Syyskuun suloisuudet 2013 *Huhtikuussa*

Mulla ainakin on supistuksia jo nyt. Välillä ovat jopa kipeitä. Tulevat silloin tällöin niin en ole huolissani. Ei edes joka päivä. En tiedä supistaako uudelleen synnyttäjiä helpommin muutenkin.
Tänään oli esikoisen 1-vuotisneuvola. Hienosti oli vuodessa kasvanut. Painoi syntyessään kilon ja nyt painoa oli 7kg :) Tuosta on hyvä kasvua jatkaa.
Maha-asukki on ollut todella pirteä tänään ja potkut voimistuu koko ajan. Nivelet alkaa jo särkemään ja se ärsyttää. Kävely sattuu lonkkiin. Sama nukkuessa lonkat kipuilee.

Mammuska 83 + masukki 15+3
 
piupiuu Sullahan näkyy toi linea negra tosi hyvin!

Kaverisuhteisiin tuli muutoksia, kun odotin esikoistani. Ei enää samalla tavalla otettu yhteyttä jne. Osa kavereista on jäänyt raskauden jälkeen paljon vähemmälle (heitä eivät lapset kiinnosta jne), osan kanssa on palautunut normaaliksi. Tietysti vauvan myötä on saanut uusia kavereita elämään. :)

ON Olen ehkä tuntenut liikkeitä tai sitten en. Jotain yksittäisiä muksahduksia, jotka voivat kyllä olla mahan muutakin elämää.

Kirskis ja Namu 17+5
 
Olin sitten viimeksi kirjoittaessa sekaisin, kuin mikäkin....laittanut raskausviikot 16+9 :D
noh mitäs pienistä....puhunki mitä sattuu, että täälä jälkeenpäin voin huomata :ashamed:

muiden vauvoista oli puhetta. En oo koskaan osannut katsella vauvoja niin vertaillen minkä näkösiä ovat. Se on niin hauska miten jokainen vanhempi saa omannäkösiä lapsia ja vauvat on ihan eri näköisiä jo synnärilläki :D kai se on jokaisen äidin mielestä se oma aina se kaikkein suloisin :heart: itse ainakin oon kokenut synnärillä ja vauvapiireissä liikkuessa, etten osaa edes katsoa toisten vauvoja niin sydämellä, vauvat on ihania, mutta oma on aina ihanin :heart: esikoista odottaessa kans kauheesti mietin minkää näköinen mahtaa olla meidän vauva, mut sitten kun sen sai ja se oli ihana niin seuraavat menee jo rutiinilla ja niin saman näköisiä kaikki olleet. Jännä nähä miten tämä....jos poika niin varmaan samaa näköä kun veljet, koska geenit on samat :D
On se aina jännä nähä miten kaikki vauvat on oman näköisiä ja eri näköisiä...ihan niinku jokainen vanhempiki on oma yksilö. ;)

Vaikken nyt esikoista odotakkaan niin pakko kommentoida tohon kaverisuhde asiaan. Sillon kun rupesin odottamaan esikoista, niin suurin osa kavereista "hylkäs". Jotenki pikkuhiljaa kaikki kaikkos eikä kestään kuulunut mitään. Lopulta päätin etten enään itekkään pidä yhteyttä, koska selvästi yksipuoliseksi muuttui. Onneksi kuitenkin vauvan myötä sai uusia kavereita ja nykyään on elämässä perheystäviä. Luonnollisestikkin ne kaverit on jäänyt, joilla ihan eri elämäntilanne. Oon kyllä aina ollut sellainen, että osaan mennä yksin ja puhua muustaki kun lapsista, mut ilmeisesti en kelvannut enään äitinä niin eipä ole sen arvoisia kavereita sitten ollutkaan. Se on kyllä inhottavaa miten kaverisuhteet voi muuttua/kärsiä äitiyden myötä, kun aluksi se on vaikeaa ja kestää aikansa tottua uuteen tilanteeseen.

Tänne ei mitään uutta. Liikkeitä tuntuu enempi ja vähempi. Tässä vaiheessa vielä onneksi normaalia, ettei liikkeitä tunnu säännöllisesti. Malttamaton kyllä oon ja tekis mieli jo tuntea isot potkut ja liikkeet. Ens viikolla olis neuvola. Eikä rakenneultraankaan oo kovin pitkä, no kuukaus :) äkkiä se menee.

