Elokuun 2011 pikkuiset lokakuussa

tuu hemari sitten kertomaan mitä neuvolassa sanoovat.:) Tänään tuo tissittely ollu sellasta sirkusta ettei tosikaan. Neuvolaan soitin ni sano terkka et pitää vaan luottaa siihen että vauva saa tarpeeksi sitä maitoa.
 
Meillä oli lauantaina ristiäiset ja poika sai nimen Miro Emil Iivari. Tilaisuus meni todella mukavasti ja remonttikin saatiin suurin piirtein valmiiksi ja koti oli siistinä. Huh oli viime viikko aika hektinen :kieh:

Tänään vasta oli Miron 2 kk neuvola ja mitat olivat 5850g (2570g), 57,5cm (46cm) ja py 40,5 cm (34 cm). Eli tooosi isoksi on jo kasvanut melkein pelkällä rintamaidolla :) Hyvin on ottanut pieni mies muita kiinni ja vähän ohikin :p Lisämaitoa menee edelleen mut hyvin vähän. Pari kertaa päivässä semmoset 50-70 ml annan, jos näyttää siltä ettei pelkkä tissi tee tyytyväiseksi. Yöt meillä menee samaa tahtia kuin ennenkin. Eli 2-3 kertaa Miro herää syömään ja eka syöttö on siinä 4-6 tuntia nukkumaanmenosta. Yks yö nukkui jopa 7,5 tuntia ennen ekaa syöntiä :whistle: Aiemmin nukahti hyvin kun laittoi omaan sänkyyn, mut nyt pari viikkoo ollu semmosta, et kun nukahtaa syliin ja siitä sänkyyn niin nukkuu ehkä noin 10-15 min ja alkaa ituku ja öhkiminen. Viereen sitten tissille nukahtaa ja jos en vielä itse nukahda niin siirrän omaan sänkyyn, jossa nukkuu ihan parhaiten, kunhan vaan uni tulee ensin :)

Meilläkin havaittavissa jonkinlaista rintaraivarin sukulaista, kun joskus ei vaan millään tissi kelpaa ja öhkii ja itkee ja välillä imee hetken ja taas alkaa huuto. Ja ihan selvästi on nälkä. Yleensä tällöin annan tuttelia pullosta ja siitä kyllä maito kelpaa. Näin tapahtuu ehkä kerran päivässä. Muuten kyllä tissi kelpaa ja onhan tuota painonkin perusteella tullu syötyä :)

Jose ja Miro 2 kk 10 päivää
 
3kk-neuvolaterkut: 5136g, 58,7cm ja py 39,3cm. Hyvin kasvaa tissillä vaikka onkin sellaista raivoamista. Terkka sano että kannattaa ottaa syömään aina heti kun alkaa heräilemään niin syö vähän unenpöpperössä vielä. Ja näköjään tytsy kuitenkin saa tarpeeksi maitoa vaikka syö vähän ja raivoilee. Jospa tää on joku vaihe vaan. Eipä terkka siihen paljonkaan osannu sanoa.

Eilen tytsy kääntyi ekan kerran selältä masulleen :) Ja toisenkin kerran. Kamalalla raivolla väänsi, heh. Kun tykkää tosi paljon olla mahallaan.

hemari ja helmi huomenna 3kk
 
Aah, kävin ekaa kertaa tänään vesijuoksussa synnytyksen jälkeen. Ja hyvää teki! Isäntä on nyt ollut pojan kanssa kotona, kun olen käynyt zumbassa ja nyt uimahallilla. Kummallakin kerralla joutunut antamaan pullosta maitoa, kun on iskenyt raivari. :whistle: Päivällä/illalla poitsu nukkuu niin lyhyitä pätkiä, että ei ehdi unien aikaan käymään missään. No, onnex suostuu ottamaa iskältä pullosta vaikka muuten on pelkästään tissillä. Ja paljon siellä viihtyykin!!! Hyvä että oppii olemaan vähän iskänkin kanssa ja äiti saa vähän tuulettaa päätään.

Viihtyykö teillä vintiöt lattialla? Meillä on alkanut viihtymään leikkimatolla. Katselee leluja ympärillään ja heiluttelee käsiään hurjasti. Aamulla saan syödä aamupalan rauhassa, kun poitsu touhuaa lattialla.

