TAMMIVAUVAT 2007

*nuku, nuku, nuku, etkö jo nukkuis, olishan se sullekin kiva, väsynyt olet, mikset jo nukahda...* TOivon todella että kohta puoliin nukahtaa...

Hammassärkyhuutoa koko päivän. Sitä on edeltänyt kaksi todella huonosti nukuttua yötä. Näyttää siltä että syliin pitää nukuttaa ja siitä ei sitten ole pois siirtämistä. Kuumetta olen laskenut tänään parilla supolla ja se saa hetkeksi myös hymyn huulille. Muuten kyllä huudetaan. Mutta ei se huuto vaan se väsyneen vauvan silmät kun ovat jo ihan punaiset valvomisesta. Kun vois ottaa kivun pois ja kärsiä itse.

Niin siis galuppia oli ollut että miten nukutetaan. Yleensä ei nukuteta vaan ihan itsekseen nukahtaa tai pullolle, mut tänään olen ihan syliin nukuttanut kun muu ei ole auttanut. Ja nyt unohtui se toinen kysely.... :ashamed: :( No mutta, ensi kerralla enemmän. Ny sainn sen verran rauhoitus aikaa et suihkussö kävin ja mies sanoi et kato nettiä vähän aikaa jos se helpottais tätä ahdistusta. Mutta ohjeet aika samat, särkyn lääkettä ja itkuun lohdutusta. Riittämätön olo

Vilipi ja Krista
 

SANULI KIRJOITTI
Alkuperäinen kirjoittaja Sanuli:
Salde: miten voi olla nuin saman kokoset kaimat!? ;) syntymämitatki oli aika lailla yks yhteen. ootteko te menneet pelkällä rintamaidolla aiemmin? me mentiin tuonne 4 ja puol kk asti ja nyt koetan niitä soseita antaa ja sit tuttelia. meillä ei tarvinnu painokontrolliin onneks mennä. jotain sano et puolen vuoden neuvolan jälkeen seuraava ois 8 kk neuvola, jos ei kummempia ole. minua on nyt alkanut huolestuttaan tuo painoasia...ehkäpä johtuu siittä, että ittelläni on ongelmia tuon oman painon kanssa. mikä muuten teän wilman toinen nimi on? meillä on amalia. tulee mun mummolta.
Hih, no ompa tosiaan yhtäläisyyksiä. Rintamaidolla tosiaan mentiin tuonne päivää vajaan 5 kk ikään. Meillä tuli tuo painokontrolli ihan puhtaasti siitä, että painoa on kyllä tullut kahden kuun aikana ihan kivasti. Mutta niin on myös pituutta, joten painokäyrä on laskusuunnassa. Ainakin on hyvä, että tarkistavat, ettei ole mitään imeytymishäiriötä tms. Tämä tyttö kun tosiaan on aika hoikka verrattuna isoveljiinsä. Ymmärrän kyllä huolesi painoasiassa, niin minuakin huolettaa, mutta toisaalta olen ottanut myös sen kannan, että niin kauan kuin Wimpula ei itke nälkäänsä ja on tyytyväinen, niin en ala (tai ainakin yritän olla alkamatta) huolestumaan turhia. Kuten kirjoitit, niin varmasti meidän Wilmat on vaan niin isänsä geeniperimällä, että ovat hoikkia tyttöjä. (Mutta on kyllä ihana tietää, että on olemassa toinenkin pikkuinen tyttö maailmassa :heart: ) Meidän Wilman toinen nimi on Ilona, joka myös tulee minun mummoltani.
 
Jahas, sain Kristan nukahtamaan! Ja ei menny kuin yhteen yöllä. Luulin todella et ei helpota ollenkaan. Heijaaminen näytti olevan kaikkein tehokkain. Kuume vielä humpaa edestakaisin. Aamulla puoli kuuden aikaan oli tulisen kuuma ja nyt taas ihan normaali. Jonku verran sopis sellaseen itsestään ohimenevään korvatulehdukseen. Tk:sta kerrottiin et sellanen on jos korvissa on paljon painetta ja se aiheuttaa kipua varsinkin maatessa, mutta nuhaa ei ole tai muuta. Sanoi että kyllähän se tulehduskin voi olla ja siihen saa lääkettä, siis se itsestään parantuvakin, mutta jos näyttää et menee ohi supoilla niin jos vaan jaksaa niin saa yrittää. Ihme neuvo minusta, kun eihän sitä kotona oikeen tiedä onko se sitten pahakin. No joopase, meni jaaritteluksi.