Delila 17+0
 
Kaverisuhteissa en oo vielä ainakaan huomannu suuria muutoksia. Musta tuntuu, että lapsettomatkin kaverit on kiinnostuneita raskaudesta ja puhuvat siitä mielellään. Toki asiaan vaikuttaa varmaan se, että myös lapsettomilla kavereillani on vakaa parisuhde ja lapset suunnitelmissa lähitulevaisuudessa. Jo äideiksi ehtineet kaverit kyllä ottavat hanakammin yhteyttä nykyään, kun tietävät minunkin olevan raskaana. Ja hyvä niin, sillä vertaistuki on tärkeää :) Baarissakin oon muutaman kerran käyny eikä siinä muuta ongelmaa oo ollu ku oma väsymys.. :ashamed:

Mä en tiedä mitä kolotuksia tuolla vatsan alueella oikein on, ei ne kai harkkasuppareitakaan vielä ole..? Sellaisia pieniä vihlomisia/särkyjä, jotka tulevat helpommin urheillessa tai muussa rasituksessa. Joskus sellaista hieman aaltomaisesti tulevaa kihelmöintiä. Harmi kun ei tiedä, miltä ne supistukset oikein tuntuu..

Täällä voidaan muuten hyvin, paitsi että tuonne pakaraan säteilee välillä todella kipeästi. Selvästi selästä peräisin tuollaiset säryt. Ja ilmavaivat..liikkeitä en osaa tunnistaa vieläkään ku maha on ihan täynnä ilmaa..yök.

susu_v 16+5
 
koko päivä touhuten, mulla on huomenan synttäääärit :D 30v pärähtää mittariin :)

kinkkuvoileipäkakkua-lohipiirakka-jäälauttaleivosta ja kääretorttua mokkakreemellä.. ehkä suklaapiirakkaa jos jaksan tehä huomenna :p aamusta tein mittatilaus paitoja, ne on mielenkiintosia ku saa tehä oikeasti "töitä" :D

tintta iita 19+6
 
sohvi35
Tintta iitalle Hurjasti onnea! :flower:

Kaverisuhteista Koen että on ihan luonnollista että ne kaverit jättää vähemmälle yhteydenpidon jolla ihan eri elämäntilanne. Itse olin 19 kun sain esikoisen ja päivänselvää oli että ei mammaa oteta baariin aina mukaan. En kyllä osannut siitä möksähtääkään ja ei kyllä olis kiinnostanu mennäkään. Hyvät ystävät (pitkäaikaiset) ovat pysyneet kaikessa tilanteessa mukana ja vierellä. Nyt tämän kolmanne kohdalla (ikää 35) huomasin että yksi tosi pitkäaikainen ystävä on kateellinen. Hän on lapseton ja haluaisi lapsia (miehensä ei ole vielä "lämmennyt" ei siis mitään varsinaista lapsettomuutta taustalla). Vähän loukkaannuin koska itse en ole kateellista tyyppiä ja en ymmärrä miten minun tilanne olisi häneltä pois. No, ehkä tilanne tasaantuu ajan kanssa, toivon ainakin :)

sohvi 17+3
 
Suuhygienistikäynti suoritettu! Mulla on kuulemma täydelliset hampaat :O Aika ihme sillä olen syöny suklaata enkä aina ihan jaksa 2xpäivässä pestä hampaita... Ja viime käynnistä on jo rapiat 4 vuotta! No hyvä näin,koska en kauheesti tykkää hammaslääkäreistä. Yksi (itseasiassa viimeinen) viisaudenhammas pitäs poistattaa,mutta se vasta onneksi raskauden jälkeen... Sitä jos jotain inhoan,mutta ehkä kestän sen sitten kun on ihana vauva kainalossa ;)
Eipä tänne muuta, mutta vieläkään ei liikkeitä :( Tää on aika tuskasta... Nyt ei voi muuta todeta kun että ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ!

