Tahkoojaplussat 48

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sandeman9503
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei!

Sanden uutisia täälläkin odotellaan! Mullakin on tunne, että poika on tulossa... mutta yleensä mun veikkaukset menee pieleen :) Työkaveri, jonka la on tänään, sai jo perjantaina pojan.

Meillä oli mukava vappu, aattona oli muutama kaveri täällä kylässä. Maija suostui kiltisti nukkumaan kymmeneltä, mutta vieraatkin kyllä lähtivät jo yhden jälkeen. Eilen sitten jatkettiin siman ja munkkien syöntiä ja olin vähän pihahommissakin, mukavaa sikäli että on ollut selvin päin niin seuraava päivä sujuu reippaammissa merkeissä.

Mietinkin Nekku hetken, kenen mitoista tuossa oikein oli kyse! Ihanan kuuloinen reissu teillä, hauska kuulla että Lotan kanssakin reissaaminen sujuu.

Huh, termiittiaikaa odotellessa... meillä on kyllä kaikki tavarat kivasti lapsen ulottuvilla, mutta ehtiihän niitä sitten siirrellä kun se vaihe koittaa. Etenkin miehen lp-kokoelmaa ovat kaikki ihastelleet, että oikein sopivasti alahyllyllä. Mutta voimia se varmaan koettelee, tsemppiä termiittien vahtijoille!

Maija nukkuu pihalla ja äsken siellä satoi rakeita. Aikamoinen tuuli edelleen, täytyy vissiin pistäytyä välillä katsomassa miten siellä sujuu.
 
Huh, onpa tosiaan supisuomalainen kevätsää! Aurinko paistaa ja rakeita sataa. Jee.

Mä en ole lukenut Wahlgrenia, mutta kyllä tuo neuvo on olisi meilläkin ihan hevonkukkua. Olen kyllä yrittänyt, mutta eipä auta. Esimerkiksi tulitikkuaski tutkittiin kerran yhdessä, ja sen jälkeen se on kiinnostanut ekstrapaljon.

Lotta on aika samankokoinen kuin Leo, vaikka ikäeroa on viisi kuukautta. Leon mitat viime neuvolassa (1v 3kk) olivat 10650 g ja 77 cm.

Me vietettiin oikein varsinaista epävappua. Munkit, kaupan sima ja perusilmapallot ikkunassa olivat ainoita vapunmerkkejä meidän huushollissa. Muuten oltiin vaan oman perheen kesken kotosalla. Illemmalla mua alkoi jo vähän ahdistaa, että tämmöistäkö tämä meidän elämä nykyään on, ettei mitään juhlapyhiä vietetä ja vaan maataan kotona näkemättä ketään... No, mies siihen, että vietetään omaa vappua tulevana viikonloppuna, jos hän on viimein parantunut vatsataudistaan. Raasu haaveili vappulounaasta ja hyvästä kuoharista koko päivän.

Eilen saatiin uusi koti jo haltuumme, kuukautta aiemmin kuin piti. Nyt pitäisi aloittaa remontointi. Lastenhuoneiden suunnittelu on mun osalta täydessä käynnissä. Ja pesuhuoneen kaakeleita olen valkkaillut netissä.

Mulla on myös ollut poikaolo Sandemanin kohdalla, mutta Riinuskan vaikutuksesta mullekin tuli sellainen olo, että entäs jos tuleekin tyttö... Eli en kyllä osaa sanoa, tuntemukset on nyt ihan 50/50.



 
Höh, ei me päästykään ulos, kun tulee vasseria oikein kunnolla. Kyllä kai sitä vois sadeasuunkin kääriytyä, mutta ehkä me odotellaan. Pitäisi postittaa kummitytön synttäripaketti.

