Vasta-alkajat (3)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Monsku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiitokset kaikille osanotoista! Kyllä luonto tosiaan on hoitanut hienosti tämänkin homman. Olo alkaa tuntua jo tosissaankin hyvältä, vaikkei viime viikon alussa olisi uskonut. Kovasti jo katseet eteenpäin :-)
Arvasinkin, että osa teistä on tunnistanut kuka täällä taustahahmoilee, sillä en ole mitenkään yrittänyt salailla.

Tultiin tänä aamuna koko perhe laivaristeilyltä. Aluksi minun piti mennä vain isojen lasten kanssa, mutta päätettiin sitten viettää koko perheen laatuaikaa. Noh, tuo risteileminen nyt ei ole mitään mukavinta hommaa, mutta lapset ovat sitä kovasti odottaneet. Eikä siellä paljon kotiasiat paina, pääsee irtautumaan kaikesta. Kivaa oli. Vaan eipä ollut helppoa olla sokerittomalla dieetillä, kun karkkia tonneittain :-) Mutta pidin tiukan linjan. Kaikki tai ei mitään :-D

Galluppiin. Meillä yhteistä avioliittoa takana 11v. Naimisiin mentiin -95 heinäkuussa ja -96 huhtikuussa syntyi esikoinen :-) Esikoisen syntymävuonna ostettiin ensimmäinen yhteinen asunto, rivitalokolmio. Tuon kolmion jälkeen ollaan rakennettu kaksi taloa, huoh. Vuonna 2000 ja 2004 valmistuneet. Siis tietysti se ensimmäinen ollaan myyty ;-) Kolmannestakin aina välillä haaveillaan, mutta ollaan päätetty, että katsotaan tilanne viiden vuoden päästä vasta uudelleen seuraavan kerran. Tässä nykyisessä talossa on kyllä tilaa neljälle tai viidellekin lapselle ja muutenkin on tosi kiva talo. Neliöitä on n. 180 kahdessa tasossa. Mulla vaan haave vanhasta
pihapiiristä..

Mutta haaveilusta... Onkos täällä tämän viikon jännääjiä? Monskulla viime viikolla tuhruilua, mikäs tilanne nyt?
Mä nyt kovasti odottelen, että alkais ovistuntemuksia ilmaantumaan. Nyt vuodon alusta on siis 8 päivää ja oikeastaan enää pientä tuhruttelua. Varmaan kohta loppuu kokonaan. Eli nää oli oikeastas ihan vaan menkkojen kaltaiset vuodot muutenkin. Jos en olis testiä tehnyt, niin en olis edes raskaudesta tiennyt. Nyt aionkin siirtyä vanhaan testailumeininkiin eli silloin noista aikaisemmista raskauksista olen testaillut tosi myöhään. Kun tuo kiertokin on tosiaan ollut niin pitkä, niin ei ole ihan tarkkaa menkkojenalkamispäivää ollutkaan tiedossa. Musta tuntuu, että tuollaisia varhaiskeskenmenoja on ihan hyvin voinut olla ennenkin. Välillä kierto on ollut pitkä ja välillä vielä pidempi.
 
moi!

Ja tervetuloa "Tehis" takaisin!
Hienoa,jos tuntuu jo paremmalta!Anteeksi kun en muista/tiedä,mutta miten pitkällä se sun raskaus oli? Vertaan vaan itseeni...mulla oli vasta 5 viikkoa,ehkä vähän yli.Eli oikeestaan olis voinut jäädä "tietämättä" koko tärppi,jos ei olis seuraillut itseään ja testannut.

Itsellä siis tilanne seuraava:nyt taitaa olla kp 26/n.32,joten menkkoja odotellaan viikonlopuksi.En ole tikuttanut,mutta ovis on oireista päätellen ollut kuten ennenkin n.kp 17.Miehenihän on ollut sairaana,mutta kammariin päästiin just kp17 ja sit parin päivän päästä,joten teoreettiset mahikset tärppiin on siis olemassa!
Mies on aivan varma,ettei mitään mahiksia ole ja itsekin oon pessimistinen,mutta naisen mieli on kummallinen...;-)
Katsotaan nyt.Siskoni raskautui just näin keskenmenosta seuraavassa kierrossa...!