Ihana kun jälkivuodot loppuivat vihdoin ja viimein. Kestivätkin reilu 8 viikkoa. Myös mies on tyytyväinen... ;)

Miten teillä on muuten jääny synnytyksen jälkeen kiloja? Mulla nousi 15 kiloa raskauden aikana ja nyt pitäis saada 5 kiloa vielä pois. Joskos ne lähtis paremmin nyt kun pääsee vähän paremmin liikkumaan.
 
Viimeksi muokattu:
2kk neuvolakuulumisia: 5910g (3630g), 60,8cm (51cm), 39cm (36,5cm). Hyvin on siis Aaro kasvanu. Hän ei tykänny ku lääkäri väänteli jalkoja, itku tuli, muuten oli kyllä reipas neuvolassa. Rota-rokote saatiin tänään, toistaiseksi ei ole tullu mitään oireita.

Kiloista on lähteny 11, 2kg jäljellä raskauskiloja. Ja ekaan kuukauteen synnytyksen jälkeen en liikkunu oikeestaan yhtään sektion takia, joten olen enemmän kuin tyytyväinen. Nyt sitte sais lähteä vielä mooooonta kiloa, bmi ennen raskautta oli 34, joten on mistä tiputtaa. En kylläkään vielä mitenkään tietoisesti laihduta, syön mitä sattuu. Mut tunnin vaunulenkkejä tulee tehtyä melkein päivittäin.



Biliga ja Aaro 2kk 3pv
 
Viimeksi muokattu:
Mulla oli eilen jälkitarkastus ja kaikki oli kunnossa. Pillereillä nyt sit ehkäsynä mennään, vielä ei ole päätetty tehdäänkö kolmas lapsi vai ei. Paino on mukavasti alle lähtöpainon, vielä sais pudota lisääkin. Mutta jos se alkais pudota kun liikkeelle pääsee, nythän oon ollut pääasiassa kotona tuon rintatulehduksen takia.

Meillä olis huomenna ristiäiset. Kaikki alkaa oleen onneks valmiina kun tarjottavat otettiin leipomosta. Mitenkäs teillä onko kaikilla ollut kastemekko? entä onko kastemaljat suvussa kiertäviä vai ostettu nyt? Meillä ei kastemekkoa tule nytkään, ei ollut esikoisellakaan. Kastemalja saatiin häälahjaksi ja oli siis esikoisella jo käytössä,
 
Meillä on ollut kaikilla kastemekko. Mulle se aikoinaan ostettin ja on ollut yhteensä kahdeksalla lapsella. Kun mun nelonen syntyi oli kastemekko kellastunut niin huonoksi, etten siinä enää halunnut kastaa. Neloselle siis hankin uuden ja se meni tällä vitosellakin. Kastemalja on tosi vanha, arvioisisin sen olevan 40vuotta eli monen vauvan kastevedet siinä jo olleet. Nyt se malja komeilee vielä tuossa meidän hyllyssä Pihlan kasteen jäljiltä. Pitäisi se palauttaa isovanhemmille ennen kun se räsähtää tuolta alas :D

Pieni tähtönen ja Pihla 1kk 26pvä :heart:
 
Eea
Jospa kuulumisia tännekin kirjottelis. :) Tiistaina käytiin Niilon kanssa 6 vko neuvolassa. Painoa oli jo 5970g ja pituutta 58,5 cm. Hyvin siis poitsu tissillä kasvaa. Rotarokotteen eka annos olis saatu, mutta päätettiin ettei oteta.

Aika tyytyväinen tapaus tuo poika on. Ei kauheesti turhia itkeskele. Yöllä herää syömään 1-3 kertaa. Eka unipätkä on yleensä 3-6 tuntia. Päivällä nukutaan 2-3 lyhyet n. tunnin unet sisällä ja yhdet pidemmät ulkona vaunuissa.

Jälkitarkastus olis 25. päivä. Jälkivuoto kesti 4 viikkoa ja melkein heti perään alkoi kuukautiset.

ihanaa viikonloppua kaikille! :)

Eea & Niilo 6 vko 5 pv
 
Tänään oli 2kk neuvola. Mittaa tuli 58 cm, 5050g ja py 38.7cm. Edelleen kasvaa hyvin pelkällä tissillä. Pituus vetää vähän siksakkia keskikäyrän molemmin puolin. Nyt oli plussan puolella. Paino on ollut koko ajan miinuksilla. Ei otettu rotarokotetta. Kaikki oli ihan hyvin, mutta päätään sais jo paremmin nostella mahalla ollessaan. Täytyy alkaa treenauttamaan. Vauva jokelteli ja hymyili kovasti neuvolantädille.

