TAMMIKUUN TOIVOT syyskuussa

Heissan!

Eilen oli taas niin haipakkaa töissä etten ehtiny mitään tekemään.. ja silti olin 10 taas töissä. Grr, pitäis hidastaa jo mutta tuntus tahti vaan syksyä kohden kiihtyvän. On varsin normaalia tällä alalla.
Kirppunen ja Sasha80 :hug: toivottavasti jaksatte vaikka ressaavia tommoset jutut onkin.

Me ollaan oltu miehen kanssa 5 vuotta joista vajaat 2 v kihloissa ja ens keväänä siis naimisiin. Ja tammikuussa tämä toukkeli sitten kans. Eli olemme tässä porukassa kaiketi hitaanpuoleisia :LOL:

jep, aamulla oli neuvola: paino noussu all in 4 kg (sain kehuja että sopiva painonnousu, hidas ja tasainen...), paineet ym ok paitsi hemppa oli 98. Lisää rautaa, nyt sitten aamuin illoin. Jospa se lähtisi sitten taas nousemaan :) Toukka pötkötti (=nukkui) masussa kun kuunneltiin sydänääniä ja ne oli luokkaa 130. Heti kun pääsin töihin niin alkoi mellastaminen ja heräs duunipäivään. Aika aamu-uninen toi toukka on muutenkin, ei ikänä nouse samaan aikaan mun kanssa ja illalla mellastaa sitten puolille öin niin että tanner tömisee. Juu ja masumitta oli 19-20 cm, eli keskikäyrien tuntumassa mennään - ei iso eikä pieni. Olen varmaan aika aneeminen asiakas tuolla neuvolassa kun mulla ei ole ikinä mitään kysyttävää eikä mikään vaivaa *koputetaanpa puuta*, totesin vain että enää 10 vkoa töitä jäljellä ja tuntuu etten millään voi vielä jäädä pois töistä. Mulle kun ei tule sijaista niin saan sitten jatkaa siitä mihin jäin joten vähän suututtaa kun on hommat kesken..
Miten tämä aika menee näin nopsaan?

On muuten aika mahtava keli ulkona - ihana syksynilma ja kunnon aurinkoa!

Runttis ja toukkeli 24+0 (wohoo taas viikko vaihtui, 25. jo menossa...)
 
vimppa saikku päivä, huomenna töihin. kiva kyllä mennä töihin, eniten kyl nyt ahdistaa niin aikanen herätys.

katoin tos vauvanvaatteet läpi, et mitä tarttee ostaa vielä. UNISEX vaatteita oli tosi paljo, ei tarvi niitä kyl enää ostaa, laskeskelin et bodeja on 21, koko potkareita 6, yöpaitoja 5, puolipotkareita 9, housuja 9, paitoja 7, villa-asuja ja 2 lappuhaalarit. koot 50-62. lisää en kyl hommaa enää noit unisex vaatteita, poikien vaatteita mulla on iso pahvilaatikollinen, jos tyttö tulee niin tytön värisiä ei pahemmin oo( sisko on kyl luvannu antaa lainaan), mut tunnen kyl itteni et varmasti meen osteleen kauheesti kaikkea sitte ku vauva on syntyny ja varmasti lahjaksi saa myös paljo. sukkia mun kyl pitää ostaa ja talvilakki ja kypärälakkeja, muuten kaikki tarvikkeet on. tosin vaippoja ym ostan vielä etukäteen, tutteja oon jo ostanu mutta ajattelin muutaman pullon myös ostaa ja korviketta varmuudne vuoks kaappiin, rasvoja ym löytyy.

unelmasynnytyksestä oli aikasemmin puhetta. ehkä toivoisin että menis samanlailla ku viime synnytys, 8cm auki ilman suppareita ja ku synnytys käynnistetään/käynnistyy nii 5 kipeetä supistusta 2 min ponnistus vaihe. oli nopsa viime synnytys ja luomuna tuli, kun ei saanu enää puudutuksia, eipä olis tarvinnukkaa ku ei tosiaan ollu ku 5 sietämättömän kipeetä supparia.

uudelleen synnyttäjät, onko teillä ollu nopeempia synnytyksiä"tuoreimmat"synnytykset kun esim eka. kyl vaikeesti kysytty eli onko ollu eka hitain, toka nopeempi ja esim kolmas nopein.

juup, mutta ei täs ihmeempiä tällä kertaa.
 
Unelmasynnytyksestä on ollut täällä juttua ja piti tulla teille kertomaan että olin tänään ekalla käynnillä pelkopolilla (naistenklinikka), jossa käytiin läpi eka synnytys kätilön kanssa ja suunniteltiin seuraavaa.. Pakko kyllä nyt sanoa, että meni ihan tosi paljon paremmin kuin mitä uskalsin toivoa! Eka kauhusynnytys käytiin tosi tarkkaan läpi käyriä myöten (uskomatonta mitä kaikkea siellä mun 'mapissa' oli tallessa!) Moniin kysymyksiin löytyi lopultakin vastauksia ja kaikenkaikkiaan jäi ihan positiivinen fiilis eli ilmeisesti mä lähden nyt taas synnyttämään alakautta vaikka jossain vaiheessa tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta.

