Terolut mimmit

macy gray onnee uuteen kiertoon :) ja synttärionnittelut myös :flower: Mäkin kauhulla ottelen miltä ne menkat mahtaa tuntua ilman teroja:eek:

omaa napaa alavatsan tuntemukset alkavat muuttumaan epämiellyttäviksi..: / toivoa pitää ettei tädin tuloa enteile.. turvotuskin alkaa oleen aika ahdistava, tuntuu että olen kauttaaltaan pöhöttyny:O syömisistä ei luulis olevan kun ruokahalukin kadonnut kai tän pöhöttyneen olon myötä.. Ihana ku koopeet alkaa jo kakkosella, eli tänään siis kp 20 :)
 
macy gray Joillakin ensimmäinen raskaus alkaa nopeasti yrityksen aloittamisen jälkeen, mutta toisen kohdalla onkin jo hankalampaa. Ärsyttävää, kun jotkut sanovat yhden lapsen äidille, että "kyllähän se kakkonen lähtee alulle tositosi helposti, kun entuudestaan on jo lapsi / lapsia". Miksikäs sitä muuten sanotaankaan, jos esikoinen saa alkunsa, mutta toinen ei lähdekään alulle helposti? Sillä on joku nimi, mutta kun en muista. Joo mullekin gyne sanoi, että follikkelin kasvuvauhti on n. 2mm/vrk. Mutta tuota en tiennyt, että se on kypsä ollessaan 20mm! Ja sitähän se gyne sitten tarkoittikin sillä, kun sanoi, että irtoaminen voi tapahtua mulla joko perjantaina tai lauantaina eli perjantaina follikkeli olisi ollut n.20mm :) Hyvin yksilöllistä tosiaan on!
 
Niset, mitä tää on. Mulla ihan oikeasti KOSKEE todella ärhäkkäästi vasemmalle puolelle navan alle (eikös se kohdun paikkeille satu?) :confused: Ei ikinä oo tämmöstä kipua mulla ollu, ei edes menkkojen aikaan! Voiko kiinnittyminen tapahtua muka jo dpo 3-4?? Mä oon kuullut, että hedelmöittymisestä menis vähintään se viisi päivää kiinnittymiseen. Mitä muutakaan tämä kipu vois olla, ei ainakaan teroista johtuvaa, kun ei aikaisemmissakaan terokierroissa oo tällaista ilmennyt, eikä koskaan näin kovasti ole koskenut. Mulla on ihan paha olla nyt. Ja oloa ei ainakaan paranna kirje valintapäätöksestä (työpaikka), että "kiitos, mutta ei kiitos" :kieh:
 
"kuumeilija" > Meilläkin esikoinen tärppäsi helposti. Ilmeisesti hormonaalisen ehkäisyn kokeilu teki tehtävänsä. En silti pitänyt selvänä, että toinen tärpppäisi nopeasti. Pcos:n toteamisen jälkeen osasin aavistella, että kestää yli puoli vuotta. Nyt tuntuu jo kohtuuttoman pitkältä ajalta, kun tiedän yritystä olleen. Onneksi saan apuja.

Muutamat ihmiset ovat kyselleet milloin olisi toisen aika ja että "kai te teette kaverin tuolle". Vaikea niihin kysymyksiin on vastailla. Ehkä he ovat sitten vaistonneetkin, että tervetullut olisi. Olen kertonut, että toivomme useampaa lasta, mutta en puhunut mitään asian ajankohtaisuudesta. Sekundaarinen lapsettomuus on ilmeisesti aika tuntematon asia, kun ihmiset eivät osaa olla hienotunteisia.
 
Itselläni on hyvä ystävä joka puoli vahingossa tuli raskaaksi 18-vuotiaana nykyiselle aviomiehelleen. Poika täyttää tänä vuonna 4v ja ehkäisyä pari ei ole käyttänyt pojan syntymän jälkeen lainkaan. Tähän asti ystävälläni on ollut 1 tuulimuna ja kaksi keskenmenoa, toinen viikoilla 6+ ja toinen 14+. Syytä ei ole löydetty. Ollaan tän ystävän kanssa pohdittu just sitä että miten voi olla vaikeaa kuulla onnellisia raskautumistarinoita kun itsellä ei tärppää tai jos tärppää niin huonosti käy. : / Hän on onneksi vahva ihminen joka pystyy näistä asioista keskustelemaan.

