TAMMIKUUN TOIVOT joulukuussa

toive81 ihanaa, kun joku muukin ajattelee samalla tavalla kuin minäkin. Mä olen jo niin väsy odottamiseen, Ja neidin liikkeitä seurailen turhankin paljon. Olen jo niin valmis synnyttämään. Laskettuaika meilläkin VASTA su

Emmy ja prinsessa 39+1
 
Lara83
Jestas, johan niitä vauvauutisia tulee. No joo, parin päivän päästähän se tammikuu onkin jo.. :)

Eli suuret onnittelut myös Sashalle! :heart: :flower:

Luin tota NullPointsin synnytyskertomusta töissä ja oli pakko laittaa sivu kiinni kun tuli kyyneleet silmiin.. En kehdannut alkaa vollottamaan avokonttorissa :ashamed:

Vihdoin mullakin alkoi oikeasti äippäloma, eli tänään oli viimeinen työpäivä. Kyllä täytyy sanoa että olo on T-U-K-A-L-A, ja laskettuun aikaan vielä yli 2 viikkoa! Täytyy toivoa ettei menis paljon yli. Esikko syntyi pari päivää ennen LA:ta ja olo oli silloin loppuun asti ihan hyvä. Eli nyt kun olo on tosi tukala, niin menee varmaan yliajalle :whistle: Alkaa vaan olla olo niin kärsimätön, haluasi jo pikkuisen syliin :heart:

Nyt iltapalalle :wave:

Lara ja Eemeli 37+5 :heart:
 
Yhdyn teihin toive81 ja emmy83: sunnuntaita täälläkin ootellaan mut siihen on vielä piiitkä aika ja paljon ehtii tapahtua sitä ennen... mut olis silti kiva kun ens vuodelle mentäis :)

t: BabyP ja joku jolla ei ole mikään kiire tuolta pois 39+1

Niin ja onnea Sashalle :flower:
 
Paljon onnea kaikille jo jakautuneille!!! :flower: :heart: :flower:
Alkaa tähänkin pinoon tulla vauoja oikein urakalla, ihanaa. Ei tätä omaa pientä kultaa jaksaisi enää millään odottaa, mutta ensi vuoden puolella toivotaan kuitenkin vasta näkevämme toisemme, no siihen ei kyllä montaa päivää enää ole onneksi!

Emmy83: niin tuttuja noi fiilikset mitä kuvailit, minäkin välillä kuuntelen ihan hiki otsalla että kuuluuko sieltä mahasta mitään ja toisinaan sitten on sellaiset juhlat ettei itse tiedä kuinka päin olisi :) Mutta meilläkin kun esikoista odotellaan, niin ei tiedä mikä on paljon mikä vähän ja mikä silleen normaalisti liikkeitä. no kohta se stressaaminen vaihtuu taas erillaiseksi.
Pahoinvoinnistakin tunnistin itseni, usein olen joutunut pönttöä illallalla käydä halimassa, jotta olo helpottuu. VAikka ei kauheasti olisikaan syönyt niin tuntuu että on ihan ähky..

Tänään olin aamusta nauvolassa, meillä ollaan oltu jo kauan aikaa rt, kaikki kunnossa ja painoakin olen saanut aloituksesta vain 3,5 kg (ihme ja kumma koska ajattelin aina että kun tulen raskaaksi, niin viimeistään silloin paukkuu eka satanen näissä kiloissa, mutta ei onneksi :LOL: )
Nukkuminen erittäin huonoa täällä jo pelkästään tuon mun ranteen takia, menee melkein joka yö pois paikoiltaan ja sitten minä sitä itku kurkussa yritän vääntää takaisin urilleen. Kipu on ihan hirveä, helpottaa kyllä hiukan kun se muljahtaa paikalleen takas, mutta koko ajan sitä pakottaa. Neuvolassa sanoivat vain, että sitähän se teettää kun nivelet ym. pehmenee ja varoppas ettei nilkatkin ala napsua pois paikoiltaan.

Onkos kukaan huomannut että saunan jälkeen masuasikki olisi jotenkin uneliaampi kuin yleensä? meillä tämä kaveri menee saunan jälkeen ihan veto pois ja taas ollaan korvat höröllä ja sydän syrjällään, onko kaikki hyvin. nyt olen oppimut vain yhdistämään tuon velttouden saunaan, mutta niinhän sitä itsekin kyllä alkaa ramasemaan saunan jälkeen.