Toisaalta en voi olla pettynytkään,jos menkat tulee.

Mitenkäs viikonloppu muilla?Joanna kuuluiko sitä ovista ja mitä lääkäri tänään sanoi?

Onko Monskun tuhrut kenties jo historiaa?

Kuulumisia,kuulumisia!
 
Täällä tilanne on kp19/28 joten ainakin pari viikkoa pitäs malttaa...
Ovis oli vajaa viikko sitten ja kovasti vauvansiemeniä yritettiin vastaan ottaa :)
Edellisessä kierrossa ei juurikaan ovishetken jälkeen olla pupuiltu, mutta nyt ollaan innostuttu. Useesti alkukierrosta makkarielämä on paljon vilkkaampaa kuin sitten loppupuolella, mites teillä muilla?

Viikonloppu meni ihan perinteitä noudattaen pänttäämistä ja pänttäämistä. Perjantaina tosin innostuttiin viettämäään iltaa lähibaarissa joka on melko harvinaista. Tupakan savu ei vaan tee hyvää minulle, tuun siitä todella kipeäksi!

Viikko on alkanut super positiivisella mielialalla ja elämä hymyilee mun kanssa vaikka ulkona sataakin vettä. Illalla vielä hierontaan niin saa jumiutuneet paikat toimintakuntoon.

Mielestäni Monsku tai odotella ovista jo piakkoin???
 
Terveiset gyneltä!

Menin siis eilen gynelle hakemaan tabuja, joilla saa kiertoa säännölliseks. Gyne ei vaan ollut sitä mieltä, että mun kannattaa alkaa syömään Terolutia, sillä toisin kuin luulin, Terolut lyhentää oviksen ja menkkojen välistä aikaa, eikä aikaa ennen ovista. Joten porskuttelen jatkossakin eteenpäin epäsäännöllisen ja pitkän kierron kanssa. Samalla ultrattiin munasarjat ja kohtu ja mulla todettiin olevan "PCO-like" munasarjat eli ei suoranainen PCO, mutta sitä muistuttavat. Verenpaineeni oli taas korkea, pulssi puolestaan tosi alhainen, kuten huippu-urheilijoilla (olen kaukana huippu-urheilijasta). Lisäksi mulla on parin viime viikon ajan aina makuuasentoon mentyäni alkanut sydän jännästi hakkaamaan vähän kuin eri rytmissä, tai siltä se ainakin tuntuu. Gyne suosittelikin, että menen toisen lääkärin vastaanotolle käymään EKG:ssä ja samalla pitäis pohtia mahdollista verenpainelääkitystä. Korkea verenpaine kun voi vaikeuttaa raskautumista tai lähinnä sikiön verensaantia. Varasin ajan tälle päivälle klo 12 työpaikkalääkärin vastaanotolle.

Lisäksi, gyne oli sitä mieltä että mulla oli ovis toissa lauantaina (Tukholman reissun aikana), jolloin testi näytti plussaa. Hän oli vaan sitä mieltä, että jos käyttäreissä ei suositeltu aamuvirtsasta testaamista, kyseessä on vaan herkkä testi, joka voisi aamuvirtsasta näyttää vähän ennenaikaisesti tulevan oviksen. Sen kyseisen plussan jälkeenhän mulla ei ole ovisplussaa näkynyt, joten gynen mielestä ovis oli silloin kun testi näytti plussaa, sehän oli eka testi, jonka tässä kierrossa tein. Ihmettelen vaan jos ovis todella oli silloin, sillä mitään ovislimoja ei ole näkynyt. Noh, pitänee alkaa odottaa menkkoja tulevaksi lähipäivinä. Tuli vaan mieleen, et eikait sisätutkimus ja "sisäultra" voi tehdä mitään hallaa, jos vaikka viime ovis olis tuottanut tulosta!?