Oikein söötit masut teillä Hertta ja Stella. Jotenkin hassukin ajatella Stella, että olet taas raskaana. Monet raskausajan tuntemukset muistaa varmaan aika selvästi.
Kiva muuten, että saitte jo uuden kodin haltuunne. Teettekö remppaa itse, vai onko teillä joku firma palkattu? Toivottavasti miehesi pääsee pian eroon vatsataudista. Kuulostaa aikamoisen sitkeältä.

Kyllä mä taas kaihoisasti ajattelin vapun kyläpaikasta palattuamme, että omakotitalo ois aika kiva, nimenomaan tilan vuoksi. En sitä kaikenlaista puuhastelua niinkään kaipaa, voisin oikein mielellään ottaa valmiin kodin ja pihan, mutta tilanpuute vaivaa tasaisesti. Harmi, että etenkin pk-seudulla nämä valmiit okt:t on ihan järkkyhinnoissa, lähtöhinnat täällä meilläpäin sellaisessa 2,5 miljoonassa mummonmarkassa. Ja puhutaan jo aika vanhoista taloista. Huh.

Mitäs mieltä te muuten olette näistä tulevista euroviisuista? Onko keskuudessamme oikein fanejakin..? Mä en nimittäin oikein tiedä, pitäisikö tässä itsestä herätellä jotain innostusta, kun nyt kerta ovat Hgissä. Ei ole nimittäin tullut viisuja katsottua lähivuosina lainkaan. On vaan niin kasaria kuin olla ja voi.

No ny se sade lakkas!
 
Terveeks.

Hianoo kun Nekun ja Lotan reissu meni hyvin ja lämmintä piisas. Täälä kun on näitä ilmoja pidelly... ;)

Sandemanin raporttia varmaan kaikki odotetaan, mää veikkaan, että tyttö se on.

Meillä oli TAAS kone tiltissä pari viikkoa. Huh, kaveritkin jo soitteli, että mikä mättää kun s-postitkin tulee bumerangina. Noh, nyt pitäisi olla kaikki ok. Vinkkinä kaikille, että muistakaa aika ajoin tallentaa koneella olevat valokuvanne cd:lle. Me menetettiin viimesen puolentoista kuukauden kuvat, joita ei oltu muistettu tallentaa...Yks miehen nörtti-guru yrittää vielä josko saisi ongittua kuvia koneen muistista jotenkin.

Murmelin tytöllä on erittäin ihanan nimi, Maija :)

Jee, joku muukin kuin mää hyrrää himoissaan raskaana ollessaan, hyvä Hertta ;) Se oli aika järkyttävääkin oikeastaan kun koko ajan olis kutkuttanu, mutta miestä ei kauheesti kiinnostanu.
By the way, mulla on häntäluu vieläkin kipeänä, vaikka aluksi tuntui paranevan hyvin, niin nyt on taas vaivannut. Miehelle sanon aina, että onkohan liikaaa "tökitty". Hih.

Stellalla on hirvee härdelli Leon, raskauden, uuden talon ja mökinkin kanssa! Huh! Muista nyt levätä tarpeeks, sen mitä Leolta pystyt.
Ilona on mielettömän vilkas, ihana sellainen, mutta kaikki mitä Stella luetteli on myös meillä koettu. Mää muuten koitin ja koitan vieläkin sitä, että annan Ilonan katsella ja kosketella varovasti lähes kaikkea jotta sitten ns. menettäisi pahimman mielenkiintonsa ko. tavaraa kohtaan. Toimii aina välillä... Ei -sana on usein käytössä.

Jaaho sano, mies huutelee lähtevänsä höntsään, täytyy mennä Illiä leikittään.

Viisuja varmaan ohimennen kattelen töllöstä, mutta en oo koskaan niistä kauheesti perustanut.
 
