poltin raskausaikana ja syy on siinä että olen niin saamaton joissain asiossa (kuten tupakoinnin lopettaminen) että en vaan kykene siihen. hypin seinille ja olin todellinen kusipää ihmisenä silloin kun olin ilman tupakkaa noin 1kk raskauden alkupuoliskolla.
syyllistin itseäni ja tunsin koko ajan olevani täysi idiootti äitinä kun en pystynyt olemaan ilman tupakkaa.
motivaatiota oli mutta tahdonvoimaa ei, riippuvuus on syvä.
asiaa ei auttaneet täydellisten rouvasihmisten syyllistävät katseet ja puheet, lähinnän hermostuin niistä ja poltin entistä enemmän.
neuvolan tuki oli ehkä parhain: "jokainen tupakka vähemmän on voitto lapsen kannalta". ja sillä keinoin pystyin vähentämään tupakoinnin noin puoleen normaalista.
ja neuvolassa sanottiin myös että tupakoinnin lopettamisesta stressaaminen voi ihan yhtälailla aiheuttaa ongelmia kuin itse tupakointi. (en tiedä onko tällä todellista perää, mutta se lohdutti silloin, enkä tuntenut oloani aivan täysin huonoksi).
Syyllistäminen ei todellakaan auta, tukena voit olla mutta älä ayyllistä se vain pahentaa tilannetta. Ja niin olivat minunkin lapset toivottuja, en vain kyennyt olemaan kriteereiden mukainen hyvä äiti, parhaani tein kuitenkin ja se saa nyt luvan riittää.
)