Lauantaina on ristiäiset, joten niiden järjestelyyn menee tämä viikko.

Pujaja ja Nuppu 2kk
 
Heipä hei pitkästä aikaa! Mieltä askarruttaa jotta kuinka usein teillä on ollut neuvola käynti?
Meillä neuvolassa käyty 1,5vk vanhana ja paino kontrollissa 2,5vk vanhana ja seuraava käynti on lääkärikäynti 8vk vanhana, tuntuu melko harvalta! Ja toinen kysymys jotta eikös neuvolatätsy laita rokotukset, mietin vaan siis pitäiskö varautua jos lääkäri sen tuikkais nyt käynnillä? Entäs onkos kukaan osallistunut rokotetutkimukseen? Itsellä asia mietintämyssyssä... :)

Kiuru ja "Mauno" 7vko
 
Meillä oli siskon kastemekko. Sen on meidän täti tehnyt ja siinä on kastettu kaikki siskon tytöt ja nyt siis meitin poitsu. Tarkoituksena on kirjailla mekkoon kaikkien kastettujen lapsien nimet. Mekko jää sukuun, ei anneta sitä kellekään ulkopuoliselle.

Pujaja, meille lääkäri sanoi samaa, että pitäis jumppauttaa niska/selkälihaksia antamalla olla mukelon lattialla mahallaan. Nyt oonkin päivittäin sit laittanu leikkimatolle massulleen, on sitten siinä vaihtelevasti miten jaksaa. Mutta minusta ainakin nyt ihan reippaasti pitelee päätä.

Meillä ollu neuvola 1 kk, sitten 2 kk. Terkkari kävi kylässä heti synnytyksen jälkeen ja sit käytiin viikko sen jälkeen neuvolassa pelkästään puntarilla. Seuraavat neuvolakäynnit on 3 kk ja sitten 5 kk. 2 kk neuvolassa tuli rotavirusrokote suun kautta ja nyt 3 kk neuvolassa tulee sitten tehoste ja jotain muutakin piikillä. Saa kuulemma varautua, että voi nostaa kuumetta. : /
 
Eilen neuvola joka sai repeemään. Ensin ollaan ravattu painokontrollissa silloin alussa, kun ei sitä painoa muka tarpeeksi tullunna. No eilen, mitoilla 5300g 56cm ja pipo 40cm, saatiin "tuomio", että poika on pläski :D Olis kuulema hyvä jos vois yhden yösyötön jättää pois, mut mähän en aio pitää vauvaa nälässä. Toi on hei 2kk! Tai ei muuten edes vielä ihan tasan sitä vaikka tää nyt se 2kk neuvola olikin. Ja kaikesta pohdinnasta huolimatta päädyttiin ottamaan se rota nytten. Hitto mitä painajaisia siitä sain ja viime yönä tuolla oli masuvaivoja, johtuikohan siitä, no ei voi tietää. Tulee mielenkiintoinen viikko, kun su olis ristiäiset ja toi voi aiheuttaa ripulin tynkää....

-Miuski & Jimi

Muoks: Jimille tulee sama kastemekko kuin Inskulle ja Möttikselle, mun äiti on sen käsin tehnyt ja kirjailee siihen kaikkien nimet ja kastepäivän :)
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli tänään 2kk neuvola ja mitat 5130g, 57cm, py 38cm Hyvin on kasvanut rintamaidolla. Niin toivoisin, että saisin täysimettää tuonne 6kk asti tätä pikkuista. Neloselle piti aloitella perunaa jo 4kk iässä, kun oma maito ei kasvattunut pikkuista toivotusti.
Mekin otimme rotarokotteen tänään. Neloselle 2v sitten sen rokotteen ostin, kun ei kuulunut rokoteohjelmaan vielä tuolloin mutta onneksi nyt kuuluu, oli aikas kallista se silloin ostaa.

