**LOKAMASUT LOKAKUUSSA VOL 2!!!***********
- Viestiketjun aloittaja Dirlittan
- Ensimmäinen viesti
Hehee, mie taidan nyt olla virallisesti ylikypsä 
Illalla pieni tunki itseään ylös päin ja olo oli aikas tukala. Tuntu etten mahdu hengittää ja toinen vaa potkii keuhkoja. Muutenkin todella täysi ja painava olo. Mie yritin kertoa miten paljon kivempi olis syntyä ja päästä potkimaan isää. Isäkin oli vieressä sitä mieltä, että se vois olla vallan mukavaa vaihtelua Yöllä sitten särki mahaa ja mie hiukan säikähdin. Terkka kun oli antanut ohjeen, että jos yhtään tulee huono-olo tai epämääräisiä kipuja/ särkyjä vatsaan pitäs ottaa yhteyttä poliin. Onneks kuitenkin särky meni pian ohi ja pieni on normaaliin tapaan liikuskellu.
Kohta pitäs lähtee ajelemaan äitiyspolille yliaikaskontrolliin. Pitäs kai hiukan keräillä kamoja kasaan. Tarkoituksena olis ottaa varmuuden vuoks mun kassi mukaan, jos haluavat ottaa osastolle. tuo välimatka on sen verran pitkä, että ihan turha miehen sit vasta lähtee hakeen mun tavaroita. Pienempi vaiva heittää kassi valmiiks autoon.
Jos vain kotiin vielä laskevat, niin toki mieluummin kotiin tulen kypsymään. Nyt vain tuo yöllinen särky häiritsee miun mielenrauhaa. Toivottavasti johtui vain painavasta mahasta. Sekin hiukan arveluttaa, kuinka iso tämä jo on. Itse olen ollut syntyessäni yli neli kiloinen! Olen aikas hoikkarakenteinen ja iso vauva vähän arveluttaa.
Huomaa, että hiukan hermostuttaa tää yliaikaisuus. Onneksi tänne voi hyvin purkaa asiat mitkä eniten on mielenpäällä. Vaikka aikas pitkiä tekstejä näistä sit aina tulee :ashamed:
Hipkukka rv42
Illalla pieni tunki itseään ylös päin ja olo oli aikas tukala. Tuntu etten mahdu hengittää ja toinen vaa potkii keuhkoja. Muutenkin todella täysi ja painava olo. Mie yritin kertoa miten paljon kivempi olis syntyä ja päästä potkimaan isää. Isäkin oli vieressä sitä mieltä, että se vois olla vallan mukavaa vaihtelua
Yöllä sitten särki mahaa ja mie hiukan säikähdin. Terkka kun oli antanut ohjeen, että jos yhtään tulee huono-olo tai epämääräisiä kipuja/ särkyjä vatsaan pitäs ottaa yhteyttä poliin. Onneks kuitenkin särky meni pian ohi ja pieni on normaaliin tapaan liikuskellu.Kohta pitäs lähtee ajelemaan äitiyspolille yliaikaskontrolliin. Pitäs kai hiukan keräillä kamoja kasaan. Tarkoituksena olis ottaa varmuuden vuoks mun kassi mukaan, jos haluavat ottaa osastolle. tuo välimatka on sen verran pitkä, että ihan turha miehen sit vasta lähtee hakeen mun tavaroita. Pienempi vaiva heittää kassi valmiiks autoon.
Jos vain kotiin vielä laskevat, niin toki mieluummin kotiin tulen kypsymään. Nyt vain tuo yöllinen särky häiritsee miun mielenrauhaa. Toivottavasti johtui vain painavasta mahasta. Sekin hiukan arveluttaa, kuinka iso tämä jo on. Itse olen ollut syntyessäni yli neli kiloinen! Olen aikas hoikkarakenteinen ja iso vauva vähän arveluttaa.
Huomaa, että hiukan hermostuttaa tää yliaikaisuus. Onneksi tänne voi hyvin purkaa asiat mitkä eniten on mielenpäällä. Vaikka aikas pitkiä tekstejä näistä sit aina tulee :ashamed:
Hipkukka rv42
Tänään 41+0, mikäköhän tästä veijarista oikein tulee, kun on jo viikon verran myöhässä...
Yöllisellä vessareissulla taisin bongata limatulpan, tai siis niitä klönttejä.
Pari tuntia tästä tapahtumasta taisin saada ensimmäisen kivuliaan supistuksen. Viiltävä kipu alkoi alaselästä ja "siirtyi" vatsan puolelle, kesti vain hetken aikaa, mutta juuri sillä hetkellä en pystynyt tekemään mitään muuta kuin haukkomaan henkeä. Sen jälkeen on tullut pari kertaa tunnissa muutamia samantapaisia, muttei läheskään yhtä tuskallisia.