Sovittiin että:
- vauvan kokoa seurataan lasketun ajan tienoilla ja käynnistys on mahdollinen jos koko näyttää isolta
- tällä kertaa mulle selitetään kaikki toimenpiteet niin, että idioottikin ymmärtää
- saan liikkua, syödä ja juoda miten haluan, epiduraalia heti kun tuntuu siltä ja sitä voidaan antaa lisää vielä vaikka ponnistusvaiheessa
- epparia ei leikata kun todella tarpeeseen
- imukuppia ei käytetä mistään muusta syystä kuin vauvan ahdinko eikä sillonkaan leikata välilihaa jos ei ole ihan pakottava pakko.
- miestä ei häädetä huoneesta millään perusteella ilman mun lupaa
- voinnin mukaan mahdollisimman nopea kotiutuminen
- kätilö käy vielä synnytyksen läpi kanssani ennekuin lähden kotiin ja kaikki omat paperit saan mukaan heti

Toisaalta nyt mielessä välkkyy sujuva synnytys, joka pyyhkii pois edellisen trauman, toisaalta taas mietin, olinko mä nyt vähän 'helposti huijattavissa'... Noh, jos tääkin keikka menee päin pyllyä niin seuraava on sitten sektio. Oon kuitenkin nyt juuri tyytyväinen tuohon käyntiin ja siitä jääneisiin tunnelmiin. Seuraava käynti on lääkärille rv 28+.

Sisi ja bébé2 24+5
 
cruella Mulla eka oli 7h, laskettiin käynnistetyistä suppareista. Toka 11h, koska laskettiin jo kotona alkaneista ja sairaalassa loppuneista suppareista (joita sitten oksitosiinilla lisättiin). Kolmas 3 1/2h, neljäs 3h ja viides 2h. Hiukkasen jännittää, nopeutuuko tahti kovasti - ettei vain tulis sairaalaan kiire :whistle: Tunnin ajomatka ;)

siitä keskosdokkarista pitihän se katsoa, ja voi järkky minkä ikävän teki :'( Meidän pikkuisen Onnin lyhyt elämä tuli mieleen, mekin lopulta jouduttiin päättämään yhdessä lääkärin kanssa hoitojen lopettamisesta ja syliin saatiin turvalliseen kuolemaan :'( :'( Sen jälkeen oon nähny painajaisia, että mulla on vauva ja unohdan sen aina jonnekin vaunuihin nukkumaan. Kai se on jotain pelkoa, että unohdan jotenkin pikkuisen oman poikamme :(

Huomenna äitipolille - Toisaalta jännittää ja toisaalta ei tunnu miltään :eek:
 
Heippa!

En ole mäkään kuullut tuosta pikkuhaikara-lomakkeesta...

Vähän omaa napaa.. Tänään käytiin neuvolassa ja kaikki oli muuten ok, mutta kahden viikon rautakuurille jouduin. Pari viikkoa on väsyttänyt niin kamalasti ettei mitään muuta jaksaisi tehdä kun löhötä kotona, ja matalasta hemoglobiinista se sitten johtuikin. Sf-mitta oli kuukaudessa kasvanut 5cm, nyt siis 25cm (26+4) ja pikkuinen on raivotarjonnassa vinossa oikealle päin kallistuneena, niinkuin olin arvellutkin, kun noi potkut tulee enimmäkseen oikean puolen kylkiluihin. Painoa oli tällä kertaa tullut onneksi vaan 1,5kg/kk. Alkoi vähän jo kauhistuttamaan toi painonnousu edellisellä kerralla kun kahtena peräkkäisenä kuukautena tuli 4kg/kk :D Nyt paino tasaantui sopivasti normaalikäyrälle, kun alkupaino oli alipainon rajoilla. Seuraavana onkin sitten lääkärineuvola :)

Kauan ja hartaasti odotettu äitiyspakkaus tuli vihdoinkin tänään, oli kyllä tosi ihania kaikki :heart: Toppapuku oli nätti, harmi vaan että se on niin iso ettei varmaan tuu käytettyä..Ellei sitten poika tule äitiinsä ja synny 4,6 kiloisena :p Nyt alkaakin olemaan hankkinnat aika hyvällä mallilla, vaunut puuttuu ja jotain 50-56cm vaatteita tarvis vielä ostaa, kun on tullut enemmän ostettua noita 62cm. Ja tutteja, pulloja ym. pikkujuttuja, mutta onhan tässä vielä aikaa.

Mies lupautui tänään tulemaan synnytykseen mukaan :heart: Siitä on ollut kovat keskustelut ja tänään hän itse otti asian esille ja sanoi haluavansa tulla. Ainoa asia mikä häntä mietitytti, että onko siellä joku sänky lähellä jos häntä käy pyörryttämään :p

Fistik ja PikkuPrinssi 26+4
 
Tulin vaihteeksi istuskelemaan Lohjan kirjastoon koneen äärelle.
Mies on taas iltavuorossa,joten melko tylsää kotona :eek:
Kävin appivanhempien luona syömässä ja näyttämässä 4D-kuvat.
Appiukko etenkin oli ihan ihastuksissaan :D
miehen sukuun on viimesen 20 vuoden aikana syntynyt vain poikia,joten voitte uskoa,että meidän tytsylle on ollut tilausta :LOL:
Anoppi oli ruvennut kutomaan sellasta ihanaa tilkkupeittoa vaunuihin,vaaleanpunaisena tietty ja pyysin vielä kutomaan neulekietasutakin.
Se menee sitten hyvin toppapuvun alle,kun ulkoillaan :)

Tämä meidän neiti ei tykkää yhtään,jos istun normaaliasennossa.
Nytkin röhnötän vähintäänkin huvittavan näkösenä kirjaston kovalla tuolilla ja nivusiin satelee potkuja!