Pieni Tähtönen ja Pihla tytteli tasan 2kk :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Miuski, vai pläski! Mikähän tuo meidän Osku sitten on, kun se oli 2 kk neuvolassa melkein kilon painavempi kuin Jimi!?! ei meille vaan mitään sanottu tuosta painosta. Mulla tulee rinnoista varmaan sitten jotain kermaa tai voita, kun oon kattonu, että kaikki painaa vähemmän.

Kastemekkona meillä on 38 vuotta vanha kastemekko,eli mun veljelle hankittu mekko. Sillä on kastettu kaikki meidän suvun pojat (tytöille on sitten minun vanha kastemekko). Siitä oli kuminauhat menny hihoista rikki, mutta se ei meitä haitannut. Kastemaljana oli meidän häälahjaksi saatu kristallimalja, johon on kaiverrettu meidän nimet ja hääpäivä. Ajatuksissa olis, että käydään kaivertamassa Oskun nimi ja syntymäpäivä siihen kanssa.

katso liitettä 14108

Täällä on alettu sylissä kampeamaan istuma-asentoon. Ilme on kyllä hauskan näkönen kun kun yrittää nostaa päätään ylös.

Pygmi ja Oskari 2,5 kk
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Miuski00
Siis mitä Miuski? Haukkuivat pulleaksi? Varmaan samoilla perusteilla meidän Mirokin on sitten pläski... Pojalla sentään tullu 2 kk aikana 3,3 kiloo lisää painoo. Ei mun mielestä oo yhtään liikaa painoo. Eiköhän vauva tiedä milloin sillä on nälkä :) Ja vielä yösyöttö pois! Helpommin sanottu kun tehty. Ei tulis mulla mieleenkään vielä tässä iässä rueta tappelemaan keskellä yötä etten anna maitoo kun herää...

Minäkin aattelin et haluisin pelkällä maidolla mennä 6 kk ikään. Jos ei oma maito riitä, niin korvikkeella ainakin. Ja alottas sitten vasta kiinteitä maistelemaan :) Esikoisen kanssa alotettiin kiinteiden maistelu 3 kk iässä neuvolan kannustamana, että saataisiin vauva nukkumaan vähän pidempi unijakso tukevammalla ruoalla. Esikko kun söi yölläkin 2 tunnin välein vielä tuossakin iässä ja alko väsy painamaan äitiä... Mut ei siitä ollu mitään apua! Eikä puurosta joka alotettiin 5 kk iässä. Vasta kun lopetin imetyksen 6,5 kk iässä ja siirryttiin Tutteliin niin alko unikin maistumaan.

Mirollekin otin rotarokotteen. Ei ollu mitään sivuvaikutuksia onneksi. Vähän limasta kakkaa, mut ei muuta.

Mirolla oli kastemekkona perintömekko, joka on ollu mun äitillä ja sen siskoilla ja niiden lapsilla ja mulla ja mun sisaruksilla eli oisko noin 55 vuotta vanha ja melkein kuin uusi :) Siihen on kirjailtu nyt siis yhteensä 7 tyttöä ja 2 poikaa. Ja kastemaljana oli sama mun mummin lasimalja, mitä käytettiin meidänkin esikoisella. Mitä te ootte tehny kastevedelle? Miron kastevesi heitettiin talomme katolle tuottamaan onnea vai mitä lie :D ja esikon kasteveden annettiin haihtua ilmaan, koska asuttiin sillon vielä kerrostalossa.

Miro ei viihdy sitten yhtään mahallaan. Joko kääntyy heti selälleen tai sitten ähkii niin kauan et itku tulee. Eikä oikein se pääkään sieltä lattiasta nouse kunnolla. Ei kyllä neuvolassa sanottu siitä mitään mutta pitäishän niitä niskoja harjoittaa. Muuten kyllä alkanut viihtymään lattialla leikkimatolla. Saattaa joskus jopa 20 min ihmetellä niitä eläimiä matolla :) Ja tuttia ei enää oikein suostuta meillä syömään. Alkuun tutti kelpasi oikein hyvin mut nyt ei millään. Joskus saan pitkällä suostuttelulla sen suuhun mut tosi harvoin. No ei kait tuo nyt niin vaarallista ole :p