Mirka J. 18+5
 
Heip!
Täällä kanssa noita ihme kolotuksia, lenkille lähtiessä saattaa mahaa alkaa hiukan jomottaa, ja selkää ja alapäätä vihloo ihmeellisesti, ja kipu tosiaan säteilee pakaraa pitkin jalkaan, mitä lie, mut en ole huolestunut, taitavat kuulua asiaa. :)
Kaveripiiristä, minulla ei oo ollenkaan mammakavereita, tuntuu aika yksinäiseltä, tai no on niitä muutama mutta asuvat muuallapäin Suomea. Mutta onneksi on tämä syyskuisten tukiverkosto. :D
Otin myöskin ensimmäiset mahakuvani vasta nytten, ja ajattelin tietty innoissani lisääväni vielä tänne, kunnes tajusin et mullahan on niissä tuon isännän pitkät kalsarit jalassa, ois voinut aatella pukeutumista ennen kuvaamista. 8D No sitä noi aamuideat taitaa olla. :D
Mutta hyvät tiistait kaikille! :)
Oubou & Muksutin 16+3
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
tintta iitalle onnittelut!!! :)

Tällä oli tänään lääkärineuvola. Kaikki ok, paitsi se pirun verenpaine. Tosi alhainen. Syke kuunneltiin, hyvä ja tasainen jumputus sieltä kuului. Mulla kohtu kuulemma taaksepäin kallellaan, joten ei ihme ettei vauvamasua vielä paljoa ole. Lääkäri sanoi että hyvinkin voi mennä neljä viikkoa vielä että masu pullahtaa esiin.

serenade 15+3
 
Kirskis niin se näkyy, ihana :D Ei epäilystäkään ettei olis vauvamaha ;)

Mullakin taisi olla jotain supistuksia, mutta ovat helpottaneet, kun stressi on poissa. Tuntuivat todella ikäviltä, selkää poltteli menkkamaisesti, alavatsa meni kovaksi ja sattui. Näitä oli jossain 12-15 viikoilla, neuvolaterkka sanoi että ei ne nyt supistuksia vielä voi olla.. Mutta olen kyllä melko varma, että juuri niitä olivat. Kohdun kasvukivut tuntuu erilaisilta. Huomasin noi oletetut supparit aina pahimman v*tutuksen ja stressaamisen aikana.

Kohta lähdettävä käyttämään miestä lääkärissä, toinen ihan kipeä :(
Silläaikaa piipahdan itse kirpparilla.

Piupiuu 16+0
 
Kyllä minullakin harkkasuppareita tullu sillo tällö viikosta 12 lähtien, mulle sanottii neuvolassa kun usean lapsen synnyttäny supistelee aikasemmin.. no oudoltahan toi vastaus kuullostaa, muutenki kun meijjän neuvolatäti on kuin kuusta puonnunna :LOL:

Noh mitäs vielä hmm.. no kaverisuhteista ei mitään sanottavaa muutakun ootin esikko 18veenä sillohan nuo lähti menemään, no se menneisyyttä joten samahan tuo vaikka kaverit vaihtuu parempaan:ashamed: noh sain uusia kavereita joilla on kyllä lapsia ja uusia tuttavuuksia sillo kun asuin yksin lasten kanssa ennen nykyistä miestäni joista on tullu hyviä ystäviä (lapsettomia) joista tullu myös mieheni kanssa saadusta yhteisestä lapsestamme sylikummi :) ei oo enää kuin 3kk kun saa ruveta suunnittelemaan meijjän nuorimmaisen 1-vuotis synttärijuhlia :heart:

No jotta raskaus tullut enemmän todelliseksi, mahassa erittäin vilkas tapaus :D riehuu yksiössään varsinki päivisin.. ja väsy painaa edelleen kauheesti.

kristyr & papana 16+1 :heart:
 
Heipä hei pitkästä aikaa! Ei oo vaan tullu täällä enää oikein pyörittyä, mutta nyt uuttapinoa piti tulla katsastamaan :) Meitähän on ihan hurjasti täällä!