Terve taas! Nyt on kone kunnossa, ei ollut näppis tällä kertaa vaan kiintolevy.
Höh, Julia, että kuvia hävisi, meiltä ei ole hukkaantunut mitään tärkeää.
Kerrohan, mihin se sun miehesi oikein lähti illalla????? :)

Sandemanilla on sitten vauva sylissään, rapsaa odotellen.. Mullakin oli siihen suuntaan aiemmin poitsuolo, mutta kuinka kummassa voi minullakin olla Riinuskan tavoin ajatus muuttunut tytsiin. No, kohta saamme tietää. :)

Jaksamista termiittien äideille, tuholainen on täälläkin! Laatikot ja kaapit tyhjenee ja aina on jotain paperia suussa, vaikka kuinka yritän piilottaa. Nytkin tyhjentää tuossa vieressä tietokonepöydänn laatikoita, mitä lie iskän aarteita löytyy....!

Nekku, ihanaista, että teidän reissu oli taasen onnistunut! Tosi hinoa, että Lotan kanssa on niin helppo matkustaa ja neito nauttii ihan täysillä matkustamisesta ja uusista paikoista! Ja voi mikä sää!!!

Nekku, multa pääsi itku, kun kirjoitit, että _kolmeen_ vuoteen ekat menkat, jotka eivät tuoneet mukanaan suurta surua ja pettymystä. Huh.

Matiaskin on löytänyt liikkumatyylin, hyvähyvä!

Mä en silloin la lähtenyt viinilasillisille, vaan vietettiin ihan koti-ilta. Mulle tuli iltasella jotenkin ihan ällöolo (niin kuin krapula jo valmiiksi ;), joten ei huvittanut suunnata mihinkään.

Vappuna oltiin mun veljen luona grillailemassa ja niillä lasillisilla, lapsoset päättivät valvoa myöhään, Vili simahti 22.45 ja meidän kummityttö 1,2 v. 23.30. No, hyviä seuralaisia olivat, ei kiukkuja. Miehet lähtivät myöhään baariin ja me jäätiin vielä veljenvaimon kanssa kuoharin ja mansikoiden kera jutustelemaan, kunnes ajeltiin taksilla kotiin Vili vaunukopassa nukkuen. Hieman havahtui kotona, kun nostin sänkyyn ja antoi meidän aamusella nukkua 8.45!! Liekö valvomisella vaikutusta, vai sillä, että vaihdoin makkariin tummat verhot, eikä aamuaurinko herättänyt tänäänkään kukonlaulun aikaan, vaan poika päätti nukkua 8.30:een. Ja herätyksiä vain pari joka yö, jee!!

Voi, voi, mitä kaikkea kommentoitavaa mulla olikaan...?

Hauskaa, että Riinuska bongasi Hertan! Ja kääk, olin käyttää edellisen oikeaa nimeä, kirjoitin jo, mutta lukiessa huomasin, hui. :))

Stella, mainio juttu, että pääsette aloittamaan rempan. Montakos makkaria teillä on, saako molemmat lapsoset oman huoneen?

Kiitos masukuvista, ihania kumpuja ovat!! =)

Ja Maijalle onnittelut ihanasta nimestä, olisi varmaan ollut meidänkin listalla, ellei lähipiirissä olisi nimeä käytössä.

Nyt on rusinarasia tyhjenemässä, sekä sisältö että rasia ovat maiskuttelun kohteena. Menemme iltapuurolle, reilusti myöhässä ollaan "aikataulusta", kun Vili nukkui pitkät kakkospäikkärit, sillä väsähti kyläilystä. Oltiin toisen kummityttömme myöhästyneillä nimppareilla ja siellä kolme neitokaista piiritti Viliä kerrakseen. Johan siinä joka poika väsyy. =))) Öitä!
 
Huomenta! Mukavaa, että Julian ja Aniliinin tietokoneprobleemat on tällä erää selätetty. Mun pitäisi muistaa paremmin tuo valokuvien polttaminen cd:lle, olen siinä ihan liian laiska enkä vissiin usko ennen kuin katastrofi tapahtuu. Pitkään aikaan en ole teettänyt kuvia paperillekaan.