Mutta unihuuto alkaa kuulumaan, taidan lähteä heijaileen tai jotain. Kun vain saisin maitoa juomaan, se olis kyllä hyvä homma.

Vilipi ja Krista

Kiitos Kränä!
 
Tuli tuolta naperokerhosta Pampers vaipoille alennus seteleitä, niitä on 5ylimääräistä. Et jos joku tarvii niin voin lähettää... ostoaikaa ens viikko, 5e alennusta ku ostaa megapaketin. Laita yv:tä jos tarttet =) Ja on nuita puhistuspyyhe alennuksia kans.

Viimeviikolla vietettiin tytön 2v synttärit, tänään sillä on oikea syntymäpäivä :heart: Käytiin raviradalla avoimilla ovilla kattoo heppoja ja koiria. Tyttö ihan innoissaan kävi ponilla ratsii ja hepalla ajamassa! Poika 3v roikku kokoajan takissa tai kädessä kiinni ku niin jänskätti :D Päästään huomenna kunnon kärryajelulle jos ei vaan vettä sada. Meijän heppatyttö, äitiinsä tullut :heart:

Ihanaa, tänään pisteetönpäivä =) Pizza paistuu just uunissa :p

Siis kokoajan tulee ihan mahottomia kirjotusvirheitä :eek: Koittakaa saada selvää mun kirjotuksista :ashamed: Mulla on edelleen ja yhä vain käytössä tää kymmensormijärjestelmä et 9sormea ettii ja yks painaa :LOL:
Hauskaa viikonloppua kaikille!
 
Heippa!

Pitkästä aikaa taas kirjoittelen... Kone edelleen rikki, korjaus tulossa ehkä joskus vuonna miekka ja kirves... :/ Kirjoittelenkin vanhempieni luota tällä kertaa.

Nukkumisesta oli puhetta. Meillä neiti nukahtaa joko tissille tai vaunuihin, joskus myös itsekseen sänkyyn jos ei ole tissille ehtinyt nukahtaa. Eli ei sen erityisemmin nukahdella. Nyt tosin tekee hampaita tuskalla ja vaivalla, joten nukahtaminen venähtää aikas myöhään. :whistle: En kuitenkaan rupea pakolla nukuttamaan, jos ei kerran nukuta. Muutamana iltana olen nyt antanut Panadolia, kun tuntuu oloa helpottavan. Jännä kuitenkin, ettei hampaat päivällä niinkään vaivaa kun on paljon puuhaa.

Täällä rakennetaan myös! :wave: Tai ainakin aloitellaan. Tällä hetkellä tontilla on tasan julman iso kuoppa ja raivaustyöt tehty. Talokauppiaita juuri kilpailutetaan ja parin viikon sisään pitäis tehdä valinta, että saadaan rakennuslupapaperit seuraavaan kokoukseen. Hinnoissa on kyllä tosi isoja eroja... 30 000 euron heittojakin saman sisältöisistä paketeista. Tosin avaimet käteen talo meillekin on tulossa, joko suoraan toimittajalta tai sitten otetaan rakennusporukka tekemään paketti loppuun. Meillä ei riitä taitoa eikä aikaa rakentaa itse, vaikka se halvemmaksi tulisikin.

Kiinteitä ei meillä syödä vielä, täysimetän sinne 6 kk:n ikään asti, kun se kerran sujuu. Muuten typsy liikkuu kovasti, pyörii, kääntyilee, nousee konttausasentoon ja ryömii. Kaikkein parasta olisi aina vain seistä sylissä ja vähän siinä pomppiakin.