Itse olen jo lapsikyselyihin kyllästynyt ja vastaan ihan pokkana että tällä hetkellä lapsen "hankinta" ei ole omasta tahdosta riippuvainen. Se on mun mielestä suoraan mutta ei töykeästi sanottu ja ihmiset on suhtautunut siihen tosi kivasti tyyliin: niin ei se monelle olekkaan niin helppoa. Tähän se keskustelu monesti päättyykin ja ainakin itselle jää parempi mieli kun tietää ettei tarvitse vastata lisäkysymyksiin milloin ja miksi.

Laittelen noita dpo:ita sitä mukaa kun niitä ilmoittelette. :) Aurinkoista kevätpäivää ja MG:lle synttärionnittelut! :flower:
 
Terolut-mimmien toivelista

Namppis88....kp34/28-60...dpo2....22v....1.lapsi.....yk5.....tauko
Ambrosia85...kp27/26-?.....dpo.....26v.....1.lapsi....yk6.....4.tero
Fossiili..........kp27/??........dpo.....31v....2.lapsi....yk1.....1.tero
"Kuumeilija"...kp26/??.......dpo3....26v....1.lapsi....yk19...4.tero
Ninni-Ilona.....kp24/26-46..dpo......25v.....1.lapsi...yk5......3.tero
Tellervo.........kp24/32-?....dpo......35v.....2.lapsi...yk4.....3.tero
SenSen.........kp21/26-32...dpo.....25v.....1.lapsi....yk11...3.tero
Hömelö.........kp20/27-34...dpo10..23v.....1.lapsi....yk10....tauko
Kristiina84.....k19/25-35.....dpo.....26v.....1.lapsi....yk5.....tauko
Nancy...........kp19/25-55....dpo......23v....1.lapsi....yk ?.....1.tero
LadyBlue.......kp12/24-42...dpo......28v....1.lapsi....yk9......1.tero
Macy gray.....kp1/30-35....dpo......31v.....2.lapsi....yk18....2.clomi


Plussanneet: :heart:
Saasa...16.4. ....kp35/37-68....27-v....1.lapsi....yk11....2.terolut-kierto
Chrisu...5.5.......kp32/28-95.....28v......1.lapsi....yk 1....3.tero-kierto




Listalle haluavat, ilmoittanutukaa allekirjoittaneelle ja laittakaa kp/kierto, ikä, monesko lapsi, yrityskerta ja monesko terolut tai clomikuuri menossa. :)
 
Viimeksi muokattu:
Namppis88 > Nuo dpo:than voi laittaa erilliseen listaan plussanneiden tavoin. Listalla olisivat siis vain ne, jotka sillä hetkellä jännäilevät. :) Tuohon perustietojen listaan kun ei ihan mahdottomasti tietoja mahdu ja se herkästi menee vaikeaselkoiseksi. Itsekin pinoja päivittäneenä tiedän, että rivien pitäminen siistinä ei ole aina ihan helppo homma. Hyvin olet hommassasi onnistunut. :)
 
Macy Gray Huipusti synttärionnitteluja :flower: Ja onnea uuteen kiertoon :heart:

"kuumeilija" Toivottavasti sun tätis osaa pysyä poissa :D ja pääset tiputtaa ittes listassa plussanneisiin :heart:

Hömelö Sunkin tätis sais olla näyttäytymättä :heart:

Mulle voipi merkata kp1 :( tätiähän ne mahakivut viikon aikana enteili... Mutta tästä uuteen nousuun :), entistä tarmokkaammin. Aamuyöstä kun heräsin ja vessassa kävin, nii oli vuoto alkanu. Mulla ei onnex yöllä valskaa niinkö yhtään, että voin huoletta olla ilman suojaa. Ja muutenkin aika niukat menkat on! Vähän oli aamulla sellanen tyhjä olo, mutta päivän mittaan olo parani ja äsken tossa miehen kanssa keskusteltiin asiasta ja aina se vaan saa mut hyvälle mielelle :heart: . Ihan oon oikean miehen kanssa männynnä naimisiin!!! Kaikesta huolimatta äärimmäisen onnellinen olo. Onkos teillä kaikilla miehet tutkittu? Mullakun tuo poika on ex-miehen kanssa tehty. Ja nykyinen ei vielä ole käynyt testeissä. Gyne sano että jos tän kolmen kuurin terot kattoo ja jos ei sit kuulu mitään, nii mies testeihin. Ja tulosten jälkeen soittoaikaa gynelle, voipi tulkita suomen kielellä testin tulokset ja sit katotaan taas että mitä tehhään :)
 
Kiitos kovasti kaikille tervetulotoivotuksista :)

Namppis88 Voi miut listoille laittaa, ja tiedot siis oli

rae89...kp 16/?.. 22v...2.lapsi...yk 1.....1.tero

kuumeilija tais kysyy meidän ekan muksun yrityksestä ja ei meillä ollut mitään "apukeinoja". Luomuna poika sai alkunsa, mutta plussa tuli enemmän kuin puskan takaa meille. Ja hyvä että tuli :heart:

Kait nää selkäkivut noista teroista johtuu, juilina nimittäin jatkuu tänään, mutta ei onneksi niin voimakkaana kuin aikaisemmin.

Kohan tässä saan omaa aikaa sen verran, niin paneudun tähän ketjuun vähän tarkemmin ja lueskelen kaikkien teidän kokemuksia,tunteita ja vähän taustoja :)
 
Terolut-mimmien toivelista

Namppis88....kp34/28-60.......22v........1.lapsi.....yk5...tauko
Ambrosia85...kp27/26-?.........26v.......1.lapsi....yk6.....4.tero
"Kuumeilija"...kp26/??............26v.......1.lapsi....yk19...4.tero
Ninni-Ilona.....kp24/26-46.......25v.......1.lapsi...yk5.....3.tero
Tellervo.........kp24/32-?.........35v.......2.lapsi...yk4.....3.tero
SenSen.........kp21/26-32........25v......1.lapsi....yk11...3.tero
Hömelö.........kp20/27-34........23v......1.lapsi....yk10...tauko
Kristiina84.....k19/25-35.........26v.......1.lapsi....yk5.....tauko
Nancy...........kp19/25-55........23v.......1.lapsi....yk......1.tero
rae89...........kp16/?...............22v.......2.lapsi....yk1....1.tero
LadyBlue.......kp12/24-42........28v.......1.lapsi....yk9....1.tero
Macy gray.....kp1/30-35..........31v.....2.lapsi......yk18..2.clomi Fossiili..........kp1/27-?...........31v.......2.lapsi......yk2....2.tero


Plussanneet: :heart:
Saasa...16.4. ....kp35/37-68....27-v....1.lapsi....yk11....2.terolut-kierto
Chrisu...5.5.......kp32/28-95.....28v......1.lapsi....yk 1....3.tero-kierto




Jännä-klubi :confused:
Hömelö.............dpo 10
Kristiina84.........dpo 8
"Kuumeilja".......dpo 3-4
Namppis88........dpo 2


Listalle haluavat, ilmoittanutukaa allekirjoittaneelle ja laittakaa kp/kierto, ikä, monesko lapsi, yrityskerta ja monesko terolut tai clomikuuri menossa. :)
 
Viimeksi muokattu:
Fossiili > Meillä taitaa tädit olla sisaruksia, kun niin samoihin aikoihin saapuivat. :D Mullakaan ei öisin juurikaan vuoda. Pärjään pikkuhousunsuojalla. Aamuisin ei tosin voi jäädä makoileaan, vaan pissahätää on kuunneltava vuodon niukkuudesta huolimatta. Muuten saattaa fuskata. Oli tosin eka kerta nyt, kun kesken yön alkoi. Alle 20-vuotiaana alkoi kellontarkasti aamuisin ja viime vuosina sitten ihan miten sattuu pitkin päivää. Onneksi ei ole koskaan päässyt yllättämään sitä ihan ekaa kuukautiskertaa lukuun ottamatta.