Tästä lähtien sitä limaa on tullut melkein koko ajan, siis ihan valuttamalla. Eihän lapsivesi ole limansekaista vuotoa? Kun pöksyihin lorahtaa aina kun nousee ylös ja kun käyn vessassa tarkistamassa on se vaaleanpunaista limaa. :/
No, mutta minähän itse toivoin edes jotain oireita, niin nyt niitä sitten on sen verran, että olen ihan ymmälläni. :ashamed: Pitää varoa mitä toivoo...
Seuraavaksi toivon sitten synnytystä.
-pepisa + jokumuu 41+0
Yöllisellä vessareissulla taisin bongata limatulpan, tai siis niitä klönttejä.
Pari tuntia tästä tapahtumasta taisin saada ensimmäisen kivuliaan supistuksen. Viiltävä kipu alkoi alaselästä ja "siirtyi" vatsan puolelle, kesti vain hetken aikaa, mutta juuri sillä hetkellä en pystynyt tekemään mitään muuta kuin haukkomaan henkeä. Sen jälkeen on tullut pari kertaa tunnissa muutamia samantapaisia, muttei läheskään yhtä tuskallisia.
Tästä lähtien sitä limaa on tullut melkein koko ajan, siis ihan valuttamalla. Eihän lapsivesi ole limansekaista vuotoa? Kun pöksyihin lorahtaa aina kun nousee ylös ja kun käyn vessassa tarkistamassa on se vaaleanpunaista limaa. :/
No, mutta minähän itse toivoin edes jotain oireita, niin nyt niitä sitten on sen verran, että olen ihan ymmälläni. :ashamed: Pitää varoa mitä toivoo...
Seuraavaksi toivon sitten synnytystä.
-pepisa + jokumuu 41+0
Onnea vielä vauvautuneille! ja hirveästi tsemppiä loppumetreillä kärvisteliöille!!!
laittelin omaa sectio kertomusta tonne vauva puolelle...
laittelin omaa sectio kertomusta tonne vauva puolelle...
Yliajalla menijöille hurjasti voimia! :hug: On se kurjaa kun pienet antavat odotuttaa itseään.
pepisa mulla tuli v.punaista limaista vuotoa silloin aamupäivällä ja neiti syntyi iltapäivällä. Että josko se sun pieni alkais jo vihdoinkin tuloaan tekemään
tuutilulla ja Kiia (nyt ihan virallisesti)
pepisa mulla tuli v.punaista limaista vuotoa silloin aamupäivällä ja neiti syntyi iltapäivällä. Että josko se sun pieni alkais jo vihdoinkin tuloaan tekemään
tuutilulla ja Kiia (nyt ihan virallisesti)
Kyllä tässä varmasti alkaa h-hetki lähestymään. Ei nyt varmaankaan vielä heti tänään, mutta lähipäivinä.
Menkkamaista jomotusta ollut nyt nonstopina aamusesta lähtien sekä selkää särkenyt, ehkä silloin tällöin muutama supistuskin tullut. Limaa tulee edelleen, välillä runsaastikin, mutta kuulemma normaalia.
Eipä auta muuta kuin kuulostella olotilaa ja odotella...
-pepisa + jokumuu 41+0
Menkkamaista jomotusta ollut nyt nonstopina aamusesta lähtien sekä selkää särkenyt, ehkä silloin tällöin muutama supistuskin tullut. Limaa tulee edelleen, välillä runsaastikin, mutta kuulemma normaalia.
Eipä auta muuta kuin kuulostella olotilaa ja odotella...
-pepisa + jokumuu 41+0
Onnittelut nyytin jo hakeneille ja onnea matkaan lähteville ja lähteneille!!
Me päästiin vielä kotiin kypsymään. Hetken oli lääkäri kahden vaiheilla, mutta päätti sitten, että hetki vielä odotetaan luontaista käynnistymistä. Minun ja pienen olo ja tilanne näytti sen verran hyvältä. Hyvin mahdollisena piti, että synnytys käynnistyy itestään hyvinkin pian. Antoivat kuitenkin varuiksi käynnistysajan eli viimeistään ylihuomenna (keskiviikkona) on pienellä edessä häätö yksiöstään. Kumma miten rennompi olo itellekin tuli, kun sai jonkun takarajan odotukselle Nyt jaksaa paremmin odottaa pari päivää, kun eilen tuntu ettei jaksa enää yhtään.
Kaikki oli pienellä hyvin. Liikuskeli aktiivisesti, istukka vaikutti hyväkuntoiselta ja virtaukset oli vahvat. Eli vielä ei ainakaan istukka osoittautunut rappeutumisen merkkejä. Kohdunsuu oli pehmeä, lyhentynyt senttiin ja oli auki kahdelle sormelle (venyi kolmelle). Painoarvioksi tällä hetkellä antoi n. 3800g. Lähtökuopissaan, pää on kuulemma jo todella alhaalla. Miun lantiota sanoi kauniiksi
Nyt sitten hyvillä mielillä katsotaan mennäänkö käynnistykseen asti vai tuleeko lähtö jo aiemmin.