Toinen inhopaikka vauvelille on autolla ajo.
Melkosta rytyytystä tuntee,joten turvavyön alavyönkin jättää suosista löysemmälle :LOL:

Huomenna ois 11.00 lääkärineuvola..
Palailen sitten kertomaan,mitä sanoivat :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fistik:
Mielialaongelmista Mulla myös heittelee aika laidasta laitaan..itken tosi helposti ja aivan turhista asioista ja oon myös ollut aikamoinen kiukkupussi koko raskauden ajan. Saan raivokohtauksia pikku asioista ja silloin sanon ääneen kaiken mitä mieleen tulee ja välillä kyllä nolottaa jälkeenpäin.. Kyllä mäkin olen miestä säälinyt.. Mies on onneksi ymmärtänyt hyvin ja ei käy tappelemaan vastaan (vaikka ennen raskautta kyllä sanoi aivan varmasti vastaan tulisena turkkilaisena..nyt se ei jaksa edes vaivautua taistelemaan niin tyhmistä asioista :p). Mutta on hän pari kertaa todennut ääneen, että syntyisipä se vauva jo, että säkin olisit taas paremmalla tuulella :p
Muut ei niistä olekaan oikeastaan joutuneet kärsimään kuin tuo mies, kun ei ole lähellä ketään muuta kelle raivota :D

Asiasta toiseen..Mun 3v. siskontyttö kävi eilen kylässä ja ei oltu nähty juhannuksen jälkeen, joten tää mun maha oli sille iso ihmetyksen aihe. Tyttö tuijotti masua suu auki ja silmät pyöreenä, ja kun hänelle selitettiin, että siellä on vauva niin tyttö kyseli "miksei se vauva tuu esille, mitä se siellä tekee ja onko se ujo kun se on piilossa". Samalla tyttö lähti hakemaan toisesta huoneesta turvakaukaloa jospa se vauva vaikka ois siihen suostunut tulemaan näkyville :LOL: Oli kaikilla siinä naurussa pidättelemistä. Myöhemmin tyttö näki kun vauva myllersi masussa oikein kunnolla, tyttö tuijotti mun mahaa totisena ja kuiskasi "mua pelottaa" ja meni mamman luo turvaan :p Niin huvittavia noi lasten letkautukset tuossa iässä :)

Fistik ja PikkuPrinssi 26+2
Mielialaongelmista haluaisin kaikille ainakin kertoa sen, että älkää ruvetko syömään mitään lääkkeitä " turhan" takia. Olen itse käynyt läpi todella pahan masennuksen erittäin pahalla ahdistushäiriöllä höystettynä, joten tiedän mistä puhun. Lääkitys on paikallaan ihmisen ollessa niin huonossa kunnossa ettei normaalit arkirutiinit onnistu/on itsetuhoinen tsi muuten niin pahassa tilassa ettei voi ottaa vastaan esim. terapia apua.

Minulla myös raskausaikana kirvoittui takaisin tuo vanha vaiva ja pääsin suorinta tietä terapiaan. En itse koe sitä mieheni enkä kenenkään muunkaan velvollisuudeksi kestää ylimitoitettua kiukkuisuutta/masentuneisuutta/agressiviisuutta (ei fyysistä) vaikk olisinkin raskaana. Terapiassa sain nopeasti apua ja konkreettisia keinoja millä pääsin taas "otteeseen" omasta käytöksestäni ja huomasin, että se on hallittavissa. Neuvolalääkärin lähetteellä pääsee vaatimalla kunnalliseen (hoitovelvoite) terapiaan, josta 3kk jälkeen on mahdollista hakea KELA;n tukea yksityiseen terapiaan. Yksityisiä KELA;n hyväksymiä terapeutteja ympäri suomen löytyy täältä http://www.psyli.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010528 jos joku haluaa apua heti ja on valmis maksamaan.

Jos tuntuu, että tarvitsee apua sitä kannattaa hakea jo ennen lapsen syntymää vaikkei se mitään todista että vauvan kanssa tulisi ongelmia.

Toivottavasti tästä oli apua, voimia kaikille ja yritetään nauttia juuhan :hug:
 
Sisi mukava kuulla että pelkopolilla käynnistä oli apua ja toivotaan että sovitut asiat pitää :D

Tuttemui kyllä oli itku silmässä kun sen dokumentin katsoin eikä minulla ole edes omakohtaista kokemusta asiasta.. Pidetään peukkuja että uutiset äippäpolilta ovat sellaisia että voit alkaa nauttia loppuraskaudesta ilman ylimääräisiä mietinnän aiheita :hug:

Tänään on supistellut taas hieman tavallista enemmän, mutta ei kuitenkaan niin paljon että olisin huolissani. Tytsykkä on ollut tosi vilkkaalla tuulella ja on liikkunut niin että maha heiluu ihan kunnolla. Saas nähä millainen touhutäti sieltä on tulosssa :whistle:
Vaatteet on nyt kaikki valmiina, vielä kun löydän sopivan lipaston niille niin hyvä on. Hankinnoista isoimmat on tehty eli pientä tilpehööriä vielä hankintalistassa siis tutit, vaipat jne..