Aniliini, meidän talossa on oikeastaan neljä makuuhuonetta, ja myöhemmin rakennetaan ullakolle vielä viides, joten lapsille tulee omat huoneet ja kolmaskin jälkeläinen on vielä tilaa tehdä ;). Me tehdään nyt toukokuun aikana pintaremontti (itse) muutamaan huoneeseen eli vaihdetaan tapetit joko toisiin tapetteihin tai maaliin. Kesäkuussa odottaa sitten salaojitusurakka (ei itse) ja mahdollisesti myös sauna- ja kylppäriremppa, mikäli se sopii tutun työmiehen aikatauluihin. Hieman ollaan harkittu myös vessojen kaakelointia (ei itse) ensimmäisen vuoden aikana, mutta muut remontit tehdään sitten 3-10 vuoden säteellä. Vanhassa talossa kun tarvitsee uusia putkia, sähköjä, eristyksiä yms. Työsarkaa riittää, mutta hyvää on se, että talo on nyt niin hyvässä kunnossa että ainoa välttämätön on oikeastaan se salaojitus.

Mutta joo, tylsistä remppa-asioista muuhun.

Leo on sitten päättänyt, että aamupuuro ei enää maistu hyvälle. Puuro lentää kaikkialle. Toinen päähänpisto on, että syöttötuolissa ei istuta. Poika nousee seisomaan koko ajan ja virnistelee päälle. Mulla on ihan oikeasti sellainen olo, että Leolla on jo eka uhmavaihe. Mieskin sanoi eilen, kun tuli kotiin, että tuohan on varsinainen kauhukakara. Yhden kepposen äärestä seuraavan kimppuun. Ja osaa vielä, hassu, käyttää charmiaan hyväkseen. Kiukutteluvaiheen jälkeen tulee hellästi halimaan ja hymyilee niin, että äidin sydän kääntyy nurin...

Kaiken menon ja meiningin lisäksi Leo heräili viime yönä useaan otteeseen ja ainoa keino saada unet jatkumaan oli ottaa hänet meidän väliin. Ja se taas tiesi mulle levottomia unia.

Nyt kyllä konkretisoituu se, kun moni kokeneempi on sanonut, että raskainta on ikävuodet 1-2, kun lapsi oppii liikkumaan, mutta järkeä ei ole vielä päässä.

Piritta, kyllä munkin on välillä vaikea muistaa, että olen taas raskaana ;). Ja hulluinta on se, että nyt on alkanut jo viimeinen kolmannes. Eipä aikaakaan, kun toinen tyyppi on ihan oikeasti sylissä! Olen jaksanut mielestäni aika hyvin, vaikka tuo taapero onkin helmoissa. Saa nähdä, mitä tämä on sitten kesemmällä tai sitten, kun vauva on maailmassa. Leon odotus on vielä tuoreessa muistissa, ja kyllä tämä toinen siitä hieman eroaa. Liikkeet tuntuvat selvästi enemmän, vauva on selvästi alempana, vaivoja on jonkin verran enemmän, yms. Ja kun on Leo olemassa, niin masuun tulee keskityttyä huomattavasti vähemmän kuin ekalla kerralla. Niin ja suppareita on tullut, kun pitää tehdä enemmän fyysisiä askareita kuin töissä ollessa.

Nyt tulee kyllä hyvin omanapaista tekstiä, sorry.

Täytyy lähteä lenkittämään koira, kun mies lähti töihin jo kukonlaulun aikaan. Harmi, että on edelleen niin kylmä, että vaatteita tarvitsee kohtuuttoman paljon.

 
Meni muuten multakin ohi Julian ”höntsälle”. Onko mansesteria??? Hihii.

Huippua kuulla, että Vilikin on nukkunut noin hyvin!!!! Se on rock, valtavan iso asia. Meillä muuten yöt hyviä, mutta viime yönä heräsi kaksi kertaa lyhyesti ja lopullisesti jo klo 06, vaikka selkeästi oli väsynyt. Oli kiukkuinen koko aamun, sain onneksi nyt nukkumaan.