Hipkukka rv42
Me päästiin vielä kotiin kypsymään. Hetken oli lääkäri kahden vaiheilla, mutta päätti sitten, että hetki vielä odotetaan luontaista käynnistymistä. Minun ja pienen olo ja tilanne näytti sen verran hyvältä. Hyvin mahdollisena piti, että synnytys käynnistyy itestään hyvinkin pian. Antoivat kuitenkin varuiksi käynnistysajan eli viimeistään ylihuomenna (keskiviikkona) on pienellä edessä häätö yksiöstään. Kumma miten rennompi olo itellekin tuli, kun sai jonkun takarajan odotukselle
Nyt jaksaa paremmin odottaa pari päivää, kun eilen tuntu ettei jaksa enää yhtään.Kaikki oli pienellä hyvin. Liikuskeli aktiivisesti, istukka vaikutti hyväkuntoiselta ja virtaukset oli vahvat. Eli vielä ei ainakaan istukka osoittautunut rappeutumisen merkkejä. Kohdunsuu oli pehmeä, lyhentynyt senttiin ja oli auki kahdelle sormelle (venyi kolmelle). Painoarvioksi tällä hetkellä antoi n. 3800g. Lähtökuopissaan, pää on kuulemma jo todella alhaalla. Miun lantiota sanoi kauniiksi
Nyt sitten hyvillä mielillä katsotaan mennäänkö käynnistykseen asti vai tuleeko lähtö jo aiemmin.
Hipkukka rv42
Ginnifer
Hei, tässä tulee synnytyskertomus, vähän myöhässä kun on tämä istuminen edelleen hankalaa. Tosin ei täällä taida olla enää montaa lukijaakaan jäljellä...
Synnytys alkoi sillä lailla hauskasti, että heräsin yöllä uneen jossa istuin pöntöllä ja limatulppa lensi kuin poksahtava korkki, ja sen perään vedet. Siinä sängyssä sitten totesin, että jonkin verran märkää on. Mulla oli kuitenkin typerästi keltavihreät alkkarit jalassa, joten en voinut olla varma oliko se sittenkin pissaa! No, vaihdoin alkkarit ja tunnin päästä lorahti toisen kerran. Siitä tunnin päästä alkoi aivan säännölliset (5 min) supparit, jotka kuitenkin oli tosi kevyitä. Niitä jatkui puoltoista tuntia, minkä jälkeen ne koveni vähän, mutta muuttui samalla epäsäännöllisiks. Torkuin siinä vielä tunnin pari ennenkuin nousin aamulla soittamaan sairaalaan. Ohje oli että lähtekää tulemaan, mutta kiirettä ei ole. Otettiin rauhallinen aamu ja lähdettiin kymmenen jälkeen ajelemaan Helsingistä Tammisaareen. Matka meni tosi miellyttävästi, sillä vaikka suppareita tuli taas säännöllisesti (4-5 min), niin ne oli edelleen aika kivuttomia. Aamukin oli ihanan kaunis ja aurinkoinen.
Sairaalaan päästyä oltiin ensin käyrillä ja mentiin sit vielä kävelylle. Sieltä palatessa, kahden aikaan, alkoi ihan oikeat kipeät supistukset, ja synnytys kirjattiin ihan virallisesti alkaneeksi. Aluksi konttailin lattialla, sitten kokeilin jumppapalloa (ei toiminut) ja nojailin jonkun aikaa sänkyyn ja säkkituoliin kun ammetta alettiin täyttää. Akuneuloja laitettiin selkään ja niiden kanssa menin sitten ammeeseen. Supistusten kovetessa aloin ottaa ilokaasua, joka toimi, vähintäänkin psykologisesti! Ainakin se antoi tunteen, että supistuksen tullessa voi tehdä jotain. Vilkuilin kelloakin sillä ajatuksella, että tää homma on vasta tosi alussa ja voi pahentua vielä tuntikausia. Ekassa tutkimuksessa kun kätilö ei onnistunut saamaan minkäänlaista mittaa, niin en tosiaan tiennyt missä vaiheessa mennään. Mietin kaikkien epiduraalin vastaisten puheideni pyörtämistä, mutta en vaan kehdannut, kun tosiaan ajattelin että ihan alussa vasta ollaan! No, jossain vaiheessa sitten tutkittiin uudestaan ja ihmetys ja helpotus oli suuri kun olinkin jo 7-8 senttiä auki! Avautumisvaihe kesti vain 2 h 45 min, ja sitten sain luvan ponnistaa.