Mielialoista itselläni on tosiaan tuota herkistelyä tiettyjen asioiden suhteen, mutta suuremmilta tunnekuohuilta on vältytty (toistaiseksi). Viime synnytyksen jälkeen oli kyllä tunnekuohuja ihan mukavasti kun itku ja nauru oli synnytyksen jälkeen tosi herkässä. Onneksi se tasoittui suhteellisen nopeasti, mutta kyllä alkuun oli tosi hölmö fiilis itselläkin kun tosiaan elämä oli yhtä naurua ja itkua ja välillä molempia yhtäaikaa..

MaMa ja tytsykkä 25+5
 
Meillä on nyt kaksi lasta ja kolmas on tulossa. Ensimmäinen synnytys käynnistettiin (Cytotec, emättimen kautta) ja kesti kokonaisuudessaan ensimmäisistä supistuksista laskettuna noin 6 tuntia, mutta synnytystietoihin kirjattiin kestoksi 4 h 40 min. Ponnistusvaihe oli 20min (muistelin 10-15min, mutta synnytyskertomuksen mukaan oli toi 20min). Poika syntyi rv:llä 42+0.

Kuopuksen synnytys lähti käyntiin itsestään. Kokonaiskesto ensimmäisistä supistuksista melkein 6h, mutta synnytyskertomukseen on kirjattu 4h, ponnistusvaihe 3min. Tyttö syntyi rv:llä 40+5.t

Molemmat synnytykset ovat mun mielestä sujuneet rivakasti. Supistukset on molemmilla kerroilla lähteneet reippaasti käyntiin ja tulleet alusta asti tiuhaan ja voimakkaina. Ensimmäisestä en niin tarkkaan muista, mutta toisella kertaa supistukset alkoivat suoraan 5min välillä. Toivottavasti tämäkin synnytys menisi kuten aiemmatkin, mielellään saisi lähteä käyntiin suppareilla. Synnytyksen käynnistyminen lapsiveden menolla vähän mietityttää, kun ei ole kokemusta semmoisesta, molemmilla kerroilla vedet on menny vasta, kun kalvot on puhkastu sairaalassa. Paljon siistimpi vaihtoehto, kun vesien meno kotona esim. sängyssä. Mutta kunhan sais suht. terveen lapsen niin eiköhän se olis tärkeintä.


tulia & viljami 23+0
 
cruella: mulla ollu synnytyksen kestot noin 1 = 4,5 h 2=56 min, 3= 3,5h eli kolmonen oli kakkosen synnytystä hitaampi.

Kävin tänään taas (toista kertaa) lääkärissä kun tämä 4 viikkoa kestänyt flunssa ei ota loppuakseen :headwall: . Olen tuntenut kipua oikeassa poskessa viimeviikosta lähtien ja nyt kaks päivää ollu pää tosi kipeä eikä oo parasetamolit auttanu. Poskiontelontulehdushan se oli kuten arvelinkin. Toinen lääkekuuri jo tälle flunssalle. Jospa tämä nyt sit auttais. Sain samalla reseptin Panacodille kun panadol ei särkyyn auta. En kuitenkaan ota ellei ole ihan pakko vaikka ohjeiden mukaan otettuna turvallista pitäis ollakkin.

Mulla on itku herkässä siis tosi herkässä. Oon aika herkkä normaalistikkin, mutta nyt tämä on jo ihan säälittävää. Kun katsoin sitä dokumenttia keskosista niin itkin melkein koko ajan. Sit väitin miehelle että jos vauva nyt kuolis kohtun niin se ei varmasti suris olleenkaan ja itkin. Mies sanoi että tietty suris vaikkei sillä vielä samanlaista sidettä tähän vauvaan olekkaan kuin minulla. Tyhmää vielä miettiäkkin tuommosta ja "hakea" itkun aiheita. Sit ku mies vihjas (tai ainakin otin sen vihjeenä ) että on ollu vähän turhan pitkä väli seksissä ja otin siitäkin niin itseeni että menin vessaan itkemään. Oon ollu lisäks tosi väsyny ja itkeny ihan vaan väsymyksestä. Nukahtelen istualleen ja oon kärtynen ja sit illalla ei väsytä tai ei voi mennä nukkuun ku hommat on jääny päivällä väsymyksen vuoksi tekemättä. Sais tän flunssan pois jos se (henkinen) olokin siitä sit paranis. Muuten en ole masentunut tai mitään mut itkeskelen herkästi ja tyhjästä, voi tietty johtua siitäkin kun on sairastellu niin pitkään että alkaa oleen voimat loppu.

Vesseli on kova potkimaan. Etenkin iltaisin kuten lähes kaikilla muillakin. Lapset kun on saanu sänkyihin ja ite rauhoittuu sohvalle (ellei oo muuta tekemistä ) alkaa maha heilua. Luonnottoman näköistä kun silleen ulospäin liikkuminen näkyy että maha hytkyy ja heiluu. Myös aamuisin liikkuu paljon. Varsinkin töissä huomaa kun on aamuvuorossa ja istun vaan paikoillaan niin liikkeet näkyy päällepäin. Tulee hymy aina huulille kun kunnolla liikkuu, tietää kaiken olevan hyvin :heart:.

Johjo & vesseli 24+1
 
Kävin tänään taas (toista kertaa) lääkärissä kun tämä 4 viikkoa kestänyt flunssa ei ota loppuakseen :headwall: . Olen tuntenut kipua oikeassa poskessa viimeviikosta lähtien ja nyt kaks päivää ollu pää tosi kipeä eikä oo parasetamolit auttanu. Poskiontelontulehdushan se oli kuten arvelinkin. Toinen lääkekuuri jo tälle flunssalle. Jospa tämä nyt sit auttais. Sain samalla reseptin Panacodille kun panadol ei särkyyn auta. En kuitenkaan ota ellei ole ihan pakko vaikka ohjeiden mukaan otettuna turvallista pitäis ollakkin.