Tässä siis raporttia lääketieteen ihmeellisestä maailmasta, josta mä en juurikaan mitään ymmärrä.

Mitäs muille kuuluu??
 
Tervetuloa kerhoon sitten Joanna! Mullahan tuota monirakkulaisuutta todettiin kanssa ultrassa viime viikolla. Olin siis menossa alkuraskauden ultraan, joka kääntyikin keskenmenon toteamiseksi. Mulla ollut tuo pitkä kierto kans aina, mutta on sillä kolme lasta saatu aikaiseksi :-) Ei sulla sitten lääkkeeksi tarjottu sokeritonta dieettiä?! Se on kuulemma aika uutta tietoa koko juttu. Munasarjat ei tykkää insuliinista. Nopeat hiilarit heittelee tuota sokeritasapainoa liian ärhäkästi. Minä olen nyt viikon noudattanut kiltisti tuota hitaiden hiilareiden ruokavaliota. Aikaa jännää, että nyt on kp 10, jos vuodon alusta lasketaan ja nyt jo tuntuu kypsymisjomottelua alavatsalla. Olen tottunut siihen, että vasta siellä kp 15-20 alkaa jomottelut, jotka saattavat kestää 1-2 vkoa. Eli ovis on todella myöhään. Nyt tuntuu siis aivan kuin tuo aikaistuisi. Mutta eipä vielä nuolasta ;-)

Nyt täytyy lähteä kuskailemaan koululaisia, on niin mälsä keli. Palaillaan myöhemmin uudelleen.
 
Moi!

Harmillista Joanna,että sait lääkäristä tuollaisen "tuomion",mutta ainakin varmistui,että ovis on ollut!(Ei se ovis aina niitä limoja odottele;-D )
Mitä tohon pco-like munasarjoihin tulee,niin tiedän,että mieheni siskoilla ja äidilläkin on sellaset ja kumminkin on lapsia tullut!Niillä myös pitkät kierrot harmina.Eli kyllä se sieltä tulee!


Täällä taistellaan oman itsen kanssa-innostuako vai ei?!Olen nimittäin saanut tosi samanlaisia oireita kuin viimekuussa-jolloin siis olin raskaana!!Ehkä jopa vielä vahvempina...Lisäksi tunsin viime perjantaina(joka olis ollut n.viikko oviksesta)voimakkaan piston oikella puolella vatsaa,ja tuona päivänä menkkatuntemukset oli muutenkin huipussaan...KÄÄK!
Mutta kun kumminkin tuntuu,että mahikset on aika vähäiset,jos vaan kuvittelen koko jutun?Tai kroppa lähtee taas käyntiin km:n jälkeen.
Tosin Tehishän sanoi,että heillä on lapsia laitettu alulle useampikin just ton eturauhastulehduksen jälkeen...


Voi pähkäilyä!Koittakaa kestää mua!


Palaamisiin!
 
Hmm Fanny :-) Siis eturauhastulehdus jyrää taas vai? Niin, meillä tosiaan on kokemusta tuosta. Olenkin tässä isännälle vähän ehdotellut, että etkös vois vähän käydä kylmällä kivellä istuskelemassa tms. Kaksi on siis tehty heti tulehduksen jälkeen ja yksi parin kuukauden kuluttua...
Toivotaan kovasti Fanny, että teillä olisi tulehdus nyt tuottanut tulosta ;-) Jospa uskoit tuohon tulehduksen voimaan ja sillä se tärppi iski! Sulla ei siis ole keskenmenon jälkeen ollut menkkojan vielä vai? Kyllä kestetään Fanny pähkäilyt, siksi me täällä ollaan :-)

Olen tässä kiusannut isäntää, että nyt tällä dieetillä kasvattelen mooonta iiiisoa munista ja viettelen hänet. Taitaa laittaa isäntä kohta kikkelin solmuun. Meille kun noita kaksosia on vähän "povailtu". En kyllä usko mihinkään povailuihin!