Kutsuhuuto kuului, on mentävä! :wave: Hauskaa juhannusta, jos en sitä ennen pääse koneelle! :flower:
 
kaikille. käytiin sit emmin kanssa neuvolassa, paino oli noussut... ja tuntuu nousevan mulla on toinen toosi jumissa. niin kipee et särkylääkettä äsken otin. vissiin hierojalle ois mentävä. niih, ja oikeista hiutaleista olen keittäny vellin jonka olen sit laskenu sihdin läpi. uppoo tosi hyvin tänään siis ekä kerran kokeilin ei ollu kokkareita. emmi pyörähttä masulleen ja pyllyä nostelee jo pystyyn vissiin lähössä suoraan konttaamaan :/

neiti nukahtaa joko tissille ,vaunuihin tai syliin

ja juhanuksena mennään vissiin mun porukoiden luokse tohon 15km päähän.

tänään oltiin rompepäivillä iisalmessa, ihanaa oli olla ja kattella kun emmi nukku vaunuissa ja laurikin maltto kävellä ja totella.

ja nyt nukkumaan
 
kylläpäs nuo lapset oppii nopeasti riitelemään. miisa leikki päivällä 2vko nuoremman serkkunsa kanssa lattialla ja yhtäkkiä molemmat oli kiinni samassa helistimessä. ja molemmat riuhtoi lelua itselleen ja kirkuivat. vaikka annettin molemmille omat lelut niin silti uudestaan samasta lelusta kiinni ja riita päälläänsä. tahatontahan tuo on mutta silti niin huvittavaa että miksi se sama lelu jo noin pienestä pitäen on kiva.

joku oli jo oppinut ryömimään. onnea! meillä onneksi pysyy vielä paikallaan. mitenkähän sitä taas osaakaan olla kun alkaa toinen jaloissa pyöriä :eek:

huomenna tarttis jaksaa kahdet rippijuhlat juhlistaa... onneksi toiset on vain kahvikekkerit niin ei tarttee montaa tuntia istuskella. ja sit kuitenkin päivällä saa ekoissa juhlissa ruokaa.

nyt nukkumatti kutsuu :wave:
 
Olipas kiva olla rauhassa syömässä ja elokuvissa! Leffa ei ollut niin hyvä, mitä olisin kuvitellut mutta menihän se, Oltiin siis katsomassa Pirates off caribeanin kolmas osa.
Jerelläkin oli mennyt tosi hyvin kaikki mun vanhemmilla, kaikki olivat viihtyneet!

Annettiin Jerelle illalla vähän kaurapuuroa ja jätkä nukkukin sitten 23-07! :eek:
Maitoa napaan ja nukuttiin koko porukka vielä puol kymppiin! :D
Kaurapuuro tuntuu siis toimivan täälläkin hyvin!
Maistatin alkuun vadelma-kaurapuurolla ekan kerran ja tänään annoin sitä Hipp kaurapuuroa. Tuo Hipp, oli omaan suuhunkin ihan hyvää! :p

Meillekkin tuli napero kerholta samaiset alennus laput, mistä Kränä mainitsikin. Hain samantien vaippa pakkauksen ja niitä puhdistuspyyhkeitä. Kun osti ne puhdistuspyyhkeet niin samalla sai kylkiäiseks kätevän rasian niille pyyhkeille.. ;)

Vilipille :hug: ! Joko Krista on parempi?
 
Meillä vietetään tänään tuon kolmosen synttäreitä. Osa vieraista kävi jo ja osa tulee kolmen jälkeen. Poika täyttää 2v oikeasti vasta 20. pvä. On se jo iso poika :snotty: Aika menee niin äkkiä, ettei ite taho perässä pysyä. Tein pojalle tällasen teletappi Hipsu-kakun:





Kasvoista ei tullu niin nätit ku olisin halunnu (paperille ku piirsin mallin, niin onnistu hienosti), mut noi värit ei antanu yhtään anteeksi, oli pakko onnistua kerralla. No maku oli hyvä ja poika tykkäs, niin eiköhän se kuitekin tärkeintä. :)

:wave: Taas.
 
Kylläpä on hieno tuo teletappikakku. Onko sulla ihan kermavaahto tuo vaalea pohja vaiko vaalea marsipaani? Millä teit nuo Hipsun rajaukset?

Me ollaan siis tultu kotiin ja ihan ok meni loma. Oli kyllä kylmä pohjoisessa. No nyt ei tullu kirjoittamisesta mitää ku heti Pete heräs päikyiltä. Tarvii mennä.
 