Ite tunsin liikkeet ekan kerran toissa lauantaina ja sillon viikkoja oli 15+5 tai ei voi sanoa liikkeiks, kun ihan kaks kunnon mojovaa potkua, jotka ois varmaan mahan päältä näkyny! Hurja beibi :D Nyt sit aina säikähän, kun niin kovasti monottaa mahassa. Mieskin muutama päivä sitten hyvällä tuurilla ne tunsi, esikoinen ei valitettavasi vielä.. Ois niin kiva nähdä 2-vuotiaan ilme, kun kunnon potku osus hänen käteensä :D

Olotilani vihdoinkin parantunut!! Nyt pystyn jopa syömään ja tyhjentämään sekä täyttämään asianpesukoneen. WOW! On tämä suht normiolo kyllä melko luksusta ja syöminenkin on mukavampaa kuin muistin :D Mullahan tuli nyt aluks miinusta -5 kiloa, mutta nyt ollaan jo onneks nousu suunnassa vaikkakin silti -3,5kiloa.. Ei kyllä yhtään haittaa, kerkiää niitä kiloja tulla tänä aikana varmaan ihan tarpeeks. Jospa tämä painon nousu alkas hitaasti ja nätisti :)

Eilen sit iski siivousinto ja järjestely pakkomielle.. Sehän sit kostautu illalla, kun maha oli tooosi kipee :S Tänään oli tarkotus jatkaa, mutta pidän suosiolla välipäivän. Supistuksiakin on alkanut tulemaan, jos nostain jotain painavaa tai kyykistelen. Välillä ihan kivun kanssa.

Niin ja minullahan todettiin viime viikolla taas raskausajandiabetes, jo nyt tässä vaiheessa :( Inhottaa pistelyt! Mun sormenpäät ovat, niin arat. Viime raskaudessa mulla oli sokerirasitus kolme kuukautta myöhemmin ja sillon kaks viimesintä arvoa koholla.. Nyt sitten oli paasto. Mietinkin, että jos menisin 3kk:den päästä uudestaan siihen, niin olisikohan kaikki arvot koholla?! Pelko iski :( Onneks saan pari ylimäärästä ultraa nyt, niin edes jotain positiivista!

Tyttöoloni on taas vahvistunut, kun se tuossa jossain vaiheessa ei ollut enää niin vahva. Kiinalainenkalenteri, sormustesti ja oireet täsmäävät tyttöön sekä viime yönä näin taas raskausunen ja vihdoin ekaa kertaa sukupuolen; tyttö! Tänään pitäs vielä tehdä se soodatesti :D Saattaa mies taas pyöritellä päätään näiden mun voohotuksien kanssa :D Oon tämmönen hömppä.

Nimiasioita! Joko ootte niistä paljon täällä keskustellu? Mitä mieltä ootte, jos lapsen nimessä ei olis, kun yhden kirjaimen ero? Tiedän, liian tiku-taku meininkiä ehkä... MUTTA kun minä niin tykkään siitä nimestä ja mies kanssa. Hän sano, että mitä väliä mitä ne muut aattelee tms.. silti :/ En tiiä, varmaan liian aikastahan näitten miettiminen on. Mulla ja mun veljellä sekä siskolla on just tiku-taku nimet yhden kirjaimen erolla ja ei ne kyllä oo yhtään haitannut, mutta ite vierastan sitä ajatusta :D

Rakenneultra 2.5 :) Huiiii! Kohta puolväli ja enää toiset mokomat! Synnytys asiat alkavat jo pyörimään mielessä..

Tulipahan tekstiä, koittaa taas tulla tänne aina lukemaan ja kirjottelemaan :)

miranja ja maxmeeri 17+1 :heart: Meillä nuo nimet vaihtunut melko tiuhaan tälle vauvalle, kun lapsukainen keksii aina uusia :D
 
Tintta iitalle paljon paljon onnea :flower:

Meillä oli tänää äitipoli. Kaikki oli ihan loistavasti ja laskettu aika ois taas vähän aijemmin eli 21.9 vastasi viikkoja 16+5 :) Hirmuinen temmellys kävi masussa, paino pikkuisella nyt 153g :heart:

Pahoinvointi on onneksi ohi mutta muuta kolotusta löytyy... alapäähän ja mahan sivuille "nippailee ja repii". Maha on jo tosi iso ja turvotusta jaloissa ihan mielettömästi, johtuu varmaan siitäkin kun kävelen töissä koko päivän. (eilenkin pukkasin pyörätuoliasiakkaita pihalla yhteensä 3,5h :whistle:) En tosiaa uskalla edes arvailla mihin saakka tää mamma pystyy vielä töihin...