Nyt täytyy hyökätä opintojen kimppuun, kun tuo pikkumies meni päikkäreille. Olen siis tuon nuorimmaisen kanssa vielä kotona, opintovapaalla kylläkin. Jatko-opintoja tässä teen pikkuhiljaa... Ollut vähän motivaatio hukassa, mutta nyt lokakuun omat tavoitteet painaa päälle. Kuukausi kohta lopuillaan :-/

Ai niin, sen verran piti vielä kysymäni, että onkos täällä kaikki muut ekasta haaveilevia? Varmaan listakin jostain löytyis... Taidan olla siis vähän outolintu, mutta eipä voi mittään ;-)
 
Vai laittaa tehiksen mies kikkelin solmuun :D nooh monen lapsen äitinä olet varmaan aika haka umppareiden aukomisessa ;). Minulla haaveissa siintää pikkukakkonen. Esikko tosin on vielä aika pikkuinen, ensikuussa tulee puolivuotta, eikä ole vielä ekat menkatkaan tulleet. Tässä kuussa on pitkästä aikaa ollut kaiken maailman limoja ja alavatsalla pistoja ja nippailuja, eli jospa tästä pikkuhiljaa päästään vauvanteko kuntoon. Ilman ehkäisyä on jokatapauksessa pelattu siitä asti, kun neiti oli n. 4 1/5kk.
Että katsellaan jospa se toinenkin pienoinen tahtoisi meille tulla.

Fanny olisi aivan mahtavaa jos olisi nyt jo tärppi käynyt! Ja pähkäile ihmeessä siksihän täällä ollaan!

Joannalle harmitus t
 
Jaaahaaas se sitten karkasi käsistä tuo viesti....
Siis harmitus tilanteesta Joanna, mutta hyvä kun kävit lekurilla tiedät tilanteen nyt ja on hyvä, että se verenpaine tulee hoitoon ajoissa! En usko sisätutkimuksesta on mitään hallaa, jos tulosta on syntynyt (olisipa!), tehdäänhän niitä sisätutkimuksia raskauden aikanakin.
 
Minitauko haastattelujen purkuhommissa :-) Ja heti täällä, ei kaapilla ;-)

Muistinkin, kun olin viestin laittanut, että Entulla oli jo ennestään...
Meillä ei muuten tuon kolmosen (1v3kk) jälkeen ehkäisty kuin noin puolisen vuotta. Siis neljännelle annettin mahis tulla, mutta...Mulla kun hormonitoiminta pysyy kauan pois imetyksen kans. Ekan ja tokan jälkeen menkat alko joskus siellä 9-10kk synnytyksestä ja tän kolmosen jälkeen vasta tasan 1v. Eli mulla on ollu vasta kahdet menkat ennen tätä keskenmenoa. Mut tää mun hormonitoimintahan on jo kuuluisa tuosta hitaudestaan :-D Tai ainakin on ollu, nyt uusi elämä!
Juu, ja umpparit aukee viuh vauh tosta vaan ja äijälle KYYTIÄ! :-D :-D :-D

Nyt palailen noihin alhaalla roikkuviin tiedostoihin ja taidan keittää kahvit.
 
Siis noi alhaalla roikkuvat tiedostot ei ole ne kansallispuvun taskut tuossa rintojen paikalla, vaikka imetyksistä jutskasinkin, vaan nuo koneen alalaidassa olevat ihan oikeat tiedostot :-)
 
Kiitos kannustuksesta!

Mulla siis on tosiaan menossa ihka ensimmäinen kierto sen keskenmenon jälkeen,sanoivat ettei tartte pitää paussia yrityksissä.
Mitä tulee miehen tulehdukseen,niin se on edelleenkin "se sama",ei uusiutunut,mutta kun oli niin ärhäkkä että joutui sairaalaan,on sillä lääkekuuriakin vielä jäljellä parisen viikkoa!Eli tästä johtuneen pakollisen panttauksen jälkeen ollaan nyt tässä tilanteessa...
Ja siis esikoista yritetään.