Alet tänään rampattu ja sen kyllä tuntee luissa ja ytimissä ja etenkin tuolla alaosastossa... muutaman ihanan vaatteen löysin vielä vauvalle. Alkaa tuo ukko olemaan jo ihan hermona näiden mun ostelujen kanssa, kun kuulemma ekat pari kuukautta saadaan vaihtaa vauvalle vaatteita 3 min välein ja sen jälkeen se joutuu kulkemaan munasillaan.. :LOL: Ei pidä paikkaansa olen myös ostanut niitä isompia vaatteita :LOL:
Samoin muhun iski toi kestovaippa villitys ja nyt niitä sitten riittää, toivoa vaan pitää, ettei se innostus lopu ennen kuin se ehtii edes alkaa kunnolla ;) Ajattelin kestoilla kuitenkin vain osaksi, mitä liekään se mun kohdalla sitten tulee tarkoittamaankaan, mutta aattelin että vene reissut yms mökki reissut ehkä kuitenkin suoritetaan ihan noin kertiksillä (ehkäpä kuitenkin niillä egologisilla?) Mun kaveri kyllä sanoi että pito niissä ei ole yhtä hyvä kuin vaikka pampperssissa. No kohta se varmaan huomataan ihan omakohtaisten kokeilujen kautta.

Kaikki alkaa olemaan vauvaa varten valmiina, ukko hoputtaa kokoajan tota sairaalakassin pakkaamista, mutta en oikein tiedä mitä sinne kyytiin laittaa ja nyt taas tuntuu että ei sillä niin kiirettä ole edes. Supistelee kyllä päivittäin, mutta vasta ensiviikolla tiedetään onko niistä ollut mitään apua. Mua kyllä jännittää päiväpäivältä enemmän se synnytys.. eikä varmaan paljon jelppaa noi sairaala-sarjojen yms. kyttääminen kun niissä synnytetään kokoajan. Alun mä itken myötätunnosta sitä äitiä kohtaan kun näkee että sitä sattuu kamalasti ja lopun itkenkin sitten sitä uutta ihanaa elämää, mikä sillä kivulla palkitaan argh.. Kiitokset muuten kaikille jotka niitä synnytys kertumuksia on kirjoitellut, on ollut ihana lukea niitä ja lisää vaan kehiin!

Täällä oli jossain vaiheessa (ehkä kesällä) juttua, miten noi eläimet tulevat ottamaan uuden tulokkaan vastaan. Meillä kotona tuollainen suuri laumanvartija uros ja hiukan jännittää että tunteeko tuo meidän tähän mennessä ainokainen itsensä ja asemansa jotenkin uhatuksi tässä laumassa. Ja miten se suhtautuu tulokkaaseen? osataanko me antaa tarpeeksi sille huomiota ym? vinkkejä otetaan vastaan.

No ei kun vointeja kaikille pallomahoille ja jo uuden tulokkaan saaneille :wave:

JiiMi 36 tasan
 
:flower: Sashalle isot onnittelut vauvasta!!!! :flower:

NullPointsin synnytysjuttu oli ihana lukea =)

sairaalaan lähdöstä meillä on tunnin ajomatka sairaalaan...noo jos lujaa mennään niin voi ehtiä lyhyemmässäki ajassa....noin 90km on matkaa ja mä kyl oon varautunut lähtemään HETI kun alkaa tuskalliset supparit tai olo jotenki tuntua siltä et tää syntyy. en uskalla odottaa ja kellon kans kytätä suppareita yhtään kun ne nopeutu viimeks het sillä sekunnilla kun autoon istuin ja lähettiin.saman tien alkoi 5min. välein supistella.

Jee oon saanut vihdoinkin paljon aikaseks laitettua vauvan juttuja. kävin tänään ostamas vaippoja,harsoja,pullotutteja ym. pikkutarvikkeita ja vaatteita pessyt ja pakannut osan sairaalakassiin laitettavista vauvan vaatteista :) nyt ei tuu kiire vaikka ei ehtis muuta tehä. vauvalle on puhtaita vaatteita ja tarvikkeet valmiina :D kaikki vaan pitää olla vähän piilossa noilta pojilta ettei ne levitä kaikkia ympäri kämppää...liian innokkaita tutkijoita :heart: esikko kyllä jo kyselee ja oottaa vauvaa.ihanaa kun se ymmärtää tällä kertaa enempi vauvasta mitä viimeks kun pikkuveljen sai.