Kavereista on pulaa minullakin koska asun eri paikkakunnalla kuin ainoat ystäväni joilla lapsia on. Oikeastaan täältä en tunne kun työkavarit ja appivanhemmat sekä joitain miehen tuttuja... Ois tosi ihana kun ois joku samassa tilanteessa elävä jonka kanssa raatailla ihan naamatusten, kahvitella jne. Onneksi kuitenkin olette te mammat joilta saan vertaistukea :wave:

Meillä on mies sairaana ja poikakin yskii, saas nähdä koska se iskee minuunkin... yäk en halua..

loruliisa ja papunen 16+5

muoks* rakenneultraan saatiin aika 16.5 (vasta..) Ei suostunut sanomaan vielä sukupuolesta mitään vaikka luulen että näki sen jo :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Aurinkoista iltapäivää kaikille tasapuolisesti =)

Meillä odotellaan tosiaan ensimmäistä ja kaveri/lähipiirin suhteissa asia tulee muuttumaan kun tieto piiriin leviää. Piiriin mahtuu lapsivihaaja, joka ei ole kenenkään "lapsellisen" kanssa tekemisissä, muutama kateellinen biologisen kellon soittaja, sekä pari tuttua joille
syntyy samoihin aikoihin.

Nimet on selvillä, sekä tytölle & pojalle... Jännityksessä kuitenkin halutaan elää, että tarkoitus ei ole selville asiaa ottaa. Ei sen puoleen ole myöskään kumpaakaan oloa selkeästi. Pääasia meille on, että on terve :)

Vakuutus on tarkoitus rakenneultran jälkeen ottaa. Ihan jo siksikin, että olen niin hermoheikko erinäisten asioiden suhteen ja kun tämä alkuunsaantikin oli niin vaikeaa...

Uskon myös tuohon, että se omalapsi on se maailman ihanin asia, kun sen syliinsä saa, että ei ne ulkoiset piirteet sitä niinkään määrää. Toisten vauvojen ulkonäköä on helppo arvostella, niihin kun ei ole minkäälaista sidettä. Yhdellä sukulaisellani on kaksi lasta molemmat ovat olleet älyttömän rumia possuja, hyi yök. Muut tuntemani/näkemäni ovat olleet enemmän tai vähemmän neutraaleja.

Mitään selviä liikkeitä en minäkään tunne, pientä poreilevaa kuplintaa satunnaisesti kylläkin. Supistuksista tai muista kivuistakaan en ole tietoinen, vaikka maha jo alkaakin näkyä. (Saa sen kyllä vielä piilotettuakkin, helpostikkin :) ) Tihentynyttä vessassa juoksemista on ollut alusta asti ja pientä painon tunnetta, mutta ei mielestäni sellaisia ns. kipuja mistä neuvolassavaroiteltiin jo viikolla 12. Kaikkea mitä olen tehnyt ennen raskautta, olen tehnyt myös tähän asti, ratsastanut yms. okei no joo, viiniä en ole juonut mutta sehän on itsestään selvyys :)

Parin viikon päästä ois rakenneultra ja neuvola, silloin myös puoliväli kääntyy, jos kaikki tuolloin on hyvin, niin asiasta on tarkoitus tehdä ihan julkinen ja lopettaa "salakerhon" ja "pikkuisen projektin" pyörittäminen... Odotus ja ihmisten ilmeet jännittää jo nyt... Toivottavasti meillä on kaikki hyvin tuolloin, kuten myös teillä muilla :)

Stina & Elämänvalo 18+
 
Viimeksi muokattu:
Tintta iita Synttärionnea, toivottavasti päiväsi on ollut aurinkoinen ja täynnä iloa ja rakkautta!

Kavereista Itsellä on aika orpo olo tämän kasvavan vatsan kanssa, kun täällä ei ole omia tuttavia lähellä, ja kaverit sekä ystävät asuvat aivan muulla suunnalla, eikä lähipiirissä ole "vauvallisia" tuttaviakaan. Joten toiveissa on sitten jotakin kautta tutustua oman asuinalueen pienten lasten vanhempiin, kun pieni maailmaan ilmaantuu.

Nimistä Ei olla vielä hirveästi mietitty, odotellaan molemmat vissiin sitä 7.5. edessä olevaa rakenneultraa toiveissa se sukupuolen varmistuminen, ja sitten varmaan enempi tosissamme alamme miettiä sitäkin asiaa. Nyt vain puolileikillisesti olemme heitelleet erilaisia nimiehdotuksia, jotka pääsääntöisesti olemme puolin ja toisin torpanneet.