Vilipi ( ja tietty kaikki muutki), täälläki sairastetaan! Eli Topias jo kolmatta päivää kuumeessa! :'( Koko ajan kuume pysyny melkein 39 asteessa, subboja oon pistelly tasaseen tahtiin. Toinen niin reppana, ku on niin itkuinen ja kuuma. Ei sitä kyllä oo ennen käsittäny, miten voi omaa pientä lasta sääliä, ku se on sairas. Niin paljon mieluummin sairastais ite, kuin katsoo pienen kuumeilua! :( Mutta ei auta.. anopin mukaan vois olla vauvarokkoa, siinähän tulee 3-5 pv kestävä korkee kuume ja sitten vasta näpyt. Mut saa nyt nähä.. Vielä ei olla ainakaa lääkärissä käyty, ku ei muita oireita näytä olevan. Täytyy yrittää saaha Topias vain juomaan mahdollisimman paljon ja seurata tilannetta ja toivoa että pikkuinen paranis pian!! Yöt on onneksi menny subbojen voimalla ihan suhteellisen hyvin...

Että tällaista tällä kertaa... pitää mennä hoiteleen taas Topiasta ku itku kuuluu....

Annilia + Topias 5 kk
 
Joopa..on vähä aikaa kun olen näillä sivuilla pyöriny..noin kaks kuukautta ehkä..oli niin hidas netti ettei juuri kiinnostanu tänne edes yrittää mut nyt pitäs pelittää!!!
No neiti on tietty kasvanu kovasti ja kovasti yrittää eteenpäin, ylihuomenna tulee 5kk täyteen. Tuossa just räkättää nauraa isoveljelle ja sekös velipoikaa naurattaa!!!
Sit on vähä muutakin surua ja iloa mahtunu mukaan..Mummu kuoli pari viikkoa sitten :( ja siitä pari päivää eteenpäin veli sai esikoisen! Ihanan pienen prinsessan! Ja sisko odottelee omaa esikoistaan syntyväksi joten lapsia sukuun ainakin siunaantuu =)
Mut nyt on serkku tulossa pyörähtämään joten pitää taas lopettaa. Tiiviimmissä merkeissä jatkossa..
 
Heipsistä!

Kovasti oli taas keskustelua erilaisista asioista ollut ja yritän parhaani mukaan muistaa nyt mistä oli juttua.

Meillä hoitelen minä tuon pojun nukkumaanmenon aikas pitkälti itekseni. Aikasemmin nukahti helposti, kun vaan vei omaan sänkyyn, mut nyt tökkii kyllä tuo oma sänky. Sinn en oo yöunille saanu enää hetkeen nukahtaan vaan meidän sänkyyn. Yritän aina ensin omaa sänkyä kunnes toteen sen toivottomaksi ja sit ei tarvi, ku nostaa se mein sänkyyn niin nukahtaa nopsaan. Sit vaan siirrän omaan petiin jatkaan uniaan.

Minä myös yritän tuota painooni pudotella. Tällä hetkellä alkaa vaaka näyttää samoja lukemia kuin ennen esikon raskautta, mut vielä haluaisin ainaskin neljä viis kiloa alas päin. Hitsi vaan ku tars olla joka päivä lenkkikaveri niin tulis käytyä useemmin. Noh, ehkä ne kinkut tuosta vyötäröltä pikku hiljaa sulailee toivon mukaan pois ja tilalla on kivikova pyykkilauta vatsa. ;)

Jussi-suunnitelmat on vielä avoinna. Anopin vuokramökille tuli kutsu, mut se ei koske lapsia. :/ Mun äiti kyllä mielellään ottaa lapset viettään juhannusta mummulaan, mut perjantaina vasta todennäköisesti saan päätökseni tehtyä, et mennäänkö sit kuiteskaan ilman lapsia sinne mökille.

Kiinteitä teidän vaavit syö jo hirmuisesti. Meillä on aikas lailla vaiheessa tää kokeilu, kun tuntuu, et kaikista tulee masu kipeeks ja yöllä sit huudetaan kipuitkua. Sen vaan sit huomaa yösyötöissä, et ei tosiaan syö kunnolla muuta kuin maitoo. Viime yönäkin neljään otteeseen syötiin ja ylös pitäis nousta aivan liian aikasin, ainakin äitin mielestä. :whistle:


Kehityksessä teillä muilla tunnutaan menevän huimasti edellä. Meillä ei käännytä, päristellä,varata jaloille, pompita sylissä, saatika ryömitä. Tuo poika vaan möllöttelis sylkyssä eikä lattialla olot pahemmin nappaa ja jalat on ihan makaronia, kun yrittää "seisottaa". Tiistaina vois sit kysästä neuvolassa, et kaikki on silti ihan mallillaan vaikka mitään taitoja ei vielä osata. Tuo tyttökin on kyllä tosi myöhään oppinu kaikki liikkumiseen liittyvän, joten vielä en huolissani oo. Eihän pidäkkään?!? Noh, tiistaina selviää enemmän...