Stellalla tosiaan on monta rautaa tulessa. Hui. Varmaan onkin Leolla ekaa uhmaa jo, muistelen samaa kummitytöstäni. On näissä pienissä hommaa! Onneksi teidän ei tarvitse koko taloa pistää mullin mallin samaan syssyyn! Vaikka hommaa on Leon kera kyllä muutossa, maalaamisessa ja tapettien repimisessäkin enemmän kuin tarpeeksi - eritoten, kun olet raskaanakin... Saatteko apuvoimia joko Leoa hoitamaan tai remppaan?

Joko Illi kävelee tuetta? Nlan terkka veikkasi eilen, että Lode kävelee ennen vuoden ikää. Saas nähdä. Pitäisi jaksaa joka päivä laittaa popot jalkaan, että tottuisi, mutta en aina jaksa. Ai niin Stella, nlan käyrillä L onkin itse asiassa tosi pitkä, mikä sinänsä on epäodotuksenmukaista, kun ei me olla mitään pitkiä (170 cm ja 184 cm).

Pirskatti, olen unohtanut edelleen ne rusinat! Niitä on kaapissa yleensä vain glögiä varten. Kiitos taas Aniliini muistutuksesta.

Jos I-I olisi päättänyt syntyä käynnistyspäivänä ja kaikki olisi mennyt kässärin mukaan, pääsisivät tänään kotiin… Hmm. Joten parin päivän kuluessa odotellaan rapsaa. Miten niin uteliaita???
 
Niinpä, miten niin uteliaita.. :) Hulluja taas pidetään piinassa.
Mun mielestä N te olette aika pitkiä, tai siis keskivertasuomalaisia pitempiä. Mä olen meinaan 166, ja just perussuomalainen lyhytjalkainen, onneksi ei sentään ihan järkyn leveäperseinen ;-)

Ihanaa, aamujuoksut heitetty jo, ollos hyvä olo. Vapun herkkujen ja viinin lipityksen jälkeen oikein tervetullut teko. Vielä kun jaksaisi ketkuttaa vatsalihaksia...ööh, ankeinta ikinä.
Enpä ois muuten ikuna uskonut, että viimeisten 4 kilon pudottaminen on näin suuren ponnistuksen takana. Kyllähän mä syön pullaa aina kavereiden kanssa kahvitellessa, ja suklaatiakin menee, muttei nyt NIIN paljon. Kai tuo läski on vaan jumiutunut, kun ikääkin on tullut. Höh.

Muistan kyllä, miten tuo Kp1 aikoinaan yllätti. Oli vähän niin kuin puusta pudonnut -fiilis. Jännästi ne hormonit ohjaa toimintoja, kun imetys hiipuu vaikkei kokonaan loppuiskaan. Mä tänään suorastaan hihkuin, kun kp1 saapui...arvanette miksi, heeeh ;)

Mukavaa, että rouvien koneet pelittivät taas. Ja hyvä muistutus noista kuvien siirtämisestä. Ei olla juurikaan sitä tehty, tosin laitan aika nopeessa tahdissa kuvia tekoon, joten ei ihan suurkatastrofia tulisi, jos kone tilttais.
Onko Julia luvassa isotkin Illin 1-v-synskit?

Voi Leoa! Naurattaa herran puuhat, mutta voin vain kuvitella, miten saa äidin hermot kiristymään. Voi hyvinkin olla varhaisuhmaa, ja ainakin sellaista oman tahdon - ja taitojen - osoittamista. Zemppiä Stella, kaikkihan me tosin tullaan perässä ;) Tosin joskus on vaikea uskoa, että meidän superkiltistä Matskusta kehkeytyis ilkikurinen velmuilija ja tuhoaja, joka ei usko mitään. Dream on...I know.

Lounas kutsuu.
 

Similar threads

S
Viestiä
101
Luettu
2K
S
R
Viestiä
107
Luettu
2K
S
R
Viestiä
103
Luettu
2K
P

Yhteistyössä