Meillä on myös mies tutkittu, mutta hänestä ei vikaa löytynyt. Lääkärit ihmettelivätkin kuinka tilanne on näin muuttunut, kun meillä ennestään on yksi helposti alkunsa saanut yhteinen. Tuo on kyllä helpottava tieto, sillä minua on helpompi hoitaa ja todennäköisemmin saadaan hoitaa hedelmöittäminen kotona. Kun simpat on priimoja ja niitä on runsaasti, ei pesuun ole tarvetta. Sitäkin toki harkitaan tarvittaessa, mutta sen aika ei ole vielä ja toivottavasti ei tarvitse sitä edes miettiä.

Kiitos onnittelijoille! =) Täytin jo jonkin aikaa sitten. En välitä "mainostella" synttäreitäni, joten lykkäsin päivityspyyntöä. Listan päivittäjänä oli kätevää, kun pystyi vaihtamaan tiedon eikä välttämättä kukaan huomannut. :D Olen ehkä vähän outo, mutta minua on aina hämmentänyt minuun kohdistuva suuri huomio. Olen ollut lapsesta asti pohjimmiltani aika ujo enä ole tottunut olemaan keskipisteenä, joten sellainen saa sitten punastumaan. Olen totutellut olemaan ihmisten edessä karaokessa, koska työssäni minun täytyy pystyä olemaan luonteva isojenkin ihmisryhmien kanssa. Kaikenlaisia ammatinvalintoja sitä tuleekaan tehtyä. :D
 
Macy Gray mä en tosiaan yöllä tarvii ees sitä pikkuhousunsuojaa, mutta aamulla pitää mennä vähän niinku jalat ristissä vessaan :D Koko yön tyhjennys kerralla :D :D. Mulla on alkanu aina aamuyöstä tai ihan aamusta niin kauan ku oli ehkäsylaastari käytössä . Tosin ekan tero-kuurin jälkeen alko töissä puolen päivän jälkeen.

Mäkin olen vähän ujoa tyyppiä, sitten ku tutustun ihmiseen, nii johan rupee juttua tulemaan. Se vaan ottaa aikansa. Mä en vois olla missään asiakaspalvelutyössä laisinkaan. Mun ammatissa harvemmin joutuu uppo outojen ihmisten kanssa tekemisiin :). Ja kyllä mä sit sellaset tilanteet hoidan ihan mallikkaasti sen enempää änkyttämättä :D.
 
Onko kellään tietoa näistä kun mulla siis ollut jonkin aikaa oviksen jälkeen menkkamaisia mahakipuja ja sitä turvotusta, et onko tavallista menkkoja edeltään oloa ku aina iltaisin ja aamuisin tuntemukset enimillään sekä liikkuessa kuten kävellessä tai nopeasti juoksuaskeleita ottaessa..?? Piinaillessa tässä taas liikaa pohdin.... :ashamed: en muista nuista teroja edeltävistäkään luomukierroista..
 
macy gray ja Fossiili pahoittelut tädin saapumisesta!! :hug: Tsemppiä uuteen kiertoon ja hienoa, että olette kuitenkin positiivisella mielellä liikkeellä. Tällä hetkellä jännitän itsekin onko menkat tuloillaan alavatsakipuilujen perusteella. Ja pettymys tulee olemaan sen mukainen. Vaikka yritystä on vielä suht vähän takana, tämä hemskutin pco tietysti vaivaa jatkuvasti mieltä ja vaikuttaa aika ajoin mielialaan.

Niin ja macy graylle myöhäiset onnittelut :)

Nancy kiitos mielettömästi ajatuksia herättävästä blogi-linkistä, en oo ikinä kuullutkaan siitä! Minäkin luin sen läpi ja itkeä tihrustin sille. Näytin ukollekin sitä ja kyllä se jotenkin tajus, miten paljon minä välillä mietin mahdollista lapsettomuutta tai ainakin niitä hoitoja, mitä siihen liittyy. Pelottaa välillä hirveesti, vaikka paljon on kuiteskin tehtävissä lopulliseen raskautumiseen(ainakin tämän hetkisillä tiedoilla).


