TOUKOKUISTEN 2007 toukokuu

Todella suuri osanotto Anrin perheelle, sanaton suru!!

Onnea kaikille vauvautuneille ja mamaa, päästiin sitte yhtäaikaa vihdoin..

Eli meille syntyi myös 25.5 aamulla poika, jolla oli painoa 3660kg ja pituutta 51cm.. pipoa en nyt muista..mutta itse synnytys meni myös aika nopeesti kokonais kesto jotain 6,5 h..joka viivästyi spinaalin jälkeen 4 tuntia kun loppu supistukset,,eli sitten loppujen lopuksi tuli ilman mitään kivunlievityksiä,kun ei ollut synnytyssaleja vapaana ja synnyteltiin huoneessa missä oli vaan happimaski,eli ei mitään ilokaasuja ollu tarjolla. Mutta oksensin muutenkin koko avautumisvaiheen, että ehkä en olisi sitä voinut ottaakkaan.

Synnytyskertomusta;

Supistukset alko ku salama kirkkaalta taivaalta yöllä puol.kaks ja ne alko samantien 3 min. välein, soitin sairaalaan ja oltiin siellä sitten puol.4 ja en ollut vielä ku 3 sormelle auki, mutta vauva ei ollut yhtään laskeutunut. No siinä sitten kärvistelin ja oksensin koko ajan ja yhtäkkiä sitten varmaan noin aamukuuden aikaan olinkin jo 8 senttiä auki ja lääkäri ei halunnu laittaa epiduraalia,eli spinaalin sitten sain ku jankkasin, että en kestä enää näitä supistuksia. Sain sen ja supparit loppu.. kätilö sätti mua,että olisit kuule vaan kestäny niin olis varmaan ja tunnin päästä ollu sulla vauva ulkona!
No enpä olis jaksanu, onneksi sain siihen sitten 4 tunnin hieman kivuttoman tauon ja vauva ei missään vaiheessa laskeutunu, jouduin sitten varmaan pari tuntia sitä ponnistelemaan alas ja synnyttään sitten ilman mitään lievityksiä.. repesin kivasti ja ponnistus vaihe kesti varmaan pari tuntia...aamulla vauva oli maailmassa 11.32.

ja sitten alko tapahtuun.. .
Tätä ei kannate lukea sitten, jos tekee helposti pahaa..

Synnytyksen jälkeen aloin jotenkin kummasti vuotamaan hulluna verta,vaikka istukka ja kaikki tuli kokonaisesa ulos.. joten lääkärit päättivät sitten siinä kun olivat jo tikanneet minut kiinni.. ensinnäkin, olin jonku opiskelijan harjoittelu tikkaus..mutta toivottavasti teki hyvää jälkeä.. no kuiten.. sen tikkauksen jälkeen päätti tehdä sitten sisätutkimusta ja ette arvaa mikä tuska, ilman mitään kivunlievityksiä kuitenkin olin edelleen!!
Se ei nähnyt mitään,joten pyysi ison mieslääkärin avuksi ja tämä teki sitten siinä minulle kaavinnan ilman mitään anestesiaa!! Huusin ja itkin ja mies huusi mukana ja hoitajat piti kiinni, koskaan ei ole niin suurta tuskaa ollut! Teen tästä asiasta Hoitovirhe ilmoituksen sairaalaan, koska pyysin koko ajan nukutusta ja vastustin tätä kaavintaa ilman mitään lääkkeitä. No sen jälkeen tuli kauhee horkkakohtaus ja kuume nousi vauhdilla yli 39 ja tästä seuraksena, sitten antibiootit tippuun ja seuraavana päivänä uusi kaavinta anestesiassa ja verta menetin yli 2 litraa ja hemoglobiini on nyt 75!! kun normaalisti 164! Tämän uuden kaavinnan tehnyt lääkäri sanoi minulle,että meinaa kans ottaa asian esille tämän lääkärin kanssa,koska näin ei koskaan menetellä ja kaavinnat tehdään aina anestiassa. No sitten loppujen lopuksi lähdin eilen sairaalasta todella itkuisena ja kipeenä, kun en saanut siellä yhtään nukuttua kun naapuri vauva huusi koko ajan ja yöt ja kaikki. Ja sairaalassa oltiin vaan minun vuoksi. Vauva meillä on tosi hiljainen, ei itke juuri mitään ja nukkuu ja syö tosi tasaisesti. Eli nyt sitten kotona ja koitan tasuutella hormooneja ja univajetta. Ja olla miettimättä tätä kauheeta kokemusta. Itse synnytys ei ollut mitään, verrattuna tähän loppujuttuun!!