Huomenna sit pääsen neuvolaan viimeselle lääkärikäynnille :) mielenkiintosta kyl kuulla mikä tilanne.

Mut nyt ei muuta ku hyvää uutta viikkoa kaikille ja vuoden viimesiä päiviä viedään :wave:

mmamaa 37+0
 
Jiimi meilläkin on laumanvartija uros. Huomasi mun raskauteni varmaan jo ennen mua =) Tarkka poika. Käy kuuntelemassa masua joka ilta. Tuttava perheellä on 5 pientä lasta ja laumis, on ottanut erittäin hyvin suojelukseensa koko pesueen! Muilla siihen taloon ei ole asiaa jos koira on sisällä :kieh: Mä luulen että kaikki menee hyvin kunhan vaan muistaa kohdella koiraa samoin kun ennenkin. Oletko muuten jo katsonut Myrsky elokuvan?? Oli aivan ihana!!

Täällä on myös tosi tukalat olot. Kaupoilla kävin tänään, mutta kauaa ei jaksa... tais olla puolen tunnin pyrähdys. Musta tuntuu että mulla tihkuu lapsivettä silon tällön?! Oliko jollain muilla samoja tuntemuksia??

Parin vuorokauden päästä sais jo syntyä!!!!!

Hyvää yötä!
 
ah, mikä olo, päivysyksestä tulin, herpes kasvoilla TAAS. mie viime yön murehdin vauvan terveyttä, ja tänään sit neuvola käynnin jälkeen täti soitti perään ja käski menemään päivystykseen juteltuaan lääkärin kans. tuntuu niin oudolta, et kun on sijainen, niin saa kuulla paljon uusia ja minusta aika oleellisiakin asioita kaikesta. ja kaikki ottaa ihan tosissaan. ns oma neukkutäti näyttää niin kyllästyneeltä kaikkeen, ja kaikki on normaaliin raskauteen kuuluvaa, oli vaik pää paketissa.

Mut onnea tosi paljon pienen saaneille, mie täällä kateellisena lueskelen, et voi kun sais sen oman pienen palleron terveenä ja kaikinpuolin hyvinvoivana syliin!!

mites teillä muilla seksi? etenkin niillä joilla on jo laskeutunut ja kiinnittynyt? myö ollaan kylo puuhailtu, vaik aika pelottava ajatuksena et mies pystyy koskemaan vauvan päätä miun alapään kautta pikkusen sormia ujuttamalla!!eikä muuten tosiaan tartte syvälle työntää. :whistle:

onnea tulevaan koitokseen kaikille! :heart:
 
Wau, onnea Sasha80! :flower:

Kiitos Nullpointsille synnytyskertomuksesta!

Lara83: miten on mahdollista, että olet vasta nyt jäämässä äitiyslomalle? Eikö se 30 arkipäivää ennen L.A.ta olekaan viimeinen mahdollinen pv jäädä...?

Täällä hirveää herkuttelua koko päivä, ihmettelin samaa aamulla kun kävin puntarilla kuin moni muukin täällä: paino ei ole noussut tankkaamisesta huolimatta. Lieneekö yhteinen nimittäjä synnytyksen lähenemiselle?

Kone jumittaa, nukkumaan... enää pari vrk pidättelyä :LOL:

Arabia& pikkuinen 37+5
 
Huoh, huonosti nukuttu yö taas takana.
Mitäköhän tämä on, eilen illalla alkoi vihloa ihan alamahaa ja sellaista paineen tunnetta, varsinkin kävely ja tuolilta/sängyltä ylösnouseminen :x Samoin yöllä asennon vaihdot yhtä tuskaa. Niin ja sama homma jatkuu nytkin. Anyway, silti aion lähteä kaupungille :kieh: Tulipa vaan mieleen, että ei ole yhtään harsoja säästössä, eli siis niitä ostamaan. Oikeesti, huomenna täynnä viikko 37, "hyvässä" lykyssä vielä 5 viikkoa kärvistelyä edessä |O Esikoinenhan meni 2½ viikkoa yli lasketun ajan, ennenkun päätti monen päivän käynnistelyn jälkeen syntyä...
No odottavan aika on pitkääkin pidempi....
 
