Heloup!
Täällä minäkin edelleen eikä mitään merkkiä lähdöstä. Selkäkipu on edelleen sietämätön (on kans just sellasta issiastyyppistä), viime yönä sain hiukan helpotusta panadolista.
Eilen tuli huonoja uutisia, kun esikoisen kummi ilmotti, ettei pääsekään alkuviikosta meille. Kiva, kiva, kun kaiken oli suunnitellut ton kortin varaan. Eipä tuollanen 20v. neiti taida ihan tajuta, kuinka tärkeä asia tuo hänen tänne tulonsa meille olisi ollut. Etenkin kun omassa elämässä ei vielä siinnäkään mitkään perheen perustamisasiat, vaan iloinen sinkkuelämä ja juhlinta. En voi moittia, itse samassa iässä ollut samanlaiset intressit. Päähän ottaa silti, kun asia oli mun mielestä jo sovittu.
No mutta isosysteri sitten vähän piristi, kun lupautui olemaan täällä vielä koko viikonlopun, lähtevät vasta maanantaina. Jos vaan tyyppi tuolla mahassa tajuais nyt sitten syntyä. Systerin tyttö (3v.) ihan innolla odottaa, että näkis vauvan. Sille selvis jouluna, että mun vatsassa on vauva ja sen jälkeen on asia ollut kovasti mielessä. "Mahassa on poikavauva," oli tuon pikkuneidin ennustus.
Varmaan vietän nykyisin liikaa aikaa täällä palstalla, kun viime yönä silmissä vilisi nää palstan kirjotukset ja eri nimimerkit.
Muiua en tarkkaan unesta muista, mutta
Afu kirjotti, että tyttövauva on syntynyt!
Toivottavasti oli enneuni!!!
Taidanpa käydä lueskelemassa taas tuolla helmikuisissa - helmikuun vauvahan tästä nyt sitten tuli, kuten jo kauan sitten ounastelinkin.
S + kakkosnelonen 40+6
PS. Tänään törmäsin mammatovereihin kirjastossa. Yks sano, että yliaikasista n.90% syntyy viikko lasketun aijan jälkeen. Hmm. huomena olis viikko täynnä... Vaikka eipä ole tainnut pitää ainakaan meidän tammikuisten pinossa tuo paikkaansa.