Onneksi on terve ja ihana poikavauva ja sillä kaikki kunnossa!!

Moonlight ja -poika paksu tummatukkainen 4pv.
 
rasse04 harmaana
anrille :hug: ja osanotto

moonlight: mitä toimintaa lääkäriltä :( . koita nyt levätä kunnolla kotona ja onnea pojasta! :flower:

onnea myös muille vauvautuneille! :flower: erityisesti pikkuserkulle rinssistä (syntyi sit mun pikkuveljen synttäri ja isosiskon nimpparipävänä =) ja mun ja miehen 5v. päivän oli tuolloin myös)

tänään kävi taas terkkari punnitsemassa myyn ja painoa on 2860g, mun syntymäpaino :)

rasse ja myy 2kk :heart:
 
Anri: olen sanaton :flower: :hug: :flower: :hug: :( :snotty:
Moonlight: järkky tarina :( , siis todella hirvee. Iso halaus :hug:
Onnea syntyneiden vanhemmille :flower: :flower: :flower:

Huomenna TAYS:n synnytystapa-arvioon ja jos ottavat heti käynnistykseen niin sinne jään. Menee hiukan jännäksi. Aika sinne vasta puoli3 ja kestää n 2h koko käynti, ja mä luulisin että yötä vasten ei ala käynnistään. Kotio saattavat panna nukkuun eka. Et kai aikasintaan seuraavana aamuna meen jos saa mennä. Kattoo ny.

Vointeja ja voimia kaikille :wave:

fangis 40+1
 
Anrille ja perheelle osanotto suuren suruun :hug:

Onnea uusille vauvautuneille!! :flower:

Moonlight80 aivan törkeetä toimintaa lääkäriltä. Minä aloin kanssa n.1,5h synnytyksen jälkeen yllättäen vuotamaan verta, jota meni yli litra, ja minultakin tuli istukka kokonaisena, mutta kaavintaa ei kukaan edes ehdottanut saatikka alkanut tehdä ilman nukutusta.... Onneksi kuitenkin tolpillasi jo olet!

Rasse Kiitos!!! Juu tämä kaveri vissiin oikein odotteli näitä teidän porukan merkkipäiviä =)

Jaksamisia vielä kaikille tuskailijoille, ihan kohta se on ohi!

Peppi ja vauveli 11vrk
 
jokohan olis mun vuoro :) Tuntuu kipeiltä supparit ja taitavat tulla säännöllisestikkin, jaksa niin kovasti kellotella niitä :kieh: loppuvat mokomat kuitenkin. no valvon kuitenkin kun sen verran ilkiää tekee, toivotaan että tästä se lähtee

olava+alien rv 40+4
 
Eli jos nyt kerkeäis sitä synnytyskertomusta, ennenku poika herää...

Eli tasan 40+0 mulla oli neuvola, jossa kätilö katto alapäähän ja sano,että on 3 cm auki ja kanavaakaan ei juuri jäljellä, että syntyy varmasti tänään viimeistään huomenna...
Neuvolasta päästyä ei menny ku 5 min. niin tuli ensimmäinen kunnon supistus.. näitä tuliki sitte kokoajan 5-10 minuutin välein ja pari tuntia niitä siinä kuulostelin ja kävin sitte tosiaan uuestaan neuvolassa, jossa täti sano, että tuntuu painetta, että saahaan lähteä kohti Rovaniemeä..(jonne siis meiltä matkaa 150km). Matka meni ihan hyvin, supisteli edelleenki samaan tahtiin, joten päätettiin hakea niihin potkua Prismasta ja Hesburgerin ruuasta. Viimisiä haukkuja hampparista ku otin niin supistukset yhtäkkiä voimistu aikalailla, joten lähettiin sitte sairaalaan..

Siellä minut laitettiin heti käyrään ja tehtiin sisätutkimus, jossa 4 cm auki, joten minut siirrettiin samantien synnytyssaliin.. silloin siis kello 19.10.. supistukset oli kohtalaisia klo 23 asti, jolloin tuli jo niin kovat alaselkäkivut, että tarttin ottaa jyväpussin selkää helpottamaan.. Lisäksi antoivat mulle Fentanol-piikin lihaksia rentouttamaan ku jännitin niin kovasti aina supistuksen aikana... Puolilta öin sitte tuli mahoton työntämisen tarve ja klo 00.31 meille synty vauva...