Ihan alaviitteenä totean,että nänneihin sattuu KOKO AJAN...!!;-)

 
Moi pitkästä aikaa kaikille.

Että riittää töissä puuhaa... huh huh.
Ja että ottaa pannuun tää meikätytön hormonitoiminta tällä hetkellä.

Nyt siis kp 6 / 25-30 tai jotain maan ja taivaan väliltä...
Menkat kesti jotain kaksi päivää ja taas tiputtelee. Olen siis tiputellen vuotanut pari kokonaista viikkoa! Nyt onneksi kivut jo poissa, vain ajoittain vähän "repii". Mutta kipuilut kesti sellaset puoltoista viikkoa eli ei kiva.

Gynekologi varattu ensi viikon maananantaiksi. Enhän mä mihinkään terveyskeskukseen päässy kun jonoa oli kuukauden verran... eli ihan yksityiselle menossa. Joanna, ainakin sinulle selvisi paljon asioita! Hyvä selvittää tuollaiset seikat heti vaikka ne ei mitään iloisia uutisia oliskaan! Siksi minäkin sinne gynelle olen menossa. Ei vaikuta kovin normaalilta tämä mun nykytilanne, siis ne kivut esim. Lisäksi raskautumisesta on turha edes haaveilla, kun kaikki tuhruttelee pois jo heti ovulaation jälkeen ilman että mikään voi mitenkään edes kiinnittyä!

Ovis saattaisi olla jo hyvinkin pian, koska viimeksi ilmeisesti oli jo jotain kp 10-13 välillä. Testailin siis ovista liian myöhään ja siksi en saanut sitä plussaa tikkuun ikinä. Tässä kierrossa aloitan ajoissa... pitäis niitä tikkujakin hommailla lisää. Joanna, mikä oli se mitä sä siellä tukholmassa käytit? Paljonko se maksoi ja miten toimii?

Kivaa Tehis, että olet täällä kokeneena neuvomassa ja auttamassa! Kovasti tsemppiä isännän viettelyyn ;)

Fannykin näyttää hyvin päässeen vauhtiin! Oireet kuulostaa taasen lupaavilta, joten ehkäpä eturauhastulehdus todella jyräsi!!! Toivotaan :)

Entulle taas poikkeuksellisesti menkkasäteitä!

Tsemppiä kaikille. Palaan taas kunhan töiltäni kerkeän.
 
Huomenia!

Tosi hyvä Monsku, että olet menossa lääkäriin. Eihän tuollainen tiputtelu ole normaalia. Luulisi syyn löytyvän ja sitten ehkä apuja tärppiinkin :-) Peukut pystyssä lääkärireissua varten!

Niin, tuosta kokeneen neuvomisesta ja auttamisesta. Mun kokemus on kuitenkin näitä hommia ajatellen aika suppeata. Nimittäin nämä oviksenbongailut ym. ei ole kuuluneet mun harrastuksiin ennen. Meillä kaikki kolme lasta tehty tjottailulla ;-) Ja onhan niissä sitten aikaa vähän vierähtänytkin. Eka ja kolmas sai alkunsa vasta vuoden yrittämisen jälkeen. Toinen sai alkunsa jo toisesta kierrosta. Ja tuo keskenmennyt alkoi kans nopsasti, kun nuo menkat vihdoin alkoi. Toivottavasti ei ole vuorossa se pitkä toimitusaika.

Mutta on mulla elämänkokemusta. Tänään täytän 25v. 11.kerran ;-) :-D

Nyt täytyy mennä, palaillaan.
 
Synttärionnittelut Tehikselle!