Huomenia!

Viime yönä vain kolme veskireissua, eli hyvät unet :) En ees heränny kun mies lähti töihin, tai se ei herätelly mua kun vissiin huomas että koisin täyttä häkää vielä.
Joop, Kirppunen, viiden viikon odottelu ei ihan hirveästi houkuttele kyllä enää nyt kun alkaa tammikuu olla ihan käsillä. En ole edes ajatellu että niiiin pitkään vielä tässä menis, mutta sehän on täysin mahdollista. Vai annetaankohan perätilassaolevien olla niin kauan...? :whistle:

Pitäis varmaan suunnitella tätä päivää, siivousta ja hernekeiton tekoa ohjelmassa. Herneet on likoamassa joten päivällä pääsen sitä sittten syömään. =) Takkaa pitänee kans lämmitellä kun ulkona on vissiin ihan jopa pakkastakin.

Meillä alkaa olemaan kaikki valmiina kans vauvaa varten. Vaippoja on jo sen että alkuun pääsee ja lisää saa sitten kaupasta. Rintapumppu on ainoa mitä tässä metsästelen, ja senkin tietty kerkee sitten kaupasta kun on tarve. Niin ja amme on hakematta, eilen kävin kaupassa mutta ihmisiä oli niin paljon liikkeellä että jouduin jättämään kilometrin päähän auton, joten jätin mokoman kaukalon vielä sitten kauppaan. Ehtiihän senkin vielä =)
Mieheltä pyysin eilen että tekee synnytysmusat valmiiksi, lupas tehdä :) Sanoin vain että kunnon räyhämusaa kehiin, että jos alakautta pukerretaan niin saa siitä vähän puhtia. Sairaalakassiakin laittelin vähäsen, mutta kaikkea en vielä sinne ole laitellu ja vauvan sairaalavaatteetkin on valmiina. Eli ei tässä muuta kuin odotellaan =)

Pitänee alkaa aamupuuhiin ja sit rupeen vähän tsekkailemaan sitä mun dippatyöhommaa, josko ens viikolla sais palaverin aikaseks sen tiimoilta niin pääsen tekemään joko empiiristä tai teoria-osuutta.... täytyy vaan nyt ryhdistäytyä sen tiimoilta, että tulee tehtyä sitä pikkuhiljaa.

Nullpointsilla hyvä synnytyskertomus ja aikamoisen suloinen tuhnu :heart:


Omaa tuhnua odotellessa, Runttis ja Toukka 37+0
 
Hellouta! Taas on mennyt monta viikkoa ihan taustalla lukiessa, mutta kovasti mukana ollaan vielä.

Onnea kaikille vauvan saaneille ihan hirveästi :heart: :heart: Vähän kade jo...

Joulusta ei tänä vuonna oikein saanut parasta fiilistä irti kun kaikki jo niin odottaa tätä vauvaa. Vähän että hoidetaan tää juhla tästä nyt pois alta, että päästään itse asiaan B)

Viimeinen ultra oli tänään; oli ihan mukava lääkäri äitipolilla, mutta erittäin nopea suoritus. Oltiin sisällä ehkä 4 minuuttia. Kaikki näytti olevan ihan somasti; painoarvio vauvalla 2800g, joten pikkuisen alakäyrällä mennään, mutta kovin normaali. Onneksi vähän pienen puoleinen eikä mikään jättibeibe. Raivotarjonnassa on epeli ja pää on jo lähtökuopassa. Ultra oli niin vauhdikas ja tehokas toimitus, että ei miehen kanssa keretty kauheasti mitään ihmetellä eikä kysyä, mutta lääkäri oli sitä mieltä että kaikki näyttää kauhean hyvältä. Kohdunkaula oli pehmeä, mutta sitä oli vielä pari senttiä jäljellä. Ilmeisesti tämä muksu on tarkka ja tunnollinen kauris kuten äitinsä ja syntyy laskettuna päivänä tai ei ainakaan yhtään aikaisemmin :kieh:
Parasta kai hänen on kypsyä, mutta ei meinaisi mamma enää malttaa odottaa.
Loppuun sain vain ohjeet, että neuvolassa käyntiä ja heille sitten kun alkaa tuntua siltä, että jotain olisi irtoamassa B)

Väsymys on aika ankaraa, koska yöt menee tukkoisen nenän kanssa tapellessa. Viime yönäkin 5,5 tuntia unta. Muutoin nukkuisin varmasti 10 tunnin unia. |O

Ei kai tässä auta kun odotella, että tämä pikkuinen tahtoisi jo tulla äitin ja isin iloksi.