Liikkeistä tänään kun neuvolassa sain hieman opastusta missäpäin ne liikkeet oikein pitäisi tuntua, ja jotakuinkin käsitystä, miltä ne voisi tuntua, niin voisin ehkä jopa vannoa, että taannoin iltasella tunsin jotain pientä, ja uskon, että nämä tuntemukset tässä tulevat selkeytymään aika pian.

Muutoin tänään olimme neuvolassa, ja reipas kaveri siellät untuu olevan, kovasti potkiskeli ja tuntui yrittävän paeta anturia kokoajan, kun sydänääniä kuuntelimme. Tasainen syke 148 siellä jumpsutti ja toi taas hymyn huulille. Oma hemoglobiinikin oli 131, eli siltäkin osin tilanne vaikuttaa hyvältä, vaikka ajattelin sen laskeneen jonkinverran alemmas, mutta nyt tämä väsymys taitaa mennä päälle pyrkivän flunssan ja lämpöilyn piikkiin. Millään ei jaksaisi odottaa, että pääsee näkemään pikkuista ruudulta, tuo toukokuinen rakenneultra tuntuu olevan niin kovin kaukana.

Hammastarkastuksessakin tuli tänään käytyä, ja ennakkopeloista huolimatta vain 2 reikää, pääsin huokaisemaan helpotuksesta. Pelkäsin tilanteen olevan paljon huonompikin. Nyt ehtii purukalustonkin saamaan hyvin kuntoon.

Ihania nämä teidän laittamat masukuvat :heart: , tulee niin kovin hyvälle mielelle niitä katsellessa. Itse kun on muutoinkin sen verta pyöreä, että vatsa näyttää niin kauhialta pallolta, en tohdi moisia kuvia vielä ainakaan yrittää ottaa.

Aurinkoista, ja toivottavasti jo pian myös lämpiävää keväisen viikon jatkoa!

Plamsu75 ja Pieni 16+5
 
  • Tykkää
Reactions: LoruLiisa
Heippa kaikille pitkästä aikaa! Olen ihan pihalla kun ei ole pitkään aikaan päässyt lueskelemaan. Mulla alkoi taas se viime raskaudessa vaivannut hyperemeesi ja olen makaillut osastolla enkä ole jaksanut kirjoitella :/ nyt yritän taas aktivoitua! :) alan heti lueskelemaan juttuja että pääsis edes vähän ajan tasalle. Muuten raskaus sujuu hyvin ja pikkuinen potkii kovasti :) kontrolliultrissa on kaikki ollut hyvin ja rakenneultra on 2.5. :) mulle voisi lasketuksi päivittää 18.9. ja iäksi 21 vuotta :) lisäksi tuolta vois tuon mun blogin osotteen muuttaa kun toi oli vanha salainen blogi... :) uus osoite on MUTSIS ON.

Supermassive 16+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: susu_v
Jee! Ihan parasta et lempibloggari on mukana täällä jutuissa! :D Juu eli tervetuloa mukaan höpinöihin Supermassive!! :)

Tämä myös 21v. mutta esikkoa odottelen. Tsemppiä sulle ton hyperemeesin kanssa! :( Inhottavaa. Mutta pääasia että pikkuisella kaikki hyvin ja tunnet potkujakin. Täällä vielä liikkeitä ootellaan...

serenade 15+3
 
heips!

Täällä masu kasvaa kauheeta vauhtia! Samaa kokoa nyt kun esikoisella reilusti puolen välin jälkeen. :D

Suppareita on ollut jonkunverran. Pelkään niitä. Ne ahistaa mua. Esikoiselta alko supistella aikasin, ei yhtään kipeesti, mutta säännöllisen useesti. Enkä tienny mitä se on. Vaikka suvussa kaikilla naisilla tämä ongelma. Ja mulle oli sanottu niistä. No puolenvälinjälkee makasinki sitte seitsemän viikkoa pää alaspäin sairaalassa. Ja nyt pelkään niin, kun supistaa, että taasko se alkaa. En halua :( enkä pysty siihen toista kertaa.
Otan rennosti kotona. Lääkäri kirjotti sairaslomaa loppuun asti. Eipätässä oikeen muuta voi ku makoilla ja rauhakseltaan liikkua. Saanähä miten käy. Jospa ne hotmonipiikit auttas jotakin. Mutta siis sen haluan sanoa, että joskus voi käytdä niin, että ne kivuttomat supistukset tekeeki tuhojaan. Niin kävi mulla huonoksi onnekseni. Vaikka useimmin nehän ei mitään tee,paitsi just mulle,. mikä paska mäihä.
Sori mikä valitus. on inhottava olo.