Miehen tutkimisesta
meillä ei oo vielä tutkittu muuta kuin minua pco:n löydön yhteydessä ja siinäkin vaan ultrattu. Gyne sanoi, että viimeistään vuoden kuluessa jatkotutkimuksiin, jos terot ei auta mitään. Sillon siis mieskin testataan. Itse oon ajatellut, että ihan vuotta en ala odottelee, vaan jos syksyyn mennessä ei oo kierrot luomusti alkanut tasaantumaan enkä ole raskautunut, niin otan yhteyttä lääkäriin ja pyydän jo jotain lisätutkimuksia, hormoniarvoja jne.

Namppis minulle voipi laittaa dpo8, kait se on sinne päin ainakin :D Kiitos päivityksistä!

ON: Mahaa nippailee koko ajan, mutta todennäköisesti kehittelen asian itse. Posti toi uusia testejä(ovis- ja r), joten jos muutaman päivän päästä testais r-testillä, niin pääsee sitten testaamaan taas uuteen kiertoon ovisteillä ;) Niitä nimittäin hurautin tilata aikamoisen kasan...
 
Viimeksi muokattu:
Kristiina, päivitetty on edelliseen listaan. :)

Miehen tutkimisesta, ei olla kyllä sitä suunniteltu vielä kun mulla tuo pco on niin selkeä este ja yritystä ei ole takana kun "vasta" 8kk.

Hömelö, en osaa sanoa kivuista... Mut turvotus on tosi yleinen raskausoire ;)
 
Kristiina84 Toivon että nuo tilaamasti ovistestit jää käyttämättä... :D Eikös tyypillistä raskausoiretta ole just tunne että menkat alkaa justiinsa ;) Oi mä niiiin jännityksellä ja toiveella ootan sun r-testin tulosta :heart:

Fossiilille pahoittelut tädistä :/ Onnea uuteen kiertoon!

Toi oli kyllä huippu idea toi jännäklubi :flower: ai että polttelee ku jo kp10 :D mutta asennoiduin jo että vasta kp 17 teen testin.. eli laskin tuon 17.5 myöhäisimmän mahdollisen ovispäivän mukaan, eli en oo satavarma oviksesta.. mut näillä mennään. ELI VIELÄ 7 PÄIVÄÄN testaamiseen :heart: .. tuntuupa pitkältä toi viikko.. onneksi lauantaihin asti menee töissä.
 
Minut voisi varmasti siirtää johonkin taustalle seuraamaan. Tulee kyllä lueskeltua juttujanne lähes päivittäin, mutta oma kirjoittelu on siirtynyt blogin puolelle. Sinne on helpompi purkaa ajatuksiaa eikä tule "paineita" muistaa kommentoida kaikkien juttuja. Tämä kierto ei tuonut toivottua tulosta ja nyt onkin aika varattu lapsettomuusklinikalle juttelemaan asiantuntijoiden kanssa tilanteesta. Terolutit ovat lyhentäneet kierrot ihan olemattomiin ( kaksi edellistä pituudeltaan vain 22päivää) ja välissä oli se "kysta-epäilykin". Epäilen etten ovuloi ollenkaan ja haluan siihen apuja paikasta, missä voidaan tarvittaessa myös tehdä hoitoja mikäli sellaisiin joskus päädytään.

Plussatuulia kaikille ++++++
 
Tänään sitten plussailtiin enkä voi uskoa tätä todeksi vieläkään. Täytynee lähteä aamukävelylle tuonne aurinkoon ja hymyilemään typerää hymyä kaikille vastaantulijoille. Kolmannesta terokierrosta siis tärppäsi <3

Teille kaikille tytöt hurjan suurta tsemppiä ja jaksua, ja MAHDOTTOMASTI PLUSSIA!!!! Iloisia keväänjatkoja :))))
 

Yhteistyössä