En mä gynen puheista tajunnutkaan että PCO-like ois mikään paha asia, mutta kaipa se sitten on "normaalia" huonompi tilanne. Jos kerran PCO:kaan ei ole mikään este, vaan kenties vain hidaste. Mulle gyne sanoi, että puol vuotta pitää vielä yrittää ennenkuin mitään testejä tehdään, itselle tai miehelle.



EKG näytti ihan normaalia sydänkäyrää ja alhaista sykettä, mutta eipä mulla testitilanteessa ollutkaan mitään tykytyksiä. Eka verenpainemittaus näytti taas alapainelukemaksi yli 100, mutta uus mittaus reilun puolen tunnin kuluttua näytti normaalin lukeman 78! Alle 90 lukemaa en ole saanut kotonakaan mitattuna, tosin enpä ole melkein vuoteen mitannutkaan..

Monsku; mä käytin Tukholmassa ihan kotiapteekista ostettua testiä, merkkiä en muista, mutta sellainen "iso", jonka voi laittaa suoraan virtsasuihkun alle. Niitä myydään 5 kpl paketeissa. Voin tarkistaa merkin kotona illalla.

Nyt takaisin työntekoon.

Päivänjatkoja ja palaillaan!


 
Moi!
Minulla ihan aamupäivärutiiniksi tullut tämä palstailu. Rinsessa vetää ekoja päikkäreitään ja minä täällä juon kahvia syön puuroa ja surffailen, yleensä vielä yöpuvussa. Aaaah ihana päivän laiska hetki:):):) Nyt on vielä lisäksi suklaata mussutettavana :}. Meinaa vähän syysflunssa vaivata ja pyysin miestä eilen töistä tullessaan tuomaan "lääkettä" ;). Kyllä mies on jo hyvin oppinut mikä on vaimon paras lääke, toi suklaata monessa muodossa :)

Monskun puolesta alkaa ihan jännittää! Muista käydä heti sitten kertomassa mitä gyne sanoo!

Tehikselle oikein hyvää 11:sta 25-vuotispäivää :D

Joanna minullakin on aina verenpainetta mitatessa eka tulos aika korkea, jotenkin jännitän sitä. Seuraavaan mittaukseen rentoutuu ja se näkyy tuloksessa. Koulussa meille opetettiin, että aina pitäisi mitata kolmesti ja sitten niistä laskea keskiarvo. Käytännössä minulta ei ainakaan ole ikinä mitattu niin perusteellisesti.

Hyvää päivänjatkoa! Toivottaa suklaapossu :@ oink oink
 
Hyi hyi, vai suklaata! * heristää sormea*
Tämä "25-vuotias" ei aio edes synttärin kunniaksi mitään omenaa makeampaa vedellä naamariin. ON / OFF -tyyppi :-) Mä olen niin onnellinen näistä alavatsajomotuksista, että en voi nyt mennä pilaamaan... Nyt siis pantataan ja viikonloppuna kellistetään mies&vedetään umpparit auki. Tai täytyy nyt kuulostella näitä tuntemuksia, että joko sieltä ovis on ihan tosissaan tulossa. Mitään valkkareita ei kyllä ole... Mutta kun hain noita viestejä tuosta pcosta ja sokerista, niin löysin sellaisenkin väitteen, että tuo sokeriton dieetti vähentäisi valkkareitakin. Toivottavasti kummiskin ovislimoja vähäsen, että tunnistaa...
Täytynee siis nuo valkkarit tästä lähtien katsastaa vain etiketin läpi :-) Vaikkakin tuo punainen on parempaa näin syksyllä/talvella...

Nyt kiltisti takaisin vielä opintoihin. Moiks!
 
Menikin kahvin keittelyksi toi opintojen jatkaminen, joten vielä pikaisesti kysymys FANNYLLE.

Oletko laskenut omat kiertopäivät siitä keskenmenovuodon alusta? Ja sulla ovis tuli heti kp 17? Mulla kans toi keskenmeno oli siis ihan alussa eli rv 5+ tai 6+. Piti siinä ultrassa varmistaa tuo raskauden kesto, kun ei ollut tarkkaa tietoa. Elämäni ihka ensimmäiset ovistikutukset meni päin prinkkalaa, johtuen vissiin siitä pco:sta.
Ja tosiaan tuntuu siltä, että kierto lähtis käyntiin. Kait se on mahdollista?