Johjo & vesseli 24+1




Täällä myös kauheassa flunssassa ja poskiontelontulehduksessa :wave: Lääkekuuria ei ole ja kipu onteloissa on jo onneksi laantunut. Määräsivät lepoon eli kolmeksi päiväksi saikulle. Jos ei mene sillä ohi, niin sitten lääkäriin. Kyllä mahtavat töissä tykätä, toisen kerran jo kuukauden sisällä olen poskionteloiden takia saikulla. Lepo toimi viimeksikin, mutta uusi flunssa paukautti tuoda tulehduksen takaisin :( Olen viime päivinä kaipaillut NIIIIN kovaa allergialääkettä, duact esmes veisi oireet pois poikkeen. Kokemuksesta tiedän.... Mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kun möllöttää kotosalla ja niistää / höyryhengitellä / huuhdella sarvikuonolla. Tuntuuhan se toki onneksi toimivan, mutta on erittäin tylsää ja hikistä puuhaa.

Perjantaina olisi sokerirasituskoe :eek: Siitäkin tulee työpoissaolo. Jee... Odotan oikein innolla sitä paastoa yms. Miten teillä muilla siinä käyneillä on mennyt?

Odotan tässä että millon iskee paniikki. Kun ei ole vaaville hommattuna kuin muutama body ja pöksyt.... Paketin pitäs tietty tulla muutaman viikon sisällä. Mutta kun muilla tuntuu olevan suunnilleen kaikki valmiina! APUA! Kaverilta saan ostettua käytettynä vaunut ja turvaistuimen ja ihan ilmatteeksi löytyy kuulemma vaatetta vaikka kuinka paljon. Ja sängynkin saan kuulemma lainaan. Mutta kun ne tavarat on liki 300 km päässä. Eli pitäisi varmaan lähteä joku viikonloppu niitä noutamaan. Kun vaan kerkeisi ja saisi aikaiseksi. Pitänee ukon kanssa rueta neuvottelemaan että millon lähdetään... Onko täällä ketään muita näin mattimyöhäsiä?

Mutta nyt pitää siirtyä laittamaan keittiöfirmalle postia. Uuteen taloon olisi kivaa saada keittiöön ym. kaapit....

Tukkoisin terveisin

Papupata & Papu
 
Kipeille paranemisia!

Mulla kesti ensimmäinen synnytys 5h20min ja toinen 5h15min eli suunnilleen saman verran, mutta ekassa ponnistusvaihe kesti 23min. ja toisessa 10min. Eli ponnistusvaihe meni toisessa yli puolet nopeammin. Ensimmäinen syntyi rv 39+3 ja toinen 41+3. Ensimmäinen käynnistyi lapsiveden menolla ( ei onneksi sänkyyn, olin pissalla ja vedet meni siis pöntöllä istuessa tai siis osa) toinen alkoi sitten supistuksilla.

Minä en ole hankkinut vielä mitään vauvalle, mutta meillä on edellistä vielä kaikki tallella. Uusi sitteri ja itkuhälytin pitäisi ostaa, toppapuku (edelliset syntyneet kesällä niin ei ole niin pientä toppapukua),talvimyssy ja ehkä jotain neutraalia vaatettakin ostan. Ja sitten tutit, vaipat yms., mutta ne ostan vasta joskus joulukuussa.

Minä lähetin kelan paperit viikonloppuna, saas nähdä kuinka nopeasti päätös tulee. En ota pakkausta vaan otan sen rahana. Olen kaksi edellistä ottanut pakkauksena ja nyt ei sitten tarvittu pakkausta, kun on kaikki edellisistä tallella vielä.

Minun ei nyt tässä raskaudessa tarvitse sokerirasitukseen mennä. Edellisistä olen joutunut, mutta nyt paino oli muutaman kilon vähemmän kuin edellistä eli normaalipainoinen.

Lähdetään ylihuomenna eli perjantaina miehen kanssa kylpylään ja tullaan sunnuntaina takaisin. Lapset menevät miehen vanhemmille hoitoon. Päätettiin lähteä sitten enne vauvan syntymää vielä kahdestaan johonkin, kun sitten ei tiedä koska seuraavaksi johonkin pääsee, kun vauva on syntynyt. Ja mies sai palkinnoksi kisoista restel-hotellin lahjakortteja 150e edestä, niin joudutaan sitten maksamaan vain toinen yö. Hyvään aikaan mies kyllä sai nuo lahjakortit :)

 
cruella synnytysten kestoista eka: 14t25min, toka: 14t08min kestot on laskettu ekasta siitä kun ensimmäiset supistukset alkoi kotona ja tokasta samoin. Toisesta lapsesta salissa kerettiin olemaan n.19min ennenkuin poitsu syntyi (nopeaa toimintaa) ponnistusvaihe tokassa raskaudessa kesti 2min :) ja ekassa 12min.


On hetki vierähtänyt kun olen viimeksi kirjoitellut tai lueskellut täällä tekstiä on tullut todella paljon...

Esikoinen täällä nyt vesirokossa ja varmasti ensi viikolla kakkonen kanssa. Itse odottelen ens viikolla pääsyä hammaslääkäriin kahdesta hampaasta kamalat palat lohjennut ja kipu sen mukasta ei paljon tee mieli syödä mitään kun molemmin puolin takana nuo vaivat :(

Neuvolaan menoa odottelen kovasti sekin vasta 8pvä. (onpa pitkä aika) täytyisi tuo kelan lappu palauttaa kunhan täältä pääsee liikkumaan ensin.