Jaksamisia kaikille!

PäivikkiV + Urholiina 37+0

p.s. ei siinä ultrassa ehtinyt yhtään tsuumailla sitä jalkoväliä eli loppuun asti on sukupuoli kysymysmerkki
 
mörtsykkä:Mulla vauvan pää on kiinnittynyt ja laskeutunut jo rv 36+4 ja seksiä sain aina rv38 asti. Ei tuntunut mitenkään kummalta, mutta rauhassa on menty jo muutenkin tovin. Ainoa asento missä tuntuu enää hyvältä on takaapäin. =)

Ja kyllä, minun mies pihtaa! En ois ikinä uskonut olevan näin päin :LOL: Mutta jalosti lupasi, että aattoiltana "heruu" jos vielä kasassa ollaan. Eli hänen ainoa syynsä on nyt se kun neuvolatäti peläytti raukka paran ihan tolaltaan viime neuvolassa (38+2) sanomalla, että vauva on niin valmis kuin vain voi olla jo tulemaan ulos, että kannattaa ottaa rauhallisesti ellei halua vauvaa ulos ennen uutta vuotta. No meillähän mies toivoo peukut pystyssä, etä syntyisi tammikuun puolella :D Nyt multa on evätty seksi, siivous ja reippaat lenkit koiran kanssa... :| No itsepähän saa kuulla tästäkin sitten lopun elämäänsä :LOL:

Toive81 ja Mini 39+2 :heart:

:attn:

P.S.Täällä ulkomailla kun synnytän niin täällä ei katsota alakerran tilannetta neuvolassa ollenkaan...Mutta eikö nuo kivuttomatkin supistukset jotain "tuhoa" saa tuolla aikaiseksi? Eilen ja yöllä niitä tuli meinaan tosi usein, muttei minkään sortin rytmeissä. Monta viikkoa on jo nipistellyt kanssa miten sattuu sieltä, mutta kivuliaita supistuksia en ole havainnut rv32 jälkeen. Esikoista kun odotan niin ei mitään käryä mikä voisi ennakoida mahdollisesti jotain :whistle: :wave: :attn:
 
Lara83
Arabia mä oon opiskelija ja olen tehnyt vaan osa-aikaisesti hommia. Eli siksi jaksoin paiskia hommia vielä näin loppuvaiheessa, jos olisin kokoaikaisesti ollut töissä olisin varmasti jäänyt äippälomalle silloin kun äitiysrahakausi alkoi... Eli sitä ei voi siirtää, se alkaa kaikilla viimeistään 30pv ennen LA:ta mutta jos haluaa olla töissä, saa työssäolopäiviltä vaan sen minimiäippärahan (eli mikään ei estä työntekoa vaikka siihen asti kun synnyttää, eri asia tietty on, kannattaako se....). Mä olin töissä joulukuussa lähinnä pyhinä tai tein pitkiä päiviä, niin se oli rahallisesti oikein kannattavaa. Tulee tammikuussa äitiyspäivärahan lisäksi sitten tosi kiva palkka :)

Neuvolassa käyty ja oli kiva ylläri kun hemoglobiini oli noussut sadasta -> 111 :) enkä ees ollut muistanut syödä rautaa :whistle:
Viimeksi lääkäri mittasi sf:ksi 31,5 ja sanoi että on laskeutunut, neuvolantäti sai mitaksi tänään 34, eikä tää kyllä munkaan mielestä ole laskeutunut... Eikä kuulemma varmaan ihan lähipäivinä ole syntymässä :whistle: Mutta sitä ne sanoi esikoisestakin ja kuitenkin tuli paria päivää ennen LA:ta. Kunhan vaan pysyisi uuden vuoden puolelle, muuten ei oo toiveita ;)

Seksiä ei oo tullut pahemmin harrastettua, toi jatkuva hiiva ei houkuttele petipuuhiin ollenkaan. Mutta heti kun vuosi vaihtuu, otetaan kaikki ässät käyttöön ja lisäksi tulista ruokaa :p

Toive81 mulla ei viimeisessä neuvolalaääkärissä todettu juuri muutosta alakerrassa, eli ainakaan mulla ne kivuttomat supistukset ja satunnaiset pistelyt ei ollut tehonnut.