Ponnistusta kokeiltiin seisaallaan, kontallaan, jakkaralla (oli tosi vaikea ja epämukava, ei toiminut mulle yhtään!) ja vaikka miten, mutta tulosta ei syntynyt kun vauvan pää jäi jumiin häpyluun alle. Mulla on siinä ilmeisesti jotenkin terävä reuna. Oksitosiinia annettiin supistuksia vahvistamaan. Lopulta jouduin gyne-tuoliin, ihan jalat telineisiin, mikä ennakkoon oli kyllä mun vihoviimeinen kauhukuva synnytysasennosta. Mutta yllättäen se ei tuntunutkaan pahalta, vaan sain vihdoin vähän tuntumaa siihen ponnistukseen. Tähän asti olin vaan pungertanut apinan raivolla ja koko keholla, vailla tunnetta minkään liikkumisesta mihinkään suuntaan. Ajantaju oli mulla aivan mennyt, mutta en ollut mielestäni mitenkään loppuun uupunut. Kuitenkin ponnistusvaihe oli kestänyt jo yli tunnin, ja eikös paikalle pyyhkäissyt kaksi lääkäriä haluamaan pikaista tulosta. Tämä oli ensimmäinen kerta koko synnytyksen aikana, kun puhuttiin mun yli eikä mulle, vaikka tää oli mun toivelistalla kohta yksi: mulle kerrotaan ihan kaikki mitä tehdään. Mutta niin vaan siellä aletaan puhua epparisaksista ja imukupista ikäänkuin en olisi edes paikalla. Kätilö, vaikka olikin nuori, uskalsi kuitenkin vähän panna vastaan ja vaati että kokeillaan nyt vielä ilman imukuppia. Eppari kuitenkin leikattiin, ja kätilön painaessa vatsaa vauva tulikin ulos kertaheitolla!
Sen verran rajua oli se meininki, että lääkäri tikkaili mua puoltoista tuntia. Tikkien määrästäkin lukee papereissa vaan että "monta". Epparihaavan lisäksi siis toisen asteen repeämä ja pitkällä kanavassa 2 "uraa". Lääkäri käytti myös sanaa "repaleinen". Verenhukka ei näyttänyt suurelta, mutta kuitenkin jo siinä ommeltaessa mua alkoi heikottaa, ja sit kun yritin siirtyä sänkyyn niin alkoi taju mennä. Sain tippaa ja happimaskin mutta siltikin aina välillä sumeni silmissä tai äänet alkoi oudosti vaimentua. En pystynyt suihkussakaan käymään vaan mut pestiin sängyssä ja kärrättiin osastolle. Myöhemmin yöllä kun kätilön avustamana kävin vessassa pyörryin jälleen sinne vessan lattialle. Seuraavana päivänä selvisi, että mulla oli hemppa romahtanut 75:een, ja mulle tiputettiin kolme pussia verta. Mun heikko kunto viivästytti myös maidonnousua (sain sen stimuloimiseksi akupunktiota, mikä auttoikin hyvin) ja näistä syistä meidän sairaala-aika vierähti viideksi päiväksi.
Kaikenkaikkiaan pidän synnytyskokemusta positiivisena. Kätilö oli aivan mahtava, ja olen todella tyytyväinen, että muiden epäilyistä ja jopa arvostelusta huolimatta lähdimme Tammisaareen. Seuraava lapsihan saattaa sitten syntyä vieläkin nopeammin, niin ettei ehkä lähisairaalaa pidemälle ehditäkään!
Ainoa mikä jäi vähän vaivaamaan on se eppari, eli oliko se todella oikeasti välttämätön. Papereissa lukee syynä pitkittynyt ponnistusvaihe, mutta mun logiikka ei ihan riitä ymmärtämään miten lihanleikkuu asiaa auttaa. Vauvan sydänkäyrässä kun ei ollut ensimmäistäkään notkahdusta koko pitkän ponnistusvaiheen aikana, eli siinä mielessä en ymmärrä kiirettä.
... Ja tää eppariasiahan vaivaa mua siksi, että se ei ole parantunut odotetusti. Noin viikon jälkeen se alkoi uudestaan kipeytyä ja vaivata aika lailla. Neuvolan tädin mukaan se ei ole tulehtunut, mutta tikit ei ole sulaneet odotetusti, ja tämä nyt sitten aiheuttaa sellaista kiristystä, että haava on osittain auennut. Ei kuulemma vaadi korjausta, mutta tikit joudutaan ehkä poistamaan terveysasemalla, ja toistaiseksi mun pitäisi pysytellä enimmäksen makuulla, ettei alapäähän tule liikaa painetta. Että nyt sitten vietetään kirjaimellista lapsivuodeaikaa. Täytyy sanoa että ottaa hermon päälle olla neljän seinän sisällä ja passattavana! Kun olo on vielä heikko sen raudanpuutoksenkin takia niin todella kaipaisin raitista ilmaa. Mutta portaiden kiipeäminen tänne viidenteen kerrokseen on nyt ehdottomasti kielletty, joten no can do. Ja vielä grande finalena näihin alapään asioihin: eikös se jumalaton ponnistusmaratooni pullauttanut ilmoille vielä jättimäisen peräpukamankin!
Kaikesta huolimatta kuitenkin lopputulos on todella kaiken vaivan arvoinen, eikä synnytyksestä jäänyt mitään kammoa. Tämä pieni tässä vieressä on vielä paljon ihmeellisempi olento kuin osasin odottaakaan!