Pikkunen masussa on kova mellastamaan ja aamut ja alku yöt sitä kovimmiten harrastaakin :)

matsu83 + masuasukki 22+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja cruella:
katoin tos vauvanvaatteet läpi, et mitä tarttee ostaa vielä. UNISEX vaatteita oli tosi paljo, ei tarvi niitä kyl enää ostaa, laskeskelin et bodeja on 21, koko potkareita 6, yöpaitoja 5, puolipotkareita 9, housuja 9, paitoja 7, villa-asuja ja 2 lappuhaalarit. koot 50-62. lisää en kyl hommaa enää noit unisex vaatteita, poikien vaatteita mulla on iso pahvilaatikollinen, jos tyttö tulee niin tytön värisiä ei pahemmin oo( sisko on kyl luvannu antaa lainaan), mut tunnen kyl itteni et varmasti meen osteleen kauheesti kaikkea sitte ku vauva on syntyny ja varmasti lahjaksi saa myös paljo. sukkia mun kyl pitää ostaa ja talvilakki ja kypärälakkeja, muuten kaikki tarvikkeet on. tosin vaippoja ym ostan vielä etukäteen, tutteja oon jo ostanu mutta ajattelin muutaman pullon myös ostaa ja korviketta varmuudne vuoks kaappiin, rasvoja ym löytyy.

Sulla on ihailtavan paljon jo noita pieniä vaatteita. Meillä ei ostettu esikoisesta juuri mitään kun mies oli sitä mieltä että äitiyspakkausksen kuteet piisaa ja kun se vauva kasvaa niin nopeesti. Ja jäi harmittamaan kun en itse saanut ostella mitään pientä. Lahjaksi saatiin jotain pientä ja jotain vähän isompia ja ne ei oikein ollut mun makuun... ,Sitte 68 cm vaatteita jo rupesinkin ostelemaan itse ja helpotti =)
Nyt oon ostellu 50-62 cm vaatteita ja nauttinut joka hetkestä. Vaikka meille on tyttö tulossa ni vaaleanpunaista on ainoastaan puolipotkareissa. PInkkiä oon kyllä ostanu. Lämpimiä vaatteita saa varmasti olla, koska tammikuussa on varmasti vilpoisampaa sisälläkin. Nyt meillä ainakin tuntuu jo jotenkin kylmemmältä sisäilma kun ehkä patterit ei oo ehtiny kunnolla lämmetä.
 
Taas pientä tilitystä terveydentilasta...

Olen kauan mietttinyt, johtuuko kauheat krampit ja lihasnykimiset ja hermosäryt jne. kummat vaivat ainoastaan selän pullistumista... nyt lääkäri halusi varmistaa borrelioosin, eli punkin aiheuttaman sairauden mahdollisuuden ja käyn sitten huomenna antaa siitä verikokeen. Olis se kyllä ihme jos se löytyisinkin, tulisin varmaan todella vihaiseksi osittain kun kukaan ei ole aiemmin sellaista osannut epäillä vaikka vaivoja on vaikka muille jakaa ja toisaalta taas se olisi helpotus kun vihdoin sitten löytyisi syy oireille. mitähän kauheaa se vauvalle voisi aiheuttaa, se myös mietitytää.. mutta parissa viikossa kai tulokset saan verikokeista. toinen (ehkä kuitenkin vielä turha) pelon aihe on als- lihasrappeumatauti, jonka oireisiin kaikki vaivani sopivat... mutta tämä jossittelu on turhaa ja masentavaa, joten lopetan se nyt taas tähän...

Onko muilla vaatekaappien puute? Meillä tulee tosi ahdasta, mies joutuu nyt tiiivistään vaatteensa yhteen kaappiin, että vauva saa lisätilaa vaatteilleen... varastokin on meillä täynnä tavaraa... kohta alkaa jo tosiaan kiinnostaa isomman asunnon hankkiminen, pienessä kaksiossa siis asutaan, eka vauva kun on tulossa niin aiemmin on hyvin mahduttu kahdestaan...

Masennuslääkitystä en taida aloittaa vieläkään... mulla on se junnaamisvaihe päällä, että aloitanko vai en. odotan eka noi borrelioosi kokeet. toimintakyky on sellainen, että joku päivä menee sängyssä itkien n. puoli päivää, sitten taas valon pilkahdus tulee jostakin ja jaksaa touhuta perusasiat...
 
Voi Haidi84! Kovasti voimia ja tsemppiä sulle! On tosi inhaa, kun joutuu odottelemaan tietoa omasta terveydentilastaan.

Tuli tänään päätös, että äippäpakkaus tulee parin viikon päästä :p Kivaa kivaa! Papupata, ei meilläkään ole esimerkiksi mitään vaatteita muksulle vielä. Yksi asu ostettiin, mutta muuten on hankkimatta. Kaverilta varmaan saadaan aika pitkälle kaikki vaatteet. Toppapuku pitäis varmaan ostaa, kun se äippäpakkauksen puku on niin iso.
 
Minä odottelen malttamattomana Tuttemuin kuulumisia äippäpolilta. Toivottavasti uutiset ovat hyviä..