Niin ja liikkeitä en tunne kunnolla vieläkään. Esikoiseltakin meni sinne 18-19 viikolle. että ei hätää..

Seinis ja beib 16+5
 
kiitos onniteluista! :flower:

eilen sain kahvit sänkyyn ja ihanan lahjan :) illata kävi minun kummit ja vanhemmat. muutama kaveri. hauskaa siis oli. tänhään vois lähteä tuhlaan rahat?? :p ensviikolla vaikka roihin

tänhänä pitäs saha leikottua lisää kankaita. teen pariin verkkokauppaan myyntiin ja toiveita lentelee joten pitäne varmaan totetuttaa ne myös?? :D

tintta iita 20+1
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75 ja Delila
Mulle iskenyt laiskuus/väsymys, taas hetken paremman kauden jälkeen :( johan se olikin huippua, kun oli pirteä ja innostunut olo. No vieläkin on innostunut ja nautin raskaudesta, mutta olotila laiskuus tylsää . Olis kuitenki niin paljon hommia ja tekemistä noiden poikien kans, että tää laiskuus ei mahdu elämäntilanteeseen |O
Onneksi kuitenkin pihalla aurinko paistaa ja kesää odotellaan :D ootan niin jo kesää ja sopivan lämmintä ilmaa.... mua vaivaa myös paleleminen edelleen! Varsinki iltasin on kylmä....ja päivällä, jos saan hetken huilata/nukkua , niin herättyä sais pukea lisää vaatetta ettei jäädy.

Vieläkö jaksatte harrastaa ja liikkua samalla lailla?? Mulla kun oli täs pari viikkoa aktiivinen kausi, jaksoin pitkästä aikaa lenkkeillä ja jopa hiihtämäs kävin......niin nyt taas tökkii. Ei huvittais oikein tuo liikuntapuoli. Kun sais vaan maata ja syödä :p :LOL: ottaa rennosti. Äh onneksi on työt, ettei ihan laiskotu :D työmatkat meen kävellen ja töis tulee askelia kyllä ihan kiitettävästi.

Taas tuntuu pieniä potkuja :heart: on ne ihania!!!! Varsinkin näin aamupäivisin, kun ei ilmavaivoja, niin tietää ja tuntee varmasti vauvan liikkeet eikä suolen/mahan murinat :D Ilmaa kertyy mahaan iltaa kohden ja se saa kans tunteen ihan possumaiseksi ja ähkyksi. Vaikka miten yrittää pienentää annoskokoa jne. : /

kai se on alettava ruuanlaittohommiin, saa pojat ruokaa (ja äitikin ;) )
Aurinkoista keskiviikkoa kaikille :wave:

Delila 17+2
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
liikun vielä niin kuin aiemminkin. Esim. sunnuntaina kävin 9,9km kävelylenkin ajassa 1h20min, mikä on minusta hyvin. :) Työt rajoittaa hirveesti, niin liikuntakertoja tulee viikkoon 2-3, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Saa nähdä milloin alkaa askel käydä raskaammaksi. Tuskin mä enää kesällä mitään 10km lenkkejä vetelen.

Nyt tulee kyllä typerä kysymys, mutta saako raskaana ollessa pyöräillä? :D Onkohan vaan vanhoja uskomuksia, että aiheuttaa napanuoran kiertymistä kaulan ympärille, perätilaa jne. Tiet alkaa olla sulat, niin ei ole suurta kaatumisriskiäkään.

Tänne ei ihmeempiä, vaavi ollut hiljainen päivisin, mutta onneksi viimeistään illalla makuuasentoon käydessä tuntuu liikkeitä. Sunnuntaina saa kuulla miehen vanhemmat ja sisarukset tulokkaasta. :D

Ai niin, liitoskivutkin loppuneet oikeastaan kokonaan, jee!

Empuuu rv 17+2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75

Yhteistyössä