Heti kun näin vauvan niin ihmettelin itte mielessä, että ompas tytöllä pimppahuulet turvoksissa.. mies alko vieressä nauramaan ja sano isolla äänellä, että "EI VOI OLLA TOTTA, SILLÄHÄN ON PALLIT...!!!" No mie siihen, että kattoppa tarkemmin, pimppahuulet on vain turvoksissa... Kätilö nosti vauvan pyllyn minun eteen ja sano, että kyllä tämä on poika.. Olin aivan ku puulla päähän lyöty!!! Että EIHÄN SE voi olla ku kaks kätilöä sano, että se on tyttö ja 4D-ultrassa lääkäri sano, että on tyttö niin tottakai se on silloin tyttö... Eli oli kyllä kerrassaan Jymy-yllätys!!! Eli kerkesin sitte ostaa vaaleanpunasia vaatteita ja tutteja ja muita juttuja.. täytyy käydä kaupassa kysäsemässä, että saanko vaihtaa aukasemattomat pakkaukset sinisiin... :whistle:

Eli pojalla sitte pituutta 52cm ja painoa 3870g ja pipo 35.4cm. Synnytys oli kivuliain näistä kolmesta, mutta parhaiten olen parantunu tästä. En yhtään revenny ja paikat tuntuu olevan jo aika ennallaan... ja tosin synnytys meni melkein luomuna ellei lasketa jyväpussia ja sitä lihastenrentouttajaa.

Istukka ei meinannu vaan millään tulla ja siinä piti käydä kolme kätilöä sitä repimässä ja lopulta sitte mahottoman kivun jälkeen saatiin se ulos.. aivan ku ois synnyttäny toisen pienemmän vauvan.. Mutta noh, loppu hyvin kaikki hyvin. Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 6 tuntia ja 3 minuuttia.

Tsemmpiä teille kaikille, joilla vielä vauva masussa... nauttikaa siitä.. mulla ainaki on jo nyt ikävä niitä potkuja, mitä mahasta tuli.. ;)

Hanna ja Paavo 1vko<br><br>
 
Vilmis82
Moips taas!

Ihan ensin ANRIlle :hug: ja syvä osanotto.

MOONLIGHT: Aivan järkyttävää toimintaa, tee ihmeesä valitus. Onneksi vauvan osalta kaikki meni hyvin. Toivottavasti sunkin toipuminen lähtee käyntiin äkkiä! Niin ja tietysti isot onnittelut vauvasta :flower: :hug:

MMAMAA: Ehdit sitten ensin ;) Mutta aika tasoihin meni, meillä poika syntyi siis 26.5. puolilta päivin. Mahdottomasti onnea pojasta ja kiitos kun olit jännäilyseurana tässä loppumetreillä!

Muillekin vauvan saaneille onnea ja vielä odottaville voimia ja tsemppiä!

Meillä vauva-arki on lähtenyt sujumaan mukavasti. Vauva on ihanan tyytyväinen oloonsa, vaikka vanhemmilla on vielä vähän homma hakusessa :whistle:

Jos nyt lyhyesti yritän synnytyksestä kertoa..
Eli sairaalaan jäin sisään keskiviikkona. Lapsivettä olikin yllättäen tarpeeksi, mutta verenpaine oli liian korkea. Samana päivänä alkoivat jo supistelut ensimmäistä kertaa hieman kipeämpinä. Tilanne pysi kuitenkin muuttumattomana perjantai-iltaan asti, jolloin supistukset alkoivat säännöllistyä ja tulla kipeämmiksi. Kymmenen aikaan mies lähti kotiin, kun meinasin, että supparit loppuu taas ja turhaan toivotaan synnytyksen käynnistymistä. Itse sain petidiiniä puolilta öin, kun kivut jatkuivat tasaisina. Tunnin yritin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut.. Sitten suihkuun ja kaurapussin kanssa rentoutumaan. Kolmen aikaan alkoi olla jo tosi tukala olo, joten sain synnytyssalipaikan. Tällöin myös mies tuli paikalle. Ilokaasulla kokeiltiin ensin lievitellä kipuja, mutta siitä sain vain pikakännit ja huonon olon :/ Paikat olivat vielä liian kiinni, joten odottelin ammeessa niiden aukeamista. Amme olikin ihan ok, helpotti hieman ja vähensi suppareita. Sieltä kun nousin, niin sain epiduraalin, olin siis sen 4cm auki. Puudutuksen voimin nukuin muutaman tunnin ja olo oli ihanan raukea. Kipujen palatessa katsottiin alapään tilanne, 5cm auki :\| Eli uutta epiduraalia kehiin. Se ei enää auttanut ihan yhtä hyvin, mutta edelleen sain lepäiltyä kiitettävästi. Tässä vaiheessa myös kalvot puhkaistiin.
Parin tunnin päästä kipu alkoi olla jo sietämätön ja tiedustelin kätilöltä seuraavaa puudutetta.. Yllätyksenä tuli, kun hän ilmoitti, että ponnistelun voi aloittaa heti kun siltä tuntuu :D Hetki siinä vielä vierähti, mutta sitten se olikin menoa.. Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia ja olihan se aika kamalaa, muttei nyt mitenkään sietämätöntä. Loppumetrit olivat tosin kamalat, vauvan sydänäänet heikkenivät ja lopulta toinen kätilö painoi vauvaa mahan päältä ja toinen leikkasi välilihan. Itse en kyllä tosta leikkaamisesta mitään tuntenut. Sitten poika putkahtikin ulos helpon tuntuisesti ja rupesi huutamaan :heart: Istukka tuli hetken päästä ilman ongelmia.
Vauvan sain heti rinnalle ja sitä katsellessa unohtuivat kaikki tuskat :heart: Edes haavan ompelu ei tuntunut missään, kun sai silitellä omaa pikkuista.

Mutta siinäpä se suunnilleen. Poika alkaa tuossa heräilemään, joten nyt on mentävä!

Vilmis ja poikanen 4vrk
 

Heipä hei :wave: !

Mä vaan vieläkin odotan... Aamulla ois neuvola mut koko ajan toivon että tää vaavi alkaisi tulla... Mut menee kyl aika varmaan kesäkuun puolelle mut eipä sille mitään voi. Yliaikais kontrolli käynti on 7 tai 8 pv ja silloin aion kyllä keksiä kaikki mahdolliset syyt että sais käynnistyksen samalla reissulla. Mutta onhan tuohon vielä aikaa ja kumpikin aikaisempi on kyllä alkanut omia aikoija joten luottavainen olen ettei käynnistellä tarvii tätäkään....

ONNEA UUSILLE VAUVAUTUNEILLE :flower: :flower: :hug: !

Jaksamisia meille lopuille masujen kanssa! Ei enää kestä kauan!!!!

Hepotyty ja toko 40+2

 
anri82 :hug: :'( ei löydy sanoja!

Moonlight Hui sentään kylläpäs oli kamala kokemus :eek: mutta onneks kaikki kuitenkin hyvin!!Onnea kovasti pojasta!!

Vilmis82Onnea pojasta ja kiitos samoin ,oli mukava jännäillä tilannetta =) mä jo sillon ajattelin et sä ehdin ensin kun sinne keskiviikon reissulle jäit eikä enään näkynyt kuulumisia. mut menipäs jännäks :D

ja sitten suuret onnittelut uusista vauvoista myös kaikille!!

odottelijoille toivottelen paljon tsempityksiä edelleen tulevaan!!!!!!

mmamaa ja poju 5päivää
 
Meille syntyi POIKA laskettunapäivänä 28.5
käynnistyksellä!
3845g ja 50cm pipa36

kaikki meni hyvin ja ollaan jo kotona!!

onnea kaikille vauvaantuneille :flower:

ja anrille :'( :hug: jaksamisia surun keskellä!
 
Onnea syntyneille :flower: :flower: :flower:

Noniin, apua tulossa eli huomenna aamulla Cytotecciä suun kautta. Osastolla olen ja sinne jään. Kohdunkaula oli jo pehmenny mutta silti tota saan. Ihana helpotus että auttavat ettei vauva kasva niin isoksi kuin poju.
Pojustahan oli arvio aikanaan 4,1kg ja oli sitten 4430g.
Tästä tytöstä arvio 3,8-3,9kg mutta lääkärikin myönsi että ainahan saattaa olla isompikin. Ymmärsi että haluan apua käynnistykseen että vauva mahtuis ulos.
Lääkäri "irrotteli kalvoja" sormilla ja sanoi että saattaa käynnistää kotona yöllä luonnollisen synnytyksen. Jos ei, niin sittempä meen TAYS:n :)
Nyt hyvä ja luottavainen mieli.