Galateija Osanotto surun keskellä... :hug:

Tässä taisi nyt olla kaikki, joten :wave:
 
POIO: Mä haluan sen puhdistuspyyherasian vaikka ostaen, mutta kun missään en nää niitä!! Kaikissa kaupoissa katselen aina niitä rasioita sillä silmällä, mutta ei niin ei. Meillä kun siis puhdistuspyyhkeet on niitä puhdistajia, kun pesulle voi mennä vain kerran päivässä. Joskus on viikkoja, että pesulle ei mene lainkaan, niin puhdistuspyyhkeitä kuluu ja olis kiva se rasia just.. Teippaus kuluu äkkiä niistä paketeista ja sit kuivuu pyyhkeet.

Syömisissä meillä jatketaan aika samalla linjalla kuin on menty 2,5 kk lähtien eli aamulla hedelmäsosetta, päivällä kasviksia ja iltapuolella hedelmäsosetta + nukkumaan käydessä vellit. Niin ja lisäksi tissimaitoa. Tällä viikolla lisäsin Muksun hedelmäjugurtin ja itse tehtyä riisipuuroa hedelmäsoseen kanssa kokeiltavaks, jos vaikka vois tarjota joku päivä broiskua ja riisiä.

Meillä ilot on niin pieniä, että tohtiiko tuota nyt mainostaakaan.. :ashamed: Eli eilen Hippu heräsi nokosilta jumppalelun alta ja alkoi itse ähistämään kakkaa/pissaa.. Se on niin kuin NIIIN ISO juhlan aihe, ettette uskokaan. Äidin työ tuotti tulosta (ollaan opetettu ponnistamista..). Tänään oli selällään pyörinyt navan ympäri, sekin on niiin paljon, että kylläpäs olen onnellinen. Oma ääni on myös löytynyt ja kiljahtelee aika melkomoisia äänteitä. Veijariakin Hipusta löytyy, on huomannut, että kun äitiä nyhtää tissistä niin se sanoo "aijai!" ja sillepäs on kiva naureskella... :D
 
Annette-79: Hieno kakku ja hyvä idea. Kiitos siitä! :flower: :D

Kränä:Onko siellä kamalasti hyttysiä? Joskus siellä on kaikki kaksi ja täällä miljardi. Pitää hakea pojalle joku suoja-juttu, jos siellä on sääskiarmada vastassa. ;)

Vinkkinä: Lapsille käy hyttyskarkotteena Frantsilan sitruunainen hyttys"myrkky". Toimii, eikä ole ollenkaan myrkyllistä.

Ville syö iltapuuroa ihan mahottomasti, eilen meni jo lautasellinen. Aika paljon pieneen mieheen.
Torstaina on neuvolalääkäri ja pallinmetsästys. Heh, oikea kives on kadonnut jonnekin uumeniin ja nyt sitä etsiskellään.
Oli se laskeutunut jo aiemmin, mutta nyt siellä jossakin.
On tämä kanssa, joka viikko joku lääkäri.

Toivottavasti Vilipille kuuluu jo parempaa!
 
Itikoita löytyy joo ja kaikkea muutankin ötökkää :kieh: Olivat pirulaiset hevosenki saanu syötyä niin et joka paikka oli turvoksissa ja verillä, ei mitkään myrkyt näytä tehoavan :eek: Jospa polle ois jo parempana, pääsis vihdoin ratsii illalla. Näyttää vaan siltä et vettä alkais sataa, oikein synkkä ilma taas :/

melle: kaikki mitä lapsi oppii niin on ihanaa ja mukavaa, oli se sitte mitä hyvänsä. Ja jokainen kehittyy omalla vauhdillaan. Hienoa että teilläkin edestystä tapahtuu =)
Meillä ois joutilaana tuommonen puhistuspyyhe rasia ja pari pakettia pyyhkeitäki, ei oo tullu käytettyä. :whistle: Mut taitaa tulla liikaa hintaa rasialle jos lähettämään alkaa :D Harmi.

galateija: :hug: Voimia!
 