Meidän neuvolat on ollu silleen et viikon ja 2 viikon ikäsenä kävi terkkari kotona mittaamassa painon ja muuten on neuvola 1kk, 2kk, 3 kk... siitä eteenpäin en tiiä tämän kylän neuvolakertoja. Lääkärineuvolat on 2kk,4kk, 8kk ja 1,5 v. Meillä meni nuo neuvolakerrat jo heti näin alussa vähän pieleen kun terkka oli sairaana niin 2 kk neuvola oli 10 pvää myöhemmin ja tuleva 3 kk neuvolakin 8 pvän päästä siitä kun oikeasti täyttää 3kk. Näin ollen vähän ronskeja nuo meidän neuvolamitat :D

Jose ja Miro 2,5 kk
 
  • Tykkää
Reactions: Miuski00
Kastevesi ehti puoliks haihtua ennen ku esikko kävi kaatamassa vedet kukille :D Kastemekkona oli mun äidin neuloma mekko, jossa on kastettu nyt meidän esikko ja mun veljen 2 tyttöä.

Miuskin neuvolatätiä en ymmärrä, ihan pimee.

pygmillä suloinen kuva <3

neuvolakäyntejä on kuukauden välein puoleen vuoteen saakka, sit 8kk, 1v ja 1,5v

Meillä on täällä ollu oikein kunnon imetysongelmia, kun oon saanu pakottaa neitiä syömään ja oon onnistunu vain n. 3kertaa päivässä+ 1 yöllä. Tytsy saa niin järkyttäviä raivareita. Kirjoitin pitkän sähköpostin imetystukilistan jollekin henkilölle, mutta en saanu vastausta :( Käytiin lääkärissäkin josko olis korvatulehdus tms et imeminen sattuu mut ei. Saatiin tytölle lääke refluksiin kokeilumielessä. Lääkäri epäili että ehkä hapot on polttanu ruokatorven ja siksi nieleminen sattuu. Käytin lääkettä 2 päivää, jonka aikana maha lakkas toimimasta kokonaan, mut mun mielestä syöminen vähän helpottui. Lääkäri sanoikin että sivuoireena voi olla ummetusta mut se on harvinaista. No tottakai meidän vauva sen ummetuksen sai. Tänäänkään ei tullu mitään pihalle :( Mut syöminen oli illan viimeistä syöttöä lukuunottamatta paljon helpompaa jo :)

hemari ja helmi 3kk+
 
Tänään 2 kk neuvola ja neidin mitat aika muhkeat: 5820 g; 58,5 cm ja py 40 cm. Eikä saatu mitään noottia että liian iso olisi, päin vastoin sekä lääkäri että terkka olivat tyytyväisiä kun kasvaa näin hienosti rintamaidolla. Miuski; voit varmasti jättää aivan omaan arvoonsa neuvolan sanomiset liiasta painosta, eihän nyt tän ikäisen painon nousua voi rajoittamaan alkaa!

Rotarokote otettiin, kuinkahan nopeasti se alkaa masua vaivaamaan jos on vaivatakseen? Mietin vaan että rokotteesta on nyt vajaa kolme tuntia ja neiti itkeskelee mitä hän ei yleensä tähän aikaan päivästä tee... Tosin ei vaikuta että mahaa vääntäis, oisko sitten vaan väsynyt kun päivä on alkanut vähän vauhdikkaammin kuin normaalisti ton aamuisen neuvolakäynnin vuoksi.

Kastemekkona meilläkin on perintömekko, sen on mummu mulle aikanaan ostanut ja sisko on myös siinä kastettu. Saas nähdä mahtuuko se reilun viikon päästä enää päälle, pitää sitt ens viikolla sovittaa ja vähän tuunata jos näyttää ett käy ahtaaksi :D Kastemalja on myös perintökalleus, en edes tiedä kuinka vanha se on ja kuinka monta lasta sillä on kastettu. Toivottavasti ei hajoteta sitä...

Mulla menee hermot ton imetyksen kanssa, kun en edelleenkään voi toisesta rinnasta imettää kuin rintakumin kanssa. Kyselin vähän ett onko täällä päin imetystukihenkilöitä ja pitäis kuulema löytyä joku, täytyy alkaa metsästämään häntä ja pyytää apua... Tiedän kyllä suunnilleen kaikki kommervenkit ja oon ne testannutkin, mutta kaipaan nyt ulkopuolisen mielipidettä asiaan. Tylsää olla yksin ton jutun kanssa, neuvolastakaan en oikein mitään tukea sen suhteen saanut. Helpottais sekin kun edes tietäis että miksi se kipeytyy! Sitt ehkä riittäis paremmin hermoja ton rintakumin kanssa pelaamiseen.