Ginnifer ja tyttö 13vrk
Synnytys alkoi sillä lailla hauskasti, että heräsin yöllä uneen jossa istuin pöntöllä ja limatulppa lensi kuin poksahtava korkki, ja sen perään vedet. Siinä sängyssä sitten totesin, että jonkin verran märkää on. Mulla oli kuitenkin typerästi keltavihreät alkkarit jalassa, joten en voinut olla varma oliko se sittenkin pissaa! No, vaihdoin alkkarit ja tunnin päästä lorahti toisen kerran. Siitä tunnin päästä alkoi aivan säännölliset (5 min) supparit, jotka kuitenkin oli tosi kevyitä. Niitä jatkui puoltoista tuntia, minkä jälkeen ne koveni vähän, mutta muuttui samalla epäsäännöllisiks. Torkuin siinä vielä tunnin pari ennenkuin nousin aamulla soittamaan sairaalaan. Ohje oli että lähtekää tulemaan, mutta kiirettä ei ole. Otettiin rauhallinen aamu ja lähdettiin kymmenen jälkeen ajelemaan Helsingistä Tammisaareen. Matka meni tosi miellyttävästi, sillä vaikka suppareita tuli taas säännöllisesti (4-5 min), niin ne oli edelleen aika kivuttomia. Aamukin oli ihanan kaunis ja aurinkoinen.
Sairaalaan päästyä oltiin ensin käyrillä ja mentiin sit vielä kävelylle. Sieltä palatessa, kahden aikaan, alkoi ihan oikeat kipeät supistukset, ja synnytys kirjattiin ihan virallisesti alkaneeksi. Aluksi konttailin lattialla, sitten kokeilin jumppapalloa (ei toiminut) ja nojailin jonkun aikaa sänkyyn ja säkkituoliin kun ammetta alettiin täyttää. Akuneuloja laitettiin selkään ja niiden kanssa menin sitten ammeeseen. Supistusten kovetessa aloin ottaa ilokaasua, joka toimi, vähintäänkin psykologisesti! Ainakin se antoi tunteen, että supistuksen tullessa voi tehdä jotain. Vilkuilin kelloakin sillä ajatuksella, että tää homma on vasta tosi alussa ja voi pahentua vielä tuntikausia. Ekassa tutkimuksessa kun kätilö ei onnistunut saamaan minkäänlaista mittaa, niin en tosiaan tiennyt missä vaiheessa mennään. Mietin kaikkien epiduraalin vastaisten puheideni pyörtämistä, mutta en vaan kehdannut, kun tosiaan ajattelin että ihan alussa vasta ollaan! No, jossain vaiheessa sitten tutkittiin uudestaan ja ihmetys ja helpotus oli suuri kun olinkin jo 7-8 senttiä auki! Avautumisvaihe kesti vain 2 h 45 min, ja sitten sain luvan ponnistaa.
Ponnistusta kokeiltiin seisaallaan, kontallaan, jakkaralla (oli tosi vaikea ja epämukava, ei toiminut mulle yhtään!) ja vaikka miten, mutta tulosta ei syntynyt kun vauvan pää jäi jumiin häpyluun alle. Mulla on siinä ilmeisesti jotenkin terävä reuna. Oksitosiinia annettiin supistuksia vahvistamaan. Lopulta jouduin gyne-tuoliin, ihan jalat telineisiin, mikä ennakkoon oli kyllä mun vihoviimeinen kauhukuva synnytysasennosta. Mutta yllättäen se ei tuntunutkaan pahalta, vaan sain vihdoin vähän tuntumaa siihen ponnistukseen. Tähän asti olin vaan pungertanut apinan raivolla ja koko keholla, vailla tunnetta minkään liikkumisesta mihinkään suuntaan. Ajantaju oli mulla aivan mennyt, mutta en ollut mielestäni mitenkään loppuun uupunut. Kuitenkin ponnistusvaihe oli kestänyt jo yli tunnin, ja eikös paikalle pyyhkäissyt kaksi lääkäriä haluamaan pikaista tulosta. Tämä oli ensimmäinen kerta koko synnytyksen aikana, kun puhuttiin mun yli eikä mulle, vaikka tää oli mun toivelistalla kohta yksi: mulle kerrotaan ihan kaikki mitä tehdään. Mutta niin vaan siellä aletaan puhua epparisaksista ja imukupista ikäänkuin en olisi edes paikalla. Kätilö, vaikka olikin nuori, uskalsi kuitenkin vähän panna vastaan ja vaati että kokeillaan nyt vielä ilman imukuppia. Eppari kuitenkin leikattiin, ja kätilön painaessa vatsaa vauva tulikin ulos kertaheitolla!