Nyt olisi tarkoituksena lähteä metsästämään viimeisiä lastentarvikkeita tulokkaalle, jos vaikka alennusmyynneistä jotain löytyisi... :wave:

Lara83 ja Eemeli 37+6 (huomenna pikkuinen olisi siis jo täysiaikainen!) :heart:
 
Mun piti siirtää tälle päivälle varattu neuvola perjantaille, kun on niin kamala olo, etten halunnut lähteä kävelemään yksinäni tuonne ulos... Kurkku on aivan tulessa, ja kipu säteilee korvakäytäviinkin. Viime yön vain pyörin sängyssä, kun sattui niin hirveästi. Ikinä ei ole tällaista kurkkukipua ollut, mutta johtunee siitä, että yleensä vetäisin buranaa jo kaksin käsin tässä vaiheessa ;) Neuvolan terkka käski ottaa paracetamolia, ettei tarvitse ihan marttyyrina kärvistellä.

Vauva on niin alhaalla, että vessassa saisi rampata jatkuvasti. Pää tosiaan tuntuu ihan helposti. Neuvolan terkka meinasikin, että synnytys voi edistyä aika nopsaan, sitten kun vauhtiin pääsee. Meillä on lapsenvahti talossa vielä torstaihin tai perjantaihin saakka, eli saisi ruveta tyttö syntymään vähitellen! Tänään on tehtävä massiivinen kauppareissu, jospa se vähän avittelisi asiaa...
Näillä viikoilla esikoinen oli jo syntynyt, mutta tämä tyttönen onkin rauhallisempaa sorttia. Liekö sitten isäänsä tullut, kun esikoinen on luonteeltaan aivan niinkuin äitinsä :)

Eli minäkin alan olla aika kärsimätön. Nyt kun pahin nuha on taittunut, alkaa taas toivoa vauvan syntymää. Vielä kun tuo lapsenvahtiongelma iskee päälle siskon lähtiessä kotiin, niin todella toivon kolmen päivän sisään alkavaa synnytystä!

Tuttiritari 38+5

 
onnittelut nippanapalle ja sashalle vauvoista :flower:

ihanan suloset vauvat hemulilla ja nullpointsilla

ja kiva ku hemuli laitoit pinon tammikuisille vauvoille. itekki mielummin kirjottelen sielä teidän kaikkien"tuttujen"kanssa.

laitan meijän herrasta profiiliin kuvan joku päivä. pitää vaan ottaa kuva herrasta. toki on jo paljo kuvia, mut jos sais hyvän kuvan ku herra on hereillä. täälä näyttää kyl yöt menevän nyt hyvin. on heränny kerran yöllä syömään nyt muutamia öitä. noh, ikinä ei tiiä, kuinka seuraava yö menee.

käytiin isompien poikien kans eilen lääkärissä, ku ollu pitkään kuumetta(toisella jouluaatosta ja toisella 25.pvä asti)ja räkää paljo. noh, esikolla oli sit kumpiki korva tulehtunu ja kuopus sai kans kuurin, mutta en kyl tie miks. lääkäri vaan sano et krohisee niin paljo et laitanpa sillekki kuurin, jos sattuu joku tylehdus olla että menee ohi. juup. ei lääkäri kattonu ku korvat vaan ja kuunteli keuhkot. luulis että olis kurkunki kattonu ja vaik ottanu crp:n, mut ei. noh, toivotaan et kuurit tehoo.

juup, mutta pikaseen tulin teidän kuulumisia lukemaan. ja kattomaan toki onko vauvan saaneita ilmottautunu.

mutta palailen taas :wave:
 
Miljoonasti onnea Sasha ja Nippanappa!!! :flower: :flower:

Täällä tänään 38 viikkoa täynnä. Masussa taitaa olla tosi ahdasta, vauva tekee aika "aggressiivisia" liikkeitä ja puskee itseään vatsan läpi.