Hitsi Annette, minkä hienon kakun olit tehnyt! Wau! =)
Melle: Kaverini itä-suomesta ei myöskään löytänyt kyseistä Pamperssin rasiaa mistään vaikka mainoksia olikin. Soitti sit siihen Pamperssin ilmais numeroon, niin ne olivat lähettäneet sen sieltä!!!
Täällä noita näkyy Cittarissa olevan vinopino, eilen ostin keittiöön oman lodjun. Jos et mistään tuollaista saa, niin postareita vastaan voin sen sulle täältä lähettää. Tuskin ovat postarit kovin kalliit, on melkein painoton tuo laatikko. ;) Mutta koitappa kilauttaa sinne Pamperssille, varmasti lähettävät sen sulle sieltä.
Suklis: Mikäs kiire näillä meidän pienillä. Meilläkin Jeren jalat on aikamoista velliä välillä. Hetken jaksaa varata niille, mut ei kauaa. Viikko sitten vasta käänty yks kaks, sit tuli monen päivän tauko kunnes tänään kipattiin taas. Kyllä ne ehtii vielä.. Ja kaikki on varmasti ihan ok!
 
Poio: heitän täältä sivusta sen verran, että ei kannata sit laatikkoa alkaa lähettämään. Hinta mittautuu koon mukaan tässä tapauksessa ja se on niin korkea, että taitaa olla pakko laittaa pakettina (en muista nyt hät hätään maksikirjeen maksimi-mittoja) mut taitaa mennä niistä sen verran yli, et pakettina lähetettäessä hinnaksi tulee 7.40e.. kallista. Jos melle soittaisit sinne pampersin ilmaisnumeroon ja tiedustelisit sieltä :) Ja kyllä minun mielestä melle teidän Hipun (kuten kaikkien muidenkin vauvojen) uudet taidot ja kehityksen kulku on hehkuttamisen arvoinen asia! Ja erityislapsen kohdalla "pienikin" uusi juttu on iso asia ja sitä saa ja pitää iloita :heart:

Joonas syö enää kerran yössä, klo 2-4 välillä =) Meillä syödään aamulla velli, päivällä liharuoka tai kasvisruoka, iltapäivällä joskus hedelmää (toisinaan jää välistä) ja illalla puuro sekä välipaloina maitoa ja kiinteiden päälle maitoa.

Joonas on alkanu ääntelemään ihme kurkkuäänellä... hirveän kuuloista korinaa.. tekee sen siis tahallaan. ja kun mies matkii poikaa, niin tuo innostuu entistä enemmän korisemaan. tuntuu, että itsellä kävisi kurkkuun tuollainen ääntely :eek: :kieh:

Jahas, iltapuuron aika :wave:

Niin ja galateialle :hug:
 
:LOL: Ville tekee kanssa omaa juttuansa. Vetää henkeä sisään suun kautta ja samalla kurkullansa sellaista ääntä, ettei muka saisi henkeä.
Esikoinenkin teki sitä ja luulin joksikin hengenahdistuskohtauksiksi. :LOL:
 
Juu, mies sano kans, et tuon laatikon postittaminen olis sen reilut 7e.. Tyhmää!

Jere on ruvennut täällä tuhisemaan, suu supussa pihisee ja sihisee nenän kautta. Hassun kuulosta ja näköstä, kun nenu menee ihan kipparalle! :LOL:

Meillä syödään aikalailla samoin kun Annetella.
Aamulla puuro ja takas nukkumaan tunnin päästä. Lounaaks kasvis sosetta + maitoa, päivällä ulkoilun päälle maitoa, sit päivälliseks hedelmä sosetta ja nukkumaan. Ilta tirsojen jälkeen maitoa ja illalla puuro. Aamuyöstä menee maitoa taas. Tuo maidon määrä on vähentynyt tosi paljon! Välillä ei ole mennyt edes sitä puolta litraa.. :/ Nyt teen nuo puurot maitoon ja yritän muutenkin tarjota maitoa useemmin. Soseen päälle ei heti huoli, mutta puolen tunnin-tunnin päästä menee jo ees vähän.
 
Hei anteeksi tyhmyyteni, mutat mistä pampersin laatikoista puhutte? mistä niitä saa? maksaako ne jotain? Meillä käytetään myös noita kosteuspyyhkeitä, ei tartte joka kerta peppua pestä. Niin onko niistä jotain hyötyä siihen?
 

Yhteistyössä