Sen verran rajua oli se meininki, että lääkäri tikkaili mua puoltoista tuntia. Tikkien määrästäkin lukee papereissa vaan että "monta". Epparihaavan lisäksi siis toisen asteen repeämä ja pitkällä kanavassa 2 "uraa". Lääkäri käytti myös sanaa "repaleinen". Verenhukka ei näyttänyt suurelta, mutta kuitenkin jo siinä ommeltaessa mua alkoi heikottaa, ja sit kun yritin siirtyä sänkyyn niin alkoi taju mennä. Sain tippaa ja happimaskin mutta siltikin aina välillä sumeni silmissä tai äänet alkoi oudosti vaimentua. En pystynyt suihkussakaan käymään vaan mut pestiin sängyssä ja kärrättiin osastolle. Myöhemmin yöllä kun kätilön avustamana kävin vessassa pyörryin jälleen sinne vessan lattialle. Seuraavana päivänä selvisi, että mulla oli hemppa romahtanut 75:een, ja mulle tiputettiin kolme pussia verta. Mun heikko kunto viivästytti myös maidonnousua (sain sen stimuloimiseksi akupunktiota, mikä auttoikin hyvin) ja näistä syistä meidän sairaala-aika vierähti viideksi päiväksi.
Kaikenkaikkiaan pidän synnytyskokemusta positiivisena. Kätilö oli aivan mahtava, ja olen todella tyytyväinen, että muiden epäilyistä ja jopa arvostelusta huolimatta lähdimme Tammisaareen. Seuraava lapsihan saattaa sitten syntyä vieläkin nopeammin, niin ettei ehkä lähisairaalaa pidemälle ehditäkään!
Ainoa mikä jäi vähän vaivaamaan on se eppari, eli oliko se todella oikeasti välttämätön. Papereissa lukee syynä pitkittynyt ponnistusvaihe, mutta mun logiikka ei ihan riitä ymmärtämään miten lihanleikkuu asiaa auttaa. Vauvan sydänkäyrässä kun ei ollut ensimmäistäkään notkahdusta koko pitkän ponnistusvaiheen aikana, eli siinä mielessä en ymmärrä kiirettä.
... Ja tää eppariasiahan vaivaa mua siksi, että se ei ole parantunut odotetusti. Noin viikon jälkeen se alkoi uudestaan kipeytyä ja vaivata aika lailla. Neuvolan tädin mukaan se ei ole tulehtunut, mutta tikit ei ole sulaneet odotetusti, ja tämä nyt sitten aiheuttaa sellaista kiristystä, että haava on osittain auennut. Ei kuulemma vaadi korjausta, mutta tikit joudutaan ehkä poistamaan terveysasemalla, ja toistaiseksi mun pitäisi pysytellä enimmäksen makuulla, ettei alapäähän tule liikaa painetta. Että nyt sitten vietetään kirjaimellista lapsivuodeaikaa. Täytyy sanoa että ottaa hermon päälle olla neljän seinän sisällä ja passattavana! Kun olo on vielä heikko sen raudanpuutoksenkin takia niin todella kaipaisin raitista ilmaa. Mutta portaiden kiipeäminen tänne viidenteen kerrokseen on nyt ehdottomasti kielletty, joten no can do. Ja vielä grande finalena näihin alapään asioihin: eikös se jumalaton ponnistusmaratooni pullauttanut ilmoille vielä jättimäisen peräpukamankin!
Kaikesta huolimatta kuitenkin lopputulos on todella kaiken vaivan arvoinen, eikä synnytyksestä jäänyt mitään kammoa. Tämä pieni tässä vieressä on vielä paljon ihmeellisempi olento kuin osasin odottaakaan!
Ginnifer ja tyttö 13vrk
Parempi myöhään kun ei milloinkaan eli meille syntyi tyttö 18.10.2007, rv 38+5 käynnistyksellä'. Kokoa oli 3920g ja 51 cm. Äiti oli suunnattoman väsynyt synnytyksen jälkeen, mutta toivuttiin kuitenkin. Synnytys oli ihan normaali, alla oli vaan jo valmis väsymys. Sairaalasta kotiin pääsy olikin eri juttu, tyttö tuli keltaiseksi ja valohoitoa saatiin pariin otteeseen. Nyt on ongelmana se, ettei paino oikein nouse, mutta eiköhän se siitä...
POIKAMME SYNTYI 22.10.! mitat komeat 3920g ja 53,5 cm! :heart:
normaalisti edennyt alatiesynnytys päätyi kiireelliseen sektioon; poika oli vetänyt henkeen vihreää lapsivettä ja napanuora oli kiertynyt kaulan ympärille; ei hengittänyt maailmaan tullessaan, mutta pikaisesti saivat lääkärit hengitystiet auki ja viiden minuutin pisteeksi tuli jo 8! poika jatkoi matkaa teholle, en saanut edes vilkaista, ja viettikin tehohoidossa neljä päivää, josta pääsi luokseni osastolle vierihoitoon.
viikko vierähti sairaalassa, mutta nyt kaikki hyvin ja kotonakin alkaa arki sujumaan!
niin pienestä voi olla elämä kiinni...
tilda+poika :heart:
normaalisti edennyt alatiesynnytys päätyi kiireelliseen sektioon; poika oli vetänyt henkeen vihreää lapsivettä ja napanuora oli kiertynyt kaulan ympärille; ei hengittänyt maailmaan tullessaan, mutta pikaisesti saivat lääkärit hengitystiet auki ja viiden minuutin pisteeksi tuli jo 8! poika jatkoi matkaa teholle, en saanut edes vilkaista, ja viettikin tehohoidossa neljä päivää, josta pääsi luokseni osastolle vierihoitoon.
viikko vierähti sairaalassa, mutta nyt kaikki hyvin ja kotonakin alkaa arki sujumaan!
niin pienestä voi olla elämä kiinni...
tilda+poika :heart:
Keiju07
Onnittelut LaSposalle, Piipulle, Hemille ja Tildalle!!!! :flower: Kohta ollaan kaikki tuolla vauva-puolella!