Jännäääää... :) :wave:

fangis 40+2
 
Anrille osanotto :hug:
Onnea kaikille vauvaantuneille :flower: :heart:

Meille syntyi poika 25.5. klo 9.10 rv 39+1 suunnitellulla keisarileikkauksella.
Poika painoi 3520 g ja pituutta oli 50 cm. Päänympäryys 33.5 cm.

Tänään kotiuduttiin sairaalasta.
 
Heipä hei!!!!

Tänään siis kävin neuvolassa ja kaikki oli niinkuin pitääkin. Seuraava käynti maanantaina ja sitten torstaina yliaikais kontrolli joensuussa ellei vaavi sitä ennen synny. Lapsiveden määrän tarkistuksen aikana Toko jopa oli niin kiltti että näytti jalkovälinsä ja paljastui POJAKSI eli pikku prinssi olisi meille tulossa noin viikon sisään =) . Kyllä vauvakuume kasvoi valtavaksi nyt kun tietää kumpi tulee... Ei malttaisi millään odottaa... No mutta viikko ei ole pitkä aika, ainakaan normaalisti mutta nyt voi kyllä kulua tunnit hitaasti!

Jaksamista vielä meille iso mahoille! Kohta ollaan nyytillisiä!!!

Hepotyty ja toko 40+3

ONNEA MAYAM POJASTA :flower: :flower: :hug: !!!!
 
TERVEHDYS!!!

Eipä tullut meille toukovauvaa mutta eipä se kyllä ollut iso yllätys. No ei onneksi enää kauan mee kun vaavin saa... =) !

Oletan että mennään tällä ketjulla loppuun saakka kun meitä iso mahoja ei enää montaa ole jäljellä ja ei tänne enää niin paljon tekstiä tule... Ja kyllähän se kuuloistais vähän hassulta että listassa lukis "TOUKOKUISTEN KESÄKUU" vaikka se totta onkin ainakin siis mun kohdalla. Miten lie vieläkö täällä on edes muita toukomasuja??? Vai jäinkö mä viimeiseksi???

No mä jatkan odottamista ja käyn kurkkailemassa suht tiheään että vieläkö täällä on muita isomahoja... Vähissä me kyllä todella jo ollaan!!!!

hyviä vointeja kaikille!!!!

Hepotyty ja toko 40+4
 
Moi!
Täällä ollaan edelleen yhdessä kappaleessa :wave:
Eilen soitin äitipolille ja varasin ajan yliaikaiskontrolliin ja se on VASTA ensi viikon torstaina :headwall: Silloin on 42 viikkoa täynnä ja sitten katsotaan vieläkö odotellaan vai käynnistelläänkö.
En millään jaksaisi odotella enää yhtään mutta ei auta.
Tänään en kyllä mielelläni lähde synnyttämään koska haluan huomenaamulla päästä esikoisen kevätjuhlaan. Hänellä on nyt eka kouluvuosi takana ja olisi tosi tärkeetä, että äiti pääsee katsomaan ensimmäistä koulun kevätjuhlaa :heart:

Mutta heti kevätjuhlan jälkeen voisinkin sitten suunnata laitokselle :D

Voimia loppuodotukseen kaikille jäljellä oleville Toukomasuille :hug:

Ja tietysti onnea kaikille synnyttäneille :hug: =) :flower:

Räppänä rv 41+1
 
Mä olen myös täällä edelleen ja viikkojahan on jo 41+5. Tänään kävin yliaikaiskontrollissa ja jos nyt ei viikonlopun aikaan vauvaa näy, niin sitten maanantaina osastolle ja käynnistykseen. Ja jotenkin musta vaan tuntuu, että tämähän ei ihan itsestään tule. Mutta ei tässä nyt montaa päivää joka tapauksessa enää ole. Kaikki vaikutti olevan ihan kunnossa muuten, ainut vaan etten oikein enää pääse kunnolla kävelemään selkäkivun takia. Vähän jänskättää kyllä, kun aloin oikein miettimään että kohtahan meillä on jo vauva :)

Paljon onnea kaikille vauvansa saaneille!
Jäljellä oleville odottajille vielä jaksamista loppumetreille, kohta tää on ohi =)