Huh, meidän elämä on taas ollut melkoista reissaamista ja matalalentoa, ens viikon kun vielä jaksais niin sitten aion kyllä ottaa niin iisisti kuin vaan voin! Eilen tultiin kotiin ja huomenna pitäis lähteä mökille ja maanantaista alkaen ens viikolla meillä onkin sitt koko ajan vieraita ja viikonloppuna vihdoin ristiäiset... Sitä onkin odotettu kovasti, halutaan jo nimi julkiseksi:)

Sammaksesta jälleen kyselisin, ett kuinka kauan ootte sitä hoitaneet ja kuinka monta kertaa päivässä? Siis puolukalla tai vissyllä (taitavat olla ne yleisimmät)??

Jaahas, pitää vissiin taas avata meijeri...:)

Tuulia ja Papu huomenna 2 kk
 
Huh, olihan eilen päivä! :O Pikkuinen huusi käytännössä koko hereilläoloajan päivällä, välillä enemmän välillä vähemmän. Mikään ei ollut hyvä, syömisestäkään ei tahtonut tulla mitään. Näki, että mahaa vääntää. No, sain sitten tälle päivälle ajan vyöhyketerapiaan. Aamusta olikin jo heti parempi päivä kuin eilen. Tunnin hoiti poitsua painelemalla jalkapohjia. 2 kertaa piti ottaa tissille rauhoittumaan, mutta muutoin pääasiallisesti tykkäsi. Aion nyt käyttää muutaman kerran ja katsoa, miten auttaa noihin vatsavaivoihin. Onnex ei ole kauhean kallista, 20 euroa tuo 1 h hoitokerta.

Eilen myös huomasin pissavaippaa vaihtaessa, että vaipassa oli sellainen pieni limainen klöntti, just pippelin kohdalla. Aamulla oli kans, vähän pienempi, mut nyt illalla ei sit enään. Mitäkähän tuo oli? Isäntä naureskeli, että onkohan sillä tullu mällit.... :LOL: Kieltämättä vähän siltä näytti, mutta keltaisempaa. No pitää seurata, vieläkö tulee.

Huomenna sitten siskon luokse viikonlopuksi. Äiti on kans siellä tätini kanssa, joten sieltä löytyy sitten pojan hoitajia. :D

Miuski komppaan kans muita, eihän tässä iässä voi lapsen syömistä alkaa rajoittamaan. Eiköhän ne vauvat syö vain, kun on nälkä. Toiset kasvaa jossain vaiheessa nopeammin, toiset hitaammin.
 
Jos nyt ehtis hetken edes jotain kirjoittaan kun lapset on päiväunilla.

Kastevedestä olette ainakin täällä kirjoitelleet. Meillä on molempien lapsien kastevesi lasipullossa kirjahyllyssä.

Meillä on nyt alettu hymyilemään oikein urakalla mutta ääneen ei ole vielä nauranut. Päätä kannatellaan hyvin ja vatsallaan ollessa nostaa itseään käsivarsien varaan. Kauaa ei jaksa vielä sillai olla mutta hetkellisesti.

Meillä kasvetaan kovaa vauhtia, osa 56cm vaatteista on tarvinnut jo laittaa pois. Jääkös teillä muuten vaatteet yleensä pieniksi joka puolelta vai esim. hihoista tai jalkateristä? Meillä potkuhousut jää pieniksi jalkateristä eli isojalkainen poika. Esikoisella oli silloin ihan sama. Ja jotkut bodyt jää hihoista lyhyiksi vaikka muuten vielä mahtuisi hyvin.

Onkos vapaaehtoisia päivittämään ensi kuuta vai jatkanko vielä? Entä mitä mieltä olette kun meitä tuntuu olevan tämä pieni ryhmä jotka täällä kirjoittelemme niin jos lyhentäisimme tuon syntyneiden listan ajantasalle eli meihin jotka kirjoittelemme ahkerammin? Kun nyt listassa on kaikki jotka silloin vauvan syntymän ilmoitti mutta moni kuitenkaan ei enää ole kirjoitellut. Ajattelin, että katsoisi ketkä on syntymän jälkeen/tässä kuussa kirjoitellut ja muut poistaisi.
 