Iki-ihana esikoistyttö näki päivänvalon rv 42+3 5.11.2007 klo 10:11!! Ne tärkeät mitat: 3580g ja 49cm, pipo 36cm. Eilen jo päästiin kotiin, kaikesta huolimatta.
Jonkinlaista synnytyskertomusta:
Lauantai-aamuna 3.11.2007 oli siis sovittu käynnistysaika. Mentiin sovitusti osastolle klo 10. Siellä käyrälle, johon piirtyikin kivuttomia supistuksia 4 min välein. Tutkittaessa kanavaa sentti, sormelle auki, pää kiinnittynyt, mutta korkealla. Aloitettiin käynnistelemään. Päivän mittaan supistukset hieman napakoituivat, muuttuivat epämukaviksi, mutta ei edistystä kohdunsuulla. Vauvan sydänäänikäyrä hieman tasaista, mutta ihan ok. Yöksi sain kipulääkettä ja nukahtamislääkkeen, joiden teho nolla ja yö tuli valvoskeltua.
Sunnuntaina aamusta jatkettiin käynnistelyä. Kohdunsuu auki kahdelle sormelle, kanava hävinnyt, pää edelleen todella korkealla. Ne vähätkin supistukset itseasiassa laantuivat. Vauvan sydänäänikäyrä nyt hyvää.
Erittäin kipeät supistukset alkoivat päivällä viiden aikaan 2-4min välein. Kipeää teki ja oksu lensi, mutta jotenkin en jaksanut uskoa edistymiseen. Vauvan sydänäänikäyrään alkoi ilmaantua supistuksenaikaisia laskuja ja perustaso alkoi nousta. Noin klo 21:30 kohdunsuulla ei edelleenkään edistystä, mutta vauvan sydänäänikäyrä oli jo ihan takykardinen, perustaso koko ajan yli 160-170. Päätettiin siirtyä synnytyssaliin tarkempaan seurantaan ja kalvojen puhkaisua varten. Kalvot puhkaistiin ja otin ilokaasun parhaaksi kaverikseni. Klo 01:30 maanantain puolella ei edelleenkään edistystä kohdunsuulla, laitettiin oksitosiinitippa ja sain epiduraalin (muutaman yrityksen jälkeen), jonka avulla lepäilin pari tuntia. Klo 04:00 kivut alkoivat palailla, kokeilin taas eri asentoja ja sinnittelin ilokaasun kanssa. Koko ajan vauvan sydänäänikäyrässä oli supistuksen aikaisia laskuja, mutta perustaso oli hieman sentään rauhoittunut, huoli oli tietysti kova. Oksitosiinitippa päätettiin lopettaa hetkeksi klo 06:00, jotta vauvakin saa levätä, siksi aikaa sydänäänikäyräkin parani. Se aloitettiin uudelleen joskus seitsemän aikaan. Koko ajan supistuksia 2 min välein.
Klo 08:00 vauva sentään jo hyvin laskeutunut, mutta kohdunsuun tilanne yhä sama. Ahdistaa, saan toisen annoksen puuduketta. Yhdeksän jälkeen STAN hälyyttää, vauvan sydänkäyrässä vakavasti otettavia muutoksia. Lääkäreitä ryntää paikalle, toinen hälytys, vauvasta otetaan mikroverinäytteitä, odotetaan vastauksia ja sitten kiireen vilkkaa leikkaussaliin. Klo 10:11 syntyy kiireellisellä sectiolla täydellisen ihana, terve 9 pisteen tyttö.
Lyhykäisyydessään siis puolitoista vuorokautta kivuttomia, mutta epämiellyttäviä supistuksia, 17,5 tuntia erittäin kivuliaita supistuksia ja sectio. Oma toipuminen on ollut olosuhteisiin nähden kait nopeaa, kipeää on tehnyt ja hb laski 140 -> 96, mutta sisulla mennään ja tyttö on ihana!!! Eilen siis jo kotiin.
