Meilläkin on ollut kaksi isohkoa lasta. Ei ehkä ihan michelin ainesta, mutta aina isompia kuin muut ikätoverinsa (siis vauvoina/taaperoina, myöhemmin erot ovat tasoittuneet). Olen siinä mielessä ehkä outo, että itse tykkään keskustella vauvojen koosta, vertailla pituuksia ja painoja ym. Mulle se on lähinnä "tilastollista kartoittamista". En osaa jotenkin ajatella, että jokin olisi parempi kuin toinen. Vauvat vaan ovat erilaisia.
Kyllä meilläkin on kommentteja tullut isokokoisuudesta, ja heti perään tarinoita pienistä lapsista. Mutta en ole osanut siitä niin loukkaantua. Ehkä tilannetta on auttanut, kun tuttavani paini pienikokoisten lasten kanssa ja minä taas isojen. Molemmat saatiin kommentteja ja yhdessä sitten todettiin että niin tai näin aina väärin päin...
Tärkeintä lapsen kannalta on, miten vanhemmat kommentit ottavat vastaan. Jos vanhemmat siitä loukkaantuvat, lapsetkin (ei vielä vauvat) sen huomaavat. Jos vanhemmat vähät välittävät ilkeämielisistä kommenteista, niin lapsetkin osaavat sen pistää kategoriaan "mummot puhuvat joskus vähän hassuja". Tärkeintä on että lapset tuntevat vanhempiensa hyväksynnän.
Kyllä ne siitä hoikistuu kun liikkeelle lähtevät, nauti sinä vaan ihananasta vauvanpyöreydestä ja lapsesta, jota on kiva sylitellä ja pusutella, pitäkööt muut ruipelonsa. 