Hemuli ja Nullpoints[/b voi että miten kauniita vauvoja!! IIiik koska me muutkin saatais omamme syliiiiiiiiiiiin!! :heart:

Tota täysikuuta mäkin syynäilin uudesta kalenterista, jospa silloin sitten hehe.. :p

Harrastatteko muuten vielä paljon liikuntaa? Mulle neuvolan lääkäri suositteli liikkumista jotta supistelisi enemmän mutta ei kävelemisestä meinaa enää oikein tulla mitään kun alkaa koskemaan ja saa kävellä melkein kaksinkerroin :p. Pieniä happihyppelyitä käyn koiran kanssa tekemässä mutta en tosiaan mitään maratoneja..
 
Tervehdys :wave: ,

Mimssu kyseli liikunnasta. Minä olen pyrkynyt liikkumaan sellaiset 5x viikossa. Jumpalla käyn 2-3x/viikko, kotona jumppailen myös (lähinnä joogaa ja venyttelyä) ja sitten 2-3x viikossa käyn lenkillä taikka uimassa. Ohjaamassa en ole käynyt kuin 1-2x viikossa ja silloinkin vain tuuramaassa muiden ohjaajien poissaoloja. Työkseni kun liikuntaa ohjaan, niin tämä määrä liikuntaa/viikko on mulle kuin lomaa kun töissä jumppia tuli ohjattua noin 15h/viikko :LOL: .

Hemulin ja Nullpointsin vauvat on niin ihania. Saadaankohan me pinoon huomenna vuoden viimeinen vauva ja kenellekköhän lähtö tulee seuraavaksi, on se vaan niin jännää...

Sairastelijoille pikaisia paranemisia ja viimemetreillä oleville supistuksia.

Oma napa voi hyvin. Yön sain nukuttua normaaleilla vessareissuilla/kyljenkäännöillä, joten senkin puolesta jaksaa.

Lapsilla alkaa olla ilmeisesti tekemisen puutetta ja se näkyy ja kuuluu varsinkin isompien osalta jatkuvan nahisteluna ja sitä ei meikeläisen hermot kestäisi nyt yhtään :kieh: .

Uutta Vuotta päätettiin jäädä vastaanottamaan suosiolla kotiin. Jotenkin ei vaan ole nyt fiiliksiä lähteä toiseten nurkkiin majailemaan. Varsinkin kun tietää, että reisussa nukkuminen ei ole hääviä meistä kellekkään ja yhden yön valvomisen jälkeen saa sitten kotona taistella väsyneiden lasten kanssa vielä toisen päivän päälle.

Nyt laittamaan ruokaa pöytään. Lapsille on tiedossa arkisesti kalapuikkoja ja meille aikuisille tein riisipuuroa (nam).

Mukavaa tiistaita kaikille tasapuolisesti :wave:

:heart: Anni ja masu 35+4 :heart:
 
Nuin, enpä sitten tullut hullua hurskaammaksi mokomasta magneetista :headwall: :headwall: Äpolilta soitti joku hoitaja ja sanoi että lääkäri oli laittanut papereihin kysymysmerkillä keisarileikkaus, kun joku mitta on ilmeisesti liian pieni. Toisaalta oli maininnut sirosta vauvasta, joten aikaa ei ainakaan vielä ole siis varattu. Bläh, en ala mitään riskejä ottamaan joten kaipa se pitää se leikkuuaika sitten vain varailla ens viikolla kun menen sinne polille. Jotta alakautta synnyttäisin niin pitäisi kyllä olla väljät röörit siihen, kiitos... olipa miten siro vauveli tahansa tulossa. Täytyy sitten ens viikolla ottaa selvää että mimmosen kokonen sieltä nyt sitten mahtuisi tulemaan ylipäätään. Olisin kyllä toivonu uutisia että mahtuu vaikka mimmonen jöllikkä tulemaan mutta eipä tietysti, aina vaikeempaa tää päättäminen että miten sitä nyt pykeltää vauvelin ulos

Njääh, täällä ei muuta. Hernekeitto on porisemassa liedellä ja takkaa on lämmitetty, (pilkoin ihan kirveellä puitakin pienemmäksi) ja tiskattu ja jääkaappi siivottu joulunruuista lopullisesti. Nyt imurin varteen niin saa kissankarvat kyytiä ja sitten pääseekin varmaan jo kohtapuoleen syömään hernaria =)

mmhh.. oliskohan pitäny tehdä pannukakkuakin...