Tulipahan pituutta tekstille, sorry siitä.
t. Toivotaan ja tytsy 4vrk
Jonkinlaista synnytyskertomusta:
Lauantai-aamuna 3.11.2007 oli siis sovittu käynnistysaika. Mentiin sovitusti osastolle klo 10. Siellä käyrälle, johon piirtyikin kivuttomia supistuksia 4 min välein. Tutkittaessa kanavaa sentti, sormelle auki, pää kiinnittynyt, mutta korkealla. Aloitettiin käynnistelemään. Päivän mittaan supistukset hieman napakoituivat, muuttuivat epämukaviksi, mutta ei edistystä kohdunsuulla. Vauvan sydänäänikäyrä hieman tasaista, mutta ihan ok. Yöksi sain kipulääkettä ja nukahtamislääkkeen, joiden teho nolla ja yö tuli valvoskeltua.
Sunnuntaina aamusta jatkettiin käynnistelyä. Kohdunsuu auki kahdelle sormelle, kanava hävinnyt, pää edelleen todella korkealla. Ne vähätkin supistukset itseasiassa laantuivat. Vauvan sydänäänikäyrä nyt hyvää.
Erittäin kipeät supistukset alkoivat päivällä viiden aikaan 2-4min välein. Kipeää teki ja oksu lensi, mutta jotenkin en jaksanut uskoa edistymiseen. Vauvan sydänäänikäyrään alkoi ilmaantua supistuksenaikaisia laskuja ja perustaso alkoi nousta. Noin klo 21:30 kohdunsuulla ei edelleenkään edistystä, mutta vauvan sydänäänikäyrä oli jo ihan takykardinen, perustaso koko ajan yli 160-170. Päätettiin siirtyä synnytyssaliin tarkempaan seurantaan ja kalvojen puhkaisua varten. Kalvot puhkaistiin ja otin ilokaasun parhaaksi kaverikseni. Klo 01:30 maanantain puolella ei edelleenkään edistystä kohdunsuulla, laitettiin oksitosiinitippa ja sain epiduraalin (muutaman yrityksen jälkeen), jonka avulla lepäilin pari tuntia. Klo 04:00 kivut alkoivat palailla, kokeilin taas eri asentoja ja sinnittelin ilokaasun kanssa. Koko ajan vauvan sydänäänikäyrässä oli supistuksen aikaisia laskuja, mutta perustaso oli hieman sentään rauhoittunut, huoli oli tietysti kova. Oksitosiinitippa päätettiin lopettaa hetkeksi klo 06:00, jotta vauvakin saa levätä, siksi aikaa sydänäänikäyräkin parani. Se aloitettiin uudelleen joskus seitsemän aikaan. Koko ajan supistuksia 2 min välein.
Klo 08:00 vauva sentään jo hyvin laskeutunut, mutta kohdunsuun tilanne yhä sama. Ahdistaa, saan toisen annoksen puuduketta. Yhdeksän jälkeen STAN hälyyttää, vauvan sydänkäyrässä vakavasti otettavia muutoksia. Lääkäreitä ryntää paikalle, toinen hälytys, vauvasta otetaan mikroverinäytteitä, odotetaan vastauksia ja sitten kiireen vilkkaa leikkaussaliin. Klo 10:11 syntyy kiireellisellä sectiolla täydellisen ihana, terve 9 pisteen tyttö.
Lyhykäisyydessään siis puolitoista vuorokautta kivuttomia, mutta epämiellyttäviä supistuksia, 17,5 tuntia erittäin kivuliaita supistuksia ja sectio. Oma toipuminen on ollut olosuhteisiin nähden kait nopeaa, kipeää on tehnyt ja hb laski 140 -> 96, mutta sisulla mennään ja tyttö on ihana!!! Eilen siis jo kotiin.
Tulipahan pituutta tekstille, sorry siitä.
t. Toivotaan ja tytsy 4vrk
Keiju07
Onnittelut Toivotaan ja Marzyciel!
Teillä oli kummallakin aika pitkät koitokset... loppu hyvin kaikki hyvin.
Teillä oli kummallakin aika pitkät koitokset... loppu hyvin kaikki hyvin.
Vihdoin minäkin pääsen ilmoittamaan: Maailman ihanin pikku-ukko syntyi 6.11. Pituus 53cm, paino 3840g ja pipo 35cm. :heart:
Neljä päivää jouduimme viettämään sairaalassa, koska poika joutui synnytyssalista suoraan lastenosastolle, jossa hän oli kaksi vuorokautta. Mistään hengenhädästä ei kuitenkaan ollut kyse ja nyt on kaikki hyvin.
Tässä sitä opetellaan kotona olemista pojan kanssa. :heart:
Synnytysstooria hiukan myöhemmin.
-pepisa + pikku-ukko
Neljä päivää jouduimme viettämään sairaalassa, koska poika joutui synnytyssalista suoraan lastenosastolle, jossa hän oli kaksi vuorokautta. Mistään hengenhädästä ei kuitenkaan ollut kyse ja nyt on kaikki hyvin.
Tässä sitä opetellaan kotona olemista pojan kanssa. :heart:
Synnytysstooria hiukan myöhemmin.
-pepisa + pikku-ukko
Keiju07
Onnea Pepisa! :flower: Kiva kuulla, että kaikki on hyvin. Kertonet myöhemmin tarkemmin teidän koitoksista.