Ja sitten taas valitusta omasta olosta.. Mulla on niskat ihan jumissa ja senhän arvaa että sitten särkee päätä |O Mies hieroi äsken hartioita ja auttaahan se hetkellisesti. Särkylääkkeitä en viitsi popsia kun ihan tosi tarpeeseen, muutenkin inhoan lääkkeiden syömistä ja just piti popsia se antibioottikuuri joten alkaa olla lääkekiintiö täynnä :kieh:

Haidi84 toivottavasti selviää pian mistä vaivat johtuvat inhottavaa tuo epätietoisuus :hug:

matsu83 pikaista paranemista vesirokkoa sairastavalle ja niinhän se on että kaikki lapset se kiertää. Meillä lapset sairasti vuorollaan sen reilu vuosi sitten..

MaMa ja tytsykkä 25+6
 
Moikka :wave: Tulin kurkkimaan tätäkin pinoa, koska voi olla että vaavi syntyy vasta tammikuussa, LA mulla on 28.12. Tuolla joulukuisissa oon kirjoitellut, ja esikoissa. Saas nähä tuleeko vaavista vuosimallia 2008 vai 2009 :heart:

vauvis 27+3
 
Heips, Tuttemuin kuulumisia minäkin täällä odottelen - toivottavasti kaikki on kunnossa :hug:
Haidi84, tulosten odotteleminen on kyllä tuskaa, meillä lähipiirissä on paljon ollut epäilyksiä vakavista sairauksista mutta onneksi on vielä tullut puhtaita tuloksia. Itse odottelu ja epätietoisuus on kyllä pahinta.
Mä päädyin kans kuitenkin siihen pienempään toppapukuun, tai no oma äiti totesi että haluaa ostaa tulevalle lapsen lapselleen sen ehdottomasti. Eli asia ratkaistu :)

Mun täytyy kyllä avautua duunihommista.. mun työkaveri ottaa päähän kun se kiukuttelee kokoajan (joutunee tuuraamaan mun hommia osittain) ja väläyttelee jatkuvasti etten kuitenkaan tule takaisin lomilta, että hän on ihan varma. Meikäläinen taas kun on yrmyakkana muutenkin tässä niin vedän herneet nenään että aijaa, mulle tehdään sama ohari kuin muillekin että kun mammavapaat on pidetty niin ei ole enää töitäkään mitä tehdä. No en tiedä, pomo sentään pyysi puoliksi tosissaan että saanhan kirjallisena päivän milloin tulen varmasti takaisin, että tulethan.. mutta tuo duunikamu on kyllä raivostuttava. Ja varsinkin kun viikkoja on ihan älyttömän vähän enää jäljellä, niin koitan painaa töitä ihan hirveästi ettei jäisi mitään kesken - ja tässä on sitten siitä kiitos. Mikähän olis tilanne jos joutuisin jäämään saikulle... varmaan työt tuotas kotiin mulle että ala tehdä :headwall:
Mutta siis joutunen miettimään mammalomani aikana duuniasioitakin uusiksi sillä en tiedä onko mulle töitä vaiko eikö enää, vaikka kuinka olen vakinainen...ja vaikka kuinka lait on puolella niin uskokaa pois, keinot on monet tehdä hommat siten ettei töitä vain enää ole- virallisesti olet töissä mutta kaikki vastuut ym on siirretty pois jolloin ei kertakaikkiaan ole muuta kuin hengailua töissä. Ei pitäis ressata siitä mutta työ on ollu niin monta vuotta elämän keskipiste että huah.. stressaan kuitenkin.
noniin, tänään on ollut tämmöinen synkistelypäivä mutta vähän harmittaa että teen täysillä hommia ja silti tulee tuommosta juttua.

Nyt taidan lähteä tästä iltapalalle ja taas rautaa vetelemään nassuun, saa nähdä missä vaiheessa masu sanoo sopimuksen irti. Tänään jo vähän koski masuun (ripulilla) kun eilen aloin ottamaan tupla-annoksena niitä, kuten neuvolassa ohjeistettiin.

Ai niin. Onko kukaan kokeillut noita ekovaippoja? Prismoista esim saa niitä - Nature babycare-merkkisiä? Mä ajattelin niitä alkaa käyttämään jos vain mallin puolesta sopivat, on semmoinen kompromissi muovivaippojen ja kestoilun välillä..
Niin ja influenssarokotteesta luin hesarista, että se kannattaisi ottaa raskaanaollessaan (joku eng. tutkimus tms..) - meillä neuvolassa ei kuitenkaan suositeltu sitä joten en sitten ota. En ole ikinä aiemminkaan sitä ottanut mutta nyt ajattelin josko toukan takia se olisi hyvä, muttei kuitenkaan suositeltu. Neuvolasta lupasi ilmoittaa jos tulee virallista tietoa että kannattaisi ottaa.