Tosiaan täällä on porukka hävinny tyystin. Mutta olen kanssa sitä mieltä, että listasta vois lyhentää hävinneet poies.
Hyvä, että sentäs joitakin jäi tännekin =)
Jos vaan kehtaat niin päivittele vaan listaavauva-10 :)

Pihlakin hymyilee koko ajan, kun vaan näkee lelun, kasvot ym.. mukavaa. Hoitopöydällä hoitaessa tykkää olla ja oikein nautiskelee olostaan. Ihan hyvin viihtyy myös mahallaan lattialla :heart:
Meillä jää vaatteet pieniksi hihoista ja jalkateristä. Aika hoikka neiti Pihla on, että ei massusta ainakaan vaattet pieneksi jää.

Jahas, neiti herää.. :heart:

Pieni Tähtönen ja Pihla 2kk 2pvä :heart:
 
Minähän en ikinä maininnu että meille syntyi 27.8 pieni poika, 50cm pitkä pötkö painoltaan 3430g.

Ja tiedän en todellakaan ole ollut aktiivinen kirjoittelija mutta sitäkin aktiivisempi lukija! En halua pudottautua joukosta pois vaan haluan olla mukana vaikka suurin osa porukkaa onkin kaikonnut johonkin. Tuntuu että nyt ehkä kaipaa enemmän samassa tilanteessa olevien tukea ja kommentteja kuin raskausaikana.

Meillä bodyt jää just hihoista pieneksi ja jalka tuntuu olevan melko iso, potkareita ei siksi käytetä, ei liene tarvetta suksia erikseen hankkia.. :D
Eli aika hoikka pitkäraajainen otus tämä meidän perheen kingi. =)
 
kannatan sitä että jossain välissä poistetaan sellaiset jotka ei enää kirjoittele. Ja pääseehän tänne sitten takaisin jos haluaakin vielä kirjoitella :)

hihat jää pieniksi bodeista ja lahkeet lyhyiksi housuista. Hoikkeliini tuo tyttö on, 50cm housut menee vielä hyvin päälle mutta jää polvihousuiksi :D bodeissa käytössä nyt 62-68, tosi paljon on vaihtelua eri merkkien välillä.

hemari ja helmi 3kk+
 
Minä kun en raskausaikana tänne kirjotellu niin suurin osa tuntemattomia nimiä tuossa listassa :) Mulle kyllä käy pudotus kunhan ei mua pudoteta ;)

Meillä jo käytössä 68/70 cm vaatteet :O 62/60 senttiset jäi tosi äkkiä pieneksi mut muutama vielä käytössä riippuen valmistajasta. Mirolla vaatteet jää pieneksi bodeissa pituudessa. Alanapit kun laittaa kiinni niin pääntie venyy eli sillon viimestään menee varastoon. Housut taas menee pieneksi mahan kohdalta, ei oikeestaan pituudesta vaikka pitkä poika onkin :) Nuo äitiyspaketin 70 cm bodyt on tosi lyhyitä ja leveitä. Siinäkin missä niitä tikku-ukkoja niin hirmu lyhyt ja leveä ja iso pääntie muutenkin :/ Muuten ois kiva, mut sekin jäänee kohta pieneksi pituudesta.

Minä oon vähä miettiny, mitä teen noille pieneksi jääneille vaatteille. Vienkö kirpparille vai varastoinko seuraavalle? Toisaalta en haluis luopua niistä ettei tarviis sitten ostaa seuraavalle uusia niin paljon, kun muutenkin niin lyhyt käyttöikä. Tilaahan nuo ei vie paljon mitään ja kun voi äp:n laatikkoon laittaa. Mut toisaalta ei oo seuraavaa vielä tiedossa muutamaan vuoteen :p Esikoisen vaatteet meni automaattisesti säilöön, kun pikku kakkonen oli melkein heti suunnitteilla. Ollaan miehen kanssa päätetty, et ainakin turvakaukalo, sitteri ja tuplat menee myyntiin, kun niitä ei enää tarvita. Saahan noita uusia sitten jos kolmas vauva vielä tulee.

Jose ja Miro 2 kk 19 pvää
 

Yhteistyössä