuukauden mittanen. Tosin periaatteessahan se hedelmöittyminen on mahollista kerran/kierto vaikka kierto ois kuin pitkä :/ :confused:
Mutta tosta kropan palautumisesta, itellä tällä hetkellä menossa toinen kierto pillereiden lopettamisen jälkeen. Eka luomukierto venähti vaan parilla viikolla, ja meinasin silti jo repii hiukset päästä. Miulle terkkari sano et jos menkkoja ei 3 kuukauteen kuulu, ni sit yritetään käynnistää hormooneilla. Siulla siis jo reilu pari kk menny edellisistä?

ovis ohoi missä olet? tosin vielä reilu viikko ois matkaa edellisen oviksen ajankohtaan (n. kp25) että jos sitä ennen tulee, ni pitää olla tyytyväinen :/
 
Voi ketun kaksplusssa, ku kirjotin tänne hirveet sepostukset ja sit ei lähettäny sitä vaan vetas jumiin...argh, eli lyhyestä virsi kaunis:

Ihan hirmu sympatiat kaikille negan/tädin kohdanneille. Zemppiä tulevaan sitäkin enemmän. Kyllä me kaikki vielä plussataan! Ja vielähän tässä on vuottakin jäljellä.

Sit omanapa lyhyesti:

Tai oikeastaan navanalunen, eli huomasin eilen illalal, että mulla on tossa hieman navasta alanpäin tullu ihan hailakan hailakka viiva, mitä en oo ainakaan aemmin huomannut, niin tuli sellai toiveikkaan hölmö olo, että eihän se nyt vaan voi olla mikään linea negra. No mietin et se on tullu vaan housuista painauma, mutta ei, se oli siinä viel aamullakin. Oon nyt googlannu, että voiko se tulla näin aikaisin, niin olihan tuolla monta juttua, että olis tullut jo ennenku testiä kerkes tekemään, et joku oli huomannu siitä olevasa raskaana...hmm..Näinkohän kuitenkin vaan kuvittelen ja näen jonkun verisuonen siinä vaan :D hihi...No saahan sitä olla toiveikas.

Hyvää yötä.
 
  • Tykkää
Reactions: Nenni88 ja Bambini

Yhteistyössä