Jees, nyt iltapalalle, voikaa hyvin naiset :hug:
Huomasitteko että keskusteluissa on JO kesäkuisten pino? Me ollaan jo piiitkällä :heart:

Runttis ja toukka 24+1
 
vauvahaaveita Tervetuloa tällekin puolelle kirjoittelemaan! :) Mäkin oon silloin tällöin käynyt teillä siellä joulukuisissa vakoilemassa, kun mulla la on 2.1 (ultran mukaan 29.12), mutta toistaiseksi olen tälle puolelle vaan kirjoitellut kun se virallinen laskettu aika on kuitenkin tammikuussa :)

Fistik ja PikkuPrinssi 26+5
 
Eilen oli se lääkärinla =)
Paineet 139/80 eli kohollahan ne ovat ja kyllä sen toisinaan tuntee :/
Paino 72,1 kg eli Kuubassa tuli laihduttua :LOL:
Hemppa oli 37 eli noussut viime kerrasta,kiitos Kuubassa syödyn possunlihan.
Sf 22,keskikäyrä-lapsi kuulemma...hihi,niinpä niin...
Kohdunsuun tilanne oli hyvä mutta koska niitä kipeitä suppareita on pari silloin tällöin ja mulle on kohdunsuun kohdalle tullut esim. pissatessa sellanen "tylppä" tunne,kuin keskimmäisen synntytstä käynnistäessä tuli,niin ens`ma:na pitäs sit hakea saikkua.
Sen verran lusmuri taidan olla,että haenkin ;)
Saadaan vauvan kanssa lepäillä urakalla.
Enkä mä voi mihinkään osastolle joutua makaamaan,koska silloin lapset ois vauvan tuloon asti isällään,se kun ei mustasukkaisuudestaan johtuen niitä Juhalle antais ja tuo olosuhdeselvityskin tässä tehdään,niin tutki siinä nyt sitten lasten ja äidin välistä suhdetta,kun äiti makaa prenalla ja lapset pelkää isällään :|

Eilen tein tyttöjen huoneeseen inventaariosiivouksen ja tänään täytyy kyllä jutella neitien kanssa,että se oli viimenen siivous tällä vatsalla.
On mulla isompikin vatsa näillä vko:illa ollut mutta nyt olo on jotenkin kömpelömpi :eek:

Lasten huoneista puuttuu vielä vaatekaapit ja kun Juha tuli eilen yövuorosta,tuli multa jo väsynyt itku.
Siitä Juha tajus,että ne kaapit on ostettava vihdoin ja viimein.
On pojankin kanssa huomispvä:n,niin eitartte sitäkään hoitoon herättää :)
Ihan mies :heart:
Se ei vaan taida tajuta,että talon valmistumisen kanssa on nyt kiire,samalla lailla en voi/jaksa enää olla remppa-apuna kuin esim. keväällä.

Täällä on ollut synnytysten kestoista puhetta.
Esikoisella homma kesti 5h5 min.
Ponnistusvaihetta oli tunti,koska neiti tuli nyrkki leuan alla.

Kakkonen syntyi nopeasti,1h52 min.,ponnari 12 min.

Poika tuli 6 tunnissa,ponnari 40 min,koska poika oli niin pitkä,että syntyi vinossa.

Eka ja kolmonen on käynnistetty risiiniöljyllä,toinen kalvojen puhkaisulla,joten nyt ois kiva,jos tämä tulis ihan omia aikojaan,kokis senkin ihanuuden :D

Mutta nyt hommiin :wave:

Pikku otus 26+3
 
Fistik kiitti :flower: ...
Tietenki toivoisin että vaavi päättäis syntyä joulukuun puolelle, ja vieläpä jos haluais syntyä ennen joulua, nii saadaan viettää sitte ihka ensimmäinen ikimuistoinen joulu :heart: :heart: :xmas:

Ens kuussa pääsis sitten kauan odotetulle äippälomalle :D

vauvis 27+4
 
Papupata: Mulla ois kans sokerirasitus edessä rv:llä 26+0 eli 21.10. ja seuraavana päivänä on sit lääkärinla, jossa saan tulokset. Mulla seurataan sokereita aiemman raskausdiabeteksen vuoksi. Toivottavasti tällä kertaa siltä vältyttäisiin, vaikka en mä viimeksikään joutunu kun seuraan sokereita. Tällä kertaa lähtöpaino raskauteen on 10kg vähemmän kun viimeksi ja kesällä, alkuraskaudesta tehty rasitus oli puhdas. Toivottavasti sama linja jatkuu.

Haidi84: Meillä on kans vajausta kaappitilasta. Vauvalle tarviis melkein oman kaapin, mutta sellaista ei ole niin tarvii mun ja ukon tiivistää että saadaan kaappeihin sen verran tilaa, et saadaan vauvan vaatteet sit mahtumaan.

Mulle ei oo aiemmin ees tullu mieleen et vois käydä kurkkimassa helmikuun pinoa, kun laskettu on 27.1. Nyt vasta tuli mieleen kun vauvahaaveita kertoi kurkistelevansa meidän pinoa, kun vauva voi syntyä myös tammikuussa. Meillä kun on lapset viihtyny tuolla masussa niin ei ole ollenkaan poikkeuksellista että tämäkin vauva tulisi vasta helmikuun alussa. Eihän kuun vaihtumiseen ole kuin muutama päivä lasketusta.

Mä oon kans kipeenä. Vissiin flunssa vie voimat kokonaan, mahdollisesti on kuumettakin. Olo on inhottavan veltto ja tänään ois työhaastattelukin. Pitäis olla pirteä ja edukseen. Tarjolla oleva työ olis kassatyö, vuorotteluvapaan sijaisuus vuoden loppuun saakka. Sais tehdä kunnon loppurutistuksen ennen vauvalle omistautumista ja pitkää kotijaksoa. Ja palkka mahdollisesti nostais myös äitiyspäivärahan määrää. Ois kyllä hyvä, mutta tarvii nyt sit kattoo mitä ne tuumaa mun mahastani, kun raskaana oleva työnhakija ei taida olla se ensimmäinen valinta. Mutta ainahan sitä saa toivoa.


tulia & viljami 23+2
 

Yhteistyössä