:eek:
 
runttipulla: :hug: , päätös ei kyllä ole helppo. Mutta toisaalta nyt, kun tiedät että ei ehkä mahdu tulemaan, ni sitten ei ole kauheasti vaihtoehtoa.. Mullahan ne ei alkanu ees kuvaamaan ollenkaan kun valittiin suoraan sektio, että en tiiä oisko mahtunukaan. Kauhealta tuntuu tuo sektio, mutta vielä enemmän ois pelottanu pt:n synnyttäminen.:ashamed:
Hankala päätös kyllä.. mutta sektiossa ainakaan vauvalle ei käy mitään, se hyvä puoli siinä. :heart: Vaikka siis eihän varmaan noissa pt-synnytyksissäkään mitään käy, useemmin varmaan päätyy vaan kuitenkin lopulta hätäsektioon. Ja lääkäri ainakin mulle sano, että jos on päättänyt synnyttää alakautta pt-vauvan ja lapsivedet menee, niin tulee joku ihme "sukkailmiö" ja joudutaan tehä sektio. Eli jos pt-synnytys käynnistyy kotona suppareilla, ni sitten saattaa onnistua alakautta, mutta jos lapsivedet kerkeää mennä, ni that's it.
Mutta kumpikin on varmasti ihan turvallinen synnytystapa täällä koto-Suomessa.. Me vaan saatiin siinä välissä ennen kääntöyritystä miehen kanssa vähän aikaa miettiä ja oltiin aiemmin jo puhuttu, että jos pitää valita sektio vai pt-synnytys, ni sektioon.. että ihan näillä pohjilla sitten tehtiin päätös. Kauheasti ei kyllä lääkärit sanoneet juuta, eikä jaata, piti ihan ite päättää. Mutta uskomme, että ihan oikea päätös tuli tehtyä. Tsemppiä sinne päätöksen tekoon, kyllä se siitä!! Ei se vauva varmaan sinne masuunkaan jää:)
 
Sini-Sissi: Mulla vielä myrsky katsastamatta, mutta olen kyllä aatellut sen pikimmiten katsoa. Meillä ollut aina kotona laumanvartija ja ovat ne ainakin meidän mun ja sisarusten kanssa tullut toimeen mitä parhaiten, mutta aina vaan arveluttaa vähän. tosin tuo meidä vartija ei kyllä ole laumanvartijaa nähnytkään, itse vaikkaan että siinä vähintään puolet kultaistanoutajaa :LOL:

Nyt puita hakemaan ja takan lämmitykseen.
 
Kirjoitin pitkän löpinän joka hävisi...

No lyhyesti:

Menkkamaiset kivut ollu päällä lähes 24 h eilisestä. Ruskeaa vuotoa edelleen ronkkimisen jäljiltä... lieköö avautuu lisää....

Urheiluasiaa: odotan, että pääse kunnolla treenaamaan... jos sais tän selän kuntoon..
Jooga olis kivaa, äitiysjoogaan kun en mahtunut enää mukaan silloin....
aminohappo: onko ollut hyvä jooga, muistaaakseni osallistuit täällä päin joogaan

Yöt on h..ttiä, jalkoja säree ku jotkut hermot ahtaalla lantiossa. Onko kukaan käyttäny tukisukkia ikinä... viimeyönä meinasin vetää jo kylmägeelin päälle jonkun sideharson tiukalle ku pakotti niin....

Uusi vuosi tulee ja herkuttelu jatkuu suklaan jälkeen sipsi linjalla.. olisiko ideoita muuhun dippailtavaan? porkkana, kurkku linja sopis kyllä linjoille paremmin....muuta?
entäs ideoita alkoholittomaan booliin?

nyt yritän sietää kipuni kuin nainen ja narina lakkaa....

Sasha: kun jaksat kirjoittelehan synnytyksestä, alkoiko ihan itsekseen vai mikä oli tilanne?
 

Yhteistyössä