Sofia ja Jaska 41+5
 
Heippa!
Täälä minäkin vielä ison masuni kanssa koitan jaksaa!! :wave: Nyt sitte alkoi jo nuo helteetkin ja luuli että niistä nautitaan vauva kainalossa..mutta eipä niin käyny.Kesäkuu vaihtui ja vauvasta tulee tosiaan kesävaavi B) .Eilen oli neuvola ja kaikki sielä ihan niinku pitääkin.Uuden ajan sain ens maanantaiksi,mutta toivottavasti ei tarvi mennä...MÄ HALUUN JO VAUVAN SYLIINI!!!!!!Tässä rupee jo kaikki tuttavatkin"ihanasti"soitteleen/viesteileen ja kyseleen"Eikö vauva vieläkään oo syntyny?" |O Ihan ku itselläkin ei oo jo odotuskäyrä pikku hiljaa täynnä....No,mutta koitetaan vaan jaksaa ja toivotaan ettei vauvat nyt ihan SUPERisoiksi kasva tuola masuissamme :)
Ja"Fangis"onkin sitte varmaan jo saanu sen oman nyyttinsä ja kertoilee pian miten on menny...??! :wave: Kaikille muillekin vauvansa päivänvaloon saaneille:Ihanaa vauva aikaa!!! :flower:

Äippäliini-73 ja vauveli masussa 40+4
 
anrille meidänkin perheeltä iso voima :hug: , liikututtiin miehen kanssa kyyneliin kun noin kauhea asia on kohdannut teidän perhettä!!!

ja moonlightille tee heti tuollaisesta valitus!!! :eek:
kamalaa jos jotain tosi vakavaaki ois voinu moisesta tapahtua! kaikkea sitä.. mistä nuo tuollaiset lääkärit oikeen tulee?! :kieh:

meillekkin syntyi neljäs pojan koltiainen 26.5 klo:23.49
3980g, 52cm, päänympärys: 35 (kolmen ysin poika)


kotiuduttiin tiistaina mutta tänne pääseminen on ollut oikea painajainen kun jos ei sivua löytyny niin sit ei oo voinu kirjaantua/kirjoittaa! :/
koko synnytyksen kestoks merkittiin 6.40h mut sairaalas ehdittiin olla siitä 3,5h.
poltot alko päivällä heti tosi kovina kuten kolmosellaki, oltiin viel ostoksilla kaupungissa. painatti peräsuolelle ja selkä/reidet poltti. kotona sit suihkuttelin ja menin lepäämään niin ne rauhottu melkein kokonaan. lähdettiin sit viel illalla käymään kaverilla kyläs mut siellä ei sit ehditty olla ku tunti niin mun olo alko olla jo tosi ankea ja päätettiin sairaalaan lähteä. sairaalas tulohetkel paikat oli auki 5cm. ja supistukset käyrällä voimakkaita joten suoraa saliin. salis sit kokeili sen kohdunsuun niin oli jo 7cm auki.
kätilöillä oli sit vuoron vaihto melkein heti ku mentiin sinne niin ootettiin sit uus vuorolainen ihan rauhas ja ajettiin käyrää. synnytys olis ollu nopeampiki mut ku naapurihuonees vauva synty niin meidän kätilö kysy josko pystyn olemaan supistusten kanssa jos hän hoitaa sen loppuun ja tulee sit meille ja antaa jakamattoman huomionsa niin mikäs siinä, mie hipsin vaan suihkuun ja rentoutin siel itteäni. kun kätilö tuli sit huoneeseen niin sit lääkäriki tuli ja vaikka toivoin et ihan luomulla mentäis kokonaan niin lääkäri suositti et ottaisin kuitenki spinaalin et se vois sit ponnistaes antaa hieman apua niin suostuin ilman vasta hankaa. :D
vettä tuli ihan kauheana, lääkäri ja kätilöki oli ihan äimänä et miten sitä vettä voi olla niin paljon et sitä vaan tulee ja tulee!
kolme supistusta kalvojen puhkaisusta niin alko ponnistuttaa. ponnistusvaihe kesti 10min ja poika tuli ulos, joten ei siitä spinaalista sit ehtiny olla oikeen mitään apua. hieman tuli repeämää mut ihan parilla tikillä selvittiin ja ne on parantuneet tosi hyvin. tässä sitä on taas opettelua vauvan kans ja pihalla piipahdettiin tänään. poika on tosi jäntevä ja oikea nappisilmä!! tuuhea tumma tukka kuten isällään (oikeastaan ilmetty isänsä) . :D veljet on ottaneet vauvan ihanasti vastaan ja koko ajan pitäisi saada jonku olla hoitamassa. mutta sen pitemmittä jaaritteluita.. käyn vauvapuolelle kirjoittamassa sitten lisää kuulumisia. pitää lähteä odottelemaan vieraita ja syöttämään pikku nelonen. =)
 

Yhteistyössä