 
Tervehdys kaikille!

Vihdoinkin vähän hiljaisempi päivä töissä. Ehtii lounasta nauttimaan ja tänne kirjoittelemaan :)

Oletko Tehis saanut jotain tarkempia ohjeita tuohon sokerittomaan diettiin lääkäriltä tai jostain? Mikä kaikki on kiellettyä? Sokeria ja hiilareitahan löytyy lähes kaikkialta. Saahan "hyviä" hiilareita sentään syödä? Ettei ihan Atkins-malliin kuitenkaan? Mulla on keliakia ja siksi pahoja hiilareita tulee automaattisesti syötyä tosi vähän. En myöskään ole makean ystävä. Suolaisia nameja menis sitten sitäkin enemmän...
Anemia on myös vaivannut, siitä keliakia lopulta huomattiinkin. Pitäis käydä mittaamassa hemoglobiini ja katsoa mikä tilanne on nyt. Anemiahan voi vaikeuttaa raskautumista.

Lääkäri lähenee. Kirjoittelen paperille kaikki kierrot ja niiden tuntemukset, että muistan sitten kaikki. Jännittää vähän, kun en yhtään tiedä mitä mun tilanteessa yleensä tutkitaan ja mikä tohon tiputteluun mahtais hoidoksi olla!? Mäkin olen vähän tietämätön tällaisista. Gynellä on aiemmin ollut vaan rutiinikäyntejä pillerireseptin takia ja pari kertaa papassa :)

Anyway, tiputtelu on vihdoin lakannut. Hallelujah. Ja myös vatsa on pitkästä aikaa normaali. Autuas olo. En melkein ovista toivoisi, kun tiedän että siitä alkaa taas jomottelu ja tiputtelu. Eilen teki ensimmäistä kertaa sitten viime oviksen oikeesi mieli! Ja kyllä oli kivaa ;) Minerva sitä taisikin kysellä; eli meillä myös niin että alkukierrosta ollaan huomattavasti aktiivisempia kuin loppukierrosta.

Kyllä kai sitä ovista kuitenkin testien kanssa bongaamaan. Kun vaan keksisi, että mitkä testit ottais. Mammaksia vielä 5 liuskaa jäljellä, mutta en oikein niiden luotettavuudesta tiedä... etusivulla olikin ketju noista ja mammaksia haukuttu aika lailla. Fanny suositteli sitä digitaalista, mutta on kuitenkin hävyttömän kallis... Ehkä ens kierrossa ne! Täsmä kierto kuitenkin menee vielä varmaan niin, ettei mahdollisuutta raskautumiseen edes ole. nyyh.

Mä en oikein ole kärryillä ton PCO-aiheen kanssa. Näillä sivuilla kuitenkin siitä on ihan älyttömästi ketjuja eli ehkä pitäis tehdä haku ja vähän tutustua tarkemmin aiheeseen.

Olen myös auttamattoman sekaisin porukan kiertopäivistä! Ketä jännitetään ja kenen ovista odottellaan ja mitä mitä mitä...!
 
Joanna 33/32,y 07/06 Vantaa
Monsku 26/38,y08/06 Hki
Minerva77 29/28,y08/06 Hki
Fanny77 29/32,y06/06 Hki
Miksu 29/29, y09/06 Hki
Tehotyttö 35/42, lapset -96,-98,-05, y07/06, km 10/06 Varsinais-Suomi
 
Oiskos tommonen lista pätevä? Entu puuttuu, lisäile.
Hui, näyttää melkoiselta outolinnulta meikä tuossa listassa ;-)

Nyt ei kerkiä enempiä, pitää lähteä tuonne ulos vissiin palelemaan.
 

Similar threads

Yhteistyössä